Jumala ei aseta ihmistä tuomiolle varoittamatta häntä ensin

Hän olisi voinut kutsua kymmenentuhatta enkeliä, vaikka yksikin olisi voinut tuhota maailman; mutta Hän kuoli sinun ja minun tähteni. Tämä on se perustus, mille minä sunnuntaina haluaisin perustaa sanomani: "Mitä oli Kristus?", jos Herra suo. Me odotamme sitä, että nämä tytöt ehkä sunnuntaiaamuna vielä kerran laulavat tämän laulun. Veli Wheeler, minä haluaisin välttämättä sanoa, että sinulla on kaksi todella hienoa nuorta naista — heidän pukeutumisensa, ei mitään make-uppia ja kaikkea tällaista. Minulle he näyttävät kuin kristityiltä; he laulavat ja toimivat kuten sellaiset. Se on hyvin hienoa.

Minä uskon, että sanoin vaimolleni joitakin päiviä sitten, että meillä todellakin on täällä joukko puhtaalta näyttäviä naisia. Minä arvostan sitä — heidän pitkiä hiuksiansa, heidän puhtaita kasvojansa, ja että he ovat mielekkäästi puetut. Minä ihailen teitä joka kerta kun tulen sisälle. Minä sanoin Medalle: "Minä haluaisin mielelläni että he kerran asettuvat kuvaamista varten, ja ottaisin heistä valokuvan, jotta minä voin näyttää muille seurakunnille, millainen meidän seurakuntamme täällä on, missä me puhumme näistä asioista, ja he tottelevat." Me olemme iloisia. Se vaikuttaa jotakin meissä. Me tiedämme, että meidän pyyntömme suodaan ja että Jumala kuulee meitä, kun meidän sydämemme ei tuomitse meitä.

Tänä aamuna eräs ystäväni, joka asuu jonkin matkan päässä täältä, pyörtyi, ja hänet noudettiin ambulanssilla. Hän oli tuskin vielä hengissä ja ajatteli, että hän muutamassa minuutissa olisi oleva kuollut. He soittivat; se oli noin päivänkoitteessa. Minä nousin vuoteesta, polvistuin ja aloin rukoilla tuon vanhan miehen puolesta. Jumalan armon kautta olin kykenevä pääsemään yhteyteen hänen henkensä kanssa, ja hän tuli takaisin. Hän tuli terveeksi, tuli jälleen tajuihinsa, ja te näette hänet tänä iltana keskuudessamme Jumalan kunniaksi. Hän on vanha veli Dauch; hän on yhdeksänkymmentäyksi vuotta vanha, jo kaksikymmentäyksi vuotta ylitse säädetyn elinajan. Mutta Herra on hyvä ja täynnä laupeutta; me olemme kiitollisia siitä.

No niin, veli Neville, me katsomme toisiamme, ja minä tiedän, että minä voin olla täällä vielä vain yhden jumalanpalveluksen ajan, ja se on oleva sunnuntaina. Minä en haluaisi ottaa sitä pastoriltani, sillä minä haluaisin mielelläni kuulla hänen saarnaavan.

Minä sanon teille, sen jälkeen kun hän sunnuntai-iltana oli saarnannut, minä ajoin perässä ystävien, veli ja sisar Evansin kanssa, tähän pieneen ravintolaan, syödäkseni voileivän, ja tapasin siellä veli ja sisar Sothmanin. Veli Sothman ja me kaikki huomasimme, että se oli ihmeellinen sanoma. Ja minä sanon teille, että minä olen melkein koko viikon tullut ravituksi siitä. Jotkin heistä huomauttivat siitä, että strutsi ajattelee olevansa piilossa, kun se pistää päänsä hiekkaan. Mutta suurin osa siitä on vielä näkyvissä. Se pitää paikkansa. Myöskin me teemme sen joskus. Me yritämme kätkeä päämme jonkin taakse, mitä tahansa se sitten onkin, mutta ehkä me olemme sitten yhä vielä näkyvissä. Te tiedätte sen. HÄN näkee jokaisen hiukkasenkin meistä, te käsitätte sen. Arvostakaa sitä todella!

Minä puhun mielelläni seurakunnalle, ja minä ajattelin itsekseni, että veli Nevillehän puhuu aina teille. Kun minä olen täällä, haluaisin olla paikalla. Minä en haluaisi olla sellainen ulkokultainen, että minä jään kotiin, jos minulle ei ole soitettu tai vastaavaa, ja seurakunta on täällä avoinna. Minä haluaisin olla täällä, koska minä rakastan teitä.

Minä sanon teille, että jotenkin tämä sää ei sovi minulle. Koko seutu ei sovi minulle; minä olen allerginen täällä olevalle ilmalle. Niin pian kuin minä tulen kosketuksiin ilman kanssa täällä, alkaa heti nuhakuume, ja ei ole mitään mitä sitä vastaan voitaisiin tehdä. Kukaan meistä ei tunne oloansa hyväksi, kun me olemme täällä. Tuskin yhdelläkään meistä menee hyvin sen jälkeen kun olemme olleet täällä, sillä me olemme tottuneet korkeanpaikan ilmastoon.

Mutta yksi asia, mikä vetää minut tänne, olette te kaikki, se pitää paikkansa, te kaikki. Te tiedätte, että löydetään monia ystäviä: minä olen kiitollinen siitä. Minä tarkoitan sitä, että jos laskisin ne ihmiset, jotka henkilökohtaisesti tunnen, silloin olisi ehkä miljoonia koko maailmassa. Joku on kerran laskenut, että olisi noin kymmenen miljoonaa ihmistä, jotka minä henkilökohtaisesti tunnen. Mutta on jotakin kotona, tietyissä ihmisissä. Jokaisella on joitakin erikoisia ihmisiä elämässänsä. Te tiedätte, että minä uskon sen. Jos ei näin ole, niin miksi sitten on vaimomme meille jotakin erikoista? Näin on myöskin ystävien suhteen. Se on jotakin muuta, te yksinkertaisesti pidätte heidän tapaamisestansa ja heidän kanssansa puhumisesta. On olemassa sellaisia pieniä paikkoja.

Minä muistan sen suon täällä, jolle tämä pieni kirkko rakennettiin. Ennenkuin se seisoi täällä, oli täällä vain lampi. Tämä on syy siihen, miksi katu tuolla ulkona kääntyy: koska se kulkee lammen ympäri. Tämä on itseasiallinen tontti, ja katu kulkee siellä aivan oven edestä. Mutta aikaisemmin se oli lammikko. Minä muistan vielä sen, kuinka minä tulin tänne ja yritin löytää jonkin paikan rakentaakseni Herralle kirkon. Minä olin vielä poikanen.

Minä kuulin aikaisemmin tuon nuoren veljen ja toisten siellä rukoilevan täynnä innoitusta ja ajattelin — te tiedätte, että myöskin minä olin aikaisemmin kykenevä rukoilemaan siten ja minun tarvitsi tuskin hengittää sisään. Sitten te tulette vanhemmiksi ja jotenkin hitaammiksi, sen te tiedätte. Te liikutte vielä, mutta vain kakkosvaihteella, kuten minä sanoin siellä veli Woodsille. Jonkin ajan kuluttua te kytkette ensimmäiselle vaihteelle alaspäin — noin seitsemänkymmentä tai kahdeksankymmentä vuotiaina, olettaisin. Mutta te tiedätte, että te siitä huolimatta yhä vielä liikutte. Mitä se haittaa, niin kauan kuin te ylipäätänsä vielä voitte liikkua? Kestää vain vielä hiukan aikaa, ennenkuin te tulette siihen.

Minä muistan, kuinka minä olen rukoillut täällä kaislojen keskellä, täällä, missä nyt on puhujanlava. Suunnilleen siellä, missä se nyt on, löin minä seipään maahan, siihen, mihin puhujanlava tuli asettaa. Jumala, Herra, antoi minulle tämän paikan. Kyllä. Siellä peruskivessä on minun todistukseni siitä näystä, joka minulla tuona aamuna oli, kun minä sen asetin. Siihen aikaan minä saatoin tuskin kuvitella sitä, kun Hän sanoi minulle: "Tämä ei ole sinun kappelisi, vaan tee evankelistan työ." Kun minä katsoin, näin minä edessäni koko maailman, kirkkaan, sinisen taivaan ja ihmiset, jotka tulivat kaikkialta. Se on siellä peruskivessä. Kuinka vähän minä ajattelinkaan sitä, että se tulisi tapahtumaan, vaikka näky sanoikin sen. Mutta se ei milloinkaan osu harhaan, jotenkin se on tapahtuva.

Tällä viikolla minulla oli monia keskusteluja, koska Herran armollinen läsnäolo sunnuntaina oli laskeutunut ja minun tulee matkustaa maanantaina.

Meillä ei vielä ole ollut mitään lomaa lasten kanssa. Minun lomani alkaa hiukan myöhemmin. Mutta minä halusin ottaa lapset mukaan lyhyeksi aikaa, sitten heidän täytyy mennä takaisin kouluun. Minä ajattelin sentähden, että tämä viikko olisi hyvä ja omiaan siihen, koska seuraavalla viikolla minun täytyy mennä kokoukseen Chicagoon.

Hengen voitelun tähden minä ajattelin: "Nyt on aika keskusteluille, tämä on aika, jolloin minä voin suorittaa niistä joitakin." Minä näen olevan läsnä joitakin niistä ihmisistä, jotka olivat siellä huoneessa. He tietävät, kohtasiko Herra meitä vai ei.

Erikoislaatuisella tavalla näytti Pyhä Henki minulle, ennenkuin ajoin pois kotoa, jokaisen tapauksen erikseen niistä, jotka Billy oli merkinnyt muistiin, ja jotka sitten tulivat; kuka täällä tulisi olemaan ja mitä he tulisivat pyytämään; lukuunottamatta joitakin naisia, eräs nainen Louisvillestä, joka tuli tänne pienen tyttösensä kanssa. Minä uskon, että he kuuluvat Jumalan Seurakuntaan Louisvillessä. Minä olen kirjoittanut paperilappuselle, mitä he tulisivat pyytämään ja miten he tulisivat esittämään kysymyksensä, ja heidän vastaamisensa. Minä sanoin sitten heille: "Katsokaahan tänne, tässä on se, mitä minulle joitakin minuutteja sitten Pyhä Henki näytti." Minä ojensin sen pöydän ylitse ja sanoin: "Näetkö sinä, tämän Hän sanoi minulle, ennenkuin sinä tulit." Kun minä vielä olin kotona, tiesin minä jo, kuka siellä tulisi olemaan, mistä olisi kysymys, miten heidän asenteensa on, ja kaikki — ennenkuin minä ylipäätänsä lähdin kotoa.

Minä olen usein matkalla tänne, kun olin rukouksessa, nähnyt rukousjonon kulkevan ohitseni ja tiesin jokaisen niiden nimen, jotka tulisivat olemaan rukousjonossa, ennenkuin tulin tänne. Se pitää paikkansa. Mitä tiesin jopa, missä he istuvat jumalanpalveluksessa, miten he ovat puetut ja miltä he näyttäisivät. Te ette sano ihmisille kaikkia näitä asioita. Tapahtuu asioita, joita te ette kerro heille. Ei ole tarpeen sanoa sitä heille. Minä sanon ihmisille vain asioita, joiden minä uskon auttavan heitä, kun Herra painostaa minua siihen, että sanon sen heille ja puhuu: "Sano tämä." Ei haluttaisi sanoa kaikkea, mitä on nähnyt, sillä se ei olisi oikein. Silloin te nimittäin joudutte vaikeuksiin ja kaikkeen mahdolliseen. Täytyy tietää, kuinka näitä asioita käsitellään Herran Hengen kautta.

Minun edessäni seisoi ihmisiä, jotka asettivat minulle kysymyksiä. Minä tiesin sen tarkalleen, mutta en sanonut sitä heille, sillä minä tunsin pakottavasti, ettei minun tule tehdä sitä. Te muistatte sen, se oli kai viime keskiviikko-iltana, kun minä saarnasin aiheesta "Vangittu". Katsokaahan, te haluaisitte sanoa sen tuolle henkilölle, mutta jokin sanoo: "Älä tee sitä", Henki sanoo: "Älä tee sitä! Älä tee sitä!" Mutta lahjan kautta katsotaan suoraan siihen, ja siitä huolimatta: "Älä tee sitä! Älä tee sitä!" Sentähden on parempi olla tekemättä sitä, muuten te joudutte vaikeuksiin Jumalan kanssa.

Me emme ole tulleet tänä iltana tänne vain seisoaksemme täällä. Me haluaisimme kuulla Herran Sanaa. Te olette olleet rukouksessa, ja meillä oli ihana aika täällä. Joka kerta, kun minä tulen tänne, tuon minä mukanani pienen kirjan teksteinensä, sillä joskus veli Neville on niin suurpiirteinen ja pyytää yhä uudelleen: "Tekisitkö tai puhuisitko sinä tämän tai tuon?" Silloin minä katson tästä, kunnes löydän jonkin tekstin, ja me aloitamme sillä.

Me emme tiedä sitä ja emme voi sanoa sitä. Te tiedätte, että minä joskus tulen tänne jokin teksti mielessäni, josta minä haluaisin puhua, ja kun minä tulin tänne, minä muutin sen täydellisesti. Minä olin kirjoittanut muistiin Kirjoitusten kohtia ja sanoin: "Tätä tekstiä tulen käyttämään, minä olen viittaava näihin Kirjoitusten kohtiin. Niin, kun ne tulevat vuoronsa perään, olen minä sanova tämän, tuon tai jotakin muuta. Minä kirjoitan muistiin esimerkiksi 1. Kor. 5:15; 2. Kor. 7:1 ja Matt. 28:16 jne, merkitsen ne itselleni siten ja kirjoitan muistiin nämä sanankohdat. Kun minä sitten katson siihen, tiedän minä mitä nuo sanankohdat sanovat. Mutta joskus minä en lainkaan viittaa siihen, se menee aivan johonkin toiseen suuntaan, ja me emme edes tiedä sitä.

Jos Herra suo, haluaisin minä lopettaa nämä pienet jumalanpalvelukset, joita meillä on ollut siitä lähtien kun olen ollut täällä, sunnuntaiaamuna eräällä hyvin tärkeällä asialla. Tulkaa aikaisin ja olkaa valmistautuneet siihen, että viivytte hiukan pidempään, ehkä kello kahteen. Minä olen tätä aihetta varten kirjoittanut muistiin jo noin kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen sanankohtaa. Mutta minä olen sitä mieltä, että jos Pyhä Henki auttaa minua, yritän minä ottaa sanoman ja näyttää sen paikan, missä se nyt on, ja rakentaa sen alustansa tähän nykyiseen aikaan asti.

Sitten minä matkustan Chicagoon, sen jälkeen minun täytyy mennä suoraan Arizonaan ja sieltä jälleen edelleen. Niin pitkälti kuin tiedän, on se todennäköisesti oleva vasta ensi vuoden kesällä, kun minä voin tulla takaisin tänne kappeliin, jollen sitten tule suoraan täältä ohitse, koska minulla on kokouksia.

