Sak.14:7
Kaikki ne, jotka ovat olleet tekemisissä veli William Branhamin toiminnan kanssa ja kuulleet hänen julistustansa, ovat tietyssä määrin, kuka enemmän ja kuka vähemmän, ottaneet tämän sanankohdan yhdeksi otsikoksi kaiken ylle. Nyt on jo lähes neljännesvuosisadan ajan puhuttu "Ehtoovalosta", joka loistaa pimeässä lopunajassa. Tämä ajatus tulee julki lähes jokaisessa tietyn suunnan kokouksessa, ja siitä iloitaan ja riemuitaan. Minäkin uskon koko sydämestäni, että tässä ajassa olemme saaneet kokea ennenkuulumattoman ja täydellisesti ansaitsemattoman Jumalan armon. Jumalan lähettämä todellinen, aito, vilpitön profeetta on julistanut sen, mitä Jumala hänen sydämellensä laski. Minä olen kiitollinen tästä nöyrästä miehestä, jonka tehtävänä oli, niin kuin Jumalan Pyhä Henki on minunkin sydämelleni ilmoittanut ja paljastanut, tuoda Kaikkivaltias Jumala paljastettuna meidän eteemme. Hänen julistuksensa kautta me voimme tänä päivänä koko sydämestämme uskoa ja todistaa, että Herra Jeesus Kristus on Jumala paljastettuna Seurakunnallensa.
Minun sydämelleni itse Jumala on kuitenkin laskenut mitä raskaimman murheen sen johdosta, että selvääkin selvemmin voidaan nyt tässä myöhäisessä hetkessä todeta, että itse saatana on tullut jumalanlasten keskuuteen ja ratsastaa niin sanotuilla totuuksilla, jotka eivät kuitenkaan kestä todellisen Jumalan Sanan valossa. Aivan kuten Herramme joutui kohtaamaan kiusaajan erämaassa, aivan samoin on seurakunta tässä hetkessä kasvokkain vihollisen kanssa, ja väärän julistuksen ja opetuksen johdosta ei ole kykenevä vastaamaan sielunvihollisen viekkaisiin raamatunlainauksiin Herran tavoin: "ON MYÖSKIN KIRJOITETTU!"
Eräänlainen uskonnollinen hurmio ja hurmoshenki on saanut otteeseensa hyvin monet vilpittömätkin sydämet, eivätkä nämä uskalla sanoutua irti vääristä asioista, koska heidät on peloteltu useimmiten seuraavanlaisilla ajatuksilla: "Meidän tulee sanoa ainoastaan se, mitä veli Branham on sanonut! Jos poikkeamme siitä, ei ole mitään mahdollisuutta olla mukana ylöstempaamisessa! Itse veli Branham on sanonut näin, kuinka rohkenisit sanoa ja uskoa jotakin muuta!" Mutta todellisuudessa tämä kaikki ei ole mitään muuta kuin sama kahlitseva pimeyden henki, joka keskiajalla sai sitoa lujilla salvoilla ja siteillä jumalanvaltakunnan ovet, niin että farisealaiset henget seisoivat portilla menemättä itse sisään ja estäen niitä, jotka olisivat halunneet mennä sisälle. Tiedon avaimet haluttiin pistää omaan taskuun, ja aivan siten on tapahtunut tässäkin päivässä. Vain harvat osaavat englannin kieltä niin paljon, että voisivat itse lukea saarnoja, ja niinpä on tavallinen uskovainen sen armoilla, mitä kielitaitoiset suvaitsevat hänelle esittää.
Kaikki on sidottu veli Branhamin julistukseen sillä tavoin, ettei juuri kukaan itse syvenny Jumalan Sanaan, niin kuin tulisi olla julistetun ja itse Kirjoitusten mukaisesti. Me olemme saapuneet niin myöhäiseen hetkeen, että minun on sanottava asiat siten kuin ne ovat sydämelleni lasketut. Kun julistus ja opetus on johtanut tähän, ettei juuri kukaan itse ammenna hengellistä ravintoansa Jumalan Sanasta, ja etsi tällä tavoin yhteyttä Häneen, joka on kaiken Elämän Antaja, niin hengellisen kuin maallisenkin, olemme saavuttaneet tilanteen, jossa jumalallisen kirveen on iskettävä säälimättä vääryyden puun runkoon. Vaikka moni julistaja pukeutuukin näennäiseen ja ylen hurskaaseen nöyryyteen ja käyttää jokaisessa sanakäänteessä veli Branhamin nimeä, puhuu "Lopunajan Sanomaa", on siitäkin huolimatta kysymys saatanallisesta eksytyksestä, joka perustuu väärin selitettyihin totuuksiin.. Nyt esitettävät Jumalan Sanan kohdat tuovat Totuuden esiin vilpittömien sydämille, jos nämä vain ovat halukkaat kuulemaan varoituksen sanaa. "Tämä on näin sanoo Herra", koska se on Jumalan Sanan todistus.
Me aloitimme ajatuksella "Ehtoovalosta". Minä en missään suhteessa halua asettaa tätä asiaa epäilyksen alaiseksi. Todellakin tässä ajassa loistaa TODELLINEN EHTOOVALO, mutta mitä se tarkoittaa, missä se loistaa? Onko todella ehtoovaloa se, mitä niin monet äänekkäästi julistavat? Minä en voi olla ajattelematta yhä uudelleen, että me käytämme tällaisia ilmaisuja ilman että juuri kukaan milloinkaan olisi ajatellut ja pohtinut, mitä ne todellisuudessa tarkoittavat! Sanoja ja ilmaisuja käytetään ilman minkäänlaista ymmärrystä sen suhteen, mitä ne tarkoittavat ja mitä niillä halutaan tuoda esiin!
Me voimme näihin asioihin löytää vastauksen ainoastaan Jumalan Sanasta, sillä koko uskovaisten joukko on kietoutunut sellaiseen selitysten ja ihmismielipiteiden verkkoon, jonka ainoastaan itse Herra Sanansa kautta voi repiä. Minä en uskokaan, en ole niin naiivi, että kaikki edes lukevat loppuun tämän selvityksen. On niitä, jotka heittävät sen pois käsistänsä kuin jonkin polttavan, tulisen raudan. On niitä, jotka lukevat sen päätänsä puistellen ja ajattelevat allekirjoittaneen olevan matkalla turmioon. On niitä, jotka eivät enää voi kääntyä tieltänsä, joka on rakennettu valheiden varaan, vaan joiden on pakko omien ratkaisujensa tuomion alla kulkea tiensä loppuun asti. Mutta on myöskin niitä, jotka saavat tästä rohkeuden luottaa yksin Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka tässä ajassa on niin armollisesti ojentanut kättänsä omiensa puoleen. Tämä on Kaikkivaltiaan kädenojennus niitä kohtaan, jotka ovat kahleissa ja pelossa väärän opetuksen johdosta!
"Ja Jumala sanoi: 'TULKOON VALKEUS', ja valkeus tuli. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä" (1. Moos. 1: 3- 4). Alusta asti on Jumalan Sanassa tuotu esiin valon tärkeyttä ja merkitystä. Ilman valkeutta ja valoa ei elämä tämän maapallon päällä olisi ollut mahdollista. Aurinko oli se valonlähde, jonka tehtävänä oli huolehtia luonnollisesta valosta, ja Sanan todistuksen mukaisesti hengellisestä Valosta oli huolehtiva Jumalan Sana.
Valoa tarvittiin kaikkeen toimintaan, sillä pimeydessä ihmiset vain haparoivat, koska heidän silmänsä eivät olleet kykenevät näkemään pimeydessä. Tämä pätee sekä maallisesti että hengellisesti. Pimeydessä ihminen kompastuu kaikkiin esteisiin, ja samoin hengellisesti ihminen kompastuu ilman Jumalan Sanan valoa. Me olemme tässä ajassa hengellisessä taistelussa, jonka vertaista ei milloinkaan ole ollut eikä tule olemaan.
Jumalan kansan ollessa matkalla Luvattuun Maahan, joutui tämä yhteen ratkaisevimmista taisteluistansa vihollista vastaan. Tuli pula valosta, eli päivä olisi laskenut ennen kuin taistelu oli viety päätökseen. Nyt tarvittiin lisää valkeutta, ja niinpä Joosua puhui Herralle tuona päivänä, jolloin vihollinen annettiin Israelilaisten valtaan: "AURINKO, SEISO ALALLASI GIBEONISSA, JA KUU AIJALONIN LAAKSOSSA!" Niin aurinko seisoi alallansa ja kuu pysyi paikallansa siihen asti kun taistelu oli ohitse. Tästä tapahtumasta Jumalan Sana todistaa: "Eikä ole ollut sen päivän vertaista, ei ennen eikä jälkeen, jona Herra näin kuuli ihmisen ääntä; sillä Herra soti Israelin puolesta" (Joos. 10: 14).
