"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti."

Hebr. 13:8

Kiertokirje Joulukuu 1993

Mitä sydämellisimmin tervehdin teitä kaikkia meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä sanalla Tiituksen kirjeestä 1: 1:

"Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan valittujen uskoa ja sen totuuden tuntemista varten, joka on jumalisuuden mukainen..."
"Minä, Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli, asetettu Jumalan valittujen uskoa ja sen totuuden tuntemista varten, joka osoittautuu paikkansa pitäväksi jumalisessa vaelluksessa..." (Saksankielinen käännös)

Uskovaisen ihmisen elämä toteutuu Jumalan Sanan ja seurakunnan sisällä. Myöskin hajallaan olevat yksittäiset ihmiset kuuluvat jäseninä Herran kokonaisruumiiseen. Henkilökohtainen Jumalan ilmestyminen Jeesuksessa Kristuksessa on pelastushistorian keskipiste ja samalla meidän kohtaamisemme Hänen kanssansa. Hänessä yksin on Jumala pelastuksen tuoden kääntynyt ihmiskunnan puoleen, yksin Hänen kauttansa me tulemme autuaiksi, yksin Hänessä on myöskin kaikkien niiden kohtaaminen, jotka armosta ovat tulleet Hänen omaisuudeksensa. HÄN on Pää, jolle jokainen Hänen ruumiinsa jäsen on alamainen. Kirjoitettu Sana yksin on meidän jalkaimme lamppu ja valo meidän tiellämme seuratessamme Herraa.

Liiton solmimisen kautta Herra Jumala velvoitti Israelin kansan pitämään Hänen Sanansa. Tällä paljastetulla ja julistetulla Sanalla ei ollut mitään sanottavaa kaikille muille kansoille. Jumala ei ollut puhunut heidän kanssansa; Hän ei ollut paljastanut itseänsä heille; he voivat kulkea omia teitänsä. Mutta Hänen Liiton Kansallensa Israelille Hänen Liitonsanansa on sitova. Se ei voi eikä saa kulkea omia teitänsä.

Vanhassa Testamentissa Sana kirjoitettiin ensin kivisiin tauluihin, sillä myöskin sydämet olivat kivisiä. Uudessa Testamentissa Sana tuli lihaksi, ja meidän kiviset sydämemme ovat täytetyn lunastuksen voimasta muutetut lihasydämiksi. Niin kuuluu se lupaus, joka toteutui (Hes. 11: 19- 20; Hes 36: 26- 27; Hebr. 8: 10 jne). Kaikki uudestisyntyneet ovat saaneet elämän Jumalalta, ja he ottavat vastaan kirjoitetun Sanan, jonka Henki tekee eläväksi. Uuden Liiton uskovaiset muodostavat Seurakunnan, joka on velvoitettu pitämään Hänen Sanansa. Kaikki muut seurakunnat voivat kulkea omia teitänsä; Hänen omaisuuskansansa ei voi eikä saa kulkea mitään omia teitä.

Koska seurakunta koostuu yksilöistä, täytyy Jumalan jokaisen kohdalla henkilökohtaisesti päästä oikeuteensa. Veli Branham on pitänyt monia saarnoja mitä erilaisimmista aiheista, muun muassa myöskin saarnan nimeltä: "Seurakunta ja sen tila". Uuden Liiton kansa tarvitsee mitä suurimmassa määrin todellisuuspohjaisen tilannearvioinnin. Uskollinen Herra puhukoon ja vaikuttakoon oman viisautensa ja mieltymyksensä mukaisesti. Kun me katselemme ajan merkkejä, Israelin tuskallista rauhanprosessia niin PLO:n kuin myöskin arabinaapureiden kanssa, eikä vähiten Israelin polvistumista paavin edessä pyynnöllä että Vatikaani tunnustaisi poliittisesti Israelin, niin silloin me huomaamme, että nyt on korkein aika ottaa vakavasti valmistautumisemme. Jumalan säätämän, profeetallista Sanaa vastaavan kehityksen mukaisesti osuu kansakuntien armonajan loppu samaan aikaan Israelin armonajan alkamisen kanssa (Apt. 15: 13- 18; Room. 11: 11- 27). Liiton solmiminen Israelin valtion ja Vatikaanivaltion välillä (Dan. 9: 27) tapahtuu suurinpiirtein siihen aikaan, kun kansakunnista koostuva Morsiusseurakunta otetaan ylös.

Niin nopeasti kuin koko Euroopassa moni asia muuttui, niin tapahtuu nyt toisessa vaiheessa lähi-idässä. Niinkuin täällä toisaalta kylmä sota loppui, kun aseistariisuminen näytteli pääosaa rauhanprosessissa ja toi mukanansa sovinnon naapurin kanssa, niin on nyt tämä petollinen rauhanprosessi päässyt suoranaisiin tuloksiin, niin että on täyttynyt se, mitä on kirjoitettuna: "Kun he sanovat: 'Nyt on rauha, ei hätää mitään' (Saksankielinen käännös: "Kun he sanovat: 'Nyt vallitsee rauha ja turvallisuus')" (1. Tess. 5: 3). Mitä parhaillaan tapahtuu noin viidessäkymmenessä sota- ja rauhattomuuspesäkkeessä maan päällä, sillä ei ole kokonaisuudessaan sitä merkitystä, mitä on pelastushistoriallisesti tapahtumilla lähi-idässä. Nyt on kysymys raamatullisesta tapahtumasta, mikä poliittisella alueella pääasiallisesti koskee Israelia ja uudelleen syntyvää Roomalaista valtakuntaa, joka sulkee sisäänsä koko Euroopan, ja myöskin Israel vedetään mukaan.

Tässä viimeisessä seurakuntajaksossa on meille kaikunut luvatun ja paljastetun Sanan Sanoma, kuuluttaen: "Katso, Ylkä! Menkää Häntä vastaan!" (Matt. 25: 1- 13 Saksankiel. käännös). Mutta ollaksemme valmiit, täytyy lamppujemme olla puhdistetut, öljyllä täytetyt ja palavat. Myöskin meidän ruukkujemme täytyy olla täytetyt Hengen öljyllä. Mitä tulee ruukkuihin symbolina, niin säilytettiin Kaikkeinpyhimmässä mannaa sisältävä kultainen ruukku (Hebr. 9: 4). Ei siis ole kysymys vain öljystä, vaan myöskin taivaasta tulevasta ruuasta, mannasta — valtaistuimelta tuoreena paljastetusta Sanasta, josta me elämme. Matt. 25 viisaiden neitsyeiden täytetyt ruukut sisältävät molemmat, Sanan ja Hengen. Pinnallisesti tarkastellen on puhe vain Hengestä öljynä. Henki ei kuitenkaan ole jossakin puhaltava tuuli, Henki vaikuttaa ja paljastaa Sanan jumalallisen olemuksen, ja niin meidän ruukkumme täytetään Hengellä. Näin sanoo Herra: "Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä" (Joh. 6: 63). Hänen täyteydestään me saamme armoa armon päälle ja kuulemme, mitä Henki Sanan kautta seurakunnille sanoo.

Jumalan armon kautta me olemme saaneet syvällisen johdatuksen kaikkiin raamatullisiin oppeihin ja pelastushistorian profeetalliseen osaan. Nyt on välttämätöntä suorittaa jumalallisen tehtävän mukaisesti henkilökohtainen opetus henkilökohtaista elämäämme varten ja valmistautumisemme Jeesuksen Kristuksen kunniakasta päivää varten. Tuona päivänä ovat kaikki todelliset uskovaiset ilmestyvä Herran eteen kokonaisseurakuntana ilman tahraa ja ilman ryppyä, ilman mitään moitteen sijaa (Ef. 5: 27). Herran tullessa ei kysytä jumalallisen Sanoman täydellistä opetusta ja moitteetonta tuntemista tai täyttä ilmestystä; silloin pätee vain se, mitä Jumala on voinut vaikuttaa Verellä ostetussa joukossa Sanansa ja Henkensä kautta itsekussakin erikseen. Silloin täyttyy se, mitä on kirjoitettu:"...ne, jotka olivat valmiit, menivät Hänen kanssansa häihin." Muille ovi oli suljettu. Tästä täydellisestä valmistautumisesta on nyt kysymys.

