"Puhuttu Sana on alkuperäinen siemen"

JUMALA ON OMA SELITTÄJÄNSÄ

(GOD IS HIS OWN INTERPRETER)
5. helmikuuta 1964, Kern County Fairgrounds,
Bakersfield, California, USA

Rukous:

Taivaallinen Isämme, yksi sana Sinulta merkitsee enemmän, kuin mitä ihmiset voivat milloinkaan sanoa tai tehdä, sillä tämä kansa odottaa saavansa nähdä Sinut. Kiitämme Sinua siitä, että ne, jotka kaipaavat jotakin tapahtuvaksi, ovat täällä suuren odotuksen hengessä. Jos ihmiset kerran janoavat jotakin ja huutavat syvyydestä, täytyy silloin myöskin olla jotakin, joka voi hiljentää tuon huudon ja janon. Sen tähden olemme täällä tänä iltana, sillä saarnaaja ja kansa saivat sydämellensä varata yhdessä aikaa pyytääksemme Sinulta armoa ja siunausta, uskoen, että Sinä tulet parantamaan sairaat, pelastamaan kadonneet ja paljastamaan Sanasi.

Taivaallinen Isämme, pyydämme, että soisit meille tämän, kun me illasta iltaan odotamme Sinua nöyrästi. Tulkoon Pyhän Hengen vuodatus, ja olkoon jokainen sokea kaikelle sille, mitä hänen ympärillään tapahtuu ja nähköön vain sen, mitä Jumala tekee. Nouskoon niin suuri huuto Jumalaa janoavan kansan keskuudesta, että herätys voisi kulkea kautta maan, niin että seurakunnat täyttyvät ihmisistä, syntiset huutavat Jumalalta armoa ja Pyhä Henki parantaa sairaat, halvaantuneet kävelevät ja kuolleet herätetään. Suo meille ne asiat, jotka on luvattu Sinun Sanassasi. Tule luoksemme tänä iltana, Herra Jeesus, ja täytä lupauksesi.

Me uskomme, että Sinä olet sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Uskomme, etteivät Sinun lupauksesi saata pettää. Taivas ja maa katoavat, mutta Sinun Sanasi pysyy iankaikkisesti. Avautukoon ymmärryksemme ja tulkoon Pyhä Henki valmistamaan maaperän. Olkoon ymmärryksemme tänään avoin Hengelle ja Jumalan Voimalle, niin että Hän voisi ilmaista luvatun Sanansa meidän kauttamme. Pyydämme tätä kaikkea Jeesuksen nimessä. Aamen.

Tänä iltana luemme Sanaa 2. Piet. 1: 15-21:

"Mutta minä olen huolehtiva siitä, että te minun lähtöni jälkeenkin aina voisitte tämän muistaa.
Sillä me emme ole seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa." Minua miellyttää tuo ajatus silminnäkijöistä. Ei ole satua se, mistä me todistamme.

"Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: 'Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.'

Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.
Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.
Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;

sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta."

Antakoon Herra siunauksensa Sanansa lukemiselle. Tänä iltana on aiheeni: "Jumala on oma selittäjänsä." Me elämme sekaannuksen ajassa. Me elämme ajassa, jossa miehet ja naiset tuskin tietävät, mitä heidän tulee tehdä. Kaikki on sekaisin. Näyttää siltä, kuin olisi useita erilaisia teitä, joita tulisi seurata. Kuitenkin kaiken tämän tekee saatana.

Jumala ei voi tuomita kansaa oikeudenmukaisesti, ellei ole määrättyä mittapuuta, jonka mukaan Hän tuomitsee. Raamattu sanoo, että Hän tulee tuomitsemaan kaikki ihmiset Jeesuksen Kristuksen kautta, ja Jeesus Kristus on Sana. "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala... ...ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Joh. 1: 1, 14).

Nykyisenä aikana me kaikki näemme Hänen ominaisuuksiensa tulevan esiin. Aluksi Häntä ei kutsuttu edes Jumalaksi. Me kutsumme Häntä Ikuiseksi. Häntä ei kutsuttu Jumalaksi, sillä sana Jumala tarkoittaa palvonnan kohdetta. Alussa ei ollut mitään, mikä olisi palvonut Häntä. Hän oli Ikuinen, kaiken tiedon päälähde, kaiken viisauden alkulähde.

Ei ollut vielä yhtään atomia, ei yhtään valoa, ei yhtään tähteä, ei kuuta tai mitään muutakaan. Mutta Jumala, jonka me nyt Jumalana tunnemme, Suuri Henki, joka on Ikuinen, jolla ei ole koskaan ollut alkua, eikä koskaan tule olemaan loppua, Hän oli silloin. Hänessä oli tiettyjä ominaisuuksia. Hänessä oli ominaisuus olla Jumala, ominaisuus olla Isä, ominaisuus olla Poika, ominaisuus olla Vapahtaja, ominaisuus olla Parantaja. Kaikki nämä ominaisuudet olivat Hänessä.

No niin, jokainen tapa, jolla Hän toi esiin itseänsä, perustui siihen, että Hänen ominaisuutensa paljastuivat. Ominaisuuksilla tarkoitan Hänen ajatustensa toteuttamista. Sana on ilmaistu ajatus. Kaikki tämä oli Hänen suunnitelmissansa. Hän sanoi: "Tulkoon..." ja se tuli (1. Moos.1: 3). Ajatelkaa sitä, te Jumalan lapset, että me olimme Hänen ajatuksissansa jo ennen kuin maailmaa olikaan. Te olette Hänen suunnitelmiensa ilmestys. Ennen kuin maailmaa olikaan, olitte te Kristuksessa. Aamen. Te olitte alussa Jumalassa. Sen tähden te kuulutte Hänelle. Koko pelastussuunnitelma perustuu siihen, että Jumala ilmaisi itsensä ja että Hän itse otti ruumiillisen hahmon, niin että voisimme nähdä Hänet.