Tuona aikana elettiin ihmiskunnan ja pelastushistorian aamu- tai päivähetkiä. Herra piti omistansa huolen ja kansansa tarvitessa valoa hän huolehti siitä, että nämä näkivät taistella. Ystäväni, veljeni ja sisareni, mitä kuulimme näissä viimeisissä sanoissa? Jos sinulla on pisarakaan Jumalan Henkeä sisimmässäsi, sinä alat, jos et jo ole ymmärtänyt, käsittää mistä todella on kysymys. Jumala antoi valon loistaa kansallensa, jotta tämä näki suorittaa sen, mikä sen tehtävänä oli! Aurinko oli loistanut taivaalla jo sukupolvien ajan, ja jokainen järkevä ihminen käsitti, että se loi valonsa sitä varten, että nähtiin suorittaa tarvittavat askareet! Vain mielettömät ja jumalattomat pakanalliset ihmiset tuijottivat aurinkoa jumalanansa ja kadottivat siten inhimillisen silmiensä valon; hengellisen näkökykynsä he olivat kadottaneet jo silloin, kun he olivat alkaneet tuijottaa sitä, minkä tuli valaista heidän polkunsa eikä heidän silmiään!
Pimeässä loistava kirkas valo sokaisee kenen tahansa silmät, jos se osuu suoraan kasvoihin. Jumalan lapsi, kuka oletkin, ymmärrä nyt mistä on kysymys! Valon ei ole tarkoitus loistaa meitä kasvoihin, vaan sen tehtävä on valaista se, mitä meidän tulee nähdä! Jos valo loistaa silmiimme, sokaistumme me, ja tällainen valo palvelee ainoastaan jotakuta toista, joka näkee meidät! Onko todella niin, että tässä ajassa tietynlaiset julistajat kulkevat pimeydessä ja etsivät ihmisiä, jotka he voivat sokaista kirkkaalla valollansa? He itse suojaavat silmänsä siltä, ja näkevät vain toisen kasvot ja toisen virheet, mutta itseänsä eivät näe.
Jokaisen todellisen uskovaisen tulisi useamman kerran vuodessa lukea Psalmi 119, sillä se julkituo meille selvemmin kuin juuri mikään muu luku Kirjoituksissa Jumalan Sanan todellisen merkityksen. Jakeessa 105 tuodaan esiin ajatus, joka on mitä merkityksellisin meille tässä ajassa ja näiden asioiden edessä: "SINUN SANASI ON MINUN JALKAINI LAMPPU JA VALKEUS MINUN TIELLÄNI!" Aamen, halleluja! Tämä on NÄIN SANOO HERRA meille tässä kysymyksessä! Ei missään kohden sanota, että Jumalan Sana olisi valkeus meidän silmillemme, vaan se on valkeus meidän jaloillemme ja meidän tiellemme!
Me elämme ihmiskunnan historian pimeimmässä ajassa, sillä yö on jo pitkälle kulunut. Jos milloinkaan, niin nyt me tarvitsemme valoa voidaksemme vaeltaa oikein ja voidaksemme olla kompastumatta kaikkiin tiellemme tuleviin esteisiin.
Danielin kirjassa tuodaan jokaiselle avarasydämiselle mitä selvimmin esiin se tosiasia, että Jumalan Sana on osaltaan ollut salattu ja lukittu kautta vuosisatojen ja tuhansien. "Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat ja ymmärrys lisääntyy... Mene Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät" (Dan. 12: 4, 9).
Me elämme nyt tässä lopunajassa, sen viimeisissä hetkissä, ja Jumala on lupauksensa mukaisesti lähettänyt meille profeettansa, jonka julistuksen kautta meille on loistanut ja loistaa edelleenkin Ehtoovalo. Mutta mitä tämä Valo on saanut aikaan? Onko se valaissut meille jotakin, vai olemmeko tuijottaneet kirkasta valoa niin kauan, että olemmekin todellisuudessa kadottaneet viimeisenkin näkökykymme ja haparoimme pimeydessä sen sijaan että kulkisimme eteenpäin tiellämme? Sen sijaan että välttäisimme kaikki kompastukset, olemmeko todellisuudessa kompastuneet pahemmin kuin käsitämmekään? Vain auringonpalvojille ja epäjumalanpalvojille valo itsessänsä on palvonnan ja kunnioituksen kohde! Valo on elämistä varten, kulkemista varten! "SINUN SANASI ON MINUN JALKAINI LAMPPU JA VALKEUS MINUN TIELLÄNI!"
Se, mitä Danielin aikana ja muina aikoina sinetöitiin, on nyt Jumalan lähettämän profeetan kautta paljastettu ja tuotu jumalankansan silmien eteen. Mutta huomatkaamme ja pankaamme merkille, ettei veli Branham olisi voinut julistaa mitään siitä, mitä hän julisti, ellei Herra itse olisi paljastanut sitä hänelle! Hän oli huutavan ääni erämaassa, hän toi Sanoman itse Kaikkivaltiaalta Jumalalta! Kaikki puhuvat Sanomasta, mutta kuka on vielä tähän päivään mennessä kuullut, mitä tuo Sanoma sanoo, mitä siinä käsketään, mitä siinä ilmoitetaan!?
Psalmin kirjoittaja ei ylistä Jumalan Sanaa jonakin sellaisena, mikä olisi hänen palvontansa kohde epämääräisenä, kaukaisena ja koskemattomana kokonaisuutena, vaan hänen halunsa oli tuntea koko Sana ja noudattaa sitä viimeistä piirtoa myöten.
Jumalan lähettämä profeetta ei voi julistaa muuta kuin Jumalan Sanaa, ja joka todella puhdassydämisesti tutkistelee tätä julistusta, voi todeta, että todellisuudessa lopunajan Sanoma ei ole muuta kuin sitä, että Jumala Pyhän Henkensä kautta on nyt näyttänyt profeetan kautta meille oikeat asiayhteydet Sanan rajojen sisäpuolella! Jumalan Sanaan ei ole lisätty julistetun kautta mitään, eikä siitä ole otettu pois mitään! Henkensä kautta itse Kaikkivaltias Jumala haluaa näyttää meille tähän asti meiltä salatut asiat sanoen: katso, tämä jae tuo valon sille, mitä toisaalla on kirjoitettu. Jumalan Sana on oma selittäjänsä, vaikka et ole sitä aikaisemmin käsittänytkään! Katso, tämä ja tämä jae kuuluvat yhteen, ne puhuvat samasta asiasta! Huomaatko, nyt sinulla on kokonaiskuva asiasta!
Ehtoovalo ei siis ole eikä voi olla jotakin muuta kuin sama hengellinen Valo, joka alusta alkaen on valaissut Jumalan lasten tietä ja johtanut kohti luvattua. Sama tulipatsas, joka oli Mooseksen kanssa, joka johti Israelin kansaa ja toimi sen suojana vihollista vastaan, on nyt keskuudessamme. Mutta se ei sokaise silmiämme, vaan se valaisee meille Jumalan Sanan tien, se tuo valon niihin kohtiin, joita emme aikaisemmin ole käsittäneet, mitä emme ole ymmärtäneet. Joka on kokenut tämän aidosti, voi huudahtaa psalminkirjoittajan sanoin: "Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä!" (Ps. 119: 130).
Sydämelläni tunnen, että nyt joku ajattelee: Kun tulipatsas kohtasi Sauluksen, tämä sokaistui kirkkaasta valosta! Tämä on totta, mutta me emme saa ottaa tällaisia asioita mielivaltaisesti tukemaan omia virheellisiä ajatuskantojamme. Todellisuudessa tämä tapaus puhuu juuri sen puolesta, mitä olemme käsitelleet tässä kirjoituksessa. Nyt ymmärrän sen, miksi juuri kirjoitin: Tulipatsas toimi Israelin kansan suojana sen vihollisia vastaan.
"Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan... ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä ja hän kaatui maahan..." (Apt. 9: 1-)
"Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa... ja asettui heidän taaksensa ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin joukon väliin...Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista" (2. Moos. 14).
Saulus oli matkalla Damaskokseen tuhotaksensa siellä olevat Herran tien vaeltajat, mutta nyt tulipatsas asettui hänen eteensä ja sokaisi hänet, niin ettei hän voinut jatkaa matkaansa. Halleluja, aamen, halleluja! Milloinkaan en ole sitä selvemmin nähnyt kuin nyt kesken kaiken tämän kirjoittamisen! Silmäni osuivat niihin jakeisiin, jotka kertovat meille sen, mitä tuossa hetkessä puhuttiin. Olen aina tiennyt tämän osittain, mutta että juuri nyt Jumalan Henki tulee ja kirkastaa kaiken tällaisella tavalla, on vain suurta armoa!