Billy on juuri valmiina suorittaaksensa valmistelut täydellistä maailmankierrosta varten meren ylitse, jonka tulee alkaa heti joulun jälkeen. Minä olen noin joulukuuhun asti täysin varattu. Ensimmäisellä joulukuun viikolla minä ehkä olen Dallasissa. Tammikuussa me sitten aloitamme täydellisen maailmankierroksen. Me valmistelemme sitä nyt ja haluamme nähdä, mihin Herra haluaa johtaa meidät. Minä olen niin kiitollinen ihmisille ja saarnaajille, vaikka niin kovasti saatankin puhua heidän kirkkokuntiansa ja näitä asioita vastaan.

Niistä kirjoista, jotka ovat täällä takana, te tiedätte, että veli Roy Borders pitää huolen kutsuista. Joulun tai vuodenalun jälkeen on tullut enemmän kuin tuhat kutsua kaikkialta maailmasta. Tuhat kutsua on edessä. Herran täytyy johtaa minua, mitkä niistä minun tulee vastaanottaa ja mitä minun tulee tehdä. Me olemme täysin riippuvaisia Hänestä. Te ette voi ottaa niitä kaikkia, enempää kuin kymmentä te ette voisi suunnitella yhdelle kesälle, ellette te sitten ole yhtä iltaa täällä ja toista siellä. Mutta he pyytävät kahdeksi tai kolmeksi viikoksi, niin pitkäksi aikaa kuin me vain voimme jäädä. Jotkut heistä sanovat: "Niin kauan kuin Herra johtaa", sentähden ei tiedetä tarkasti, missä meidän tulisi aloittaa ja mitä meidän tulee tehdä. Me jätämme sen Herralle ja sanomme: "Taivaallinen Isä, sano Sinä se meille." Auttakaa myöskin te minua rukoilemaan tämän asian puolesta, auttakaa minua rukoilemaan, että me aikaansaamme nämä asiat.

Sen jälkeen kun meillä viime sunnuntaina oli parantamisjumalanpalvelus, ajattelin minä tänä sunnuntaina opettaa, esittää ja näyttää teille, missä ajassa me nyt olemme ja mikä on Jumalan suuren suunnitelman kolminainen tarkoitus, jonka Hän on tehnyt ennen maailman perustamista, ja seurata sitä aina tähän aikaan asti, Jumalan suunnitelman kolminaista tarkoitusta. Minä työskentelen nyt sen toisen osan kanssa, etsin Kirjoitusten kohtia ja vien ne oikeaan yhteyteen.

Kumartakaamme nyt päämme hetkeksi.

Herra Jeesus, Sinä suuri lammasten Paimen, me olemme tänä iltana kokoontuneet tänne Sinun ihanassa ja pyhässä nimessäsi. Me rakastamme Sinua, Herra, ja me kiitämme Sinua tästä rukoushetkestä tänä iltana, niistä seurakuntalauluista, jotka me olemme laulaneet ilo sydämessämme; ja me kuulimme heidän taputtavan käsiänsä, kun he tulivat sisälle. Me polvistuimme sitten kaikki ja vuodatimme Sinulle sydämemme ja kiitimme Sinua siitä, mitä Sinä olet tehnyt meidän puolestamme. Me pyysimme Sinua edelleenkin kulkemaan meidän kanssamme.

Nyt on tullut hetki lukea Sanaa ja sanoa ihmisille jotakin siitä. Johdata meitä meidän ajatuksissamme, Isä, ja ota vastaan kunnia. Puhu tänä iltana meidän kauttamme jotakin, mikä auttaisi meitä kaikkia, mennäksemme täältä sydämessämme päätös palvella Sinua paremmin ja elää antautuneemmin kuin mitä me milloinkaan olemme eläneet. Sentähden me olemme täällä, Herra, me olemme täällä saadaksemme tietää enemmän Sinusta. Ja me pyydämme sitä, että Sinä tänä iltana paljastaisit Itsesi meille suuressa Olemuksessasi Sinun Sanasi ilmestyksen kautta, jotta me tietäisimme, miten me tulemme paremmiksi kristityiksi ja miten meidän tulee toimia näissä viimeisissä päivissä. Me pyydämme sitä Jeesuksen nimessä. Aamen.

Minun katseeni osuu erääseen tekstiin täällä Jesaja 38. Lukekaamme siitä:

Niihin aikoihin sairastui Hiskia ja oli kuolemaisillaan; ja profeetta Jesaja, Aamoksen poika, tuli hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Näin sanoo Herra: Toimita talosi; sillä sinä kuolet etkä enää parane".

Niin Hiskia käänsi kasvonsa seinään päin ja rukoili Herraa

ja sanoi: "Oi Herra, muista, kuinka minä olen vaeltanut sinun edessäsi uskollisesti ja ehyellä sydämellä ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi!" Ja Hiskia itki katkerasti.

Mutta Jesajalle tuli tämä Herran sana:

"Mene ja sano Hiskialle: 'Näin sanoo Herra, sinun isäsi Daavidin Jumala: Minä olen kuullut sinun rukouksesi, olen nähnyt sinun kyyneleesi. Katso, minä lisään sinulle ikää viisitoista vuotta."

Antakoon Herra siunauksensa tälle lukemiselle. Se on erikoislaatuinen aihe lyhyelle sanomalle, minä uskon. Minä haluaisin kutsua sitä näin: Jumala ei aseta ihmistä tuomiolle varoittamatta häntä ensin. Meidän täytyy tänä iltana käsittää tämän tekstin tausta ja perustus, että Jumala varoittaa ihmistä ennenkuin antaa hänen kuolla.

Jokainen saa sen. Me haluamme sanoa: "Tämä ihminen kuoli ilman varoitusta." Ei, ei, ei! Sitä ei Jumala tee milloinkaan. Te ette tiedä, mitä tuon ihmisen sydämessä tapahtui; te ette tiedä, mitä hänen elämässänsä tapahtui. Jumala ei salli ihmisen kuolla varoittamatta häntä ensin, antamatta hänen tietää sitä, jotta hän voi valmistautua. Jumala on suvereeni, Hän kolkuttaa jokaisen ihmisen sydämelle ja antaa hänelle mahdollisuuden tulla. Hän saattaa kääntyä pois varoituksesta ja hyljätä sen, puistella päätänsä sille, mennä pois ja sanoa: "Oi, se oli vain jokin erikoinen tunne; minä kyllä selviän siitä." Siitä huolimatta se oli Jumala; se oli Jumala, joka puhui hänelle.

Jumala ei myöskään milloinkaan anna tuomion tulla maan ylle antamatta aikaisemmin ihmiselle varoitusta. Jumala ei milloinkaan tee jotakin ensin tiedottamatta siitä, mitä Hän on tekevä. Hän asettaa ihmisen valinnan eteen; te voitte tehdä oikean tai väärän. Katsokaahan, Jumala ei milloinkaan voi muuttaa olemustansa. Hänen suunnitelmansa ei voi poiketa siitä, mitä Hän alusta alkaen on aloittanut; sillä Hän on loputon, Hänen suunnitelmansa ja Hänen aikomuksensa ovat kaikessa täydelliset. Jos Hän muuttaisi ne, olisi siten osoitettu, että Hän on oppinut jotakin lisää, mutta koska Hän on loputon, ei hän voi oppia mitään lisäksi. Hänen ensimmäinen ratkaisunsa on aina täydellinen, eikä ole mitään, mikä milloinkaan voisi muuttaa sen.

Ennenkuin ihmisellä ylipäätänsä oli mahdollisuus tehdä väärin, asetti Jumala hänet jo sille perustukselle, että hän voi vastaanottaa tai hyljätä —hän saattoi vastaanottaa tai ei.

Muuten, jos tuo saarnaaja, veli Baker, on täällä — minä uskon, hän oli hiljattain keskustelussa — minä olen saanut hänen kysymyksensä, jotka hän oli kirjoittanut muistiin käärmeen siemenestä. Minulla on ne täällä. Onko hän täällä? Tällä hetkellä minä en näe häntä missään. Mutta hän on vaimonsa kanssa täällä — hieno mies ja hieno nainen. Mutta he eivät voineet ymmärtää joitakin asioita tuosta opista käärmeen siemenestä, heillä oli muutamia kysymyksiä siitä, mitä minä siitä saarnassa ja sen jälkeen, ja mitä minä täällä raskaudesta jne olen sanonut. Tuo veli on hieno ihminen, vasta yhden tai kaksi vuotta uskovainen, eikä yksinkertaisesti ole ymmärtänyt sitä.

On vaikeata jos ei käsitetä sitä. Teidän täytyy luottaa Pyhään Henkeen, sillä tämä Raamattu on kirjoitettu arvoituksin. Ei voida vain istuutua ja lukea sitä kuin jotakin päivälehteä. Se on kätketty. Kyllä. Miten te voisitte milloinkaan nähdä Jumalan vanhurskaana, kun Hän ensin sanoi käskyissänsä Moosekselle: "Sinun ei tule tehdä mitään kuvaa itsellesi, ei siitä, mikä on ylhäällä taivaassa tai alhaalla maan päällä, ei jostakin enkelistä tai jostakin muusta; älkää ylipäätänsä valmistako mitään kuvaa", ja vielä samana päivänä käski häntä valmistamaan kaksi enkeliä vaskesta ja kiinnittämään ne armoistuimen ylle, siellä, missä armo on? Teidän täytyy tuntea Jumala ja Hänen olemuksensa, ennenkuin te voitte ymmärtää Hänen Sanaansa. Hän itse on avain Sanaan, Hän on ainoa, joka voi käsitellä sitä ja avata sen. Hän on se, jonka täytyy paljastaa se.

Me toteamme, että se aina vastasi Hänen olemustansa, varoittaa ihmistä ennen tuomiota, varoittaa kansakuntaa ennen tuomiota jne. On aina Hänen varoituksensa; kehoituksensa, niin että meillä on vastuu. Me olemme vastuussa; Jumala on asettanut meidät tänne maan päälle tarkoitusta varten. Me olemme vastuussa Häntä kohtaan tämän tarkoituksen suhteen, jota varten Hän on asettanut meidät tänne. Teidän tulisi tulla Hänen luoksensa todetaksenne, mitä Hän haluaisi teiltä.

Jos te työskentelette jollekulle, ja hän jakaa teille jonkin työn jollakin ranchilla tai jotakin muuta — menettekö te sitten yksinkertaisesti talliin, istuudutte sinne ja sanotte: "Asia selvä!"? Katsokaahan, teidän täytyy mennä ja kysyä häneltä, mitä hän haluaisi teidän tekevän, ja tehdä sitten se. Jos te työskentelette jollekin, ottakaa ensin selville, mitkä ovat teidän tehtävänne.

Jos me nyt olemme täällä maan päällä, tulisi meidän kääntyä sen puoleen, joka on asettanut meidät tänne, ja sanoa: "Herra, mitä Sinä haluaisit minun tekevän? Mitä minun tulee tehdä? Miksi minä olen täällä?" Jos teidän tulee olla kotirouva, astianpesijä tai jotakin muuta — mitä tahansa Jumala teiltä sitten vaatiikin, te teette sen niin hyvin kuin vain voitte; samantekevää kuinka vähäistä se saattaakin olla, teidän täytyy tehdä se.

Te sanotte: "Hmmm." Vaikeus perustuu siihen, että jokainen meistä haluaa tehdä läheisensä työn. Me kaikki haluaisimme pallon itsellemme, niinkuin meillä on tapana sanoa.

Kuten esimerkiksi tämä kello täällä; jokaisella liikkeellä siinä on oma paikkansa. Ei jokainen osa siinä voi olla osoitin. Minä katson vain silloin osoittimia, kun minä haluan tietää paljonko kello on. Mutta jos joku rattaista ei toimi oikein, ei kello käy tarkasti.

Niin on myöskin ihmisten suhteen. Meidän kaikkien täytyy Kristuksen ruumiissa olla omalla paikallamme ja harmoniassa. Silloin me voimme todeta, mikä aika päivästä on. Silloin on maailma katsova ja näkevä, mitä se on. Mutta he tarkkailevat teitä. Olette te sitten vain pieni kellon jousi tai pääjousi, tai mitä tahansa te sitten saatattekin olla, te teette parhaanne, mitä te tuolla paikalla voitte tehdä.

Me nimittäin kannamme vastuuta ja meidän täytyy eräänä päivänä vastata siitä Jumalan edessä. Monet meistä ovat asiainhoitajia ja meidän täytyy vastata siitä. Tämän asioidenhoitajan vastuun on Jumala antanut meille; ei ole mitään väliä sillä, mitä se sitten onkin. Kuten minä joitakin hetkiä sitten sanoin: "Kotirouvan tulee olla aito kotirouva." Se pitää paikkansa. Jos sinä olet maanviljelijä, ole silloin oikea maanviljelijä. Mitä tahansa Jumala onkin antanut teidän tehtäväksenne, siihen te olette asetetut asiainhoitajaksi, sillä teidän täytyy vastata siitä Jumalan edessä, sillä tarvitaan kaikki nämä asiat sen tekemiseksi.

Hiskiaa käskettiin valmistautumaan, koska hänen täytyi kohdata Luojansa. Hiskia oli kuningas, merkittävä mies. Oletteko tarkanneet hänen pyyntöänsä? "Herra, ajattele toki sitä, että minä olen vaeltanut sinun edessäsi uskollisuudessa ja ehyin sydämin." Millainen todistus tämä onkaan meille tänään ja tulisi olla; mies, joka vaeltaa Jumalan edessä!

Vaikka kuolema tuolle miehelle jo oli ilmoitettu, muutti Jumala kuitenkin aikomuksensa hänen suhteensa, sillä Hiskia halusi vielä tehdä jotakin, ja Jumala puhui, että Hän olisi antava meille meidän sydämemme kaipauksen. Hiskian aika oli tullut. Hän sai syövän tai jotakin muuta. Noina päivinä sitä kutsuttiin paiseeksi. Mutta me tiedämme, että tavalliset paiseet eivät tapa ketään; ne parantuvat jälleen. Ehkä se oli syöpä ja avautui kuin paise. Jumala puhui Jesajalle ja sanoi: "Mene sinne ja sano hänelle, että hän on kuoleva." Mutta Hiskialla oli vielä jotakin mielessänsä, mitä hän halusi tehdä.

Jos te pyydätte Jumalalta jotakin, silloin teillä täytyy olla peruste sille. Se on kuin tuon sanankohdan suhteen, jonka minä niin usein mainitsen: "Joka sanoo vuorelle siellä: 'Kohoa ja syöksy mereen!' eikä epäile sydämessänsä, vaan uskoo, että tapahtuu se mitä hän on sanonut, sille se on myöskin tapahtuva." Tälle kaikelle täytyy olla peruste ja sen täytyy olla tiettyä tarkoitusta varten; muuten se ei ole tapahtuva.

Te ette yksinkertaisesti voi mennä —siinä monet meistä tekevät virheen, kun he menevät ja sanovat: "Minä näytän teille, että minulla on usko tämän tekemiseen." No niin, siten te olette jo alustapitäen väärässä. Jumala ei toki anna teille uskoa, jotta te vain leikkisitte sillä.

