Herra Jeesus, kun me kuulemme niistä suurista ja mahtavista teoista, joita Sinä olet tehnyt ennen ja nyt, me seisomme täällä odotuksen vallassa. Se kasvattaa meidän uskoamme ja saa meidät uskomaan, että Sinä suot meille sen, mitä on pyydetty tätä iltaa varten. Sinä tunnet heistä jokaisen, kaikki, mitä he ovat pyytäneet, ja me rukoilemme erityisesti heidän puolestaan, Herra, jotka ovat lähellä kuolemaa. Tuo rauha heidän sieluunsa, jos ei sitä jo ole siellä; ja suo terveys heidän ruumiilleen. Suo se, Herra. Me rukoilemme, että Sinä siunaisit meidän yhdessäolomme tässä keskiviikkoillan rukouskokouksessa, johon me olemme kokoontuneet tietäen, että missä kaksi tai kolme on koolla Sinun nimessäsi, siellä Sinä olet heidän keskellänsä. Ja me pyydämme Sinua, Herra, antamaan meille tänä iltana Sanasi. Puhu meille, Herra, ja lämmitä meidän sydämiämme, niin että me tietäisimme, kuinka meidän tulee toimia tänä suurena aikana, joka on meidän edessämme, sillä me uskomme, että me olemme lähestymässä Herran tulemusta.
Me kiitämme Sinua näistä ihmisistä, jotka ovat alkaneet löytää tämän kallisarvoisen uskon. Ja he tietävät, mitä usko merkitsee. Ja tietäen, että meillä on vielä kokouksia edessäpäin, me haluamme uskossa kiittää niistä. Sinä olet tekevä vielä jotakin, Herra. Me odotamme sitä kiihkeästi niin kuin muinoin, uskoen, että se aika on lähellä, jolloin Sinä avaat taivaan akkunat ja vuodatat tänne ne Jumalan lupaukset, jotka ovat lopunaikaa varten.
Nyt me pyydämme Sinua, Herra, olemaan heidän kanssaan kaikkialla, sillä me olemme kuulleet tänään kaikkialla niin monista, joilla on tarpeita. Suo heille heidän pyyntönsä, Herra, ja me rukoilemme saavamme nähdä Jumalan suuren käden liikkuvan kaikkialla maailmassa niiden keskellä, jotka odottavat tämän suuren asian tapahtumista. Anna meille anteeksi meidän syntimme. Puhdista meitä, Herra, Hengelläsi ja Sanallasi, että me olisimme tottelevaisia palvelijoita Jumalan tahdossa. Salli meidän muistaa sydämissämme ja koettaa ajatella noita kristittyjä, millaisia ihmisiä me tapaisimme, jos me tapaisimme niitä, jotka ovat olleet henkilökohtaisesti tekemisissä Sinun kanssasi. Kuinka heidän kasvojensa täytyy loistaa uskoa ja iloa. Kuinka heidän elämänsä on täytynyt olla Elävä Jumalan Sana (he ovat olleet eläviä kirjeitä), kun he ovat kävelleet ihmisten keskellä. Jumala, suo sen tapahtua vielä kerran.
Olkoot meidän elämämme niin Sinulle omistettuja, että Pyhä Henki elää elämäänsä ja puhuu meidän kauttamme, Herra. Suo meidän muistaa mielessämme, kun me kävelemme kaduilla ja olemme tekemisissä maailman kanssa, ettei meidän tule olla heidän kaltaisiaan; ja me astumme syrjään ja annamme heille tilaa, Herra, annamme heille heidän oikeudenmukaisen asemansa täällä maan päällä. Me otamme takimmaisen istuimen tietäen, että me olemme toisen maailman edustajia; meillä on valtakunta, joka on tuleva voimassa, Herra. Ja meidän suuri Kuninkaamme on kohta saapuva, ja ottava valtaansa kaikki kuninkaat, jotka ovat Hänen valtakunnassaan, ja me saamme hallita Hänen kanssaan tuhat vuotta ja olla iankaikkisesti Hänen kanssaan.
Tämä mielessämme, Herra, me odotamme vastausta rukoukseemme. Me tunnustamme syntimme, jos me olemme tehneet jotakin, sanoneet jotakin, tai ajatelleet jotakin, mikä on vastoin Sinun suurta tahtoasi, että Sinä antaisit Jeesuksen Kristuksen Veren puhdistaa meidät.
Johda meitä, Herra, niin kuin tämä sisar sanoi katsellessaan, kun hänen miehensä lähti Chicagoon. Johda heitä, Herra, sellaiselle paikalle, missä Sinä voit käyttää heitä olemaan valonsäteinä toisille, jotka haparoivat pimeydessä tuntematta Herraamme Jeesusta. Me annamme nyt tämän kokouksen Sinun käsiisi kuunnellaksemme Sinun ojennuksen Sanojasi, että me tietäisimme, kuinka valmistautua tätä suurta hetkeä varten. Me pyydämme sitä Jeesuksen nimessä. Aamen.
Tämä tapahtui hieman odottamatta. Ollessani kotona minusta tuntui, että minun tulisi lähteä. Minusta olisi tuntunut hyvin pahalta istua kotona tulematta rukouskokoukseen, ja niinpä minä päätin odottamatta pistäytyä täällä. Ja niinpä minä sanoin perheelleni: "Minä menen rukouskokoukseen." Vaimollani ei edes ollut aikaa valmistautua tullakseen mukaan, koska hän ei tiennyt, että minä tulisin tänne.
Ja minä olen onnellinen kuultuani sisaren todistuksen tuosta valosta Etelä- Carolinassa tai Pohjois- Carolinassa, jossakin siellä. Kyllä, se oli Southern Pines'ssa. Veli Lee Vayle oli täällä tänään. Minä kastoin hänet tämän päivän kastekokouksessa. Tiedättehän, veli Vayle on yksi sananpalvelijoista täällä. Veli Parker Thomas...
Minä muistan, kun tämän sisaren yllä oli varjo. Se oli suuri vahvistus, sisar. Pyhä Henki antaa meidän joskus mennä eteenpäin ja koettelee meidän uskoamme samoin kuin toistenkin uskoa. Jos te katsotte suoraan jonnekin ja näette siellä jotakin ja sanotte sen... Ja toiset katsovat sinne eivätkä näe sitä, silloin he sanovat, ettei se ole siellä. Ymmärrättekö? Ja kuitenkin se on siellä.
Kukaan ei voinut nähdä sitä valoa, joka oli Paavalin yläpuolella, mutta se oli siellä. Kukaan ei nähnyt tuota kyyhkystä, joka tuli alas taivaasta eikä tuota valoa, joka oli Jeesuksen yllä, paitsi Johannes. Mutta se oli siellä. Ymmärrättekö? Ja sitten myöhemmin kun minä kerroin teille tästä valosta, joka on niin kuin Tulipatsas; kukaan ei halunnut uskoa sitä, mutta nyt on kameran mekaaninen silmä todistanut sen.
Paha henki on tumma. Se on niin kuin meidän elämämme olisi varjostettu. Jos me olisimme valo... Jos meidän elämämme olisi yhtäläinen kuin päivän valo, me vaellamme valkeudessa. Se on samanlaista kuin jos te katsotte ulos ja sanotte: "Minä näen auringon", päiväsaikaan. Te näette auringon varjon. Se on heijastuma auringosta. Se ei ole itse aurinko, mutta se osoittaa, että siellä on aurinko. Se todistaa auringon olevan siellä.
Ja jos minä näen teidät tuolla istumassa, seisomassa, puhumassa, se osoittaa, että te elätte, mutta se on ainoastaan elämän varjo, koska kaikessa täytyy olla pimeyttä, jotta syntyisi varjo. Katsokaahan, varjossa täytyy olla tietty määrä pimeyttä ja valoa, jotta syntyisi varjo. Se ei voi olla kauttaaltaan pimeä. Jos se on kauttaaltaan pimeä, se on todella pimeä. Jos se on kauttaaltaan valoisa, siellä ei ole varjoa, ei ole mitään muodostamassa varjoa, mutta jos siinä on sekaisin pimeyttä ja valoa, se muodostaa varjon — niinpä me todella olemme valon varjoja.
Te heijastatte valoa jostakin. Jos te olette kristittyjä, (ja tämä elämä on teidän varjonne) se ainoastaan todistaa, että on toinen elämä, missä te ette voi kuolla, koska tähän nykyiseen elämään sisältyy kuolema. Katsokaahan, tämä on kuitenkin vain varjo, sillä te olette eläviä, liikkuvia olentoja, joilla on kyky nähdä, ajatella, liikkua ja puhua... (teidän ruumiissanne on viisi aistia). Mutta kuitenkin te tiedätte kuolevanne, ja täällä on niin paljon tuskaa. Te tiedätte, että tämä on ainoastaan heijastusta, jossa elämä ja kuolema ovat sekoittuneet yhteen.
Tämän ruumiin täytyy kuolla, mutta jos te olette kuolevaisen elämänne kautta heijastaneet taivaan valoa, silloin te olette Jumalan iankaikkisen Elämän heijastus. Sitten kun te kuolette, te ette voi tehdä mitään muuta kuin palata takaisin tuohon valoon, koska te olette heijastaneet sitä. Jos te olette osa pimeää maailmaa ja te olette heijastaneet sitä, silloin te ette voi kulkea mitään muuta tietä, kuin tietä pimeyteen. Katsokaa, me olemme heijastuksia. Me näemme aivan varmasti, että niin kuin Pyhä Henki heijastaa valoa, ja elämää, niin heijastaa kuolema pimeyttä täällä Jumalan edessä.
Ehkä sunnuntaiksi me saamme suurennettua erään pienen valokuvan, niin että se voidaan ripustaa ilmoitustaululle, missä tuo teidän kuvanne riippuu. Minä en tiedä, oletteko te huomanneet sitä? Viikko sitten Jamaikalta, missä minä olin lähetysmatkalla — me lähetimme sinne ja kaikkialle maailmaan ääninauhoja — ja heillä oli siellä jossakin Jamaikan sisäosissa SEITSEMÄN SINETTIÄ ääninauhana. Siellä on hyvin alkukantaista noiden Sinisten vuorten takana. Ja joskus noilla alkuasukkailla on jokin nauhuri, jonka joku on hankkinut heitä varten... niin kuin joku vanha Victrola nauhuri, ja sitten he kuuntelevat sitä, ja aina muutaman minuutin kuluttua jonkun täytyy hieman korjata sitä.
Tällä ryhmällä oli pieni kuuden voltin paristo, ja he kuuntelivat tuota nauhuria istuen siellä kaikki yhdessä, niin kuin mekin täällä tänä iltana, ja he kuuntelivat noita sinettejä. Ja kun he kuulivat minun puhuvan siinä, he huomasivat, kuinka tämä sama Tulipatsas tuli huoneeseen ja liikkui asettuen tuon nauhurin yläpuolelle, ja he menivät ja hakivat kameran ja ottivat siitä kuvan. Ja se on sama Tulipatsas; tuossa se riippuu sen yläpuolella. Me suurennutamme sen, niin että me voimme laittaa sen ilmoitustaululle, niin että te voitte nähdä sen.
Me olemme niin kiitollisia Jumalan armosta, joka on tuonut meidät Hänen läsnäoloonsa tänä aikana. Me olemme kiitollisia monista asioista. Minä ajattelin nyt katsoa tänne nähdäkseni löydänkö minä joitakin muistiinpanoja, joista minä puhuisin... Minulla on täällä kirjassa takana muutamia tekstejä. Jos minä löydän jonkun, ehkä Herra antaa minulle jotakin sanottavaa sillä aikaa, kun me rukoilemme.
Me olemme odottavaisia sunnuntain suhteen. Minä olen saarnannut monia saarnoja, ja sunnuntaina minä pidin teitä täällä pitkään saarnatessani aiheesta: "MIKSI HUUDAT MINULLE? SANO KANSALLE, ETTÄ HE LÄHTEVÄT LIIKKEELLE."
