MIKSI HUUTAA? PUHU!

Jääkäämme hetkeksi seisomaan kun kumarramme päämme. Onko jokin erikoinen pyyntö? Jos teillä on sellainen, niin antakaa tietää se kohottamalla kätenne Jumalan puoleen ja sanomalla: "Herra, Sinä tunnet minun hätäni."

Taivaallinen Isä, me olemme todellakin etuoikeutettu kansa, kun olemme tänä aamuna kokoontuneina Jumalan huoneeseen, sillä me tiedämme, että niin monet tänä aamuna haluaisivat olla Jumalan huoneessa, mutta ovat kuitenkin sairaaloissa ja sairasvuoteilla. Sinä olet antanut meille tämän etuoikeuden olla tänään täällä. Me emme tule, Herra, nähdäksemme toisemme, vaikka me niin rakastammekin keskinäistä yhteyttä — senhän me voimme tehdä kodeissamme, vaan me olemme tulleet tänne ollaksemme yhdessä Hänen kanssansa, joka on johtanut meidät yhteen rakkaina lapsina ja veljinä.

Me kiitämme Sinua nyt. Ainoa oikea tapa, jonka me tiedämme olla yhteydessä Sinun kanssasi on Sinun Sanassasi. Sinun Sanasi on Totuus. Me kokoonnumme tänne tullaksemme hengellisesti vahvistetuiksi. Sitä me tarvitsemme, Herra. Meillä täytyy olla voimaa, niin että kestäisimme ristin kantamisen. Me rukoilemme, että tänään lähettäisit suuren Pyhän Henkesi ja vahvistat meitä kaikkia. Suo kansasi pyynnöt, joka on kokoontuneena täällä ja kohottanut kätensä Sinun puoleesi, koska he tarvitsevat näitä asioita. Vastaa jokaiselle erikseen, Herra.

Me kiitämme Sinua, että Sinä säästit sisaremme Ungrenin hengen, kun hän eilen illalla täällä joutui kadulla onnettomuuteen. Sinä olit heille armollinen, Herra. Me kiitämme Sinua siitä.

Me rukoilemme nyt, Taivaallinen Isä, että Sinä edelleenkin olisit meidän kanssamme ja auttaisit meitä, kun jokainen meistä erikseen jatkaa matkaa. Anna meille Sinun uskosi voima, joka vyöttää meidät tietoisuudessa, että Sinun milloinkaan pettämätön läsnäolosi on oleva meidän kanssamme. Sinä hetkenä, jona me emme voi itseämme auttaa me tiedämme, että Jumalan enkelit asettuvat niiden ympärille, jotka Häntä pelkäävät, ja että he ovat kantava meitä, niin ettemme satuta jalkaamme kiveen. Me pyydämme, että Sinä antaisit siunauksesi Sanallesi ja puhuisit meille ja meissä, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Minä olen kiitollinen siitä, että luonnollinen aurinko paistaa ulkona. Tänä aamuna oli hyvin huono ilma. Minun mielestäni meillä erikoisesti tällä seudulla on niin paljon ikävää, painostavaa ilmaa, ja on erittäin hyvä nähdä auringon tulevan esiin ja paistavan.

Tänään meillä oli pieni perhetapaaminen. Minä tapasin veljeni ja joitakin meidän sukulaisistamme, jotka asuvat täällä tällä seudulla. Tapasin heidät sisareni kotona. Jos suuri Branham-perhe Kentuckystä ja täältä kokoontuisi, niin olen sitä mieltä, että pitäisi kai vuokrata koko kaupunki, niin paljon heitä on. Mutta tämä oli vain pieni perhetapaaminen. Tavallisesti me tapasimme äidin talossa, ja hän oli niinsanoaksemme meidän kaikkien yhdessäpitäjä. Jumala otti kuitenkin tuon yhdessäpitäjän taivaaseen. Minä toivon, että me eräänä päivänä jälleen kaikki kohtaamme siellä.

Nyt minä puhuin hiljattain ja sanoin: "Tiedättekö te, minä uskon, että minä olen lyhentävä sunnuntaisanomani noin kahteenkymmeneen tai kolmeenkymmeneen minuuttiin, ja sitten olen rukoileva sairaitten puolesta." Sitä minä ajattelin tänä aamuna ja ajattelin eilen illalla, kun sisar Downing soitti minulle tai Billylle ja sanoi, että hän ja sisar Ungren heittelehtivät tiellä matkallansa tänne, ja heillä oli onnettomuus. Kun Billy yhä vielä oli ikkunassa (minä en tiedä miten myöhä se oli, ehkä jolloinkin aamulla. Olin nukkunut vain lyhyen aikaa.) Minä näin siellä veli Woodin; valo oli sammutettu. Minä polvistuin rukoillakseni, ja kun tein sen, puhui jokin minussa: "Se on kunnossa." Niin minä sanoin sitten Billylle: "Sano hänelle, että minun mielestäni kaikki on oleva kunnossa."

Minä olen niin iloinen nähdessäni heidät tänä aamuna täällä. He istuvat täällä Herran huoneessa tuon kadulla tapahtuneen jälkeen — ihmiset, jotka rakastavat teitä niin kovasti, että he tulevat satoja maileja tänne kuullaksensa Evankeliumia; ja sitten minä ajattelin kahdenkymmenen minuutin sanomaa, ja niin hidas kuin olen, ei se olisi oleva hyvä. Niin minä ajattelin antaa niiden olla niin pitkiä.

Veli Ungren siellä, hänen poikansa, lauloi nyt tänä aamuna: "Oi Herra suur". Hän merkitsee hänelle tänä aamuna enemmän kuin eilen iltapäivällä, sillä suuri Taivaan Jumala säästi hänen kallisarvoiset ja rakkaat äitinsä ja sisarensa.

Tänään me odotamme suurta aikaa Herrassa. Minulla oli täällä kaksi tai kolme eri tekstiä, joita minä katsoin, enkä osannut ratkaista mistä minä tänä aamuna puhuisin. Yksi kuului: "Heittäkää huolenne Hänen yllensä, sillä Hän huolehtii teistä." Kun Hän huolehtii, niin miksi te vielä tekisitte sen? Toiseen aiheeseen toi minut Billy Paul tai minun toinen poikani Joseph kauan sitten. Minä istuin eräänä päivänä huoneessa ja hän sanoi katsoessaan tuota kuvaa (Billy tai Joseph ovat niinkuin kaikki pojat, ihastuneet veneisiin ja hevosiin, niinkuin tiedätte.) Hän sanoi minulle: "Isä, onko Jeesuksella vene?"

Minä vastasin: "Minä en tiedä sitä."

Kun hän sitten nousi ja meni ulos, aloin minä ajatella: "Onko Hänellä vene?" Siitä minä sitten otin tekstin ja merkitsin sen tänne kirjaan: Onko Jeesuksella vene?

Minä ajattelin sitä, että Hänen täällä maan päällä ollessansa täytyi lainata kohtu voidaksensa syntyä, hauta tullaksensa haudatuksi siihen, vene saarnataksensa siitä; että Hän on vanhan Siionin-laivan ohjaaja. Näitä tekstejä minä ajattelin, mutta olin sitä mieltä, että voisin ehkä kosketella niitä myöhemmin, ennenkuin menemme takaisin.

Te tiedätte, että minä mielelläni puhun täältä tabernaakkelista, sillä se on meidän oma seurakuntamme. Me tunnemme itsemme vapaiksi sanomaan mitä tahansa Pyhä Henki sanoo. Muissa paikoissa tuntee itsensä hiukan rajoitetuksi, koska ollaan jonkun toisen seurakunnassa, vaikka tuo mies toivottaa tervetulleeksi, kun haluttaisiin olla niin paljon Herrasmies, että kunnioitetaan heidän ajatuksiansa ja oppejansa.

Tällä viikolla minulla oli siellä veli Burchamin kanssa ihana aika. Minä menin juustotehtaaseen. (Minä näen, että hän, hänen vaimonsa ja poikansa ovat tänä aamuna paikalla.) Minä ajattelin aina, että juustotehdas olisi jotakin sellaista kuin muutkin paikat, joissa minä olen ollut; jotenkin nuhruista ja likaista. Oi, yhden minä voin sanoa, siitä saatte olla varmoja: Tämä paikka ei ole likainen. Se on puhtain paikka, minne milloinkaan olen mennyt, erikoisesti tehtaana. Minä en käsittänyt ja ajattelin: "Ehkä he tuottavat täällä päivittäin 50 kg juustoa." Mutta he tekevät joka päivä kuusi tonnia; kolme näistä tehtaista, jotka käyvät. Minä ajattelin: "Oi, kuka sitten syö kaiken tämän juuston?" Mutta Herra on siunannut tätä miestä. Minulla oli etuoikeus olla hänen kodissansa, todella suloisessa kodissa, jossa on hieno, pyhitetty vaimo. Ei ole mitään syytä, miksi he eivät päivittäin eläisi Kristukselle, niinkuin he tekevätkin. Minä tapasin hänen poikansa; heillä on hyvin hienoja lapsia. Me olemme niin kiitollisia tästä yhteydestä, joka meillä on keskenämme.

Minä totesin, että heidän entinen pastorinsa oli mies, jonka minä tunnen, veli Gurley, hyvin hieno Yhdistyneitten Helluntaiseurakuntien uskon mies. Vuosia sitten minä tapasin hänet Jonesborossa, Arkansasissa. Minä en tiennyt, että hän oli ollut heidän pastorinsa.

No niin, ajatelkaa jumalanpalvelusta tänä iltana, ja jos Herra suo, toivon minä puhuvani jälleen seuraavana sunnuntaina. Sitä seuraavana minun täytyy sitten mennä Chicagoon. Minä olen sitten oleva jonkin aikaa poissa. Minun täytyy viedä perhe takaisin Arizonaan, jotta lapset jälleen voivat mennä kouluun. Sitten me lakkaamme vaivaamasta pastoria viemällä hänen jumalanpalveluksensa. Me olemme hyvin kiitollisia veli Nevillelle hänen vieraanvaraisuudestansa. Te tiedätte, että minut on kutsuttu, ja hän on sellainen rakas veli, sellainen mies, jossa ei ole mitään väärää, ei mitään itsekkyyttä, vain aitoa kristillisyyttä. Siitä minä pidän.

Nyt me luemme muutamia Kirjoitusten kohtia ja puhumme niistä. Minä en tiedä milloin me voimme päättää nämä pitkät sanomat. Hiljattain minä keskustelin siitä, että minä aina puhun niin pitkästi, ja joku sanoi: "Jos sinä puhuisit vain muutaman minuutin, sinähän puhut ilman muuta eräällä tavalla salaisuuksia, niin me emme olisi milloinkaan kykeneviä käsittämään sitä." Hän sanoi: "Puhu vain edelleen, jonkun ajan kuluttua se tulee esiin." Ehkä Herra haluaa, että me teemme sen tällä tavoin.

Me kumarrumme vielä kerran. Herra, Sinun Sanasi on avattuna tässä puhujanlavalla, ja me käsitämme, että Se eräänä päivänä suljetaan viimeisen kerran; silloin Sana on oleva lihana. Sen johdosta me olemme tänä aamuna kiitollisia tästä ajasta. Avaa meille Pyhän Henkesi kautta yhteydet tässä Sanassa, jonka me tulemme lukemaan. Opettakoon Pyhä Henki meille tänään ne asiat, jotka meidän täytyy tietää ja me puolestamme kuulkaamme jokainen Sana ja tutkikaamme sitä sisimmässämme. Kuunnelkoot tarkasti myöskin ne, jotka kuulevat sen ääninauhoilta, ja olkaamme me kykenevät käsittämään sen, mitä Pyhä Henki haluaisi paljastaa meille; sillä me käsitämme, että kun Sinä voitelet meidät, niin silloin tuo voitelu ei ole turha. Sillä on tarkoitus, että se vaikuttaisi Herran parhaaksi, Herra. Olkoot meidän sydämemme ja meidän ymmärryksemme avatut.

Olkoon meillä vapaus puhua ja vapaus kuulla, ja pääsy uskoon, voidaksemme uskoa sen, mitä me kuulemme, koska se tulee Jumalan Sanasta, niin että se katsottaisiin meille iankaikkiseksi elämäksi tuona suurena päivänä, joka tulee. Siunaa meitä tänään. Tuomitse meidät, jos me olemme väärässä. Salli meidän tietää ne virheet, joita meillä on. Siunaa meitä sillä tavoin kuin se on oikein, niin että me tiedämme mitä teitä kulkea, miten meidän tulee toimia tässä nykyisessä maailmassa, niin että me elämässämme tuomme kunnian Jeesukselle Kristukselle, joka on kuollut antaaksensa meille elämän suuressa tuonpuoleisessa. Me pyydämme sitä Jeesuksen nimessä. Aamen.

No niin, minä haluaisin tänä aamuna lukea kaksi Kirjoitusten kohtaa, toinen niistä 2. Moos.; paremmin sanottuna ne ovat molemmat 2. Mooseksen kirjassa. Toinen on 2. Moos. 13, jakeet 21 ja 22 ja seuraava 14. luku, jakeet 10-12. Minä luen nyt 2. Moos. 13: 21:

"Ja Herra kulki heidän edellänsä, päivällä pilvenpatsaassa johdattaaksensa heitä tietä myöten ja yöllä tulenpatsaassa valaistaksensa heidän kulkunsa, niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä.

Pilvenpatsas ei poistunut päivällä eikä tulenpatsas yöllä kansan edestä."

Nyt 2. Moos. 14. jakeesta 10:

"Ja kun faarao oli lähellä, nostivat israelilaiset silmänsä ja näkivät, että egyptiläiset olivat tulossa heidän jäljessänsä. Silloin israelilaiset peljästyivät ja huusivat Herraa.

Ja he sanoivat Moosekselle: 'Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne erämaahan kuolemaan? Mitä teit meille, kun johdatit meidät pois Egyptistä!

Emmekö sanoneet tätä sinulle Egyptissä? Sanoimmehan: Anna meidän olla rauhassa, että palvelisimme egyptiläisiä. Sillä parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan.'

Minä luen vielä joitakin jakeita.

"Mooses vastasi kansalle: 'Älkää peljätkö (Kuulkaa nyt tarkasti); pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille; sillä sellaista, minkä näette egyptiläisille tapahtuvan tänä päivänä, ette koskaan enää tule näkemään.

Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa.'

Ja Herra sanoi Moosekselle: 'Miksi huudat minulle? Sano israelilaisille, että he lähtevät liikkeelle.

Mutta sinä nosta sauvasi ja ojenna kätesi meren yli ja halkaise se, niin että israelilaiset voivat käyvä meren poikki kuivaa myöten.

Ja katso, minä paadutan egyptiläisten sydämet, niin että he tulevat heidän perässänsä; ja minä näytän kunniani faaraossa ja koko hänen sotajoukossansa, hänen sotavaunuissansa ja ratsumiehissänsä (oikea käännös). Ja egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä näytän kunniani faaraossa, hänen sotavaunuissansa ja ratsumiehissänsä. (Jumala ei tuhonnut tässä vaiheessa faaraota, joka historian mukaan eli vielä tämän jälkeen. Suomenkielisessä käännöksessä on virhe. Suomentajan huomautus.)

Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa

ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin joukon väliin; ja pilvi oli pimeä noilla ja valaisi yön näille. Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista.

Ja Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi; ja vesi jakaantui kahtia.

Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella.

Ja egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä, ajoivat heitä takaa ja tulivat heidän perässänsä keskelle merta.

Kun aamuvartio tuli, katsahti Herra egyptiläisten joukkoa tulenpatsaasta ja pilvestä ja saattoi hämminkiin egyptiläisten joukon.

Ja hän antoi heidän vaunujensa pyöräin irtautua, niin että heille kävi vaikeaksi päästä eteenpäin. Niin egyptiläiset sanoivat: 'Paetkaamme Israelia, sillä Herra sotii heidän puolestansa egyptiläisiä vastaan'."

Herran Sana on niin suuri, niin hyvä; on mahdotonta lakata lukemasta sitä. Se tulee eläväksi kun me luemme sitä. Minä ajattelen sitä, että tässä tekstissä tänä aamuna... vaikka se otetaan nauhalle, haluaisin minä sanoa tämän aluksi: Minä ajattelen, että syy on... Kun minä eilen tutkistelin ja tulin tähän aiheeseen, minä ajattelin: "Jos Herra suo, niin minä tulen puhumaan siitä, sillä se askarruttaa minua niin kovasti." Minä toivon, että se askarruttaa meitä kaikkia, niin että me näkisimme, ja että se vaikuttaa niin että me katselemme ja hiukan tutkistelemme, kun me vertaamme tuota aikaa meidän aikaamme.

Minä haluaisin ottaa tekstiksi nämä kolme sanaa: Miksi huutaa? Puhu! Tässä 15. jakeessa Jumala puhui Moosekselle: "Miksi sinä huudat Minulle? Puhu kansalle, että he lähtevät liikkeelle." Miksi huutaa? Puhu!

Meillä on sisältörikas aihe, ja minä yritän käydä sen lävitse niin nopeasti kuin mahdollista, sen mukaisesti kuin Pyhä Henki johtaa. Minä haluaisin ajatella tätä tekstiä, kun Mooses hädän aikana huusi Jumalalle ja Jumala ojensi Moosesta, juuri kun oli vaikeuksia. Näyttää aivan luonnolliselta, että ihminen silloin huutaa. Millainen Jumalan ojennus se onkaan, kun Hän kääntyy hänen puoleensa ja nuhtelee häntä siitä, mitä hän on puhunut — että on huutanut Hänelle. Se näyttää olevan kova asia.

Hyvin usein, kun me tarkastelemme Kirjoituksia omalla tavallamme, näyttää se meistä kovin kovalta, mutta kun me hiukan tutkimme edelleen, toteamme, että Kaikkivaltias Jumala tietää mitä Hän tekee. Hän tietää miten tehdä nämä asiat ja miten ihmisiä tulee käsitellä. Hän tietää, mitä ihmisessä on. Hän tuntee hänet, me emme. Me tiedämme sen vain järkiperäiseltä puolelta. Hän tietää, mitä ihmisessä todella on.

Mooses syntyi tähän maailmaan lahjakkaana poikasena. Hän syntyi ollaksensa profeetta, vapauttaja. Hän syntyi tällä varustuksella, niinkuin jokainen tähän maailmaan tuleva ihminen syntyy tietyllä varustuksella. Minä uskon lujasti Jumalan ennaltatietämiseen — ennaltamäärääminen — ei niin, että Jumala haluaisi jonkun menevän kadotukseen, vaan että kaikki tekisivät parannuksen; mutta koska Hän on Jumala, täytyi Hänen tietää loppu ennen alkua, ja Hän tietää sen. Jos Hän ei tiedä sitä, niin silloin Hän ei ole loputon, ja jos Hän ei ole loputon, niin silloin Hän ei ole Jumala. Varmastikaan Hän ei halua, että kukaan menee kadotukseen, mutta Hän tiesi kuka menisi kadotukseen ja kuka ei.

Tämä on tuo syy. Suoranainen tarkoitus, miksi Jeesus tuli maan päälle, oli pelastaa ne, jotka Jumala näki ennaltatietämisensä kautta, että he halusivat tulla pelastetuiksi, sillä koko maailma oli tuomittu. Minä en näe mitään mahdollisuutta opettaa sitä jollakin muulla tavalla, kuin Jumalan ennaltatietämisen perusteella. Raamattu tekee selväksi, että Hän tiesi lopun ennen alkua ja saattoi sanoa sen. Sentähden, jos joku yrittää olla jotakin, mitä hän ei ole, niin silloin hän vain jäljittelee ja se on löytävä teidät ennemmin tai myöhemmin. Teidän syntinne ovat löytävä teidät. Te ette voi peittää niitä. On vain yksi peite synnille, ja se on Jeesuksen Kristuksen Veri. Mutta se ei voi löytää mitään käyttöä ellei Jumala ole kutsunut teitä ennen maailman perustamista.