Kuten minä hiljattain sanoin: "Hän ei näytä teille mitään näkyjä, jotta te vain leikkisitte niillä." Tämä ei ole mitään sellaista, millä leikitään; se on pyhää. Käyttäkää sitä siten, kuin Herra suo teille. Olkaa Hänelle vankina. Vaikka te niin mielellänne haluaisittekin sanoa jollekin, että hän on väärässä, sitä tai tätä tai jotakin muuta: Te vaikenette, kunnes Jumala sanoo sen teille. Kun Jumala sanoo sen teille, silloin te voitte astua esiin NÄIN SANOO HERRA kanssa. Siihen asti yksinkertaisesti unohtakaa se!

Maailmaa on tänään varoitettu aivan samoin kuin Hiskiaa siihen aikaan. Sitä varoitetaan yhä uudelleen. Seurakuntaa varoitetaan. Nämä asiat eivät tapahdu sattumalta; niillä kaikilla on tarkoituksensa.

Ei ollut mikään sattuma, että Hiskia oli sairas ja hänellä oli tämä paise. Jumala lähetti Jesajan sinne ja antoi hänen sanoa, että hänen tulee toimittaa talonsa, koska hän kuolisi. Hiskia itki ja puhui Jumalalle: "Minä olen vaeltanut Sinun edessäsi ehyellä sydämellä, minä pyydän Sinua säästämään minun elämäni erästä tarkoitusta varten, hyvää tarkoitusta varten, jumalallista tarkoitusta varten."

Jumala sanoi profeetalle: "Mene takaisin ja sano se hänelle."

Eikö tämä olekin erikoislaatuista? Hiskia oli suurin mies maassa. Hiskia oli kuningas ja jumalaapelkääväinen mies. Hän oli todellinen mies, kun hän saattoi pyytää sitä Jumalalta ja Jumala ei ojentanut häntä sen johdosta. "Minä olen vaeltanut ehyellä sydämellä Sinun edessäsi." No niin, tämä sanoo hyvin paljon.

Jumala ei sanonut: "Ei, Hiskia, sitä sinä et ole tehnyt", Hän myönsi, että niin oli. Hän sanoi: "Minä säästän elämää vielä hiukan. Minä suon sinulle pyyntösi", sillä hän oli vanhurskas mies, todellinen Kristuksen palvelija.

Me uskomme, että myöskin meillä on oikeus pyytää jotakin, jos meidän aikomuksemme ja tarkoituksemme ovat oikeat.

Tänään me näemme, että menneinä vuosina, minä sanoisin, viimeisinä viitenätoista ja useampana vuotena, jatkuva varoitus on kuulunut: "Tehkää parannus, tai te kuolette!"

Pankaa merkille, minä puhuin tänä aamuna, ennenkuin menin, aamiaisella vaimoni kanssa. Hän puhui Billy Grahamista ja hänen vaimostansa, kuinka yksinkertaisesti he yrittävät elää. Minä sanoin: "Se on todellinen palvelija, joka vuodessa saa kokoussarjoista kaksi tai kolme miljoonaa, mutta ei pidä sitä itse, vaan hänen lähetysseuransa saa sen ja käyttää sen jälleen työtä varten, radiolähetykset jne. Billy saa noin kaksikymmentäviisituhatta vuodessa."

Hän kysyi: "Miten hän sitten voi kuluttaa vuodessa kaksikymmentäviisi tuhatta?"

Minä vastasin: "Hän ottaa vain sen, mitä hänen täytyy ottaa, ei enempää. Hänen täytyy maksaa talonsa ja kaikki muu." Minä jatkoin ja sanoin: "Minä arvostan kovasti Billy Grahamia, sillä hänellä on sanoma, ja tämä sanoma kuuluu 'parannus'."

Sitä paitsi ei tänään ole maassa ketään, josta minä tietäisin, että Jumala tämän sanoman kanssa käyttäisi häntä sellaisella tavalla kuin Billy Grahamia. Hänellä on ote siitä, hän yksinkertaisesti on paikallansa, minä tarkoitan, hän kutsuu poliitikkoja ja kirkkojen jäseniä parannukseen. Mutta hän menee ainoastaan niin pitkälle.

Sitten astui esiin vielä veli Oral Roberts, toinen suuri Herran palvelija. Ei ole ketään jota voitaisiin verrata Oral Robertsiin. Se on kuin bulldogin ote, kun hän ajaa ulos pahoja henkiä ja huutaa Herran nimen puoleen ja aikaansaa pientä mielenliikutusta ja senkaltaista jumalallisesta parantumisesta. Se pitää täsmälleen paikkansa. Helluntailaisille on sanoma.

On olemassa sanoma kirkolliselle, kirkkokunnalliselle ja kylmälle maailmalle, katsokaahan.

Sitten katsokaa meidän yksinkertaista, nöyrää palvelustehtäväämme, kuinka se on paikallansa yllänsä "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti." Näettekö? Mitä tapahtuu sen kautta? Morsiusjoukko kutsutaan ulos, katsokaahan. Hän kutsuu sen ulos näistä molemmista ryhmistä. Hän ottaa pyörän pyöristä. Käsitättekö, mitä minä tarkoitan?

Jumala vahvistaa sen sanoman, jota Billy Graham saarnaa. Jumala parantaa sairaat Oral Robertsin rukouksen kautta. Jumala suorittaa ne asiat, joita Jeesus teki, ja osoittaa, että Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Nämä ovat tämän hetken sanomat. Jokainen näistä sanomista kuuluttaa: "Tehkää parannus, tai te kuolette!" Tämä pitää paikkansa. "Tehkää parannus, tai te kuolette!" Ei ole mitään toivoa, kaikki on mennyttä. Maailmaa varoitettiin Hänen tulemuksestansa. Jokainen näistä sanomista puhuu ja varoittaa molempia, seurakuntia ja kirkkokuntia, ennen Herran Jeesuksen tulemusta.

Ajatelkaa sitä, Jumala on aina kolmessa; kuten Isä ja Poika ja Pyhä Henki; vanhurskauttaminen, pyhitys, Pyhän Hengen kaste; jne. Hän on kolmessa.

Jumala on parannuksen sanomassa muodolliselle kirkolle. Jumala on jumalallisen parantumisen sanomassa helluntaiseurakunnalle. Jumala on sanomassa Morsiamelle. Näettekö? Me toteamme, että jokainen niistä on kutsu: yksi tänne, toinen sinne tuo sinne: Jumala kutsuu seurakuntaa ulos maailmasta, Hän kutsuu seurakuntaa ulos muodollisesta kirkosta helluntailiikkeeseen ja kutsuu Morsianta ulos helluntailiikkeestä.

Kuten Lutherin, Wesleyn kohdalla ja nyt. Kaikki on täydellisesti esikuvallista, siinä ei mikään virhe ole mahdollinen. Minä toivon, että Jumala sunnuntaina antaa sen tunkeutua niin syvälle teihin, ettette te enää milloinkaan voi etääntyä siitä.

Jumala antaa varoituksen: "Valmistautukaa tuomioon!" Atomipommit ovat halleissa, kaikki on asetettu valmiiksi. Kuitenkin ennenkuin Jumala voi antaa tämän tapahtua, antaa Hän kuulua huudon, kuten Hän teki Sodomassa: "Tulkaa ulos, valmistautukaa! Jotakin tulee tapahtumaan!"

On niinkuin Nooan päivinä, ennenkuin Jumala lähetti veden tuhoamaan tuon suuren vedenpaisumusta edeltäneen maailman ihmiset, jotka olivat antautuneet syntiin; Jeesus sanoi aivan selvästi, että se oli aivan sellainen aika kuin tämäkin: "Sillä niinkuin kerran oli Nooan päivinä, niin on myöskin oleva Ihmisen Pojan paluun suhteen." Niinkuin naiset riehuisivat, että naitaisiin ja mentäisiin naimisiin, suuret tieteelliset saavutukset, että viisaat sivistyneet asettuisivat järkiperäiselle puolelle, ja että tuo pieni nöyrä lauma sieltä etääntyisi toiselle puolelle ollaksensa valmis pakenemaan lähestyvää tuomiota. Ennenkuin Jumala lähetti tuomion, Hän lähetti profeetan.

Niinkuin Hän teki Hiskian suhteen ja sanoi: "Valmistaudu, sillä tuomiot ovat valmiit puhkeamaan."

Hän valmisti kansan tuota aikaa varten. Nooa valmisti ihmiset; se oli armonkutsu ennen tuomiota.

Niiniven kaupungille tehtiin se tiettäväksi, ennenkuin heidän aikansa tuli. Jumala katsoi alas Niiniveen ja sanoi: "MINÄ olen saanut kyllikseni kaikista näistä asioista." Minä käsitän sen, vaikka se oli ei juutalainen, pakanallinen maailma. Siihen aikaan se tuomittiin kokonaisena kaupunkina — tänään kokonaisena kansakuntana, sen jälkeen kun kansa on niin levittäytynyt. Hän sanoi: "Tämä suuri kaupunki on kokonaan antautunut synnille."

Mutta kuitenkin ennenkuin Jumala lähetti tuomion, lähetti Hän varoittavan sanoman: "Tulkaa ulos! Antakaa ojentaa itsenne!" Huomatkaa, ettei profeetta sanonut mitään muuta kuin: "Vielä neljäkymmentä päivää, niin Niinive tuhotaan."

Kuinka vaikeata se onkaan joskus tehdä sellaisia asioita ja sanoa se ihmisille. Jos profeetta ei ole tarkkaavainen, hän joutuu vaikeuksiin, sillä jotenkin hän on joutuva toiselle puolelle, kun hän yrittää tehdä sen helpoksi ja tehdä kompromisseja siellä ja täällä. Mutta aidon profeetan, joka sai tehtävänsä Jumalalta, ei milloinkaan tulisi tehdä kompromisseja, hänen tulisi pysyä täydellisessä sopusoinnussa.

Tämä on syy siihen, miksi Hän niin usein käytti Elian henkeä, sillä tämä henki on aina suorittanut Hänen tehtävänsä. Näettekö? Hän on antanut eteenpäin Hänen käskynsä juuri sellaisina, kuin ne kuuluivat, ja se oli aina: "Tulkaa takaisin Sanaan!", aina takaisintuominen Sanaan.

Me näemme Niiniven synnissä. Tuo profeetta epäröi, koska oli kysymys pakanallisesta alueesta, se oli pakanallinen kansakunta, pakanallinen kansa, ei hänen omansa; ei ollut kysymys mistään heprealaisista, nämä olivat pakanoita. Niinive oli maailmankauppasatama. Siellä oli merkittävä kalateollisuus; ihmiset elivät kalastuksesta. Sen täytyi olla hyvin syntinen maa, paljon rahaa; ja missä on paljon rahaa ja ihmisillä on nykyaikainen ajan näkemys, sinne tulee aina synti ja väkivaltaisuus.

Jumala oli saanut siitä kylliksensä. Hänellä oli profeetta maassa ja hän sanoi profeetallensa: "Mene Niiniveen, julista siellä ja sano: 'Vielä neljäkymmentä päivää, niin Niinive on tuhottu.'" Joona ajatteli itseksensä: "Minä olen kai joutuva vaikeuksiin." Hän halusi sentähden enemmän varmuutta ja ajatteli voivansa pitää lyhyen loman ja mennä Tarsiiseen. Mutta me huomaamme, että vain neljäkymmentä päivää oli enää jäljellä.

Sanoma on kiireinen, sillä aika on lähellä. Älkää leikkikö muilla asioilla, saadaksenne jonkin akateemisen arvoasteen ja saavuttaaksenne jotakin. Hetki on lähellä! Näin on ihmisten suhteen tänään; me yritämme rakentaa suuria kouluja ja sellaisia suuria asioita. Oi, armoa! Jos me saarnaamme Herran tulemusta, niin mihin me sitten tarvitsemme sellaisia kouluja? Meidän täytyy tehdä parannus Jumalan edessä!

Eräs pieni kiinalais-nuorukainen tuli lähetyssaarnaaja Hudson Taylorin luokse ja sanoi: "Herra Jeesus on täyttänyt minut Hengellänsä. Minä olen niin onnellinen. Pitääkö minun nyt kuluttaa kymmenen vuotta kunnes saan sitten todistukseni?"

Hän vastasi: "Poika, älä odota todistuksia. Kun kynttilä sytytettiin, niin mene ja puhu siitä. Mene, sano se, älä odota todistuksia. Sinä olet oleva puoliksi palanut, ennenkuin saat todistuksesi."

Jos se palaa ja te ette tiedä muusta, niin sanokaamme yksinkertaisesti, miten se sytytettiin. Älkää yrittäkö ottaa jonkun toisen paikkaa tai jotakin muuta paikkaa. Jos te tiedätte jotakin, niin puhukaa siitä, minkä olette käsittäneet totuudeksi: "Niin se tuli minun ylleni, ja niin minä tunsin." Vaikka ette tiedä enempää kuin tämän, niin sanokaa se. Lähtekäämme liikkeelle. Sanoma on kiireinen, aika on lähellä!

Miten olisi ollut, jos Jesaja olisi sanonut: "Minä odotan ensin, miten hänen paiseensa kehittyy?" Katsokaahan, Jumala sanoi hänelle: "Mene ja kerro se hänelle, juuri nyt."

Hän käski Joonaa menemään.

Kun hän oli siellä ulkona valtamerellä, syvän meren yllä, ja myrsky tarttui laivaan — he olivat käärineet purjeet ja se kääntyili ympäri ja ympäri — silloin he kysyivät itseltänsä, mikä ihmeessä oli vialla, mutta he eivät saaneet sitä selville. Näytti siltä kuin laiva täyttyisi vedellä. Silloin jokainen huusi Jumalansa puoleen. Me toteamme, että Joonahan oli lomalla, ja hän ajatteli olevan parempi jos hän aluksi nukkuisi. Hän oli kai mennyt laivan hyttiin, asettunut pitkäksensä, ottanut mukavan asennon ja nukahtanut. Ja he sanoivat: "Herää, sinä laiskuri, ja huuda Jumalasi puoleen." Joonahan tiesi, mikä ei ollut kohdallaan.

Niin tietää myöskin jokainen ihminen, mikä tänään ei ole kohdallaan.

Hän sanoi: "Tämä kaikki on minun syytäni. Ottakaa minut, sitokaa minun käteni ja heittäkää minut mereen, silloin nämä teidän vaikeutenne lakkaavat." Mutta he olivat kuitenkin jonkinlaisia herrasmiehiä ja toverillisia eivätkä tahtoneet tehdä sitä, mutta he totesivat, että hän oli profeetta ja tiesi mistä puhui. Hän sanoi: "Minä ajattelin, että pitäisin ensin lomaa, mutta Herra ei halua, että minä otan lomaa. Minun täytyy mennä sinne, minulla on työ tehtävänäni. Minä ajattelin, että lepäisin ensin hiukan, ennenkuin menen, mutta minun täytyy mennä sinne."

Minä voin kuvitella, että tämä erikoisella tavalla valmistettu kala hyppäsi vedessä niin että vesi roiskui koko maan ylle, kun sillä oli Joona vatsassansa ja otti suunnan Niiniveen niin nopeasti kuin se vain voi. Jumala toi tuon sanoman erikoisesti valmistetussa kalassa sinne. Se otti suunnan Niiniveen niin pian kuin voi, koska sillä oli sanansaattaja kyydissänsä ja sen täytyi viedä hänet sinne. Hän astui väärään laivaan, mutta Jumalalla oli laiva valmiina häntä varten.