Nyt sunnuntaina on parantamiskokous, jossa rukoillaan sairaiden puolesta. Nyt jos te olette sairaiden kanssa, ja kun heidän puolestaan rukoillaan, täytyy olla jokin syy siihen, etteivät sairaat parane... Ja minä haluan, jos Herra suo, pitää siitä sunnuntaiaamuna lyhyen saarnan. Minulla on silloin parantamiskokous ja minä rukoilen kaikkien puolesta. Ja Billy Paul tai joku on täällä sunnuntaiaamuna kello 8:lta (kun rukoushuone avataan) antamassa ihmisille rukouskortteja, kun he tulevat sisälle ovesta, tai milloin he sitten tulevatkin.
Ja sitten minä haluan puhua tästä... Minä uskon, että Herra on antanut minulle ymmärrystä siitä, miksi on joitakin ihmisiä, jotka eivät parane. Ja minä uskon, että siihen on syynä ymmärryksen puute — ehkä me puhumme siitä sunnuntaiaamuna, jos Herra suo.
Keskiviikkoillan rukouskokous on vain lyhyt kokous, missä me tulemme yhteen ja rukoilemme pysyen yhdessä. Joskus minä uskon, että yksi suurimmista asioista, mitä minä olen huomannut tänä aikana, on yksinkertaisuuden puute sen suhteen, mitä me uskomme. Jos Jumala olisi John Wesleyn aikana tehnyt sen, mitä Hän on tehnyt tänä aikana, mitä se olisi saanutkaan aikaan?
Mitä jos Martti Lutherin aikana olisi tapahtunut se, mitä me näemme Hänen tekevän nyt, ja kuinka se on tullut todistettua seurakunnan, Hengen, tieteen ja kaiken kautta... Se on tapahtunut ja se täytyy huomioida. Ja Jumalan Sana julistaa sen täällä ja kertoo siitä ennen kuin se tapahtuu. Ja sitten se menee eteenpäin profetioina, ja Hän näyttää ne asiat, joiden Hän sanoi tulevan tapahtumaan tarkalleen niin, kun Hän on sanonut, ja silti me istumme täällä velttoina ikään kuin ajatellen... "No, mahtaakohan se tarkoittaa minua? Vai tarkoittaako se seurakuntaa kokonaisuudessaan, ja kuulunkohan minä todella siihen mukaan?" Minä koetan sunnuntaiaamuna puhua hieman näistä periaatteista, että ne hieman valaisisivat meitä.
Minä löysin tänä iltana täältä jotakin, ja ennen kuin minä tulin tänne, minä ajattelin: "Mitä jos veli Neville tulee tänne ja sattuu sanomaan: 'Tulehan ylös puhumaan' ja menee sitten istumaan." Minä ajattelin, että minun on parasta merkitä muistiin muutamia raamatunpaikkoja, koska minä tiedän, että hän on sellainen rakastettava veli, ja me kaikki arvostamme häntä.
Ennen kuin me rukoilemme siunausta Sanalle, minä haluan huomioida tämän veljen asian. Minä en edes muista hänen nimeään (heitä on kaksi). He ovat rakkaita ystäviäni. He ovat sananpalvelijoita ja evankelistoja tuolla kentällä. He ovat kuulleet tätä sanomaa ääninauhoilta, ja he ovat eri kirkkokunnallisista seurakunnista. Kaksi nuorta miestä... toinen heistä on niin kiinnostunut, että hän lensi hiljattain Tucsoniin erääseen loppukokoukseen. Uskoakseni minä olin siellä kristittyjen liikemiesten aamiaisella, ja tämä miellyttävä nuori mies tuli sinne.
He ovat Kansasista ja he ovat tulleet koko tämän matkan, jotta minä vihkisin heidät. Minä arvostan sitä, kuinka ihmiset uskovat teidän rukouksiinne tarpeeksi uskoakseen, että Jumala kuulee ja vastaa niihin — ja he ovat nuori pari, joka haluaa aloittaa yhteisen elämänsä tällä tavalla. Ja he tulivat tänne, jotta minä vihkisin heidät, ja he saivat huomata, että Indianan osavaltion laki vaatii, että heille tehdään verikokeet, ja heidän täytyy odottaa täällä kolme päivää, ennen kuin heidät voidaan vihkiä. Niinpä heidät voidaan vihkiä vasta perjantaina.
Ja minä pyydän veljeä sieltä, jos hän nousisi ylös ja kertoisi meille, kuka hän on — ja sitten hänen ihastuttava morsiamensa ja sitten tämä toinen veli.
[Yllä mainittu veli puhuu]
Kiitos teille oikein paljon. Me todella toivotamme nämä nuoret lähettiläät tervetulleiksi Jeesuksen Kristuksen työhön. Jumalan siunaukset auttakoot heitä matkallaan. Ja kun minä ihmettelen ja odotan Herran tulemusta, se innostaa minua, kun minä näen nuorten miesten ja naisten nousevan esiin sydämissään halu palvella Kristusta. Herra siunatkoon teitä runsaasti, veljeni ja sisareni.
Menkäämme nyt tähän pieneen Raamatun kirjaan, josta minä en ole koskaan aikaisemmin elämäni aikana puhunut. Siinä on vain yksi luku — Filemonin kirje. Minä olen hieman irlantilainen ja minulla on tuki alahampaissani pitämässä paria niistä paikallaan. Joskus minä en äännä näitä nimiä oikein, vaikka tietäisinkin, miten ne tulee lausua, ja toisinaan on niin, että minä en voi ääntää niitä oikein puutteellisen sivistykseni vuoksi. Joku siellä takana sanoi "Filemon" ja luullakseni näin se tulee lausua.
No niin, minä haluan ottaa vain sanan tai kaksi tuosta ensimmäisestä jakeesta.
"Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki..."
Tänä iltana minä haluan käyttää tekstinäni, jos Herra suo, sanaa: "VANKI".
On vaikea kuvitella Paavalista, että hän pitäisi itseään vankina, sillä hän oli vapaana syntynyt mies, joka oli täytetty Pyhällä Hengellä, mutta kuitenkin hän kutsuu itseään vangiksi. Ja me huomaamme, että kun hän osoittaa kirjeensä Korinttolaisille, hän sanoo: "Paavali, Jeesuksen Kristuksen apostoli ... " ja toisen kerran hän sanoo: "Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija ..." Jumalan tahdosta, hän sanoo puhuessaan Timoteukselle ja muille. Ja nyt kun hän kirjoittaa täällä Filemonille, hän sanoi: "Paavali, Jeesuksen Kristuksen vanki", "Paavali, apostoli". Minä haluaisin saarnata yhtenä iltana aiheesta: "Paavali, palvelija", ja sitten aiheesta: "Paavali, vanki". Mutta tänä iltana, koska siihen kuluisi tuntikausia, jos me käsittelisimme tuota aihetta kunnolla, minä haluaisin puhua Paavalista vankina ja ottaa aiheekseni sanan: "VANKI". Kumartakaamme nyt hetkeksi päämme.
Herra Jeesus, jokainen terve ihminen voi kääntää tämän Raamatun sivuja, mutta ainoastaan Pyhä Henki voi selittää sen siinä valossa, kuin se on tarkoitettu. Me pyydämme nyt Häntä tulemaan ja auttamaan meitä ymmärtämään, mitä tällä tarkoitetaan — tämä suuri, mahtava, profeetta Paavali, ja kuitenkin hän kutsuu itseään vangiksi. Paljastakoon Pyhä Henki sen meille, kun me odotamme Häntä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
Minä voin kuvitella Paavalin siellä, kun hän kirjoitti tämän kirjeen Filemonille, kuinka hän istui siellä vankilassa, tuon kaupungin vankityrmässä. Vanki, hän saattoi siellä todella tuntea, mitä tämä sana merkitsee. Hän oli kaltereiden ympäröimä — hän saattoi olla vapaana vain, jos joku päästäisi hänet vapaaksi. Hän tiesi, millaista oli olla vankina. Ja kuitenkin minä uskon, että apostoli tarkoitti sillä jotakin hieman muuta. Hän ei viitannut ainoastaan nykyiseen tilaansa, kun hän siellä ruumiissaan istui vankilassa, vaan minä uskon, että hän viittasi siihen, että hänen henkensä, tahtonsa, oli Jeesuksen Kristuksen vanki.
Me kaikki olemme syntyneet vapaan valinnan perustalle tehdäksemme haluamamme päätökset. Jumala oikeudenmukaisuudessaan tekee niin, sillä hänen täytyy laittaa jokainen ihminen samalle perustukselle, tai muutoin Hän laittoi ensimmäisen ihmisen väärälle perustalle antaessaan hänelle vapaan tahdon valita.
Katsokaahan, me olemme tänä päivänä aivan Aadamin ja Eevan kaltaisia. Siinä ei ole mitään eroa. Oikea ja väärä on meistä jokaisen edessä. Elämä ja kuolema, ja me voimme tehdä valintamme. Teidän asianne on tehdä se. Ymmärrättekö? Samoin tekivät Aadam ja Eeva. Tiedättehän, ja he tekivät väärän valinnan.
Ja se saattoi koko ihmisrodun kuoleman rangaistuksen alaiseksi, ja sitten Jumala tuli alas ihmisen hahmossa ja poisti kuoleman ja sovitti tuon kuolemanrangaistuksen, niin että sen alaiset, jotka halusivat päästä vapaiksi, voisivat olla vapaita. Jos Hän olisi tehnyt sen meille eri tavalla kuin Hän teki Aadamin ja Eevan suhteen — jos Hän olisi vain tuonut meidät jonkin kautta ja sanonut pelastavansa meidät halusimmepa me sitten sitä taikka emme. Silloin Hän olisi asettanut Aadamin ja Eevan väärälle perustalle, mutta nyt meidän kaikkien täytyy tänä päivänä valita elämän ja kuoleman välillä. Meidän täytyy tehdä se.
Niin kuin juuri sanoin; teidän elämänne osoittaa tarkalleen, millä puolella te olette. Minä en välitä siitä, millä puolella te sanotte olevanne. Se, mitä te joka päivä teette, osoittaa, mitä te olette. Te olette kuulleet tuon vanhan sanonnan: "Teidän elämänne puhuu niin lujaa, etten minä voi kuulla teidän todistustanne." Katsokaahan teidän tekonne puhuvat niin lujaa.
Minä olen aina uskonut huutamiseen ja hyppimiseen, mutta minä olen aina sanonut: "Älkää hypätkö korkeammalle, kuin teidän elämänne sallii, koska maailma tarkkailee sitä." Toimikaa elämänne mukaisesti, koska aina joku tarkkailee teitä.
Nykyään monet ihmiset eivät tule kokouksiin. Monet heistä eivät tee sitä. Ja muutamat niistä, jotka eivät tule, ovat rehellisiä ihmisiä. He näkevät niin paljon mädännäisyyttä seurakunnassa, etteivät he halua olla missään tekemisissä sen kanssa. Ja me olemme monta kertaa puhuneet siitä tietäen, miksi niin on. Heitä tuskin voidaan syyttää siitä, sen tavan vuoksi, millä ne, jotka sanovat olevansa kristittyjä, käyttäytyvät. He ovat suurin kompastuskivi, mitä maailmassa on: sellaisia ovat miehet ja naiset, jotka tunnustautuvat kristityiksi, mutta eivät elä tunnustuksensa mukaan. Se on totta.
Ajatelkaa niitä pettymyksiä, joita tapahtuu tuomiolla. Syntinen, pirtutrokari, peluri, avionrikkoja; he eivät pety, kun he kuulevat tuomiokseen, että he joutuvat ikuiseen tuleen. He eivät pety, mutta sellaiset pettyvät, jotka ovat koettaneet kätkeä itseään jonkinlaisen seurakunnallisen tunnustuksen taakse. Sellainen poika tulee pettymään tuomiolla, sellaiset, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä ja sitten elävät toisenlaista elämää. Hänelle olisi parempi, jos hän ei olisi koskaan tunnustanut mitään... jos hän ei olisi aloittanutkaan, kuin se, että hän aloitti ja eli vääränlaista elämää, sillä hän on suurin kompastuskivi, mitä meillä on. Sellainen on ihminen, joka sanoo olevansa kristitty ja elää toisella tavalla.
