E w a l d F r a n k
(Alkuperäisteos: »Die Herausforderung der christlischen Theologie und mehr...«)
Esipuhe
Johdanto
Kaikkiko vain sattumaa?
Aika on lähellä
Lopullisesti pätevä mittanuora
Vanha kiista
Itsestäänselvyyskö?
Historioitsijoiden todistus
Huom. Tästä eteenpäin ei
vielä suomennettu!
Historia vahvistaa sen
Jumalan tunnustus
Jumala ilmoittaa Itsensä
Taivaassa ja maan päällä
Herra ilmestyy profeetallensa
»Minä olen«
Syntyikö Poika taivaassa?
Henki ja Totuus
Hyvin erikoista
Suuren Salaisuuden kunnioittaminen
Jokainen puolustaa omaa oppiaan
Kallio
Suuri Tehtävä
Älä pidä muita jumalia...
Marianpalvonta
Usko niin kuin on kirjoitettu
Uskomaton murhenäytelmä
Lopunaika
Haaste kaikille
Kukaan ei voi ohittaa Jeesusta
Kristusta
Uusi luomus
Jumalan pojat ja tyttäret
Kaksi alkua
Kirkkohistorian kulku
Ei kenenkään ihmisen vaikutuksesta
Yhteenveto
LIITE
Julkaisemalla tämän kirjan käännyn yksinkertaisella tavalla hyväntahtoisten ihmisten puoleen. Olen tietoisesti välttänyt vierasperäisten sanojen käyttöä niin paljon kuin mahdollista. Todellinen vakuuttava voimahan ei perustu inhimilliseen puhekykyyn, vaan kaiken aikaansaavaan Jumalan Sanan voimaan. Niin kuin luomisen alussa, kun Jumala puhui ja loi, on myöskin nyt kysymys luovasta, ihmiskunnan vapauttavasta Sanasta ja "valon erottamisesta pimeydestä". Tarkemmin tarkasteltaessa on todettavissa, että uskonnollisella alueella vastoin yleistä käsitystä "hengellinen pimeys" peittää maanpiirin ja kansat. Vain jos Jumala itse kaikkivaltiaalla Sanallansa voi puhua meidän elämäämme: "Tulkoon valkeus!", tulee valkeus. Hän toimii aina samalla tavalla. Vasta sen jälkeen kun valo oli tullut ja erotettu pimeydestä, jatkoi Hän luomistyötänsä. Samoin on myöskin hengellisen luomisen suhteen, jossa Herra itse tuli "Valona" tähän pimeään maailmaan valaistaksensa jokaisen (Joh. 1). On tullut aika sille, että Jumalan kaikkivaltias Sana kuullaan ja totuus erotetaan petoksesta, sillä nyt Jumala vie lunastussuunnitelmansa päätökseen.
Sisältö on erikoisesti osoitettu myöskin kaikille teologisille oppikunnille; siellä on nimittäin suuri vastuu ihmiskunnan kehittyvää hengellistä johtoa kohtaan. Kaikki luottavat lähinnä heille opetettuun ja sanottuun. Millään tavoin ei ole tarkoitus halventaa oppeja ja käytäntöjä, jotka ovat kalliita ja arvokkaita jollekin uskontoyhteisölle. Jos kuitenkin vastakkainasettelussa Jumalan Sanan kanssa syntyy ristiriita, eli voidaan todeta vastakkaisuus, ei voida antaa oikeutta jollekin inhimilliselle instituutiolle, vaan Jumalalle. Kuitenkin tämä tapahtuu tarvittavalla kunnioituksella jokaisen ihmisen arvon edessä, joka on koskematon, samoin kuin se, mitä joku uskoo. Tosin on Jumalan majesteettisuus inhimillisen arvon yläpuolella, ja Hänen Sanallansa on etusija jokaisen ihmissanan ylitse.
