Englantilaisessa »The Flame«-lehdessä on kerrottu seuraava ihmeellinen tapaus, joka ei ole ainoastaan esimerkki siitä, mitä Herra tekee vielä tänä päivänä, kun Hänen lapsensa yksinkertaisesti uskovat Häneen, vaan joka myös äärettömän liikuttavasti osoittaa, miten Jeesus on lähellä kaikkia niitä, jotka vilpittömästä sydämestä huutavat Häntä avukseen (Ps. 145:18).

»Yksitoistavuotiaana Betty lähetettiin parantumattomana sairaalasta kotiin kuolemaan«

Betty Baxter oli syntymästään saakka ollut rampa. Selkäranka oli niin koukistunut, että selkänikamat olivat poissa sijoiltaan sekä vääntyneet ja toisiinsa kasvaneet. Tämä oli seurauksena vakavista hermostohäiriöistä ja muista suurista kärsimyksistä. Hänelle oli alituisesti annettu morfiiniruiskeita sietämättömien vaivojen lievittämiseksi, mutta sen johdosta hän sai vähitellen vaikean sydänvian, niin että tyttö sai sydänkohtauksia melkein joka viikko. Sen lisäksi hänelle tuli parantumaton munuaistauti. Bettyn tila oli niin vakava, että lääkäri katsoi, että hänen on pakko lopettaa ruiskeitten antaminen. Hän sanoi äidille: »Rouva Baxter, ei niistä ole mitään hyötyä. Hänen ruumiinsa on tottunut myrkkyyn.« Ja sitten seurasi monta äärettömien kärsimysten vuotta; yöt hän joutui tuskasta valvomaan, eivätkä päivät tuoneet hänelle lievitystä.

Yksitoistavuotiaana Betty lähetettiin parantumattomana sairaalasta kotiin kuolemaan. Murtuneen isän korvissa kaikui lääkärin tuomio kuolemattomana: »Herra Baxter, me emme koskaan voi saattaa tätä Bettyn ruumiin vääntyneitten nikamien kasaa oikeaan asemaan. Ottakaa hänet kotiin ja koettakaa järjestää hänen olonsa mahdollisimman siedettäväksi.«

Betty kertoo itse, millaista hänellä oli, sitten kun hänet oli lähetetty sairaalasta kotiin: »Tulin yhä huonommaksi. Aikaisemmat tuskani eivät olleet mitään verrattuina niihin, joita nyt kotiin tultuani jouduin kokemaan. Tulin välistä sokeaksi, niin etten voinut nähdä useihin viikkoihin. Joskus tulin kuuroksi, joskus mykäksi. Sattui niin, että kieleni ajettui ja sitten halvaantui. Oli ikään kuin jokin hirvittävä voima olisi ottanut minut vangikseen koettaen tuhota minut.«

Suuri joukko pahkuroita, puolen kananmunan suuruisia, ilmestyi hänen selkäänsä aina niskasta pitkin koko selkärankaa. Viisitoistavuotiaana hän oli niin epämuodostunut, että kun isä nosti hänet pystyyn, hän ei ollut nelivuotiasta veljeään pitempi. Hänen käsivartensa olivat halvaantuneet. Pää oli vääntynyt ja taipunut rintaa vasten. Voidakseen juoda vettä, täytyi Bettyn käyttää imuputkea, sillä hän ei voinut nostaa päätään.

Eräänä päivänä, kun kaikki toivo näytti olevan mennyttä, hänen isänsä istui vuoteen reunalla ja otti kutistuneen tyttöparan syliinsä. Kyynelten virratessa pitkin poskia hän sanoi: »Rakkaani, minä en nyt voi enää mitään. Olen kuluttanut hyväksesi kaiken, mitä olen voinut, jopa enemmänkin, jotta sinut, jos mahdollista, voitaisiin pelastaa. Pikku Betty, sinun isäsi ei voi nyt enää tehdä mitään. Mitään ei ole tehtävissä. Mutta en usko, että Jeesus antaa sinun enää kovin kauan kärsiä. Hän tulee ottamaan sinut siihen paikkaan, jonka nimi on taivas. Ja kun sinä tulet sinne, niin tarkkaa jokaista sinne tulevaa. Sillä eräänä päivänä sinun isäsi tulee portista sisään. Ei kestä kauan, ennen kuin sinä pääset sinne; lääkärit sanovat sen tapahtuvan pian.«

»Jeesuksen läsnäolo oli hyvin tuntuva Bettyn sairashuoneessa ja Hänen äänensä oli selvästi havaittava«

Mutta tämän murhenäytelmän taustalla oli kolme tuikkivaa valoa, jotka loistivat. Yksi näistä valoista oli hurskaan äidin säteilevä usko. Rouva Baxterilla oli järkkymätön luottamus Jeesukseen Kristukseen, että Hänen parantava voimansa on sama tänään kuin muinoinkin. Usein hän rukoili Bettyn puolesta ja sanoi hänelle, että Jumala voi parantaa hänet.