Älkää arvostelko elämäänne sen mukaan, kuinka paljon voimaa teillä on tehdä ihmeitä, emmekä me saa arvostella itseämme sen mukaan, kuinka paljon tietoa meillä on Sanasta, vaan arvostelkaa itsenne tarkastelemalla elämäänne, tekemällä inventaarion siitä, millaista hedelmää sinun nykyinen elämäsi kantaa. Minä saarnasin siitä jokin aika sitten Liikemiesten kokouksessa Phoenixissa, Arizonassa, puhuessani Jeesuksen heijastuksesta, kuinka me heijastamme kristillistä elämää.
Minä olen kertonut siitä, kuinka minä olen syntynyt Kentuckyssa, missä on hyvin alkeellista, varsinkin silloin kun minä olin pieni. Ja tuolla tietyllä pojalla ei koskaan ollut sellaista kotia, kuin meillä on täällä; missä on niin monia kauniita naisia, joiden täytyy tarkastella hiuksiaan peileistä kaikkialla talossa, pitääkseen hiuksensa järjestyksessä ja niin edelleen. Hänellä oli siellä yksi pieni peili (vain pieni pala peilistä kiinnitettynä puuhun ulkona) missä pesupaikka oli; siellä isä ja äiti peseytyivät ja kampasivat hiuksensa, ja niin edelleen, katsoen tähän pieneen, puuhun kiinnitettyyn peilin palaan.
Tosiasiassa meidän kotimme oli sellainen. Jos joku meistä lapsista halusi katsoa peiliin, täytyi meidän hakea jokin laatikko kiivetäksemme pesupöydän päälle voidaksemme katsoa tähän peilinpalaan, jonka minä sitten otin pois sieltä naulasta. Se ei tapahtunut siellä Kentuckyssa, vaan täällä Indianassa, Utica Pikessa.
Tämä pieni poika ei ollut koskaan nähnyt itseään sillä tavalla, ja sitten hän tuli kaupunkiin vierailulle isoäitinsä tykö. Ja kulkiessaan ympäri huoneissa — isoäidillä oli eräässä talonsa ovessa kokonainen peili, ja tämä pieni poika juoksi tuohon huoneeseen ja siellä hän näki edessään toisen pojan, ja tuokin pieni poika juoksi. Ja hän ajatteli, että hänen pitäisi pysähtyä hetkeksi nähdäkseen, mitä tuo toinen poika tekisi. Ja kun hän pysähtyi, pysähtyi toinenkin poika. Kun hän käänsi päätään, käänsi toinenkin poika päätään. Hän raaputti päätään ja toinen poika teki samoin. Lopulta hän käveli lähemmäksi tutkiakseen sitä, ja hän kääntyi ympäri ja hänen äitinsä ja isoäitinsä katselivat häntä hämmästyneinä. Ja hän sanoi: "Äiti, sehän olen minä!"
Ja minä olen sanonut, että me myöskin heijastamme jotakin. Meidän elämämme on heijastus. Ja jos me olisimme eläneet Nooan aikana; kenen puolelle me menisimme? Minkä puolen te olisitte valinneet tuona suurena aikana, jolloin Nooa eli? Minkä puolen te olisitte valinneet Mooseksen aikana? Minkä puolen Elian, tuon profeetan, aikana, kun koko maailma oli suuren modernismin vallassa, niin kuin nyt meidän nykyaikaisten Iisebeliemme johdossa, ja kaikki Herran palvelijat oli hävitetty, ja seurakunta ja papit kumarsivat Iisebeliä. Olisitteko te valinneet tuon kansan suosiman puolen, vai olisitteko te seisseet Elian kanssa?
Ja Jeesuksen aikana, kun me ajattelemme tätä epäsuosittua henkilöä, joka maailman silmissä oli sivistymätön. He eivät tienneet, että Hän olisi käynyt mitään kouluja, tai että Hänellä olisi ollut jotakin seminaarikokemusta, ja kaiken lisäksi Hän oli kasvanut aviottoman lapsen nimellä, ja sitten Hän tuli saarnaten Evankeliumia, joka oli vastoin kaikkea sitä, mitä heille oli opetettu.
Ja Hän tuomitsi saarnaajat ja heidän organisaationsa ja niin edelleen, ja nuo organisaatiot olivat tehneet päätöksen siitä, että jos joku menee vaikkapa vain kuuntelemaan tätä niin kutsuttua profeettaa, hänet erotettaisiin synagogasta, mikä oli kuoleman synti. Heitä tuli arvostaa — ainoa Jumalanpalvelustapa oli palvonta Karitsan Veren alla. Heidän täytyi olla osallisia tästä uhrista, ja kun heidät oli heitetty ulos, millainen hirvittävä asia se olikaan. Ja tämä mies oli välinpitämätön sen suhteen, ja kuitenkin Hän oli täydellisesti sopusoinnussa Kirjoitusten kanssa, mutta ei sillä tavalla kuin he tunsivat ne.
Minkä puolen te olisitte valinneet? Teidän elämänne, jota te nyt elätte, osoittaa aivan tarkalleen, mitä te olisitte tehneet silloin, koska teissä on tuo sama henki. Jos te nyt olette heidän kanssaan sillä puolella, samoin te olisitte tehneet silloin, koska tuo sama henki, joka nyt on teissä, oli silloin ihmisissä.
Katsokaahan, saatana ei koskaan ota henkeään pois maan päältä, vaan se vain siirtyy ihmisestä toiseen. Jumalakaan ei koskaan ota pois Henkeään täältä, vaan se siirtyy ihmisestä toiseen. Niinpä tuo sama Henki, joka oli Eliassa, tuli Elisan päälle, ja se oli Johannes Kastajassa ja niin edelleen. Sama Pyhä Henki, joka oli Kristuksen päällä, tuli opetuslasten päälle ja niin edelleen, ja se on yhä ihmisten päällä.
Katsokaahan, Jumala ei koskaan ota pois Henkeään. Niinpä meidän on tehtävä ratkaisumme. Minä en näe täällä missään sitä, että Paavali surisi kohtaloaan, tai mikä antaisi ymmärtää, että hän oli pahoillaan siitä, että oli vankina, mutta hän viittaa sillä itseensä... Minä uskon, että kun Paavali kirjoitti tätä kirjettä kynällään, Pyhä Henki ohjasi häntä kirjoittamaan tämän. Ehkä jopa tätä iltaa varten, että me voisimme tuoda esiin tekstimme sisällön, ja näyttääksemme, miksi Paavali teki tämän, koska se on raamatullista ja se on iankaikkista. Ja minä uskon, että Paavali kirjoitti tuossa likaisessa vanhassa vankityrmässä tälle veljelle, sanoen hänelle olevansa Kristuksen Jeesuksen vanki; tällä tavalla hän saattoi ilmaista sen niiden asioiden mukaisesti, jatka olivat hänen ympärillään.
Hän oli vankilassa, mutta hän ei puhunut siitä tälle Kristuksen palvelijalle; (saarnaajaveljelleen) vaan hän puhui siitä, että hän on vankina Jeesuksen Kristuksen Sanalle, koska Kristus on Sana, ja Paavali oli ollut aikanaan suuri oppinut. Hänellä oli valtava kunnianhimo. Hän oli mies, jonka ihmiset olivat kouluttaneet.
Hänen opettajansa oli Gamaliel- niminen suuri opettaja, ja se oli yksi parhaista kouluista, johon hän olisi voinut mennä. Me voisimme verrata sitä joihinkin näihin amerikkalaisiin suuriin, perustavaa laatua oleviin raamattukouluihin — hänet oli opetettu Sanan saarnaajaksi. Hän oli sivistynyt ja viisas, nokkela poika, jolla oli suurena kunnianhimonaan tulla jonakin päivänä kansansa papiksi tai ylipapiksi.
Hänellä oli kunnianhimo ja me huomaamme, että hän oli käynyt kouluaan tämän suuren kunnianhimonsa vuoksi käyttäen siihen koko elämänsä, ehkä noin 8 tai 10 vuotiaasta lähtien aina 30 tai 35 vuotiaaksi asti, kunnes hän silloin lopetti korkeakoulunsa valmistuen ja saaden kaikki diplominsa ja muut, ja hän oli hyvissä väleissä papiston kanssa. Jopa ylipapin kanssa Jerusalemissa; hänellä oli määräykset ylipapilta, henkilökohtaiset määräykset, ja ne oli kirjoitettu ja annettu tämän Sauluksen haltuun, jotta hän menisi Damaskoon ja etsisi käsiinsä kaikki ne, jatka palvelivat Jumalaa toisin kuin hän sanoi; ja heidät tuli sitoa ja laittaa vankeuteen, ja jos tarpeellista niin jopa tappaa, jos hän halusi tehdä niin.
Hänellä oli suuri kunnianhimo. Kaikki se, minkä vuoksi hän oli opiskellut — Jumala oli ottanut sen kaiken pois hänestä. Sen, mikä oli hänen tavoitteensa, minkä vuoksi hänen isänsä oli käyttänyt rahojaan, ja mikä oli ollut hänen äitinsä ja isänsä halu, se kaikki oli otettu hänestä pois, koska Jumalalla oli jotain muuta. Sen vuoksi hän oli vanki oman elämänsä päämäärien suhteen, ja hän oli tullut Jeesuksen Kristuksen vangiksi, sillä Hän on Sana. Tuo matka Damaskoon muutti Paavalin.
Kulkiessaan siellä ehkä kello 11. aikaan päivällä, hänet lyötiin maahan, ja hän kuuli äänen sanovan: "…Saul, miksi vainoat minua?" Hän katsoi ylös, ja koska hän oli juutalainen, hän tiesi, että Tulipatsas oli Herra, joka johti Israelin lapsia, ja hän näki, että Se oli siellä.
Muistakaa, ettei tämä hebrealainen olisi koskaan kutsunut mitään Herraksi, Elohimiksi, jollei hän olisi ollut siitä varma, että kyseessä oli juuri Se, sillä hän oli koulutettu kirjanoppinut. Ja kun hän katsoi ylös, ja näki tämän valon — Tulipatsaan — joka oli johdattanut hänen kansansa läpi erämaan, hän sanoi: "Herra" Elohim. H-E-R-R-A. "Herra, kuka sinä olet?" Ja millainen yllätys sen onkaan täytynyt olla tälle teologille, kun hän kuuli sanottavan: "…Minä olen Jeesus…" juuri Se, jota hän vastusti. Millainen kääntymys!
Sen on täytynyt olla hirvittävää tälle miehelle (miehelle, jolla oli sellainen kunnianhimo) havaita aivan yhtäkkiä, että hän itse oli ollut vainooja! Hänen kunnianhimonsa oli vetänyt hänet vain kauemmas siitä, mitä hänellä oli tarkoituksenaan tehdä, millaisen järkytyksen sen on täytynytkään olla tälle apostolille, kun Hän sanoi: " ... Minä olen Jeesus..." — juuri Se, jota Paavali vainosi. "...Miksi vainoat Minua?"
On myöskin toinen asia, mitä meidän tulisi käsitellä tässä yhteydessä... Katsokaahan, kun he pilkkasivat seurakuntaa, eivät he itse asiassa tehneet pilaa seurakunnasta, vaan Jeesuksesta. "...miksi vainoat Minua?" Kuinka Paavali silloin täynnä omaa viisauttaan olisi voinut uskoa, että tämä joukko, jota hän vainosi, oli juuri se Jumala, jota hän väitti palvelevansa?
Minä en mene yksityiskohtiin, sillä minä uskon, että me kaikki olemme niin harjaantuneita tietääksemme, mitä minä tarkoitan tällä. Samoin on tapahtumassa tänä päivänä.