Te tiedätte, että Jumala on kykenevä tekemään suuria asioita, kun me vain kuulemme Häntä. HÄN on tekevä teitä sinne, missä ei ole mitään teitä. HÄN on tie. Ja kun sanoma on absoluuttisen kiireinen, niinkuin tänään, silloin Jumala valmistaa tien.

Me olemme nähneet sen myöskin Aamoksessa, kun minä saarnasin hänestä. Jos te kerran haluaisitte lukea tuon kertomuksen, niin se on suurenmoinen. Lukekaa tuo kertomus Aamoksen ensimmäisestä luvusta. Hän on toinen esikuva varoituksille, ennenkuin tuomio iskee synnin ylle. Tuo kaupunki, jota hänen tuli varoittaa, koostui joukosta juutalaisia, jotka olivat kaikonneet alkuperäiseltä polulta, ja se oli tullut suureksi turistikeskukseksi. Minä voin kuvitella, niinkuin mitä sen tuona aamuna kuvasin, kun minä puhuin siitä, miten tämä kaljupää tuli sinne vuoriston ylitse ja siristi pieniä, vanhoja silmiänsä, kun hän katsoi alas ja näki tämän suuren kansakunnan ja kansan synnin, ja haroi sormillansa valkoista partaansa. Oi, millainen asia! Mutta kukaan ei tiennyt, mistä hän tuli.

Kukaan ei tunne näitä profeettoja, jotka tulevat jostakin ja astuvat esiin ja jälleen menevät pois.

Hän meni "NÄIN SANOO HERRA" kanssa tuohon kaupunkiin. "Tehkää parannus, tai te kuolette, sillä Jumala on tuhoava tämän kansan! Hän on pyyhkäisevä tämän paikan pois maan pinnalta. Te olette tehneet sopimuksen vihollisenne kanssa. Te olette sitä mieltä, että te olette rauhassa vihollisenne kanssa. Assyrialaiset varustautuvat koko ajan. Te ette voi kulkea yhdessä, ellette sitten ole keskenänne sopineet. Niin se on." Tämän hän sanoi.

Jumala haluaa että me erottaudumme. Hän haluaa, että me tulemme ulos maailmasta emmekä yritä elää samanaikaisesti maailman ja Jumalan kanssa; että me emme yritä elää maailmallisella tavalla ja Jumalalle. Teidän täytyy elää jommallekummalle; teidän täytyy uskoa jompikumpi.

Me toteamme, että tämä Aamos ennusti tuomion noiden ihmisten ylle, jos he eivät tehneet parannusta. Oi, miten tämä sopiikaan meidän aikaamme! Minä ajattelen, että tämä suuri kaupunki, jos minä vielä kerran saan palata siihen — tällä suurella kaupungilla siellä oli kukoistava talous, heillä oli kaikkea, he olivat hyvinvoipia. He ajattelivat olevansa täydellisesti Herran tahdossa, koska heillä meni hyvin. Mutta he totesivat, ettei Jumala aina ole hyvinvoinnin aikaansaaja. Joskus, kun hyvinvointi tulee seurakuntaan, kääntyvät he pois Hänestä.

Kuten te tiedätte, puhui Jumala kerran Israelista ja sanoi: "Minä löysin sinut verissäsi kedolta ja pesin sinut ja otin sinut huostaani", omana lapsenansa. "Mutta kun sinä sitten tulit suureksi ja tulit kauniiksi nuoreksi naiseksi, sinä antauduit portoksi." Hän sanoi: "Sinä antaudut jokaiselle ohikulkijalle." "Kun sinä kuitenkin olit köyhä ja tarpeessa, kun sinä olit hädässä, palvelit sinä Minua, mutta kun minä siunasin sinua ja annoin sinulle paljon, menit sinä pois Minun tyköäni." Tässä se on osoitettu.

Me toteamme, että tämä profeetta Aamos iski tuota kansakuntaa. Hän oli vain kyntäjä. Me huomaamme kuitenkin, että hän iski ja sanoi heille, mitä tulisi olemaan. Hän sanoi heille, että vihollinen, jonka kanssa heillä oli yhteinen asia, olisi se, joka olisi tuhoava heidät, jos he eivät tulisi järjestykseen Jumalan kanssa.

Nyt me toteamme, että myöskään meidän ylpeä Amerikkamme ei ole pakeneva Jumalan vihaa. Kuten minä tuona päivänä puhuin, siitä lähtien kun olen täällä — minä olen varma, että se oli täällä — kun minä sanoin, että kaikki on lopussa. Minä en voi enää nähdä mitään, mille voitaisiin rakentaa. Te ette voi rakentaa politiikan varaan, se on mennyttä. Te ette voi rakentaa sosiaalisen elämän varaan, sillä se on turmeltunut. Ei ole mitään minkä varaan te voisitte rakentaa. Te ette voi asettaa toivoa mihinkään.

"Miten on seurakunnan suhteen?"

Te ette tee mitään seurakunnalla, se on niin muodollinen; mitään ei ole jäljellä, se on mennyttä. He ovat myyneet esikoisoikeutensa keittolautasellisesta ja ovat valmiit tuomiota varten. Pyhä Henki on kulkenut tämän kansakunnan lävitse, kun Hän näytti merkkinsä ja ihmeensä; he kuitenkin jatkuvasti halveksivat hänen armoansa. Suuren vahvistamisensa kautta Hän vahvistaa itsensä ja osoittaa, että Hän on Jumalan paljastettu Sana tässä ajassa. Siitä huolimatta he hylkäävät sen. Ei ole jäänyt jäljelle mitään. Te ette voi aina tehdä tätä Jumalalle.

Me toteamme, että Hän aina lähettää ensin profeettansa varoituksen kanssa. HÄN ei muuta tapaansa, menettelyänsä, miten Hän tekee asiat.

HÄN iskee aina kun Hän antaa varoituksen. Minä haluaisin, että te tarkkaatte tätä ilmaisua. Jumala antaa varoituksen, mutta ei aina iske heti silloin, kun Hän varoittaa. Oletteko panneet tämän merkille? Ja jos Hän ei iske sen jälkeen kun Hän on antanut varoituksen, pilkataan profeettaa: "Sinä et ole saanut sitä. Sinä olet lausunut valheen. Sinä et ollut oikeassa."

Sama sanottiin varmasti Jesajallekin. Mitä mieltä olette siitä, mitä ihmiset ajattelivat, kun hän meni ja ennusti ensin, että kuningas olisi kuoleva, ja sitten tuli takaisin ja sanoi: "Ei, hän on elävä"?

Miten oli Joonan suhteen, joka kulki katuja pitkin ja sanoi: "Tämä kaupunki tuhotaan neljänkymmenen päivän kuluttua", ja Jumala ei sitten tehnytkään sitä?

Katsokaahan, teidän täytyy tarkata, Jumala ei iske aina, kun Hän varoittaa. Ja jos tämä sitten kerran tapahtuu, pilkataan profeettaa. Jos hän kuitenkin on vahvistettu profeetta Herran Sanan kanssa ja on Jumalan vahvistama merkkien kautta — niin, kuten Jumala sanoi, että profeetta vahvistetaan, ja nämä miehet olivat — silloin se ei ole hänen omansa, vaan Jumalan Sana ja se on toteutuva. Sen täytyy toteutua, jos se on Jumalan Sana. On aina vain yksi, mikä voi pidätellä sitä, se on nopea parannuksen tekeminen.

Tarkatkaa, Aamos eli odotuksessa nähdäksensä ennustuksen toteutuvan. Aamos puhui siitä, miten se tapahtuisi, miten Jumala saisi Syyrialaiset tunkeutumaan tuohon kaupunkiin ja ottamaan sen haltuunsa jne ja miten heidän oma turmeltuneisuutensa olisi nielevä heidät. Minä katson juuri nyt tässä Kirjoituksiin, ja jos minä olen laskenut oikein, tapahtui se hiukan enemmän kuin viidenkymmenen vuoden kuluttua, sen jälkeen kun Aamos oli ennustanut. Mitä te ajattelette nyt? Kokonainen sukupolvi meni, ennenkuin tuo ennustus toteutui. Jos te luette täältä, sanoo se teille, että se mitä oli puhuttu, toteutui sanasta sanaan.

Johannes näki kaiken sen, mitä Ilmestyskirjassa on; mutta se ei tapahtunut hänen aikanansa. Mutta me näemme, miten se tarkalleen toteutuu.

Daniel ennusti tuosta päivästä — hänen ajastansa loppuun asti. Hän ei elänyt nähdäksensä sen. HÄN puhui hänelle: "Mene, Daniel! Sillä nämä ilmestykset suljetaan ja sinetöidään lopunaikaan asti. Sinä saat nyt levätä ja olet nouseva osaasi päivien lopulla."

Katsokaahan, ei aina tapahdu se, että Jumala iskee annettuaan ennustuksia. Kuten minä jo sanoin, toteutui Aamoksen ennustus viisikymmentä vuotta myöhemmin. Mutta se toteutui!

Raamatullinen profeetta, todella aito profeetta on erikoinen henkilö. Ei jotakin "erikoista" verrattuna kaikkiin muihin; mutta hänellä on erikoinen tehtävä. Ja koska hänellä on erikoinen tehtävä, täytyy hänen olla jotakin erikoista, hiukan muuta kuin kaikki muut, tehdäksensä sen.

Jumala on verrannut profeettojansa kotkiin.

Kotka on erikoinen lintu. Se on vain lintu — mutta se on erikoinen lintu. Se voi lentää korkeammalle kuin muut linnut. Se voi nähdä kauemmaksi kuin muut linnut. Voidaksensa lentää korkeammalle sen täytyy olla siten muodostettu, että se voi lentää korkeammalle. Mitä sitä hyödyttäisi nousta sinne ylös, jos se ei voisi nähdä mitä sen tulee tehdä, sen jälkeen kun se on noussut sinne ylös? Sen täytyy olla erikoisesti muodostettu lintu. Lajiltansa se kuuluu haukkaperheeseen, se paloittelee kaiken nokallansa. Monet niistä ovat raadonsyöjiä. On olemassa noin neljäkymmentä erilaista kotkalajia.

Katsokaahan, seurakunnassa on pastori, ja pastori on erikoinen henkilö. Hänet on muovattu siten, että hän voi kestää ihmisten riitaisuuksia. Hän on taakkojenkantaja, hän on joukon härkä. Hän on mies, joka voi istuutua, kun jollakin on jotakin toista vastaan — hän voi istuutua molempien perheiden kanssa asettumatta toisen puolelle, voi selvittää asian ja palauttaa sopusoinnun. Hän on paimen ja tietää, miten kannetaan huolta asioista.

Evankelista on erikoinen mies. Hän on mies, joka palaa kuin tulipallo. Hän juoksee johonkin kaupunkiin, saarnaa sanomansa, menee sieltä pois jonnekin muualle. Katsokaahan, hän on erikoinen mies.

Opettaja on erikoinen mies. Hän vetäytyy hiljaisuuteen Hengen voitelussa ja on kykenevä ottamaan Sanat ja sitomaan ne yhteen Pyhän Hengen kautta, niin ettei sen paremmin pastoria kuin ei evankelistaakaan voida verrata häneen.

Sitten me toteamme, että apostoli on erikoinen mies. Hän on se, joka järjestää kaiken. Hän on mies, jonka Jumala on lähettänyt järjestämään kaikki asiat.

Profeetta on erikoinen mies. Profeetta on mies, jolle Herran Sana tulee, sillä profeetan elämä on muovattu siten, että hänen alitajuntansa ja tajuntansa ovat niin lähellä toisiansa, että hänen ei tarvitse käydä nukkumaan saadaksensa unensa; hän näkee sen ollessansa täysin hereillä. Tämä on jotakin, mikä Jumalan täytyy tehdä. Hän näkee mitä tapahtuu.

Profeetta näkee asiat ennalta, kauan ennenkuin ne tapahtuvat. Hän näkee Jumalan vihanmaljan täyttyneenä, ennenkuin se on täysi. Hän voi sanoa: "NÄIN SANOO HERRA, Jumala on tuhoava tämän kaupungin, jos te ette tee parannusta." Minkätähden? Hän on kotka. Hän lentää kauas korkeuteen. Hän näkee kauaksi eteenpäin ja näkee, että vihanmalja vuodatetaan. Se on se, mihin profeetat katsovat. Hän ei katso siihen, mitä täällä tapahtuu, vaan hän katsoo kauas eteenpäin. Hän ilmoittaa: "Se tulee teitä kohti!" Hän voi lentää niin korkealle, että hän voi nähdä tämän varjon. Hän sanoi: "Maailma on oleva pimeä, niin, syvässä pimeydessä." Hän on niin korkealla ylhäällä, aurinko paistaa siellä, mutta hän näkee tämän varjon tulevan, ja hän puhuu sen, mitä hän juuri näkee. Se ei vielä ole siinä, mutta on aivan varmasti tapahtuva! Tämä pitää paikkansa. Se on oleva täällä — syvä pimeys ihmisten yllä. Hän tietää, että se tulee, vaikka se olisikin vuosien päässä, mutta hän näkee sen.

Aamos, voideltu Jumalan profeetta, näki pimeyden ja tuomion. Hän näki Syyrian tulevan sotavaunuineen, miten ne olisivat ryntäävä lävitse ja teurastava kansan. Hän näki Jumalan tuomion tulevan heidän yllensä, jo viisikymmentä vuotta aikaisemmin, ennenkuin se tapahtui. Mutta katsokaahan, koska hän oli profeetta, kohotettiin hänet Hengessä, ja hän näki pitkälle kaukaiseen. Hän näki maljan täytenä, ennenkuin se täytettiin.

Niinkuin Jumala sanoi Aabrahamille: "Sinun jälkeläisesi tulevat asumaan tässä maassa neljäsataa vuotta, sen jälkeen Minä olen johtava heidät ulos väkevällä kädellä, sillä amorilaisten syntivelka ei ole vielä täysi." Jumala tiesi, että malja tulisi täyttymään. Hän puhui profeettansa kanssa ja sanoi hänelle: "Sinä näet tuolla amorilaisten maljan, mutta syntivelka ei ole vielä tähän mennessä täysi. Älä sano nyt mitään siitä, pidä se itselläsi, mutta se on tapahtuva. Kun malja on täysi ja neljäsataa vuotta ovat kuluneet, olen minä karkoittava heidät teidän edellänne kuin heinäsirkat, ja Minä tulen asettamaan sinun jälkeläisesi tähän maahan." Aamen! Tämä on Herran profeetta.

Kun hän puhuu näystänsä, on se sitten vihasta tai pelastuksesta, saattaa se antaa odottaa itseänsä, mutta sen täytyy kuitenkin toteutua, kun hän puhuu sen Herran nimessä. Se saattaa olla siunaus, jonka hän puhuu teille. Ehkä hän julistaa teille jotakin määrättyä, ja te ette ylipäätänsä osaa nähdä sitä ja sanotte: "Kuinka se voi olla? Hän sanoi minulle: ''NÄIN SANOO HERRA', tämä tapahtuu ja tämä tapahtuu; ja se ei ole tapahtunut. Tuo mies on väärä." Teidät tuomitaan silloin, koska te ette ole uskoneet sitä. Mutta se on siitä huolimatta tapahtuva. Sen täytyy tapahtua!