Sentähden on Veri vuodatettu, ei että se tallattaisiin rikki, ei että sitä naurettaisiin tai että sitä halveksittaisiin ja puhuttaisiin siitä pahaa jne; se tapahtui määrättyä tarkoitusta varten. Se pitää paikkansa. Ei, että sen kanssa leikittäisiin, ei että sitä matkittaisiin, ei että sanottaisiin, että synnit on peitetty, kun ne eivät ole sitä. Kenenkään synnit eivät voi olla peitetyt, ellei hänen nimensä ole kirjoitettuna Karitsan Elämän kirjaan ennen maailman perustamista. Jeesus itse sanoi: "Kukaan ei voi tulla Minun luokseni, ellei Isä, joka on Minut lähettänyt, häntä vedä, ja kaikki, jotka Minun Isäni on antanut Minulle (menneisyys), ovat tuleva Minun luokseni." Te ette voi tehdä näitä Sanoja valheeksi. Ne on jätetty meille Totuudeksi ja ojennukseksi.

Mooses syntyi uskon lahjan kanssa. Mooseksella oli suuri usko. Me näemme, kuinka se jonkin ajan kuluttua tuli esiin hänessä. Hän syntyi suureen perheeseen. Me tiedämme, että hänen isänsä ja äitinsä olivat peräisin leeviläisestä perheestä. Kertomus, jonka aikaisemmin olemme lukeneet täällä 2. Mooseksen kirjasta, kuvaa niin ihanasti tämän suuren luonteen elämää. Hän oli yksi suurimmista Raamatun luonteista, sillä hän oli suoranainen esikuva Herrasta Jeesuksesta.

Hänen syntymisensä oli hyvin erikoislaatuinen, niinkuin Herran Jeesuksenkin. Hän syntyi vainon aikana, niinkuin Herra Jeesuskin. Hän syntyi vapauttajaksi, niinkuin Herra Jeesuskin. Hänen vanhempansa kätkivät hänet vihollisilta, niinkuin Herra Jeesuskin kätkettiin. Hän oli johtaja, niinkuin Herra Jeesuskin. Hän oli profeetta, niinkuin Herra Jeesuskin. Ajallaan hän astui palvelustehtäväänsä niinkuin Herra Jeesuskin. Hän oli lainantaja, niinkuin Herra Jeesuskin.

Me toteamme, että hän kuoli tuolla Kalliolla, ja hänen täytyy olla ylösnoussut, sillä 800 vuotta myöhemmin hän oli Kirkastusvuorella ja puhui Herran Jeesuksen kanssa. Enkelit ottivat hänet pois. Kukaan ei tiedä, minne hänet haudattiin. Ei edes paholainen tiennyt sitä. Rehellisesti sanottuna: Minä en usko, että häntä milloinkaan haudattiin. Minä uskon, että Jumala otti hänet pois. Hän kuoli tuolla Kalliolla, jota hän kaikkina elämänsä päivinä seurasi. Hän oli täydellinen esikuva Kristukselle. Hän oli kuningas kansalle; hän oli esikuvana kaikkea, mitä Kristus oli.

Katsokaahan, hän syntyi tämän suuren lahjan ja ominaisuuden kanssa. Sitten se tarvitsi vain jotakin säteilemään siihen, tuodaksensa sen elämään. Katsokaahan, Jumalan siemen on todellakin pantu meihin maailman perustamisesta asti. Niin pian kuin Valo osuu tähän siemeneen, tuo se sen elämään. Mutta ensin täytyy Valon tulla siemenen ylle.

Olen usein opettanut tuosta naisesta kaivolla, joka oli sellaisessa tilassa. Vaikka hän oli huonomaineinen nainen, vaikka hänen elämänsä oli häväisty ja hän oli tässä tilassa, ei traditio ollut milloinkaan saavuttanut häntä. Mutta kun tuo Valo osui häneen, käsitti hän nopeasti, sillä hänessä oli vastakaiku sille.

Kun syvyys huutaa syvyydelle, niin silloin täytyy tätä huutoa jossakin seurata vastaus syvyydestä. Mooses oli syntynyt täksi profeetaksi, mutta hänet kasvatettiin faaraoiden palatsin järkiperäisessä koulussa. Faarao Seti, jonka alaisuudessa hänet kasvatettiin, oli mies joka vielä omasi kunnioitusta ja uskoi Joosefin olleen Herran profeetan. Mutta Setin jälkeen tuli Ramses, ja Ramses ei välittänyt mitään Joosefista. Sentähden alkoivat vaikeudet, kun kohotettiin esiin faarao, joka ei tuntenut Joosefia.

Puhukaamme hiukan näistä suurista ominaisuuksista ennenkuin siirrymme päätekstiin. Minulla on erikoinen tapa asettaa jokin teksti ja sitten rakentaa sille. Herra auttakoon meitä, kun me tänä aamuna rakennamme sille.

Mooses oli syntynyt tämän suuren uskon lahjan kanssa, sitten hänet voideltiin palavan pensaan luona ja hänelle annettiin tehtäväksi vapauttaa Jumalan kansa. Katsokaa, millaisia suuria ominaisuuksia tällä miehellä oli. Hän oli syntynyt määrättyä asiaa varten. Jumalalla oli jokin tarkoitus siinä. Jumalalla on tarkoituksensa teidän kanssanne, että te olette täällä. Jos te vain voitte ottaa sen paikan, niin kuinka paljon vaikeuksia te säästättekään Jumalalta ja itseltänne!

Mooses syntyi ja myöhemmin hänet vietiin siihen paikkaan, missä hänet voideltiin. Huomatkaa, että tuo siemen, joka lepäsi siellä järkiperäisen käsityksen kanssa, kaiken tuon uskon kanssa, että hän oli syntynyt vapauttamaan tämän kansan, ei tullut elämään ennenkuin tuo Valo palavasta pensaasta loisti sen ylle — ei ennenkuin hän oli nähnyt sen. Se ei ollut jotakin, minkä hän luki, vaan jotakin, minkä hän omin silmin näki, jotakin, mikä puhui hänelle ja jolle hän puhui. Oi, miten se onkaan tuonut asiat elämään!

Olen sitä mieltä, ettei joku mies tai nainen, poika tai tyttö, jotka ajattelevat Sanaa järkiperäisen tilan mukaisesti, voi milloinkaan ottaa täydellisen fundamentaalista asemaa, ennenkuin he ovat kohdanneet sen Valon, joka tuo Sanan todellisuudeksi.

Olen sitä mieltä, ettei mikään seurakunta käytännössänsä, huolimatta siitä kuinka järkevä ja fundamentaalinen se sitten saattaakin olla — se seurakunta ei voi kypsyä, ennenkuin yliluonnollinen on tehty tunnetuksi kansan keskellä ja he näkevät sen; jotakin, jolle he voivat puhua ja joka vastaa heille, minkä kautta kirjoitettu Sana tulee vahvistetuksi.

No niin, ajatelkaa sitä, että kun Mooses kohtasi tämän palavan pensaan, tuli Sana tarkoin vahvistetuksi. Se oli Sana. Mooseksen ei tarvinnut huolehtia: "Miten on tämän äänen suhteen? Mikä on tämä olento tässä?", sillä Jumala oli 1. Moos. antanut kirjoittaa: "Sinun jälkeläisesi tulevat asumaan muukalaisina tässä maassa, mutta 400 vuoden kuluttua heidät johdetaan ulos ja he palaavat tähän maahan. Mutta amorilaisten pahuuden mitta ei vielä ole täysi."

Satoja vuosia aikaisemmin Jumala oli sanonut, että Israel olisi asuva muukalaisena vieraassa maassa ja tuleva pahoin kohdelluksi ja viipyvä siellä 400 vuotta, ja että Jumala kuitenkin sen jälkeen olisi vievä heidät ulos väkevällä kädellä. Te näette, että Mooses tiesi järjenmukaisesti tämän palavan pensaan, ja että se siemen, joka hänessä syntyi, oli hänen sydämessänsä. Hän yritti järjenmukaisen kokemuksensa kautta Sanan kanssa johtaa heidät ulos ja vapauttaa heidät, sillä hän tiesi, että hän oli syntynyt tätä tarkoitusta varten. Hän tiesi, että se aika, josta Kirjoitukset olivat puhuneet, oli ohitse, sillä he olivat jo olleet siellä 400 vuotta.

Niinkuin me nyt tiedämme sen, ja niinkuin eräs mies jonkin aikaa sitten kysyi minulta tulemuksesta ja ylöstempaamisesta... Me tiedämme, että me olemme saavuttaneet ajan lopun. Ylöstempaamisen aika on aivan lähellä. Me odotamme ylöstempaamisuskoa, joka yhdistää seurakunnat ja antaa niille yliluonnollisesta voimasta, joka voi muuttaa nämä ruumiit, joissa me elämme. Me näemme sen Jumalan, joka voi herättää kuolleen lattialta tai ulkoa pihalta, tuoda hänet takaisin elämään ja asettaa meidän eteemme. Kun me näemme sen Jumalan, joka voi ottaa pois syövän varjoksi asti syödyltä ihmiseltä ja voi tehdä hänet vahvaksi ja terveeksi, niin silloin sen tulisi antaa ihmisille ylöstempaamisusko; niin että Kristuksen ruumis voi tulla nopeasti kootuksi ja hetkessä muutetuksi ja taivaaseen otetuksi.

Niin, täytyy tapahtua jotakin sen kaltaista. Meidän teologian koulumme eivät voi vaikuttaa sitä. Järjenmukaisesti ne ovat kunnossa, mutta teidän täytyy kohdata tämä Valo. Teidän täytyy löytää tämä tietty Jokin.

Tässä Mooses perusti suuren kutsumuksensa Sanaan (ja se oli suuri), kunnes hän eräänä päivänä kohtasi tämän Valon ja Sana Itse vastasi hänelle. Silloin hän vastaanotti voitelunsa, joka voiteli sen, mitä hän kantoi itsessänsä, sisimmässänsä, sen, minkä hän järjenmukaisesti uskoi, sen uskon, joka hänen uskossansa oli perustuneena Jumalaan, joka äidin kohdusta asti oli erottanut hänet. Nyt, kun hänet kohdattiin tämän Valon läsnäolossa, voideltiin se, mitä hän uskoi.

Millainen voitelu! Hänelle oli annettu tehtävä. Me tiedämme, että järjen mukaisesti hän oli kuullut sen äidiltänsä. Hän tiesi, mitä tulisi tapahtumaan. Hän tiesi elävänsä määrätyssä ajassa. Sitten hän totesi, että hän oli epäonnistuja, ja hänen uskonsa saattoi hiukan laskea. Mutta sitten, kun hän tuli tuon pensaan luokse, puhui Jumala: "MINÄ olen kuullut kansani huudon ja MINÄ muistan lupaukseni heidän isällensä Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille. MINÄ olen tullut alas!"

MINÄ, persoonapronomini. "MINÄ olen tullut alas vapauttaakseni heidät." Saanko sanoa vielä tämän, Jumala suokoon minulle anteeksi, jos se kuulostaa pilkkaavalta: "MINÄ en vaikuta maan päällä muuta kuin jonkun ihmisen kautta. MINÄ olen Viinipuu, te olette oksat. MINÄ teen itseni tunnetuksi vain kun voin löytää jonkun ihmisen; MINÄ olen valinnut sinut ja lähetän sinut sinne johtamaan heidät ulos." Huomatkaa: "MINÄ olen oleva sinun suusi kanssa. Ota tämä sauva."

Mooses sanoi: "Mikä on todiste sille, että Sinä lähetät minut, että Sinä olet voidellut minut ja että Sinä tulet tekemään nämä asiat."

Hän sanoi: "Mitä sinulla on kädessäsi?"

Hän vastasi: "Sauva."

Hän sanoi: "Heitä se maahan!" ja siitä tuli käärme — Mooses pakeni.

Hän sanoi: "Nosta se ylös!" ja se tuli jälleen sauvaksi. Hän sanoi: "Pistä kätesi poveesi", ja hän veti sen pois ja se oli täynnä pitaalia; pani sen takaisin ja se oli parantunut. Hän saattoi sanoa nähneensä Jumalan kirkkauden.

Mooseksella ei ollut enää mitään kysymyksiä. Oletteko milloinkaan huomanneet, ettei hän enää koskaan palannut erämaahan? Hän tiesi, että hän oli voideltu. Hän tiesi, että kaikki nämä asiat olivat hänen sydämessänsä, nämä suuret, hienot ominaisuudet; ja ne tulivat voidelluiksi. Nyt hän oli valmis, hän oli valmis menemään. Hän menee alas Egyptiin. Jumala oli sanonut: "MINÄ olen oleva sinun kanssasi." Sillä se oli selvä. "MINÄ olen oleva sinun kanssasi." Se oli kaikki, mitä Mooses sydämessänsä tarvitsi tätä suurta kutsumusta varten. Nyt Jumala sanoi: "MINÄ olen oleva sinun kanssasi."

Jumala oli vahvistanut Mooseksen väitteen. Mooses esitti väitteen: "Minä kohtasin Herran." HÄN sanoi: "Sano heille, että MINÄ OLEN lähetti minut."

He sanoivat: "Täällä on joku mies, joku näistä fanaatikoista, joita aina on astunut esiin ja yrittänyt kaikenlaista viedäksensä meidät pois sorrosta." Te tiedätte, miten on ihmisten suhteen, joita jokin sortaa ja orjuuttaa. Aina tulee joku jonkinlaisen sensaation kanssa, niinkuin te tiedätte, tehdäksensä jotakin. Jumala lupasi Moosekselle: "MINÄ olen oleva sinun kanssasi, Minä olen oleva sinussa. Minun Sanani ovat oleva sinun Sanasi. Puhu sinä minun Sanani, sano vain, mitä Minä sanon."

Kun Mooses sitten meni alas ja antoi heille tämän kutsun, seisoi faaraon edessä ja sanoi hänelle, että Jumala, heprealaisten Herra, sanoi: "Johda nuo lapset ulos!", ei hän toki halunnut antaa heidän mennä. Sitten hän suoritti merkin vanhimpien ja faaraon edessä, ja ne merkit mitä Jumala teki.

Hän sanoi: "Huomenna tähän aikaan on aurinko laskeva. On oleva pimeys koko Egyptissä." Juuri niin tapahtui. Sitten hän sanoi: "On tuleva kärpäsiä koko maan ylle." Hän kohotti sauvan ja kutsui kärpäsiä ja kärpäset tulivat. Hän ennusti, ja kaikki mitä hän ennusti, tapahtui juuri sillä tavoin. Se oli Jumala.

Jumala oli kutsunut hänet syntymästänsä lähtien, oli pannut häneen suuren uskon ominaisuudet, ja tuli sitten alas läsnäolossansa, voiteli tämän suuren jonkin hänessä ja lähetti hänet Sanan kanssa sinne. Hän oli oikeutetusti vahvistettu väitteissänsä, huolimatta siitä, kuinka monta puoskaria oli astunut esiin ja kuinka monia muita asioita oli tapahtunut; Jumala puhui ja Mooses oli tunnistettu. Mitä Mooses sanoi, sen Jumala teki. Minä toivoisin, ettette te koskaan unohda tätä Sanaa. Mitä Mooses sanoi, sen Jumala suoritti, sillä Jumalan Sana oli Mooseksessa. "MINÄ olen oleva sinun suusi kanssa; sinä olet lausuva oikeat asiat."

No niin, mitä Jumala sanoo, sen Hän puhuu Mooseksen kautta — ja se toi voimaan ja vahvisti hänen väitteensä.

Hänen äitinsä oli tosin kertonut hänelle hänen erikoislaatuisesta syntymästänsä, ja että aika oli tullut lähelle sitä hetkeä, jolloin vapauttamisen tulisi tapahtua. Amram ja Jochebed, Leevin jälkeläiset, alkoivat rukoilla Jumalalta vapauttajaa. Sitä tarvitaan. Te näette, että kun lupauksen täyttymyksen aika lähenee, tullaan siihen, että ihmiset alkavat rukoilla ja kaivata sitä. Epäilyksettä oli Jochebed usein kertonut hänelle siitä (ja hänen äitinsä, joka oli hänen kasvattajansa — tehän tunnette tuon kertomuksen — oli kertonut hänelle) heidän rukouksistansa. "Mooses, kun sinä synnyit, minun poikani, olit sinä erikoinen lapsi, sinä olit toisenlainen. Jotakin tapahtui sinun syntymässäsi!"

Hiljattain minä esitin sen lapsille näytelmänä. Minä sanoin: "Kun Amram oli rukouksessa, näki hän enkelin, jolla oli miekka esillä, ojensi sen pohjoiseen ja sanoi: "Sinä olet saava lapsen. ja hän on johtava lapset pohjoiseen Luvattuun Maahan!" Minä olen esittänyt sen näin pienille lapsille jotta he ymmärtäisivät sen. Heidän käsittämiskykynsä ei ole vielä niin kehittynyt, niinkuin teillä aikuisilla. Te käsitätte asiat niinkuin Pyhä Henki ne paljastaa teille.

Vaikka hänen äitinsä sanoi hänelle nämä asiat, ja hän tiesi ne, tarvitsi hän kuitenkin toisen kosketuksen. Opetus oli hyvä, mutta hän tarvitsi henkilökohtaisen suhteen.

Sitä tarvitsee maailma tänään, sitä tarvitsee seurakunta tänään. Se on se, mitä kaikki Jumalan pojat ja tyttäret tarvitsevat. Tullaksenne siksi te tarvitsette henkilökohtaisen suhteen. Te tiedätte, että Sana on totta; te tiedätte, että se pitää paikkansa. Mutta sitten, kun tuo yhteys on syntynyt, te näette asioiden tapahtuvan; sitten te tiedätte, että te olette oikealla tiellä. Huomatkaa, se on aina oleva Kirjoitusten mukaisesti, niinkuin tuokin oli.

Amramin rukous piti täysin yhtä Kirjoitusten kanssa. Heidän rukouksensa pitivät yhtä luvatun Sanan kanssa. Jumala oli luvannut tehdä sen tuona aikana. He rukoilivat sitä, ja syntyi erikoinen lapsi.

Pankaa merkille! Oi, miten minä rakastan tätä! Tuona aikana faarao antoi tappaa kaikki lapset ja jätti heidät miekan valtaan, "vartijoiden miekan" valtaan. Nämä pienet lapset pistettiin kuoliaaksi ja heitettiin krokotiileille. Nuo krokotiilit tulivat ehkä lihaviksi heprealaisten lapsista.

Raamattu kertoo, etteivät nuo vanhemmat peljänneet faaraon käskyä tappaa lapset. He eivät peljänneet, sillä he näkivät alusta alkaen jotakin tässä lapsessa. He näkivät, että tämä oli rukouksen vastaus.

Mooseksella oli kaikki tämä perustuksena, ja Mooses tiesi, että hänet oli lähetetty juuri sitä tarkoitusta varten, vapauttamaan Israelin lapset. Katsokaahan, koko perustus täyttyi. Kun te vastaanotatte jotakin ja voitte Raamatulla osoittaa: "Tämä on tapahtuva", ja tässä se tapahtuu, "Tämä on oleva sinä aikana", tässä se tapahtuu, "Tämä on oleva määrättynä aikana", ja se tapahtuu, silloin kaikki liittyy yhteen ja tuo eteemme kokonaiskuvan.