Vähän aikaa sitten puhuin täällä eräässä kokouksessa, jossa eräs mies sanoi minulle: "Veli Branham, sinä selität väärin; sinä et selitä oikealla tavalla." Me voisimme mennä metodistien luokse, ja he sanoisivat, että baptistit eivät selitä Sanaa oikein. Baptistit sanovat, etteivät helluntailaiset selitä Sanaa oikein. Helluntailaiset sanovat, etteivät unitaarit ole oikeassa, ja nämä puolestaan taas sanovat, etteivät Jumalan Seurakunnat selitä oikein, ja kuitenkin on niin, että Jumala on oma selittäjänsä. Hän ei tarvitse ketään selittämään puolestansa. Hän selittää itse. Kuka kykenisi selittämään Jumalaa? Jumala on oma selittäjänsä.

Alussa Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus." Valkeus tuli. Siinä oli sen selitys. Kun Jumala sanoi jotakin, ja se paljastettiin, silloin Jumala itse selitti ja vahvisti Sanansa todeksi. Katsokaahan, kun Hän sanoi: "Tulkoon valkeus", oli tämä ensin Hänen ajatuksissansa, ennen kuin valoa ylipäänsä olikaan ole.massa. Mutta sitten kun Hän ilmaisi sen, tuli valo esiin. Tämä oli selitys. Kenenkään ei tarvinnut selittää sitä, sillä Jumala sanoi niin, ja se tapahtui.

Kun Jumala puhuu ja se tapahtuu, on se Hänen Sanansa selitys. Miksi ihmiset eivät voi nähdä sitä? Jumala sanoi tämän alussa ja jaotteli Sanansa jokaista ajanjaksoa varten; alusta loppuun asti. Kuitenkin kautta näiden ajanjaksojen on seurakunta sekoittanut kaiken perinnäissäännöillä ja muulla vastaavalla.

Jumalan täytyi aina lähettää profeetta, joka astui esiin niin hyvin Vanhassa. kuin Uudessakin Testamentissa. Herran Sana tulee profeetalle. Millä tavoin? Sanan tullessa paljastetuksi. Jumalan ilmestys itse todistaa, onko se oikein vai väärin. Kenenkään ei tarvitse selittää mitään. Sana selittää itse itsensä. Jumala lupaa jotakin, ja se tapahtuu. Mitä hyödyttäisi sanoa jotakin muuta siitä, kun kerran Jumala antaa lupauksen ja toteuttaa sen. Miten uskaltaa silloin syntinen ihminen sanoa, että selitys on väärin. Sillä Jumala itse vaikuttaa oman selityksensä. Häntä ei kenenkään tarvitse selittää. Hän selit.tää itse itsensä ilmestyessään ja toteuttaessaan sen, mitä Hän oli luvannut tehdä.

Voi, kunpa seurakunta voisi nähdä tämän sekä ne lupaukset, jotka kullekin ajanjaksolle on annettu. Kaikkien seitsemän seurakuntajakson aikana on Jumala lähettänyt ja paljastanut kaiken, mitä Hän oli luvannut tehdä. Yksikään lupaus ei ole jäänyt täyttämättä. Mitä tahansa Hän sanoikaan, sen Hän on tehnyt.

Jumala sanoi Jes. 7: 14, että neitsyt tulee raskaaksi, ja niin myöskin tapahtui, No niin, kuka voi selittää tämän? Jumala itse selitti sen. Mitään muuta ei siitä voida sanoa, sillä jumala sanoi, että niin tulee tapahtumaan, ja niin tapahtui. Kuitenkin seurakunta oli liian sokea nähdäksensä sen. Heillä oli tuosta asiasta omat ajatuksensa. Tapahtui aivan toisin kuin he odottivat. Pietari tarkoitti tätä sanoessaan: "Jumala ilmaisi Kristuksen Sanansa kautta." Hän sanoi Matt. 3: 17: "Tämä on minun rakas Poikani." Uskovaiset seisoivat siinä ja näkivät Kristuksen, Jumalan ilmestyksen. Hän on aina ilmaissut Kristuksen Sanansa kautta, sillä Kristus on Sana.

Kristus oli Nooassa, Uskotteko sen? Nooa sanoi: "Tulee satamaan, ja maailma tuhoutuu "(1. Moos. 6: 17), ja satoi todellakin. Myöskään tämä ei tarvinnut mitään selitystä. Satoi, sillä Jumala oli Nooassa ja sanoi, että tulee satamaan. Nooa oli profeetta, minkä todistaa se, että tapahtui, mitä hän sanoi. Muutamat sen ajan ihmisistä kulkivat ohitse ja sanoivat: "Tuo mies ei tiedä lainkaan, mitä puhuu." Mutta Jumala oli sanonut: "Jos teidän keskuudessanne on profeetta, ja se, mitä hän sanoo, tapahtuu, niin kuulkaa häntä. "Näin on. Tämä on totta. Sen täytyy olla sopusoinnussa Sanan kanssa. Nooa oli sopusoinnussa Sanan kanssa ennustaessaan, että tulee satamaan, sillä sade todellakin tuli. Siinä ei tarvittu mitään selitystä. Mitä Hän sanoi, se tapahtui.