"Jos se antaa odottaa itseänsä, niin odota sitä; sillä se toteutuu varmasti eikä jää tapahtumatta." Se on tapahtuva.

Profeetta katsoo vain eteenpäin ja näkee jotakin. Hän puhuu siitä mitä hän näkee. Hän ei ajattele vain tänne ja miten te nyt näette: hän katsoo siihen, miten se on oleva. Kun hän puhuu sen, ja se on Herran Sanan mukaisesti, silloin se on jo lausuttu ja mikään maailmassa ei voi pidätellä sitä, vain Jumala itse. Te näette, että se pitää paikkansa.

Huomatkaa, me toteamme, että hän profeettana kertoo näkynsä; joskus ne ovat hyviä asioita, hän puhuu teidän parantumisestanne. No niin, hyvä, te saatatte ajatella: Se ei voi tapahtua, minä en ole tullut paremmaksi." Mitä se sitten vaikuttaa? Se tuo Jumalan tuomiot teidän yllenne. Tämä pitää paikkansa. Jeesus on luvannut pelastaa teidät, jos te uskotte sen. Jos te ette usko sitä, ei se ole tapahtuva teille. Teidän täytyy ottaa se vastaan. Teidän täytyy uskoa se. Teidän täytyy tietää, mistä se tulee, se vaikuttaa teissä uskon Jumalaan tai teidän profeettaanne. Teidän täytyy uskoa se.

Me toteamme, että se, mitä nämä profeetat ovat puhuneet, tapahtui. Kun Jumalan viha vuodatetaan ihmisten ylle, silloin on olemassa vain yksi asia. Jos profeetta julistaa jotakin muuta, minkä tulee tapahtua, silloin on vain yksi, mikä pidättää Jumalan käden, se on parannuksen tekeminen. Se on parannuksen tekeminen Jumalan edessä, mikä pidättää Hänen kätensä. Älkää odottako sitä, tehkää se heti! Kun Jumala sanoo jotakin, tehkää se silloin heti.

Hiskia oli hyvä ihminen; mutta Jumala sanoi: "Sinun aikasi on tullut, Hiskia. Minun täytyy noutaa sinut kotiin. MINÄ haluaisin sen, Minä olen ottava sinut ylös. Järjestä talosi."

Niin pian kuin Hiskia oli saanut tietää tämän, vastasi hän: "Minä tarvitsen siihen viisitoista vuotta, Herra. Minä tiedän että minun täytyy mennä, mutta minä tarvitsen viisitoista vuotta saattaakseni taloni järjestykseen. Minä en voi tehdä sitä heti, Herra. Minulla ei ole aikaa tehdä sitä, minä en yksinkertaisesti voi tehdä sitä, Herra. Salli minun elää vielä viisitoista vuotta, jotta minä saan nämä asiat tehdyksi. Minä en voi niin nopeasti järjestää taloani."

Katsokaahan, Jumalan tehtävä kuului: "Järjestä talosi."

Hiskia vastasi: "Tänä vuonna minä en pysty siihen, minä tarvitsen enemmän aikaa siihen. Tämä minun täytyy ottaa takaisin, tämä minun täytyy selvittää ja luovuttaa tälle miehelle; minä tarvitsen viisitoista vuotta tehdäkseni sen. Säästä minut, jotta minä voin tehdä sen. Suo se minulle, suo se minulle; anna minulle vielä hiukan aikaa tehdäkseni sen."

Jumala sanoi: "MINÄ olen lempeä." Mutta katsokaahan, hänen täytyi joskus kuolla.

Hän käytti aikansa ja tänä aikana lankesi takaisin. Olisi ollut parempi, jos hän olisi mennyt järjestämättä taloansa. Se pitää paikkansa. Mutta HÄN antoi hänelle viisitoista vuotta saattaaksensa sen järjestykseen. No niin, mitä hän teki nopeasti? Hän sanoi: "Herra, minä olen niin hidas, minä tarvitsen viisitoista vuotta tehdäkseni tämän. SINÄ olet käskenyt minua järjestämään taloni. Minä en pysty siihen viidessätoista vuodessa, sillä minä olen ottanut lainan ja minun täytyy vielä tehdä tämä ja tuo."

Hän oli jumalaapelkääväinen mies. Siitä huolimatta Jumalan Sanan täytyi täyttyä. Se tapahtui siis, Hän vain siirsi sitä hiukan, pidätteli sitä häneltä. Tämän ajan kuluessa hän teki synnin. HÄN sanoi: "Minä en anna sen langeta hänen yllensä, vaan rankaisen hänen lapsiansa hänen jälkeensä." Te tunnette tuon kertomuksen.

Me huomaamme, että nopea parannus joskus pidättelee vihaa vielä hetken.

Mitä tulee Niiniveen, oli Jumala sanonut: "Mene tuohon kaupunkiin ja anna heidän kuulla se sanoma, minkä Minä sinulle sanon: 'Vielä neljäkymmentä päivää, niin Niinive tuhotaan.'" Oi, miten he tekivätkään parannuksen! Niin pian kuin he näkivät tuon profeetan tulevan katua pitkin ja kuulivat hänen huutavan: "NÄIN SANOO HERRA, tämä paikka tuhotaan neljänkymmenen päivän kuluttua! Tämä paikka tuhotaan!", niin silloin kuningas käski paaston ja surun koko maahan: "Pukeutukaa säkkikankaaseen, sirotelkaa yllenne tuhkaa, ei vain päähänne, vaan ruumiiseenne, lihaanne, vaan myöskin karjanne ja kedon eläinten ylle. Sirotelkaa itsenne tuhkalla ja pukeutukaa säkkikankaaseen." Millainen parannus!

Kun me tarkastelemme tätä tarkemmin, silloin me huomaamme, että jos profeetta ei todella nopeasti tarkkaa, käytä ymmärrystänsä ja astu Jumalan eteen, olette te aivan siellä toteava jotakin, jos hän ei tarkkaa.

Tarkatkaa Jesajaa, hän puhui ennustuksensa ja vetäytyi pieneen majaansa erämaassa. Kun hän teki sen, ei Herra puhunut itse kuninkaalle, kun hän rukoili. HÄNellä oli tietty tapa tehdä asioita. Maassa oli yksi profeetta. Herran Sana tulee Hänen profeetoillensa. HÄN tuli sinne ja sanoi: "Jesaja, mene takaisin ja sano hänelle, että Minä olen kuullut hänen rukouksensa. MINÄ olen ymmärtänyt, että hän uskoo tarvitsevansa viisitoista vuotta tehdäksensä tämän. MINÄ olen nähnyt hänen kyyneleensä, sillä hän ei halunnut hoitaa asiaa huonosti. Hän sanoi, että hän tarvitsee siihen viisitoista vuotta. Mene, sano hänelle, että Minä suon ne hänelle."

Miksi Hän antoi Jesajalle tehtäväksi mennä ja sanoa hänelle: "NÄIN SANOO HERRA"? Vaikka siinä oli muutos ja viivästyttäminen, olisi se siitä huolimatta tapahtuva — hän kuoli siitä huolimatta. Kun jotakin sellaista tapahtuu, on Hän velvollinen tulemaan takaisin sen miehen luokse, jolle Hän lähetti NÄIN SANOO HERRA:n. Hän puhui Jesajalle: "Mene takaisin ja sano se hänelle."

Joona edusti toisenlaista asennetta, meni vuorenhuipulle ja sanoi: "Olisi ollut parempi, jos minä en milloinkaan olisi syntynyt." Oi, ja hän jatkoi! Silloin Jumala antoi kasvaa pienen risiinikasvin, jotta hän sen varjossa voi hiukan vilvoitella. Hän sanoi: "Minä menin sinne, ja he sanovat nyt, että minä olisin väärä profeetta."

Mutta Jumala puhui hänelle ja sanoi: "Katsopa alas kaupunkiin, katso heitä, Joona! Koko kaupunki tekee parannusta säkissä ja tuhassa."

Sitten Hän puhui hänelle siitä pienestä risiinikasvista ja madosta, joka söi sen, niin että se kuihtui. Jos Herra suo, tahtoisin jonakin päivänä tulla tänne kappeliin ja saarnata sarjan yksinomaan Joonasta. On niin paljon suurta — tämä itätuuli, joka puhalsi — oi, siinä on niin paljon asioita, se on yksinkertaisesti valloittavaa. Nämä kallisarvoisuudet siinä ovat kaikki varjokuvia ja ne sopivat — jopa Jeesus Kristus on siinä varjokuvana, ja kaikki muu. Luonnollisestikin viittaa jokainen rivi Raamatussa Jeesukseen Kristukseen. Kyllä! Tämä on meidän opetuksemme sunnuntaille, sen me tulemme toteamaan, jos Herra suo.

Tarkatkaa, on olemassa asioita, jotka te vilpittömyydessä sanotte Jumalalle, ja siitä huolimatta teidän täytyy tarkata.

Minä haluaisin tänä iltana näyttää teille erään toisen Joonan puhujanlavalla.

Eräänä iltana ihmiset tulivat tänne. Tuo nainen tai joitakin hänen omaisistansa saattavat olla täällä tänä iltana, sentähden minä en mainitse nimiä; muuten te ehkä tietäisitte, kuka se on. On olemassa ryhmä hienoja ihmisiä, jotka jo vuosia ovat tulleet Kentuckystä tänne. He ovat hienoja ihmisiä, minun hyviä ystäviäni. He olivat minun aitoja ystäviäni. Mutta he kuuluivat sellaisiin ihmisiin, jotka tulivat jumalanpalvelukseen, kun vallitsi herätys, ja niin pian kuin tuo herätys oli ohitse ja tuli kantaa kuormia, ei kukaan halunnut kantaa niitä. Kaikki heidän lapsensa olivat pienestä pitäen täällä ja osallistuivat meidän opetukseemme ja muihin asioihin.

Neljä tai viisi vuotta sitten minä tulin eräänä päivänä kotiin. Tuo nuori tyttö, joka siihen aikaan oli ollut noin kahdeksanvuotias, oli nyt naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. Hän makasi kuolemaisillaan täällä sairaalassa. Hän oli noin neljännellä tai viidennellä kuukaudella raskaana; syntymätön lapsi oli kuollut, eikä voitu leikata, koska hänellä oli virtsatulehdus. He eivät voineet leikata ja heidän täytyi antaa äidinkin kuolla. Koska he eivät voineet leikata, olisi syntymätön lapsi aikaansaanut äidin kuoleman. Hän oli kuolemassa; hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta.

Minä menin sinne vieraillakseni hänen luonansa, koska hän oli pyytänyt minua tulemaan. Minä menin tuohon sairaalaan, hän makasi happiteltassa. Minä avasin sitä hiukan, puhuin jotakin hänelle ja kysyin: "Muistatko sinä minut?"

Hän sanoi: "Varmasti, veli Bill, minä muistan sinut."

Minä kysyin: "Miten sinun on, käsitätkö sinä, kuinka sairas sinä olet?"

Hän vastasi: "Kyllä, sentähden annoin kutsua sinut."

Minä kysyin: "Miten on sinun ja Herran suhteen?"

Hän vastasi: "Veli Bill, minä en ole valmis menemään."

Me polvistuimme ja rukoilimme, hänen äitinsä ja miehensä ja monet omaisista olivat kanssamme tuossa huoneessa. Hänen äitinsä ja miehensä alkoivat itkeä. Sitten minä pyysin häntä, ja hän saattoi kaiken järjestykseen Jumalan kanssa, täytti lupauksensa, tuli takaisin Jumalan luokse ja lupasi Hänelle, että hän rakastaisi Häntä, jos Hän antaisi hänelle anteeksi. Hän katui syntejänsä ja sitä tapaa, miten hän oli elänyt. Ja hän jatkoi parannuksen tekemistä ja itkemistä. Jonkin ajan kuluttua minä nousin ja menin ulos tuosta rakennuksesta.

Seuraavana aamuna minua kutsuttiin tulemaan jälleen sinne. Siellä minä sain tietää, että hänelle oli aamulla suoritettu koe, jonka johdosta todettiin, miten pitkälle virtsatulehdus oli edistynyt, ja todettiin, että siitä ei ollut kerrassaan mitään jäljellä. Se oli täysin kadonnut, jokainen hiukkanenkin virtsatulehdusta oli lähtenyt hänestä. Lääkärit olivat hyvin kiihtyneitä ja sanoivat: "Miten tämä on mahdollista? Se on jotakin aivan erikoislaatuista. Me valmistelemme hänet, ja jos tilanne säilyy ennallaan huomiseen asti — me annamme hänelle edelleen penisilliiniä" tai mitä he sitten antoivatkin hänelle lievittääkseen tulehdusta. He sanoivat: "Silloin me leikkaamme ja otamme kuolleen lapsen ulos, ennenkuin se vielä aiheuttaa mitään; jos hän on siinä tilassa."

Tuona päivänä hänet tutkittiin kaksi tai kolme kertaa ja vielä myöhään illalla. He eivät löytäneet mitään, kaikki oli täydellisesti kunnossa. Niin hänet valmisteltiin ja otettiin ulos happiteltasta. Kaikki oli hienoa. Seuraavana aamuna he halusivat suorittaa leikkauksen ja ottaa lapsen ulos.

Minä menin sieltä pois. Minä en tiennyt mitään, ylipäätänsä mitään. Herra ei ollut sanonut minulle siitä ylipäätänsä mitään. Te voitte kysyä noilta ihmisiltä, jos te haluatte. HÄN ei sanonut minulle, että se tapahtuisi. Mutta kun nähdään sellainen asia, ja koska tämä oli tapahtunut, tuli hänen miehensä, syntinen, minun luokseni ja sanoi: "Veli Branham, minä haluaisin antaa elämäni Herralle Jeesukselle."

Minä sanoin: "Hyvä on, polvistu tähän, ota kiinni vaimosi kädestä, ja sitten vaeltakaa vilpittömästi yhdessä tämän elämän lävitse."

Äiti tuli takaisin ja sanoi: "Veli Branham, tiedätkö, täällä minä olen ja minun lapseni, me välillä sisällä, välillä ulkona, täällä kappelissa jne. Me olemme kuulleet sinun saarnaavan, me tulimme alttarille ja menimme takaisin." Hän sanoi: "Myöskin minä olen langennut takaisin, veli Branham. Minä haluaisin tulla takaisin Herran Jeesuksen luokse Hänen hyvyytensä tähden, mitä Hän on osoittanut minun lapselleni." Katsokaahan, se on hyvin kaunista, mutta te ette tule sentähden Herran Jeesuksen luokse.

Noin keskiyöllä tai kello yhdeltä hänen äitinsä nukahti. Ja tytär huusi hänelle ja sanoi: "Äiti!"

Hän vastasi: "Niin, rakkaani, mitä sinä haluaisit?"

Hän sanoi: "Sinä tiedät, että minä olen niin onnellinen."

Hän sanoi: "Minä olen niin iloinen, että sinä olet onnellinen."

Hän puhui edelleen: "Minulla on rauha Jumalan kanssa. Oi miten ihanaa se onkaan!"

Jonkin minuutin kuluttua hän huusi jälleen: "Äiti!"