Oi, kuinka tulisikaan tämän tabernaakkelin tänä aamuna, miten tulisikaan meidän tämän hetken ihmisinä, veli Neville, kun me näemme, että meidän hiuksemme harmaantuvat, hartiamme painuvat, ja kun me näemme, että maailmaa heitellään sinne tänne — kuinka me voimme katsoa ylös ja nähdä lupauksen ajan lähestyvän. Minä ajattelen usein, kun joku kerran pääsee sisälle näihin asioihin, ei hän ymmärtäisi sitä; silloin te ymmärtäisitte sen ja jos te tulisitte kerran sisälle, se melkein veisi teidät iankaikkisuuteen — sellainen ylöstempaamisasia, jota te ette milloinkaan aikaisemmin tunteneet — tunkeutua niiden asioiden lävitse, jotka me olemme nähneet, tuntea ne ja ymmärtää ja kerralla tunkeutua sisälle kaikkeen. Mies tai nainen, poika tai tyttö, todennäköisesti kohottaisivat kätensä ja sanoisivat: "Salli meidän mennä, Herra Jeesus." Oi, miten lähellä onkaan tuo hetki!

Mooses, joka tiesi syntyneensä tätä tarkoitusta varten, katsoi ulos ikkunasta ja tarkasteli heprealaisia, miten he rasittivat itseänsä. Hän katsoi Kirjoituksiin; ne sanoivat: "He tulevat asumaan 400 vuotta muukalaisina, mutta Minä olen johtava heidät ulos mahtavalla kädellä." Kun hän tehtävän saaneena tuli takaisin voideltuna, tiesi hän syntyneensä sitä varten, ja hänellä oli usko; hän katsoi uskossa, näki nämä ihmiset ja tiesi että he olivat Jumalan lapsia, koska Sana niin sanoi. He eivät kuuluneet maailmaan eivätkä olleet niinkuin kaikki muut. He olivat toisenlaisia. He olivat ulkopuolisia ja fanaatikkoja Egyptin arvostetuille, ja hänen tuli olla faaraon poika ja seuraavana ottaa hallintaansa valtakunta.

Mutta syvällä hänessä oli jotakin, aito usko, joka ei katsonut näihin asioihin, siihen loistoon, joka hänen tuli periä; hän katsoi Jumalan lupaukseen ja tiesi, että tuo aika läheni. Mitä tuo mies ajattelikaan! Eräänä päivänä minä haluaisin puhua siitä hänen kanssansa, kun minä tapaan hänet toisella puolella.

Te sanotte: "Se on hullua, veli."

Ei, sitä se ei ole. Jumalan armosta minä tulen tapaamaan hänet. Kyllä. Eräänä päivänä minä olen puhuva hänen kanssansa, itsensä Mooseksen kanssa. Kuinka mielelläni kysyisinkään häneltä hänen valmistautumisen ajastaan, kuinka paholainen tahtoi sekoittaa hänet ja sanoi: "Voi, ihmiset eivät usko sinua. Koko asiassa ei ole yhtään mitään." Mutta kun tuo siemen tulee elämään, on jokin kohdannut sitä; hän tiesi, että jotakin tulisi tapahtumaan. Hän katsoi kelloonsa ja käsitti, miten myöhäistä oli. Hän käsitti sen. Miten hänen onkaan täytynyt ajatella sitä, kun hän tarkkaili.

Kun hän teki yhteenvedon kaikesta tästä, kaikista näistä suurista asioista, jotka hän oli nähnyt — aika Kirjoitusten mukaisesti, hänen isänsä ja äitinsä rukous, hänen erikoinen syntymänsä ja että hän oli erikoislaatuinen lapsi. Koko tuon ajan on syvällä hänessä ollut jotakin, ja nyt hän nousi pystyyn ja yritti tehdä jotakin sotilaallisen koulutuksensa ja sivistyksensä mukaisesti vapauttaaksensa lapset — ja se meni vikaan. Sitten hän vetäytyi erämaahan ja meni naimisiin suloisen etiopialaisen tytön kanssa. Heillä oli Geersom - niminen poika.

Eräänä päivänä, kun hän tarkkaili laumaa, näki hän vuorenhuipulla tulisen pensaan. Hän meni sinne ylös; se ei ollut mitään järjenmukaista, ei mitään kuvitelmaa, ei mitään petkutusta eikä petosta, ei mikään erehdys eikä optinen harha, vaan siinä oli Abrahamin Jumala Valossa, tulipatsas pensaassa. Tuli, joka tuli esiin kuin aallot, ei vahingoittanut tuota pensasta. Kirjoitusten mukainen ääni, Jumalan ääni, puhui siitä ja sanoi: "MINÄ olen sinut valinnut. Sinä olet se mies. MINÄ olen nostanut sinut tätä tarkoitusta varten. MINÄ todistan sen sinulle täällä merkkien kautta. Sinä menet alas vapauttamaan lapset, sillä Minun Sanani täytyy toteutua."

Oi, Hänen Sanansa tätä aikaa varten täytyy täyttyä. Me elämme tuossa hetkessä. Aivan samantekevää mitä joku muu sanoo, Sanan täytyy toteutua. Taivas ja maa katoavat, mutta ei Hänen Sanansa.

Kun Mooses teki yhteenvedon kaikesta tästä ja oli katsellut sitä kaikilta puolilta, voiteli se hänen uskonsa. Aamen! Oi, millainen ajatus! Itse asia, jonka hän oli nähnyt Kirjoituksista, viittasi tarkoin siihen, mitä se oli; ja Jumalan puhe ja sen todiste siellä voitelivat sen uskon, joka hänessä oli, ryhtyäksensä toimintaan. Mitä sen tulisikaan vaikuttaa meissä!

Me tarvitsemme parannusta. Me tarvitsemme herätystä. Minä sanon sen itselleni. Minä tarvitsen hereilleravistamista. Minä tarvitsen jotakin. Minä sanoin jo, että minä tänä aamuna puhun itselleni tai itsestäni. Minä tarvitsen heräämisen. Kun minä ajattelen tätä suurta todistetta — kaikki on niin täydellisesti esitetty tässä. Se voiteli Mooseksen uskon, vaikka hän ei vielä nähnyt mitään.

Siihen aikaan hän pakeni Egyptistä, vaikka hän olisi voinut aloittaa vastarinnan tai jotakin vastaavaa. Hän olisi voinut kohottautua ja aloittaa Egyptissä vallankumouksen, hän olisi voinut ottaa armeijan ja taistella. Hänellä oli monia tuhansia puolellansa. Mutta te näette, sensijaan hän pelkäsi eikä tehnyt sitä, vaikka hänellä olisi ollut armeija puolellansa. Mutta nyt, 40 vuotta myöhemmin, hän tulee takaisin, 80 vuotiaana, vain sauva kädessänsä. Miksi? — Se, mikä paloi syvällä hänen sydämessänsä, oli tullut todellisuudeksi. Nyt hän oli voideltu. Hän tiesi, että hänellä oli NÄIN SANOO HERRA. Ei ollut mitään, mikä nyt vielä olisi voinut pidätellä häntä. Hän ei tarvinnut mitään armeijaa. Jumala oli hänen kanssansa; se oli kaikki, mitä hän tarvitsi — Jumala luonansa.

Oi, kun te tiedätte, että Jumala on lähettänyt teidät tekemään jotakin määrättyä, ja te näette, että se liikkuu sitä kohti, niin silloin ei ole mitään, mikä voisi ottaa sen paikan. Se se on.

Minä muistan ne monet kerrat kun Herra sanoi minulle tiettyjä asioita, jotka tulisivat tapahtumaan; minä kuljin sitä kohti ja löysin sen juuri sellaisena. Oi, millainen tunne! Tilanne on jo hallinnassa. Sitä se on. Koska Jumala sanoi niin.

Minä ja monet teistä muistamme Suomesta tuon pienen pojan herättämisen, joka oli kuollut auto-onnettomuudessa. Minä seisoin siellä tienvierellä ja aloin mennä pois tuon lapsen luota, mutta käännyin sitten ja katsoin takaisinpäin, ja jokin laski kätensä olkapäälleni. Minä ajattelin että se olisi veli Moore, mutta kukaan ei ollut lähelläni. Minä katsoin takaisinpäin ja sitten ylös vuorelle ja sanoin: "Tämän vuoren minä olen nähnyt jossakin, mutta tätä tietä emme ole tulleet. Me tulimme toista reittiä. Missä on tämä vuori?" Sitten minä katsoin ja näin siellä tuon vahingoittuneen auton ja pienen pojan aivan lyhyeksi leikattuine hiuksineen; silmät olivat kääntyneet nurin kuten veli Waylla joitakin päiviä sitten kun hän kaatui; pieni jalka oli tullut sukan lävitse ja hänen pienet jalkansa olivat murtuneet, verta tuli hänen silmistään, nenästään ja korvistaan. Minä näin nuo lyhyet housut, jotka oli napitettu sivulta ja sukkansa, niinkuin niitä pidettiin meillä monia vuosia sitten. Minä katselin ympärilleni; ja se oli täsmälleen se kuva, jonka Pyhä Henki kaksi vuotta aikaisemmin oli näyttänyt minulle. Te kaikki koko kansakunnassa olette kirjoittaneet sen Raamattuihin, että se tapahtuisi.

Oi, siellä oli tuo tilanne tullut lähelle. Huolimatta siitä onko hän kuollut, riippumatta siitä, mitä joku muu sanoo; se on jo tapahtunut. Hänen täytyy tulla takaisin.

Minä sanoin: "Jos tämä lapsi ei nouse kuolleista, niin silloin minä olen väärä profeetta, silloin minä en edusta Jumalaa oikealla tavalla, sillä kaksi vuotta sitten Hän sanoi minulle kotimaassani, että tämä tapahtuisi." Siellä seisoi saarnaajia ja muita. Se on kirjoitettuna Raamattujemme kansilehdelle, ja tässä se on täsmälleen. Minä luin mitä olin kirjoittanut Raamattuun, että jossakin maassa olisi toisiinsa kiinnittyviä kallioita jne ja että hänet tapettaisiin oikealla kadunpuoliskolla. Minä sanoin: "Tässä se on, mikään ei voi pidätellä sitä." Tilanne on jo hallinnassa.

Sydämessäni oleva usko voideltiin. Oi, kunpa minä vain voisin selittää sen! Usko, joka minulla oli Jumalaan ja joka minulle sanoi, ettei Hän milloinkaan hylkäisi minua, sanoi minulle: "Tilanne on nyt hallinnassa. Tässä on tarkalleen se, mitä Minä kaksi vuotta sitten näytin sinulle. Tässä se on tarkalleen oikeassa järjestyksessä. Ainoa mitä sinun täytyy tehdä on: Puhu Sana!" Ja niin tuo pieni poika nousi kuolleista.

Minä ajattelin ja katsoin sinne, missä veli Fred Sothman istuu ja veli Banks Wood. He olivat hiljattain kanssani Alaskan Highwaylla. Minä seisoin täällä seurakunnassa ja kerroin teille eläimestä, joka näytti aivan peuralta, jonka sarvet olisivat 42 tuumaa leveät, ja hopeatäpläisestä harmaakarhusta. En milloinkaan aikaisemmin ollut siellä. Minulle näytettiin, miten minä saisin sen ja miten monia minun kanssani olisi ja miten he olisivat pukeutuneet. Jokainen teistä tiesi sen viikkoja ja viikkoja ennen kuin se tapahtui.

Kun minä menin sinne, en tiennyt, että tämä eläin oli siellä. Minä menin tuota eläintä kohti, mikä itseasiassa on mahdotonta; kun joku metsästäjä kuulee tämän nauhan, tietää hän, ettei voida mennä jonkun eläimen luokse. Se hyppää pystyyn ja juoksee pois. Tämä ei tehnyt sitä.

Se riippuu siellä olohuoneessani. Siellä riippuu tämä hopeatäpläinen turkki. Sen vieressä on myöskin mittakeppi osoittamassa sarvien koon tarkalleen, sillä tavallisesti sarvi kutistuu eläimen kuoleman jälkeen noin kaksi tuumaa tai enemmän, kun se kuivaa. Mutta tämä ei ole milloinkaan kutistunut. Se on yhä vielä tarkoin 42 tuumaa. Siellä on tuo hopeaturkki; se on tarkalleen 7 jalkaa pitkä. Kaikki on nyt siellä, niinkuin sanottiinkin.

Kun tämä mies sanoi minulle: "Katso tänne, veli Branham, meillä on nyt tuo eläin, josta sinä kerroit meille, mutta sinä sanoit, ennenkuin sinä tulet vuoren juurelle, sinä ampuisit hopeatäpläisen harmaakarhun, siellä ylhäällä, missä vihreäpaitaiset pojat ovat.", sanoin minä: "Se on NÄIN SANOO HERRA. Jumala sanoi sen niin."

Hän sanoi: "Veli Branham, minä voin nähdä kaikkialle mailien etäisyydelle, eikä siellä ole mitään. Mistä se tulisi?"

Minä vastasin: "Se ei ole minun asiani. Jumala sanoi niin, Hän on Jehova-Jireh. Hän voi asettaa sinne karhun." Hän teki sen, ja siellä se on.

Se merkitsee sitä, että tilanne on hallinnassa. Kun Mooses käsitti, että hänet oli kohotettu tätä tarkoitusta varten, ja että hän oli kohdannut kasvoista kasvoihin tämän suuren Jumalan, oli Hän voidellut ja samaistanut hänet ja sanoi: "Tämä on sinun kutsumuksesi, Mooses. MINÄ lähetän sinut. MINÄ olen näyttävä sinulle Minun kirkkauteni. MINÄ olen täällä tässä palavassa pensaassa. Mene sinne, ja Minä olen oleva sinun kanssasi." Hän ei lainkaan tarvinnut tuota sauvaa. Hänellä oli Sana, vahvistettu Sana. Hän meni sinne.

Se voiteli sen uskon, joka hänessä oli; se voitelee meidät, kun me käsitämme, että me elämme viimeisissä päivissä, kun me toteamme, että kaikkien näiden näkemiemme merkkien tulee myöskin toteutua. Kirjoituksissa puhutaan niistä, että ne tapahtuvat viimeisinä päivinä: kaikki taivaalla, poliittisissa voimissa, ihmisten olemuksen laatu, maailman moraalinen turmeltuminen ja turmeltuminen naisten keskuudessa, ja miten he tulisivat toimimaan näinä viimeisinä päivinä, miten kirkot, miten kansakunnat tulisivat toimimaan, ja miten Jumala olisi toimiva. Ja me näemme, että kaikki on siten tullut yllemme.

Oi, se voitelee meidän uskomme. Se asettaa meidät korkeuksiin, se erottaa meidät maailman muista asioista, aivan samantekevää miten vähäisiä, miten kovasti me olemme vähemmistönä, miten kovasti meille nauretaan ja meitä pilkataan, se ei merkitse mitään. Niin se on. Me näemme sen. Meissä on jotakin. Me olimme ennaltamäärätyt näkemään tämän hetken, mikään ei ole pidättelevä meitä näkemästä sitä. Aamen! Varmastikin, Jumala on puhunut sen. Se on jo tapahtunut. Me näemme sen. Oi, kuinka me kiitämmekään Jumalaa siitä. Silloin se tuo uskonne esiin, kun me näemme näiden asioiden tapahtuvan täällä.

Me luemme, että Mooses katsoi Kristuksen pilkan suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet. Hän arvosti Kristuksen pilkkaa. No niin, ajatelkaa sitä, Kristuksen pilkka.

On häpeä palvella Kristusta. Jos maailma kovasti pitää teistä, silloin te ette voi palvella — te ette palvele Kristusta, ei. Te ette voi sitä, sillä katsokaahan, siihen liittyy häpeä.

Tuhansia vuosia sitten siihen liittyi häpeä. Mooses, faaraon seuraaja (hän oli faarao, joka tulisi seuraavana, faaraon poika), hänen tuli olla seuraava faarao, hänellä oli ihmisten suosio, ja siitä huolimatta hän arvosti, katsoi Kristuksen pilkan suuremmaksi rikkaudeksi verrattuna siihen, mitä koko Egypti kykeni antamaan hänelle. Egypti oli hänen kädessänsä. Siitä huolimatta hän tiesi, että on häpeä lähteä kulkemaan Kristuksen tietä. Kuitenkin hän oli niin iloinen tietäessänsä, että hänessä oli jotakin, mikä antoi hänen arvostaa Kristuksen pilkan arvokkaammaksi, suuremmaksi kuin kaikki se loisto, jonka hän olisi perinyt. Hänellä oli itsessänsä perintöosa, joka oli paljon suurempi kuin se ulkonainen perintö, mikä hänelle olisi tullut.

Oi, kunpa me tänään voisimme olla juuri siten ja suoda, että Pyhä Henki voitelisi sen mitä meissä on, tämän uskon, jumalalliseksi elämäksi, Kristukselle vihityksi.

Sellaisen uskon kanssa, mikä hänellä oli, katsoi ja arvosti hän tämän häpeän kunniaksi.

Jos joku tänään sanoo: "Voi, oletko sinäkin yksi näistä ihmisistä, näistä...?"

Silloin te hiukan häpeätte sitä. Mutta hän katsoi sen suuremmaksi rikkaudeksi kuin koko maailma, sillä hänessä oli jotakin, niin että hän saattoi avata suunsa ja sanoa: "Kyllä, minä arvostan sitä. Tämä on suuri kunnia. Minä olen iloinen ollessani yksi näistä. Minä olen iloinen kuuluessani heprealaisiin eikä egyptiläisiin."

Tämän päivän kristittyjen tulisi sanoa sama: "Minä olen iloinen saadessani katsoa itseni kristityksi ja kun saan ottaa etäisyyttä kaikista maailmallisista asioista ja maailman haluista — ei ainoastaan jonakin seurakunnan jäsenenä, vaan uudestisyntyneenä kristittynä, joka elää Kirjoitusten mukaisesti. Ja vaikka seurakunnan jäsenet kutsuisivat minua fanaatikoksi, silloin minä arvostan sen suuremmaksi, kuin että minä olisin joku huomattava henkilö kaupungissa tai kansakunnassa. Sitä minä olen mieluummin kuin että olisin Yhdysvaltain presidentti tai maan kuningas. Minä arvostan sen niin korkealle, koska Jumala laupeudessansa näki minut ennen maailman perustamista ja asetti minuun pienen siemenen, niin että minun uskoni kohottautuu maailman asioiden yläpuolelle, ja nyt Hän on kutsunut minut. Minä arvostan asemaani — niinkuin Paavali sanoi, että hän suuresti arvostaa virkaansa." Oi, että Jumala kutsui hänet eikä hänestä tullut jokin suuri opettaja niinkuin Gamaliel, vaan että Paavali kutsuttiin uhraamaan itsensä hänen puolestansa.

Tämä on samoin. Huomatkaa, sellaisen uskon kanssa hän ei luottanut näkyvään, siihen, mitä hän saattoi nähdä. Hän ei nähnyt mitään muuta kuin ryhmän savea työstäviä ihmisiä, orjia, jotka olivat aidatut, päivittäin tapetut, ruoskilla lyödyt ja pilkatut. Heidän uskonnollinen uskonsa oli toisille fanaattisuutta. Valtaistuimella istui faarao, joka ei tiennyt mitään heidän uskonnostansa, eikä välittänyt siitä. Hän ei tiennyt mitään siitä, sillä hän oli pakana.

Millainen kuva nykyisestä ajasta. Tämä se on, toinen uskonto. Oi, miten olisikaan ollut, jos tämä Mooses olisi ottanut tuon presidentin, tuon suuren miehen, faaraon istuimen hänen kuolemansa jälkeen, joka oli jo vanha mies! Mutta Mooses ajatteli kutsumusta. Siellä hän katseli ulos samasta ikkunasta, josta faarao katseli ulos, sillä hänhän oli hänen talossansa. Faarao katsoi ulos, näki nämä ihmiset, jotka kohottivat kätensä, ja usein otettiin ruoska ja lyötiin heidät kuoliaaksi, koska he rukoilivat. Heitä pistettiin kuoliaaksi miekalla, jos he eivät joka hetki totelleet, heidät ajettiin työhön kunnes heidän ruumiinsa tulivat heikoiksi ja heille annettiin vain puoli ateriaa. Heitä ei katsottu miksikään muuksi kuin ryhmäksi fanaatikkoja, tuskin ihmisiksi. Mutta Mooses, tämä usko hänessä, katsoi heitä ja sanoi: "He ovat Jumalan siunaama kansa." Aamen. Tästä minä pidän.