Kun Jesaja sanoi: Neitsyt tulee raskaaksi, myös se tapahtui. Se oli aivan tavallisuudesta poikkeavaa. Luonnollisesti kesti kuitenkin muutamia satoja vuosia, ennen kuin neitsyt tuli raskaaksi. Koska se oli niin epätavallista, puhui Herran enkeli Joosefille, joka oli hyvä ja vanhurskas mies, että tämän tuli ottaa luoksensa Maria, kihlattunsa.

Ajatelkaapa kuitenkin, kuinka vaikeata Joosefilla täytyi olla, sillä tuona aikana kihlauksen purkaminen merkitsi yhtä paljon kuin avioero. Luonnollisesti saattoi Joosefista tuntua ensin siltä, kuin Maria haluaisi asettaa hänet vastuuseen tuossa asiassa. Sillä hän odotti ja oli tulossa äidiksi, olematta kuitenkaan naimisissa. Hän oli vain kihloissa. Lain mukaan hänet olisi tullut kivittää.

Joosef, hänen aviomiehensä, oli hyvin vanhurskas mies. Hän uskoi Jumalaan. Kun Maria loi suloisilla silmillään häneen sydämellisen katseen ja sanoi: "Joosef, arkkienkeli Gabriel vieraili luonani ja sanoi minulle, että tulen raskaaksi, vaikka en tunne ketään miestä", tarvitsi Joosefin vain katsoa Kirjoituksista, sillä profeetat olivat sanoneet, että niin tulee tapahtumaan. Jumala selitti oman Sanansa.

Se oli kuitenkin hyvin epätavallista. jokaisen ajanjakson aikana on ollut sama vaikeus. Jumalan Sana tuntuu ihmisistä vieraalta. Se on liian epätavallinen. Mutta Jumala tekee aina sellaista, mikä on epätavallista. Missä tahansa Jumala sitten ilmestyykin, on se epätavallista. Se on aina vastoin tämän maailman järjestelmiä, sillä ihmiset tekevät aina asiat niin kuin he itse näkevät oikeaksi. Kuitenkin Jumala tulee ja tekee sellaista, mikä on epätavallista.

Miten tämä neitsyt saattoi tulla raskaaksi? Joosef oli vanhurskas. Hän kääntyi Jumalan puoleen tässä asiassa. Silloin Jumala puhui hänelle unessa ja sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä" (Matt. 1: 20). Jumala on varjonnut hänet.

Oletteko panneet merkille, millä tavoin Jumala puhui Joosefin kanssa? Se tapahtui unessa. Me tiedämme, että Jumala antaa unia, ja me uskomme siihen. Jumala on aina puhunut ihmisten kanssa unissa. Minä uskon uniin, mutta unet ovat vasta toisella sijalla. Ne voivat olla oikein tai väärin, ellei sitten ole niin, että niille saadaan selitys.

Mutta Joosef ei tarvinnut mitään selitystä. Sillä Jumala itse puhui suoraan hänelle. Tuona aikana ei maassa ollut yhtään profeettaa, joka olisi voinut antaa selityksen. Todellisuudessa heillä ei ollut ollut yhtään profeettaa neljäänsataan vuoteen. Siksipä olikin niin, että Jumala itse piti huolen Pojastansa ja puhui Joosefille unessa, joka ei tarvinnut mitään selitystä.

Hän sanoi: "Älä pelkää ottaa Mariaa luoksesi, sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Jumalan Poika." Se ei tarvinnut mitään selitystä. Jumala selittää sen itse vilpittömille sydämille.

Miehet ja naiset, jotka katselette asioita, jotka ovat salaisuuksia. jos olette vilpittömiä ja rehellisiä ja uskotte, tulee Jumala selittämään ne teille. Ensim.mäiseksi teidän tulee ottaa selville, onko kysymyksessä lupaus. Jos Joosef olisi luopunut perinnäissäännöstä ja palannut takaisin Raamattuun, olisi hän voinut lukea, että Jesaja oli puhunut siitä.

Kristuksen syntymää koskevat sekä siihen liittyvät asiat oli sanottu Kirjoituksissa... pyhien profeettojen kautta, kuten Pietari sanoi (2. Piet. 1: 20). Kellään ihmisellä ei ole oikeutta antaa omia selityksiä. Tässä tapahtui tarkalleen se, mitä Jumala oli sanonut. Se oli Jumalan ilmestys tuolle ajalle. Jumala sanoi sen, ja se myöskin tapahtui sen mukaisesti.

Kun he eivät ymmärtäneet Jeesuksen tehtävää, koska se oli niin valtava ja epätavallinen, sanoi Hän: "Te tutkitte Kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat Minusta" (Joh. 5: 39). "Niissä sanotaan teille, kuka Minä olen."

Katsokaahan, Jumala jaotteli Sanansa. Tuona aikana täytyi Jumalan ilmestyksen tulla. Immanuel Jumala meidän kanssamme ja hänen nimensä on Ihmeellinen, Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas (Jes. 9:5). Häntä pitää kutsuttaman Immanueliksi, Jumala meidän kanssamme.

Jumala oli Daavidissa, Jumala oli Mooseksessa. Jumala ilmaisi itsensä aina määrättynä aikana. Kuitenkin tällä hetkellä noin kaksituhatta vuotta sitten täyttyi se Sana, jonka Jumala oli sanonut, että neitsyt tulisi raskaaksi ja synnyttäisi Pojan, ja Hän olisi Jumala meidän kanssamme. He ristiinnaulitsivat Jeesuksen syyttäen Häntä siitä, että Hän teki itsensä Jumalaksi ja rikkoi sapatin.