Paavali, vaikkakin tietämättömänä, oli silti älykkäämpi ja nokkelampi, paljon nokkelampi kuin nämä sivistymättömät galilealaiset, joita hän vainosi, ja jotka olivat alhaisuudessaan jo laajalti vastaanottaneet tämän miehen. Mutta Paavali ei voinut hyväksyä sitä suurine opetuksineen järkiperäisyydessään.
Millainen käännös sen onkaan täytynyt olla siellä tiellä... ja hänet lyötiin sokeudella, niin ettei hän suorittaisi tuota tehtäväänsä, vaan hänet johdettiin paikkaan, jota kutsuttiin Suoraksi kaduksi, Juudaan taloon. Sitten sinne tuli profeetta, nimeltä Ananias, joka näki näyn Paavalin tulosta ja siitä, missä Paavali nyt oli, ja hän meni sinne ja sanoi: "Veli, Saulus, Herra ilmestyi sinulle tiellä ja lähetti minut, että minä laittaisin käteni sinun päällesi, että saisit silmiesi näön ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä." Näettekö, mitä se oli?
Millainen asia se onkaan ollut Paavalille! Katsokaahan, kaikki, mitä häntä oli opetettu tekemään, olikin päinvastoin. Kaikki se koulutus, mitä hänellä oli, se oli tullut hänelle arvottomaksi. Hän tiesi nyt, että hänellä oli kokemus. Tässä on meille toinen hyvä opetus: kokemus yksin ei riitä! Sen täytyy olla Herran SANAN mukainen kokemus.
Nähdessään nyt tämän ja tietäessään, että se oli jotakin suurta, ja että joku muukin oli vastaanottanut sen ennen häntä, hän meni kolmeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi Arabian erämaahan ottaen mukaansa Raamatun, (silloin se oli Vanha Testamentti) ja siellä hän vertasi tätä kokemustaan siihen nähdäkseen, oliko se raamatullinen.
Mitä jos hän olisi sanonut: "No, ehkä se oli vain joku räjähdys", ja sitten jatkanut matkaansa. "Minä seuraan näitä viisaita." Hänen täytyi tulla jonkin vangiksi. Sitten verrattuaan sitä hän tiesi, että hän voisi kirjoittaa Hebrealaiskirjeen käsitellen siinä esikuvia.
Katsokaa, hän oli siellä kolme ja puoli vuotta tutkien Sanaa, ja hän huomasi, että Jumala, joka oli kutsunut hänet, oli viemässä häntä takaisin alkuun ja muuttamassa hänen järkiperäistä olemustaan — muuttamassa kaikkea sitä, mitä hän ajatteli; sitä, mitä varten hänet oli koulutettu; hänen kunnianhimoaan — Jumala pyyhki sen kaiken hänestä pois, ja hänestä tuli vanki.
Jumalan rakkaus oli ollut niin valtava, ja ilmestys oli sellainen, ettei hän VOINUT PÄÄSTÄ SIITÄ EROON! Sellainen on jokaisen todellisen uskovaisen kokemus, kun hän kohtaa Jumalan. Te joudutte tekemisiin jonkin sellaisen kanssa, joka on niin suurta teille, että te tulette vangeiksi kaiken muun suhteen. Te erottaudutte kaikesta muusta kiinnittääksenne itsenne tähän.
Jeesus ilmaisi sen kerran sanoessaan: "Taivasten valtakunta on miehen kaltainen, joka halusi ostaa helmiä. Sitten hän löysi yhden Suuren Helmen, ja hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ostaakseen tuon helmen". Ja samoin on täällä. Teillä on asioista - järkiperäinen käsitys. Teillä on teologinen kokemus, mutta kun tulee se aika, jolloin te todella löydätte jotakin todellista, te irtaudutte kaikesta muusta ja tunkeudutte siihen.
Paavali tiesi, mitä se oli. Hän huomasi olevansa valjastettu jonkin eteen, niin kuin hevonen valjastetaan vetämään jotakin. Ja Paavali tiesi tämän kokemuksesta ja kolmen ja puolen vuoden tutkimisen ja Raamattuun vertailemisensa jälkeen, että Jumala oli valinnut hänet (ja valjastanut hänet) Pyhän Hengen kautta — sen kokemuksen kautta, joka hänellä oli, viemään Evankeliumin pakanoille. Henki itse valjasti hänet.
Tänä päivänä, Kristuksen palvelijoina, meidät on valjastettu siihen. Me emme voi lähteä liikkeelle, ennen kuin meidät on kiinnitetty Sanaan! Riippumatta siitä, mitä muut sanovat, te olette kiinnitettyjä Sanaan. Siinä on jotakin sellaista, että te ette voi päästä siitä eroon. Teidät on sidottu siihen Pyhän Hengen kautta, teidät on kiinnitetty Sanaan. Huolimatta siitä, mitä muut sanovat, se on Sana, joka seuraa teitä. Te olette valjastettuja siihen; teidät on laitettu sen ikeen alle. Hänet oli asetettu Sanan ikeen alle Hengen kautta; hänet oli valjastettu.
Hän oli ollut siellä Arabian erämaan takaosissa, ja hänet oli riisuttu kaikista aikaisemmista asioista, kokemuksistaan ja kunnianhimostaan. Ja meidänkin tänä aikana täytyy tulla riisutuiksi näistä asioista, mutta ihmiset eivät halua sitä. Metodistiveli haluaa säilyttää hieman metodistien opistaan. Baptistiveli haluaa pitää hieman kiinni baptistien opista. Mutta teidän täytyy tulla täysin riisutuiksi kaikesta vanhasta ja syntyä uudesti tuoreella tavalla ja lähteä kulkemaan niin kuin Pyhä Henki johdattaa teitä. Te ette voi sanoa: "No, minun isäni sanoi, että kun hän sai sen seurakunnassaan, hän tervehti pastoria kädestä, ja hän on hyvä seurakunnan jäsen." Se on saattanut olla oikein hänen kaltaisilleen, mutta me olemme erilaisia.
Meidän täytyy palata tänä aikana takaisin Raamatun aikaan. Papitkin olivat valjastettuja, mutta te näette, kun he tulivat toiseen aikakauteen, he eivät pystyneet riisumaan vanhoja valjaitaan ja pukemaan ylleen uusia. Me huomaamme saman tapahtuvan tänään. Me olemme tulleet kirkkokunnallisen ajanjakson lävitse, niin kuin me olemme osoittaneet kautta seurakuntajaksojen ja Raamatun, ja niin edelleen, mutta nyt me tulemme vapaaseen aikaan, missä Pyhä Henki itse laskeutuu alas ja vahvistaa itsensä, tehden itsensä tunnetuksi ja täyttää jokaisen antamansa lupauksen.
Oi, millainen suuri aika, ja hän tiesi, että oli paikkoja joihin hän ei voinut mennä, koska hän oli valjastettu tälle asialle, eikä hän olisi voinut tehdä sitä, vaikka olisi halunnutkin. Hän tiesi, että hänen kunnianhimonsa veti häntä veljiensä tykö, jonne häntä oli kutsuttu tulemaan, ja kuitenkin Henki ajoi häntä tekemään jotakin muuta. Hän ei ollut itsensä oma.
Ehkä joku saattoi sanoa: "Veli Saulus, tai veli Paavali, me tahdomme sinun tulevan tänne, sillä meillä on suurin kirkko. Meillä on suurin seurakunta. Meidän uhrimme ovat suuria..." ja niin edelleen, mutta Henki ahdisti häntä, ja hän ajatteli: "Minulla on siellä veli. Minun täytyy mennä sinne ja pelastaa tämä veli; tuoda hänet Herran tykö." Mutta kuitenkin Henki ajoi häntä menemään muualle — Hän oli VANKI.
Oi Jumala, tee meistä sellaisia vankeja — tee meidät itsekkäästä kunnianhimostamme, omasta arvostelukyvystämme, ja omista paremmista ajatuksistamme, Jeesuksen Kristuksen vangeiksi. Millainen suuri lausunto se onkaan, että minä olen Jeesuksen Kristuksen vanki.
Muistakaa, että Hän on Sana. Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä joku muu ajattelee, kysymys on Sanasta. Katsokaahan, jos te olette Sanan vankeja, ei mikään kirkkokunta voi temmata teitä siitä pois. Se on Sana. Te olette sen vankeja; siinä kaikki. Teidän täytyy toimia niin kuin Sekin toimii.
No niin, hän ei voinut mennä joihinkin paikkoihin, joihin hän halusi mennä. Miksi? Henki esti häntä. Te muistatte kuinka Paavali koetti monta kertaa mennä tiettyihin paikkoihin ajatellen: "Siellä minulla voisi olla suuri kokous", mutta Henki kielsi häntä.
Eikö tämä osoita ja todista selvästi, että Paavali oli VANKI? Jeesuksen Kristuksen vanki — joka oli kiinnitetty Hänen Sanaansa Pyhän Hengen kautta. Oi, minä pidän tästä. Hän oli SIDOTTU. Hänet oli kahlehdittu ketjuilla, rakkauden kahleilla tekemään Jumalan tahdon ja yksin sen. Hän on vanki. Hän oli rakkauden kahleissa. Hän oli Kristuksen ikeessä. Hän ei voinut liittyä mihinkään muuhun. Hänet oli liitetty Kristukseen, ja mihin tahansa tuo talutusnuora veikin, sinne hänen täytyi mennä riippumatta siitä, kuinka vihreältä jommalla kummalla puolen polkua näytti; hänen täytyi seurata johtajaa kulkien ikeessään.
Oi, jospa me tänä iltana täällä Branham - rukoushuoneessa vain voisimme tulla vangituiksi itsekkäästä olemuksestamme, kunnianhimostamme, niin että me voisimme antautua täydellisesti ja ottaa Hänen ikeensä. Se ei merkitse mitään, mitä muu maailma ajattelee; tai mitä he tekevät. Me olemme kiinni rakkauden ikeessä — me olemme vankeja! Minun jalkani ovat niin sidottuja Kristukseen, etteivät ne tanssi; minun silmäni ovat niin kiinnitettyjä Kristukseen, että kun näen tätä nykyaikaista alastonnäytelmää kaduillamme, ne saavat minun pääni kääntymään siitä poispäin; minun sydämeni on niin kiinnitetty Häneen, etten minä enää voi rakastaa tätä maailmaa. Minun tahtoni on niin sidottu Häneen, etten minä enää tiedä, mitkä minun päämääräni ovat. Minne sitten johdatkin, Herra, minä seuraan Sinua. Minä olen vankisi.
Paavali oli todella vanki. Hän ei antanut ainoatakaan väärää lausuntoa. Pyhä Henki oli opettanut hänet odottamaan Sanaa! Hänet oli jo koulutettu yhdellä tavalla, mutta Jumala koulutti häntä nyt toisella tavalla. Pyhä Henki opetti hänet odottamaan Herraa. Sillä ei ollut mitään merkitystä, mitkä hänen aikomuksensa olivat.
No niin, minä toivon voivani näyttää teille jotakin Pyhän Hengen kautta. Ottakaamme nyt jokin esimerkki. Eräänä päivänä Paavali ja Siilas kulkivat erään kaupungin kadulla, ja heillä oli siellä kokouksia, ja eräs riivaajan vaivaama nainen seurasi heitä huutaen heidän peräänsä. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Paavali tiennyt millainen arvovalta hänellä apostolina oli nuhdella tuota pahaa henkeä tuossa naisessa; mutta huomaatteko te? Hän odotti päivän toisensa jälkeen, kunnes yhtäkkiä Pyhä Henki puhui hänelle. Hän sanoi: "Tämä on se hetki!" Sitten Paavali sanoi: "Sinä henki, tule ulos hänestä."
Hän tiesi odottaa Herraa. Tässä suhteessa niin monet ihmiset tuottavat häpeää Sanalle. He lähtevät liikkeelle määrätietoisina. Kuinka monet herätykset ovatkaan sen vuoksi jääneet elottomiksi? Evankelistat eivät odota nähdäkseen, mitä Herralla on sanottavana.