Sellaisen uskon kanssa eivät hänen silmänsä langenneet Egyptin lumoukseen, vaan ne kohdistuivat Jumalan lupaukseen. Hänen uskon kotkansilmänsä katsoivat pois Egyptin lumouksesta. Ajatelkaa sitä, nyt hänestä tulee kotka; hän on profeetta ja hänen kotkansilmänsä kohottautuu näiden asioiden ylitse. Oi, miten minä pidän tästä!

Miten tulisikaan olla tänään! Tänään kristityt luottavat aisteihinsa, siihen, mitä he näkevät ja mitä he voivat ymmärtää, eikä heidän uskoonsa; he luottavat suureen loistoon ja siihen, mitä he omine silmineen voivat nähdä. Miten te naiset — minä sanon teille aina, että teidän täytyy antaa hiustenne kasvaa, ettei teidän tule esiintyä meikattuna, että teidän tulisi käyttäytyä niinkuin naiset ja kristityt. Te katsotte kadulle ja näette tämän päivän naiset moraalittomasti puettuina. Oi, te ajattelette: "Oi, hän kuuluu seurakuntaan; miksi en minäkin voisi tehdä sitä? Hän leikkaa hiuksensa. Miksi en minäkin voisi tehdä sitä? Oi, hän näyttää niin suloiselta ja niin järkevältä ja hänellä on sellainen olemus, jota minulla ei ole. Miksi en minäkin voisi tehdä sitä! Minunkin tulisi tehdä se." Jos te teette sen, lamaannutatte te uskonne. Näettekö te? Te ette anna uskollenne mahdollisuutta kasvaa. Alkakaa siitä.

Niinkuin minä sanoin, että joku sanoi: "Veli Branham, ihmiset maassa tunnistavat sinut profeetaksi. Sinun ei tulisi näiden asioiden tähden tällä tavoin arvostella naisia ja miehiä. Sinun tulisi opettaa heille kuinka he voivat ennustaa ja vastaanottaa lahjoja."

Minä sanoin: "Kuinka minä voin opettaa heille algebraa, kun he eivät osaa aakkosiaankaan?" No niin, alkakaa siitä. Saattakaa itsenne järjestykseen, niin että te, kun te menette kadulle, todellakin näytätte kristityiltä. Ja sitten toimikaa sellaisina. Itsestänne te ette voi sitä tehdä. Kristuksen täytyy tulla teihin, ja kun tuo siemen on siellä ja valo osuu siihen, on se tuleva elämään. Jos se ei tule esiin elämään, niin silloin ei siellä ole mitään, mikä voisi tulla elämään, sillä muut varmastikin koettelevat sen. Se tulee elämään välittömästi niin pian kuin Valo osuu siihen.

Minä tiedän, että se on nuhde naisille, jotka nyt kuulevat tämän ääninauhan tai tulevat kuulemaan sen. Se on ojennus sinulle, sisar. Sitä sen tulisi olla. Sen tulisi olla siten, sillä se todistaa... Minä en välitä mitään siitä, mitä sinä olet tehnyt. Sinä saatat koko ikäsi olla ollut uskonnollinen. Sinä olet ehkä elänyt seurakunnassa. Sinun isäsi tai miehesi saattaa olla saarnaaja, mutta niin kauan kuin sinä olet tottelematon Sanaa kohtaan, osoittaa se, ettei ole mitään Valoa. Kun sinä näet että tuo asia ja Pyhän Hengen elämä tuodaan esiin, niin tarkkaa silloin miten muut tulevat sen koskettamaksi. Katso mitä he tekevät. Ei ole mikään ihme, että se tulee heidän yllensä.

Millainen ojennus fariseuksille, jotka kutsuivat Jeesusta, joka pystyi paljastamaan heidän ajatuksensa, Beelsebuliksi, mutta tuo portto sanoi: "No niin, tämä mies on Messias. Kirjoitukset sanovat, että Hän on tekevä tämän." Näettekö? Siellä oli ennaltamäärätty siemen, ja kun Valo osui siihen, tuli se elämään.

Te ette voi painaa sitä alas, te ette voi kätkeä tuota elämää. Te voitte valaa betonia ruohikon päälle ja tappaa sen talveksi. Mutta mistä tulee seuraavana keväänä suurin osa ruohoa esiin? Aivan betonin reunalta, sillä niin pian kuin aurinko alkaa paistaa, ei voida pidätellä itävää siementä, joka on sen alla. Se on kiemurteleva sieltä ja tuleva reunalta esiin ja kohottava päänsä Jumalan kunniaksi. Katsokaahan, te ette voi kätkeä elämää.

Kun aurinko osuu kasvielämään, täytyy sen elää. Ja kun Pyhä Henki osuu ihmisessä olevaan Kirjoitusten mukaiseen elämään, tuo se esiin hedelmänsä juuri siellä. On aivan samantekevää miten vilpittömiä ja rehellisiä te olette, kuinka te sanotte, ettette te puhu... Kun sanotaan, että siellä ulkona naiset pukeutuvat näihin säädyttömiin vaatteisiin ja vastaaviin, ja se ei ole muuta kuin julkista stripteasea kadulla; jos te myöskin uskotte, ja vaikka te uskotte, ettette ole sellaisia, niin ette te kuitenkaan voi saada minua uskomaan sitä. Te voitte todistaa, ettette ole syyllisiä aviorikokseen, mutta Jumalan Kirjan mukaisesti te teette aviorikoksen. Jeesus sanoi: "Joka katsoo aviovaimoa himoiten häntä, on jo sydämessänsä tehnyt aviorikoksen hänen kanssansa." Ja te esittelette itsenne sellaisella tavalla. Katsokaahan, te ette voi nähdä sitä, ellei tämä Elämä ole siellä.

Sinä katsot jotakuta toista ja sanot: "Minä tunnen sisar Jonesin. Veli Jones on saarnaaja; hänen vaimonsa tekee sitä ja tätä." Minä en välitä mitään siitä, mitä hän tekee — tämä on Sana.

Jeesus sanoi: "Olkoon jokaisen ihmisen sana valhetta, ja Minun totuus", se on Raamattu; ja kun tuo Valo todellakin osuu siihen, täytyy sen tulla elämään. Sen yksinkertaisesti täytyy tulla elämään.

No niin, nuo suuret Mooseksen silmät, hänen kotkansilmänsä, katsoivat yli Egyptin lumouksen. Kun Valo osuu siihen, näkevät todella kristilliset uskovaiset tänään Jumalan suoranaisen vahvistamisen, tulipatsaan, joka riippuu siellä, merkeissä ja ihmeissä, Kirjoitusten täyttyessä — aivan samantekevää mitä seurakunta tai joku muu sanoo, se tulee elämään; huolimatta siitä miten pieni se on tai miten kovasti vähemmistönä — Jumalan ryhmä on aina ollut vähemmistönä. Näettekö te?

"Älä pelkää, sinä piskuinen lauma!, sillä teidän Isäänne on miellyttänyt antaa teille valtakunta." He saavat sen. Jumala on velvollinen lähettämään heidät sisälle kaikista kirkkokunnista, jokaisesta ryhmästä, kaikkialta, näkemään sen, jos heidät on määrätty Elämään.

Katsokaa tuota vanhaa Simeonia. Hänet oli säädetty Elämään. Kun Messias tuotiin vauvana äitinsä käsivarsilla temppeliin, luki Simeon jossakin viereisessä huoneessa, ja Pyhä Henki nosti hänet seisomaan, sillä hän odotti. Elämä oli hänessä. Hän sanoi: "Minä en ole kuoleva ennenkuin olen nähnyt Herran Voidellun." Siellä oli tuo Herran Voideltu temppelissä. Pyhä Henki johdatti hänet ulos ja hän kulki sinne ja otti tuon lapsen syliinsä ja sanoi: "Herra, nyt Sinä sallit palvelijasi mennä rauhaan, sillä minun silmäni ovat nähneet Sinun pelastuksesi."

Siellä oli eräs sokea nainen nurkassa, nimeltään Hanna, joka yötä päivää palveli Herraa. Myöskin hän ennusti ja sanoi: "Messias on tuleva, minä voin nähdä hänen tulevan." Vaikka hän oli sokea. Samaan aikaan Hänen ollessansa siellä, oli tuo pieni elämä, joka oli Hannassa — siitä oli ennustettu, että se olisi siellä; se olisi oleva siellä, se tulisi olemaan siellä. Sama Elämä, Valo, tuli tuohon rakennukseen aviottoman lapsen hahmossa, kapaloihin käärittynä, tuli rakennuksen lävitse, ja Pyhä Henki kosketti tätä vanhaa naista ja hän tuli Hengen johdattamana kansan luokse, seisoi vastapäätä tätä lasta, siunasi äidin ja lapsen ja sanoi, mitä tulevaisuudessa tulisi olemaan sen suhteen. Katsokaahan — Elämään määrätty. Katsokaa häntä. Heitä ei ollut tusinaakaan.

Nooan päivinä vain kahdeksan sielua pelastui. Ei ollut kovin monia, mutta kaikki Elämään säädetyt tulivat sinä aikana sisään. Katsokaa, miten Pyhä Henki jokaisessa ajanjaksossa vaikuttaa ja vetää ihmisiä.

Me toteamme, että Mooseksen usko johdatti häntä tarkkaamaan sitä, mitä tulisi tapahtumaan, eikä sitä, mitä oli. Katsokaa huomiseen tämän päivän sijasta. Katsokaa lupausta lumouksen sijasta. Katsokaa ihmisiin organisaatioiden sijasta. Jumala teki sen.

Loot voi nähdä Sodoman hyvinvoinnin lumouksen. Loot saattoi nähdä paljon rahan mahdollisuudet. Loot voi nähdä ne mahdollisuudet, kun hän katseli Sodomaan. Ehkä hänestä voisi tulla jotakin. Heprealaisena hänestä voi tulla siellä suuri mies, sillä hän oli suuri älyllinen henkilö ja Abrahamin veljenpoika. Hän päätti mennä Sodomaan.

Lootin järki johti hänet näkemään hyvinvoinnin loiston. Lootin älykkyys johti hänet näkemään loistokkuuden siunaukset. Hänen uskonsa kuitenkin lamaantui sen johdosta sillä tavoin, että hän ei nähnyt tulta, joka olisi tuhoava tämänkaltaisen elämän. Sellaisia ovat ihmiset tänään. He näkevän mahdollisuudet kuulua johonkin suureen organisaatioon. He näkevät mahdollisuudet saada aseman seurakunnassa kaupungin ihmisten keskuudessa, he eivät näe mahdollista... He eivät näe sitä — heidän uskonsa on lamaantunut.

Sallikaa minun toistaa se, jotta sitä ei ymmärrettäisi väärin. Kuten minä olen sanonut, tämän ajan naiset haluaisivat käyttäytyä kuin filmitähdet. Miehet haluaisivat käyttäytyä kuin televisiokoomikot. Saarnaajat näyttävät haluavan tehdä seurakuntansa eräänlaiseksi moderniksi halliksi: jäseniä jne. He näkevät mahdollisuudet tulla ehkä piispaksi tai piirivalvojaksi tai joksikin vastaavanlaiseksi, kun he kulkevat seurakunnan kanssa ja jättävät Kirjoitukset, vaikka ne ovat heidän edessänsä ja tulevat täysin vahvistetuiksi Jumalan voiman kautta ja elävän Jumalan Sanan kautta, joka elää ihmisissä. Mutta he eivät halua sitä. He sanovat: "Me emme haluaisi olla missään tekemisissä jonkin sellaisen kanssa." He menettäisivät jäsenyytensä. He menettäisivät asemansa kirkkokunnissa. Kuitenkin Lootin kaltaiset rehelliset ihmiset istuvat Sodomassa ja tietävät sen olevan väärin. Näettekö mitä he tekevät tehdessänsä sen? He lamaannuttavat sen vähäisen uskon, mikä heillä vielä OLI. Se ei voi vaikuttaa.

Mooses ei antautunut siihen, vaan sijoitti uskoon ja lamaannutti maailman. Joko teidän uskonne lamaannuttaa loiston, tai loisto lamaannuttaa teidän uskonne. Teidän täytyy vastaanottaa jompikumpi. Te näette, ettei Raamattu muutu. Jumala ei muutu. Hän on muuttumaton Jumala.

Me toteamme, että tämän ajan ihmiset katsovat suuriin asioihin, suuriin organisaatioihin: "Minä kuulun siihen ja siihen." He menevät sinne, mutta heidän ja kadun ihmisten välillä ei ole mitään eroa. Ei ole mitään muuta. Heillä on jotakin järjenmukaista mitä luvataan. Mutta puhukaapa heidän kanssansa jumalallisesta parantumisesta, tulipatsaasta, Jumalan Valosta, niin he sanovat: "Se on heikkomielistä!"

Eräs mies, baptistisaarnaaja, otti joitakin päiviä sitten kuvan jossa oli Herran enkeli ja nauroi sitä. Se on pilkkaa. Sille ei ole anteeksiantamusta.

Jeesus sanoi niin. On jumalanpilkkaa, kun te näette samojen tekojen tapahtuvan, mitä Kristus teki, niinkuin he näkivät Kristuksen teot — Hän oli uhri — ja kutsuivat Häntä Beelsebuliksi, paholaiseksi, koska Hän teki sen. Nytkin he sanovat niin. Hän sanoi: "Minä annan teille anteeksi sen, mutta kun Pyhä Henki tulee ja tekee samoja asioita, ja te puhutte sanankin sitä vastaan, ei sitä anneta teille anteeksi sen paremmin tässä kuin ei tulevassakaan maailmanajassa."

Teidän tarvitsee sanoa vain yksi sana sitä vastaan. Jos kuitenkin tuo Elämä — jos teidät on määrätty iankaikkiseen elämään, niin silloin on Elämä puhkeava esiin heti kun te näette sen. Te olette käsittävä sen, kuten tuo nainen kaivolla ja kaikki muut; mutta jos se ei ole siellä, ei se voi tulla esiin Elämään, sillä siellä ei ole mitään, mikä voisi tulla esiin Elämään. Niinkuin minun vanhalla äidilläni oli tapana sanoa: "Te ette voi saada verta nauriista", sillä siinä ei ole mitään verta. Tämä on sama asia, ja se lamaannuttaa sen hiukkasen uskoa, mikä teillä on.

Loot kykeni näkemään tuon loistokkuuden, mutta hänellä ei ollut kyllin uskoa nähdäksensä tulen, joka tuhoaisi sellaisen loiston. Minä kysyn itseltäni, onko meillä se tänään. Minä kysyn itseltäni, haluaisimmeko me — naiset, jotka haluavat olla suosittuja ja käyttäytyä niinkuin muutkin seurakuntien naiset; kun he toteavat, että he haluaisivat toimia niinkuin kaikki muutkin, niin silloin he näkevät mahdollisuuden olla sievä nainen, kun he maalaavat itseänsä; he voivat nähdä itsensä sievänä naisena, kun he näyttävät nuoremmalta, kun he leikkaavat hiuksensa ja käyttäytyvät niinkuin jotkut filmitähdet — mutta minä kysyn itseltäni, eikö heidän uskonsa lamaannu heidän tietäessänsä Raamatun sanovan, että nainen joka sen tekee, on kunniaton nainen. Nainen, joka pukeutuu miehen vaatteisiin — pitkiin ja lyhyisiin housuihin, joita he pitävät —, se on kauhistus Jumalan edessä. He kovettuvat niin että siitä tulee rutiinia niille ihmisille, jotka sitä tekevät. Minä kysyn itsekseni, eikö se lamaannutakin sen hiukkasen uskoa, mitä teillä oli edes seurakuntaan menemiseksi! Se on se, mikä vaikuttaa.

Loot teki sen, ja se lamaannutti hänet ja lamaannutti hänen kansansa siellä alhaalla. He eivät kyenneet näkemään sitä. Mutta Abraham, hänen enonsa, vahvistetulla uskolla varustettuna, hän ei katsonut tuohon loistokkuuteen. Hän ei halunnut olla missään tekemisissä sen kanssa, vaikka hänellä oli vaikea elämä ja eli Saaran kanssa erämaassa, missä oli vaikeaa autiossa maassa. Mutta he eivät katsoneet loistokkuuteen ja mahdollisuuteen tulla suosituksi. Saara, maan kaunein nainen, niin sanoo Raamattu, hän oli sievä, kaunein kaikista naisista. Kuitenkin hän pysyi miehensä kanssa ja totteli häntä, jota hän jopa kutsui "Herraksensa". Raamattu viittaa siihen Uudessakin Testamentissa ja sanoo: "Te olette tulleet hänen tyttäriksensä, kun olette uskossa kuuliaisia." Hän kutsui aviomiestänsä "Herraksi".

Herran enkeli vieraili heidän pienessä teltassansa siellä ulkona ja puhui heille — heillä ei ollut edes taloa asuaksensa siinä; he elivät autiossa maassa. Sitä olette tekin. Te näette päivän ja esikuvan, että jälleen on siten kuin silloinkin oli.

Mooses suuren uskonsa kanssa saattoi jälleen sanoa "ei" senhetkisen maailman senhetkisille asioille ja teki siten oikean valinnan. Hän valitsi kärsiäksensä ahdistusta Jumalan kansan kanssa. Hän päätti kulkea sen kanssa. Miksi? —uskonsa tähden. Hän näki lupauksen, hän näki lopunajan, hän katsoi huomiseen; hän antoi uskollensa vapauden. Hän ei kiinnittänyt huomiotansa siihen, mitä hänen silmänsä täällä näkivät mahdollisuuksina; että hänestä tulisi seuraava faarao; hän katsoi huomiseen.

Oi, kunpa vain ihmiset voisivat tehdä sen! Hän ei nähnyt senhetkistä maailmaa. Jos te katsotte nykyiseen maailmaan, te valitsette sen hyväksi. Peittäkää silmänne siltä ja katsokaa Jumalan lupaukseen, kauas huomiseen. Uskonsa kautta hän saattoi tehdä valintansa. Hän valitsi sen, että häntä kutsuttiin "Abrahamin pojaksi". Kuinka hän voi sen, kun koko tuolla suurella Egyptin kuningaskunnalla oli koko maailma käsissänsä? Hän oli maailman kuningas, hän oli nuori mies, 40-vuotias, valmis astumaan valtaistuimelle; mutta hän ei katsonut siihen.

Millainen määrä naisia olisikaan ympäröinyt häntä joka päivä, kokonainen haaremi. Hän olisi voinut katsoa loistoon, istua siinä, juoda viiniä ja katsella strip-teasea heidän tanssiessansa ja leyhyttäessänsä ilmaa, naisia kaikkialta maailmasta ja jalokiviä, aarteet ja armeijansa siellä ulkona. Ainoa mitä hänen olisi tullut tehdä, olisi ollut istuutua, syödä hienot ruokansa ja sanoa: "Lähettäkää armeijan osasto se ja se sinne ja valloittakaa tuo kansakunta. Minusta tuntuu että haluan sen." Se olisi ollut kaikki mitä hänen olisi tarvinnut tehdä: istua ja antaa leyhyttää itseänsä, avata suunsa ja antaa noiden päivien suloisten ja kauniiden stripparityttöjen valuttaa viiniä suuhunsa ja antaa heidän käsi ympärillänsä syöttää itseänsä — maailman kauneimpien naisten.

Koko olemassaoleva loisto oli aivan hänen edessänsä. Mutta mitä hän teki? Hän katsoi pois siitä. Hän tiesi, että tuli oli valmiina sitä varten. Hän tiesi, että kuolema oli sen yllä. Hän tiesi, että on niin, ja hän katsoi ylitse tuohon halveksittujen ja hyljättyjen ihmisten ryhmään, ja uskon kautta hän valitsi kantaaksensa Kristuksen häpeää ja katsoi itsensä Abrahamin pojaksi. "Minä en ole mikään tämän faaraon poika, vaikka tekisit minut piispaksi, diakoniksi, arkkipiispaksi tai paaviksi. Minä en ole mikään tämän asian poika. Minä olen Abrahamin poika ja erottaudun tämän maailman asioista." Aamen, aamen ja aamen!"