Mutta Hän oli Jumala, sapatin Herra. Hän oli Jumala. Hän ei ollut vain tavallinen ihminen tai tavallinen profeetta, ja kuitenkin Hän oli tavallinen ihminen ja profeetta. Hän oli Jumala.Profeetta. Hän oli Sanan täyttymys. Täsmälleen sellainen, kuin Jumala oli sanonut Hänen olevan. Hän sanoi: "Tutkikaa Kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat Minusta."

Mutta heidän perinnäissääntönsä... he elivät toisen ajanjakson säteilyssä. Saarnasin siitä muutama viikko sitten. Säde muodostuu auringon heijastaessa itseänsä. Se on petos. Jonkun muun ajanjakson säde on väärä heijastuma. Ihmiset yrittävät aina vaeltaa siinä, mikä tapahtui vuosia sitten. Luterilaiset vaeltavat edelleenkin Lutherin ajan säteilyssä.

Lutherin ajan auringonvalo oli hyvä. Wesley oli hyvä aikanansa. Helluntai.laiset olivat hyviä aikanansa. Kuitenkin me nousemme portaita ylöspäin. Me elämme toisessa ajanjaksossa. Me kuljemme eteenpäin. Me emme voi katsoa taaksepäin. Kiinnittyessämme joihinkin asioihin ajattelemme saaneemme sen itse aikaan. Me kietoudumme perinnäissääntöihin, jotka olivat hyviä omalla ajallansa; kuitenkin me kuljemme eteenpäin.

Tutkikaa Kirjoituksia ja nähkää, mitä tälle ajalle on luvattu. Silloin me tulemme käsittämään, missä olemme; silloin voimme nähdä asemamme. Luther tutki Kirjoituksia ja näki Sardeen seurakuntajakson. Te voitte selvästi nähdä sen, mitä oli luvattu, ja myöskin mikä ratsastaja tuli esiin ja miten hänet kohdattiin. Se oli ihmisen oveluutta.

Pankaa sama merkille Wesleyn kohdalla, palatkaa takaisin helluntai.ajan.jaksoon ja kautta tämän ajan. Pankaa merkille, mitä tapahtui. Tutkikaa Kirjoituksia ja nähkää, missä me olemme. Tästä syystä Jeesus sanoi: "Tutkikaa Kirjoituksia nähdäksemme, missä olemme."

Uskon, että olemme Jumalan Pojan tulemuksen edessä. Uskon, että me olemme siinä ajanjaksossa, niin, olemme siinä hetkessä, jossa Hän saattaa ilmestyä milloin tahansa. Uskon, että Kirjoitukset osoittavat selvästi, että elämme maailmanhistorian viimeisiä hetkiä. Voin nähdä, miten asiat rientävät. Voin nähdä, kuinka seurakunnat johdetaan ekumeeniseen kirkolliskokoukseen; pedon merkkiin. Minä voin nähdä Rooman valtakunnan ja sen, mitä se tekee, samoin kuin sen, mitä maailma tekee. Näen, kuinka ne tulevat yhteen ja sammuttavat Evankeliumin valon. Jokaisen täytyy tulla heidän luoksensa ja toimia heidän näkemyksensä mukaan voidakseen kestää.

Me olemme saapuneet lopunaikaan. Meille ei jää jäljelle muuta mahdollisuutta kuin pysyä lujasti Jumalassa ja uskoa Hänen Sanaansa, sillä Sana on aina oikeassa.

Laodikean seurakuntajakso oli ainoa, jossa Kristus työnnettiin ulos seura.kunnastansa. Tänä ajanjaksona Hän on ulkopuolella ja kolkuttaa ovelle (Ilm. 3: 20). Ekumeeninen kirkolliskokous tulee ajamaan Hänet ulos. Millä tavoin tämä tulee tapahtumaan? He tulevat työntämään ulos Sanan.

Raamattu sanoo Hebr. 4: 12: "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija." Heidän olisi tullut tietää, kuka Hän oli. Pankaa merkille, mitä Jeesus tuona aikana sanoi ja teki.

Eräänä päivänä Hänen toimintansa alussa tuli Hänen luoksensa Simon Pie.tari.niminen mies. Kun Pietari katsoi Häneen, sanoi Jeesus hänelle: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika" (Joh. 1: 42). Hän tiesi, että Mooses oli sanonut: "Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu" (Apt. 3: 22).

Tässä oli mies, jota Simon Pietari ei ollut koskaan elämässään nähnyt, ja kuitenkin Tämä sanoi: "Sinun nimesi on Simon, sinä olet Johanneksen poika." Heillä ei ollut ollut yhtään profeettaa satoihin vuosiin, ja nyt tässä oli Mies joka sanoi hänelle, kuka hän oli. Ei ole mikään ihme, että hän otti sen vastaan.

Tuohon aikaan Filippus meni ja löysi Natanaelin puun alta ja vei hänet Jeesuksen luokse. Jeesus sanoi: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole." Natanael kysyi: "Mistä minut tunnet? "Jeesus vastasi: "Ennen kuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut." Natanael huudahti: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!"

Hän tiesi, mitä se merkitsi. Se ei tarvinnut mitään selitystä. Jehova on sen sanonut.