Vuonna 1933 syntyneenä voin katsella taaksepäin todella rikkaisiin kokemuksiin. Kutsumukseni jälkeen saarnaajan toimeen 2. huhtikuuta 1962 minä olen pitänyt opetustilaisuuksia ja seminaareja yli 130 maassa, sekä myöskin puhunut television ja suurten kokousten välityksellä monille ihmisille. Kymmenen vuoden ajan lähetettiin sunnuntaisin kaksikymmen- minuuttisia hartauksiani Radio Luxemburgin välityksellä. Lukuisilla lennnoilla kaikkialle maailmaan minulla oli tilaisuus oppia tuntemaan niin koti- kuin ulkomaillakin tunnettuja henkilöitä mitä erilaisimmista piireistä - uskonnollisista, taloudellisista, poliittisista. Lukuisten matkojeni ansiosta sain läheisen käsityksen suurista maailmanuskonnoista.
Samoin olen ottanut asiakseni opiskella kansainvälistä kirkkohistoriaa erilaisten uskontojen ja tunnustusten näkökulmasta. Minä olen vakuuttunut siitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus elää oman maailmankatsomuksensa mukaisesti. Uskonvakuuttuneisuus on henkilökohtainen asia, eikä kukaan saa pakottaa sitä jollekin toiselle.
Minun tehtäväni perustuu siihen, että osoitan tien, joka meille on annettu "Kirjojen Kirjassa". Luonnollisestikin jokaisen täytyy itse löytää se ja kulkea sillä. Koska minä en ole minkään tunnustuksen sitoma, on minulle mahdollista vapaasti tuoda esiin raamatulliset opit. Jokaisen asiaksi jää "alkuperäisen" Jumalaln Sanan perusteella vakuuttua niiden oikeudellisuudesta. Jumalan valtakunnassa ei harjoiteta mitään pakkoa, ei myöskään opetuksellisesti. Jumalallinen vaikutus vaikuttaa niissä, jotka avautuvat sille.
Jatkossa esitetty on löytävä jonkun kohdalla myönteisyyden, toisen kohdalla hylkäämisen. Sen kanssa täytyy elää jokaisen, joka astuu julkisuuteen. Haluaisin kuitenkin tunnontarkasti täyttää tehtäväni ja jättää kaiken muun Jumalalle, joka on kykenevä vaikuttamaan kaiken kaikissa.
Mainitsemisen arvoista on vielä se, että Jumalan kohdalla on aina vain yksi oikea vastaus, vain yksi mahdollisuus! Inhimillisiä vastauksia ja mahdollisuuksia on monia. Mikä niistä on oikein? Minä olen päättänyt antaa yksin Jumalan vastata ja pyydän, ettei sitä katsota pahaksi minua kohtaan.
Yleisesti vallitsee maan päällä jännitys, joka lisääntyy samassa määrin kuin mitä lähestymme vuosituhannen vaihdetta. Ihmiset kysyvät itseltänsä, mitä seuraava vuosituhat on tuova tullessansa. Heidän odotuksensa tulevaisuuden suhteen ovat luonnollisestikin hyvin erilaiset. Asiantuntijoiden enemmistö levittää optimismia ja luottamusta sen suhteen, että kaikki on jatkuva kuten tähänkin asti, ja että kyetään onnistuneesti hallitsemaan suuria ongelmia maan päällä. Toisten kohdalla kuitenkin hallitsee lopunajan tunnelma, liittyneenä neuvottomuuteen. Sosiaalinen vääryys, työttömyys, nopeasti kohoava rikollisuus, huumausaineiden väärinkäyttö, sairaudet, joista ei aikaisemmin tiedetty mitään, mitä erilaisimmat luonnonkatastrofit, joiden armoilla olemme, rauhattomuudet ja jatkuvasti vaihtuvat kriisipesäkkeet saavat monet pelkäämään. Kaikki muuttuu vääjäämättömästi, jopa elinympäristö ja ilmasto. Monet eivät enää ymmärrä maailmaa. Niinpä jotkut näkevät kaikissa näissä pelottavissa asioissa "menetekelin", kirjoituksen seinällä, joka aivan ilmeisesti tuo esiin sellaista, mikä raamatuntuntijoille on tuttua. Tarvitaan kuitenkin armoitettuja ihmisiä, jotka tämän kirjoituksen, kuten aikanaan Daniel, pystyvät lukemaan, ymmärtämään oikein ja antamaan varoittavan sanoman ja osoittamaan ulospääsytien. Sen täytyy olla tämän hetken sanoma, perustuneena Jumalan Sanan ennustuksiin meidän aikaamme varten.