Toinen loistava tähti ilmaantui tälle surun taivaanlaelle, kun Betty yhdeksän vuoden iässä koki pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Eräs Hengen voitelema pastori Davis sai olla Jumalan välikappaleena, ja tyttö pelastui ihanasti. Lapsellisessa ilossaan hän sanoi pastorille, että hänestä kerran tulee evankelista. Ja jumalanmies pani kätensä herttaisen, raihnaisen pikkuolennon päälle ja rukoili hänelle Jumalan siunausta. Myöhemmin hän kerran sanoi vanhemmille: »Älkää koskaan antako tytön menettää tätä Jumalan kutsua. En ole koskaan kuullut kenelläkään hänen ikäisellään lapsella olevan niin todellista kokemusta Jumalasta.«

Ja kolmas valo tässä pimeydessä oli, että Jeesuksen läsnäolo oli hyvin tuntuva Bettyn sairashuoneessa ja Hänen äänensä oli selvästi havaittava. Välistä, kun kärsivä tyttöraukka makasi siellä yksin, saattoi hän kuulla pehmeitä askeleita vuoteensa vieressä. Ensi kerralla, kun Betty kuuli tämän, hän luuli äidin tulleen huoneeseen hänen huomaamattaan. Mutta sitten hän kuuli lempeän äänen puhuvan. Se ei ollut isän eikä äidin eikä myöskään lääkärin ääni. Se oli Jeesus, joka puhui ja hiljaa kutsui häntä: »Betty, Betty, Betty.« Kun hänen nimensä lausuttiin kolmannen kerran, hän vastasi: »Niin, Herra, jää tänne hetkeksi puhumaan minun kanssani, sillä minulla on niin ikävä.«

Ja Betty on kertonut, että Jeesuksella oli tapana jäädä puhumaan hänen kanssaan. Ja siinä, mitä Hän sanoi, oli erikoisesti eräs äärettömän liikuttava sana, mitä Betty ei koskaan unohtanut, ja se oli tämä: »Betty, Minä rakastan sinua. Muista lapsi, että Minä en koskaan jätä enkä hylkää sinua.« Tämän Jeesuksen lupauksen vaikuttama valtava tunne ylläpiti vuosikausia tuota kärsivää ramparaukkaa.

»Minä parannan sinut täydellisesti sunnuntaina, elokuun 24. pnä klo 3 iltapäivällä«

Sitten tuli elokuun 14. päivä 1941. Jokainen Minnesotan Martin Countyn asukas tiesi, että Baxterin perheen pikku tyttö oli kuolemaisillaan. Sekä uskovaisia että uskomattomia oli viimeisten lähiviikkojen aikana käynyt hänen sairasvuoteensa ääressä. Mutta suurimman osan ajasta oli Betty ollut tiedottomana. Hän ei ollut voinut puhua moneen viikkoon. Mutta juuri tänä päivänä hän sai puhekykynsä takaisin. Taivas tuntui ihmeellisen läheiseltä, ja kuolevasta tytöstä tuntui, että hänen oli pakko rukoilla sellaisella tavalla, jolla hän ei ollut ennen rukoillut. Näin hän rukoili kyynelten virratessa pitkin hänen kärsineitä kasvojaan: »Herra, nyt minä sanon Sinulle, mitä aion tehdä. Minä teen Sinun kanssasi sopimuksen. Jeesus, jos Sinä tahdot minut parantaa ja tehdä minut sekä sisäisesti että ulkonaisesti terveeksi, niin minä lähden saarnaamaan joka ilta, kunnes tulen yhdeksänkymmentä vuotta vanhaksi, jos Sinä tahdot niin.«

Ja sitten hän rukoili jälleen: »Herra, minä tahdon tehdä vieläkin enemmän. Jos Sinä tahdot parantaa minut, niin että voin kävellä ja käyttää käsiäni ja tulen voimakkaaksi kuin normaali ihminen, niin minä annan Sinulle koko elämäni. Minä en enää kuulu Betty Baxterille, minä tulen Sinun omaksesi ja yksin Sinun omaksesi.«

Ja näitä lausuttuja lupauksia seuranneessa hiljaisuudessa kuunteli Betty saadakseen vastauksen taivaasta. Se tuli. Jeesus puhui Bettylle kuultavalla äänellä ja sanoi: »Minä parannan sinut täydellisesti sunnuntaina, elokuun 24. pnä klo 3 iltapäivällä.« Nyt tapahtui niin ihmeellisesti, että Bettyn äiti hetkistä myöhemmin tuli huoneeseen ilosta säteilevin kasvoin ja kertoi Jeesuksen ilmoittaneen hänelle, että Betty paranee elokuun 24. pnä klo kolme iltapäivällä. Molemmat olivat saaneet tietää sen toisistaan tietämättä.

Lapsellisessa uskossaan siihen, että tulee tapahtumaan, kuten Jeesus oli sanonut, pyysi Betty äitiään ostamaan hänelle leningin ja uudet kengät, niin että hän voisi mennä rukoushuoneeseen sunnuntai-iltana, elokuun 24. pnä. Betty ei pienestä pitäen ollut koskaan käyttänyt leninkiä eikä kenkiä jaloissaan. Kaikki nämä vuodet hän oli ollut yövaatteissaan. Samana päivänä äiti täytti tyttärensä toivomuksen ja osti hänelle kengät ja sievän leningin.