Siellä seisoivat myöskin ne, jotka eivät uskoneet. He sanoivat: "Tämä mies on Beelsebul, hän käyttää jonkinlaista juonta", hän on ennustaja jne. Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Jos te sanotte tämän Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan se teille anteeksi, mutta kun Pyhä Henki on tullut ja te teette saman ja puhutte Häntä vastaan, ei sitä anneta koskaan anteeksi, ei tässä maailmassa eikä tulevassa"(Matt. 12: 27. 32).

Hän ennusti meidän ajastamme, jossa tulisimme näkemään sen yhä uudelleen, sillä Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Ajatelkaa sitä, että Jeesus Kristus oli Mooseksessa. Jeesus Kristus oli Daavidissa tämän kulkiessa vuoristossa hyljättynä kuninkaana ja itkiessä Jerusalemia. Hänessä ei ollut kukaan muu kuin Kristus. Noin 800 vuotta myöhemmin katseli Daavidin Poika alas Öljymäeltä ja itki Jerusalemia. (Luuk. 19: 41).

Joosefin ollessa vankilassa, oli Jeesus hänessä. Kun hänet myytiin melkein kolmestakymmenestä hopearahasta, oli Jeesus hänessä. Kun hän istuutui faaraon oikealle puolelle ja hänen edellään puhallettiin pasuunaan hänen lähtiessään palatsista, täytyi jokaisen polven notkistua hänen edessään; jälleen Jeesus oli Joosefissa. Kukaan ei voinut tulla faaraon luokse muuta kuin Joosefin kautta, eikä kukaan voi tulla Jumalan luo muuta kuin Jeesuksen kautta.

Jeesus oli se ennustettu Sana, joka nyt todellakin toteutui ja johon varjokuvissa oli viitattu. Jeesus oli täällä maan päällä ja teki sen, mitä profeetat olivat sanoneet. Siitä he tiesivät, että HÄN oli Jumalan ilmestys Hänen Sa.nansa mukaisesti. Se ei tarvinnut mitään selitystä. Natanaelin nähdessä tämän, lankesi hän maahan ja sanoi: "Sinä olet Jumalan Poika. Sinä olet Israelin kuningas." Sillä hän tiesi, ettei kukaan ihminen voisi vaikuttaa sellaista.

Samaa sanoi Nikodeemus, joka tuli yöllä Jeesuksen luokse ja puhui fari.seusten nimissä. Kuitenkin he olivat niin sidottuja Ekumeeniseen kirkollis.kokoukseensa, etteivät he voineet ottaa sitä vastaan. Hän ilmaisi mitä he ajattelivat sanoessaan: "Rabbi, me tiedämme..." Me, kirkkoneuvosto. "Me tiedämme, että Sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa" (Joh. 3: 2) He myönsivät ja tiesivät sen, mutta he olivat kuitenkin niin sidottuja neuvostoonsa, etteivät voineet ottaa sitä vastaan.

Jumala on viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana vavisuttanut maailmaa Pyhän Hengen kasteen kautta. Kuitenkin on vielä paljon miehiä ja naisia, jotka eivät ole kokeneet sitä, koska he ovat sidottuja samalla tavalla. Mistä johtuu tämä vaikeus? He elävät toisen ajan heijastuksessa. Jokainen haluaa olla metodisti tai baptisti tai presbyteeri tai luterilainen tai jotakin muuta. Katsokaahan, se on heijastus menneisyydestä.

Jeesuksen tullessa ihmiset elivät kuin olisivat olleet Mooseksen ajassa. Sillä he sanoivat: "...mutta me olemme Mooseksen opetuslapsia." (Joh. 9: 28). Jeesus sanoi: "Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut" (Joh. 5: 46).

Jos te todella olisitte tunteneet Lutherin, tuntisitte te myöskin tämän ajanjakson, sillä Kristus kuvasi tätä ajanjaksoa. Se Sana, joka nyt täyttyy, sen tulee täyttyä tässä ajanjaksossa, eikä se tarvitse kenenkään selitystä. Jumala itse selittää sen. Jumala selittää itse, sillä Hän on Ainoa, joka voi sen tehdä.

Kun Jumalan lupaukset on vahvistettu, niin kuin Hän sanoi, silloin se on selitys. Jeesus sanoi: "Joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen." (Joh. 14: 12). Onko Hän sanonut näin? Silloin se ei tarvitse mitään selitystä, sillä jos joku tekee näitä tekoja, on se Jumala.

Myöskin Hän on sanonut: "Niin kuin oli Lootin päivinä, niin tulee olemaan Ihmisen Pojan tullessa" (Luuk. 17: 28. 30). Johannes puhui myöskin tästä ajasta, eikä se tarvitse mitään selitystä. He sanoivat, mitä se merkitsee, ja se merkitsee tarkalleen sitä, mitä he sanoivat.

Lootin päivinä oli samanlaista, kuin mitä tulee olemaan Ihmisen Pojan tullessa. Mitä tapahtui Lootin aikana? Me tahdomme nyt katsoa ajassa taaksepäin ja nähdä, mitä he tekivät.

Lootin päivinä oli kolmenlaisia ihmisiä: todellisia uskovaisia, puoliusko.vaisia ja uskosta osattomia. Saman voimme nähdä kaikkina aikoina. Sodoman asukkaat olivat uskosta osattomia. Loot oli puoliuskovainen ja Aabraham oli aito uskovainen. Hän oli se, jolle liitto vahvistettiin. Hänen katseensa oli suuntautunut luvattuun poikaan. Hän odotti sitä. Aamen. Minä en kohdista aamenta itseeni. Aamen merkitsee totisesti.