Hän teki sen uskon kautta. Hän hylkäsi loistokkuuden, mahdollisuuden tulla seuraavissa vaaleissa uudeksi arkkipiispaksi, uudeksi aluevalvojaksi, tai mitä tahansa se olisikaan ollut, hän hylkäsi sen. Hän kieltäytyi katsomasta siihen.

"Jos minusta tulee piispa, niin menen mukaan. Ihmiset sanovat sitten: 'Pyhä isä' tai 'tri. se ja se' tai 'vanhin se ja se'. Kokoonnuttaessa kaikki taputtaisivat minua olkapäälle ja sanoisivat: "Oi poikaseni, tässä kaverissa on jotakin, sanon minä." "Oi, olkaapa hiljaa, piispa tulee. Mitä hän sanoo, on laki. Tässä tulee Se ja Se." Ihmiset lentävät kaikkialta maailmasta nähdäksensä paavin, suudellaksensa jalkaa ja sormusta jne. Millainen mahdollisuus katolisille, millainen mahdollisuus protestanttisille, olla piispa tai ylivalvoja tai jotakin, suuri mies jossakin organisaatiossa.

Katsokaapa, niin te näette, että uskon silmä katsoo kaiken ylitse. Te näette jo lopun siellä alhaalla, josta Jumala sanoo, että kaikki tuhotaan. Usko, kotkansilmä, kohottaa teidät sen ylitse, te katsotte huomiseen ettekä tähän päivään ja valitsette sen, että teitä kutsutaan Abrahamin pojaksi.

Faarao, ilman uskoa, näki Jumalan lapset fanaatikoiksi. Hänellä ei ollut mitään uskoa. Hän teki heidät orjiksi, nauroi ja pilkkasi heitä, niinkuin ihmiset tänään tekevät. Sama asia.

Mooseksen usko näki heidät jo luvatussa maassa siunattuna kansana. Se saattoi olla kova taistelu saada heidät sisälle lupaukseen, mutta Mooses valitsi heidän kanssansa kulkemisen. (Oi, jospa voisin syventyä siihen, mutta aika rientää.)

Huomatkaa, saattaa olla hyvin vaikeaa johtaa nämä ihmiset kääntymään. "Sinun täytyy mennä ja elää heidän kanssansa, sinusta täytyy tulla yksi heistä. He ovat jo nyt niin järkiperäisiä, ettet sinä saa heitä liikkumaan. Siellä täytyy tapahtua jotakin. Heidän edessänsä täytyy tapahtua yliluonnollinen julkituominen. Se on oleva vaikea asia. Organisaatiot hylkäävät sinut ja kaikki nämä asiat tapahtuvat. Se on kauhistuttavaa, mitä sinun täytyy tehdä. Siitä huolimatta: tee valintasi." "Minä olen yksi heistä." Hänen uskonsa teki sen. Hänen uskonsa kipinöi. Kyllä. Hän näki sen.

Oli todella jotakin vaikeata saada heidät lupaukseen. Siitä huolimatta hän teki valintansa kulkea heidän kanssansa, huolimatta siitä, mitä he tekivät hänelle, ja että he hylkäsivät hänet. Hän meni kuitenkin ja lähti liikkeelle heidän kanssansa.

Minä toivon että te ymmärrätte minua oikein. Hyvä on. Mene siitä huolimatta heidän kanssansa. Ole yksi heistä, se pitää paikkansa, sillä se on sinun velvollisuutesi. Siitä saattaa tulla kova kamppailu ja on paljon lävitse kuljettavaa. Mene siitä huolimatta. Hänen uskonsa johdatti häntä tekemään ratkaisun Sanan eikä loiston puolesta. Hän otti Sanan. Sen teki Mooseksen usko.

Kun usko katsoo Jumalan huonoimpiin — ajatelkaa sitä, tässä oli maailman loisto, korkein, olla maailman kuningas, ja missä olivat ne, joilla oli Jumalan lupaus? — mutakuopassa, mudan kaivajat — mutta kun usko, kun usko katsoo Jumalan huonoimpaan, arvostaa se sen arvokkaammaksi kuin parhaan, mitä maailmalla on tarjottavana! — kun usko katsoo siihen, kun usko voi nähdä sen.

Kun usko voi nähdä Sanan paljastettuna Sanassa, silloin se on enemmän kuin loisto ja arkkipiispuus ja kaikki muu, mistä te voitte puhua. Usko tekee sen. Te voitte nähdä huonoimman, hylätyimmän, halveksituimman, tai mitä tahansa se sitten onkin; vaikka se on saavuttanut pahimman tilansa, on usko arvostava sen miljoona kertaa korkeammalle kuin parhaan, mitä maailma voi tuottaa.

Niinpä me myöskin laulamme eräässä laulussa: "Minä kuljen tieni Herran harvojen halveksittujen kanssa..." Ymmärrättekö? Oi, te näette, usko näkee, mitä Jumala haluaa tehtävän.

Oi, minä toivon, että tämä tunkeutuu syvälle! Usko ei katso nykyiseen aikaan. Usko ei näe tätä täällä. Usko katsoo nähdäksensä mitä Jumala haluaisi, ja toimii sen mukaisesti. Sen tekee usko. Se näkee, mitä Jumala haluaa, ja mitä Jumala haluaisi tehtävän; sen kautta usko toimii.

Usko on laajaulotteinen näky. Se ei katsele eteensä. Sillä on maali silmiensä edessä. Aamen. Jokainen hyvä ampuja tietää sen. Se näkee kauaksi; se on teleskooppi; se on kiikari, jolla te ette katsele jalkoihinne; te ette käytä mitään kiikaria katsoaksenne kelloon. Siihen te ette tarvitse sitä. Mutta te käytätte kiikaria katsoaksenne kauaksi, ja siten toimii usko. Usko tarttuu Jumalan kiikariin, molempiin aukkoihin, Vanhaan- ja Uuteen Testamenttiin, ja näkee jokaisen Hänen antamansa lupauksen. Usko näkee sen jo kaukaa. Usko valitsee sen huolimatta siitä, mitä nykyhetki täällä saattaa sanoa. Se katsoo loppuun.

Se ei salli katseensa painua katsellaksensa alas, vaan se katsoo ylös. Se pitää kiikaritähtäimen hiusristikon suunnattuna tarkalleen Sanaan. Sen tekee usko. Sitä on ihmisessä usko, joka vaikuttaa nämä asiat.

Tarkatkaa. Mitä faarao piti suurena, sitä Jumala piti kauhistuksena. Faarao olisi voinut sanoa: "Katsohan tänne, Mooses. Sinusta tulee seuraava faarao. Minä luovutan sinulle hallitsijansauvan, kun minä lähden täältä. Minä annan sinulle tämän sauvan, se kuuluu sinulle." No niin, tämä on jotakin suurta. "Sinä tulet olemaan suuri mies, Mooses. Sinä tulet olemaan piispa, sinusta tulee sitä ja tätä. Älä lähde pois meidän luotamme. Pysy täällä. Mutta katsokaahan, hän piti sitä suurena, mutta Jumala sanoi sen olevan kauhistuksen.

No niin, te naiset ja myöskin miehet, ajatelkaapa hiukan. Mitä maailma kutsuu suureksi, sitä Jumala kutsuu saastaksi. Eikö Raamattu sanokin, että on kauhistus, jos nainen pukeutuu miesten vaatteisiin? Ja te ajattelette olevanne viisaita, kun te teette sen. Te ainoastaan tuotte naisellista lihaa paholaisen nähtäväksi. Siinä kaikki. Älkää tehkö sitä.

Te miehet, jotka elätte maailman asioiden mukaisesti, jotka mukaudutte siihen, ja te miehet, jotka ette omaa kyllin rohkeutta viedäksenne naisenne siihen, että he lopettavat nämä asiat: hävetkää. Te kutsutte itseänne Jumalan pojiksi; minusta te olette enemmänkin kuin sodomalaisia. Minä en halua loukata teidän tunteitanne, vaan sanoa teille totuuden: Rakkaus sallii ojentamisen. Aina.

Äiti, joka ei ole huolissansa lapsestansa eikä ojenna sitä, lyö ja kurita, ei ole hänelle mikään hyvä äiti. Se pitää paikkansa.

Tarkatkaapa mitä nyt tapahtuu. Mooses näki tämän näyn kautta, mutta faarao sanoi: "Se on suurta."

Jumala sanoi: "Se on kauhistus." Mooses valitsi sen, mitä Jumala sanoi.

Tarkatkaapa nyt. Usko näkee sen, mitä Jumala tahtoisi teidän näkevän; usko näkee sen, mitä Jumala näkee. Järkeily ja vaistot näkevät, mitä maailma haluaisi teidän näkevän. Tarkatkaa mielenharkintaa. "Tämä on vain inhimillistä mieltä, ainoa peruste on tämä... Eikö tämä ole aivan yhtä hyvä?" Juuri näin tapahtuu, jos te käytätte niitä aisteja, jotka ovat vastoin Jumalan Sanaa. Tämä on se, mitä maailma haluaisi näyttää teille. Usko ei katso siihen, usko katsoo siihen, mitä Jumala sanoi. Te tiedätte, ja te hylkäätte järkeilyn. Järkeily näkee sen, mitä maailma haluaisi teidän näkevän: suuret kirkkokunnat.

"Oletko sinä kristitty?"

"Oi, minä olen presbyteeri"; "...metodisti"; "...luterilainen"; "...helluntailainen", tai jotakin muuta. "Minä olen sitä, minä olen tätä." Nämä ovat aisteja. "Minä kuulun Ensimmäiseen Kirkkoon." "Minä olen katolinen." "Minä olen tätä, minä olen taas tätä."

Te sanotte sen. No niin, nämä ovat aistit. Te sanotte sen mielellänne, koska se on jokin kirkkokunta, jotakin suurta. "Meillä on maailmassa enemmän jäseniä kuin jollakin toisella kirkolla." Mutta on olemassa vain yksi todellinen Seurakunta, johon te ette voi liittyä; te synnytte siihen. Kun te olette syntyneet siihen, vaikuttaa Elävä Jumala itse teidän kauttanne osoittaaksensa itsensä. Siinä Jumala asuu: Seurakunnassansa.

Jumala menee joka päivä Seurakuntaan. Hän elää Seurakunnassa, Hän elää teissä. Te olette Hänen Seurakuntansa, te olette Hänen Seurakuntansa. Te olette liitonmaja, jossa Jumala asuu. Te itse olette Elävän Jumalan Seurakunta. Ja kun Elävä Jumala elää elävässä olennossansa, niin silloin on teidän toimimisenne Jumalasta. Jos se ei ole sitä, niin silloin Jumala ei ole siinä. Hän ei sallisi teidän toimivan siten, kun Hän on sanonut Sanassansa, rakennussuunnitelmassansa: "Älä tee sitä!" ja te teette sen kuitenkin. Katsokaahan, se on väärin. Jos te kiellätte sen, osoittaa se, että tuo Elämä ei edes ole teissä. Se on oikein.

Usko johdatti Mooseksen kuuliaisuuden tielle. Huomatkaa. Siellä on tuo nuori faarao — siellä on tuo nuori Mooses, molemmilla heillä mahdollisuus.

Mooses näki kansan häpeän ja katsoi sen suuremmaksi aarteeksi kuin mitä koko Egyptillä oli. Häntä johdettiin uskon kautta. Hän seurasi sitä, mitä hänen uskonsa sanoi Sanassa. Se johti hänet kuuliaisuuden polulle ja lopulta kirkkauteen, olemaan kuolematon Jumalan läsnäolossa, kuolematta milloinkaan.

Näkeminen, aistit ja loisto johtivat faaraon kuolemaansa ja Egyptin, hänen kansakuntansa, hävittämiseen, ja se ei milloinkaan enää palannut ennalleen.

Siinä se on teillä. Katsokaa tähän — ja te kuolette; katsokaa tuonne — niin te elätte. Tehkää valintanne.

Tämä on sama, mitä Jumala Eedenin puutarhassa asetti Aadamin ja Eevan eteen. Uskon kautta teidän täytyy tehdä valintanne. Tarkatkaa nyt, näkeminen johti faaraon kuolemaansa ja kaupunkinsa hävittämiseen. Mooses, uskonsa kanssa, ei lainkaan peljännyt faaraota. Hän ei välittänyt mitään siitä, mitä faarao sanoi. Hän ei ollut huolissaan faaraosta enää, niinkuin eivät hänen äitinsä ja isänsä olleet huolissaan uhkauksen takia. Kun Mooses oli vahvistettu hänen edessänsä, hänhän oli se henkilö, jonka tuli vapauttaa ja johtaa Israel ulos Egyptistä ei hän lainkaan enää välittänyt siitä, mitä faarao sanoi. Hän ei peljännyt hänen edessänsä. Aamen, Aamen, Aamen! Te näette, mitä minä tarkoitan.

Uskossa ei ole mitään pelkoa. Usko tietää sen. Niinkuin aina olen sanonut: Sillä on suuret, voimakkaat lihakset ja karvoja rinnassa. Usko sanoo: "Ole hiljaa!" ja jokainen hiljenee. Siinä on kaikki. "Minä tiedän, miten suhteeni on!"

Toiset sanovat: "Ehkä se on niin." Teidän täytyy ottaa asemanne ja näyttää lihaksenne. Se on kaikki; usko toteuttaa sen.

Huomatkaa, Mooses ei enää peljännyt faaraota sen jälkeen kun Jumala oli vahvistanut hänen kutsumuksensa. Aluksi Mooses uskoi, että hänet oli kutsuttu siihen; mutta kun Jumala siellä sanoi hänelle: "Se on niin.", meni hän ja vahvisti faaraolle ja kaikille muille, että hänet oli lähetetty tekemään se, ja Mooses ei enää peljännyt faaraon edessä.

Huomatkaa, faarao halusi käyttää viisauttansa Moosesta vastaan. Tarkatkaa. Hän sanoi: "Tiedätkös, minä teen sopimuksen sinun kanssasi (sen jälkeen kun vitsaukset olivat syömäisillään hänet). Minä teen sopimuksen sinun kanssasi. Menkää kuitenkin vain kolmen päivän ajaksi palvelemaan Jumalaa. Menkää niin kauaksi, mutta ei kauemmaksi." Mutta te tiedätte, että sen sanoivat faaraon aistit hänelle: "Menkää vain niin kauaksi, mutta ei kauemmaksi."

Eikö meillä ole tällaista tänäänkin? "Kun te liitytte seurakuntaan, on se kunnossa." Mutta tietäkää: Se usko, joka Mooseksella oli, ei mennyt vain 'niin pitkälle'.

Hän sanoi: "Me lähdemme kaikki. Me kuljemme koko tien." Se pitää paikkansa. "Me lähdemme luvattuun maahan. Me emme ainoastaan lähde täältä ja sitten tee jotakin kirkkokuntaa ja jää paikallemme — me kuljemme kokonaan lävitse." Aamen. "Minä menen luvattuun maahan asti. Jumala on luvannut sen meille."

Kuinka monia faaraoita meillä onkaan tänään, jotka seisovat puhujanlavalla! — organisaatioiden päitä. "Kunhan te vain teette tämän tai tuon, se riittää. Katsokaahan — vain niin pitkälle."

Mooses vastasi: "Voi ei! Ei, ei, ei, ei." Näettekö?

Faarao kysyi: "Miksi ei? Jos teillä on tällainen uskonto, niin silloin minä sanon teille mitä teidän tulee tehdä: Vain sinä ja vanhimmat menevät palvomaan. Vain sinä ja vanhimmat menevät rukoilemaan, sillä teillä kaikilla voi olla tämä uskonto. Mutta älkää levittäkö sitä kansan keskuuteen."

Tiedättekö te, mitä Mooses sanoi? "Ei sorkkaakaan ole jäävä. Me kuljemme koko tien. Me menemme kaikki! Minä en lähde elleivät he lähde mukana. Siinä se on.

Oi, millainen urhoollinen palvelija! "Minä otan heidät mukaani. Ei riitä se, että minulla on se ja minä istuudun ja sanon: 'Kaikki on kunnossa'. — ei, me haluamme, että kansa lähtee mukana. Jokainen meistä lähtee." Aamen. Hän sanoi: "Me emme jätä jälkeemme edes yhtä lampaistamme, eikä mitään muutakaan. Ei sorkkaakaan ole jäävä tänne. Me kaikki menemme Luvattuun Maahan (Aamen), jokainen meistä. Olet sitten kotirouva tai vähäinen apulaistyttö, vanha nainen, nuori tai vanha mies, tai mitä tahansa oletkin, me menemme siitä huolimatta. Ei yksikään meistä ole jäävä tänne. Aamen. Jokainen meistä lähtee. Me emme anna minkään pidätellä itseämme." Se on oikein.

Uskontojen siellä täytyy todellakin olla väittelyssä, eikö vain? Mooses ei uskonut tähän uskontoon siellä, joka menee vain niin pitkälle. Ei, siihen hän ei uskonut. Me voisimme viipyä tässä koko päivän, mutta hetken kuluttua minun täytyy tulla tekstiini ja alkaa saarnata.

Huomatkaa tämä! Kuinka ihanaa. Minä rakastan sitä. Te tiedätte, että lopulta faarao sanoi: "Lähtekää." Jumala piinasi häntä jo Mooseksen äänellä. Hän löi kaiken, hän teki kaiken, mitä tuli tehdä. Hän antoi auringon laskeutua keskellä päivää, hän teki kaikkea muuta. Hän pimensi päivän, hän kutsui olemassaoloon sammakoita, sääskiä ja paarmoja ja kaikkea muuta. Tulta, savua ja kuolemaa perheissä jne. Hän teki kaiken sen, kunnes faaraon lopulta täytyi sanoa: "Lähde. Ota kaikki, mitä sinulla on ja mene." Oi, ylistys Jumalalle!

Minä olen niin iloinen, että ihminen voi palvella Jumalaa niin täydellisesti, ettei paholainen enää tiedä mitä tehdä hänen suhteensa. Totelkaa Jumalaa niin täydellisesti, kunnes paholainen sanoo: "Voi, menkää pois. Minä en enää halua kuulla mitään siitä!" Niin se on. Niin täydellisesti te voitte tehdä sen.

Katsokaahan, jos Jumala ei olisi seisonut Mooseksen rinnalla, niin hänestä olisi tullut naurun kohde. Mutta Jumala oli siellä vahvistaaksensa. Tapahtui kaikki, mitä hän puhui.

Faaraon täytyi pitää asemansa, sillä te tiedätte, että hänhän oli piispa; sentähden hänen täytyi pysyä lujana. Hän ei voinut sanoa "ei", sillä se tapahtui jo. Hän ei voinut kieltää sitä, koska se jo tapahtui. Sentähden hän sanoi lopulta: "Menkää. Minä en enää halua kuulla teitä. Menkää pois täältä. Ottakaa kaikki mukaanne ja menkää."

Nyt me näemme tässä Mooseksen sen jälkeen kun Jumala oli tehnyt niin paljon hänen puolestansa ja näyttänyt hänelle niin monia merkkejä ja ihmeitä.

Seuraavien viidentoista minuutin ajan me haluamme selvittää sitä tässä. Tarkatkaa todella.

Mooses tuli siihen pisteeseen, jossa hän... Jumala oli sanonut hänelle: "Minä olen oleva sinun kanssasi. Sinä sanoit: 'Tulkoon kärpäsiä.' ja niin kärpäsiä tuli." Tämä on luomista. Kuka muu kuin Jumala voisi tuoda pimeyden maan päälle? Sinä sanoit: 'Tulkoon pimeys.' ja pimeys oli siinä. Sinä sanoit: 'Tulkoon sammakoita.', ja sammakoita oli jopa faaraon talossa ja vuoteissa, suurina määrinä. "Minä olen puhunut sinun kauttasi, Mooses, ja vaikutin sen, että sinun huuliesi kautta tullut Sanani loi. Minä todellakin tein sinut jumalaksi faaraon edessä. Kyllä. "Tämän kaiken Minä olen tehnyt." Nyt he tulivat eräälle kohtaa ja pieni koettelemus tuli esiin, ja Mooses alkoi huutaa: "Mitä minun tulee tehdä?"