"...ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'" (Apt. 9: 1-) Tuo tulipatsas, kirkas valo, sokaisi sen, joka vainosi sitä! S-i-t-ä??? Juuri tähän asti ovat monet yltäneet, mutta eivät ole päässeet pidemmälle! Moni on tullut pysäytetyksi tiellänsä, ja luullut jatkavansa valaistuna ja ymmärtäväisenä, tietäväisenä, mutta onkin kulkenut eteenpäin entistä enemmän sokaistuneena ja ymmärtämättömänä. Moni on nähnyt valon, jopa sokaisevan valon, mutta on jäänyt sokeaksi, vaikka luuleekin näkevänsä. Mutta mitä me näemme, mikä jää meiltä näkemättä?
"Hän sanoi: 'Kuka olet, herra?" Oi Jumalani, Jumalani, kunpa todella käsittäisimme edes sen verran kuin mitä Paavali käsitti tuossa hetkessä! Kohdatessansa Valon, hän käsitti ensimmäisestä silmänräpäyksestä lähtien olevansa tekemisissä jonkin yliluonnollisen, häntä suuremman kanssa. Hän ei ajatellut: "Mikä tämä oikein on? Mikä se on?" Hän ei yrittänyt kurkkia nähdäksensä jotakin tästä yliluonnollisesta ilmestyksestä, sillä hän makasi maassa voimattomana ja täysin sokeana. "Kuka olet, herra?" Veljeni, sisareni, me jokainen tarvitsemme tämän kokemuksen, sillä kuinka moni meistä todellisuudessa on tänäkin päivänä samoilla teillä kuin Saulus tuohon aikaan! Ehtoovalo, Tulipatsas, Kirkas Valo, on osunut tiellemme, MUTTA OLEMMEKO ME KYSYNEET: 'KUKA OLET?' Mitä on tuo Valo, jonka tehtävä on valaista tiemme?
Minä uskon koko sydämestäni, että jokainen vilpitön tuon Valon edessä maahan lankeava on saava saman vastauksen kuin Sauluskin: "MINÄ OLEN HERRA JEESUS!"
Tässä on vastaus meidän kysymykseemme Ehtoovalosta, pimeydessä loistavasta Valosta. Se ei ole 'se' tai 'mikä', vaan Jumalan kansan tietä tässä viimeisessä ajassa valaiseva kirkas Valo on: 'Minä olen Herra Jeesus Kristus!'
"...kansa, joka pimeydessä istui, näki suuren valkeuden, ja jotka istuivat kuoleman maassa ja varjossa, niille koitti valkeus" (Matt. 4: 16).
"...sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille" (Luuk. 2: 30- 32).
"Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt" (Joh. 1: 5).
"Mene Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti... eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät!" (Dan. 12).
"Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus" (Joh. 8: 12).
"Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen" (Joh. 12: 46).
"...Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä...Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme... (1. Joh. 1: 5- 7).
"Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä HERRA JUMALA ON VALAISEVA HEITÄ..." (Ilm. 22: 5).
Yksi perustavaa laatua olevista, mutta suuren eksytyksen sisältävistä sanonnoista kuuluu seuraavasti: "Jotta sanoisimme ainoastaan sen, mitä profeetta on sanonut, niin lukekaamme seuraava lainaus hänen saarnastansa!" Tämä ajatus vaikuttaa ensi silmäyksellä ja tarkemmin ajattelematta hurskaalta ja Jumalaa miellyttävältä, mutta todellisuus ja käytäntö on osoittanut sen olevan kuin lohikäärmeen puhetta. Ja juuri tähän perustuu suurelta osaltaan se eksytys, joka vallitsee keskuudessamme hurskaan Lopunajan Sanoman kaavun alla.
Olen itse todistaja sille kuinka lukemattomissa kokouksissa tähän asiaan on viitattu ja siten vain siteerattu puheenvuoroissa veli Branhamin ajatuksia, ilman että juuri kenelläkään olisi ollut mitään henkilökohtaista, sisäistä kokemusta Herran kanssa, mistä tämä olisi voinut todistaa. Kokoukset vaikuttivat hurskailta, ja Jumalan Henki näytti olevan läsnä, mutta olikohan kuitenkin enemmän kysymys siitä, mistä Paavali puhuu Timoteukselle: "Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet!" (1. Tim. 6: 20- 21).
Missään tapauksessa ei voida kutsua veli Branhamin julistusta valhetiedoksi, mutta entä mitä on kokonaistulos kokouksista, joissa itse kukin omavaltaisesti ja oman ymmärryksensä mukaisesti siteeraa juuri niitä kohtia, jotka sopivat hänen näkemyksiinsä, mutta vaikenee tyystin kaikesta siitä, mitä tämä Jumalan profeetta on sanonut sellaisella tavalla, että hän itse on tullut tuomituksi? Miksi juuri tällaisen kokouksen päätteeksi, sydämeni ollessa pohjattoman murheellinen, ääni sisimmässäni toistaa jatkuvasti: "Kreetan mies, laiskurivatsa, Kreetan mies, laiskurivatsa, Kreetan mies, laiskurivatsa!"
Minä tunnen melko hyvin Raamattuni ja tiedän mitä siihen on kirjoitettuna, mutta minulle ei ole suotu kykyä hetkessä muistaa, mikä missäkin on kirjoitettuna, ja tästä syystä minusta tuskin on koskaan hyväksi saarnamieheksi. Mutta kirjoittaessani minulla ovat apunani hakusanakirjat ja aikaa kaiken löytämiseen. Näiden sanojen soidessa mielessäni en todellakaan ollut tietoinen siitä, missä ne olivat kirjoitettuna, mutta kun jonkun ajan kuluttua avasin Raamattuni, löysin ne Tiituksen ensimmäisestä luvusta.
"Sillä seurakunnan kaitsijan... tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet. Sillä paljon on niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä, varsinkin ympärileikattujen joukossa; semmoisilta on suu tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi. Eräs heistä, heidän oma profeettansa, on sanonut: 'Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, laiskurivatsa'. Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi..." (7-)
Jumala on todistajani, että tämä todistus on tosi. Jumalan profeetan sanoja vääristellään ja muutellaan sen johdosta, että ne irrotetaan oikeasta asiayhteydestänsä. Kaikesta siitä paljosta, mitä profeetta on puhunut, ottavat nämä ihmiset todellisuudessa vain murto-osan ja selittävät sen pohjalta kaiken muun.
On muutamia perustavaa laatua olevia ilmaisuja, joita en ole milloinkaan kuullut kenenkään näistä ihmisistä siteeraavan, vaikka näin monta vuotta on kulunut. En tarkoita sitä, että ne olisivat mielilainauksiani ja itse sitoisin itseni ja kuulijani niihin, vaan ne ovat mitä oivallisin esimerkki sen julkituomiseen, mistä vaietaan suorastaan sielunvihollisen käskystä, vaikka kukaan ei sitä käsittäisikään.
Kuka on kuullut näissä kokouksissa lainattavan sitä, minkä veli Branham useaan otteeseen sanoi: "On parempi olla opilta väärä ja sydämeltä oikea, kuin sydämeltä väärä ja opilta oikea!" Hän ei sanonut tätä vain kerran, vaan lukemattomia kertoja hän toi julki saman ajatuksen. Miksi tätä kohtaa ei lainata, siteerata? Koska se kertoo sen, mitä on tapahtunut tämän ajan niin sanotulle lopunajan seurakunnalle. Se on opilta niin oikea, niin kuolettavan oikea, ettei sellaista farisealaisuutta ole vielä milloinkaan ilmennyt tämän maan päällä! Mutta sydämessä vallitsee hirvittävä, tappava vääryys, joka surmaa jokaisen erimielisen kanssamatkaajan! Tähän palaamme myöhemmin ja osoitamme sen Jumalan Sanasta.
Kuka on näissä Kreetan miehen kokouksissa milloinkaan siteerannut sitä, minkä veli Branham jatkuvasti toi esiin: "Minä koskettelen vain kohokohtia, mutta te tutkikaa Raamattujanne kotonanne ja painukaa ja kaivakaa syvemmälle!" Tämän ajatuksen hän toi esiin mitä erilaisimmin sanakääntein, antaen ymmärtää, että jokaisen tuli kotonansa ottaa aikaa ja tutkistella Sanaa kokouksissa muistiin merkittyjen sanankohtien valossa. Hän selvästi toi julki, että hänen tehtävänsä oli ikään kuin solmia yhteen irralliset narunpäät. Hän julisti lopunajan Sanomaa, hänen palvelustehtävänsä kautta todellisten jumalanlasten mielenkiinto kohdistettiin niihin asioihin, jotka olivat jääneet huomaamatta ja jotka oli ymmärretty ja selitetty väärin. Mutta tämä ei lainkaan tarkoita sitä, että tulisi jättää huomioimatta kaikki ne kohdat ja ne asiat, joihin hän ei suoranaisesti viitannut! Koko Sana on tärkeä, vaikkakin tietyt kohdat loistavat tässä ajassa ehkä kirkkaampana kuin muu kirjoitettu sen tähden, että niillä on erityinen sanomansa tälle ajalle!