Kun jotkut sanovat: "Tule tänne", he lähtevät heti, koska heidän yhteisönsä sanoo: "Mene" Ja Pyhä Henki saattaa sanoa jotakin muuta, mutta tuon miehen halu tulla aluevanhimmaksi tai joksikin muuksi; vanhimmaksi, piispaksi; se vetää häntä — "sinun täytyy mennä" ja kuitenkin hän tietää asian paremmin. Pyhä Henki sanoo: "Mene tänne." Katsokaahan, hän on organisaation kahleessa! Hän on organisaationsa vanki! Mutta jos hän on Kristuksen ikeessä, hän on Pyhän Hengen johdossa! Hän on sidottu, hän on vanki. Hänelle ei merkitse mitään, mitä muut sanovat. Se kuulostaa hänestä helisevältä vaskelta ja kilisevältä kulkuselta. Hän kuulee ainoastaan Jumalan äänen, ja hän puhuu ainoastaan silloin kuin sekin. Muutoin hän ei sano mitään.
Joku sanoo: "Oi, veli Jones, tai veli Roberts..." tai joku näistä suurista miehistä tänä aikana meidän maassamme, kuten Tommy Hicks, Oral Roberts, tai Tommy Osborn — joku näistä suurista evankelistoista. Jos joku sanoisi: "Tulehan tänne, Tommy. Sinä olet suuri Jumalan mies." tai Oral, "minun setäni makaa täällä hyvin sairaana. Minä haluaisin sinun tulevan tänne. Minä uskon, että sinulla on voima parantaa hänet."
Ja ehkä Pyhä Henki sanoo hänelle: "Ei nyt." Mutta koska hän on tuon miehen ystävä, on hän velvollinen menemään hänen kanssaan. Jos hän ei tee sitä, tulee hän tuon miehen viholliseksi. Tuo mies ehkä sanoo: "Menihän hän "sen ja sen" tykö ja paransi tuon pojan tai tytön. Minä tiedän sen; minä olen ollut vuosikausia hänen ystävänsä, mutta hän ei tullut tänne minun tyköni." Mutta jos Pyhä Henki estää häntä menemästä; silloin hänen on parempi olla menemättä. Jos hän vain on Jumalan ikeessä. He ovat kyllä hänen ystäviänsä, joita hän rakastaa, mutta hänen on parempi olla Pyhän Hengen johdossa mennessään sinne; sillä muutoin siitä ei ole mitään hyötyä. Minä olen kokenut sen niin monta kertaa.
Mutta Paavali odotti Pyhää Henkeä kertomaan, mitä tulisi tehdä. Hengen odottaminen on parasta.
Hän seisoi eräänä iltana saarnaamassa ja näki erään ramman miehen. Ja yhtäkkiä Henki puhui hänelle, ja hän sanoi: "Minä näen." Miten? Samalla tavalla, kuin hän näki, että he haaksirikkoutuisivat eräälle saarelle. "Minä näen, että sinulla on usko, että sinä voit tulla terveeksi. Nouse ylös! Jeesus Kristus tekee sinut terveeksi."
Siinä se on — hän oli ikeessä. Hän olisi saattanut pitää siellä viikon kokouksia ilman, että mitään olisi tapahtunut, mutta hän odotti Pyhää Henkeä puhumaan. Hän oli sidottu siihen.
Nyt te sanotte: "Veli Branham, sinä teet tyhjäksi sen, mitä sinä sanoit sunnuntaina, siitä että olet odottanut koko tämän ajan." Mutta muistakaa, että se oli Pyhä Henki, joka puhui minulle siellä tiellä ja sanoi: "Minä lähetän sinut takaisin sairaiden ja raajarikkojen pariin." Se on ollut tottelevaisuutta Pyhää Henkeä kohtaan. Varmasti. Minä en mennyt ennen kuin Hän käski minun menemään. Minä odotin vahvistusta: "NÄIN SANOO HERRA" siihen asti kunnes minä sain "NÄIN SANOO HERRA". Silloin se on eri asia. Siinä on ero.
Kyllä, hän odotti Herran Sanaa. Henki käski häntä tekemään ainoastaan sen, mitä Jumala käski. Silloin hän tuli Jeesuksen Kristuksen vangiksi. Ystävät, jospa me vain voisimme tulta vangeiksi.
Minä tiedän, että täällä on kuuma, mutta minä haluaisin mainita vielä pari muuta henkilöä, vaikka minulla onkin täällä kirjoitettuna kuusi tai kahdeksan muuta, mutta minä haluaisin mainita heistä vielä kaksi. Ottakaamme esimerkiksemme Mooseksen luonne. Hän syntyi vapauttajaksi, ja hän tiesi sen, että hän oli syntynyt vapauttajaksi. Mutta ennen kuin minä sanon enempää Mooseksesta, minä haluaisin sanoa tämän: Jumalan täytyy aina ottaa vangikseen jokainen mies, joka tahtoo kokonaisesti palvella Häntä. Tuon miehen täytyy laittaa pois kaikki päämääränsä, kaikki se, mitä hän on, kaikki: elämänsä, sielunsa, ruumiinsa, tahtonsa, kunnianhimonsa, ja kaikki muu, ja tulla täydellisesti Kristuksen vangiksi palvellakseen Jumalaa, joka on Sana.
Sinun ehkä täytyy vaeltaa vastoin parasta ymmärrystäsi. Sinä voit ajatella, että jossakin tietyssä organisaatiossa sinut voitaisiin korottaa ja sinusta tehtäisiin suuri ja loistava. Mutta mistä te löydätte itsenne? Hetken kuluttua te huomaatte itsenne lyödyksi. Niin tapahtuu, kunnes Jumala saa itselleen miehen, joka haluaa tulla hänen vangikseen...
Jumala etsii vankeja. Hän on aina tehnyt niin. Te voitte nähdä sen kautta Kirjoitusten. Miehen täytyy olla Kristuksen vanki kaikissa asioissa... Sen vuoksi te ette voi liittyä mihinkään muuhun kuin Kristukseen. Ette edes isäänne, äitiinne, veljeenne, sisareenne, vaimoonne, ette kehenkään — te olette liittyneet ainoastaan Kristukseen, ja yksin Häneen. Silloin Jumala voi käyttää teitä. Siihen asti te ette menesty.
Joskus kun menen ulos, minä puhun ihmisille röyhkeästi. Katsokaahan, minä koetan leikata teitä irti. Teillä täytyy olla paikka, mistä te aloitatte. Joskus minä puhun naisten hiusten leikkaamisesta, ja näiden vaatteiden pitämisestä, ja siitä kuinka heidän tulee säilyttää kristillinen tunnustuksensa ja elää sen mukaan.
Te sanotte: "Sehän on pikku asia." Mutta teidän täytyy aloittaa jostakin. Aloittakaa silloin aakkosistanne ja tulkaa Kristuksen vangeiksi, ja jatkakaa sitten kaiken poikki leikkaamista, kunnes olette leikanneet pois viimeisen asian, joka sitoo teitä. Silloin te olette vankeja. Te olette silloin Hänen otteessaan. Hän on saanut teistä otteen.
No niin, Mooses tiesi, että hän oli syntynyt vapauttajaksi — hän tiesi sen. Ja oletteko huomanneet, että se oli Mooseksen kunnia-asiana? Sillä Mooses tiesi siitä, koska hänen äitinsä oli kertonut siitä, ollessaan hänen imettäjänään.
Ei ole epäilystäkään siitä, että kun Mooses, tuo pieni lapsi, syntyi, etteikö hänen äitinsä sanonut: "Tiedätkö, Mooses, että isäsi Amram ja minä olemme rukoilleet jatkuvasti; me huomasimme (me näimme Sanasta), että on vapauttajan tulon aika, ja me rukoilimme: "Herra Jumala, me haluamme nähdä tuon vapauttajan". Eräänä yönä Herra kertoi meille näyssä, että sinä syntyisit, ja että sinä olisit tuo vapauttaja. Me emme pelänneet kuninkaan käskyjä. Me emme välittäneet siitä, mitä kuningas sanoi. Sillä me tiesimme, että sinä syntyisit vapauttajaksi. Mooses, me tiedämme, että me emme olisi voineet kasvattaa sinua oikein", (muistakaa, että he olivat olleet siellä Egyptissä 400 vuotta) "ja me halusimme sinun saavan sellaisen, todellisen sivistyksen, oikean koulutuksen, ja niin minä otin sinut ja laitoin sinut pieneen kaislakoriin ja asetin Niiliin. Ja minä ponnistelin viedäkseni tuon kaislakorin sieltä kaislojen lävitse, ja kuljetin sen sinne kilometrejä alaspäin lähelle faaraon palatsia, missä oli faaraon tyttären kylpypaikka. Ja minä tiesin, että tarvittaisiin naista kasvattamaan sinua, (eikä tuohon aikaan tietystikään ollut mitään tuttipulloja, ja niin heidän täytyi hankkia imettäjä ... ) ja minä lähetin Mirjamin sinne, ja hän seisoi siellä ja sanoi: "Minä tiedän, mistä minä löydän imettäjän" ja hän tuli luokseni. Ja Mooses, (kaikki ovet siellä olivat suljettuja) kultaseni, sinä olet nyt 16 vuotias, ja sinua tullaan pitämään faaraon poikana, ja jonakin päivänä sinusta tulee vapauttaja, joka on vievä kansansa täältä pois…
Mooseksen kunnianhimo alkoi kasvaa. "Minä opiskelen, äiti! Minä tutkin kaikkea, mitä vain voin! Tiedätkö, mitä minä aion tehdä? Minä opiskelen kovasti tullakseni sotilaaksi, ja sitten minä tiedän, kuinka johdatan nämä ihmiset täältä pois. Minusta tulee suuri kenraali ja piispa. Minä tiedän, kuinka se tehdään, ja minä johdatan heidät täältä pois. Minä hankin filosofian tohtorin tai lakitieteen tohtorin arvon. Sen minä teen."
Hän oli niin kuin Isä Chiniquy, jos te olette lukeneet hänen kirjansa. No niin. Hän aikoi vapauttaa kaikki protestantit, ja tiedättehän, että hänestä itsestään tuli protestantti. Niin tapahtui vuosia sitten tälle suurelle papille, Isä Chiniquylle. Teidän pitäisi hankkia hänen kirjansa ja lukea se. (Viisikymmentä vuotta Rooman kirkossa — Charles Chiniquy) He kutsuvat häntä Isäksi, mutta todellisuudessa hän oli veli Chiniquy. Siinä merkityksessä me emme kutsu ketään miestä Isäksi.
Me näemme, kuinka hän aikoi lukea Raamattua, niin että hän voisi mennä sinne ja osoittaa vääräksi protestanttisen uskonnon, mutta hän joutui ymmälleen. Luullakseni hän luki Raamattua ja Pyhä Henki tarttui häneen, ja hän tuli yhdeksi heistä.
Huomatkaa nyt tämä: Mooses sai kaiken mahdollisen koulutuksen, koska hän oli niin etevä, niin sivistynyt, niin järkevä, ettei ollut ketään hänen vertaistaan. Hän saattoi jopa opettaa egyptiläisiä. Hän saattoi opettaa heidän psykologejaan. Hän saattoi opettaa heidän kenraaleilleen sotavoimien käyttöä. Hän oli suuri mies ja ihmiset pelkäsivät Moosesta hänen suuruutensa vuoksi.
Oi, millainen oppineisuus! Hän oli arkkipiispa tai ehkä niin kuin paavi. Hän oli suuri ja mahtava mies! Hän tiesi syntyneensä sitä tehtävää varten, ja hän oli suuren kunnianhimon vallassa harjoitellut tekemään sen.
Samoin on tänään. Nämä miehet, jotka saavat koulutuksensa noissa kouluissa... niin kuin täällä Lännessä esimerkiksi, he ovat aikeissa rakentaa 150 miljoonan dollarin teologisen koulun. Katsokaahan, sen tekevät helluntailaiset. 150 miljoonan dollarin koulu. Minä käyttäisin sen lähetyssaarnaajiin kentällä.