Minä haluaisin teidän tarkkaavan. Tämä tässä on suuri opetus. Minä rakastan sitä. Mooses — me luemme tässä, että lapset pelkäsivät nähdessänsä faaraon tulevan heidän perässänsä.

Jumala oli toteuttanut kaiken täydellisesti. Nyt Hän lähetti heidät matkallensa. Hän kokosi seurakunnan. He olivat uloskutsutut, he tulivat jokaisesta kirkkokunnasta; he kaikki tulivat yhteen. Mooses meni syrjään ja sanoi: "Herra, mitä minun tulee tehdä?"

Hän sanoisi: "No niin, tee tämä. Hyvä on. Kulje eteenpäin. No niin, Mooses, sinä tiedät, Minä olen kutsunut sinut tekemään tämän."

"Kyllä Herra."

"Hyvä on. Mene sinne ja puhu tämä — se on tapahtuva — tässä tulevat kärpäset. Puhu tämä — tässä se on. Tee tämä — ja se tapahtuu." Kaikki olisi NÄIN SANOO HERRA, NÄIN SANOO HERRA, NÄIN SANOO HERRA.

Nyt hän joutuu vaikeuksiin, ja Jumala sanoo: "No niin, Minä olen asettanut heidät matkansa alkuun; he kaikki ovat uloskutsutut. Seurakunta on koottu, niin Minä olen asettanut heidät matkallensa. No niin, Mooses, vie heidät ylitse. MINÄ olen sanonut sen sinulle. MINÄ menen ylitse — istuudu ja lepää hiukan."

Mooses sanoi: "Herra, katso kuka tuolla tulee. Siellä tulee faarao. Ihmiset ovat kaikki peloissaan... Mitä minun tulee tehdä? Katsokaahan, eikö ole yksinkertaisesti inhimillistä alkaa huutamaan: "Mitä minun tulee tehdä?"

Me näemme, että Mooses tuo tässä esiin täydellisesti inhimillisen luonteen, joka aina haluaisi, että Jumala asettuu hänen taaksensa ja työntää asiaan sisälle. Sellaisia me olemme tänään. Sen jälkeen kun me olemme nähneet kaiken sen, mitä olemme nähneet, te haluatte yhä vielä, että Jumala työntää teitä tekemään jotakin. Mooses oli epäröinyt hiukan ja sanoi: "Oi Jumala, minä kysyn Sinulta nähdäkseni mitä Sinä siihen sanot."

"Kyllä, kun sinä sanot 'hyvä on', niin silloin minäkin sanon niin."

Mutta Jumala oli määrännyt hänet tätä työtä varten ja osoittanut, että Hän on hänen kanssansa, ja tässä hän on; olosuhteet muuttuvat ja jo alkaa hän huutaa: "Mitä minä voin tehdä? Herra, mitä minä voin tehdä?"

No niin, ajatelkaa sitä, että hän oli jo ennustanut, sillä hän sanoi: "Sellaisena kuin te tänään näette egyptiläiset, ette ole heitä enää milloinkaan näkevä." Heti sen jälkeen hän alkoi huutaa: "Voi Jumala, mitä me voimme tehdä?", ennustettuaan niin hyvällä tavalla. Katsokaahan, hän oli jo sanonut heille, mitä tulisi tapahtumaan. Jos Jumalan Sana oli hänessä, niin silloin se oli hänessä. Kun hän puhui sen, se todellakin tapahtui. Mitä hän sanoi, oli jo aikeissa toteutua, ja siitä huolimatta hän alkoi huutaa: "Mitä minun tulee tehdä?"

Voi, eikö tämä olekin meidän inhimillinen olemuksemme! Enkö minäkin ole sellainen? Enkö minäkin ole sellainen! Hän oli jo osoittanut sen: "Mitä sinä puhut, se on tapahtuva. MINÄ olen sinun kanssasi." Tässä olosuhteet muuttuvat hetkessä. "Mitä minun tulee tehdä? Mitä minun tulee tehdä, Herra? Herra, missä Sinä olet? Kuuletko Sinä minua? Mitä minun täytyy tehdä?" Hän oli jo asettanut hänet tehtävään, vahvistanut ja todistanut ja vaikuttanut kaiken hänen kauttansa, ja tässä: "Jumala..." Oi, tämä tuo sen täydellisesti esiin.

Ihminen haluaa levätä ja antaa Jumalan työntää itseänsä. Hän tiesi kuitenkin, että Jumala oli voidellut hänet tätä työtä varten, tekemään tämän, ja että Jumala selvästi oli vahvistanut hänen väitteensä. Kansan vapauttamisen aika oli tullut. Jumala oli heidät kaikki merkkiensä ja ihmeittensä kautta johtanut yhteen ryhmään. (Seuraatteko te minua?) Hän kokosi heidät yhteen ryhmään ja vahvisti hänen puheensa. Kirjoitukset sanovat niin. Tässä oli merkki — tässä oli todiste. Tässä oli kaikki, mitä hän sanoi. Sitten hän tuli heidän luoksensa profeettana. Mitä hän sanoikin, Jumala vahvisti sen; jopa luotiin kärpäsiä ja asioita tuli olemassaoloon. Kaiken, mitä Hän oli luvannut hänelle, Hän oli tehnyt siellä. Mutta hän halusi odottaa NÄIN SANOO HERRAA.

Hänen olisi tullut tietää, että hänen kutsumuksensa vahvistaminen itsessänsä oli NÄIN SANOO HERRA. Hänen tehtävänsä, johon hänet oli säädetty, oli NÄIN SANOO HERRA. Voitteko käsittää sen? Miksi hän vielä odotti NÄIN SANOO HERRAA?

Hän kysyi: "Herra, mitä minä voin tehdä? Näin kauaksi olen tuonut nämä lapset. Tässä ovat nyt olosuhteet: Faarao tulee. He kuolevat kaikki. Mitä minun tulee tehdä? Mitä minun pitää tehdä?"

Hän oli jo ennustanut, mitä he tulisivat tekemään. Hän oli tarkalleen sanonut, mitä tulisi tehdä. Hän ennusti tuon kansakunnan lopun, jossa hän oli kasvanut. Minä toivon, että te ymmärrätte sen. Mooses oli jo sanonut: "Te ette ole enää näkevä heitä. Jumala on tuhoava heidät." Hän oli jo sanonut ennalta, mitä heille tapahtuisi, ja siitä huolimatta: "Herra, mitä minun tulee tehdä?" Näettekö tässä inhimillisen luonteen? "Mitä minun tulee tehdä? Minä odotan NÄIN SANOO HERRAA. Minä olen näkevä, mitä Herra sanoo, ja sitten minä teen sen." Ajatelkaa sitä, siellä oli faarao, joka oli tullut valtaan eikä tuntenut Joosefia. Te tiedätte, että se tapahtui tuona aikana, juuri tuona aikana. Mooses astui esiin ja ennusti tuon kansakunnan lopun. Hän oli tuossa paikassa, missä sen tuli tapahtua, ja sitten hän huutaa: "Mitä minun tulee tehdä, Herra? Mitä minun tulee tehdä?"

Eikö tämä olekin inhimillinen olemus? Eikö tämä olekin tarkalleen inhimillinen luonne? "Mitä minun tulee tehdä?" Hän oli jo ennustanut, Jumala oli vahvistanut kaiken hänen puhumansa. Hänet oli kutsuttu tähän tehtävään. Miksi hän vielä kysyi: "Mitä minun tulee tehdä?" Kun jotakin tarvittiin, tarvitsi hänen vain lausua se julki. Jumala halusi Mooseksen käyttävän uskon lahjaa, joka oli annettu hänelle tuota työtä varten. Jumala oli vahvistanut sen. Se oli totuus. Jumala halusi, että ihmiset käsittivät, että Hän oli Mooseksen kanssa. Ja hän odotti siellä ja sanoi: "No niin, Herra, minä olen vain lapsi. Sano Sinä minulle nyt, niin sitten minä menen ja teen tämän. Minä tarvitsen NÄIN SANOO HERRAN."

"Veli, onko tämä NÄIN SANOO HERRA?"

"Kyllä, kyllä, veli Mooses, se on NÄIN SANOO HERRA."

"Kyllä, hyvä on. Nyt meillä on se. NÄIN SANOO HERRA", ja se tapahtui. Se ei ole kertaakaan pettänyt. Milloinkaan se ei ole pettänyt, ei milloinkaan.

Tässä tulivat jälleen tietyt olosuhteet. No niin, Hän laittoi heidät tälle matkalle. Seurakunta on jo kutsuttu ulos. Hän laittoi heidät matkalle, he liikkuvat eteenpäin ja Mooses alkaa huutaa: "Herra, onko se NÄIN SANOO HERRA? Mitä minun tulee tehdä?"

Hyvä on. Jumala halusi, että Mooses asettaa uskonsa siihen lahjaan, jonka Hän laittoi häneen, ja jonka hän jo selvästi oli vahvistanut. Jumala oli Moosekselle ja kansalle selvästi osoittanut Sanan ja puhuttujen ja toteutuneiden asioiden kautta, että oli kysymys Hänestä. Se oli selvästi vahvistettu. Hänellä ei ollut enää mitään tarvetta huolehtia siitä. Hänen ei enää tarvinnut ajatella sitä, sillä se oli jo selvitetty. Hän oli jo tehnyt nämä asiat. Hän oli jo olemassaoloon kutsumiensa sääskien ja paarmojen kautta osoittanut, että Jumalan Sana oli hänessä. Mutta tässä hän halusi kysyä, mitä olisi tehtävissä, kun olosuhteet kohtasivat hänet.

Minä toivon, että tämä tunkeutuu teihin syvälle ja että me voimme nähdä, miten on meidän suhteemme. Eikö se saakin aikaan sen, että te tunnette itsenne tietyssä määrin suureksi, kun me ajattelemme Moosesta ja puhumme hänen virheistänsä ja katsomme sitten omiamme?

Siellä hän seisoi. Hän tiesi, että Kirjoitukset sanovat tämän olevan se hetki, se päivä, jolloin tämä tapahtuisi. Hän tiesi myöskin, että Jumala oli kohdannut hänet tulipatsaassa. Hän meni alas kansan luokse, suoritti nämä ihmeet, ja kaikki, mitä hän puhui, tapahtui — jopa asioita luotiin — , hän teki asioita, joita vain Jumala voi tehdä ja osoitti siten, että hänen äänensä oli Jumalan ääni. Tässä olivat kansan olosuhteet, jonka hän johti ulos viedäksensä sen luvattuun maahan. Ja sitten hän seisoi siellä ja huusi: "Mitä minun tulee tehdä?"

Tämä on inhimillinen olemus, joka aina haluaisi — kuten eräs veli, Roy Slaughter (minä uskon, että hän istuu siellä oven takana), kerran kertoi minulle jotakin, mitä joku oli tehnyt minulle, ja minä sanoin: "Minä tein sitä, ja nyt tätä..."

Hän sanoi: "Veli Branham, tänään sinä annat heidän nojata olkapäähäsi ja huomenna sinä kannat heitä."

Näin on ihmisten suhteen. Tänään he nojaavat teidän olkapäähänne, ja huomenna teidän täytyy kantaa heitä. Näin teki Mooses. Jumalan täytyi kantaa häntä, sen jälkeen kun Hän oli asettanut hänet ja osoittanut hänelle, että Hän teki sen! Kansan olisi tullut sanoa: "Mooses, puhu Sana. Minä olen nähnyt, että sinä teit sen siellä. Jumala on vahvistanut sinut siellä. Sinä olet tänään sama." Aamen. "Tee se." Aamen. Hänen olisi tullut tietää se, mutta hän ei tiennyt sitä. Hyvä on.

Niinkuin oli siihen aikaan, niin on nytkin. Me toteamme, että Jumalan on täytynyt kyllästyä siihen. Jumala on saanut tarpeeksensa siitä. Hän sanoi: "Miksi sinä huudat Minulle siitä? Enkö Minä ole jo osoittanut sen kyllin selvästi? Enkö Minä ole sanonut sinulle, että Minä olen lähettänyt sinut tätä tehtävää varten? Enkö Minä ole käskenyt sinua menemään ja tekemään tämän? Enkö Minä ole luvannut, että Minä tekisin tämän, että minä olisin sinun suusi kanssa, ja että Minä puhuisin sinun kauttasi ja vaikuttaisin tämän, ja että sinä suorittaisit merkit ja ihmeet? Enkö Minä ole luvannut sitä? Enkö Minä ole tarkalleen tehnyt sen ja tuhonnut jokaisen vihollisen ympäriltäsi? Nyt sinä seisot Punaisen Meren rannalla säädetyllä tiellä, niinkuin Minä olen sinua käskenytkin, ja sitten sinä huudat ja kiljut minulle. Etkö sinä usko Minua? Etkö sinä näe, että Minä olen lähettänyt sinut tekemään tämän?"

Oi, jos tämä ei ole inhimillistä! Jumalan oli täytynyt saada kylliksensä siitä. Hän sanoi: "Sinä tiedät, että sinä tarvitset sitä. Sinä tiedät, että sinun tulee viedä nämä lapset Luvattuun Maahan. Nyt sinut on ajettu nurkkaan. Sinä et voi tehdä mitään muuta. Tässä on hätä. Miksi sinä huudat sen johdosta Minulle? Miksi sinä katsot Minuun? Miksi sinä kiljut siitä minulle? Enkö Minä ole todistanut sitä kansan edessä? Enkö Minä ole osoittanut sitä sinun kohdallasi? Enkö Minä ole sanonut sitä? Eikö se ole Kirjoitusten mukaista? Enkö Minä ole luvannut viedä tämän kansan Luvattuun Maahan? Enkö Minä ole kutsunut sinut ja sanonut sinulle, että Minä teen sen? Enkö olekin kutsunut sinut ja lähettänyt sinut tekemään sen, etkä sinä ollut se, vaan Minä se olin? MINÄ lähden sinun kanssasi ja olen oleva sinun huultesi kanssa. Mitä puhutkin, Minä olen vahvistava ja todistava sen. Enkö Minä ole tehnyt sen? Kun nyt sitten tulee jokin pikkuasia, miksi sinä käyttäydyt kuin lapsi? Sinun tulisi olla mies. Puhu kansalle." Aamen. "Sitten kulje eteenpäin." Aamen. Siinä se on. "Älä huuda, vaan puhu!" Aamen.

Oi, tästä minä pidän. "Miksi sinä huudat Minulle siitä? Puhu kansalle, ja menkää eteenpäin kohteeseenne. Mitä tahansa se sitten onkin, sairaus, tai jotakin muuta, kuolleista herättäminen, tai mitä tahansa se onkin: Puhu! MINÄ todistin sen. Puhu kansalle."

Millainen opetus! Millainen opetus! Oi, missä me nyt olemme matkallamme? Katsokaa, missä me nyt olemme. Kyllä, kolmannessa nykäisyssä, kyllä. Huomatkaa, että me olemme täällä aivan Herran tulemuksen oven edessä.

Hänet oli voideltu tuota tehtävää varten ja hän odotti yhä vielä NÄIN SANOO HERRAA! Jumalan oli täytynyt saada siitä kylliksensä. Hän sanoi: "Älä huuda enää; puhu! MINÄ lähetän sinut."

Oi Jumala. Mitä tulisikaan tämän seurakunnan olla tänä aamuna! Jumala on täydellisesti vahvistanut kaiken tulipatsaalla, merkeillä ja ihmeillä, kaikin tavoin niinkuin Sodoman päivinä oli. Hän sanoi, että se tulisi palaamaan. Tässä on maailma tilassansa. Tässä on kansakunta tilassansa. Naiset ovat tilassansa, miehet omassa tilassansa, seurakunta tilassansa. Kaikki, elementit, merkit, kuten lentävät lautaset taivaalla ja erilaiset salaperäiset asiat, meri pauhaa, tulva-aaltoja, ihmissydämet pakahtuvat, pelkoa, neuvottomuutta ajan suhteen, jännitystä kansojen kesken, seurakunnan lankeaminen, synnin ihminen kohottautuu, joka asettuu kaiken yläpuolelle mitä tulee Jumalaan ja jumalanpalvelukseen, joka istuutuu Jumalan temppeliin ja asettaa itsensä näkyviin. Se on tullut tähän kansakuntaan!

Kirkko on organisoitunut, kaikki kokoontuvat porttoina huoran luokse, kaikki samanlaista haureutta. Mitä se on ? He sallivat naisten leikata hiuksensa, sallivat heidän pukeutua shortseihin, sanovat miehille, että he voivat tehdä sitä ja tätä, saarnaaja sanoo: "Tee tämä", sosiaalinen evankeliumi jne. Ettekö te näe, että se on aviorikos todellista Jumalan Sanaa vastaan? Jumala on lähettänyt meille todellisen Sanansa kirkkokuntien ulkopuolella, ilman sidonnaisuutta niihin, ja antoi meille tulipatsaan, Pyhän Hengen, joka nyt on ollut meidän kanssamme 30 vuotta. Kaikki mitä Hän ennusti ja puhui, on tapahtunut juuri siten, kuin Hän oli sanonut sen.

"Puhu kansalle; ja menkää eteenpäin." Aamen. Meillä on päämäärä, se on Kirkkaus. Aamen. Menkäämme sinne. Me olemme matkalla Luvattuun Maahan. "Kaikki on mahdollista niille, jotka uskovat."

"Puhu ihmisille. Enkö Minä ole todistanut sitä? Enkö Minä ole jopa antanut ottaa kuvani teidän keskuudessanne ja tehnyt kaiken muun, mitä voitiin tehdä todistamaan, että Minä olen sinun kanssasi? Eivätkö viikkolehdet joitakin viikkoja sitten julkaisseet artikkelin, kun sinä täällä, kolme kuukautta ennenkuin se tapahtui, puhujanlavalta sanoit, mitä tulisi tapahtumaan? Se on tapahtunut ja tullut vahvistetuksi, jopa tiede tietää siitä; ja kaikki, mitä Minä vielä olen tehnyt, ja sinä odotat yhä vielä. Puhu kansalle ja kulkekaa eteenpäin, kohti päämääräänne." Aamen.

Eikö Naatan, profeetta, sanonut kerran Daavidille, kun tämä istui siellä voideltuna kuninkaana: "Tee kaikki, mitä sinun sydämelläsi on, sillä Jumala on sinun kanssasi." Hän sanoi Daavidille: "Tee kaikki, mitä sinun sydämelläsi on. Jumala on sinun kanssasi."

Joosua oli voideltu ottamaan maa Jumalaa ja hänen kansaansa varten. Päivä oli lyhyt, ja hän tarvitsi enemmän aikaa tuota tehtävää varten, jota varten hänet oli voideltu ja mikä hänelle oli annettu tehtäväksi. Joosua — mies. Hänet oli voideltu. Jumala sanoi hänelle: "Niinkuin Minä olin Mooseksen kanssa, niin Minä olen oleva sinunkin kanssasi." Aamen. "Tämän maan Minä olen antava heille. Minä haluaisin, että sinä menet sinne ja hävität amalekilaiset ja kaikki muut, filistealaiset, perissiläiset ja kaikki muut; hävitä kaikki. MINÄ olen sinun kanssasi. Kukaan ihminen ei ole kestävä sinun edessäsi kaikkina elämäsi päivinä. Kukaan ihminen ei ole kykenevä estämään sinua. Mene sinne."