Hän vastasi: "Niin?"

Hän sanoi: "Minä menen kotiin."

Ja hän vastasi: "Minä tiedän sen. Niin, rakkaani, huomenna lääkäri ottaa lapsen ulos. Yhden tai kahden päivän kuluttua, niin pian kuin leikkausjälki paranee hyvin, sinä tulet täältä ulos, menet jälleen kotiin ja tulet olemaan onnellinen, sinä ja sinun puolisosi ja lapset, ja sinä olet oleva kristitty ja olet elävä Jumalalle."

Hän sanoi: "Äiti, minä tarkoitan sitä, että minä menen taivaalliseen kotiini."

Hän vastasi: "Varmastikin, rakkaani, matkasi lopussa."

Hän sanoi: "Tämä on minun matkani loppu."

"Oi", hän sanoi, "mikä nyt on hätänä?"

Hän vastasi: "Tämä on minun matkani pää. Kyllä, äiti, parissa minuutissa minä olen mennyt ylitse."

Hän ajatteli, että hän olisi yksinkertaisesti hermostunut ja kuvittelisi. Hän kutsui sairaanhoitajattaren, joka tutki hänen hengityksensä. Kaikki oli normaalia. Ja viiden minuutin kuluessa hän oli mennyt ylitse; hän oli kuollut.

Noin yhden tai kahden viikon kuluttua minä tulin takaisin kotiin. Minä ajattelen, että veli Graham piti hautajaispuheen tuolle tytölle. Kun minä tulin kotiin ja Meda sanoi minulle, että tämä tyttö oli tuona iltana kuollut, en minä voinut käsittää sitä.

Minä etsin käsiini tuon äidin, ja hän vahvisti sen.

Minä en tiedä mikä sai minut tekemään sen, mutta minä sanoin: "Herra, minun Jumalani, Sinä olet minulle velkaa selityksen sen suhteen, sillä minä menin sinne, sanoin sen aviomiehelle ja Hän tuli Herran luokse sen jälkeen kun Sinä olit tehnyt kaiken tämän hänelle, ja sitten Sinä otit tämän tytön elämän." Minä sanoin; "Sinä olet minulle selityksen velkaa siitä."

Jos te sanotte Jumalalle jotakin sellaista, jättää Hän teidät pulaan. HÄN ei ole minulle mitään velkaa. Minä olen Hänelle velassa. Hän antoi minun mököttää muutaman päivän ajan, te tiedätte. Noin kolmen, neljän kuukauden kuluttua minä olin siellä ulkona joen rannalla, kun Herra puhui minulle näyssä ja sanoi: "Mene nyt hänen äitinsä luokse ja sano tämä hänelle: 'Eikö hänen aikansa ollut tullut jo vuotta aikaisemmin, kun hän eväsretkellä melkein hukkui jokeen? Hänen olisi tullut mennä jo siihen aikaan, mutta Minun täytyi ottaa hänet kotiin kun hän oli valmis lähtemään.' Sentähden tämä kaikki tapahtui, sentähden sinä menit sinne."

Silloin minä heittäydyin maahan ja itkin. Minä sanoin: "Herra Jeesus, anna minulle anteeksi, sinun raukalle, tyhmälle palvelijallesi. Minun ei olisi pitänyt milloinkaan sanoa sitä, Herra."

Sitten minä menin tuon naisen luokse. Hän asui täällä Market-kadulla. Minä menin hänen luoksensa ja sanoin: "Minä haluaisin esittää sinulle kysymyksen."

Hän vastasi: "Varmastikin, veli Bill."

Minä kysyin: "Onko totta se, että tämä tyttö melkein hukkui?"

Hän vastasi: "Se pitää paikkansa, veli Branham. Hänen miehensä ja muiden täytyi nostaa hänet joesta. Hänelle täytyi antaa tekohengitystä painelaitteella. Vesi täytyi pumpata ulos hänestä." Hän sanoi: "Hänellä oli pukunsa päällänsä. He olivat retkellä. Kun hän juoksi hiekalla, liukastui hän ja putosi päätäpahkaa veteen, eikä saanut enää ilmaa. He eivät olleet tarkkailleet häntä ja näkivät hänet vasta, kun hän nousi esiin ja painui jälleen alas. He juoksivat sinne, saivat otteen hänestä ja nostivat hänet ylös." Hän sanoi: "Hän melkein kuoli."

Minä sanoin: "Se oli hänen aikansa lähteä."

Katsokaahan, Jumala tietää, mitä Hän tekee. No niin, todennäköisesti Herra olisi sanonut sen minulle, jos minulla ei olisi ollut tätä asennetta, kuin minulla oli: "Herra, Sinä olet minulle velkaa selityksen siitä!" Hän ei ole teille velkaa yhtään mitään!

Eräänä iltana minä olin eräässä kokouksessa ja kuulin kuinka eräs evankelista rukoili sairaan henkilön puolesta sanoen: "Jumala, minä käsken Sinua parantamaan tämän henkilön!" Kuka käskee Jumalaa? Se ei ole edes järkevää, sillä Jumalahan tekee sen, mitä Hän haluaa.

Voiko savi sanoa savenvalajalle: "Miksi teit minusta tällaisen?" Varmastikaan ei! Mutta jos profeetta pysyy hiljaa ja pyytää Herralta vastausta, silloin on vastaus siinä.

Niin, kuten tuo henkilö esitti kysymyksen käärmeen siemenestä. Näettekö te? Tarkatkaa vain älkääkä kiiruhtako liiallisesti, sillä Jumala sallii kaiken tapahtua aina siten, että se vaikuttaa niiden hyväksi, jotka Herraa rakastavat.

Jos Niinive ei olisi tehnyt parannusta, silloin olisivat Jumalan tuomiot tulleet sen ylle. Ajatelkaa sitä, profeetan täytyi kuunnella. Se oli varoitus.

Samoin on tämän kansakunnan suhteen. Nyt te sanotte: "Veli Branham, viime sunnuntaina sinä sanoit, ettei olisi enää mitään toivoa." Kyllä! Miksi? Koska se on halveksinut kutsuansa. Sen täytyy vastaanottaa se. Se on vastaanottava sen. Aika tulee, jolloin tämä kansa lyödään palasiksi. Minä olen nähnyt sen 1933.

Te sanotte sen, tai olette saattaneet sanoa: "Sitä ei ole siihen aikaan kirjoitettu."

Mutta se on tapahtunut! Myöskään Mussolini ei siihen aikaan ollut vielä vallassa; vielä ei oltu rakennettu Maginot-linjaa; eikä tuohon aikaan auto vielä näyttänyt kuin munalta; vielä eivät naiset olleet valinneet presidenttiä ja pitäneet korkeakoulupojasta; vielä ei ollut mitään katolista presidenttiä, josta puhuttaisiin jne. Enemmän kuin kolmekymmentä vuotta aikaisemmin nämä asiat ilmoitettiin, mutta Hän näytti minulle jo silloin sen, kauan aikaisemmin, loppuun asti.

Kun tuo asia lähestyy, täyttyy malja yhä enemmän. Billy Graham, Oral Roberts ja muut saarnasivat parannusta. Profeetat ja vastaavat ovat merkkien ja ihmeiden kanssa kulkeneet kansakunnan lävitse; ja se syöksyy jatkuvasti yhä syvemmälle syntiin. Tämä on syy, koska he eivät tee parannusta. Parannus tuo sen.

Huomatkaa, Aahab ei tehnyt parannusta Elian ojennuksen jälkeen. Jos Aahab olisi tehnyt parannuksen ja vaeltanut oikealla tavalla Jumalan edessä, ei tuo asia olisi milloinkaan tapahtunut. Aahab tuli sinne, otti Naabotin viinitarhan ja antoi murhata hänet, ja teki kaikki nämä pahat asiat. Ja Iisebel — profeetta meni sinne NÄIN SANOO HERRA kanssa —mutta mitä tuo nainen teki? Hän vain uhkasi tappaa hänet. Mitä tapahtui? Hänen ennustuksensa toteutui: koirat söivät tuon naisen ja nuolivat Aahabin veren. Aivan Hänen Sanansa mukaisesti. Hän näki maljan täyttyneenä.

Siitä syystä Miika sanoi saman. Kuinka hän olisi voinut siunata sen, minkä Jumala oli kironnut? Hänen sanansa, hänen ennustuksensa, olivat sopusoinnussa Sanan kanssa.

Herodes ei tehnyt parannusta kun Johannes sanoi hänelle: "Ei ole oikein, että sinä olet ottanut veljesi vaimon." Hän ei tehnyt parannusta. Mutta mitä hän teki? Hänen vaimonsa vaati tuon profeetan pään. Katsokaahan, millaiseen likaan hän joutui. Katsokaa, mitä hänelle tapahtui. Vielä tähän päivään asti pulppuaa Sveitsissä lähde sinista, kiehuvaa vettä sen muistoksi, että Hänet on hyljätty. Hän ei tehnyt parannusta, kun Herra ojensi häntä. Johannes sanoi sen hänelle välittämättä siitä, oliko hän sitten prokuraattori tai keisari, tai mitä tahansa hän saattoikaan olla; hänen täytyy tehdä parannus kun Jumala kutsuu, tai viha on hänen yllänsä.

Minä olen kirjoittanut muistiin itselleni, kuinka usein se tapahtui profeetoissa. Meillä ei valitettavasti ole aikaa, koska minun muuten täytyisi käyttää aikaa vielä kymmenen minuuttia pitempään.

Jos parannusta ei tehdä, silloin tulee tuomio varmasti! Hiskia teki parannuksen. Niinive teki parannuksen.

Aahab ei tehnyt parannusta. Nebukadnessar ei tehnyt parannusta. Ihmiset Nooan aikana eivät tehneet parannusta. Tuomio puhkeaa aina silloin. Mutta ensin Hän varoittaa jokaista. Jokaista varoitetaan.

Koska me näemme, että tuo aika on tullut lähelle, tehköön nopeasti parannuksen jokainen, joka tuntee että annetaan varoitus, ennenkuin Jumalan viha puhkeaa.

Nyt me haluamme viitata Branham-kappeliin. Me olemme nähneet nämä asiat ja tiedämme, että se on totuus. Me tiedämme, että se on absoluuttinen totuus. Sanan käsky kuuluu:

"Tehkää parannus ja antakaa itsekukin kastaa itsenne Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä tämä lupaus koskee teitä ja teidän lapsianne ja kaikkia, jotka vielä ovat kaukana, niin monia, kuin Herra, meidän Jumalamme kutsuu."

Eräs mies nimeltänsä herra Daugh kysyi minulta täällä ei kauankaan sitten ja sanoi: "Veli Branham, minä tulen vanhaksi, minä tulen heikoksi, minä olen yhdeksänkymmentäyksi vuotta vanha. "Hän kysyi: "Oletko sitä mieltä, että minä olen valmis kuolemaan? Oletko sinä sitä mieltä, että minä olen valmis menemään? Oletko sinä sitä mieltä, että minä olen pelastettu?"

Minä kysyin: "Herra Daugh, oletko sinä milloinkaan mennyt tutkimukseen lääkärin luokse?"

Hän vastasi: "Kyllä."

"Mitä lääkäri tekee? Hänellä on siellä kirja, ja hän ottaa tämän kirjan ja toteaa: 'Ensimmäinen, mitä minun tulee tehdä tälle miehelle on tutkia hänen sydämensä.' Hän ottaa siis stetoskoopin, asettaa sen korvillensa ja kuuntelee hänen sydäntänsä." Minä sanoin edelleen: "Seuraavaksi hän tutkii hänen verenpaineensa, verenpainemittarilla hänen käsivarrestansa. Sen jälkeen hän tekee virtsatutkimuksen, sitten hän ottaa verta, ja kaikki erilaiset asiat. Hän käy kaikki lävitse, ja jos hän ei löydä mitään, ottaa hän vielä röntgenkuvan. Jos hän ei voi todeta mitään, silloin hän sanoo: 'Herra Daugh, te olette ruumiillisesti kunnossa.'"

Mihin hän perustaa sen? Niihin perusteisiin, jotka ovat hänen lääketieteellisessä kirjassansa: päätieteilijän mukaisesti se on jotenkin ilmenevä, jos jokin ei ole kunnossa, se on ilmenevä näin tai noin, aina sen mukaisesti, mikä ei ole kunnossa. Sentähden sinä olet terve niin pitkälti kuin voit todeta sen.

Minä sanoin: "Tässä tapauksessa suoritan sielun tutkimuksen. Sielua varten Jumalalla on vain yksi instrumentti, ja se on Hänen Sanansa. Se on Hänen Sanansa. Jeesus sanoi Joh. 5:24: 'Joka kuulee Minun Sanani.' Tämä kuuleminen ei merkitse yksinkertaisesti jonkin äänen kuulemista. Tämä kuuleminen merkitsee sen vastaanottamista. 'Kuka voi ottaa vastaan Minun Sanani?' Aamen! 'Hän on se, joka sen kuulee.' (Älkää jääkö paikallenne, älkää kutsuko sitä mielettömäksi, älkää sanoko: Näissä asioissa ei ole yhtään mitään, sitä minä en usko.') 'Joka kuulee Minun ääneni.' Tämä on Jeesuksen Sana — Hän on Sana. Siitä on kysymys. 'Jos te kuulette Minun Sanani', Hän sanoi, 'ja uskotte siihen, joka on Minut lähettänyt, on teillä iankaikkinen elämä ja ette joudu tuomittavaksi, vaan olette siirtyneet kuolemasta elämään.'" Aamen! Minä kysyin: "Miten on nyt sinun sydämenlyöntiesi suhteen?"

Hän vastasi: "Minä uskon sen. Minä olen kuullut sen. Minä olen vastaanottanut sen."

Minä sanoin sitten: "Sen mukaisesti, mitä Pääasiantuntija, Pääkirurgi, Iankaikkisen Elämän Päälääkäri sanoo, olet sinä siirtynyt kuolemasta elämään ja et joudu tuomittavaksi."

Hän sanoi: "Kun minä kuulin sinun saarnaavan vesikasteesta Jeesuksen Kristuksen nimeen, minä kuljin aivan sinun takanasi, ja sinä kastoit minut." Hän sanoi: "Se ihminen, joka minä kerran olin, sitä minä en ole enää. Minulle on tapahtunut jotakin. Aikaisemmin minä en välittänyt siitä ja kuljin toista tietä, mutta minä olen muuttunut ja aloin tämän tien aivan alusta. Minun sydämeni palaa yötä päivää tullakseni lähemmäksi Häntä. Minä uskon siitä jokaisen sanan. Minä sanon 'Aamen' jokaiseen hituseenkin siitä. Myöskin vaikka se haavoittaakin minua, minä haluaisin noudattaa tarkoin kaikkea, mitä se vaatii. Niin pitkälti kuin tiedän, olen minä tehnyt sen."

Minä vastasin: "Minusta näyttää siltä kuin sinun sydämesi löisi hyvin säännöllisesti. Minä uskon, että sinä olet hengellisesti valmistautunut."

Hän kysyi: "Mitä on tapahtuva, kun ylöstempaaminen koittaa, olenko minä oleva siinä mukana, veli Branham?"

Minä vastasin: "Minä en voi sanoa, kuka on siinä tai ei ole."