Mutta mitä he tekevät tullessaan pois noista kouluista? Mitä he ovat? He ovat joukko "hienostelijoita. Juuri niin, sellaisina he tulevat sieltä. Kaikki muut ovat tehneet heistä sellaisia, ja niin on tapahtuva tässäkin koulussa.
No niin, me löydämme Mooseksen sieltä koulutuksensa kanssa, samoin kuin he tänäkin päivänä ovat täynnä oppineisuutta (heillä on suuria piispoja ja niin edelleen ja heillä on valtava kunnianhimo) ja mitä me teemme? Meidän kunnianhimomme saa meidät samaan tilaan kuin Mooseksenkin. Jumalan täytyy, ennen kuin Hän saa miehen käsiinsä, riisua hänet kunnianhimostaan. Hänet täytyy riisua kaikesta koulutuksestaan.
Ja Mooses lähti vapauttamaan... hän tappoi yhden egyptiläisen ja sen tehdessään hän huomasi olevansa väärässä. Hän ei voinut tehdä sitä. Se ei tapahtunut sillä tavalla. Jumalan täytyi viedä hänet erämaahan, autioon paikkaan.
Huomatkaapa, on jotakin erikoista, että nämä miehet, joille Jumalalla on sanoma, Hän vie heidät erämaahan. Hän vei Paavalin erämaahan opastaakseen häntä ja antaakseen hänelle kaikki suuret näkynsä... Hän meni erämaahan. Siellä erämaassa hän viipyi kunnes Jumala teki hänelle täysin tiettäväksi, mitä tuli tehdä.
Mooseksen aikana Jumala vei hänet erämaahan. Hän vei Mooseksen sinne neljäksikymmeneksi vuodeksi ja riisui hänet kaikesta teologiasta ja kunnianhimosta. Oi, millainen aika se olikaan, kun hän saattoi katsoa taakseen ja nähdä epäonnistumisensa, ja tänä iltana meidän tulisi tehdä samoin, kun me näemme oman kunnianhimomme.
Katsokaa parantamiskampanjaa ja sitä, mitä Herra teki muutamia vuosia sitten aloittaakseen parantumisen julkituomisen sairaiden keskuudessa ja niin edelleen. Jokainen, kaikki organisaatiot, kaikkien heidän täytyi saada oma parantaja, koska se ei tullut heidän organisaatioonsa. Ja mitä me olemme tehneet?
Tutkikaamme sitä hetken. Me olemme tehneet samoin kuin Mooses teki! Me olemme menneet ja koettaneet kovasti saada aikaan jotakin ihmettä. "Minä haistan sairauden" — "Minulla on verta kädessäni". He tuottavat ihmeitä. Ja mitä se on saanut aikaan?
Jotkut näistä miehistä olivat niin kovassa paineessa, että he murtuivat, ja heistä tuli säännöllisiä juoppoja; neurootikkoja. Ja heidän mielensä kääntyi pois helluntain päämäärästä takaisin organisaatioiden muodostamiseen ja muuhun sellaiseen.
Katsokaa, mitä me olemme tehneet — tappaneet yhden egyptiläisen. Se on totta. Ja me olemme koettaneet, me olemme hakeneet sensaatioita, me olemme maksaneet, me olemme nähneet vaivaa koko yön rukouskokouksissa, niin että me olemme kadottaneet äänemme, koettaessamme saada jotakin aikaan, viritelleet jotakin ja tehneet kaikkea sellaista ja havainneet epäonnistuneemme täydellisesti. Me tarvitsemme matkaa erämaahan. Se on totta. Kyllä.
Telttakokoukset ja kaikki ponnistelut. Miksi te ette lopeta? Niin teidän tulisi tehdä. Menkää takaisin ja lopettakaa. Mehän olemme tehneet samoin, kuin he tekivät, samoin kuin Mooses teki. Siitä ei ole mitään hyötyä. Neljänkymmenen vuoden kuluttua hän havaitsi olevansa Jumalan Sanan vanki. Mitä me olemme koettaneet tehdä, kun nämä suuret siunaukset ovat tulleet meidän osaksemme? Kun nämä kaikki suuret asiat ovat tulleet julki, niin kuin Jumala kertoi niistä meille, kuinka meidän täytyy syntyä uudesti ja kuinka vastaanottaa Pyhä Henki, ja tulla kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen ja kaikki nämä asiat. Tiedättehän, että ihmiset ovat, sen sijaan että he olisivat pysyneet Sanassa, olleet sen ikeessä — mitä he tekivät? He aloittivat oman kirkkokunnallisen teoriansa kanssa, joka ja oli epäonnistunut, ja he koettivat saada aikaan jotakin totuuden näköistä.
Minun on parasta lopettaa tähän. Minä olen varma siitä, että te olette tarpeeksi viisaita tietääksenne, mitä minä tarkoitan. Mutta katsokaa, mitä se on saanut aikaan? Ajatelkaa sitä! Mitä muuta meillä on tänä iltana kuin koko kansakunta täynnä organisoituneita ihmisiä, jotka kieltävät Jumalan Sanan — ihmisiä, jotka sanovat Pyhän Hengen elämästä, että se on inhimillistä ajatustenlukua — ihmisiä, jotka kieltävät tällaisia uskovia tulemasta omaan seurakuntaansa, eivätkä he anna teidän mainita sanaakaan käärmeen siemenestä, iankaikkisesta varmuudesta, ja niistä asioista, jotka Pyhä Henki on paljastanut ja osoittanut, että ne ovat Sana.
Minä olen antanut heille haasteen toisensa jälkeen, että he tulisivat todistamaan sen vääräksi. Mitä heillä on? Se on sama asia kuin Lutherillakin oli ja kaikilla muilla.
He ovat tappaneet egyptiläisen. — Mitä se oli? Ehkä se sai jonkun lopettamaan varastamisen tai jonkun elämään uskollisena vaimolleen, mutta millaiseksi te teitte tuon ihmisen sen jälkeen? Seurakunnan jäseneksi. "Tule ja liity meidän joukkoomme."
Katsokaa, tuo KUOLLUT JA HAISEVA MIES oli ainoa asia, jonka hän saattoi näyttää menestyksensä osoituksena 40 vuoden koulutuksen jälkeen — siellä makasi tuo kuollut, haiseva ja mädäntynyt egyptiläinen.
Samalla tavoin on tänäkin päivänä. Ainoa asia, minkä me voimme osoittaa tästä niin kutsutusta herätyksestä, joka on vaikuttanut täällä kaikkialla, on haiseva joukko seurakuntien jäseniä, jotka eivät tiedä Jumalasta enempää kuin hottentotti Egyptin yöstä! Se on totta. Jos te kerrotte heille Jumalan Sanasta, he sanovat: "Minä en usko sitä. Minä en välitä siitä, mitä he sanovat, sillä minä en usko sitä." Tällaisia asioita on hirvittävää osoittaa jonkun työn tuloksiksi, kaiken sen vaivan ja suurten ponnistusten jälkeen, mitä meillä on ollut...
Ehkä me voimme osoittaa jotakin suurta koulua; mutta se on KUOLLUT! Me voimme osoittaa jotakin organisaatiota, mutta se on KUOLLUT! Se haisee! Se on aivan samanlainen kuin sekin, josta me alussa erottauduimme. Niin kuin sika palaa mutakuoppaansa ja koira oksennukselleen, samoin tapahtuu meille palatessamme takaisin..
Yksi kuollut egyptiläinen... ja kuitenkin Mooses tiesi, että hänet oli kutsuttu tekemään se.
"Oletko sinä kadottanut tunteesi näitä ihmisiä kohtaan?"
"En."
"No, miksi sinä et sitten ole tuolla tekemässä tätä tai tuota? Miksi sinä et mene noiden muiden kanssa?"
Mooses oli siellä erämaassa riisuttavana siihen asti, kunnes hänellä oli tuo kokemus siellä palavan pensaan äärellä, joka julisti tuon Sanan: "Minä olen Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala; ja minä muistan antamani lupauksen; ja minä olen tullut vapauttamaan kansaani; ja minä lähetän sinut tekemään sen."
Siinä se oli... Sana, eikä ihmisten kunnianhimo tai mieliteko. Millainen hän silloin oli? Hän ei enää halunnut kohdata noita egyptiläisiä. Hän ei enää halunnut kohdata sitä asiaa, mutta hänestä oli tullut vanki! Aamen!
Kaikki nuo vuodet hän oli kulkenut siellä riisuttavana, mutta sitten hänestä tuli vanki palavan pensaan edessä... Tuosta mahtavasta Mooseksesta ja hänen älykkyydestään. Raamattu sanoo, että Mooses oli mahtava mies sekä sanoissaan että teoissaan Egyptissä.
Mutta katsokaa, mitä mahtavat teologit tekivät palavan pensaan läsnäolossa! Mooses ainoastaan tunnusti kyvyttömyytensä. Kun hän näki Jumalan alkuperäisen tarkoituksen, hän tunnusti kyvyttömyytensä tehdä sitä, kuitenkin hän oli saanut kaiken sen teologisen koulutuksen, jonka he saattoivat hänelle antaa. Hän oli opiskellut heidän parhaissa kouluissaan, mutta mitä hän olisi voinut tehdä, kun tuo suuri Tulipatsas oli siellä pensaassa... Hän sanoi: "Minä en osaa edes puhua."
"Herra, mikä minä olen menemään sinne?" "Ota kengät pois jalastasi, Mooses. Minä haluan puhua sinulle. Heittäydy maahan ja ota pois kenkäsi. Heittäydy maahan, sillä Minä haluan puhua sinulle." Mooses ei voinut edes puhua. Lopulta hänestä tuli valittu VANKI, Valittu PROFEETTA; juuri niin kuin Paavalikin valittiin.
Mooses oli valittu vapauttaja, ja sitten lopulta Jumala sai tämän valittunsa alistumaan vangikseen. Oi! Hän saattoi liikkua ainoastaan silloin kun Jumalan Sana liikutti häntä.
"Kenen minä sanon lähettäneen minut?"
"MINÄ OLEN."
"Kuinka minä teen sen?"
"Minä olen sinun kanssasi."
"Kyllä, Herra, juuri niin kuin Sinä sanot. Tässä minä olen."
"Oi, hän oli vanki. Hän tekee vastoin omaa parasta tietoaan."
"Minä olen sinun kanssasi."
"Kyllä, Herra, juuri niin kuin Sinä sanot. Tässä minä olen."
"Hän on vanki. Hän kulkee vastoin parasta ymmärrystään asioista."
Hänet oli koulutettu komentamaan armeijaa. Hänet oli koulutettu ajamaan vaunujen kanssa pitäen ne kaikki järjestyksessä; heittämään keihästä. Tällä tavalla hän ajatteli tekevänsä sen. Tällainen oli hänen koulutuksensa. Ja hän kysyi: "Mitä minä käytän siihen?"
Jumala sanoi: "Mikä sinulla on kädessäsi?"
Sauva! Jumala tekee joskus asioita, jotka ihmismielestä tuntuvat järjettömiltä. Sauva kädessään. Parta riippui alas, hän oli 80 vuotias; hänen vaimonsa oli aasin selässä ja lapsi istui hänen sylissään ja Mooseksen vanhoissa väsyneissä käsissä oli sauva ja hän kohotti päänsä suoraan, sillä hänellä oli NÄIN SANOO HERRA. Hänet oli lopultakin ankkuroitu paikalleen! Hän oli vanki.
"Minä liikun ainoastaan silloin kuin Sanakin. Minä puhun vain silloin kuin Sanakin."
"Minne sinä olet menossa?"
"Minulla on tehtävä — minun tulee seisoa faaraon edessä ja näyttää hänelle tämän sauvan kautta, että Jumala on lähettänyt minut hänen tykönsä."
"Mitä sinä sitten teet?"
"Jumala on huolehtiva siitä, kun minä olen ensin tehnyt tämän."