Joosua veti esiin miekan ja sanoi: "Seuratkaa minua." Hän meni sinne ja alkoi taistella siellä. Mitä se oli? Hän hävitti vihollisen. Siellä ja täällä oli pieniä ryhmiä. Kun yö oli tullut, aikoivat he kaikki yhdistyä yhdeksi joukoksi ja suurella voimalla tulla häntä vastaan. Aurinko oli juuri laskemaisillaan. Hän tarvitsi enemmän valoa. Aurinko laskeutui juuri! Hän ei langennut polvilleen ja sanonut: "Herra Jumala, mitä minun tulee tehdä? Mitä minun tulee tehdä?" Hän puhui. Hänellä oli tarve ja hän puhui: "Aurinko, pysy paikallasi!" Hän ei huutanut — hän käski: "Aurinko, pysy paikallasi! Minulla on tämä tarve. Minä olen Herran palvelija, minut on voideltu tähän tehtävään ja minulla on tarve. Pysy paikallasi äläkä lakkaa paistamasta. Kuu, pysy paikallasi siinä, missä olet!", kunnes taistelu oli taisteltu ja koko vihollinen lyöty.

Aurinko totteli häntä. Ei mitään huutamista — hän puhui auringolle ja sanoi: "Pysy paikallasi, aurinko, ja ole siellä! ja sinä kuu, pysy siellä missä olet." Hän ei huutanut: "Mitä minä voin tehdä nyt, Herra. Anna minulle hiukan enemmän auringonvaloa." Hän tarvitsi tuota auringonvaloa, ja siksi hän käski ja aurinko totteli häntä. Hän käski aurinkoa pysymään paikallansa.

Simson, joka oli voideltu ja Jumalan asettama, jolle oli annettu armon voima, astui esiin. Hänet oli määrätty tuhoamaan filistealaisten kansakunta. Hän oli sitä varten syntynyt ja määrätty maan päälle ja oli Jumalan voitelema tuhotaksensa filistealaiset. Eräänä päivänä he yllättivät hänet pellolla ilman miekkaansa ja keihästänsä, ja tuhat aseistettua filistealaista kävi hänen kimppuunsa kaikki yhdessä. Polvistuiko hän maahan ja sanoi: "Oi Herra, minä odotan näkyä. Oi Herra, mitä minun tulee tehdä? Neuvo minua nyt, mitä minun tulee tehdä." Hän tiesi, että hänellä oli hätä. Hän ei löytänyt muuta kuin vanhan aasin leukaluun ja hän löi maahan tuhat filistealaista. Aamen! Hän ei koskaan huutanut Jumalalle. Hän käytti voideltua lahjaansa. Hän tiesi, että hänet oli lähetetty tuota tehtävää varten. Hän tiesi syntyneensä sitä varten. Hän tiesi olevansa voideltu lahjalla, ja hän löi maahan tuhat filistealaista. Hän ei huutanut Jumalalle. Jumala oli asettanut hänet ja jo tekemiensä muiden asioiden kautta vahvistanut, että hän oli sitä. Hän oli vahvistettu, voideltu Jumalan palvelija, jonka tuli tuhota filistealaiset, ja sen hän tekikin. Huolimatta siitä millaiset olosuhteet olivat, hän teki sen. Hän ei koskaan kysynyt mitään. Se oli hänen tehtävänsä. Jumala toimi hänen kauttansa. Hän kohotti aasinleukaluun ja löi filistealaiset.

Jo yhden iskun noita puolitoista tuumaa paksuja kypäriä vastaan olisi voinut ajatella hajottavan sellaisen luun miljooniksi kappaleiksi. Hän löi sillä tuhat maahan ja tappoi heidät, ja se oli sen jälkeen yhä vielä hänen kädessänsä. Hän ei esittänyt mitään kysymyksiä. Hän ei huutanut. Hän puhui. Hän tuhosi heidät.

Voita filistealaiset! "Voinko minä voittaa filistealaiset, Herra? Minä tiedän, että Sinä olet lähettänyt minut tekemään sen, Herra. Kyllä, Herra, minä tiedän sinun lähettäneen minut tuhoamaan filistealaisten kansakunnan. Tuhannet heistä ympäröivät minut. Minulla ei ole mitään; mitä minun tulee nyt tehdä, Herra?" Oi, mikään ei voinut estää häntä. Hän on voideltu työtä varten. Mikään ei voi vahingoittaa teitä. Ei, ei mikään asia. Halleluja!

Hän otti sen, mitä hänellä oli, ja löi sillä heitä. Se pitää paikkansa. Kun vihollinen ahdisti häntä ja sanoi: "Nyt meillä on hänet näiden muurien sisällä, nyt meillä on hänet. Nyt meillä on hänet sisällä tämän naisen kanssa. Meillä on nämä vahvat portit kaikkialla ympärillä suljettuina. Hän ei enää pääse ulos. Hän on meidän käsissämme."

Simson ei huutanut: "Voi, Herra, he ovat nyt ympäröineet minut kaikilla näillä kirkkokunnilla. Mitä minun tulee tehdä nyt? Minä olen heihin kietoutuneena. Mitä minä teen?" Sitä hän ei tehnyt. Hän meni, tarttui kaupungin porttiin, asetti sen harteilleen ja meni pois sen kanssa. Aamen!

Hänet oli voideltu tuota tehtävää varten. Hän oli Jumalan kutsuma. He eivät aidanneet häntä, ei, ei todellakaan. Hän otti portin mukaansa. Hän ei rukoillut sitä. Hän ei kysynyt Jumalalta tulisiko hänen tehdä sitä vai ei. Se yksinkertaisesti kuului hänen tehtäväänsä. Aamen! Aamen! Aamen! Se kuului tarkalleen hänen velvollisuuksiinsa.

Miksi huutaa Minulle? Puhu ja kulje eteenpäin." Aamen. "Älä huuda — puhu!" Hän oli nyt lakannut valittamasta ja voihkimasta. Hänen tuli olla kyllin vanha puhuaksensa. Se pitää paikkansa. Hän tiesi, että hänen voideltu voimansa kykeni tuhoamaan jokaisen häntä vastaan astuvan filistealaisen voiman. Aamen. Mutta me emme tiedä sitä, näettekö? Me olemme yhä vielä vauvoja tuttipullo suussa. Hän tiesi sen. Hän tiesi, että Jumala antoi hänen astua esiin tuota tarkoitusta varten. Mikään ei voinut pidätellä häntä kaikkina elämänsä päivinä. Mikään ei voinut tuhota häntä. Hänet oli nostettu esiin tuota tarkoitusta varten, niinkuin Mooseskin oli. Mikään ei voinut pidätellä häntä. Eivät amalekilaiset niinkuin eivät muutkaan voineet pidätellä häntä. Hän oli matkalla Luvattuun Maahan. Simson tiesi, että hän oli tuolla tiellä.

Joosua tiesi, että hän ottaa tuon maan haltuunsa. Hänet oli vahvistettu. Jumalan Sana lupasi sen, ja Pyhä Henki oli siellä vahvistaaksensa sen. Hän oli tiellänsä eikä välittänyt mitään siitä, mitä saattoi asettua hänen tiellensä. Ei. Simson oli Jumalan suoranaisessa palveluksessa. Mikään ei voinut asettua hänen tiellensä. Hän yksinkertaisesti nosti portit paikaltansa ja asetti ne harteillensa — ne saattoivat painaa neljä, viisi tonnia — kulki vuoren huipulle ja istuutui niiden päälle. Mikään ei voinut kestää hänen edessänsä. Hänellä oli Jumalan voitelema lahja.

Hänen ei tarvinnut huudahtaa: "Herra, mitä minun tulee nyt tehdä? Hän oli jo voideltu tekemään sen. Se oli NÄIN SANOO HERRA. " Hankkiudu eroon heistä!" Halleluja! "Hankkiudu eroon heistä! Minä olen nostanut sinut esiin tätä tarkoitusta varten." Aamen.

"Mitä minun tulee tehdä, Herra? Mitä minun tulee tehdä täällä Punaisella Merellä?

"Enkö Minä sanonut sinulle, että vuori on oleva sinulle merkkinä? Tälle vuorelle sinä olet palaava. Sinä olet johtava nämä lapset tuohon maahan. Enkö Minä ole kutsunut sinut tätä tarkoitusta varten? Miksi sinä huolehdit jostakin, mikä on tiellä? Puhu ja liiku eteenpäin." Aamen ja aamen. "MINÄ olen kutsunut sinut tätä tarkoitusta varten."

Daavid tiesi, että hänet oli voideltu. Hänet tunnettiin hyvänä ampujana. Hän tiesi muidenkin tietävän, että hän oli hyvä ampuja. Daavid oli voideltu; hän tiesi sen. Kun hän seisoi Goljatin edessä, ei hän huutanut: "Oi Jumala, mitä minun tulee nyt tehdä? Minä tiedän, mitä Sinä olet menneisyydessä tehnyt; Sinä olet antanut minun tappaa karhun, Sinä olet antanut minun tappaa leijonan, mutta, mutta, mutta, mutta miten on tämän Goljatin suhteen tuolla?" Sitä hän ei tehnyt; hän puhui yksinkertaisesti. Mitä hän sanoi? "Sinulle on käyvä niinkuin tuollekin." Hän puhui ja kulki eteenpäin.

Hän ei ylipäänsä rukoillut ja uhrannut. Hän tiesi olevansa voideltu. Aamen. Hän oli voideltu, ja linko osoittautui oikeaksi esineeksi. Hänellä oli usko voiteluunsa. Hänellä oli usko siihen, että Jumala voi ohjata tuon kiven täsmälleen viivasuoraan keskelle kypärää; se oli ainoa paikka osua häneen. Hän seisoi siellä. Hän tiesi, että hän oli hyvä ampuja. Aamen. Hän tiesi, että Jumala oli tehnyt hänet siksi. Aamen. Hän tiesi, että hän oli tappanut leijonan. Hän tiesi, että hän oli tappanut karhun.; mutta se oli tapahtunut hänen maallisen isänsä omaisuuden suojelemiseksi. Tässä on kysymys hänen Taivaallisen Isänsä omaisuudesta. Aamen.

Hän ei langennut maahan ja sanonut: "Mitä minun tulee tehdä, Herra? " Hän puhui ja sanoi: "Sinulle on käyvä niinkuin tuolle leijonalle ja karhulle. Minä tulen nyt." Kunnia Jumalalle! Kyllä.

Hän puhui ja kulki eteenpäin kohdataksensa tämän Goljatin, huolimatta tämän suuruudesta. Hän oli nuori, terveennäköinen poikanen, tehän tiedätte. Hän ei ollut kovin suuri, eikä näyttänyt kovin komealta. Hän oli vain poikanen. Raamattu sanoo, että hän oli rusoposkinen nuorukainen, huolimatta hänen koostaan ja niinkutsutusta kyvykkyydestään tehdä se.

Te tiedätte, että piispa sanoi hänelle: "Katsohan tänne, poika, tämä mies on teologi. Hän on taistelija. Hän on syntynyt taistelijaksi. Nuoruudesta asti hän oli taistelija. Sinä et ole mitenkään hänen veroisensa."

Hänen veljensä sanoivat: "Voi, sinä tyhmyri, sinä olet tullut tänne tehdäksesi sellaisen asian? Mene takaisin kotiin." Se ei estänyt häntä. Miksi? Hän tiesi olevansa voideltu.

"Jumala, joka on vapauttanut minut leijonalta ja karhun kidasta — kuinka paljon enemmän Hän on vapauttava minut tältä filistealaiselta. Minä tulen nyt. Minä astun sinua vastaan Herran, Israelin Jumalan nimessä." Aamen.

Hän ei rukoillut lävitse. Hän oli jo rukoillut lävitse. Jumala oli jo rukoillut hänet lävitse ennen maailman perustamista. Hänet oli voideltu tuota tehtävää varten. Hänen täytyi puhua ja kulkea eteenpäin. Enempää ei sen eteen tarvinnut tehdä. "Puhu ja kulje eteenpäin."

Enempää ei siihen tarvittu. Hän ei välittänyt mitään kirkkokunnallisista veljistänsä, jotka myöskin seisoivat siellä, niinkuin tiedätte. Oi, kyllä. He seisoivat siellä, pilkkasivat ja nauroivat ja sanoivat (te tiedätte, että he olivat hänen veljiänsä): "Sinä olet vain tuhma." Se ei liikuttanut häntä tippaakaan. "Sinä vain haluat erottautua kaikista muista. Sinä vain haluat tuoda itseäsi esiin."

Jos se olisi ollut vain jonkin esittämistä, niin se olisi ollut sitä. Mutta he katselivat sitä vain järkiperäiseltä puolelta. Daavid tiesi, että voiteluöljy oli hänen yllänsä. Se ei merkinnyt hänelle mitään. Hän sanoi: "Tuolle filistealaiselle on käyvä niinkuin sille karhulle ja leijonalle, sillä minä astun häntä vastaan." Hän sanoi sen ennalta, ennenkuin se tapahtui. Mitä hän teki? Hän tappoi tuon karhun; hän tappoi tuon leijonan. Millä hän löi leijonan maahan? Lingolla, ja sitten tuo karhu ja tuo leijona — ja tappoi leijonan veitsellä. Saman hän teki Goljatille. Kivellä hän löi hänet maahan, veti hänen miekkansa esiin ja löi hänen päänsä irti. Juuri siellä kaikkien edessä. Mitä hän sanoi ennalta, ennenkuin se tapahtui? "Sinulle on käyvä niinkuin niillekin." Miksi? Hän puhui Sanan, että olisi oleva niin, sitten hän kulki eteenpäin viedäksensä sen päätökseen. Aamen! Oi veli! Hän puhui ja selvitti tuon hetken tilanteen.

Jos milloinkaan on aika, jolloin ihmisten tulisi puhua, niin se on nyt. (Muutamassa minuutissa olen lopettava; olkaa vielä hetki kärsivällisiä kanssani. Minä olen vielä kirjoittanut muistiin joitakin asioita ja sanankohtia, jotka vielä haluaisin tuoda esiin.)

Pietari ei huutanut, kun hän löysi miehen, jolla oli kyllin uskoa tullaksensa parannetuksi — joka makasi siellä niinkutsutun Kauniin Portin luona. Hän ei heittäytynyt maahan eikä hänellä ollut mitään yötä päivää kestävää rukoushetkeä tai jotakin pitkää rukousta, jossa hän olisi sanonut: "Herra, minä pyydän Sinua nyt, auta tätä raukkaa rampaa miesparkaa. Minä näen, että hänellä on usko. Hän tietää olevansa uskovainen. Minä olen kysynyt häneltä, ja hän sanoi, että hänellä on usko. Hän on uskonut, mitä minä hänelle sanoin. Minä olen kertonut hänelle, mitä Sinä olet tehnyt, ja olen nyt sitä mieltä, Herra... Voisitko Sinä antaa minulle NÄIN SANOO HERRAn häntä varten?"

Ei, hän tiesi olevansa voideltu apostoli. Hän tiesi, että Jeesus Kristus oli antanut hänelle tehtävän. "Parantakaa sairaat, herättäkää kuolleet, puhdistakaa pitaliset, ajakaa ulos riivaajat. Ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi antakaa." HÄN sanoi: "Pietari, mene ja tee se." Hänen ei tarvinnut rukoilla lävitse; hänellä oli tehtävä.

Mitä hän sanoi? Hän sanoi: "Jeesuksen Kristuksen nimessä..." Hän lausui Jeesuksen Kristuksen nimen. Tuo mies makasi siellä. Hän nosti hänet pystyyn kädestä ja sanoi: "Seiso jaloillasi!" Hän tuki häntä kunnes hänen jalkanivelensä vahvistuivat ja hän voi alkaa kävellä.

Miksi? Hänellä ei ollut mitään koko yön kestävää rukoushetkeä. Hän ei huutanut Jumalalle; hän oli kuullut nimenomaan Jeesuksen Kristuksen suusta, että hänet oli voideltu tätä tarkoitusta varten. Hän puhui ja kohotti hänet, sillä hän tiesi olevansa voideltu apostoliksi tätä tarkoitusta varten.

Ihmiset, joiden ylle hänen varjonsa osui, eivät sanoneet: "Voi, tule, apostoli Pietari, huuda ja rukoile uskon rukous meidän ylitsemme Jumalan puoleen." Ei, ei, sitä he eivät milloinkaan sanoneet. He tiesivät hänen olevan Jumalan voideltu ja vahvistettu apostoli. Sentähden he sanoivat: "Kun me vain saamme maata hänen varjossansa. Sinun ei tarvitse sanoa sanaakaan. Me tiedämme, me uskomme sen." Heissä oli Elämä. Tuo apostoli ei voinut mennä kaikkien luokse, eivätkä kaikki voineet päästä hänen luoksensa, ja kuitenkin he tulivat osallisiksi siitä.

Mooses sanoi: "En vain minä, vaan me kaikki lähdemme pois. Meillä kaikilla on jotakin tekemistä. Meidän kaikkien täytyy olla voideltuja." He näkivät tuon apostolin seisovan siellä, miten hän paransi tuon sairaan miehen, ja ne asiat, mitä hän teki. He tiesivät, ettei hän päässyt heidän luoksensa, ja sentähden he eivät sanoneet: "Pietari, tule ja sano minulle, mitä Herra on sanonut." He sanoivat: "Jos me vain voimme maata hänen varjossansa, sillä sama Jumala, joka oli Jeesuksessa Kristuksessa, on hänessä; me näemme, että samoja asioita tehdään." He koskettivat Jeesuksen viitan lievettä ja makasivat Hänen varjossansa, sillä Jeesus oli tuossa miehessä. Kun varjo osuu heihin, parantuvat he. Raamattu sanoo, että jokainen heistä parantui. Ei mitään koko yön kestäviä rukoushetkiä. He sanoivat: "Herra, kun minä menen ja asetun tämän apostolin varjoon..." He tiesivät sen. Tuo Valo oli osunut heihin. Heidän sydämensä olivat täytetyt, heidän uskonsa oli vapautettu. Aamen. He uskoivat sen, he näkivät sen. Paavalin hikiliinojen suhteen oli samoin.

Jeesus ei huutanut, kun Hänen luoksensa tuotiin riivattu poika, jolla oli kaatumatauti ja joka kaatui tuleen. Hän ei sanonut: "Isä, minä olen Sinun Poikasi. Sinä olet nyt lähettänyt minut tänne tekemään sen ja sen. Voitko Sinä parantaa tämän pojan?" Sitä Hän ei sanonut. Hän sanoi: "Saatana, tule ulos hänestä!" Hän puhui, ja tuo poika oli terve.

Kun Hän kohtasi sen, joka asui haudoissa ja oli kahdentuhannen paholaisen riivaama, ei Jeesus huutanut; ne olivat paholaiset, jotka huusivat. "Jos Sinä ajat meidät ulos, niin salli meidän mennä sikoihin."

Jeesus ei sanonut: "Isä, olenko minä kykenevä tekemään sen?" Hän sanoi: "Tulkaa ulos hänestä!", ja niin paholaiset pakenivat. Varmastikin, Hän tiesi olevansa Messias.

Lasaruksen haudalla (hän oli jo neljättä päivää kuollut) he sanoivat: "Jos Sinä olisit ollut täällä, ei hän olisi kuollut."

Hän sanoi: "Minä olen Ylösnousemus ja Elämä. Ei missä, milloin ja miten? "Joka uskoo Minuun, on elävä, vaikka kuolisikin." Aamen. Hän tiesi, kuka Hän oli. Hän tiesi, mitä Hän oli. Hän tiesi olevansa Immanuel. Hän tiesi olevansa Ylösnousemus. Hän tiesi olevansa Elämä. Hän tiesi, että Hänessä asui koko Jumaluuden täyteys ruumiillisesti. Hän näki siellä nuo vähäiset ihmiset, ja Hän näki, mitä Jumala oli antanut Hänen tehtäväksensä; mitä Hänen oli käsketty tehdä siellä. Hän meni sinne.