Tällä hetkellä seurakunta ei ole vielä yksi sydän ja yksi sielu; Herran ruumis on niin rikkirevitty kuin ei milloinkaan aikaisemmin. Veli Branham sanoi eräässä saarnassa: "Sairain ruumis minkä tiedän, on Herran ruumis." Hän viittasi Sanaan Jer. 8: 22: "Eikö Gileadissa ole palsamia, eikö siellä ole parantajaa? Vai miksi eivät tyttären, minun kansani haavat kasva umpeen?" Mitä hän sanoisi tänään? Nimenomaan ne, jotka vetoavat häneen, ovat vielä pahemmassa tilassa kuin kaikki muut. Ei milloinkaan kirkkohistorian aikana ole jonkun herätyksen jälkeen ollut sellaista kaaosta. Syylliset tähän inhimillisesti katsoen toivottomaan tilanteeseen ovat ne itsekutsutut palvelijat, jotka viittaavat profeettaan ja hänen sanoihinsa, ilman että heillä itsellänsä olisi jumalallista kutsumusta Sanan julistukseen. He ovat kylväneet eripuraisuuden siemenen ja aikaansaaneet jakaantumisen. Nyt on kysymys varastoidun hengellisen ruuan oikeasta jakamisesta ja Jumalan koko neuvopäätöksen julistamisesta. Herran pöydän täytyy tulla oikealla tavalla katetuksi eteemme. Niinkuin johdantosanankohdassa tuotiin julki, ovat Jumalan palvelijat asetetut todellista uskoa ja totuuden tuntemista varten, joka osoittautuu paikkansa pitäväksi valittujen vaelluksessa. Armon kautta me olemme jo täällä autuaat Jumalassa, pysymme Sanassa ja todistamme uskomme kestävän vaelluksen kautta. Käytännössä tapahtuvan, Sanan kanssa sopusoinnussa eletyn, jumalisen elämänvaelluksen kautta me osoittaudumme valituiksi.

Vain jos me aivan vilpittömästi katsomme Sanan peiliin, tulemme me käsittämään oman tilamme ja toteamaan mitä meille todella kuuluu. Herralla oli ennen uusitestamentillista liiton tekemistä kehottavia sanoja sanottavana kansanjoukoille, ja Hän esittää meille luonnollisen ihmisen vanhassa olemuksessansa: " Ja hän kutsui taas kansan tykönsä ja sanoi heille: 'Kuulkaa minua kaikki ja ymmärtäkää: ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon.' Ja kun hän kansasta erottuaan oli mennyt erääseen taloon, kysyivät hänen opetuslapsensa häneltä sitä vertausta. Ja hän sanoi heille: 'Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa? Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu.' Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi. Ja hän sanoi: 'Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen'." (Mark. 7: 14- 23).

Paavali viittaa eri kirjeissänsä kaikkiin niihin asioihin, jotka saastuttavat ihmisen, kuten esimerkiksi Room. 1: 29- 32: " He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät."

Gal. 5 jakeesta 19 alkaen Paavali kuvaa ihmisen molempia alueita, vaellusta Hengessä ja vaellusta lihassa. Toinen alue vastustaa toista eikä kykene alistumaan. Sen tähden hän puhuu keskinäisestä taistelusta ja tulee siihen loppupäätelmään, että esittää uskovaisille vanhan ja uuden ihmisen kaikkine ominaisuuksinensa.

"Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus (siveettömyys), saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus (kiihkoilu), vihat (kiukku), juonet (juonittelu), eriseurat (eripuraisuus), lahkot, kateus, juomingit, mässäykset (remuaminen) ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa." (Suluissa uuden käännöksen mukaiset ilmaisut).

Heti perään hän kuvaa Hengen hedelmät:"Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki." Jokainen voi tarkastella ja tutkia itseänsä kuin peilistä. Kenenkään ei tarvitse olla erikoisen hengellinen todetaksensa, koskeeko yksi tai toinen lueteltu asia häntä. Me olemme taipuvaisia omien kuvitelmiemme mukaisesti porrastamaan lihan teot enemmän tai vähemmän merkityksellisiksi. Jumala tekee kokonaisluettelon koko paholais-inhimillisestä olemuksesta ja myöskin jumalallis-inhimillisestä.

Tämän luettelon alussa on asioita, joiden kohdalla moni uskovainen kauhistuneena puistelee päätänsä: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus. Mutta kaikki muukin "mustalla listalla" on Jumalan silmissä aivan yhtä pahaa, nimittäin: vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset. "Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa." 1. Kor. 5: 11 (UK= Uusi raamatunkäännös).

Joka ei tosin ole syyllinen lueteltuihin karkeisiin asioihin, mutta sen sijaan hautoo vihamielisyyttä, aikaansaa riitaa ja kiistoja, antaa kateuden tunkeutua esiin, on aivan yhtä lailla demoonisten voimien hallitsema. Panettelija, pilkkaaja, asetetaan samaan asemaan ahneen, epäjumalanpalvelijan ja riistäjän kanssa, niinkuin myöskin omahyväisyys, vihat, juonittelu. Juonittelu on aina halpamaista. Syntyy eripuraisuutta ja jakaantuneisuutta, kateus valtaa alaa; jotkut kadottavat itsehillintänsä, vetäytyvät takaisin, toiset lankeavat juopotteluun ja remuamiseen, kuten Paavali kirjoittaa. Aivan samantekevää miten valaisevilta omat väitteet saattavatkin näyttää yksittäisille ihmisille, mutta joka syyllistyy näihin asioihin, tuo mukanansa hävitystä Herran ruumiiseen ja ei itse ole näkevä Jumalan valtakuntaa.

Väärinymmärrykset, epäilykset, hajaannus, jälkipuheet, vihjailut jne, niin, itseasiassa kaikki pahan olemus, mitä vain voidaan ajatella, on löydettävissä niiden uskovaisten joukosta, jotka väittävät olevansa Morsiusseurakunta. Ei vain näytä siltä, vaan on valitettavasti niin, että paholaisella on petospelinsä uskovaisten kanssa panettelijana, syyttäjänä, pettäjänä; hän toimii suoranaisesti Diaboloksena, nimittäin "Sekaannuksen tuojana". Lisäksi tulevat väärät opit, jotka kaikki syntyvät väärän innoituksen vaikutuksesta. Niin on vihollinen kaikilla tasoilla tunkeutunut seurakuntaan ja toimii tuhoisalla tavalla Jumalan kansan keskellä.

Ulkonainen vaino on aina johtanut uskovaiset yhteen, sisäinen eripuraisuus kuitenkin hajottaa ja lamaannuttaa. Ahdistetut kokoontuivat rukoilemaan, ei kahvilörpöttelyä varten. Tänään seurakunta on jakaantunut mitä erilaisimpiin ryhmiin ja puolueisiin, jotka sitten taistelevat keskenään ja kieltävät toisiltansa autuuden ja osallisuuden ylöstempaamiseen. Leppymättömyys parinaan ylimielisyys on löydettävissä monista.

Mitä tulee seurakunnan sisäisiin ongelmiin, sanoo veli Branham ajatuksenmukaisesti, että moitteiden esittäjät ovat yhdeksänkymmentä yhdeksän prosenttisesti niitä, jotka todellisuudessa ovat aikaansaaneet ongelman ja ovat vastuussa siitä. Puhutella ja ojentaa itseänsä sallivat vain sellaiset, joille Jumala vielä voi puhua. Kaikki muut hylkäävät jumalallisen kehotuksen, kuvittelevat olevansa oikeassa eivätkä lainkaan huomaa, miten hyvää Herra heille tarkoittaa. "Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan" (Kol. 3: 8- 10).