Aabraham ei ollut Sodomassa. Hän oli ulkopuolella yksiksensä. Hän on nykyisen hengellisen seurakunnan esikuva, kun taas Loot Sodomassa on esikuva niin kutsutusta kristillisestä seurakunnasta. Huomatkaa, että Raamattu sanoo, että ihmisten synnit vaivasivat päivittäin Lootin vanhurskasta sielua. Miksi hänellä ei ollut kyllin rohkeutta astua esiin ja vastustaa sitä?

On varsin monia hyviä ihmisiä, jotka tänä aikana istuvat seurakunnissa ja näkevät naisten kulkevan miesten vaatteissa ja myöskin miesten tekevän sitä, mikä on pahaa. Seurakuntien jäsenet pelaavat golfia sunnuntaina, pitävät kutsuja ja menevät uimaan sen sijaan että menisivät seurakuntaan. Keskiviikkoiltana he jäävät kotiin katselemaan televisiota sen sijaan että menisivät rukouskokoukseen. Vanhurskaat tuntevat, että heidän pitäisi tehdä jotakin sitä vastaan, mutta he pelkäävät, että heidät erotetaan.

Mikä oikeastaan on vikana? Jälleen on Loot esikuvana. Miehet katselevat ulos ikkunasta ja näkevät kaikki nämä asiat, ja kuitenkin he pelkäävät sanoa synnin synniksi. Aabraham ei kuitenkaan ollut heidän keskuudessaan. Hän on hengellisen seurakunnan esikuva.

Huomatkaa, mitä tapahtui! Oli sen ajan loppu, ennen kuin tuli lankesi näiden pakanoiden ylle. Tässä on esikuva siitä, että tuli tulee lankeamaan pakanamaailman ylle tänä aikana, kun sen kuningaskunnat tuhotaan, särjetään ja poltetaan. Alkuaineet tulevat hajoamaan tulessa, sanoo Herra. Ne tulevat sulamaan tulen hehkussa (2. Piet. 3: 12). Jo silloin annettiin varjokuva. Nyt me tahdomme esittää sen vertauskuvallisesti. Ensimmäiseksi katselemme Aabrahamia, joka oli ulkopuolella, ei siis Sodomassa. Sitten katselemme Lootia, joka oli Sodomassa.

Sitten tuli päivä, jona tapahtui jotakin erikoista. Oli noin keskipäivä, kun Aabraham näki kolmen miehen tulevan. He näyttivät aivan tavallisilta, kadulla käveleviltä miehiltä. Aabraham istui varjossa ja lepäsi. Hän oli ehkä tuona aamuna ollut katsomassa karjaa ja oli jälleen palannut. Oli melkein päivällisaika.

Näissä miehissä oli jotakin erikoista. Aabraham huomasi sen. Oi, on aina jotakin erikoista, kun Jumala ilmaisee itsensä ja tulee kansansa keskuuteen. Silloin me otamme siitä vaarin. He tietävät sen; jokin sanoo heille, että tässä on vahvistus.

Aabraham juoksi nopeasti heitä vastaan ja sanoi: "Herrani, jos olen saanut armon Sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse. Sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne ja levätkää puun alla, ja minä noudan teille jotakin syötävää virkistääksenne itseänne. Sen jälkeen voitte jatkaa matkaanne" (1. Moos. 18: 3. 5). Niin he jäivät hänen luoksensa. Aabraham juoksi karjaan, otti vasikan ja tappoi sen ja antoi palvelijoillensa valmistettavaksi. Hän pyysi Saaraa valmistamaan nopeasti päivällisen ja leipomaan leipäsen (kaltiaisen). Hän toi nämä ja palveli heitä.

Ruokailun aikana hän huomasi, että eräs heistä aivan erikoisella tavalla katseli Sodomaan päin. Te tiedätte Raamatun sanovan, että kaksi heistä meni sitten Sodomaan. Kaksi meni Sodomaan. Olkaa hyvät ja pankaa tämä merkille. Minä viittaan siihen, mitä Jeesus sanoi. Kaksi heistä meni Sodo.maan tuodakseen ulos Lootin ja kenet tahansa, joka oli valmis tulemaan pois sieltä. Ne molemmat, jotka menivät Sodomaan, saarnasivat samaa. Kuitenkin yksi heistä jäi Aabrahamin kanssa. Pankaa merkille se tunnusteko, jonka Hän teki. Myöskin Sodomassa he saivat merkin. Heidät lyötiin sokeudella. Evankeliumin saarnaaminen sokaisee uskosta osattomat. Huomatkaa nyt se merkki, joka annettiin Aabrahamille.

Oletteko te tai jokin historioitsija koskaan huomanneet seuratkaa Kir.joituksia ja historiaa? Ei milloinkaan kirkkohistorian aikana ole ollut miestä, jonka nimi päättyisi samalla tavalla kuin Aabraham H-A-M, joka olisi aikaisemmin lähetetty maailman kristillisille seurakunnille. Kuitenkin nyt heillä on yksi: G-R-A-H-A-M. Näin on. Jumalan palvelijana hän toimii kirkkokuntien, politiikkojen ym. keskellä. Jumala tekee ihmeellistä työtä Billy Grahamin kautta.

Kun aikanaan haluttiin Billy Grahamin osallistuvan presidentinvaaleihin, hylkäsi hän ehdotuksen heti. Jumala siunatkoon häntä sen tähden. Heti alusta pitäen hän ei olisi voinut osallistua siihen kuuluviin viskijuominkeihin. Myöskin he olisivat maksaneet miljoonia dollareita yhdessä savukkeiden valmistajien kanssa saadakseen hänet pois. Kuitenkin hän on Jumalan lähettinä saarnaamassa niille, jotka ovat Sodomassa.