»Kun kello oli kolme, tuli Jeesus sisälle huoneeseen...«

Sitten tuli sunnuntai, elokuun 24. päivä. Rouva Baxter oli kutsunut joitakin ystäviä tulemaan jo klo puoli kolmeksi, jotta he olisivat valmiina todistamaan sen, mitä oli tapahtuva kello kolme. Pastori Dexter Collins oli myös kutsuttu, mutta sen johdosta, että hänen täytyi mennä käymään Chicagossa, hän ei voinut saapua. Mutta hän oli pyytänyt Baxterin perhettä sähköttämään hänelle, jos Betty paranee.

Ystäviä alkoi saapua jo kello kaksi, tuntia ennen määräaikaa. Heillä oli tunne, että jotakin tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu tänä iltapäivänä. Kellon ollessa neljännestä vailla kolme, asetti rouva Baxter pienen kutistuneen ja vääntyneen tyttönsä suureen tuoliin ja pani pieluksia hänen tuekseen. Sen jälkeen Betty pyysi kokoontuneita olemaan rukouksessa. He tottelivat. Ei kuultu muuta kuin äidin nyyhkytyksiä.

Kun kello oli kolme, tuli Jeesus sisälle huoneeseen. Bettystä näytti siltä, että Hän tuli suuressa, valkoisessa pilvessä. Hänen tukkansa lankesi pehmeinä aaltoina Hänen hartioilleen. Hänen säteilevät ja lempeät silmänsä katselivat odottavaa lasta. Ojennetuin käsin Hän tuli hiljaa tyttöä kohti. Ja sitten Hän sanoi lempeästi: »Betty, sinä olet ollut kärsivällinen, ystävällinen ja rakkaudellinen. Minä lupaan antaa sinulle terveyden, ilon ja onnen.«

Silloin tapahtui ihme. Kymmenen sekunnin kuluessa Betty tunsi ikään kuin lämpimät, väräjävät kädet, jotka laskettiin hänen sydämensä ja muitten sisäelintensä sekä sen jälkeen hänen selkärankansa päälle. Oli kuin sähkövirta olisi käynyt hänen ruumiinsa läpi. Hänen selkänikamistaan kuului naksahtavaa ääntä. Yhtäkkiä hän oikaisi itsensä, nousi tuolissa jaloilleen ja hyppäsi siitä lattialle — täydellisesti parantuneena! Sitten hän juoksi äitinsä luo ja huudahti; »Äiti, koeta! Ovatko pahkurat poissa?« Jännityksen vallassa äiti vei kätensä Bettyn selkään ja tunnusteli sitä ylhäältä alas asti. »Ovat«, hän sanoi, »ne ovat poissa. Ja minä kuulin, kuinka selkänikamissa natisi ja ratisi. Betty, sinä olet parantunut. Kiitä siitä Jeesusta!«

Ja Betty Baxter oli parantunut, täydellisesti parantunut, ja se oli tapahtunut kymmenessä sekunnissa. Ja samana iltana hän meni uuteen leninkiinsä pukeutuneena ja uusissa kengissään yhdessä vanhempiensa kanssa Evankeliumi-tabernaakkelissa pidettävään kokoukseen ja todisti siellä ihmeellisestä parantumisestaan.

Tämä tapahtui v. 1941. Nyt Betty Baxter on naimisissa, hänen nimensä on rouva Don Heidt, ja hän on pienen, reippaan pojan äiti. Hänen miehensä on evankelista ja matkustelee yhdessä vaimonsa kanssa yli koko Amerikan. Rouva Don Heidtiä kutsutaan satoihin paikkoihin kertomaan siitä, mitä Jumala on hänelle tehnyt. On tapahtunut, että jopa 14 000 henkeä on ollut kuulemassa ihmeestä, ja että satoja sieluja on jättäytynyt Jumalalle yhdessä ainoassa kokouksessa.

Betty Baxter-Heidt miehensä ja pikku poikansa kanssa.

Niin pitkälle ihmeellinen kertomus. Ajatella, kuinka Herra palkitsee sen, joka lapsellisesti uskoo Häneen! Eikö Hän tehnyt näin myöskin maan päällä vaeltaessaan? Miksi me olemme sydämiltämme hitaat uskomaan? Meille on annettu lupaukset. Miksi me emme ota niitä vastaan? »AUTUAITA OVAT NE, JOTKA EIVÄT NÄE JA KUITENKIN USKOVAT.« (Joh. 20:29).

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Hyvä Sanoma -lehdessä — julkaisija: Aika Oy

Jos tämä kirjoitus on puhutellut Sinua ja haluaisit, että Sinua muistetaan rukouksin, niin ota rohkeasti yhteyttä. Ja jos haluat, niin lähetämme Sinulle myös hengellistä kirjallisuutta veloituksetta.

FREIE VOLKSMISSION Finland ry.