Puhuvatko Kirjoitukset tässä kohden tyhjiä sanoja? Ei ja vielä kerran ei! Ei uskosta osattomia kutsuta itsetutkisteluun, vaan uskovaisia. Joka tapauksessa sopii varmasti yksi tai toinen esitettyjen lihan hedelmien luettelosta siihen, miten vihollinen harjoittaa tuhoansa uskovaisten keskuudessa. Apostoli kehottaa meitä vakavin sanoin: "Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa" (Ef. 6: 10- 12). Paholainen ei asetu meidän eteemme sarvet päässä; sitenhän me tuntisimme hänet heti. Ne ovat näkymättömät pimeyden voimat, jotka yrittävät vaikuttaa meihin ja inspiroida meidät.

Kuinka usein tuleekaan uskovaisille ajatuksia, jotka ovat kohdistetut toisia vastaan! Pahat henkiolennot tekevät ne niin uskottaviksi, että oletetaan olevan niin. Todellinen usko lepää sydämessä ja perustuu rakkauden ja rauhan ajatuksiin. Tuhoavat, toisiaan vastaan suunnatut tuntemukset syntyvät myöskin sydämessä, mutta kiinnittyvät vihollisen innoittamina ajatusmaailmaan. Meidän täytyy vastustaa jokaista ajatusta, joka on suunnattu aikaansaamaan henkilökohtaista tai seurakunnallista vahinkoa.

Jokainen voi lukea loppuun asti tuon tekstin Ef. 6 ja tutkistella sitä sydämessänsä. Ei milloinkaan aikaisemmin ole rehellinen itsetutkistelu ollut niin paikallaan kuin juuri nyt. Vain joka on mitä syvimmässä määrin vilpitön, on asettuva Herran eteen, antava Hengen vakuuttaa itsensä, riisuva vanhan ihmisen kaikkine omine, vanhoine ominaisuuksineen ja pukeva yllensä uuden ihmisen, "joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen" (Ef. 4: 22- 24). Yksi jäsen ei saa sen paremmin pettää kuin ei valehdellakaan toiselle jäsenelle. Me emme edes saa vihastua toinen toiseemme. Joka kuitenkin on liian hätäinen, ei saa odottaa niin kauan että aurinko laskee, vaan hänen on saatettava asia kuntoon sitä ennen. Jos se ei tapahdu, annamme me panettelijalle sijaa.

Jeesuksen Kristuksen elämä kaikkine hyvine olemuksineen (2. Piet. 1) voi olla vain niissä, jotka ovat syntyneet Jumalan Hengestä ja ovat uudestisyntyneet ja omaavat Jeesuksen Kristuksen mielen (Fil. 2: 5). Hengen hedelmässä tulevat Jeesuksen ominaisuudet julki meidän kauttamme, nimittäin: "Rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki" (UK).

Vain kenessä Hengen hedelmät voivat kasvaa, on näkevä Jumalan valtakunnan. Miten voisivat esimerkiksi sellaiset ihmiset kerran mennä sisälle Jumalan valtakuntaan, jotka nyt tavalla tai toisella ovat osallisia tuhoon Jumalan valtakunnassa? Miten voitaisiin silloin kuulua Jumalan Seurakuntaan, jos sitä nyt halveksitaan eikä haluttaisi kuulua siihen? Ajan henki ei ole pysähtynyt seurakunnan porttien ulkopuolelle. Monet uskovaiset haluavat riippumattomuutensa, he haluavat määrätä itsestänsä, "toteuttaa" itseänsä. Vaikka suulla sanotaankin: "Minä kuulun Herralle kokonaan!", osoittaa elämä jotakin täysin muuta. Joidenkin kohdalla on mitä ilmeisintä, että he ovat seurakunnan ulkopuolella, ja päättävät itse elämästänsä, ajastansa, kymmenyksistänsä, ylipäätänsä kaikista asioista. Niin riippumattomia, kuin mitä he nyt ovat itsestänsä tehneet, tulevat he myöskin silloin kerran olemaan, he ovat nimittäin seisova pettyneinä ulkona.

On välttämätöntä, että kaikki todella uudistumisen kautta kokevat Jumalan, eivätkä vain kiinnitä uutta paikkaa vanhaan pukuun, pysyen sisimmältänsä samana. Jokaisen täytyy käsittää, millaisella tavalla vihollinen ottaa hänet palvelukseensa, jotta hän vaikuttaisi tuhoavalla tavalla Jumalan kansan keskellä. Vastustajalla on paljon kokemusta, ja hän käyttää tavalla tai toisella erikoisesti niitä, joiden kautta vahinko seurakunnassa tulee suurimmaksi.

Varmastikin on jo useampikin vakavasti ajatellut hedelmätöntä hengellistä elämäänsä, myöskin omaa tilaansa. Meidän täytyy kysyä itseltämme, mitkä ovat syyt siihen ja miten me löydämme tien ulos tästä hengellisestä hätätilasta ja voimme tulla muille siunaukseksi. Mistä tulevat vihamielisyydet, riita ja kateus, jotka mainitaan samassa hengenvedossa noituuden ja epäjumalanpalveluksen ja kaikkien muiden asioiden kanssa? Niinkuin meidän Lunastajamme Hengen hedelmät ja ominaisuudet ja olemus tulevat julki lunastetuissa, niin on myöskin valitettavasti vihollisellakin väärä olemuksensa niiden uskovaisten joukossa, joihin hänellä voi olla vaikutusta.

Kateellisuus ja luulevaisuus aikaansaivat ensimmäisen murhan. Kain näki, että Jumala tunnustautui Aabeliin ja hänen uhriinsa, ja niin hän oli mennyttä miestä. Kateus ja luulevaisuus nousevat ensin esiin, viha ja hengellinen murha seuraavat sitten automaattisesti (1. Joh. 3: 15). Kun Jumala osoittaa itsensä, siunaa ja käyttää jotakuta, niin silloin ei ihmisellä toki ole mitään tekemistä sen kanssa. Kukaan ei voi ottaa itsellensä mitään, ellei sitä sitten anneta hänelle ylhäältä. Jokaisella Jumalan lapsella on vain se, mitä Herra antoi; se ei toki ole jonkun ihmisen ansio, vaan Hän ottaa kenet Hän haluaa, ja jakaa lahjoja ja tehtäviä oman mittansa mukaisesti. Jos jollakin on hengellisesti tai maallisesti nähden enemmän kuin toisella, niin se tulee suoda hänelle. On aina ollut rikkaat ja köyhät; oli ja ovat myöskin ne, jotka ovat tyytyväisiä siihen, mitä heillä on. Herra sanoo: "Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan." Paavali kehottaa meitä: "Mutta kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä" (UK). Sen tähden ei ole ylipäätänsä mitään syytä antaa tulla itseemme jotakin sellaista, mikä aikaansaa kateutta ja luulevaisuutta. Ei ole mitään eroa siinä, koskeeko se maallisia tai hengellisiä alueita, jotka vihollinen valitsee aikaansaadaksensa tuhoa.

Eikö olekin tässä maailmassa siten, että erikoisia kykyjä ihaillaan ja arvostetaan? Ihaillaan laulajien ja laulajattarien ääniä, urheilijoiden, taiteilijoiden ja keksijöiden kykyjä jne. Miksi sitten uskovaisten kohdalla on paholainen irti? Veli Branham antoi meille hyvin osuvan vertauksen, kun hänellä oli mielessänsä jalkapallopeli: "Jos jollakin joukkueesta on pallo, niin silloin toisten tulisi suojata häntä, mutta ei yrittää ottaa palloa pois häneltä."

"Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunniaa, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa" (1. Kor. 12: 24- 26).

Kaikkia uskovaisia vaaditaan vakavasti vastustamaan vihollista ja sen kavalia, turmiollisia ja tuhoavia voimia — ja se verille asti (Hebr. 12: 4), siis kuin elämästä ja kuolemasta — ja pitäytymään kiinni Hengen yhteyteen. Sen me tosin voimme tehdä vain, kun toteamme, millaisella tavalla vihollinen järjestää vastahyökkäyksiänsä. Vasta kun me todella taivumme Jumalan väkevän käden alle, päästää paholainen irti meistä.

"Sen tähden sanotaan: 'Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon'. Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset. Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa. Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain..." (Jaak. 4).

Apostoli Pietari kirjoittaa kehottaen: "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää" (1. Piet. 5: 8- 9).

Joka ei voi antaa Jumalalle oikeutta ja koko sydämestänsä asettua Hänen Sanansa alle, on edelleenkin oleva vihollisen väärin käyttämä. Kuinka usein onkaan joku tuominnut ja arvostellut toista omasta näkökulmastansa käsin! Kuinka usein onkaan jollakin puheella syöpäkasvaimen vaikutus, joka tarttuu ympärillensä! Miten nopeasti tuomitseekaan joku toisen sen perusteella, mitä hänestä on sanottu! Niin ei voi jatkua. Tänään levittää jokainen jokaisesta, mitä hän haluaa. Kuka ajattelee ylipäätänsä vielä sitä, että meidän täytyy tehdä tiliä jokaisesta turhasta sanasta? Kuka on kiinnostunut siitä, että koettelisi totuuden pohjalta sen, mitä jostakin toisesta on sanottu?

Yksi levittää jostakin veljestä tai sisaresta mitä mieleen juolahtaa, ja toinen sitten vielä lisää siihen jotakin. Kuka vaatisi sitä, että myöskin se, josta puhutaan, olisi läsnä? Nainen levittää jotakin miehestänsä, mies vaimostansa —jokainen jokaisesta, mitä vain huvittaa. Kuka menee itseensä, kuka tulee vielä Jumalan Hengen kurittamaksi? Kuka ei ajattelisi olevansa oikeassa? Harvat näyttävät tajuavan, kuinka tuhoavat vaikutukset kaikella on. Kuinka kauan vielä me haluamme tyytyä tähän tuhoisaan tilaan seurakunnassa? Kaikkien tulisi sanoa toisesta vain se, mitä voidaan sanoa kyseessä olevan läsnäollessa ja Herran edessä. Parasta olisi, jos me emme lainkaan puhuisi toisistamme, vaan rukoilisimme toistemme puolesta ja käyttäisimme aikamme todistaaksemme Herrasta.

Jotta panetteleva jaarittelu tehtäisiin uskottavaksi, liitetään siihen huomautus: "Sen miehen tai naisen minä tunnen... Minulle ei kenenkään tarvitse sanoa mitään..." Saattaa ollakin näin. On olemassa ihmisiä, jotka eivät ole tiedostaneet sen paremmin itseänsä kuin ei tuhoisaa tekemistänsäkään. Niinkuin Pyhät Kirjoitukset sanovat, ei heillä itsellänsä ole mitään rauhaa, ja sen tähden aikaansaavat rauhattomuutta kielellänsä, joka syttyy helvetin tulesta (Jaak. 3: 6), minne tahansa he sitten menevätkin. Heidän kielensä alla on kyykäärmeen myrkkyä, vaikka he osaksi puhuvat uusilla ja sitten myöskin vanhoilla kielillä, joskus jopa kaksikielisestikin, aina sen mukaisesti, millaisella tavalla vihollinen vain voi parhaalla tavalla käyttää heitä niin yksittäisten ihmisten kuin koko seurakunnankin vahingoksi. Milloin he siunaavat, milloin he kiroavat; riippuen siitä, kenestä on kysymys, julistavatko he kyseessäolevan viholliseksi vai ystäväksi. Kuinka kauan tällainen voi jatkua? Minkä ratkaisun Pyhät Kirjoitukset tarjoavat meille?

Tämä kysymys on Jeesuksen Kristuksen lähellä olevaa paluuta silmälläpitäen enemmän kuin oikeutettu: Milloin ovat kaikki Morsiusseurakuntaan kuuluvat alistuva Jumalan ja Hänen Sanansa alle ja oleva Herran käytössä, koko seurakunnan hyvinvoinniksi ja rakentumiseksi? Me uskomme, että Morsiusseurakunnan täytyy olla lopussa, ja on olevakin, niinkuin se alussa oli, nimittäin yksi sydän ja yksi sielu. Vasta silloin me voimme yhdessä kokea Jumalan suuret teot. Mutta sitä ennen täytyy todella syvällisen, Herran lahjoittaman katumuksen, Hengen vaikuttaman sydämenkatumuksen tulla jokaisen ylle —ei sellaisen parannuksen, mitä toinen vaatii toiseltansa, vaan Pyhän Hengen jokaisessa henkilökohtaisesti vaikuttaman.

Voidaksemme palvella toisiamme, meidän täytyy pukeutua nöyryyden palvelusviittaan. Joka haluaa kehottaa toisia, asettukoon ensin sen asemaan, jota hän haluaisi kehottaa, ja ottakoon ennen muuta hirren omasta silmästänsä, ennenkuin ryhdytään ottamaan pois roskaa veljen silmästä.

Meidän johdantosanamme tulisi olla yksi jae vuorisaarnasta, jota englanninkielisellä puhealueella kutsutaan "kultaiseksi säännöksi": "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat."

Vuorisaarnasta me tunnetusti löydämme autuaaksijulistamisten joukosta myöskin seuraavan: "Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan!" Joka on selvillä siitä, mitä Jumala meidän sukupolvessamme on tehnyt veli Branhamin palvelustehtävän kautta, tietää, että hänen kauttansa tulleen, ajanmukaisen "Takaisin -Sanaan -Sanoman" täytyy edeltää Kristuksen toista tulemusta. Johannes Kastaja lähetettiin ennen Kristuksen ensimmäistä tulemusta valmistamaan tie Herralle. Tämä apostolis-profeetallinen palvelustehtävä lähetettiin meidän päivinämme ennalleen asettamaan (Matt. 17: 11). Kaikkien, jotka todella kuuluvat Morsiusseurakuntaan, täytyy ottaa vastaan ja uskoa tämän hetken Sana, jumalallinen Sanoma, niinkuin Kirjoitukset sanovat. Olisi vastuuntunnotonta jatkaa siten, että jokainen uskoo itsensä ja puolueensa puolesta, että olisi valmis ylöstempaamista varten. Hämmästyttävällä tavalla tämän uskovat jopa sellaiset, joiden kasvot painuvat synkkinä kuin Kainilla.

Nykyisten uskovaisten joukossa on ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että he voivat rakastaa Jumalaa ja samanaikaisesti vihata lähimmäistänsä, veljeä tai sisarta. He uskovat, että he voivat puhua Jumalan kanssa, mutta ei veljen ja sisaren kanssa. He uskovat jopa, huolimatta leppymättömyydestänsä, olevansa valmiit Kristuksen tulemusta varten. He ovat vakuuttuneet itsestänsä, että ovat yhteydessä Jumalan kanssa, ilman että olisivat yhteydessä veljien ja sisarten kanssa. Pyhissä Kirjoituksissa meidän eteemme tuodaan erottamattomina molemmat. "...minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen kanssa (mutta yhteys meidän kanssamme on myöskin yhteys Isän ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa. Saksankiel. käännös)" (1. Joh. 1: 3).