Yksi suurimmista eksytyksistä, mihin tämä Kreetan miehen julistus on johtanut seurakuntalaiset on se, että on jätetty toisarvoiseen asemaan kaikki henkilökohtainen vaellus ja siihen liittyvät kohdat. Jos ajatellaan kaikkea tätä kuin rakennuksena, niin kuin Paavalikin sitä kuvaa, voidaan ajatella kaiken lopunaikaan liittyvän, lopunajan Sanoman korostaman, muodostavan ikään kuin rakennuksen yläkerrokset. Mutta rakennuksessa on jokainen kerros tärkeä, kellarikerros mukaan lukien, vaikka sillä ei olekaan ulos näkyvää ja mahdollisesti niin tärkeältä tuntuvaa merkitystä. Mutta omassa tarkoituksessaan se on jossakin suhteessa tärkein kerros, sillä sen varassa lepää koko muu rakennus useine kerroksineen.
Tämän ajan Kreetan mies ja hänen seuraajansa ovat keskittyneet yläkerrokseen odottaen pian näkevänsä valmiin rakennuksen ja voivansa kohottaa viirinsä katolle valmiin talon merkiksi, mutta he eivät tajua rakennuksestansa puuttuvan koko alakerran, ja senkin, mitä he luulevat ja uskovat rakentavansa, he ovat rakentaneet ainoastaan pilviin, hurskaisiin kuvitelmiin. Ei voi olla mitään seurakunnan rakennusta ilman alakerroksia! Se on täysi mahdottomuus!
Mitä näihin alakerroksiin sitten kuuluukin, on se täydellisesti laiminlyöty, sillä onhan saatu äärimmäisen hurskas ulkokuori kaikelle lainaamalla sitä, mitä Jumalan profeetta on sanonut, mutta todellisuudessa ei näillä ihmisillä ole mitään aitoa jumalakokemusta ja mielenmuutosta, niin että olisi syntynyt aito uusi luomus. Käytäntö on osoittanut, että juuri tällaiset ihmiset ovat kaikkein rakkaudettomimpia ja todellisuudessa niitä, jotka tässä viimeisessä ajassa lyövät kanssapalvelijoitansa Herran tulemuksen viivästyessä. Tämä lyöminen ei tapahdu nyrkillä ja veitsellä, vaan itse valituilla Sanankohdilla, joita käytetään lyömäaseena, sen sijaan että käsitettäisiin niiden olevan kuin peilin, josta itsekunkin tulisi tarkastella itseänsä, eikä veljeänsä ja sisartansa!
Tähän pohjakerrokseen kuuluu niin paljon, että sen luetteleminen on mahdotonta tällaisen tutkistelun puitteissa, mutta muutama sanankohta riittää tuomaan esiin kaiken sen, mikä puuttuu, ja joka ei näe puutosta, on hengellisesti niin sokea, ettei häntä voi kukaan auttaa.
"Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra" (3. Moos. 19: 18).
"Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: 'Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse', ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA. SENTÄHDEN ON RAKKAUS LAIN TÄYTTÄMYS." (Room. 13: 8- 10).
Joka väittää lähimmäisenrakkauden vallitsevan niin sanotun lopunajan seurakunnan keskuudessa on sokeaakin sokeampi! Oikean opin varjolla on kaikki revitty riekaleiksi, perinnäissääntöjen perusteella uhrattu veljelle ja sisarelle kuuluva rakkaus ja taakkojen kantaminen oikean opin alttarille sillä seurauksella, mikä on jokaisen näkevän nähtävänä.
Tämä kaikki johtuu siitä, ettei olla asetuttu Jumalan Sanan peilin eteen ja nähty omaa tilaa! Sen sijaan että kuultu profeetan julistus olisi vienyt meidät kaivelemaan Jumalan Sanan aarteita ja itse löytämään kaikki Kirjoituksista, niinkuin profeettakin itse on sanonut, ollaan päädytty tilanteeseen, jossa kenelläkään ei ole omakohtaista kokemusta ja todellista yhteyttä Elävään Jumalaan. Eletään vain siitä, mitä suuri profeetta on kokenut ja puhunut, eikä käsitetä itsensä olevan vailla elämää.
Ei kukaan niistä, jotka väittävät vain siteeraavansa veli Branhamia, tee sitä todellisuudessa. Joka on laajemmin perehtynyt hänen julistukseensa, on sen selvästi havaitseva. Psalmissa 119 tuodaan selvästi julki sellaisen ihmisen asenne, joka todellisuudessa rakastaa Jumalan Sanaa ja tahtoo sitä noudattaa.
"Jo ennen aamun valkenemista minä huudan, sinun sanoihisi minä panen toivoni. Jo ennen yön vartiohetkiä minun silmäni tutkistelevat sinun puhettasi" (147- 148). Samasta asiasta puhutaan jo ensimmäisessä psalmissa: "Autuas se mies, joka... vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!"
Uudessakin Testamentissa mainitaan samankaltaisia ihmisiä: "Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja TUTKIVAT JOKA PÄIVÄ KIRJOITUKSIA, OLIKO ASIA NIIN" (Apt. 17: 11). He käsittivät, etteivät he voineet ottaa julistettua vastaan tutkimatta sitä Kirjoitusten valossa, ja niinpä tämä heidän oikea asenteensa onkin kirjattu Pyhään Kirjaan meitä varten hyväksi esikuvaksi.
Jeesuksen ajan kirjanoppineetkin tutkivat Kirjoituksia, mutta eivät käsittäneet lukemaansa. Siitä huolimatta pätee totuus: "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja NE JUURI TODISTAVAT MINUSTA..." (Joh. 5: 39). He tutkivat Kirjoituksia, mutta heidän sydämensä asenne oli väärä. "…ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän." Perinnäissäännöt olivat suurennuslasi, jonka kanssa he tutkivat Kirjoituksia, tai eräässä mielessä heillä oli tietynväriset perinnäiset lukulasit, jotka saivat heidät näkemään vain heille sopivat asiat. Heitä ei hyödyttänyt mitään itsensä Herran Jeesuksenkaan julistus, koska heidän asenteensa ei ollut oikea. Mitä siis hyödyttää tässä ajassa veli Branhamin julistus, jos sitä ei oteta vastaan, niin kuin tulisi: "Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte" (1. Tess. 2: 13).
Vain Jumalan Sanan kokonaistodistus voi riittää, ja jokainen vilpitön sielu voi vain muihin Kirjoituksiin vertaamalla ja yhdistämällä vastaanottaa julistetun Sanan. Veli Branhamin Sana ei missään suhteessa poikkea siitä, mitä Paavali edellä lainaamassamme sanankohdassa tuo julki. Hänen julistamansa Sana oli Jumalan Sanaa, vaikkakin sellaisella voimalla ja Hengen vaikutuksella julistettua, mihin kukaan meistä ei yllä. Mutta samat totuudet ovat meidän omamme iankaikkisesti, ja me saamme julistaa samaa Sanaa kuin hänkin julisti: "Sinun todistuksesi ovat minun ikuinen perintöosani, sillä ne ovat minun sydämeni ilo" (Ps. 119: 111).
Tässäkin ajassa täytyy olla siten kuin Herramme rukoili: "Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, JOTKA HEIDÄN SANANSA KAUTTA USKOVAT MINUUN..." (Joh. 17: 20). Todellisen julistuksen edellytyksenä on se, että Sana on tullut osaksi julistajaa sen kautta, että tällä on kokemus Herransa kanssa, eli yhteys Elävään Jumalaan.
Me voimme löytää todellisen Jumalayhteyden ainoastaan Pyhien Kirjoitusten välityksellä. Julistetun Sanan kautta tosin tulee usko, mutta se ei missään suhteessa ole irrallaan Sanan kokonaistodistuksesta. Palava ja elävä saarna on vain alku jollekin, ei jokin kiinnekohta, johon jäätäisiin lepäämään. Uskovaisen elämän tulee olla jatkuvaa eteenpäin rientämistä.
Joka etsii Herraa jonkun Jumalan mahdollisesti suurestikin käyttämän sananpalvelijan saarnoista ja julistuksesta, ei ole löytävä tietä perille. Saarna on todellisuudessa kuin voimakas kädenosoitus tiettyyn suuntaan! Tästä oivallisin esimerkki on Johannes Kastaja, joka Jordanvirran rannalla käyskentelevää Herraa Jeesusta kristusta osoittaen lausui Elämän luokse johtavat sanat: 'Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!' Synti oli epäusko, eivät yksittäiset asiat.