Hyvin monet ovat valistuksen ajasta lähtien kadottaneet perinteisen uskon Jumalaan, kun tuli tietoisuuteen se, mitä kauhistuksia on suoritettu kristillisen uskonnon nimissä. Tieteisuskolla on siitä lähtien ollut noususuhdanne. Luomista, minkä he näkevät, he eivät voi kieltää, niinpä heidän täytyy sisäisessä vastustuksessa kieltää Luoja, jota he valitettavasti eivät näe (Room. 1: 18- 23). Vaikka luonnossa jokainen teko puhuu Mestarin puolesta ja tuottaa hänelle kunniaa, halutaan Luoja erottaa majesteettisesta luomistyöstä. Meidän sukupolvessamme eivät ole kasvavaan epäuskoon vähimmässä määrin vastuullisia teologitkaan, jotka sen sijaan että käyttäisivät oikeutettua kritiikkiä kirkkoinstituutiota kohtaan, hengellisessä "lyhytnäköisyydessänsä" vetävät mukaan myös Jumalan ja Jumalan Sanan. Kun he siten saavat julkisuudessa itsellensä nimeä ja arvostusta, on heille samanaikaisesti onnistunut esittää Jumalan Sana epäuskottavana ja saattaa Kirkkauden Herra pilkan alaiseksi. Ihminen on kaikkien rajattomien keksintöjen ja saavutusten kautta, ja erikoisesti avaruusajasta lähtien, yhä enemmän tehnyt itsensä maailmankaikkeuden keskipisteeksi. Erikoisesti nuoret ihmiset, jotka ovat herkkiä epäilykselle, jota kaikin ajateltavin tavoin levitetään, kääntyvät usein pettyneinä pois peritystä uskosta. Hyvin monet, jotka kysyvät elämän todellista tarkoitusta, etsivät sisäistä tyydytystä ja ongelmiensa ratkaisua huumeista, toisista uskonnoista jne.
Muotisanojen "globalisointi", "maailman- ja kansainyhteisö", "monikulttuurinen yhteisö" vaikutuksella pyyhitään pois myöskin rajalinjoja uskontojen ja ideologioiden väliltä - korostetaan yhteistä, niin kuin ajan trendi vaatii. Sovituksen henki vaikuttaa kaikkialla; mutta valitettavasti ei sovitus Jumalan ja Jumalan Sanan kanssa, vaan siitä erotettuna sovitus tunnustusten ja uskontojen keskuudessa. Samanaikaisesti kartetaan kaipausta totuuteen, mihin omatunto kehottaa, ja se tyydytetään jollakin uskonnollisella tai maailmallisella korvikkeella. Jokainen uskoo mitä tahtoo, tai ei usko. Vuonna 1994 synnytti YK New Yorkin päämajassa "uskontokomission", jonka tulee tehdä oma osuutensa "uuden maailmanjärjestyksen" toteuttamisessa. Pyrkimys on muun muassa kaikille maailmanlaajuisesti yhtenäiseen palvontaan. "New Age" on muotia!