Jumalan lapsina meidän täytyy kertakaikkisesti käsittää, että meidän on jokaisella alueella alistuttava Jumalan ja Hänen Sanansa alle ja oltava sopusoinnussa sen kanssa. Seurakunnalle pätee vain jumalallinen järjestys, johon meidän kaikkien täytyy mukautua. Kaikkia uskoontulleita varten —jokaista miestä, jokaista naista, jokaista isää, jokaista äitiä, jokaista lasta varten —on Jumala seurakunnassa. Kun on kysymys syömisestä ja juomisesta, päivien tai vastaavan pitämisestä, tulee jokaisen toimia vakuuttuneisuutensa mukaisesti, mutta jättää muut rauhaan ja kunnioittaa heidän ratkaisujansa (Room. 14: 1- 10). Toisin on kuitenkin silloin, kun on kysymys asioista, jotka Jumalan Sanassa on säädetty kaikkia velvoittaviksi. Vain mitä kirjoitetun Sanan perusteella, kieltojen ja käskyjen mukaisesti voidaan esittää, saadaan ja täytyykin arvostella kirjoitetun Sanan perusteella.

Israelissa hoitivat vanhimmat tuomareina ja johtajina oikeutta (5. Moos. 16: 18- 20). Kaikki kansa kääntyi heidän puoleensa. Seurakunnassa ovat myöskin vanhimmat tätä tehtäväaluetta varten. Kun Herra Jumala oli ilmestynyt palvelijallensa Moosekselle, sanoi Hän hänelle: "Mene ja kokoa Israelin vanhimmat ja sano heille:..." (2. Moos. 3: 16). Nämä olivat miehiä, jotka omasivat heimojen ja koko kansan luottamuksen. Kun Mooses nousi vuorelle kohdataksensa Herran Jumalan, otti hän myöskin nuo 70 Israelin vanhinta mukaansa. "Eikä hän kajonnut kädellänsä israelilaisten valittuihin, ja he katselivat Jumalaa, söivät ja joivat." (2. Moos. 24: 11). Niinkuin toisaalta pappien täytyi ottaa vaarin jumalanpalveluksen hengellisestä osasta, niin oli myöskin leeviläisillä tehtävänsä temppelissä. Vanhimmilla oli tehtävä huolehtia koko seurakunnasta; he julistivat oikeutta uppiniskaisille pojille (5. Moos. 21: 18- 21) ja tuomitsivat myöskin avioliittokiistoissa (5. Moos. 22: 13- 21).

Uusitestamentillisiin seurakuntiin asetettiin myöskin vanhimmat (Apt. 14: 23; 1. Tim. 3; Tiit. 1 jne). Paavali ja Barnabas kääntyivät lähetystön kanssa Jerusalemin apostolien ja vanhinten puoleen erään riitakysymyksen tähden. (Apt. 15). Näiden välityksellä he antoivat toimittaa seuraavan kirjoituksen:"Me apostolit ja vanhimmat, teidän veljenne, lähetämme teille, pakanuudesta kääntyneille veljille Antiokiassa ja Syyriassa ja Kilikiassa, tervehdyksen..." (jae 23). Paavali ei kutsuttanut viisinkertaisen palvelustehtävän veljiä, kun oli kysymys paikallisesta seurakunnasta, vaan vanhimmat:"Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä seurakunnan vanhimmat." Hän kehotti heitä: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut" (Apt. 20: 17+ 28).

Vanhimpia kutsutaan myöskin kaitsijoiksi ja esimiehiksi. Ilmestyskirjassa meille näytetään kaksikymmentäneljä vanhinta Vanhan ja Uuden Liiton edustajina. Vanhimmat kutsutaan voitelemaan sairaita öljyllä ja rukoilemaan heidän puolestansa (Jaak. 5: 14). Heillä on hyvin merkittävä tehtävä huolehtia seurakunnan parhaasta kaikissa suhteissa.

"Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa" (1. Piet. 5: 1- 2). Kenellä on todellinen jumalanpelko sydämessänsä, se on kunnioittava Jumalan palvelustehtäviinsä asettamia veljiä. Kenellä ei ole mitään kunnioitusta Jumalan ratkaisuja kohtaan, ei myöskään omista mitään jumalanpelkoa. Jumalanpelon täytyy palata, ja se on palaavakin takaisin seurakuntaan (Apt. 5: 1- 11), sillä se on kaiken jumalallisen viisauden alku (Ps. 111: 10; Snl. 1: 7; Jaak. 3: 17).

Seurakunnassa olevat vastuutakantavat veljet ovat tärkeitä kaikille niille, jotka kuuluvat seurakuntaan. Paavali kirjoittaa: "Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella?" (1. Kor. 5: 12). Joka vetäytyy pois seurakuntaelämästä sen tähden, ettei Sana voi antaa hänelle oikeuksia, vetäytyy pois Jumalasta ja todistaa siten siitä, ettei hän asetu Sanan alle, vaan sen yläpuolelle. Silloin on oikeutettu kysymys, voivatko sellaiset ihmiset ylipäätänsä olla jäseninä Herran ruumiissa, johon toki pätee koko Sana. On myöskin olemassa ihmisiä, jotka aina vaativat oikeutta vain itsellensä. Uskovaisen oikeudet rajoittuvat kuitenkin vain Jumalan Sanassa asetettuihin rajoihin. Joka menee niiden ulkopuolelle, hylkää raamatullisen maaperän ja vetäytyy pois Pyhän Hengen johdatuksesta. Niin ihmiset eivät ainoastaan tule vihollisen alueelle, vaan joutuvat pahojen henkien suoranaisen vaikutuksen alle ja menevät harhaan.

"Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen!" (Gal. 6: 1).

On sitten kysymys avioliitosta tai perheasiasta, veljien tai sisarten välisistä asioista —kaikessa pätee Jumalan Sana, jonka kautta yksin julistetaan oikeutta. Kukaan uskovainen ei saa etsiä oikeuttansa veljeä tai sisarta Kristuksessa vastaan asianajajan kautta ja tuomioistuimen edessä. Paavali nuhtelee niitä uskovaisia, jotka ovat etsineet oikeuttansa uskosta osattomien tuomareiden edessä sen sijaan että olisivat tehneet sen pyhien edessä (1. Kor. 6). Kaikki ne, jotka etsivät oikeuttansa uskosta osattomien tuomareiden edessä, halveksivat Jumalaa ja Jumalan Sanaa, saattavat Herran seurakunnan uskosta osattomien pilkan kohteeksi ja heittävät helmiä sikojen eteen. Ei kukaan, joka tietoisesti, eli tarkoituksellisesti rikkoo Jumalan Sanaa vastaan, ole selviävä rangaistuksetta. Joka menee maallisen tuomarin luokse, on tehnyt tyhjäksi jumalallisen oikeuden ja etsinyt omaa oikeuttansa uskosta osattomalla tiellä. Kuinka voisi esimerkiksi joku tuomari lausua oikean tuomion jossakin avioliittoasiassa, jos hän ei lainkaan tunne Jumalan Sanaa? Ei hän toki tiedä, mitä Matt. 5: 32 tai Matt. 19: 9, 1. Kor. 7: 10- 11 tai 7:15 ja monissa muissa uusitestamentillisissa raamatunkohdissa sanotaan, eikä myöskään mitä Vanhassa Testamentissa on kirjoitettuna 2. Moos. 20:stä Malakian kirjan 2: 16 asti.