Sanottakoon toistamiseen, että todellisen Jumalayhteyden me löydämme ainoastaan itse syventymällä Jumalan Sanaan ja varmistumalla siitä, että asia todella on niin kuin on julistettu. "Etsikää Herraa kirjasta ja lukekaa: ei yhtäkään näistä ole puuttuva, ei yksikään toistansa kaipaava. -Sillä minun suuni on niin käskenyt. -Hänen Henkensä on ne yhteen koonnut." (Jes. 34: 16).
Yksi perusväittämistä niiden kohdalla, jotka korostavat yli kaiken profeettaa ja hänen puhumiansa asioita on, että tämä Sanoma lopunajalle on se, joka aikaansaa seurakunnassa sen, mikä on tarpeen sen valmistumiseksi ja ylöstempaamiseksi. Kuka asian mitenkin julkituo, mutta tämä on lyhyesti sanottuna asian ydin.
Tämä väite pitää täysin paikkansa, mutta onkin nyt kysymys siitä, miten se ymmärretään. Aivan kuten kaikki jumalalliset ja pelastushistorialliset asiat, on tämäkin asia käsitettävissä aivan oikein tai sitten täysin väärin. Kun on kysymys Raamattuun uskovista ihmisistä, on toisaalta aivan järjettömän tuntuista selittää jotakin tällaista, kun on vielä puhe ihmisistä, joiden tulisi nähdä kaikki tässä viimeisessä ajassa kirkkaana loistavassa Valossa.
Niin kuin jo mainitsin, en ole niin naiivi että uskoisin kaikkien edes perehtyvän siihen mitä kirjoitan. Useat johtavassa asemassa olevat henkilöt ovat niin kauan viipyneet vääryydessä, että on tuskin mahdollista heidän palata takaisin terveeseen ja Jumalan Sanan kokonaistodistuksen mukaiseen oppiin. Mutta kirjoitankin tämän niitä harhaanjohdettuja yksittäisiä ihmisiä varten, joilla sydämessänsä on todellinen kaipuu ja rakkaus totuuteen.
Kun tietyt asiat nostetaan ensimmäiselle sijalle, on niiden taakse helppo jättää piiloon jopa jotakin elintärkeätä. Hurskaan kuoren alle voi kätkeytyä mitä suurin petos, ja kysynkin lähes päivittäin itseltäni, että eikö tässä juuri olekin kysymys siitä eksytyksestä, joka jos mahdollista, eksyttäisi valitutkin! Sanat ja kirjaimet tuovat selvästi esiin sen, mistä on kysymys, mutta jos luetaan kirjoitettua vain lukemalla, kuullaan puhuttua vain kuulemalla, ilman että terveen järjen avulla käsitettäisiin kirjoitetun ja kuullun tarkoitus, voidaan oikeasta opista huolimatta päätyä kaikkien aikojen suurimpaan petokseen.
Jos tarkastelemme yksinomaan sanaa "SANOMA", niin mistä on kysymys? Mitä tarkoittaa tuo sana? Onko kukaan todella ajatellut asiaa tältä kannalta? Kautta vuosien on vain toistettu tuota sanaa ja puhuttu siitä, mutta kuka on ymmärtänyt asian, sanan, merkityksen? Ottakaamme muutamia esimerkkejä Jumalan Sanasta.
Aivan ensimmäisen esimerkin haluan ottaa Obadja 1: "Me olemme kuulleet sanoman Herralta, ja sanansaattaja on lähetetty kansakuntiin: 'Nouskaa, nouskaamme sotaan sitä vastaan!'" Sama on luettavissa Jeremia 49: 14: "Minä olen kuullut sanoman Herralta, ja sanansaattaja on lähetetty kansakuntiin: 'Kokoontukaa ja käykää sitä vastaan ja nouskaa sotaan'." Edellisessä kohdassa sanotaan, että me olemme kuulleet sanoman Herralta, ja jälkimmäisessä minä olen kuullut sanoman Herralta. Kun Herra puhuu, on kuultava sekä ryhmänä että yksilönä. Miten Herra on tuonut julki sen, mitä Hän haluaa ihmisten tietoisuuteen? Hän on aina lähettänyt sanansaattajansa sanoman kanssa, JA AINA ON TUOLLA SANOMALLA OLLUT SISÄLTÖNSÄ, JOKA ON TULLUT TOTEUTTAA! Ei riitä se, että kuultiin sanoma tai luettiin se, eikä riitä pelkkä sanoman vastaanottaminenkaan. On ymmärrettävä mitä sanomassa sanotaan ja tehtävä sen mukaisesti, toimittava sen mukaisesti!
Tälläkin kertaa oli selvä käsky sanoman sisältönä: "Kokoontukaa, nouskaa sotaan sitä vastaan!" Tämän käskyn tultua perille ei riittänyt se, että olisi vain toistettu annettua käskyä nousematta ja kokoontumatta. Mutta miksi näyttää siltä, että tämän ajan seurakunta vain toistaa kuulemaansa, mutta ei käsitä eikä näe sitä, että sille on annettu tehtäviä suoritettavaksensa?
Meillä tulee olla kunnioitus ja pelko Herran puheen edessä, ja halu noudattaa kuulemaamme. Todellisen sydämen asenteen Herran Sanoman edessä tuo julki profeetta Habakuk rukouksessansa: "Herra, minä olen kuullut sinulta sanoman, ja olen peljästynyt... Minä kuulin tämän, ja minun ruumiini vapisee, minun huuleni värisevät huudosta..." (3: 2, 16). Joka ei käsitä kuulemaansa, ei myöskään voi tuntea mitään todellista, Jumalan mielen mukaista murhetta eikä tarvetta noudattaa kuulemaansa.
Yksi vaikuttavimmista sanomista, mitä Pyhissä Kirjoituksissa kuvataan, on 2. Kun. 7. Israelin kansa oli todellisessa ahdistuksessa ja nälänhädässä, niin että syötäväksi kelpasi melkein mikä vain, mihin hintaan tahansa. Mutta Herra piti tuolloinkin huolta kansastansa ja antoi vihollisen kuulla suuren sotajoukon töminää, niin että tämä pakeni paikalta. Ainoat, jotka rohkenivat lähestyä vihollisen leiriä, olivat neljä pitaalitautista miestä, jotka sitten pääsivät toteamaan, että vihollisen leiri oli tyhjä. He olivat nälkäisiä, ja nähdessään kaikki vihollisen jälkeensä jättämät arvoesineet, he ensin ajattelivat pitää tiedon omanansa ja pitää kaiken itse. Mutta näiden ihmisten karttamien ja pelkäämien kuolemansairaiden miesten sisimmässä oli vanhurskauden ääni, joka sanoi: "Emme tee oikein. Tämä päivä on hyvän sanoman päivä. Jos olemme vaiti ja odotamme aamun valkenemiseen asti, niin me joudumme syyllisiksi. Tulkaa, menkäämme nyt ilmoittamaan tämä kuninkaan linnaan."
Tässä on nyt sanoma, jota lähdetään viemään eteenpäin. Katsokaamme, mitä tapahtuu. Ensin epäillään kaikkea vihollisen juoneksi, mutta sitten 1.) lähetetään kahdet sotavaunut tarkistamaan asiaa. Nämä seuraavat vihollista ja toteavat sanoman pitävän paikkansa. 2.) Nämä sanansaattajat tulevat takaisin ja ilmoittavat kuninkaalle kaiken näkemänsä. 3.) Kun kansa saa kuulla tämän, rientää se suorinta tietä vihollisen leiriin ja saa syödä vatsansa täyteen ja saa ravintoa pitkäksi aikaa eteenpäinkin. Sanoman kuuleminen sai siis aikaan ainakin kolme selvästi havaittavaa toimenpidettä kansan keskuudessa. Vaikka sanoman tuojat olivat pitaalisia, lähettää kansan johtaja sanansaattajat tarkistamaan asian. Nämä palaavat sanoman vahvistamisen kanssa ja KOKO KANSA LÄHTEE LIIKKEELLE!
Kansa lähti liikkeelle, ryösti vihollisen leirin, söi, tuli ravituksi. Sanomalla siis oli heti havaittavia seuraamuksia ja toimenpiteitä, koska sen sisältö ymmärrettiin oikein! Mutta mitä tekee tämän ajan seurakunta? Onko se käsittänyt, että tämä on Hyvän Sanoman päivä? Onko se lähtenyt liikkeelle ja syönyt itsensä kylläiseksi? Vai toistaako se vain yhä uudelleen ja uudelleen kuulemaansa ja huutaa: "Tämä on hyvä sanoma, tämä on hyvä sanoma!" mutta ei lähde liikkeelle, ei tee sen mukaisesti?