Ihmiskunnan historia ja siihen liittyvä uskonnonhistoria on toteutunut äärimmäisen myrskyisesti ja verisesti. Meidän vuosisadallamme oli ensimmäinen ja toinen maailmansota, oli raakalaismainen "Holocaust" (juutalaisvainot), idän ja lännen jako. Oli "Hiroshima" ja "Nagasaki" ja paljon muutakin. Molemmat "supervallat" jakoivat vuodesta 1945 lähtien maailman. "Kylmä sota", joka Euroopassa elokuussa 1961 saavutti kohokohtansa "Berliinin muurin" rakentamisessa ja melkein karkasi käsistä, on vielä monien elävässä muistossa. Willy Brandtin aloitteesta syntyi kuusikymmenluvun lopulla kaivattu "lievitysvaihe", joka tunnettiin "Idänpolitiikkana". Seuraava kilometripylväs tällä tiellä oli 1979 puolalaisen paavin historiallinen Puolan-matka, joka johti kommunismin loppumiseen. Liittyen Berliinin 750-vuotissyntymäpäivään vieraili Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan jaetussa kaupungissa ja osoitti kiinni muurattuun Brandenburgin porttiin katseensa kohdistaen historialliset sanat sen aikaiselle neuvostoliiton puoluejohtajalle Mihail Gorbatschowille:
"Herra pääsihteeri, jos Te kaipaatte rauhaa, jos Te toivotte hyvinvointia Neuvostoliitolle ja Itä-Euroopalle, jos Te haluatte vapaamielisyyttä, niin tulkaa silloin tälle portille! Herra Gorbatschow, avatkaa tämä portti! Herra Gorbatschow, repikää tämä muuri maahan!"
Marraskuussa 1989 tuli viimeinkin lopullinen "käänne": molemmat saksalaiset valtiot yhdistettiin jälleen vuosikymmenien jälkeen. Jumalalle kiitos, Euroopan jako voitettiin rauhanomaisesti. "Sovinto" on meidän aikakautemme iskusana ja: "Mikä kuuluu yhteen, kasvaa nyt hitaasti yhteen." Saksan yhdistyminen oli edellytys Euroopan yhdistymiselle. Niin kuin usein aikaisemminkin, täytyi kartat jälleen kerran uusia. On tullut aika, jossa EURO korvaa kunkin maan valuutat. Koko maailma on murroksessa ja saa raamatullisen profetian ilmoituksen mukaisesti lopunajan hahmonsa. Kukaan ei voi pidätellä ennaltamäärättyä historian kulkua. Nämä tapahtumat ovat "ajan merkkejä" ja niitä tulee kuulla, ne kehottavat valppauteen.
Nyt syntyy historiallisen roomalaisen maailmanvallan esikuvan mukaisesti Raamatussa kuvattu maailmanvalta nro 1 "yhdistyneenä Eurooppana" yli 370 miljoonaisine asukkaineen. Saksa yhtenä seitsemästä johtavasta päästä oli haavoitettu ja on jälleen toipunut, niin kuin Ilmestyskirjassa myöskin on esikuvallisesti esitetty. "Amerikan Yhdysvaltojen" 266 miljoonine asukkaineen täytyy tyytyä siihen, ettei se enää ole ainoa jäljelle jäänyt suurvalta, eikä voi esittää maailmanpoliisin roolia. Sen sijaan se on enää vain maailmanvalta nro 2, kuten myöskin kuvainnollisesti on ilmaistu. Poliittinen valta on jo maailmanlaajuisesti keskittynyt yhden katon alle YK:ssa - "Yhdistyneissä Kansakunnissa". Nyt seuraa aivan selvästi myöskin kansallinen ja kansainvälinen taloudellisen vallan keskittyminen kaikilla tasoilla. Pankit, vakuutukset, auto- ja teräskonsernit - ylipäätänsä koko suurpääoma, yhdistyvät. Samoin yhdistyy uskonnollinen valta "ekumeniassa" Rooman hallinnassa, mistä on peräisin itseasiallinen maailmanvalta. Tapahtuuko kaikki tämä vain sattumalta samanaikaisesti, vai lähestytäänkö todellakin kohokohtaa, nimittäin "maailmanhallitusta", joka on ennustettu nykyisen ihmiskunnan historian viimeistä vaihetta varten?