Kaikki, mitä uskovaisille tapahtuu, ei ole mikään yksityisasia, ei mikään perheasia, vaan se koskee aina koko seurakuntaa, kun se tulee julkisuuteen. Sen tähden täytyy jumalallisen oikeudenkäytön tapahtua seurakunnassa Sanan kautta ilman puolueellisuutta. Kiistakysymyksissä tarvitaan aina välittäjää, joka käyttää oikeutta. Tuo välittäjä ei kuitenkaan saa kuulua toiseen osapuoleen eikä antaa oikeutta toiselle puolelle, vaan hänen täytyy välittää ja sovittaa. Meidän Lunastajamme on paras esimerkki. HÄN tuli Uuden Liiton Välittäjäksi, Hänessä sovitettiin jakaantunut ihmiskunta Jumalan kanssa. Joka vetäytyy pois Sanan oikeudenkäytöstä seurakunnan sisällä ja vastustaa sitä, valitsee oman tien. On päästävä siihen miten Paavali opetti, että uskossa koetellut ja luotettavat miehet arvioivat asian, joka vaatii selvittämistä.

Jos kaksi ihmistä ovat kiistassa keskenään, niin silloin ei aina tarvitse olla pahaa tarkoitusta; voi sattua niin, että kukin puoli vetoaa ja tukeutuu johonkin toiseen raamatunkohtaan, ottamatta huomioon toisen ajatuksia. Niin alkavat sitten syyllistämiset, jotka ovat yhtä vanhoja kuin ihmiskunta itsekin. Jo Eedenin puutarhassa, kun Herra Jumala puhutteli Aadamia, sanoi tämä: "Vaimo, jonka minulle annoit..." Kun Jumala puhutteli vaimoa, kuului vastaus: "Käärme vietteli minut..." Onneksi ei Herra Jumala kironnut sen paremmin Aadamia kuin ei Eevaakaan, vaan vain käärmeen.

Syyllistämisellä ja itsepäisyydellä ei voida ratkaista mitään asiaa —sillä ongelma tulee aina vain suuremmaksi. Syyllistäminen tulee vain silloin kysymykseen, kun anteeksiantamus ja sovitus on suljettu pois ja hyljätty. Tätä ei saisi milloinkaan tapahtua uskovaisten kohdalla. Isä Meidän rukouksessa on kirjoitettuna varoittaen:"...ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta! Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

Jos joku on sitä mieltä, ettei sellainen Sana voisi koskea häntä, on hän väärässä. Joka ei voi antaa "yhtä asiaa" anteeksi lähimmäisellensä, sille ei Jumala ole antava anteeksi "kaikkea". Niinpä voidaan lukea Markus 11: "Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne." Tällaisten sanankohtien perusteella voi jokainen arvioida itsensä eikä hänen tarvitse keneltäkään muulta kysyä, miten on hänen suhteensa. Joka todella on antanut anteeksi, ojentaa toiselle sovituksen käden. Joka ei ole sovitettu veljensä kanssa, ei voi olla sovitettu Jumalan kanssa.

Jopa jos joku vain vihastuu johonkin veljeen, on hän jumalallisen tuomion alainen. Joka haukkuu häntä hölmöksi, joutuu vastaamaan Suuren neuvoston edessä. Joka kutsuu häntä hulluksi, on ansainnut helvetin (Matt. 5 (UK)). Kuinka kauan me vielä haluamme ohittaa tällaiset raamatunkohdat? Pintapuolisessa tarkastelussa voitaisiin näitä kolmea mainittua tapausta pitää "herrasmiesloukkauksina". Mutta Jumalan edessä se on paha asia, sillä Hän tuntee sydämen aivoitukset, miksi sellaiset ilmaisut ja nimitykset esitetään. HÄN näkee sydämeen ja tutkii perinpohjaisesti. Matt. 5 viitataan sellaisiin asioihin, mitä me kutsuisimme "pikku asioiksi", mutta joista kuitenkin sanotaan, että niiden, jotka haluavat tuoda Herralle uhrin, tulee jättää se alttarin eteen ja ensin tehdä sovinto kyseessäolevien kanssa. Vain kun jumalallinen oikeus ja järjestys on palautettu yksilöihin, ovat he myöskin oleva seurakunnassa.

Jumalallinen vastaus seurakunnassa

"Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'. Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani." (Matt. 18: 15- 17). Tämän Sanan täytyi olla Paavalin mielessä, kun hän 1. Kor. 5 vastuuta kantaville veljille antoi 3. Moos. 18: 8 perusteella tuomion langettamisen äärimmäisessä tapauksessa, mitä ei ollut ajateltavissa edes pakanoiden keskuudessa.

Ilmeisestikään ei kaikissa tapauksissa pyydetty vanhinten neuvoa, sillä apostoli nuhtelee, että kiistakysymyksissä "te otatte tuomareiksi sellaisia, joille seurakunnassa ei anneta mitään arvoa! Saisitte hävetä! Eikö omassa joukossanne ole yhtäkään viisasta, joka pystyisi ratkaisemaan kahden veljen välisen riidan?" (1. Kor. 6: 4- 6 UK).

2. Kor. 2 meille annetaan tieto siitä, mitä tulee tapahtua sellaiselle uskovaiselle, joka ei ole kuullut yhtä tai kahta ja jonka asia on tuotu seurakunnan eteen: "Semmoisille riittää se rangaistus, minkä hän useimmilta on saanut; niin että teidän päinvastoin ennemmin tulee antaa anteeksi ja lohduttaa, ettei hän ehkä menehtyisi liian suureen murheeseen. Sentähden minä kehoitan teitä, että päätätte ruveta osoittamaan rakkautta häntä kohtaan; sillä sitä varten minä kirjoitinkin, että saisin nähdä, kuinka te kestätte koetuksen, oletteko kaikessa kuuliaiset. Mutta kenelle te jotakin anteeksi annatte, sille minäkin; sillä mitä minä olen anteeksi antanut - jos minulla on ollut jotakin anteeksiannettavaa - sen olen anteeksi antanut teidän tähtenne Kristuksen kasvojen edessä, ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat."

Ei siis ole kysymys siitä, että yksi julistaa toisen syylliseksi, vaan on kysymys anteeksiantamuksesta ja jumalallisesta järjestyksestä, missä yksin syntyy Jumalalle mieluinen ilmapiiri. Laki julistaa jokaisen syylliseksi, armo julistaa vapaaksi. Herra otti yllensä meidän kaikkien velkamme, syyllisyytemme, ja kantoi sen ristille. Siellä tapahtui täydellinen jumalallinen anteeksiantamus ja sovitus jumalallisen Rakkauden uhrin kautta Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. HÄN on tuonut rauhan niille, jotka ottavat Hänet vastaan.Joka pitää yllä toisen syyllisyyttä tai rikkomuksia, tekee omalla kohdallansa anteeksiantamuksen tyhjäksi. Täytetty lunastus ja anteeksiantamus kadottaa hänen kohdallansa pätevyytensä, koska hän ei anna anteeksi. Niin rakennetaan sitten jälleen vihollisuutta ja erottavia seiniä. Kun me pidämme yllä toisen syyllisyyttä, teemme me itsemme syylliseksi Jumalan edessä, koska me sen kautta julistamme pätemättömäksi lunastuksen omalla kohdallamme, emme toisen. Sellaisessa tapauksessa meidän oma minämme astuu esiin, ja meitä hallitsevat inhimilliset ajatukset ja toimenpiteet. Se, mitä Jumala Kristuksessa on tehnyt, pätee ainaisesti, samoin kun autuaaksijulistaminen Room. 4: 7- 8: "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"

Ef. 5 jakeesta 21 alkaen puhutellaan kaikkia. Ensin sanotaan yleisesti: "Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa", sitten osoitetaan vaimoille heidän paikkansa niinkuin miehillekin, kunnes sitten tulee kohokohta vertauksessa Kristuksesta ja seurakunnasta, jonka puolesta Hän antoi itsensä: "...että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton."