Tapahtumat ja teot seurakunnan keskuudessa todistavat siitä, että kuultua sanomaa ei ole ymmärretty. Kuinka usein Jumalan lähettämä profeetta kehottikaan meitä rakastamaan toisiamme ja lammasten tavoin painautumaan toisiamme vasten ja suojelemaan toisiamme, sitä enemmän mitä näemme tuon päivän lähestyvän! Mutta siitä huolimatta oikeaoppisuuden nojalla katsotaan voitavan tehdä toisillensa melkein mitä tahansa. Todellinen rakkaus seurakunnan keskellä on se merkki, joka vasta kertoo sen saavuttaneen jotakin siitä jumalallisesta tasosta, mikä sille on annettu päämääräksi: "...että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, NIIN ETTÄ MAAILMA USKOISI, ETTÄ SINÄ OLET MINUT LÄHETTÄNYT... minä heissä ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut" (Joh. 17: 21, 23).
Tänä päivänä voi jokainen lukutaitoinen esiintyä hengellisesti viisaana luettuaan tälle ajalle annettua Sanomaa. Mutta pelkkä lukutaito ei riitä, vaan on myöskin ymmärrettävä, mitä lukee. Sanoma tälle ajalle ei ole itsestään selvä ja jokaisen vastaanotettavissa, vaan niin kuin kaikessa hengellisessä elämässä, tarvitaan Pyhän Hengen valaisu kaiken oikeaan ymmärtämiseen. Mutta se edellyttää sitä, että me olemme valmiit luopumaan kaikesta omasta ymmärryksestämme ja vastaanottamaan sen, mitä meille jumalallisesti tarjotaan.
Aivan niin kuin oli Johannes Kastajan aikana, on nytkin todellisen Sanoman kautta kirves asetettu puiden juurelle. Kaikki sellainen, mikä ei kestä Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, on armottomasti hakattava pois, jotta se ei olisi jumalallisen kasvun esteenä. Tämä on asia, mitä ei ole ymmärretty oikein kaikkina näinä "Sanoman vuosina". Aina kun puhuttu Sana on leikannut kipeästi, on moni perääntynyt takaisinpäin kauhistuneena aivan kuin uskosta osaton maaherra aikoinaan. Häntä voitaisiinkin pitää eräänlaisena "lopunajan sanoman edustajana", sillä hänestä sanotaan: "Mutta Feeliks, JOLLA OLI HYVIN TARKKA TIETO TÄSTÄ TIESTÄ..." Missä suhteessa poikkeaisi joku tänä päivänä lähes kaiken Sanomasta tietävä tästä herrasta, jos kaikki on vain tietämisen asteella? Eikö tänä päivänä toteudu sama kuin tuolloinkin? "...haetti Paavalin ja kuunteli hänen puhettaan uskosta Kristukseen Jeesukseen. MUTTA KUN PAAVALI PUHUI VANHURSKAUDESTA JA ITSENSÄHILLITSEMISESTÄ JA TULEVASTA TUOMIOSTA, PELJÄSTYI FEELIKS ja sanoi: 'Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas'." (Apt. 24).
Kun toistamiseen korostetaan tämän Sanoman merkitystä seurakunnan valmistajana ja ylöstempaamisuskon lähteenä, ei siinä puhuta mitään väärää. Mutta miksi kuitenkin niin voimallisena ovat määrätyt kuvat tulleet hengellisten silmieni eteen? Me kaikki tunnustamme Sanoman tärkeyden hengellisenä ruokana, mutta miksi se monien kohdalla on kuin vain kankaaseen kääritty leipä tai pullossa oleva vesi?
Kuinka moni kulkeekaan ympäriinsä ja korostaa ja saarnaa Sanoman tärkeyttä, mutta tekee sen ikään kuin suuri leipä kainalossansa. Hän on selvästi nälkiintynyt, vailla merkkejä todellisesta, terveestä elinvoimasta. "Ystäväni, sinä olet niin nälkäisen ja aliravitun näköinen; sinä olet suorastaan sairaan ja kuolemaa tekevän näköinen. Sinulla on suuri leipä kainalossasi, miksi sinä et syö sitä?" - "Kiitos Herralle, joka ruokkii meitä Sanansa leivällä. Minä kiitän Herraa tästä leivästä, tästä ihanasta leivästä!"
Voisiko joku kuvitella jotakin tällaista inhimillisessä elämässä? Jokaiselle olisi selvää, että tällainen ihminen on henkisesti sairas. Mutta miksi tämän ajan niin sanotut uskovaiset ihmiset hengellisesti toimivat juuri näin? Puhuessaan siitä, mitä Jumalan lähettämä sanansaattaja on julistanut, ja toistaessaan sitä levysoittimen tavoin he ovat juuri kuten joku nälkää näkevä suuri leipä kädessänsä. Hengellistä ruokaa tälle ajalle ei ole syöty, nielty, annettu muuttua henkilökohtaiseksi ravinnoksi ja elämän lähteeksi, joka pulppuaa hengellistä, aitoa elämää muillekin!
"Ihmislapsi, syö, minkä tässä saat; syö tämä kirjakäärö, ja mene ja puhu Israelin heimolle'. Niin minä avasin suuni, ja hän antoi tämän kirjakäärön minun syödäkseni. Ja hän sanoi minulle: 'Ihmislapsi, ravitse vatsasi ja täytä sisälmyksesi tällä kirjakääröllä, jonka minä sinulle annan'. Niin minä söin, ja se oli minun suussani makea kuin hunaja" (Hes. 3). Kuinka ihana ja elävä kuva tässä onkaan todellisesta sanoman vastaanottamisesta edelleen annettavaksi! Sanansaattajan oli itse tultava siitä osalliseksi niin voimallisesti, että hänen oli itsensä syötävä sanoman sisältävä kirjakäärö voidaksensa olla kykenevä suorittamaan hänelle annetun tehtävän. Vasta tämän syömisen jälkeen hän saattoi voida kuulla sanat: "Ihmislapsi, mene nyt Israelin heimon tykö ja puhu heille minun sanani" (jae 4).
Juuri näin täytyy olla jokaisen sellaisen kohdalla, joka on vastaanottanut tämän ajan jumalallisen Sanoman. Seurakunnalla on suuri tehtävä viedä eteenpäin ja suorittaa se, mitä sille on sanoman kautta asetettu suorastaan velvoitteeksi.
Aivan samoin kuin on järjetöntä kantaa mukanansa suurta leipää ja nähdä nälkää, aivan yhtä järjetöntä on olla janoinen, jos laukussa on vesipullo. Aivan niin kuin me tarvitsemme hengellistä ruokaa, me tarvitsemme myöskin siihen sisältyvää elävää vettä, joka tuo meihin elämän. "...mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa, vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään" (Joh. 4: 14). Kuinka ihana kuva tämä onkaan täydentämään sitä, mitä Hesekielin kohta puhuu meille! Meissä tulee olla lähde, joka kumpuaa elämän vettä kanssamatkaajillensa! Mutta se tulee ainoastaan sen kautta, että me syvimpään sisimpäämme vastaanotamme Jumalan Elävän Sanan!
"Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun niinkuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat" (Joh. 7: 37- 38). Jos joku on siis janoinen, tulee hänen täyttää tietty, selvästi julkituotu ehto. Hänen täytyy mennä Herran Jeesuksen Kristuksen luokse saadaksensa Häneltä tätä elintärkeää vettä. Johannes Kastaja ei sitä voinut antaa opetuslapsillensa, vaan käsittäen tuomansa sanoman sisällön hän osoitti kädellänsä Jordan-virran rannalla käyskentelevää Jeesusta kohti ja sanoi opetuslapsillensa: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!"
Johanneksen sanoman seuraus oli, että hänen opetuslapsensa seurasivatkin nyt hänen sijastansa Herraa Jeesusta. Aina on sanomalla ollut seuraukset niiden kohdalla, jotka sydämessänsä ovat ymmärtäneet mistä on kysymys! Vielä tänäkin päivänä on sellaisia ihmisiä, jotka kutsuvat itseänsä Johannes Kastajan opetuslapsiksi ja toistavat sitä, mitä hän kaksituhatta vuotta sitten puhui. Onko siis jotakin erikoista, jos tässäkin ajassa on ihmisiä, jotka eivät ole käsittäneet Sanoman sisältöä ja vain toistavat kuulemaansa. Niin kuin nuo Johannes Kastajan seuraajat polkevat paikallaan kahden tuhannen vuoden takana, samoin tämän ajan profeetan seuraajat ovat jääneet paikallensa tallaamaan, kuka vuosikymmenien, kuka lyhyemmän ajan taakse.