Siinä se on. Minun on tehtävä ainoastaan yksi asia. Ensiksi minun tulee antautua. Tulla vangiksi!
Mooseksesta tuli vanki. Hän tunnusti, ettei osaa edes puhua. Jumala sai hänet lopulta käsiinsä, niin että hän saattoi liikkua ainoastaan silloin, kun Jumala liikutti häntä. Jumala antoi hänelle Sanansa. Mooses tiesi, että se oli Sana. Hän alistui Sanan alle, ja Pyhä Henki, Jumala, ankkuroi Mooseksen Jumalan tahtoon.
Samoin Hän teki Paavalille. Tiedättekö te sen? Hän kiinnitti Paavalin siihen — tämän kyömynenäisen, ivallisen juutalaisen. Paavali oli täynnä filosofian ja lakitieteen tohtorinarvojaan, mutta Jeesus sanoi: "Minä näytän hänelle, mitä hänen pitää kärsiä Sanan tähden."
Paavali istui siellä nähden Sanan ja havaiten, että se oli Jeesus. Silloin hän kohotti kätensä ylös ja tuli yhdistetyksi Häneen! Jumalan rakkaus kiinnitti hänet Sanaan. "Hän on vievä minun nimeni pakanain eteen." Sinne hän meni.
"Mooses, Minä olen isiesi Jumala, Minä olen Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Minä muistan lupaukseni heille, ja lupauksen aika on nyt lähellä. Minä näen kansani ahdistuksen! Minä muistan lupaukseni! Minä olen tullut alas valjastaakseni sinut siihen."
Te tiedätte, mitä Sana sanoo. Minä valjastin sinut lähettääkseni sinut sinne — minä puen sinut voimalla mennäksesi vapauttamaan Minun kansani. Ota tuo sauva käteesi todistuksena, koska sinä näit ihmeen, joka tapahtui sen kautta. Samoin lähti Daavid linkonsa kanssa.
Hän lähti sinne Jumalaan kiinnitettynä. Lopultakin Jumalalla oli mies, joka oli Hänelle alamainen, kiinnitetty Häneen niin, ettei hän voinut liikkua ennen kuin Jumalan Sana liikutti häntä. Jospa tämän ajan ihmiset tekisivät samoin.
Silloin hän oli Jumalan vanki — rakkauden vanki. Hänet oli sidottu Jumalaan rakkauden yhdyssiteellä, samoin kuin Paavalikin oli sidottu rakkauden köysillä Jumalaan. Molemmat heistä olivat saaneet samanlaisen koulutuksen. Mooses oli koulutettu vapauttamaan Israelin kansa sotaväellä. Paavali oli koulutettu ottamaan se pois roomalaisten hallinnasta ja vapauttamaan heidät tuon ajan maailman seurakunnallisten voimien kautta. Gamalielilla oli siellä suuria kouluja, ja he molemmat menivät erämaahan ja tulivat sieltä pois muuttuneina miehinä.
Molemmat heistä näkivät Tulipatsaan, ja he molemmat olivat profeettoja! Onko se totta? He molemmat olivat profeettoja ja Tulipatsas puhui heille. Ja he tulivat esiin vapauttajina. Siellä he olivat; he menivät erämaahan. He jättivät kotinsa ja menivät erämaahan jättäen kansansa ja kaiken, löytääkseen Jumalan tahdon.
Heidät oli koulutettu yhdellä tavalla ja Jumala muutti heidät toisenlaisiksi. Ja heistä tuli täydellisesti vankeja, niin etteivät he toimineet tahtomallaan tavalla, vaan sillä tavalla kuin Jumala halusi heidän toimivan. Hän on sama eilen tänään ja iankaikkisesti.
Vieläkö meillä on kymmenen minuuttia aikaa?... Minä koetan todella nopeasti käsitellä vielä yhtä luonnetta: Minä näen nyt edessäni yhden. Hänen nimensä on Joosef. Hän oli valittu poika. Hän oli Jeesuksen Kristuksen täydellinen esikuva. Hän oli syntynyt profeetaksi. Ja hän saattoi nähdä näkyjä, ja ollessaan vielä pieni poika, näki hän näyssä itsensä istumassa valtaistuimella ja hänen veljensä kumarsivat häntä.
Mutta katsokaa. Hän tunsi jollakin tavalla olevansa suuri kaveri. Mutta katsokaa, mitä Jumalan täytyi tehdä? Hän teki samoin kuin heille kaikille muillekin, sillä Mooses oli vapauttaja, Paavali oli vapauttaja, ja nyt Joosef oli vapauttaja. Hän pelasti kansansa nälänhädästä. Mitä Jumalan täytyi tehdä hänelle? Laittaa hänet vankilaan. Suoraan todelliseen vankilaan.
Kyllä, sillä muistattehan kuinka hänen veljensä myivät hänet egyptiläisille, ja he myivät hänet Potifarille, ja kun Potifar antoi hänelle hieman vapautta, niin ensimmäinen asia, mikä hänelle tapahtui, oli, että se otettiin häneltä pois. Ja hän istui siellä vankilassa itkien, itkien. Jumalan täytyi riisua hänet.
Mutta huomatkaa tämä. Minä uskon, että hän muisti koko ajan siellä vankilassa tuon näyn sanoneen, että hän tulisi istumaan valtaistuimella, ja hänen veljensä tulisivat kumartamaan häntä, sillä hän tiesi, että tämä lahja tuli Jumalalta, ja hän tiesi, että sen täytyisi tapahtua.
Jospa me vain voisimme pitää sen mielessämme, että Jumalan Sanan mukaan Hänellä tulee näinä viimeisinä aikoina olemaan seurakunta — Hänellä tulee olemaan kansa, ja että nämä kaikki asiat, jotka hän on luvannut, Hän tulee tekemään ne. Hän lupasi tehdä niin, ja me elämme nyt tuossa AJASSA Sanan mukaan! Hän nyt koettaa vain tehdä meistä todellisia vankeja, jotka olisivat Häneen ankkuroituja.
Tunnetteko te tuon vanhan laulun, jota meillä oli tapana laulaa: "Ja silloin minä olen kiinnitetty Jumalaan; mini! haluan olla kiinnitettynä Jumalaan? ... " Minä ajattelin tuota: "Teljettynä Jumalaan." Ei mitään muuta! Te voitte liikkua ainoastaan silloin, kun Jumala käskee liikkumaan. Te voitte tehdä ainoastaan niin kuin Jumala käskee tehdä. Silloin te olette kiinnitettyjä Jumalaan.
Siellä Joosef ajatteli. Hänkin epäonnistui täydellisesti itsessään. Kaikessa siinä, mitä hän tiesi ja ymmärsi, hän epäonnistui sen kaiken suhteen. Se ei toiminut. Hän oli tilanteessa, missä kukaan ei kuunnellut häntä. Hän oli vanki.
Hänet oli laitettu sellaiseen tilanteeseen, etteivät epäuskoiset uskoisi sitä. Näettekö te, mitä minä tarkoitan? Hänen palvelustehtävänsä oli hyödytön — ihmiset käänsivät päänsä hänestä poispäin. He eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiota vankilassa. Mitä hyötyä olisi hänen palvelustehtävästään? Hän olisi saattanut seisoa siellä ja saarnata heille vankilan kaltereiden takaa noiden ihmisten kulkiessa siellä kadulla, ymmärrättekö? Mutta hänestä tuli vanki. Jumala otti hänet vangikseen siihen asti, kunnes kaikki oli valmista.
Huomatkaapa, että Paavali epäonnistui täydellisesti. Lopulta Jumala tuli sinne vankilaan Joosefin tykö. Niin kuin Paavalin ja kaikkien muidenkin kohdalla. Jumala tuli Joosefin luokse ja käytti sitä lahjaa, jonka Hän oli Joosefille antanut saadakseen hänet pois sieltä vankeudesta. Kyllä. Jumala vei Joosefin ulos vankeudestaan. Mitä hän teki? Niin pian kuin Jumala toi hänet pois vankeudesta, antoi kuningas hänelle vallan — hänet muutettiin. Hänet tuotiin pois vankilasta ja hänelle annettiin voima, niin että kaikki se, mitä hän sanoi, se tapahtui. Aamen!
Nuo vangit muistivat alituiseen, että he olivat syntyneet tiettyä tarkoitusta varten... Hän oli syntynyt istuakseen kuninkaan vierellä, ja kaikkien muiden tuli kumartaa häntä. Hänen näkynsä kertoi sen hänelle. Aamen! Mutta ennen kuin hänen näkynsä saattoi täydellisesti toteutua, täytyi hänen tulla vangiksi! Aamen! Sitten hän tuli hallitsijaksi, ja tullessaan pois vankilasta tultuaan Jumalan Sanan vangiksi, että hän voisi sanoa ainoastaan sen, mitä Jumala laittoi hänen suuhunsa sanottavaa, silloin Jumala toimi hänen kauttaan!
Huomatkaapa, että Mooseksella oli valta käskeä kaikkia faaraon palatsissa mielensä mukaan: "Jos sinä sanot tälle vuorelle, siirry tuonne." Hänellä oli valta yli faaraon vankilan. Olivatpa he sitten diakoneja, vanhimpia, tai aluevalvojia tai mitä tahansa. Hän sanoi: "Minä sidon teidät!" Ja niin he olivat sidottuja. Hän saattoi saada sen aikaan omalla sanallaan ja omasta tahdostaan! Aamen! Kunnia Jumalalle!
No niin, minulla on vielä kolme minuuttia, jos aion pitää sanani. Me huomaamme, että hänestä tuli Jumalan vanki, kun hän ennen oli ollut maailman vanki, samoin tapahtui Paavalille ja Moosekselle. He tulivat omien ajatustensa vangeiksi. Ja kun Joosef tuli sieltä pois, oli hänellä Jumalan voima.
Jumala alisti allensa Paavalin ja Mooseksen omat ajatukset ja riisui heidät niistä. Heistä tuli Kristuksen Sanan vankeja. Te ihmettelette sitä, kun minä puhuin Kristuksesta! Hebrealaiskirjeessä sanotaan, että Mooses katsoi Kristuksen pilkan suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet, niinpä hän oli Kristuksen vanki niin kuin Paavalikin.
Ja muistakaa, että he kaikki kolme olivat profeettoja. Ja heidät täytyi riisua omista ajatuksistaan, jotta heistä tulisi Jumalan tahdon ja toimintatapojen vankeja. Muistakaa nyt, että hänellä oli valta sitoa omalla sanallaan ja valta päästää vapaaksi oman sanansa mukaan. Hän saattoi sanoa: "Minä vapautan sinut kuninkaan nimessä." Aamen!
Faarao teki Joosefin pojakseen. Kristus tekee rakkauden vankinsa pojikseen, ja Hän antaa heille voiman. Hän sanoi niin Johanneksen evankeliumin 14. luvun 12. jakeessa. "Joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin kuin ne, hän on tekevä."
Nämä Kristuksen rakkauden vangit saavat voiman kuninkaalta, joka on Kristus. Aamen. "Totisesti minä sanon teille, jos joku sanoisi tälle vuorelle: "Kohoa ja heittäydy mereen", eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi." "Jos te pysytte Minussa, ja Minun Sanani pysyvät teissä". Jos te olette ikeellä kiinnitetyt Minuun... sillä Hän ja Hänen Sanansa ovat sama asia. "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala..." "Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme..." "Hän on sama eilen, ja tänään ja iankaikkisesti." "Jos te pysytte Minussa... " (ettekä harhaile siellä ja täällä) "...pysytte Minussa, ja Minun Sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä tahdotte", (tai sanokaa, mitä haluatte) ja se tapahtuu." Hänellä on voima.
Huomatkaapa, ennen kuin hän tuli sieltä ulos, hänet täytyi viedä ulkopuolelle ja hänen hiuksensa leikattiin. Muutamia asioita täytyi leikata pois, ennen kuin hän saattoi kohdata kuninkaansa.