Hän ei sanonut: "Odottakaa, niin minä polvistun tänne, ja te kaikki, polvistukaa tekin ja rukoilkaa." Hän kysyi: "Uskotteko te, että Minä olen kykenevä tekemään sen?" Aamen. Hän kysyi sitä. Ei ollut kysymys Hänestä, vaan heistä.

"Kyllä, Herra, minä uskon Sinun olevan Jumalan Pojan, joka oli tuleva maailmaan.." Oi! Siellä Hän on samaistettuna. Jotakin täytyy tapahtua.

"Lasarus, tule ulos!" Hän puhui, ja kuollut mies tuli ulos. Ei :"Voinko minä?", Hän vain puhui. Kun tapahtui kohtaaminen uskon kanssa, tapahtui asia.

Hän puhuu — Hän puhui, ja sokeat näkivät, rammat kulkivat, kuurot kuulivat, paholaiset huusivat ja tulivat ulos, kuolleet herätettiin — kaikkea tapahtui. Miksi? Hän ei rukoillut lävitse, Hän oli voideltu Messias. Hän oli Messias. Hän tiesi, että Hän oli sitä. Hän tiesi asemansa. Hän tiesi, mitä varten Hänet oli lähetetty. Hän tiesi, että Isä oli samaistanut Hänet Messiaaksi uskovaisten edessä; ja kun Hän tapasi tällaisen uskovaisen uskon kanssa, puhui Hän vain Sanan. Paholaiset kaikkosivat. Kyllä. Puhu. Älä huuda — puhu! Aamen.

Hän tunsi Jumalan antamat oikeutensa, mutta me emme. Hän tiesi, mitä Hän oli; me emme.

Mooses oli unohtanut sen. Simson käsitti sen. Muutkin käsittivät sen. Joosua käsitti sen. Mooses unohti sen. Jumalan täytyi kiinnittää hänen huomionsa siihen. Hän sanoi: "Miksi sinä huudat Minulle? MINÄ lähetin sinut tekemään tuon työn; puhu! ja kulje päämäärääsi kohti. MINÄ olen sinulle sanonut, että sinä olet tuleva tälle vuorelle. Ota lapset ja johda heitä eteenpäin. Puhu vain, Minä en välitä mitään siitä, mitä on sinun tielläsi; raivaa se pois tieltä. Minä annan sinulle arvovallan tehdä sen. MINÄ puhuin, ja sinä puhuit sääskiä ja paarmoja ja vastaavaa olemassaoloon. Miksi sinä kiljut minulle? Miksi sinä tulet Minun luokseni näiden asioiden tähden? Puhu yksinkertaisesti ja näe, miten se tapahtuu; siinä on kaikki." Oi, miten minä rakastan tätä!

Kaikki, mitä Jeesus sanoi — Hän puhui vain Sanan ja niin tapahtui. Jumala oli oikealla tavalla vahvistanut Poikansa. "Tämä on Minun rakas Poikani, johon Minä olen mielistynyt. Kuulkaa Häntä."

Tarkatkaa Häntä. Miten rohkeasti, miten majesteetillisesti Hän seisoi arvostelijoidensa edessä. Hän sanoi: "Tuhotkaa tämä temppeli, niin minä rukoilen Isää nähdäkseni mitä Hän tekee."? "Tuhotkaa tämä temppeli, niin Minä olen rakentava sen uudelleen!" Ei: Minä toivon tekeväni sen, Minä yritän sitä — Minä olen tekevä sen! Miksi? Kirjoitukset sanovat niin. Samat Kirjoitukset, jotka sanovat, että Hän on herättävä Hänen ruumiinsa, antaa meille arvovallan, voiman. Aamen! "Minun nimessäni he ovat ajava ulos riivaajia; puhuva uusilla kielillä, nostava käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita. Kun he panevat kätensä sairaitten päälle, he paranevat."

"Miksi huutaa Minulle? Puhu ja kulje eteenpäin!" — rohkeasti — "Hajottakaa tämä temppeli, niin Minä pystytän sen jälleen."

Oi, ajatelkaa sitä nyt. (Me lopetamme.) Se oli sama HÄN. HÄN oli se, joka sanoi Joh. 14: 12: "Joka uskoo Minuun, on tekevä niitä tekoja, joita Minä teen." Pitääkö tämä paikkansa? Hän oli se, joka sen sanoi. Se oli Jeesus, joka Mark. 11: 24 sanoi: "Jos te sanotte tälle vuorelle... (ei "Jos te rukoilette tätä vuorta), "Jos te sanotte tälle vuorelle: 'Siirry!', ettekä epäile sydämessänne, vaan uskotte, että se, mitä te olette puhuneet, tapahtuu, niin te voitte saada mitä vain sanottekin." Jos te sanotte sen vain jonkinlaisena olettamuksena, ei se ole tapahtuva, mutta jos teissä on jotakin, ja teidät on voideltu jotakin työtä varten, ja te tiedätte sen tekemisen olevan Jumalan tahdon, ja te lausutte sen julki, niin silloin se on tapahtuva. Hän oli se, joka sanoi: "Jos te pysytte Minussa ja Minun Sanani pysyvät teissä, niin te voitte pyytää mitä haluatte, ja se annetaan teille." Oi, näettekö te, mitä minä tarkoitan?

Suokaa anteeksi, mutta minulle tulee juuri ajatus. Minun täytyy sanoa se: HÄN oli se, joka tuona päivänä siellä metsässä sanoi: "Sinulla ei ole riistaa.", ja Hän loi kolme oravaa siellä meidän edessämme. Mitä se on? — sanoa vain sana. Sanoa vain sana; sanoa vain, että ne ovat oleva siellä — ja siellä, siellä, siellä ne olivat. Hän oli se, joka sen teki. Charlie, Rodney, HÄN se oli siellä Kentuckyssä. Nellie, Margie ja te muut, HÄN se oli, sama Jumala, joka siellä oli, puhui Moosekselle ja sanoi: "Miksi sinä huudat Minulle? Puhu sana!" HÄN oli se, joka toi ne olemassaoloon. Hän se on, Hän se on.

HÄN oli se, joka vuosi sitten antoi näyn ja sanoi, että me menisimme sinne seitsemän sinetin tähden, että siihen liittyisi voimakas jylinä, ja että se olisi pyramidin muodossa. Ja Look — Life Magazine julkaisi sen. Siellä se on seinällä. Hän se oli, joka sanoi sen.

HÄN se oli tuona iltana, kun minä kuljin tietä pitkin ja näin suuren mumba-käärmeen, joka oli aikeissa napata veljeni. HÄN sanoi: "Sinulle on annettu voima sitoa se ja jokainen muukin."

HÄN oli se, joka sanoi sen pienelle, harmaatukkaiselle vaimolleni, joka siellä istuu — HÄN se oli tuona aamuna, joka minut herätti siellä, oli tuossa huoneessa nurkassa ja sanoi: "Älä pelkää tehdä jotakin, mennä jonnekin tai sanoa jotakin, sillä Jeesuksen Kristuksen ikuisesti pettämätön läsnäolo on sinun kanssasi, minne tahansa menetkin."

HÄN oli se, joka noin kolme kuukautta sitten, kun olin rukouksessa ja ihmettelin mitä tulisi tapahtumaan ja seisoin siellä — Hän laittoi miekan käteeni ja sanoi: "Tämä on Kuninkaan Miekka." HÄN se oli.

HÄN oli se, joka sanoi minulle: "Niinkuin Minä olin Mooseksen kanssa, niin Minä lähetän sinut."

HÄN oli se, joka minulle 30 vuotta sitten, kun olin nuori poika ja seisoin pienenä saarnaajana siellä joen varrella, 30 vuotta sitten, kun tuo Valo, sama Tulipatsas laskeutui taivaasta ja sanoi: "Niinkuin Minä lähetin Johannes Kastajan Kristuksen ensimmäisen tulemuksen edellä, niin on sinun sanomasi kulkeva toisen tulemuksen edellä." — kaikkeen maailmaan. Kuinka voisi olla niin, kun minun oma pastorini nauroi minulle ja pilkkasi minua? Mutta on tapahtunut juuri siten. Se pitää paikkansa. Hän se oli, joka sen sanoi. Kyllä!

Oi, Hän oli se, joka ennustuksessa sanoi näylle: "Se on tapahtuva." Hän oli se, joka sanoi: "Jos joku teistä ennustaa tai näkee näyn, kertoo siitä ja se toteutuu, niin silloin ajatelkaa sitä, ettei ole kysymys hänestä, vaan se olen Minä. MINÄ olen hänen kanssansa." Oi, mitä minä voisin vielä sanoa edelleen, Hän se on. Hän se on, Hän se on!

HÄN on se, joka tuli alas. Kun minä sanoin heille, että Tulipatsas siellä joella laskeutui, ja he eivät voineet uskoa sitä. HÄN se oli, siellä baptistisaarnaajan kanssa 30 000 ihmisen edessä, tuona iltana Sam Houston Colosseumissa, kun Herran enkeli, joka siellä oli, valokuvattiin. Hän se oli, sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. HÄN oli se, joka ennusti, missä nämä asiat tulisivat olemaan. HÄN oli se, joka sanoi tämän. HÄN oli se, joka teki nämä asiat. HÄN on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. HÄN on tehnyt kaiken juuri siten kuin HÄN sanoi, että Hän tekisi sen. Aamen.

Miksi minun tulisi odottaa? Jumala on vahvistanut Sanan. Se on Totuus. Matkatkaamme edelleen. Kulkekaamme. Vaeltakaamme edelleen Herran kanssa ja pankaamme kaikki epäilys ja kaikki synnit sivuun. Puhdistakaa talo, kuuratkaa se. Niinkuin Junior Jacsonin näky tai hänen unensa sanoi, ei jäänyt jäljelle muuta kuin lamput. Jäljelle ei jäänyt muuta kuin lamput, ja niiden ympärillä oli kultainen panta; tuossa unessa, jonka hän joitakin iltoja sitten kertoi minulle.

Veli Collins, ole huoletta sen kalan suhteen. Se oli valkoinen; sinä et vain tiennyt, miten toimia sen suhteen. Pankaa pois kaikki, mikä on vastoin sitä. Ajatelkaa sitä, tämä on totuus, huolimatta siitä miten fanaattiselta se vaikuttaa. Liikkukaa eteenpäin.

Se on Pyhä Henki, sama Jumala, joka herätti Jeesuksen Kristuksen kuolleista. Sama, joka voi puhua asioita olemassaoloon; sama, joka eli Mooseksen päivinä, on sama tänään. Hän on vahvistanut kutsumuksensa näitä viimeisiä päiviä varten. "Niinkuin oli Sodoman päivinä, niin on oleva, kun Ihmisen Poika tulee." Sodoma on siellä. Siellä on Billy Graham ja Oral Roberts; ja Seurakunta liikkuu eteenpäin samojen merkkien kautta, jotka Hän on luvannut molempia paikkoja varten. Siellä ne ovat. Hän on sanonut sen. Oi Herra, anna minulle rohkeutta, on rukoukseni. Auta minua, oi Herra, minun Jumalani.

Nyt minun täytyy lopettaa, tulee myöhä.

"Miksi huutaa Minulle? Miksi sinä huudat Minulle, kun Minä olen osoittanut, että Minä olen sinun kanssasi? Enkö Minä ole parantanut teidän sairaanne?", Hän sanoisi. "Olenko Minä sanonut teille asioita, jotka eivät olisi tarkalleen tapahtuneet? Teidän pastorinne ei voi tehdä sitä. Hän ei voi sitä. Hän on ihminen. MINÄ olen se, Herra." — näin Hän sanoisi. "MINÄ olen se, joka sen teki. MINÄ olen se, joka sanoi hänelle nämä asiat. Hän ei ole sitä. Se on Minun ääneni. MINÄ olen se, joka herätän teidän kuolleenne, kun he kaatuvat kuolleena. MINÄ ole se, joka parantaa sairaat. MINÄ olen se, joka sanoo nämä asiat ennalta. MINÄ olen se, joka suoritan pelastuksen. MINÄ olen se, joka antoi lupauksen." Oi Jumala, anna minulle rohkeutta ottaa Sanan miekka, jonka Hän 33 vuotta sitten laski käteeni, pitää kiinni siitä ja astua eteenpäin kolmanteen nykäisyyn; se on minun rukoukseni. Me kumarramme päämme.

Taivaallinen Isä, hetki on tullut myöhäiseksi, mutta Sana tulee kallisarvoiseksi, koska me näemme aina uudelleen ja uudelleen, Herra, että Kristuksen milloinkaan pettämätön läsnäolo kohtaa meidät yhä uudelleen. Kuinka minä kiitänkään Sinun hyvyydestäsi, kuinka Sinä olet varjellut ja siunannut meitä. Kuinka me kiitämmekään Sinua siitä.

Kun nyt pidän näitä nenäliinoja kädessäni, Herra, on kysymys ihmisistä, joilla on usko, jotka uskovat tämän. Väistyköön jokainen paholainen, jokainen sairaus näistä ihmisistä. Ja minä vaadin jokaista henkeä, joka täällä on, joka on paha eikä ole Jumalasta, jokaista sairauden henkeä, kaikkia tauteja ja ahdistuksia, väistymään. Me emme ole jonkun ihmisen varjossa, vaikka sekin olisi hyvä, mutta me olemme Evankeliumin varjossa, vahvistetun Evankeliumin varjossa.

Tuo suuri Tulipatsas, joka liikkuu rakennuksessa sinne ja tänne, on sama, josta Jumala katsoi alas, ja Punainen Meri jakaantui, ja Israel kulki lävitse. Mutta kun Hän nyt katselee alas laupeudessa ja armossa oman Poikansa Veren vihmonnan alla, olkaamme kuuliaisia. Lakatkaamme huutamasta. Käsittäkäämme, että Sinä olet kutsunut meidät tätä työtä varten. Tämä on se hetki. Minä sanon sen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Väistyköön jokainen sairaus tästä paikasta.

Jokainen mies ja jokainen nainen, jotka huutavat Jeesuksen Kristuksen nimen puoleen, vihkiköön elämänsä uudelleen. Minä luovutan omani, oi Herra, rukousten alttarille. Laskeudun alas ja häpeän itseäni ja lasken pääni maahan, josta Sinä olet minut ottanut.

Herra, minun Jumalani, minä häpeän heikkouttani ja epäuskoani. Anna se anteeksi, Herra. Anna minulle rohkeutta. Anna meille kaikille rohkeutta. Minä tunnen kuin Mooses. Me kaikki olemme tiellä ulos. Me emme haluaisi jättää yhtäkään taaksemme. Me haluaisimme ottaa jokaisen mukaan, Herra. He kuuluvat Sinulle. Minä vaadin heitä Sinulle. Siunaa tätä kansaa tänään, Herra, suo se. Siunaa minua heidän kanssansa, Isä. Ylistetty olkoon Sinun nimesi. Kunnia kuuluu Sinulle. Anna meille tämä iankaikkinen usko, Herra, kun me nyt vihkiydymme Sinulle. Tässä kumartuneena Raamatun ja puhujanpöydän ylitse, annan minä elämäni Sinulle, Herra. Minä luotan jokaiseen lupaukseen, jonka Sinä olet antanut. Minä tiedän, että ne vahvistetaan. Minä tiedän niiden olevan totta. Anna minulle rohkeutta, Herra. Johdata minua siinä mitä minun tulee tehdä ja sanoa. Minä jättäydyn Sinulle, yhdessä tämän seurakunnan kanssa, Herra. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

(Veli Branham laulaa.)

Nouskaamme nyt hiljaa ja hyräilkäämme sitä. Me kohotamme kätemme Häntä kohti. Vihkiytykää nyt Jumalalle. (Veli Branham laulaa.)

Me haluamme kaikki yhdessä rukoilla, kun me olemme kohottaneet kätemme: Herra Jeesus, minä jättäydyn nyt Sinulle puhtaampaa palveluksen elämää varten, niin että edessä olevassa elämässäni voisin olla miellyttävämpi palvelija, kuin mitä olen ollut elämässäni aikaisemmin. Anna minulle anteeksi epäuskoni ja suo meille se usko, joka kertakaikkiaan on annettu pyhille. Minä jättäydyn Sinulle, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Kun päämme ovat kumartuneina... (Veli Branham laulaa.)

Kun nyt kumarramme päämme: Tunnetteko te, että aamusanoma on tehnyt teille hyvää, antanut teille rohkeutta? Jos niin on, niin kohottakaa kätenne Jumalan puoleen ja sanokaa: "Oi Jumala, minä kiitän Sinua." Minä olen kohottanut molemmat käteni, sillä minä tunnen, että se on auttanut minua, antanut minulle rohkeutta.

Joistakin sanomistani asioista en tiennyt, että sanoisin ne, mutta se on jo sanottu. Se on ojennus minulle. Olen todennut itsestäni, etten ole ollut sellainen kuin ajattelin; olen todennut itseni syylliseksi siihen, että olen jatkuvasti huutanut, sensijaan että olisin puhunut. Oi Jumala, auta minua tästä hetkestä eteenpäin, niin että olisin pyhittäytyneempi palvelija. En rukoile ainoastaan itseni puolesta, vaan rukoilen myöskin teidän puolestanne, niin että me yhdessä Kristuksen Ruumiina, joka on kutsuttu ulos maailmasta, tulisimme valmistetuiksi Luvattua Maata varten — että Jumala antaisi minulle rohkeutta puhua sillä tavoin, että tie tulisi selväksi; ettette te kadottaisi polkua. Minä sanon sen teille Jumalan armon kautta. Minä seuraan sen verisiä jalanjälkiä, joka on kulkenut edellämme... (Veli Branham laulaa.)

Isä, me tuomme Sinulle tämän, vihkiytymisemme, Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. Me kiitämme Herraa siitä. Vaeltakaa pyhitetyssä elämässä. Jättäytykää kokonaan suloisuudessa ja nöyryydessä. Vaeltakaa Hengessä, vaeltakaa, puhukaa, pukeutukaa ja toimikaa kuin kristityt, nöyränä ja suloisena; älkää kulkeko tämän ohitse. Jumalan ääni puhuu Sanan kautta, puhuu lahjojen kautta. Yksi lahja tulee, toinen tuo sen julki. Jokin toinen lahja tulee ja tuo saman asian julki. Katsokaahan, se pitää aivan varmasti paikkansa Sanan ja hetken kanssa. Jumala on meidän kanssamme. Kuinka me kiitämmekään Häntä siitä. Päämme kumarrettuina... Jospa sisaremme antaisi meille nyt äänen. (Veli Branham laulaa.)

Tehkää vain se: puhukaa Sana, lausukaa Hänen nimensä. Laulakaamme, kun lopetamme.

Ojennamme kätemme toisillemme ja sanomme: "Minä rukoilen sinun puolestasi, veli, rukoile sinä minun puolestani." (Veli B. laulaa.) Päämme kumarrettuina, laulakaamme seuraava säkeistö. (Veli B. laulaa.)

No niin, kumartunein päin ja sydämin, tietoisuudessa, että Jeesus sanoi: "Joka kuulee Minun Sanani ja uskoo siihen, joka on Minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen Elämä eikä hän joudu tuomiolle, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään."

Me tiedämme ja kannamme tämän Jumalan armon kautta rinnassamme, että meidän elämämme tämänaamuisen vihkiytymisen kautta muuttuu tästä päivästä lukien, niin että me tulemme ajattelussamme positiivisemmiksi. Me yritämme elää sellaisessa suloisuudessa ja nöyryydessä, ja uskoa, että Jumala on jokaiselle antava sen, mitä me Jumalalta pyydämme. Me emme puhu mitään pahaa keskenämme eikä ketään ihmistä vastaan. Me rukoilemme vihollistemme puolesta ja rakastamme heitä; teemme hyvää niille, jotka tekevät meille pahaa. Jumala on sen tuomari, kuka on oikea ja kuka väärä. Tältä pohjalta, kumartunein päin, minä pyydän hyvää ystävääni veli Lee Vaylea rukoilemaan loppurukouksen. Veli Vayle.