Sanoma on selvästi kuulunut: "Nouse, lähde, seuraa Herraa! Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi!" Mutta lähtöpaikalla käy valtava meteli ja pölypilvi leijailee kauaksi, kun osanottajista suuri osa on jäänyt lähtöviivalle paikallaan juosten ja käsiänsä heilutellen, eikä käsitä kuluttavansa vain kallista aikaa ja voimavaroja johonkin sellaiseen, mikä ei vie eteenpäin eikä johda luvatun saavuttamiseen. Lähtölaukaus on kajahtanut, mutta nämä eivät käsitä, että se tarkoittaa: "Juokse, kiiruhda, Ylkää vastaan! Hän tulee pian!" Seurakunnan keskuudessa tapahtuva todistaa siitä, että juostaan paikallaan. Toistetaan käskyä rakastamisesta, mutta ei rakasteta. Puhutaan kaikesta siitä, mitä on tapahtunut, ollaan kiitollisia kaikesta tulevasta, mutta missä on tämän hetken hengellinen elämä, missä on todellinen seurakunta?
Tässä onkin yksi suurimmista kysymysmerkeistä tässä ajassa. Puhutaan takaisin alkuun palaamisesta, siitä että lopussa on oleva samanlainen seurakunta kuin alussa, mutta minne voisi tällainen seurakunta muodostua, jos kuultua sanomaa ei syödä, pureskella, niellä, sulateta?
"Sinun sanasi tulivat, ja minä söin ne, ja sinun sanasi olivat minulle riemu ja minun sydämeni ilo; sillä minä olen otettu sinun nimiisi, Herra, Jumala, Sebaot" (Jer. 15: 16). Halleluja, halleluja, halleluja! Voidaanko kaikkea selvemmin ja ihanammin sanoa?! Voisivatko nämä asiat selvemmin tulla sydämelleni, ellei itse Pyhä Henki kaikkia näitä asioita tällaisella tavalla toisi esiin muillekin talletettaviksi ja luettaviksi? Itse en aloittaessani tiennyt mitään siitä, mitä tulisin kirjoittamaan, mutta kaikki tämä on minulle itsellenikin kuin taivaallinen, virvoittava virta, elämään kumpuava vesi, johon minulla ei ole mitään ansiota. Minä olen vain välikappale, joka kirjaa ylös kuulemansa sanelun mukaisesti!
Kirves on asetettu puiden juurelle, sillä Taivaallinen Isämme on myöskin Viinitarhuri, joka nimenomaan tässä ajassa toteuttaa sitä, mitä meille on talletettuna Johanneksen Evankeliumin 15. luvussa: "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa että se kantaisi runsaamman hedelmän" (1-2). Minkä kautta tapahtuu tämä puhdistaminen, miten puhdistetaan viimeisen ajan seurakunta Ylkänsä kohtaamista varten? "Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut." (3).
Ei voida ajatella vain kaiken sellaisen julistamista, mikä tuottaa ihmisille mielihyvää, vaan tarvitaan myöskin nuhtelevaa, ojentavaa, korjaavaa julistusta. Jokaisen todellisen jumalanlapsen kohdalla on oleva niin kuin Johanneksen, joka myöskin oli saman tosiasian edessä kuin Hesekiel. "Ja minä menin enkelin tykö ja pyysin, että hän antaisi minulle sen kirjasen. Ja hän sanoi minulle: 'Ota ja syö se; se on karvasteleva vatsassasi, mutta suussasi se on oleva makea kuin hunaja'. Niin minä otin kirjasen enkelin kädestä ja söin sen; se oli minun suussani makea kuin hunaja; mutta sen syötyäni minun vatsaani karvasteli" (Ilm. 10: 8- 11).
Vasta syötyänsä hän oli kykenevä profetoimaan siitä, mikä hänelle oli annettu julkituotavaksi. Aivan samoin on jokaisen tämän ajan uskovaisen suhteen, joka tahtoo elämässänsä ja seurakunnan keskuudessa toteutuvan kaiken luvatun. Niin kuin jokainen jumalanlapseudesta osalliseksi tullut kautta aikojen on julkituonut kokemansa armon ja hengellisen elämän omalla persoonallisella tavallansa, on nytkin oltava ihmisiä, joilla on henkilökohtainen kokemus Elävän Jumalan kanssa. Juuri tässä on suurin pulma tänä päivänä, sillä ihmiset eivät ole kulkeneet profeetan seurasta kyllin kauaksi kohdataksensa virran rannalla käyskentelevän Herran Jeesuksen. Sanoma on kyllin selvä: "Katso, Ylkä tulee, menkää Häntä vastaan!", mutta ei ole ymmärretty, mitä se merkitsee, sillä on liian paljon vääriä korostuksia ja väärää opetusta.
Jokaisen tulisikin nyt kysyä omalla kohdallansa, että missä on se seurakunta nyt, joka on kuin alussakin? Missä se ylipäätänsä voisi olla, jos joukko on jakaantunut lukemattomiin eri ryhmiin ja kukin opettaa mitä sattuu, mitä tahtoo? Millaista karvautta ja millaista kaiken väärän polttavaa happoa seurakunta tarvitseekaan tänä päivänä tullaksensa siihen tilaan, mihin se on tarkoitettu! Sanan täytyy saada satuttaa, leikata, puhdistaa, vaikka tuntuisi kuinka pahalta! Sanoohan Sana: "Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut" (Hebr. 12: 11). Mitä kaikkea tämäkin jae pitää sisällänsä!
Anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista tapahtuu ylen harvoin, ja siinä on yksi este matkallamme. Mitä me nyt tällä hetkellä kipeimmin tarvitsemme, tullaksemme oikealle korkeudelle ja tasolle elämässämme, on Jumalan mielen mukainen murhe. Mutta mistä me tiedämme rikkoneemme, olevamme katumuksen tarpeessa? Juuri tässä on yksi niistä asioista, joiden kieltämisellä on saatu aikaan nykyinen tilanne. On toistamiseen kielletty palvelustehtävien merkitys seurakunnan keskuudessa ja sanottu vain: "Sanokaa vain se, mitä profeetta sanoi, käyttäkää hänen sanojansa, älkää sanoko mitään muuta!" Näihin vanhurskaalta kalskahtaviin sanoihin kätkeytyy mitä saatanallisin eksytys, minkä jo olemme todenneet.
Voisimmeko lukea veli Branhamin saarnoista ajankohtaista ja kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa, juuri esimerkiksi Suomen oloihin tarkoitettua? Hän eli kohta lähes kolmekymmentä vuotta sitten, mutta me, seurakunta, olemme nyt tässä, vuodessa 1992. Onko seurakunta jätetty oman onnensa nojaan? Eikö kussakin maassa ja eri kansallisuuksien keskuudessa ole erilaisia vaikeuksia ja erilaisia kysymyksiä? Eivätkö juuri eri seurakunnille osoitetut kirjeet ole todisteena siitä, että Korintossa oli erilaisia pulmia kuin Roomassa tai Tessalonikassa? Vaikka kaikki kirjeet oltaisiinkin luettu kaikissa seurakunnissa, ei se poista sitä todellisuutta, että tänäkin päivänä meidän tulee nähdä jumalallinen järjestys ja palvelustehtävät maailmanlaajuisessa seurakunnassa.
Paavali kirjoittaa: "Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeilläni, en sitä kadu, ja jos kaduinkin, niin minä - kun näen, että tuo kirje on, vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä - nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä. Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman" (2. Kor. 7: 8- 10).
Vaikka meillä on Kirjoituksissa kaikkia aikoja varten pätevät ohjeet ja käskyt kulloisiakin tilanteita varten, on Jumala aina käyttänyt ihmisiä välikappaleinansa kehottamaan ja osoittamaan Jumalan Sanaa kohti, tuoden esiin sillä hetkellä ajankohtaisia Sanankohtia. Siitä on osoituksena edellinen lainauksemme.
Väärä opetus ja väärät asenteet ovat johtaneet siihen, että lähes jatkuvasti törmää asenteeseen:" Mikä sinä olet minua neuvomaan, minä itse luen sanomaa ja tiedän kyllä kaiken ilman sinun asioihin puuttumistasi!" Mutta mikä on Raamatun totuus tänäkin päivänä? "Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin" (Apt. 20: 31). "En kirjoita tätä häväistäkseni teitä, vaan niinkuin rakkaita lapsiani neuvoen" (1. Kor. 4: 14). "Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä..." (Kol. 1: 28).
Jos me emme ole valmiita ottamaan vastaan neuvoja ja ojennusta, on jokin meissä pahasti vialla, sanoi itse Jumalan profeetta! "Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja NEUVOVAT TEITÄ, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden" (1. Tess. 5: 12- 13). Näiden palvelustehtävien velvollisuus siis on puuttua kaikkeen sellaiseen, mikä häiritsee seurakunnan elämää ja kasvua. "Sillä seurakunnan kaitsijan on... tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä NEUVOMAAN terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet" (Tiit. 1: 9).
Kaikesta tästä on seuraamuksia, eikä aina niin miellyttäviä julistajalle. "Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista!" (2. Kor. 7: 11). Kuinka tuttua tämä onkaan tänäkin päivänä!