Oi, joskus Jumala vie ihmisensä ulos ja leikkaa pois jotakin heidän omasta tahdostaan. Hän osoittaa heille, etteivät he voi tehdä aivan mitä he haluavat. Tiedättehän, mitä minä tarkoitan. Heillä ei ole vapautta tehdä, mitä he tahtovat. Ennen kuin he voivat saada täyden voiman ja tulla Kristuksen rakkauden orjiksi, jotakin täytyy leikata heistä pois ja sitten heidät voidaan tuoda esiin. Joskus Jumala vie heidät erämaahan tehdäkseen sen — leikatakseen heistä jotakin pois ja tuodakseen sitten heidät sieltä voideltuina täyttämään sen tarkoituksen, jota varten Hän on heidät asettanut! Näettekö te, mitä minä tarkoitan? Veljet, me olemme lopunajassa.
Muistakaa, mitä Hän on tehnyt kaikkina muina aikoina. Hänen on aina täytynyt ottaa joku mies ja tehdä hänet vangikseen, niin, että hän unohtaa itsensä. Hänen täytyy unohtaa kaikki, mitä hän on tiennyt, unohtaa koko koulutuksensa ja kaikki, tietääkseen Jumalan tahdon ja seuratakseen Jumalaa. Hän ei voi samaan aikaan seurata sitä, mitä ihmiset ja Jumala tekevät. Ne ovat toisilleen liian vastakkaisia asioita.
Te ette voi samaan aikaan kulkea itään ja länteen; te ette voi samalla kertaa mennä oikealle ja vasemmalle; te ette voi samalla kertaa tehdä oikein ja väärin; te ette voi samalla kertaa seurata Jumalaa ja ihmisiä. Ei, te joko seuraatte Jumalaa tai sitten ihmisiä.
Jos te seuraatte Jumalaa ja olette antautuneet Jumalalle, silloin te tulette tuon Jumalan vangeiksi — Sanan vangeiksi, seuraamaan Hänen tahtoaan. Riippumatta siitä, mitä muut sanovat. te tulette Sen vangeiksi.
Kuunnelkaa, me olemme lopunajassa, ja minä haluan sanoa tämän kunnioittavasti, kun nämä viimeiset pari minuuttia kuluvat loppuun. Katsokaa, mitä Jumala on tekevä, minun mielipiteeni mukaan. Ja Hänen täytyy tehdä se, ja Hän on tekevä sen tänä lopunaikana; Hänen täytyy löytää työkalu elonkorjuuta varten. Hänen täytyy löytää työkalu puhdistaakseen pulmatantereensa.
Jokaisella maanviljelijällä, joka lähtee korjaamaan eloaan, täytyy olla työkalu, jolla hän voi tehdä sen. Varmasti. Hänellä täytyy olla terävä sirppi tai jotakin, jokin väline, millä hän voi puida viljansa. Ja vilja on kypsynyt.
Jumala ota meidät käsiisi. Tee meistä rakkautesi kahlehtimia palvelijoita. Käytä meitä työkaluinasi tuomaan julki tämän synnillisen, kirotun maan päällä, missä me elämme, että Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
Jumala, tee minusta itsestäni vankisi. Jos kaikki veljeni minut hylkäävä, t; jos kaikki ystäväni kääntyvät minusta pois; minä haluan olla Jeesuksen Kristuksen ja Hänen Sanansa vanki, niin että minä olisin kiinnitetty Hänen Sanansa ikeeseen Pyhän Hengen kautta, nähdäkseni Pyhän Hengen vahvistavan Jumalan Sanan niiden samojen asioiden kautta, jotka Hän on sanonut tekevänsä. Minä haluan olla Jeesuksen Kristuksen vanki. Rukoilkaamme.
Haluammeko me tänä iltana, kun päämme ovat kumarrettuina, laittaa syrjään tuon halumme olla jotakin muuta, ja hyljätä kaikki itsekkäät, omahyväiset ajatuksemme?
Jos täällä on joku nuori poika tänä iltana katsellen ympäriinsä ja sanoen mielessään: "Kun minusta tulee iso, minusta tulee se ja se." Jospa sinä voisit tuntea Jumalan tahdon vaikuttavan sinun elämässäsi ja sanoisit: "Ei, ei, minun kunnianhimoni on nyt mennyttä. Viimeisten päivien aikana Pyhä Henki on puhunut minulle. Minä haluan antautua Jumalalle ollakseni puintiväline tänä lopunaikana."
Jollakin nuorella tytöllä saattaa olla kunnianhimonaan hienostunut rouvaselämä, tai ehkä hän haluaa olla kaunis pikku missi, tai ehkä hän haluaa luoda itselleen uran Hollywoodissa, etkö sinä olisi valmis luopumaan kunnianhimostasi Jumalan ja Hänen Sanansa läsnäolossa, ja kuuntelemaan Jumalan kutsua omassa elämässäsi? Jumala tietää kuka sinä olet.
Jos täällä seurakunnassa on joku sananpalvelija, tai joku työntekijä, (Minä käyn täällä vain silloin tällöin; minä en tunne kolmannestakaan kaikista niistä, jotka istuvat täällä tänä iltana, ...tunnen vain kourallisen ihmisiä.) Ihmettelenpä, onko täällä sellaisia henkilöitä, jatka haluaisivat sanoa: "Minä en välitä siitä, mitä muut sanovat. Minä olen nyt Jumalan orja. Minä aion saarnata Hänen Sanaansa mistään piittaamatta. Minä en välitä siitä, jos minun organisaationi heittää minut ulos, minä aion silti pysyä Sanassa. Minä aion tehdä sen. Jumalan tahto on minun tahtoni. Minä aion olla Jeesuksen Kristuksen vanki. Hänen armostaan ja Hänen avullaan minä aion tehdä sen." Ajatelkaa sitä, kun päämme ovat kumartuneina.
Kuinka monella teistä on tämä päämäärä? Kohottaisitteko te kätenne? Täällä on minun käteni ylhäällä — minä luovutan kaiken. Päämme kumarrettuina, laulakaamme nyt hitaasti, kun te ajattelette sitä rukoillen.
"Aivan kokonaan, Aivan kokonaan, Kaikki Sulle, kallis Jeesus, Aivan kokonaan (Tarkoitatteko te sitä todella? Minä haluan olla vanki. Ota minut, Herra, vie minut alas savenvalajan huoneeseen ja murra minut ja muovaa minut uudestaan.)
Kaikki sulle, kallis Jeesus, Aivan kokonaan."
Taivaallinen Isä, kun tätä laulua yhä soitetaan, minä ajattelin, että olisi kaikkein parasta tällä hetkellä, jos minä puhuisin Sinulle hetken. Kun ihmiset ajattelevat kaikkensa antamista Sinulle, Isä, suo meidän tehdä se, ikään kuin se olisi meidän viimeinen mahdollisuutemme. Suo meidän tulla vilpittömästi. Suo, että me tulisimme Sinun eteesi, Herra, pestyinä ruumiimme, sielumme, tahtomme ja kunnianhimomme suhteen, antautuaksemme Sinulle, antaaksemme Jumalan ottaa Sanansa ja sitoa meidät yhteen Itsensä kanssa — Jumalan Sanan kanssa. Ottakoon Pyhä Henki meidät huomaansa, kun me kuulemme tuon ikeen kiinnittyvän sydämemme ympärille tästä illasta lähtien. Minä otan Sinua kiinni Sanastasi. "Älkää enää ajatelko omia ajatuksianne; ajatelkaa Minun ajatuksiani. Ajatelkaa Minun tahtoani; Minä johdatan teitä."
Jumala, suo sen olla meidän kaikkien kokemuksemme. Suo sen tapahtua näille nuorille, jotka istuvat täällä, näille aviopareille, ja näille, jotka pian tulevat sellaisiksi. Ja näille vanhemmille miehille, jotka ovat saarnaajia. He ovat tiellään, Herra. Täällä olemme veli Neville ja minä, me olemme jo portaiden yläpäässä. Meidän päivämme ovat jo luetut. Meidän askeleemme ovat tulleet jo varovaisemmiksi, kuin me olisimme halunneet niiden olevan. Me varomme askeleitamme. Ruumiillisesti ajatellen meidän jalkamme eivät ole enää niin varmat, kuin ne olivat kerran. Mutta, Herra, kun me näemme tämän inhimillisen elämän olevan katoamassa, ja me tiedämme, etteivät kenenkään askeleet ole varmoja, jollei heidän kätensä ole kiinni Sinun kädessäsi.
Jumala, ota nyt meidät huomaasi — Otathan? Ota meidän sydämemme ja tahtomme käteesi, ja suo meistä tulla vankejasi, tänä iltana, Sanan vankeja Kristukselle. Suo meidän elää täällä jumalallista elämää. Suo näiden naisten, nuorten naisten ja nuorten miesten; poikien ja tyttöjen antaa elämänsä Sinulle. Ja muuttukoon heidän kunnianhimonsa haluksi palvella Kristusta, ja suo meistä tulla Hänen jumalallisen armonsa ja tahtonsa vankeja. Suo se, Herra.
Tämä on kaikki, mitä minä osaan tehdä, Herra. Nämä pienet, katkonaiset sanani, minä luotan siihen, että Sinä laitat ne oikealla tavalla yhteen, sillä täällä on niin kuuma. Ja ihmiset tahtovat kuunnella, mutta on todella kuuma ja monien täytyy mennä kotiin ja sitten taas aikaisin töihin. Mutta saakoot nuo siemenet itää heidän sydämissään.
Menkää kotiin ja sanokaa vaimollenne... Ennen kuin rukoilette tänä iltana vuoteenne reunalla ja menette nukkumaan... Katsokaa toisiinne ja sanokaa: "Rakas, mitä tämän illan saarnasta? Olemmeko me todella tulleet Kristuksen ja Hänen tahtonsa vangeiksi, vai koetammeko me täyttää omaa tahtoamme?"
Suo nuorten miesten ja naisten kaikkialla kysyä itseltään tämä sama kysymys, erityisesti niiden, jotka kuulivat tämän illan sanoman. "Haluanko minä tulla vangiksi, unohtaa oman elämäni." "Hän, joka pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta, joka kadottaa elämänsä Minun tähteni, hän löytää sen."
Isä, me tiedämme, että se tarkoittaa Sinun vangeiksesi tulemista. Vapauta nyt meidät kunnianhimostamme ja omista päämääristämme löytääksemme Sinun päämääräsi, sillä silloin meillä on iankaikkinen Elämä. Suo se, Herra.
Ainoa asia, mitä minä tiedän, on antaa se juuri nyt, Sinun käsiisi, ja suo sen olla hedelmällistä ja tuoda esiin suuria työkaluja viimeisen päivän elonkorjuuseen. Antautukoot miehet ja naiset, pojat ja tytöt Jumalan täydelliseen tahtoon tullen Jeesuksen Kristuksen vangeiksi, kahlehdituiksi Hänen rakkauteensa, jumalallisen rakkauden ketjuilla Kristukseen. Me pyydämme sitä Hänen nimessään.
"Aivan kokonaan, Aivan kokonaan, Kaikki Sulle, kallis Jeesus, Aivan kokonaan."
Sanokaamme se vielä kerran silmämme suljettuina ja kätemme kohotettuina.
"Aivan kokonaan, Aivan kokonaan, Kaikki Sulle, kallis Jeesus, Aivan kokonaan."
Kumartakaamme nyt päämme, ja ennen kuin me laulamme loppulaulunamme "Jeesus nimi ota myötäs", minä pyydän tätä veljeä täällä... Minä unohdin hänen nimensä. Sisar täällä todisti siitä näystä, kuinka pimeys tuli hänen ylleen, ja kuinka hän parani. Ja muistakaa, katsoessaan sitä jälleen, tuo varjo oli kadonnut. Hänen uskonsa sai sen aikaan. Lopetatko sinä, veli, tämän rukouksen? Teethän sen? Pyydä Jumalan siunausta meille kaikille.
(Laulu: "JEESUS NIMI OTA MYÖTÄS.")