On käynnissä maailmanlaajuinen, kansat ja uskonnot, politiikan ja talouden sisäänsä sulkeva, kaikki alueet valtaava yhdistyminen, jonka näennäisesti tulee varmistaa ihmiskunnalle rauha ja hyvinvointi. Kuitenkin on kaikista sopimuksista ja päätöksistä huolimatta yhtäkkiä koittava turmio, niin kuin Pyhissä Kirjoituksissa on julistettu: "Kun he sanovat: 'Nyt on rauha, ei hätää mitään'(Nyt vallitsee rauha ja turvallisuus -engl.,saks.), silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon." (1. Tess. 5: 1-3 jne.). Kun tämä yhdistymis- ja rauhanprosessi, joka loppuvaiheessansa pääasiallisesti keskittyy Israeliin ja Lähi-Itään, on saavuttanut kohokohtansa, on maailmanyhteisö kokonaisuutena kääntyvä Israelia vastaan, jolloin riitakapula "Jerusalem" tulee heille "väkikiveksi" (Sak. 12: 3) - niin meille ilmoitettiin jo 2 500 vuotta sitten. Mitä on ennustettu, se on toteutuva, vaikka Israel uhraakin "maata rauhan hyväksi" ja vaikka miljoonat haluaisivat estää sen rukousten välityksellä.
Vanhemmat meistä muistavat ehkä vielä ne sanat, jotka aikaisemmin usein sanottiin: "Tuhat vuotta sinne tänne!" Todellakin ovat jo monet odottaneet jotakin erikoista vuosituhannen vaihteelta. Jotkut uskovat niin sanottuihin astrologi Nostradamuksen "ennustuksiin" tietämättä sitä, että hän ne, mitä tulee vuosituhannen vaihteen ennustuksiin, on osaksi ottanut siitä, mitä Jumalan Hengen innoittamat näkijät jo ovat jättäneet meille "Kirjojen Kirjassa".
(Kuvaa klikkaamalla saat isomman kuvan näkyviin)
Ajanjaksot ovat todellakin kuluneet siten kuin meidän piirroksemme ne esittää. Aadamista lähtien on kulunut noin kuusituhatta vuotta; ne ovat Herralle - puhuaksemme profeetallisen Sanan välityksellä -kuusi päivää, sillä on kirjoitettu: "…yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä." (2. Piet. 3: 8). Aadamille sanoi Herra Jumala: "…sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman…" ja se tapahtui niin -hän kuoli 930-vuotiaana. Edessämme oleva seitsemäs vuosituhat on Raamatussa usein mainittu pelastushistoriallisen ajanlaskun "viimeinen päivä". Siitä puhutaan toistuvasti niin Vanhassa- kuin Uudessakin Testamentissa, esimerkiksi yksin Joh. 6 neljä kertaa. Mitä meidän saksalaisissa raamatunkäännöksissämme kutsutaan "uusimmaksi päiväksi", on muilla kielillä oikealla tavalla käännetty "viimeiseksi päiväksi". Tämän "viimeisen päivän" alussa tapahtuu "ensimmäinen ylösnousemus", ja sen lopussa "viimeinen ylösnousemus" (Ilm. 20). Niiden välillä on tuhat vuotta. Seitsemäs päivä on "Herran päivä" (Jes. 13, 6- 13; Sef. 1: 14; Mal. 3: 23, 1. Tess. 5: 2; 2. Piet. 3: 10 ja monet muut kohdat) ja sitä kuvataan Ilmestyskirjassa (Luku 20) tuhatvuotisena Kristuksen rauhanvaltakuntana. Uskomme sitä tai emme, Jumala vie suunnitelmansa lävitse, kun aika on täyttynyt, ja vie neuvopäätöksensä toteutukseensa. "Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti." (Room. 9: 28).