Meidän täytyy päästä jo täällä Hengen vaikuttamaan yhteyteen jumalallisessa rakkaudessa, joka on täydellisyyden side. Vasta sitten me olemme valmiit ylöstempaamiseen. Veli Branham vietiin elinaikanansa hengessä paratiisiin. Hän näki muun muassa tuon suuren, valkeisiin puetun joukon ja kuuli voimakkaan äänen sanovan: "Vain täydellinen rakkaus pääsee tänne! Kaikki, joita sinä milloinkaan olet rakastanut ja jotka ovat rakastaneet sinua, on Jumala antanut sinulle." "Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys." (Room. 13: 10).

Paavali viittasi erikoiseen kokemukseen, mikä hänellä oli, samoin kuin näkyihin, ja korostaa erikoislaatuisinta, kun hänet vietiin Paratiisiin (2. Kor. 12). Hän todisti jo aikaisemmin 1. Kor. 2: "...mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat."

Jeesuksen lempiopetuslapsi kirjoitti paljon rakkaudesta ja todistaa: "...joka rakastaa Isää, rakastaa myös hänen lastaan. Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään." (1. Joh. 5 UK). Jumalallisella rakkaudella voi todellakin rakastaa vain se, jonka sydämeen on vuodatettu Hengen kautta se lunastava ja anteeksiantava Rakkaus, joka päätyi sovitukseen ja anteeksiantamukseen Golgatan ristillä.

Meidän kaikkien tulisi lukea erikoisesti Johanneksen kirjeet, koska ne osuvat suoraan jumalallisen Rakkauden ytimeen meissä. Hän oli se, joka vetoavasti kehotti, että me emme saa rakastaa Kainin tavalla, joka oli Pahasta ja tappoi veljensä. "Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa ...Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. ...Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. ...Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. ...Jos joku sanoo: 'Minä rakastan Jumalaa', mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt."

Loppupäätelmä

Apostoli Paavali on kuvannut Jumalallisen Rakkauden kaikkine ominaisuuksinensa ja vaikutuksinensa 1. Kor. 13. Jos siis saarnataan ja lauletaan ja puhutaan Rakkaudesta, mutta elämä todistaa aivan vastakkaisesta, niin ketä silloin tulee uskoa? Meidän täytyy löytää ne syyt, jotka aikaansaavat vihaa ja vihollisuutta avioliitoissa, perheissä ja seurakunnissa. Meidän täytyy löytää ne syyt, jotka erottavat veljet ja sisaret toisistansa, ennenkuin me voimme päästä yhteiseen, Jumalaa miellyttävään, Hänen Sanansa kanssa sopusoinnussa tapahtuvaan elämään — elämään, joka ei perustu omahyväisyyteen, vaan elämään, jonka yllä Jumalan mieltymys todella lepää. Eenokilla oli todistus siitä, että hän miellytti Jumalaa, ennenkuin hänet temmattiin ylös (Hebr. 11: 5). Meitä ei hyödytä mikään omavanhurskauteen perustuva todistus itsestämme, vaan me tarvitsemme Jumalan todistuksen taivaasta: "Tämä on Minun rakas poikani, Minun rakas tyttäreni, joihin Minä olen mieltynyt." Kun taivas avautuu meidän yllämme, laskeutuu Jumalan Henki ja me tulemme ehjiksi — myöskin meidän kielemme asetetaan Jumalan palvelukseen. Kuten helluntaina, tulevat silloin Jumalan suuret teot julistetuiksi.

Kaikki, jotka pääsevät ylöstempaamiseen, ovat löytävä täyttymyksensä Jumalallisessa Rakkaudessa, joka on täydellisyyden side. Rakkaus, anteeksiantamus ja sovitus kuuluvat yhteen. Niin tulee julki Jumalan rauha, joka on korkeampi meidän ymmärrystämme, kun se määrää kaiken tekemisemme. Syntyy täysin vapautunut tilanne, suloinen ilmapiiri, jossa Jumala ja ihmiset tuntevat olonsa hyväksi.

Me haluamme vielä kerran palata Herran ilmaisuun vuorisaarnassa: "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat." Ilman muuta voidaan sanoa: "Kaikkea sitä, mitä me emme muiden tahtoisi tekevän meille, sitä me emme myöskään saa tehdä heille." Olisiko meistä oikein, jos muut ajattelisivat, puhuisivat meistä ja tuomitsisivat meitä niinkuin me teemme heille? Olisiko meistä oikein, jos he vihaa täynnä välttelisivät meitä ja panettelisivat meitä? Haluaisiko joku todella vakavasti, että hänestä kaikottaisiin, halveksittaisiin häntä ja välteltäisiin kuin pitaalista? Varmastikaan ei.

Jokainen, jolla on todellinen kaipaus olla valmiina Herran tulemuksessa, on antava Sanan ja Hengen puhutella ja ojentaa itseänsä. Älköön seuraavat raamatulliset lainaukset jääkö ilman vaikutusta meissä.

" Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä. Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. Sillä: 'joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen. Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan'." (1. Piet. 3: 8- 12).
"Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä." (Jaak. 5: 7- 10).
"Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti, että minä, tulinpa sitten teidän tykönne ja näin teidät tai olin tulematta, saan kuulla teistä, että te pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta" (Fil. 1: 27).
"Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne" (Fil. 2: 1- 3)
"Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä. Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan." (2. Piet. 3- 11).
"Pukeutukaa siis, te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset." (Kol. 3: 12- 15).
"...vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: 'tänä päivänä', ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi... "(Hebr. 3: 13).
"Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan. Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä 'rakkaus peittää syntien paljouden'. Olkaa vieraanvaraisia toinen toistanne kohtaan, nurkumatta. Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina" (1. Piet. 4: 7- 10).
"Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen." (Ef. 3: 20- 21).
"Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan." (1. Joh. 2: 28).

Lähetyskertomus

Syvällä kiitollisuudella saamme katsoa taaksepäin vuoteen 1993. Se on ollut todella runsaasti siunattu. Kaikin tavoin on uskollinen Herra lahjoittanut armonsa ja tehnyt enemmän kuin mitä me olisimme uskaltaneet pyytää ja toivoa.

Olen henkilökohtaisesti kokenut monilla lähetysmatkoillani Itä- ja Länsi-Euroopassa, Länsi-, Keski- ja Itä-Afrikassa, Aasiassa, miten sadat ja osittain tuhannetkin tulivat kokouksiin.

Lokakuun matkan lopun me koimme Manilassa, Filippiineillä, missä koko kaksituntinen kokous lähetettiin koko kansalle television välityksellä, ja niin miljoonat ihmiset voivat kuulla Jumalan Sanaa. Toinen kokous lähetettiin sitten tunnin mittaisena. Monilla paikoilla on muodostunut aivan uusia yhteyksiä, ja ovet ovat avautuneet. Myöskin minä olen tavannut veljiä, jotka jonkin aikaa kulkivat epäraamatullisissa opeissa valmistetun tien vierellä, mutta jotka nyt uskovat koko sydämestänsä Kirjoitusten mukaisesti ja saarnaavat vain sitä, mitä Pyhistä Kirjoituksista voidaan saarnata.

Kysyntä englanninkielisistä kirjasistamme, erikoisesti englanninkielisestä painoksesta kirjasta "Perinteinen kristillisyys" on niin valtava, että meidän jo nyt täytyy ottaa useamman tuhannen kappaleen uusintapainos. Tämä kirja käännetään maailmanlaajuisesti eri maiden kielille ja julkaistaan. Jumalalle kiitos, että on niin, ettei meidän ole tarvinnut yhtä ainoatakaan oppia korostaa tai puolustaa erikoisella tavalla. Mehän emme kuulu sen paremmin kolminaisuus- kuin emme ykseys-seurakuntiin, vaan elävän Jumalan Karitsan verellä lunastettuun seurakuntaan, joka loppuun asti säilyy koko totuuden pylväänä ja perustana (1. Tim. 3: 15), ja me saamme kaikissa kohden uskoa ja opettaa, niinkuin Kirjoitukset sanovat. Siten voi Jumala kaikissa aiheissa itse puhua. Näinä täsmälleen neljänäkymmenenä palvelustehtäväni vuotena, Herralle kiitos, minun ei ole ainoatakaan kertaa tarvinnut ottaa takaisin, mitä olen saarnannut, koska se aina on ollut vain Jumalan Sanaa, joka pysyy iankaikkisesti.