Hän arveli: "Minä haluaisin mielelläni elää niin kauan, koska niin mielelläni haluaisin kokea ylöstempaamisen."

Minä vastasin: "Hyvä on, salli minun katsoa, mitä tämä tieteellinen kirja sielun tieteestä sanoo siitä." Minä sanoin: "1. Tess.4 sanotaan: 'Me, jotka elämme, jotka jäämme Herran tulemukseen asti, emme ole ehtivä ennen poisnukkuneita. Sillä Herra itse on, niin pian kuin Hänen herätyshuutonsa kuuluu, niin pian kuin enkeliruhtinaan ääni kuuluu ja pasuuna kajahtaa, tuleva alas taivaasta ja Kristuksessa kuolleet nousevat ensin ylös; sen jälkeen me, jotka vielä elämme ja olemme jääneet tänne, meidät temmataan ylös heidän kanssansa pilviin Herraa vastaan.' Olet sitten jo nukkunut pois tai et, onko sinut haudattu tai ei, sinä tulet siitä huolimatta esiin. Mikään ei voi pidätellä sinua, sinä olet oleva siellä!" Minä sanoin: "Veli Dauch, myöskin jos Herra Jeesus ei palaa minun lapsen- lapsen- lapsenlasteni lastenlasten aikaan, olet sinä siitä huolimatta oleva oikealla hetkellä siellä; sinä olet jopa oleva siellä jo, ennenkuin heidät muutetaan, jos he ovat mukana." Tämä pitää paikkansa. Aamen!

On siis olemassa tuleva siunaus, kuten on tuleva tuomio. Tänä iltana meidän täytyy odottaa jompaa kumpaa niistä. Teidän täytyy joko odottaa sitä, että viha ja hävitys tulevat teidän yllenne, tai te odotatte ylösnousemusta ja Herraa Jeesusta. Sama Jumala on luvannut niin toisen kuin toisenkin. Minä olen niin iloinen.

Minä odotan tuon onnellisen
tuhatvuotisen valtakunnan tulemusta,
Kun meidän siunattu Herramme palaa
ja ottaa odottavan Morsiamensa pois.

Oi, minun sydämeni kaipaa ja huokaa
odottaen tuota suloisen vapautuksen päivää,
kun meidän Jeesuksemme palaa.

Silloin ovat tämän pimeän maailman
synti ja kärsimys, tuska ja kuolema oleva lopussa,
Tuona tuhannen vuoden ihanana aikana,
kun hallitsemme Jeesuksen kanssa.
(Silloin me olemme aina oleva Herran luona.)

Mitä Jumala sanoi, sen täytyy tapahtua. "Kun he rakentavat taloja, ovat he myöskin asuva niissä, ja jos he laittavat viinitarhoja, myöskin nauttiva niiden hedelmät; he eivät ole istuttava niin että toinen perisi sen. He ovat laittava omia viinitarhojansa ja pysyvä niissä." Aamen! Aamen! "He eivät enää ole harjoittava mitään pahaa eikä mitään vahinkoa tai tuhoa tehdä minun koko pyhässä vuoristossani." Halleluja!

Kun tämä kuolevainen on pukeutunut kuolemattomuuteen; silloin on kuolema nielty voitossa. Silloin me olemme näkevä Hänet sellaisena kuin Hän on ja meillä on oleva sellainen ruumis kuin Hänen kirkastettu ruumiinsa on. Oi, millainen aika meille onkaan tulossa!

Sama Jumala ja samat profeetat, jotka ennustivat Jumalan Sanassa vihan, joka vuodatetaan, puhuivat myöskin tulevista siunauksista. Minä olen niin iloinen; Jumala ei milloinkaan anna tuhon tulla jonkin kansakunnan ylle varoittamatta sitä. Ja kun Hän nyt tekee sen, on meillä jotakin, mikä on tapahtunut, nimittäin viimeisten päivien merkkien vahvistaminen, suuri Pyhä Henki, joka vaikuttaa meidän keskellämme, joka täyttää seurakunnan läsnäolollansa ja vahvistaa Hänen Sanansa. Sitten seurakunta tulee valmiiksi noustaksensa eräänä päivänä Jumalan voimasta ylös. Sillä se on varoitus, panna pois kaikki, mikä meitä raskauttaa, ja panna pois meidät niin helposti kietova synti, niin että me kestäväisyydessä juoksemme edessämme olevassa kilpajuoksussa, kun me katsomme uskomme Alkajaan ja Täyttäjään.

Jumala siunatkoon sinua, seurakunta! Pitäkää lujasti kiinni Jumalan muuttumattomasta kädestä. Kyllä! Kun te tunnette Hänen läsnäolonsa, kääntykää Hänen puoleensa. Jos teidän sydämessänne on jotakin väärää, saattakaa se kuntoon. Meillä ei ole enää paljon aikaa. Herran tulemus on lähellä. Uskotteko te Häntä? Oi, eikö siellä tulekin olemaan ihanaa? Millainen aika, kun minä jälleen näen siellä vanhat taistelijat, jotka vaeltavat paratiisin lävitse! Oi, minä odotan tätä hetkeä.

Minä muistan, mitä minun veljeni noista vanhoista veteraaneista sanoi, kun he tulivat takaisin meren takaisilta taistelukentiltä: "Kun vapaudenpatsas tuli näkyviin heidän palatessansa, tuotiin haavoittuneet kannelle, jotta he voisivat nähdä vapaudenpatsaan." Kun tullaan laivalla, nähdään se ensimmäiseksi, koska se on niin korkea. "Nähtiin tuo käsi koholla", sanoi hän, "ja miehet lyyhistyivät ja itkivät. Nämä voimakkaat miehet seisoivat siellä, lankesivat yksinkertaisesti kannelle ja alkoivat itkeä." Mitä se oli? Merkki vapaudesta. Kaikki, mitä he rakastivat, oli aivan tämän merkin takana siellä.

Oi, mitä se onkaan oleva, kun minä tuona aamuna kuulen vanhan Siionin laivan höyrypillin soivan ja näen lippujen liehuvan, kun taistelu on ohitse ja voitto on saavutettu! Halleluja! Kun me tulemme kotiin, missä kuolema, synti ja helvetti ovat voitetut eikä ole enää mitään syntiä, ei kuolemaa eikä mitään surua! Minä voin jo melkein kuulla sumutorven soivan! Oi, me lähestymme tuota Kaupunkia. Kyllä. Hinaajat tulevat, vanha Siionin laiva ottaa paikkansa. Jumala auttakoon meitä elämään tätä hetkeä varten.

Herra Jeesus, me olemme ihmisiä, jotka kaikkinemme, mitä meissä on, yritämme parhaamme vaeltaaksemme Evankeliumin, Sinun suuren Evankeliumisi valossa, kun Sinä kuolit meidän puolestamme ja teit kaiken hyväksi. Me olemme niin kiitollisia, että me tässä pimeässä ajassa, tässä hetkessä, jossa me elämme, näemme merkkien ilmestyvän. Oi Jumala, koska kirjoitus on seinällä, Herra, me kiitämme Sinua, että me voimme nähdä ja käsittää, että vapautus on lähellä. Me saarnaamme ja kuljemme maan lävitse. Me näemme, että Sinä vaikutat suuria merkkejä ja osoitat Itsesi päivittäin, jokaisena vuotena. Ei kulu vuottakaan, ilman että jokin Hänen yliluonnollisista merkeistänsä iskee maata. Me näemme sen ja käsitämme, että Jumalan suuri armeija marssii eteenpäin.

Oi, se ei ole mikään suuri joukko, mutta kuitenkin voimallinen joukko, jolla on iankaikkinen elämä ja josta sanotaan: "Sinun kanssasi minä tallaan vihollisjoukot ja Jumalani kanssa minä hyppään muurien ylitse." Ei edes kuoleman "joukolla" ole mitään oikeutta heihin, he yksinkertaisesti juoksevat lävitse, he hyppäävät muurin ylitse luonnollisesta yliluonnolliseen ja menevät Jumalan käsivarsille suureen iankaikkisuuteen. Herra, meidän Jumalamme, me kiitämme Sinua siitä. Me tiedämme tuon ajan olevan lähellä.

Oi Jumala, minä rukoilen, että jos tänä iltana täällä on joku, joka ei tunne Sinua, joka ei vielä ole vastaanottanut rauhaa — ehkä on tänä iltana, kun me olemme puhuneet, hiljainen ääni heidän sydämessänsä sanonut: "Minä tunnen varoituksen, etten enää ole kauan oleva täällä." Oi Jumala, saattakoon he talonsa nyt järjestykseen. Olkoon kaikki selvitetty. Kylmyys väistyköön — ehkä he ovat kristittyjä, ja he ovat niin kauan istuneet täällä ja nähneet niin paljon, mutta ovat kadottaneet sen arvostamisen ja ottavat asian kevyesti todellisen syvällisyyden ja vilpittömyyden sijasta.

Oi Jumala, me haluamme tänä iltana suorittaa itsetutkistelua, koska me tiedämme, että nämä suuret asiat vain varoittavat meitä, että seurakunta pian ylöstemmataan; suo se. Jos me olemme synnin, epäuskon ja velttouden rasittamia, emme me tule osallistumaan ylöstempaamiseen. Me tiedämme sen, Herra. Sentähden me rukoilemme sitä, että Sinä meissä, meidän sydämissämme, annat Pyhän Hengen palaa. Oi Jumala, sytytä meidän sielumme Sinun siunauksellasi. Auta meitä ymmärtämään.

Siunaa ihmisiä yhdessä. Siunaa meidän rakasta pastoriamme ja hänen vaimoansa. Siunaa diakoneja ja rahastonhoitajia ja koko seurakuntaa. Anna anteeksi meidän syntimme, paranna meidän sairautemme, Herra, ja sytytä meidän sydämemme. Salli meidän mennä tästä paikasta varoittavan sanoman kanssa, niin että me sanomme niille ihmisille, jotka me kohtaamme ja jotka ovat synnissä: "Ystävä, etkö sinä häpeä tehdä sellaisia asioita? Sinä tiedät, että sinun eräänä päivänä täytyy kohdata Jumala." Suo se, Herra. Minä jätän heidät nyt Sinulle, jätän Sinulle tämän sanoman ja kaiken muun, niin että se vaikuttaa sinun kunniaksesi. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Minä rakastan Häntä, minä rakastan Häntä,
sillä Hän rakasti ensin minua
ja osti minun pelastukseni
Golgatan ristillä.

Ettekö rakastakin Häntä? Ajatelkaa sitä, mitä me olemme. Katsokaahan, miten pitkälle me olemme edenneet tällä tiellä, ystävät. Katsokaa takaisinpäin kautta aikakausien Lutherin ja Wesleyn päiviin asti. Nähkää, missä me nyt olemme; aivan pyramidin huipulla, täällä, missä Jumala on osoittanut, että Raamattu seitsemän sinetin avaamisen kautta on täydellisesti paljastettu. Me odotamme vain vielä noita seitsemää salaisuutta aivan lopussa, Herran tulemusta ja seurakunnan ylöstempaamista, joka voisi tapahtua vielä ennen aamua.

Minä rakastan Häntä, minä rakastan Häntä,
sillä Hän rakasti ensin minua
ja osti minun pelastukseni
Golgatan ristillä.

Kun me hiljennymme — käsitättekö te, että jokaisen yksilön meistä täytyy mennä täältä ja jättää tämä maailma? Tiedättekö te, että ihmisen päivät, joka on vaimosta syntynyt, ovat vähäiset ja täynnä huolta? Tiedättekö te, että meidän täytyy kuolla, koska me olemme syntyneet kuoleman puusta, joka myöskin oli Eedenin puutarhassa? Me olemme äitimme kohdun hedelmä ja meidän täytyy kuolla, täytyy erota tästä elämästä, olemme sitten nuoria tai vanhoja, erotuksetta. Jos vanhin mies tai vanhin nainen, jotka ovat täällä, eläisivät vielä yön ylitse, eläisivät he kauemmin kuin monet kymmenestä — viiteentoista vuotiaat lapset. Sadat lapset koko maailmassa ovat kuoleva, ennenkuin aamu koittaa. Se riippuu siitä, mitä te juuri nyt teette.

Tämä saattaa olla teidän viimeinen tilaisuutenne. Nuori tai vanha, te voitte tulla seurakuntaan. Älkää jättäkö yhtä asiaa tekemättä. Olkaa mitä syvimmin vilpittömiä. Pankaa syrjään jokainen synti ja kaikki muu. Katsokaa suoraan Jumalan kasvoihin ja esittäkää tämä kysymys: "Herra, miellytänkö minä Sinua? Mitä minä voisin vielä tehdä, Herra Jeesus? Kun tämä elämä on ohitse, ei minulla ole enää mitään mahdollisuutta palvella Sinua. Tämä on ainoa aika, jossa minulla on se. Herra, minun Jumalani, salli minun vain tietää, mitä Sinä haluaisit minun tekevän, tuleeko minun mennä tekemään tämä tai tuo; minä teen sen mielelläni."

Tarkoitammeko me sitä todella vilpittömästi? Tekevätkö sen myöskin nuoremmat? Meidän täytyy kerran lähteä täältä. Miten te tiedätte, vaikka olisimme jo kaikki ennen aamua poissa? Me emme tiedä sitä. Te sanotte: "Tämä huolestuttaa minua." Sitä sen ei tulisi tehdä. Itseasiassa sen tulisi tehdä teidät hyvin onnellisiksi kun tiedätte, että jätätte tämän vanhan kulkutautisairaalan.

Siellä on toinen maailma. Teidän ei tarvitse mennä lainkaan kauaksi. Se on teidän tykönänne. Se on teidän ympärillänne. Jumala on antanut teille täällä viisi aistia, jotta teillä on kontakti tähän maailmaan. Mutta on toinen maailma; havaitaksenne sen, teillä ei ole mitään aisteja, te ette voi havaita sitä, koska teillä ei ole aisteja.

Esimerkiksi minä sanoin sunnuntai-iltana — minä en tiedä käsitittekö te sitä — että meillä on viisi aistia; näkeminen, maistaminen, tunteminen, haistaminen ja kuuleminen. Miten olisi, jos ei voitaisi nähdä ja olisi vain maku-, haju-, tuntemis- ja kuuloaistit, ja joku saisi silmien valon ja sanoisi: "On olemassa toinen maailma — auringon kanssa. Oi, millainen tunne! Ei törmätä enää esineisiin. Ja minä voin sanoa teille, mitä se on"? Te olisitte sitä mieltä, että sellainen henkilö olisi hullu, sillä teillä ei olisi tätä aistia, näkemistä. Kenelläkään niistä, jotka te tunnette, ei olisi sitä milloinkaan. Te olette tosin kuullut ihmisistä, jotka puhuivat sellaisista asioista, mutta te olette epäilleet sitä. Mutta tämän aistin kautta me tiedämme, että se on todellisuutta. Se on todellinen paikka, se on paikka, jonka te voitte nähdä. Teidän aistinne tiedottaa sen teille.