Pysyy kuitenkin se tosiasia, ettei kukaan tiedä tiettyjen tapahtumien "aikaa eikä hetkeä"; kuitenkin me saamme ja meidän tulisi tarkata Raamatussa mainittuja "ajan merkkejä", jotka viittaavat siihen. Israelin kansasta on esim. kirjoitettuna, että se hajotettaisiin kaikkien kansojen keskuuteen (5. Moos. 4: 27- 29; 5. Moos. 28: 64- 68; Luuk. 21: 20- 24 jne.) ja "päivien lopulla" koottaisiin jälleen. Toisissa kohdissa sanotaan, että Jumala on vielä kerran valitseva kansansa (Jes. 11: 11- 12) ja vievä kotimaaperällänsä rauhaan (Jes. 14: 1). "Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajotti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa." (Jer.31: 10). "Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne." Myöskin profeetta Hoosea on ennustanut, että Israelin kansan takaisinpaluu on tapahtuva. Hän on jopa ilmoittanut heidän hajaannuksensa ajanjakson: "Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä" (Hoos. 6: 1-2).
Nuo kaksi profeetallista päivää ovat takanamme olevat kaksituhatta vuotta, joina Israelin kansa oli hajaantuneena. Nyt se on yli 140 maasta palannut takaisin alkuperäiseen kotimaahansa. Vuodesta 1948 lähtien on jälleen olemassa Israelin valtio. Siinä on kysymys meidän silmiemme edessä täyttyvästä profetiasta, jonka me koemme! Mutta vasta kolmantena päivänä heidän hajaantumisensa jälkeen, niin me olemme lukeneet, nimittäin koittavana vuosituhantena, kun seurakunta kansakunnista (Apt. 15: 13- 18) on tullut täydelliseksi (Room. 11: 25- 36) ja on temmattu ylös (1. Tess. 4: 13- 17), on Israel saava elämän Jumalalta uskon kautta heidän Messiaaseensa. "Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?" (Room. 11: 15).
Tunnettu jumalanmies sanoi painokkaasti: "Joka haluaisi tietää päivän ajan, katsokoon kellosta. Joka haluaa tietää viikonpäivän, avatkoon kalenterin. Joka haluaisi tietää, miten pitkälle aika on kulunut, katsokoon Israeliin."
Israelilla on Jumalan antama oikeus maahan, jonka Iankaikkinen jo Abrahamille on luvannut ja antanut perintöosaksi, ja kaikilla muilla siellä elävillä on asumisoikeus. Jerusalem ei ole milloinkaan ollut jonkin muun kansakunnan pääkaupunki. Muhammed ei mainitse sitä yhtään ainoata kertaa 114 Koraanin suurassa. Ilm. 16 jakeesta 12 alkaen meille kerrotaan, millaisen turmion "Har-Magedon-Inferno" on tuova mukanaan. Tuomion enkelit ovat hetkeen ja päivään, kuukauteen ja vuoteen asti Eufratilla sidottuina: "'Päästä ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina suuren Eufrat-virran varrella.' Silloin päästettiin ne neljä enkeliä, jotka hetkelleen, päivälleen, kuukaudelleen ja vuodelleen olivat valmiina tappamaan kolmannen osan ihmisistä." (Ilm. 9: 14- 15).
Niin pian kuin hetki koittaa, nimittäin "Kaikkivaltiaan Jumalan suurena päivänä", niin sanotaan tuossa tekstissä, on kolmannes ihmiskuntaa kuoleva. Eufrat virtaa Syyrian ja Irakin lävitse, missä ovat Israelin pääviholliset. Silloin ei enää ole oleva kysymys panssareista ja raketeista, vaan silloin otetaan käyttöön kemialliset ja biologiset aseet. Profeetta Sakarja on havainnollisesti kuvannut, miten Israelin kansaa vastaan suunniteltu hävitys lopulta suuntautuu sen vihollisia vastaan. "Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa." (Sak. 12: 3). "Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille…" (Sak. 12: 3).
Nämä ja monet muut sanankohdat ja ennustukset täyttyvät. Ennen kuin miekat lopullisesti taotaan auroiksi (Jes. 2: 1- 5 ja Miika 4: 1- 5), tulevat valitettavasti ensin vielä "aurat taotuiksi miekoiksi ja sirpit keihäiksi", jotta ratkaiseva isku suoritettaisiin (Joel. 4: 9- 17). Kaikki Oslon-, Daytonin- Wye- ja muut sopimukset eivät ole estävä sitä.