Selvitykseksi mainittakoon tällä kohden myöskin se, etten minä usko johonkin veli Branhamin seuraajaan. Ei ole ollut mitään Pietarin tai Paavalin seuraajaa, niinkuin ei ole ollut Lutherin tai Zwinglin tai jonkun muun jumalanmiehen seuraajaa. Jumalalla on vain alkuperäiskutsumukset, jotka ovat yhteydessä Hänen pelastussuunnitelmansa kanssa. Kaikki Jumalan palvelijat tekivät yksinomaan sen, mihin Herra oli heidät asettanut. Samoin täytyy myöskin minun tehdä se, mihin Herra minut kutsui valtavalla, nivelien ja ytimien läpi tunkevalla äänellänsä 2. huhtikuuta 1962. Todiste siitä on tuotu julki maailmanlaajuisesti minun kaksikymmentäseitsemän-vuotisessa päätoimisessa saarnaajantehtävässäni. Olen henkilökohtaisesti matkustanut 107 maassa, monissa niistä useampaan kertaan. Kannatus kuitenkin ulottuu kaikkialle maailmaan, myöskin niihin maihin, joihin en henkilökohtaisesti ole mennyt.

Jos on olemassa veljiä, jotka ovat niin typeriä että esiintyvät veli Branhamin seuraajina, esitellen itsensä kahdeksantena sanansaattajana, niin silloin voidaan, kulloisenkin sisäisen tuntemuksen mukaisesti, vain nauraa tai itkeä asian johdosta ja puistella päätänsä. Ylösnousseen Herran oikeassa kädessä oli vain seitsemän tähteä, nimittäin seitsemän seurakunnan enkeliä (Ilm. 1: 20). Jos nyt sitten on olemassa jokin "kahdeksas", niin ei hän ole missään tapauksessa Herran kädessä, eikä siten jumalallisessa tehtävässä. Kuten on jo niin usein sanottu, on Herra käyttänyt palvelijoitansa ja sanansaattajiansa erilaisiin tehtäviin, mutta pääasiat Hän on jättänyt itsellensä: HÄN, joka on lunastanut Seurakuntansa, kutsuu sen ulos, valmistaa sen ja vie täydellisyyteensä kunniakkaan paluunsa päivään mennessä. HÄN itse on pian vievä alkamansa työn päätökseen, noutava pois seurakuntansa ja ottava kirkkauteen (1. Tess. 4: 13- 17).

Moninaiset tehtävät

Kuten tunnettua, me painamme täällä Missions-Zentrumissa (Lähetys-Keskuksessa) eri eurooppalaisilla kielillä. Myöskin me lähetämme kasetteja laajasti, ja voimme siten pitää huolta myöskin kaikista niistä veljistä ja sisarista, jotka elävät hajallaan. Viime aikoina, erikoisesti jälleen viime matkoilla Afrikan ja Aasian lävitse, on minua toistamiseen pyydetty käsittelemään tietyin aikavälein määrättyjä raamatullisia aiheita, ja myöskin saattamaan ne englanninkielisten veljien ja sisarten käsiin. Siten pääsevät maailmalaajuisesti monet englantia puhuvat seurakunnat ja rukouspiirit osalliseksi siitä, mitä Herralla on Sanansa kautta sanottavana kansallensa tässä ajassa. He tarvitsevat yhteyden Jumalan lopulliseen vaikutukseen tässä ajanjaksossa.

Koko sydämestäni haluaisin pyytää kaikkia muistamaan tätä niin vastuullista palvelustehtävää Jumalan edessä. Nyt on todellakin kysymys siitä, että Herra pääsee täyteen oikeuteensa kansansa keskellä. Tarmokkaan tukenne johdosta on ylipäätänsä mahdollista suoriutua kaikesta, mikä liittyy tähän maailmanlaajuiseen huolenpitoon. Siunatkoon Herra teitä kaikkia ja palkitkoon teidät runsaasti. Tällä tavoin teillä on todellakin suoranainen osuus Jumalan työhön.

Mitä sydämellisimmin tahtoisin tässä yhteydessä kiittää myöskin niitä koko ranskankieliseltä alueelta, jotka tukevat veli Alexis Barilierin palvelustehtävää. Yhä uudelleen kuulen niistä siunauksista, mitkä ovat seuranneet hänen väsymätöntä työtänsä erikoisesti Afrikan ranskaa puhuvissa maissa, mutta myöskin Euroopassa.

Myöskin haluaisin kiittää kaikkia niitä, jotka seisovat veli Etienne Gentonin siunatun palvelustehtävän takana, joka kaikella antaumuksella tekee työtänsä Italiassa, ja jotka rukouksinensa tukevat häntä. Nämä ovat veljiä, jotka itseänsä ajattelematta palvelevat Herraa ja Elävän Jumalan Seurakuntaa.

Myöskään veli Markku Vuori Suomessa ei saa jäädä mainitsematta. Hän tekee parhaansa huolehtiakseen oman maansa tarpeista. Siunatkoon Herra myöskin häntä runsaasti ja täyttäköön kaikki veljet ja sisaret siellä kylmässä Pohjolassa palavalla rakkaudella toisiansa kohtaan.

Myöskin me kiitämme koko sydämestämme kaikkia veljiämme ja sisariamme, jotka suurella ahkeruudella ja täydellisellä antaumuksella epäitsekkäästi suorittavat käännöstyötä eri kielille. Oikeastaan tulisi heidätkin kaikki nimeltä mainita, mutta se ei valitettavasti ole tässä yhteydessä mahdollista. Kun meillä on maailmanlaajuinen työ silmiemme edessä, voitaisiin tätä luetteloa jatkaa vaikka kuinka pitkään. Myöskin veli Branhamin saarnoja julkaistaan ja jälkipainetaan kaikilla näillä kielillä.

Vuodelle 1994 minä toivotan kaikille koko sydämestäni kaikkien Jumalan lupausten henkilökohtaista täyttymystä ja Kaikkivaltiaan näkyvällä tavalla koettavia siunauksia. Joka tapauksessa me olemme jälleen tulleet vuotta lähemmäksi Herran tulemusta ja voimme siten ajatella, että aika Morsiusseurakuntaa varten täällä maan päällä todellakin on vain lyhyt, ja että me pian olemme oleva Herran luona ainaisesti.

Jos Jumala suo, on Zürichissä, kuten monina vuosina on ollut, edelleenkin jokaisena kuukauden viimeisenä viikonloppuna oleva kokous, ja samoin jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina tai viikonloppuna Krefeldissä. Siinä välissä ovat matkat muihin maihin.

Olkaa hyvät ja muistakaa minua ja pelastushistoriaan liittyvää palvelustehtävää rukouksissanne, jotta kaikessa, mitä tehdään, tapahtuisi Jumalan tahto. Saatana on ottanut minut maalitauluksensa ja ampuu tunnetusti tulisia nuoliansa minua kohti. Hän haluaisi siten omalla tavallansa viedä jumalalliselta lähettämiseltä uskottavuuden. Mutta meidän Herramme Jeesus Kristus on voittanut hänet Golgatan ristillä. Me olemme kokeva tämän voiton riemun ja toteutumisen ja näkevä, että kaikki viholliset asetetaan Hänen jalkojensa astinlaudaksi. Asettukaamme yhdessä Jumalan puolelle ja taistelkaamme sen uskon puolesta, joka kerta kaikkisesti on Pyhille annettu. Herra siunatkoon teitä kaikkia runsaasti.

Jumalan käskystä vaikuttaen Veli Frank