Ainoa, mitä teille tapahtuu kuollessanne on se, että te vaihdatte pois näistä viidestä aistista, oi kunnia!, te saatte vain toisen aistin. Te elätte silloin korkeamman aistin kanssa, tuhansia kertoja korkeamman kuin tämä, toisessa elämässä, elämässä, missä ei ole kuolemaa eikä surua. Ne asiat, joista te ette nyt tiedä mitään, tulette näkemään kirkkaasti, kun te menette toiselle puolelle. Te sanotte: "Minulla on outo tunne tänä iltana, minusta tuntuu kuin siinä olisi jotakin. Minä haluaisin yksinkertaisesti itkeä ja riemuita." Se johtuu Herran enkelistä.

Niinkuin joku, joka ei milloinkaan ole nähnyt, sanoo: "Silloin tällöin minä tunnen jotakin, mikä todella on siinä, se on kuin lämmön tunne."

Sanotaan: "Se on auringonvalo."

"Mitä on auringonvalo? Minä en ole milloinkaan nähnyt sitä." Hän ei ole milloinkaan nähnyt sitä eikä tiedä, mitä se on. Katsokaahan, jonkun muun täytyy sanoa se hänelle, jonkun, joka voi nähdä sen. Oi, näettekö te?

Me vain vaihdamme ylitse, me vaihdamme vain ylitse, älkää peljätkö kuolemaa. Kuolema ei ole muuta kuin linnunpelätin. Jeesus on voittanut sen. Kun Paavali tuli loppuunsa, sanoi hän: "Kuolema, missä on sinun pistimesi? Hauta, missä on sinun voittosi? Sinä sanot, että sinulla on minut? Minä haluan osoittaa sinut kohti Jerusalemia. Siellä on tyhjä hauta ja se, joka voi sanoa: "MINÄ olen se, joka olen voittanut molemmat, kuoleman ja helvetin." Ja minä olen Hänessä, sinä et voi pidätellä minua. Minä olen ylösnouseva. Oi, hän sanoi: "Minua varten on valmiina vanhurskauden voitonseppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on tuona päivänä antava minulle; ei kuitenkaan vain minulle, vaan ylipäänsä kaikille, jotka rakastavat Hänen ilmestymistänsä."

Te rakastatte Häntä ja haluaisitte nähdä Hänen tulevan. Te odotatte Häntä. Se on pitkä kertomus, se on pitkä odotus. Se on rakkaustarina. Te voitte tuskin odottaa sitä, kunnes näette Hänet! Oi, niin se on. Tämä on tuo aika, tuo hetki, jota me odotamme. Jos se ei tänä iltana ole siten sinun sydämessäsi, ystävä, niin silloin tarkkaa. Ole varovainen, älä salli vihollisen pettää sinua. Jos Pyhä Henki vaikuttaa teissä, että te haluaisitte sen luokse, joka on luonut teidät, teidän Mestarinne luo, — silloin se on rakkauskertomus, josta te ette voi sanoa kenellekään. Se pitää paikkansa. Se on todellisuutta, se on todellisuutta.

Jos te saatte varoituksen ja sanotaan: "Sinä et ole valmis siihen", silloin ajatelkaa sitä, että Jumala voi valmistaa teidät jotakin varten.

Te ette ole vielä valmiita, te sanotte: "No niin, jos minä olen Pyhällä Hengellä täytetty, ehkä Herra silloin ottaa minut mukaan." Ei, ei jo sen kautta; teidät tehdään silloin nimenomaan valmiiksi elämään. Te ette ole valmiita elämään, ennenkuin olette vastaanottaneet Pyhän Hengen. Kun te olette vastaanottaneet Pyhän Hengen, olette vasta kelvolliset elämään. Aikaisemmin te ette olleet kelvolliset siihen. Mutta sen jälkeen kun te olette vastaanottaneet Pyhän Hengen, olette te kelvolliset elämään; se tekee teidät vasta valmiiksi.

Ihmiset sanovat: "Minun täytyy valmistautua kuolemaan." Oi, minä valmistaudun elämään! Aamen. Tätä se on: Valmistautukaa elämään —elämään Kristuksessa; voittoelämään synnistä, kuolemasta ja helvetistä. Minulla on jo voitto. Hän on minun voittoni, ja minä olen Hänen todisteensa. Minä olen Hänen voittonsa todiste. Aamen! Tätä se on.

Miten te tiedätte, että te olette vastaanottaneet sen? Minulla on se. Aamen. HÄN on lahjoittanut sen minulle armonsa kautta, minä tunnen sen, minä tiedän sen. Minä näen miten se vaikuttaa minun elämässäni. Hän on muuttanut minut. Tämän kirjan mukaan täällä Hän on sanonut, että minulla on iankaikkinen elämä enkä joudu tuomiolle, vaan olen siirtynyt kuolemasta elämään, koska Hän on ottanut minun tuomioni yllensä. Kun Hän on jo maksanut hinnan, silloin älkää toki yrittäkö asettaa minua tuomion eteen. HÄN on ottanut sen minun puolestani yllensä ja minä olen vastaanottanut sen. Kyllä!

Sentähden ei ole enää mitään tuomiota. Sentähden ei ole enää mitään kuolemaa. Luonnollisestikin minun täytyy jonakin päivänä jättää seurakunta ja nämä ihmiset, jos Jeesus viipyy, mutta kun se tapahtuu, no niin, silloin minä en ole kuollut. Minä en voi kuolla, minulla on iankaikkinen elämä. Miten minä voisin kuolla iankaikkisen elämän kanssa? Ainaisesti me tulemme olemaan Hänen luonansa Jumalan läsnäolossa. Aamen. Tämä valtaa minun sydämeni, tämä vaikuttaa sen, että minä vielä kerran haluaisin alkaa saarnaamaan. Tämä pitää paikkansa. Oi, Hän on ihmeellinen!

Eikö Hän olekin ihmeellinen,
ihmeellinen, ihmeellinen?
Eikö minun Herrani olekin ihmeellinen?
Silmät ovat nähneet sen, korvat kuulleet,
mitä Jumalan Sanassa kerrotaan.
Eikö Jeesus, Herrani, olekin ihmeellinen?
Minä rakastan tätä todistusta.
Silmät ovat nähneet sen, korvat kuulleet,
mitä Jumalan Sanassa kerrotaan.
Eikö Jeesus, Herrani, olekin ihmeellinen?

Oi, minä rakastan Häntä! Hän on minun Rauhani, Elämäni, Toivoni, Kuninkaani, Jumalani, Vapahtajani, Isäni, minun Äitini, Siskoni, Veljeni, Ystäväni, minun kaikkeni. Näettekö te? Me olemme aina laulaneet täällä senkaltaista laulua. Te tunnette sen. Oletteko milloinkaan kuulleet tätä vanhaa helluntailaulua? Minä toivon, että nauhurit ovat suljetut. Me olemme aina aikaisemmin laulaneet tätä laulua:

Hän on minun isäni, minun äitini, minun sisareni
ja minun veljeni,
HÄN on kaikkeni minulle,
sillä HÄN on minun Isäni.

Muistatteko te, että me olemme laulaneet sen? Muistaako joku sen? Oi, siitä on monia vuosia! Silloin me lauloimme myöskin tämän:

Minä tiedän, että se oli Veri...

Muistatteko te tämän vanhan laulun? Minkä me olemme vielä laulaneet?

Ettekö edes hetkeä tahdo valvoa kanssani...

Se oli tuo vanha värillinen veli Smith, joka aina istui täällä nurkassa. Minä kuuntelin siellä mielelläni värillisiä ihmisiä. Minä istuin siellä, huusin ja itkin ja tein kaikkea mahdollista, ravistelin autoani ja hypin ympäriinsä. He kaikki taputtivat käsiänsä.

Oi, ettekö halua valvoa minun kanssani

(Se rytmi, mikä värillisillä ihmisillä on — te tiedätte, ettei kukaan osaa laulaa niinkuin he, sen voitte unohtaa.) Kun minä...

Oi, minä istuin täällä ja sanoin: "Oi Jumala!" Poikasena noin kaksikymmentäviisi vuotiaana minä juoksin auton ympäri ja riemuitsin ja ylistin Jumalaa tuolla tavalla. Oi, millainen aika se olikaan! Se oli aivan alussa, kun Jumala alkoi vaikuttaa siten ihmisten keskuudessa. Nyt me olemme tulleet vahvaksi seurakunnaksi; ei moniksi lukumäärältä, mutta voimalliseksi Hengessä. Aamen! Miten ihanaa!

Sitten me lauloimme vielä erästä laulua — minä muistan sen, se tapahtui siellä Chattanoogassa, Tennesseessä. Ei, se ei ollut Chattanoogassa, vaan Memphisissä, kun minä kohtasin tuon neekerinaisen, kuten te tiedätte, joka seisoi siellä ulkona. Te olette kuulleet minun kertovan siitä. Te tunnette sen. Hänen pojallansa oli sukupuolitauti. Sisar oli sitonut miesten paidan päänsä ympäri, nojasi siten penkin ylitse. Herra pidätti lentokonetta siellä eikä jotenkin sallinut sitä, että se lähti; minua kuulutettiin, mutta Pyhä Henki sanoi: "Tee pieni kävelykierros ja mene tätä tietä alas."

Minä kuljin sinne, lauloin itsekseni ja ajattelin: "Minun lentokoneeni lähtee varmastikin nyt."

Sanottiin yhä uudelleen: "Kulje edelleen, kulje edelleen." Se oli minun palvelustehtäväni alkuosassa.

Minä näin pienen puumajan, siellä seisoi vanha sisar nojaten aitaan. Hän näytti kuin yksi noista vanhoista sisarista pannukakkupakkauksessa: hänellä oli suuret, paksut posket, hänen hiuksensa olivat sidotut paidalla taakse, hän nojasi siten portin ylitse, ja minä lauloin tämän pienen laulun. Minä olen unohtanut mikä tuon laulun nimi on, se oli yksi helluntailauluista, riemulaulu.

Minä lakkasin laulamasta tullessani lähemmäksi ja kuljin ohitse. Hän seisoi siellä ja kyyneleet valuivat pitkin paksuja poskia; minä olisin mieluiten halannut häntä. Hän sanoi: "Hyvää huomenta, parson."

Minä kysyin: "Mitä sinä sanoit, täti?"

Hän vastasi: "Minä sanoin: 'Hyvää huomenta, saarnaaja'."

Minä kysyin: "Miten sinä tiesit, että minä olen saarnaaja?" Te tiedätte, miten ihmiset etelässä kutsuvat saarnaajaa "parsoniksi".

Minä sanoin: "Miten sinä tiesit, että minä olen saarnaaja?"

Hän vastasi: "Minä tiesin, että sinä tulisit."

Minä kysyin edelleen: "Sinä tiesit, että minä tulen?" ja ajattelin: "Tässä se siis on."

Hän vastasi: "Kyllä. Oletko sinä koskaan lukenut Raamatussa kertomusta suunemilaisesta naisesta, saarnaaja?"

"Kyllä, täti", minä sanoin, "minä olen lukenut sen."

Hän vastasi: "Minä olin sellainen nainen; minä pyysin Herraa antamaan minulle ja minun miehelleni lapsen, jonka minä kasvattaisin Hänelle. HÄN teki sen ja antoi meille tuon lapsen. Minä kasvatin sen suureksi, hän oli hieno poika. Hän joutui huonoon seuraan, saarnaaja, ja hän sai pahan sairauden. Hän makaa tuolla sisällä kuolemaisillaan. Noin kaksi päivää hän on jo maannut kuolemaisillaan. Kahteen päivään hän ei ole tullut tajuihinsa. Lääkäri oli täällä ja sanoi: 'Hän ei voi enää elää, hän on kuoleva.' Se on sukupuolisairaus. Minä en voi katsella, että minun poikani kuolee siten. Minä olen rukoillut koko yön. Minä sanoin: 'Herra, minä olin sellainen nainen kuin tuo suunemilainen, mutta missä on Sinun Elisasi?'"

Hän sanoi: "Sen jälkeen minä nukahdin ja näin unta, että minä seisoin täällä tällä portilla ja näin sinun tulevan katua alas, pienine hattuinesi, joka jotenkin oli kallellaan sinun päässäsi." Hän sanoi: "Siinä on vielä yksi asia: Sinun tulisi kantaa matkalaukkua."

Minä vastasin: "Sen minä jätin juuri tuonne Peabody-Hotelliin."

Hän sanoi: "Minä tiesin, että sinulla olisi matkalaukku." Ja sitten hän sanoi: "Minun poikani on kuolemaisillaan."

Minä sanoin: "Minun nimeni on Branham."

Hän vastasi: "Minä olen iloinen voidessani tervehtiä sinua, parson Branham."

Minä sanoin: "Minä rukoilen sairaiden puolesta. Oletko koskaan kuullut minun palvelustehtävästäni?

"Ei, minä en usko kuulleeni siitä. Etkö haluaisi tulla sisälle?" Ja minä menin sisälle.

Tämä suuri poika makasi siinä. Minä yritin sanoa hänelle jotakin jumalallisesta parantumisesta, mutta hän ei ollut kiinnostunut siitä. Hän halusi kuulla pojan sanovan, että hän on pelastettu ja valmis menemään kotiin; ja Jumala pelasti hänet.

Noin vuotta myöhemmin minä näin hänet taksikuskina siellä rautatieasemalla. Miten Herra tekeekään asioita!

Kun minä sitten tulin takaisin — lentokoneen piti lähteä seitsemältä, mutta nyt oli 9.30. Minä otin taksin ja ajoin takaisin. Juuri kun tulin paikalle, kuulin kuulutuksen: "Viimeinen kutsu lennolle numero se ja se." Herra pidätteli lentokonetta niin kauan, että minä menin sinne ja rukoilin tuon pojan puolesta. Sitä se on.

Minä olen yrittänyt muistaa tuota laulua: "Yksi heistä." Se se on. Oi, miten me olemmekaan antaneet sen kaikua täällä ja samalla taputtaneet käsiä:

(Veli Branham laulaa koko laulun.)

Ylistys Herralle! Aamen! Me olemme yksinkertaisesti kuin lapsia, meissä ei ole mitään muodollista. Jumala on ilman muodollisuuksia. Pitääkö se paikkansa? Kyllä!

(Veli Branham laulaa.) Oletteko todella iloisia, että voitte sanoa sen? Kohottakaa yksinkertaisesti kätenne ja sanokaa: "Ylistys Herralle!" Minä olen niin iloinen ollessani yksi heistä. Minä olen niin iloinen.

Herra, minun Jumalani, minä olen niin iloinen. "Yksi heistä, yksi heistä." Minä olen niin iloinen, että minä voin olla yksi heistä. Oi Jumala, auta meitä olemaan sitä. Auta meitä antamaan valon loistaa, Herra, kun me vaellamme Siioniin. Suo se, Isä. Jeesuksen nimessä me jätämme Sinulle elämämme sinun palvelukseesi. Aamen. Aamen.

(Veli Branham laulaa.)

Oi, eikö se puhdistakin teidät perusteellisesti? Ettekö rakastakin tätä vanhaa laulua? Minä pidän siitä enemmän kuin näistä muista lauluista, joita voi olla; nämä vanhat, hyvät, syvälliset laulut. Oi, minusta tuntuu niin hyvältä, yksinkertaisesti hyvältä, ja minä olen onnellinen kun laulan niitä. Minusta tuntuu siltä, että voisin riemuita.

(Veli Branham laulaa.)