Muistakaa se, että yksi jäi sinne Aabrahamin kanssa: eri mies, eivät ne kaksi, jotka menivät Sodomaan saarnaamaan kuten nykyaikaiset evankelistat.

Se, joka jäi Aabrahamin kanssa, antoi hänelle merkin. Huomatkaa nyt, että hänen nimensä oli Abram ja hänen vaimonsa nimi Saarai. Nyt kuitenkin yksi tai kaksi päivää aikaisemmin oli Jumala ilmestynyt hänelle ja sanonut: "Älköön sinua enää tästä lähtien kutsuttako Abramiksi, vaan nimesi olkoon nyt Aabraham..." (1. Mooses. 17: 5). Katsokaahan, Grahamissa on kuusi kirjainta, ihmisen luku, mutta Aabrahamissa (engl. kirjoitettuna Abraham) on seitsemän kirjainta, vaikka molemmat loppuvatkin H-A-M:iin. Juuri tässä seurakunta on hengellisesti.

Huomatkaa, että Hän kysyi: "Aabraham, missä on vaimosi Saara?" Hän sanoi Aabraham eikä Abram ja samoin myöskin Saara eikä Saarai. Aabraham vastasi: "Hän on sisällä teltassa" (1. Moos. 18: 9). Hän sanoi edelleen: "Minä tulen jälleen sinun luoksesi." Huomatkaa tuo henkilökohtainen pronomini lupauksen yhteydessä. Hän oli Jumala. Saara nauroi sellaisella tavalla, jonka me kaikki ymmärrämme: hän nauroi itseksensä ja ajatteli: "Nyt kun olen kuihtunut ja mieheni on vanha, heräisikö minussa vielä halu; ei, se ei käy päinsä." Ja tuo mies, joka oli Jumala lihassa, sanoi: "Miksi Saara nauroi ja epäilee?" Saara oli Hänen takanansa teltassa.

Olkaa hyvät ja pankaa merkille ja nähkää, eikö tämä olekin sama palvelustehtävä, joka Jeesuksella Kristuksella oli. Hän katseli kansanjoukkoa ja tunsi heidän ajatuksensa. Hän sanoi Pietarille, kuka tämä oli, ja mikä hänen isänsä nimi oli, ja myöskin Natanaelille Hän sanoi, mistä tämä tuli (Joh. 1: 47. 48). Hän tunsi myöskin naisen kaivolla, kun Hän sanoi: "Anna minulle juotavaa" (Joh. 4: 6. 39). Nainen sanoi: "Miten Sinä, joka olet juutalainen, pyydät minulta juotavaa? Minähän olen samarialainen. Sillä juutalaiset ja samarialaiset eivät halua olla missään tekemisissä keskenään." Silloin Jeesus sanoi: "Jos sinä tietäisit, kuka se on, joka puhuu sinun kanssasi, pyytäisit häneltä juotavaa." Keskustelu jatkui ja Hän sanoi: "Mene ja nouda miehesi." Nainen vastasi: "Ei minulla ole miestä." Jeesus sanoi: "Sinä sanoit oikein: 'ei minulla ole miestä.' Sillä viisi miestä sinulla on ollut." Nainen vastasi Hänelle: "Herra, minä näen, että Sinä olet profeetta."

Katsokaapa mikä ero on hänen ja tuon ajan pappien ja korkean neuvoston välillä. He elivät yhä vielä kuin olisivat olleet jossakin muussa ajanjaksossa. He sanoivat: "Tuo mies on paholaisesta." Heidänhän täytyi antaa jonkinlainen vastaus seurakunnallensa, koska sitä vaadittiin. Mitä kuitenkin sanoi tämä naisraukka, jolla oli ennaltamäärätty siemen sydämessänsä. Hän oli väsynyt kaikkeen siihen, mitä oli nähnyt. Epätoivossaan hän oli mennyt kadulle portoksi. Mutta kun nainen näki Hänet ja kuunteli Häntä, sanoi hän: "Herra, minä näen, että Sinä olet profeetta." Oli kulunut neljäsataa vuotta siitä, kun oli ollut profeetta. Naiselle oli opetettu, että kun Messias tulee, tekee Hän näitä tekoja.

Niin, siemen oli siellä ja nousi elämään. Miksi? Ei tarvittu enää mitään selitystä. Jeesus sanoi: "Minä olen se, joka puhun sinun kanssasi." Se ei todellakaan tarvinnut enää mitään selitystä. Hän oli tehnyt ihmeen, ja siten oli todistettu, että Hän oli Messias. Se piti tarkalleen yhtä sen kanssa, mitä Jumala oli luvannut. "Herra, teidän Jumalanne, tulee herättämään teille minun kaltaiseni profeetan", sanoi Mooses. Mitä tämä nyt oli? Se oli Kirjoitusten vahvistaminen.

Nainen juoksi kaupunkiin ja sanoi: "Tulkaa katsomaan miestä, joka sanoi minulle kaiken, mitä minä olen tehnyt. EIKÖ TÄMÄ OLE MESSIAS?" Huomatkaa, että Kristus oli siinä miehessä, joka seisoi selkä telttaan päin. Sillä on kirjoitettu: "Sillä Jumalan Sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija" (Hebr. 4: 12).

