Kenellä on voivotus, kenellä vaikerrus? Kenellä torat, kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät?
Niillä, jotka viinin ääressä viipyvät, jotka tulevat makujuomaa maistelemaan.
Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas.
Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko.
Silmäsi outoja näkevät, ja sydämesi haastelee sekavia.
Sinusta on kuin makaisit keskellä merta, kuin maston huipussa makaisit.
"Löivät minua, mutta ei koskenut minuun; pieksivät minua, mutta en tiennyt mitään. Milloinkahan herännen? Tahdonpa taas hakea tätä samaa." (Snl. 23: 29-35).
Minun, jos kenenkään tulisi tietää vastaus esitettyyn kysymykseen, koska oma veljeni on kuollut alkoholimyrkytykseen ja suvussani on ollut runsaasti ongelmia alkoholin takia. Kuitenkin minä itse olen pysynyt raittiina - ainoat alkoholipitoiset juomat, joita nautin, ovat vappusima ja ehtoollisviini!
Alkoholiongelmiin on katsottu olevan ainakin seuraavia syitä:
Kahdesta ensin mainitusta väittämästä ei tietääkseni ole päästy yksimielisyyteen.
Mutta miten ympäristö sitten vaikuttaa? Haluaisin ottaa tähän esimerkin omasta elämästäni. Miksi samoista lähtökohdista olevista toinen sortuu alkoholiin ja toinen ei (kuten omalla kohdallani on tapahtunut: veljeni sortui, minä en)? Onko toinen ihminen herkempi kuin toinen ympäristön vaikutukselle, alttiimpi sortumaan alkoholin väärinkäytökseen kuin toinen? En usko moisiin väittämiin, koska jos joku on hyvin herkkä ihminen, niin minä olen sitä! Ja mitä luulisit omien vanhempieni eron, pakollisen yhdessäolon jatkuvasti viinaa hyvin paljon käyttävien ihmisten kanssa, juoppojen höpinöiden kuuntelun ym. vaikuttavan nuoreen ihmiseen? Tässä jos missään on tarpeeksi riskitekijöitä aiheuttamaan alkoholiongelmia! Mutta ei! Itseni ei ole koskaan tehnyt edes mieli viinaa! Miten tämä voidaan ymmärtää? Eikö tällainen ole aivan käsittämätöntä? Ja kuitenkaan minä en varmasti ole mikään poikkeus, kaltaisiani ihmisiä on hyvin paljon, joilla ei koskaan ole ollut mitään alkoholiongelmia!
Mutta miksi Jeppe sitten juo? Hukuttaakseen murheensa viinaanko? Ei, alunperin syyn täytyy olla jossakin muualla, tämä on vain seurausta siitä. Mielestäni kysymys on jälleen kerran ihmisen omasta valinnasta. Toinen näkee, mitä viina saa aikaan (kuten alussa mainitussa raamatunpaikassa sanotaan) ja päättää, ettei koskaan ala itse juoda. Toinen taas tekee toisenlaisen päätöksen - yleensä hyvin kevytmielisesti - joka aiheuttaa jatkuvan syöksykierteen elämässä. Kun antaa pirulle pikkusormen, niin se vie koko käden ja pian koko miehen (tai naisen). Kukaan ei varmasti ensimmäistä ryyppyä ottaessaan ole päättänyt ruveta alkoholistiksi! Mutta juominen aiheuttaa muita ongelmia ihmisen elämässä ja alentaa siten hänen itsetuntoaan. Kuka tahansa menettäisi uskon omaan itseensä, jos menettäisi työpaikkansa, perheensä, omaisuutensa - ja kaiken, mikä on rakasta tässä elämässä. Jossain vaiheessa ei sitten enää pääsekään irti omin voimin tästä kierteestä vaikka haluaisi. Kyse ei siis olekaan enää pelkästä juomisesta vaan myös sosiaalisista ongelmista ja alhaisesta itsetunnosta.
Kaikista hoitoonohjauksista ym. huolimatta yleisesti ottaen alkoholiongelmista ei katsota päästävän eroon kuin kahta tietä: joko AA-kerhon kautta tai uskoontulon kautta. Molemmissa vaihtoehdoissa on paljon yhteisiä piirteitä, joista todelliset ystävät ovat kaiken a ja o. Elämässään haaksirikkoutunut ihminen ei pääse omin voimin irti karikosta - siihen tarvitaan toisen ihmisen ja Jumalan apua. Mutta kaiken lähtökohta on, että ihminen itse tunnustaa oman ongelmansa ja lakkaa syyttämästä Jumalaa, olosuhteita ja muita ihmisiä oman elämänsä syöksykierteestä.
Sinä annat minun sydämeeni suremman ilon, kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä. (Ps. 4: 8)
Alkoholismin syyksi on epäilty myös aivojen mielihyväkeskuksen toiminnan
häiriintymistä. Ykköstyypin alkoholisteilla (aikuisena alkava alkoholismi,
joita on 80 % alkoholisteista) on todettu alentunutta hermovälittäjäaineen,
dopamiinin, toimintaa. Tällaiseen alkoholismiin liittyy myös ahdistuneisuus ja
juomaputket (ks. myös kirjoitukseni masennuksesta). Dopamiinijärjestelmän
toimintaa vahvistava lääkitys saattaisi auttaa suurinta osaa ykköstyypin
alkoholisteista.
Vähemmistönä oleva kakkostyyppi on nuoruusiällä alkava muoto, johon liittyy voimakas impulsiivisuus, agressiivisuus ja antisosiaalisuus. Kakkostyypillä häiriö liittyy todennäköiseesti johonkin toiseen aivojen välittäjäainesysteemiin.
Lähde: Metrolehti nro 202 26.11.2001
Lisätietoja: www.metrolehti.fi