Tämän niin ajankohtaisen aiheen selvittämiseksi voitaisiin ottaa kokonainen joukko raamatunkohtia. Mutta se ei ole meidän tarkoituksemme tämän selvityksen suhteen. Niitä ja muita raamatullisia aiheita olen jo käsitellyt seikkaperäisesti muissa julkaisuissa. Ei ole mitään epäilystä sen suhteen, että armon aika kuluu loppuunsa; "lähtölaskenta" on jo käynnissä, vaikka Herra lupauksensa kanssa - niin kuin näyttää - vielä hiukan viivyttelee, nimittäin kunnes viimeiset ovat pelastuneet (2. Piet. 3: 9). Ylösnousseen ja taivaaseen astuneen Herran julistus "Katso, Minä tulen pian!" on ajankohtaisempi kuin milloinkaan aikaisemmin.
Koska me nyt olemme koko ihmiskunnan historian kohtalokkaimman käänteen edessä, täytyy raamatulliset perustotuudet vielä kerran tuoda esiin niiden alkuperäisyydessä. Kristillisyyshän on jo hyvin varhain väistynyt pois alkukristillisapostolisista opeista, on jättänyt kaidan tien ja elää perinteissä, Sanan ja Jumalan tahdon sijasta - tosin olematta tietoinen siitä. Myöskin juutalaisilla ja muslimeilla kuten kaikilla muillakin ihmisillä toisissa uskonnoissa on oikeus saada tietää jumalallinen alkuperäinen totuus ja kuulla iankaikkisesti pätevä Evankeliumi.
Selvästikin johtavat tämän vuosisadan loppuvaiheen tapahtumat raamatullisen profetian eskatologisiin tapahtumiin. Ne, jotka tuntevat profeetallisen Sanan, jossa koko ihmiskunnan historia alusta loppuun asti on ennustettu, näkevät nykyisessä kehityksessä sen täyttymyksen, mitä tätä viimeistä ajanjaksoa varten on julistettu. Raamatullinen "Lopunajan Sanoma" tuo esiin raittiina pysyvät, kaikelta paniikkimielialalta säilyneet, uskovaiset ihmiset, jotka elävät normaalia elämää, mutta samanaikaisesti antavat sisäisesti valmistaa itsensä Kristuksen paluuta varten. He eivät erikoistu apokalyptisen katastrofisarjan aiheeseen, eivät uhkaa millään "maailmanlopulla", vaan muistuttavat kaunistettua morsianta, joka odottaa Ylkäänsä ja kulkee Häntä vastaan.
(kreivi Nikolaus Ludwig von Zinzendorf)
Tässä tutkistelussa on ensisijaisesti kysymys raamatullisten oppien ja kirkollisen teologian vastakkainasettelusta. Ehkä jotkut kokevat sen rakkaudettomuutena, kun kaihtamatta sanotaan totuus, mutta niin täytyy olla, sillä vain ymmärretty Jumalan Sanan totuus vapauttaa kaikesta inhimillisestä erehdyksestä (Joh. 8: 32). Vain siten voidaan valo erottaa pimeydestä.
Kuten on tunnettua, on jokaisella tunnustuksella oma uskontunnustuksensa, jossa on säädetty se, mitä uskotaan ja opetetaan. Mutta jo Herran itsensä asettamat apostolit jättivät meille kaikki uusitestamentillisen Seurakunnan opit. Siinä annettiin ylitse kaiken tärkeä raamatullinen kriteeri, kuten apostoli Jaakob Jerusalemissa vastuussa olevien veljien kokouksessa esitti: "Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat" (Apt. 15: 15). Vain jos se on osoitettavissa, voidaan myöskin sanoa: "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi…" (jae 28).