Joka kerta, kun profeetta astui esiin, tuli hän Sanan kanssa, sillä hänellä oli Sana määrätylle ajalle. Profeetta erotti ajatukset, jotka olivat sydämissä. Jeesus Kristus erotti ajatukset, sillä Hän oli Sanan täyteys. Mutta Hän sanoi: "Niin kuin oli Sodoman päivinä, niin tulee olemaan Ihmisen Pojan tullessa." Jumalan Henki tulisi jälleen maan päälle asuen ihmisissä Jumala ilmesty.neenä heissä. Aamen. Näettekö tämän? Tulisi tapahtumaan se sama, mitä Jumala silloin teki, kun Hän ilmestyi Aabrahamille lihassa. Ajatelkaa sitä, että he odottivat luvattua poikaa, ja heti sen jälkeen, kun tämä merkki oli annettu, tuli luvattu poika. Tämä oli viimeinen merkki, jonka Aabrahamin ryhmä näki, ennen kuin luvattu poika tuli. Oletteko huomanneet tämän? Nyt on Seurakunta tullut hengellisesti tähän hetkeen.

Joku kysyi: Veli Branham, oletko sinä sanonut, että se mies oli Jumala? Raamattu sanoo hän oli Jumala. Tämä ei tarvitse mitään selitystä. Hän on Elohim. Sellaisena Aabraham tunsi Hänet. Jokainen Raamatun lukija tietää, että Elohim merkitsee itsestään olemassa oleva. Hän oli ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Hän oli Elohim, ilmestynyt inhimillisessä lihassa, jolla oli maalliset vaatteet ja joka söi ihmisten ruokaa. Aamen. Merkki siitä, että Jumala tulisi jälleen viimeisinä päivinä ilmestymään kansansa keskellä ja ilmaisemaan itsensä inhimillisessä lihassa. Jeesus sanoi: "Niitä tekoja, joita minä teen, tulette myöskin te tekemään", ja "niin kuin oli Sodoman päivinä, niin tulee myös olemaan, kun Ihmisen Poika ilmestyy." Myöskään tämä ei tarvitse mitään selitystä. Tarvitaan ainoastaan ilmestys: mikään muu ei ole tarpeen. Uskotteko te tämän? Sitten kumarramme päämme.

Taivaallinen Isämme, me tulemme Sinun luoksesi lupauksesi kanssa, sillä Sinä olet sanonut nämä asiat; Sinä olet ne luvannut. Kukaan muu ei voi tuoda Sinun Sanaasi elämään, kuin vain Sinä yksin. Sinä olet luvannut sen. Sinä sanoit: "Tulkoon valkeus", ja valkeus tuli. Kenenkään ei tarvitse selittää sitä. Se ilmestyi. Profeetta Jesajan kautta sanottiin että neitsyt tulee raskaaksi; ja hän tuli raskaaksi. Tapahtui niin. Siinä ei tarvittu mitään selitystä.

Sinä olet sanonut, että kun Hän tulee, syntyy Hän Beetlehemissä (Miika 5: 1). "Mutta sinä, Beetlehem, Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa". Sinä olet ennustanut ne asiat, jotka tulisit tekemään; myöskin sen, mitä Hän huudahtaisi ristillä ja millä tavalla Hänet tuomittaisiin, ja että Hänen kätensä ja jalkansa lävistettäisiin. "Mutta Hän oli haavoitettu meidän syntiemme täh.den ja kiusattu meidän pahojen tekojemme tähden; rangaistus oli Hänen päällänsä, jotta meillä olisi rauha, ja Hänen haavojensa kautta me olemme parannetut." (Jes. 53).

Me muistamme, miten Daavid sanoi: "Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa." Ja kolmantena päivänä, ennen kuin 72 tuntia oli kulunut, ja ruumiin mätäneminen olisi voinut alkaa, herätettiin Hänet Jumalan Sanan mukaisesti. Fariseukset sanoivat: Hänen ruumiinsa on varastettu. Juutalaiset uskovat niin yhä vieläkin.

Kuitenkin me uskomme Sinun Sanaasi, Herra, sillä se on paljastettu. Jeesus Kristus on noussut kuolleista ja Hän sanoi: "Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Me uskomme, että Sinä olet tänä iltana täällä. Me uskomme, että Sinä olet tänään tarkalleen se sama Herra Jeesus Kristus, joka Sinä olet aina ollut. Sinä vain etsit silmiä, käsiä, jalkoja, suita, sieluja ja ruumiita, joita Sinä voit käyttää ilmaistaksesi Itsesi.

Oi, Jumala, pyhitä meidät tänä iltana, niin että voisimme nähdä Kristuksen elävänä keskellämme. Tulkoon Hän. Me kaipaamme sitä niin kuin ne kreikkalaiset tuona aikana, jolloin he tulivat ja sanoivat: "Me haluaisimme nähdä Jeesuksen." Ja he näkivät Hänet. Oi, miten valloittavaa täytyikään sen olla, kun he katselivat Häntä.

Jumala, Sinä olet tänään sama. Sinä olet luvannut ruokkia meitä kun olemme nälkäisiä. Kun me kaipaamme sitä, tulemme näkemään Sinut. Sinä sanoit: "Pieni hetki, ja maailma ei enää näe minua; kuitenkin te näette minut, sillä minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti." Me tiedämme, että Sinä olet sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Herra, Sinun Sanasi on puhuttu ja kirjoitettu muistiin. Tapahtukoon se nyt Jumalan kunniaksi, osoittaakseen, että Hän pitää Sanansa. Aamen. Jumala siunatkoon teitä.