Minun elämäni ja etenkin viimeisten vuosien aikana on suuresti hämmästyttänyt ja kiinnittänyt huomiotani se, että minua on hyssytelty ja hyssytelty toistamiseen vaikenemaan kaikesta negatiivisesta ja väärästä. Mutta miten ihmiset voisivat tehdä parannusta ja kokea Jumalan mielen mukaisen murheen, jos kukaan ei puutu asioihin, paina sormeansa tappavaan syöpäkohtaan, niin että hypähdetään kivusta ja mennään leikkaukseen ennen kuin kasvi on kokonaan levinnyt ja tappanut asianomaisen? Tämä tehtävä ei ole mikään kiitollinen tehtävä, vaan jokainen sen omaava toivoisi kaikkea muuta kuin sitä.
Nyt on aika korjata kaikki virheet ja lähteä liikkeelle. Lähtölaukaus on pamahtanut jo kauan sitten, ja maali on joillekin vielä hyvin kaukana. Paikallaan juoksussa ei ole mitään järkeä eikä se hyödytä ketään, päinvastoin se on huonona esimerkkinä toisille.
Hiljattain sain kuulla mielenkiintoisen ajatuksen. "Ihmiset, kun tekevät saman virheen kyllin usein, ajattelevat pian ettei se olekaan mikään virhe." Sisimmässäni ääni vakuutti heti minulle, että juuri näin on tämän ajan seurakunnan keskuudessa. On niin kauan ja usein tehty vääriä asioita, ja kun minkäänlainen näkyvä tuomio ei olekaan tullut, on lopulta tultu väärään olettamukseen, ettei asiassa olekaan mitään pahaa. Mutta näkymättömässä maailmassa tuomio on näiden asioiden yllä siitä huolimatta, käsitämmekö me sitä vai emme.
Vuosikaudet on keskitytty vain suuriin hengellisiin asioihin, ajatellen kaiken muun olevan vain toisarvoista. Mutta nämä pienet, jokapäiväiset, asiat ovatkin monessa suhteessa mitä tärkeimpiä ja oleellisimpia seurakunnan elämälle. Eivät ainoastaan suuret raamatulliset totuudet, kaste, ehtoollinen, lopunajan tapahtumat, ole tärkeitä, vaan nimenomaan pienissä asioissa tulee ilmi, olemmeko me koko sydämestämme uskoneet ja vastaanottaneet kuulemamme Sanoman.
On ollut havaittavissa jossakin määrin nykyisen tilanteen tiedostamista, mutta siinä on todettavissa täysin väärät menetelmät. Syytä kaikkeen sekaannukseen ja hajanaiseen hengelliseen tilaan on etsitty ruotimalla yksilöitä ja takertumalla itse kunkin tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Syitä on etsitty niin esineistä kuin elintavoistakin. Mutta sallikaa minun sanoa jokaiselle jumalallisella arvovallalla ja Sanan auktoriteetilla: "Käytäntö osoittaa sen, että seurakunnan tilan aiheuttaja ei ole niinkään yksittäiset, henkilökohtaiset teot ja tavat, vaan ihmisten väärät asenteet, vääräsydämisyys!" Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö yksittäisellä tasolla tapahtuvat rikkomukset merkitsisi jotakin, mutta suurin tekijä on se, että on oikea oppi mutta väärä sydän!
Jumalan kansaa (HUOM! JUMALAN KANSAA!) on useinkin pelastushistorian aikana moitittu ja ojennettu kovallakin tavalla. Mutta mitä tuo ojennus ja sanoma sen hetkiselle Jumalan kansalle on pitänyt sisällänsä? Onko se kohdistunut eri perheiden asuntojen sisältämiin tavaroihin, tai eri ihmisten yksittäisiin askareisiin ja elintapoihin? Onko tuotu esiin pitkiä listoja eri asioista, jotka nyt todetaan synniksi ja vääräksi? Mikä on ollut perussanoma Jumalan kansan ojentamiseksi ja on vielä tänäänkin? "Mitä minun on tehtävä sinulle, Efraim, mitä on minun tehtävä sinulle, Juuda, kun teidän rakkautenne on kuin aamun pilvi, kuin varhain haihtuva kaste?" (Hoos. 6: 4). Ensimmäiseksi tämän jakeen lukemisen johdosta tulee mieleen Ilm.2:4: "MUTTA SE MINULLA ON SINUA VASTAAN, ETTÄ OLET HYLJÄNNYT ENSIMMÄISEN RAKKAUTESI."
Jo näistä lainauksista näemme, ettei sittenkään ole niinkään kysymys yksittäisistä asioista. "Sentähden minä olen antanut heille iskuja profeettain kautta (!!!), olen kuolettanut heitä suuni sanoilla. Ja sinun tuomiosi nousevat kuin aamun valo. SILLÄ LAUPEUTTA MINÄ HALUAN ENKÄ UHRIA, JA JUMALAN TUNTEMISTA ENEMMÄN KUIN POLTTOUHREJA!" (Hoos. 6: 5- 6).
Jo Samuelin aikana profeetta Samuel joutui lähestymään kansaa sanoman kanssa: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta" (1. Sam. 15: 22 ,23).
Aikoinaan Herra oli todella vihastunut kansaansa ja puhui kovia sanoja: "Minä vihaan, minä halveksin teidän juhlianne enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne. Sillä vaikka te tuotte minulle polttouhreja ja ruokauhrejanne, eivät ne minulle kelpaa, enkä minä katso teidän yhteysuhrienne, syöttövasikkainne, puoleen. Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa. MUTTA OIKEUS VIRRATKOON KUIN VESI JA VANHURSKAUS NIINKUIN EHTYMÄTÖN PURO" (Aam. 5: 21- 24).
Sama asia tulee esiin Jes. 1, missä saamme vastauksen kysymyksiimme siitä, mikä on käytännön tasolla puute seurakunnan keskuudessa: "Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii - minun esikartanoitteni tallaamista? Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta. Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt. Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä!" Kuinka vakava Sana, kuinka ankara Sana! Jumala kieltäytyy kuulemasta kansansa rukoukset ja sanoo kääntävänsä kasvonsa pois sen puolesta, vaikka se on virsinensä ja musiikkinensa halunnut kokouksissa palvella Herraa. Mitä tuli nyt kansan tehdä? Käydä suorittamassa suursiivous veljien ja sisarten kodeissa, heittää määrätyt esineet ikkunasta ulos? Tutkia kuin suurennuslasilla toisten uskovaisten elämä ja etsiä mahdollisia virheitä tai puutteita? Eikö juuri tällaisten asioiden johdosta Herramme joudu toteamaan: "Teidän kätenne ovat verta täynnä!"?
"Peseytykää, puhdistautukaa!" (jae 16). Ei sanota, että tulee pestä joku toinen, suorittaa puhdistus jonkun toisen luona, vaan käsky kuuluu jokaiselle itsellensä! "Pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä!" Mitä pahaa seurakunta oli tehnyt, mistä sen tuli puhdistautua? "Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa!" Miettikäämme todella hetki näitä asioita. Tuleeko kenellekään muulle kuin minulle mieleen Gal. 6: 2: "Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain!"? "Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy. Sentähden, kun meillä VIELÄ AIKAA ON, TEHKÄÄMME HYVÄÄ KAIKILLE, MUTTA VARSINKIN USKONVELJILLE!" (10).
Meidän Herramme aikana oli myöskin sellaisia, jotka tahtoivat noudattaa Kirjoituksia tarkasti, mutta eivät käsittäneet niiden merkitystä. Useampaan kertaan joudumme lukemaan, kuinka Herramme opetuslapsiansa puolustellen sanoi: "Laupeutta minä tahdon, enkä uhria" (Matt. 9: 13).
Kirjaimeen pitäytyvät uskovaiset toivat aikoinaan Jeesuksen eteen, niin kuin nytkin tapahtuu hyvin usein, synnistä kiinni saadun ihmisen. Hänet oli tavattu itse teosta, ja sen todistajat olivat paikalla. He vaativat tuomiota langetettavaksi syyllisen ylle Kirjoituksiin viitaten, mutta Herramme ei ollut kuulevinaankaan heitä, vaan katsoi pois heistä. Lopulta Hän sanoi: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisellä kivellä!" (Joh. 8).
Tuohon aikaan syyttäjät häpeissään joutuivat lähtemään paikalta heidän omientuntojensa todistaessa heidät itsensä syyllisiksi. Miten on mahdollista, että tässä ajassa lentelee sellainen määrä kiviä? Koska kuvitellaan tehtävän se salassa Herralta!
Nyt on seurakunnan aika puhdistautua ja tehdä niinkuin Sana kehottaa: "Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, JOS kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side!" (Kol. 3: 12- 13).
Elokuu 1992