Missä profeettojen Sana ja apostolien oppi väärennetään tai jätetään huomiotta, on kysymys inhimillisistä päätöksistä antikristillisen hengen vaikutuksessa, eikä alunperin Pyhän Hengen paljastamista totuuksista. Todellinen Jumalan Seurakunta tuntee vain yhden ainoan perustuksen, nimittäin apostolien ja profeettojen perustuksen, missä Jeesus Kristus itse on Kulmakivi (1. Kor. 3: 10- 15; Ef. 2 jne.). Se pysyy ainaisesti siihen perustuneena ja siten Kirjoitusten Sanassa alkukristillisen esikuvan mukaisesti: "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa" (Apt. 2: 42).
Apostoli varoitti siitä, että jopa omista riveistä astuu esiin miehiä, ja nämä esittävät harhaoppeja (Apt. 20: 30). Hän viittasi siihen, että todellakin jo siihen aikaan julistettiin toista Jeesusta, saarnattiin toista evankeliumia ja toisenlainen henki oli vaikuttamassa (2. Kor. 11: 4). Poikkeavat suunnat - vaikkakin hurskaita ja "kristillisiä" - hiipivät jo hyvin varhain sisälle (Gal. 1: 6- 10). Hän korosti sitä, että hänelle uskottu pelastussanoman julistus ei ollut ihmisten mukaista, niin kuin poikkeavien kohdalla tähän päivään asti on aina ollut. Evankeliumi oli lahjoitettu hänelle suoranaisen Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta (Gal. 1: 11- 12), mitä eivät voineet todistaa ne toiset, jotka tekivät siitä inhimillisen tieteen, eivätkä voi tehdä sitä nytkään. Pyhiin Kirjoituksiin vertaamalla tulee tulla selväksi eron todellisen, iankaikkisesti pätevän Jeesuksen Kristuksen Evankeliumin ja ihmisten muuttaman "evankeliumin" välillä.
Oppi Jumalasta on kaikille tunnustuksille niin tärkeä, että se useimmiten on uskontunnustuksen ensimmäisessä artiklassa. Siitä huolimatta leimahtaa kristillisyydessä yhä uudelleen liekkiin vertaansa vailla oleva kiivas kiista siitä, onko olemassa yksi, ainoa Jumala, kaksipersoonainen vai kolmiyhteinen Jumala koostuen kolmesta erillisestä, iankaikkisuudesta periytyvästä jumalallisesta persoonasta. Todellisuudessa siitä kuitenkin on olemassa mitä erilaisimpia kuvitelmia, joista kaikki eivät ole lainkaan tietoisia, ja niiden sisällä vielä erilaisia muunnelmia. Ja kaikki ovat vakuuttuneita oman näkemyksensä oikeudellisuudesta. Me haluamme asettua tämän aiheen kanssa vastakkain raamatullisesta näkökulmasta; sillä vain se, mitä Pyhät Kirjoitukset todella todistavat, pätee. Mitä ne eivät selvästi opeta, on selitystä eikä mikään totuus.
Jumalasta alkaa kaikki, ja Raamattu on todellakin ainoa kirja maan päällä, jossa todistetaan, miten Iankaikkinen alusta alkaen on tehnyt itsensä tiettäväksi. Siten se on ainoa sitova absoluutti, kaikkien niiden asioiden mitta, jotka viittaavat Jumalaan ja ovat peräisin Hänestä. Pyhät Kirjoitukset, Vanha ja Uusi Testamentti yhdessä, ovat jumalallinen testamentti; siihen ei saa liittää mitään. Jumalan todistus on siinä lopullinen ja muuttamaton. Se alkaa Luojasta ja luomiskertomuksesta, kattaa koko ihmiskunnan- ja pelastushistorian ja sulautuu "viimeisen tuomion" jälkeen Uuteen Taivaaseen ja Uuteen Maahan (Jes. 65: 17; 2. Piet. 3: 13; Ilm. 21: 1). Yksittäiset jaksot Vanhan ja Uuden Liiton aikana näytetään selvästi merkityksessänsä ja päämäärässänsä. Siinä sanotaan meille myöskin, mistä ihminen tulee ja minne hän menee.
Jumalasta ja Jumalan Sanasta on jo kaikilla kielillä kirjoitettu lukemattomia kirjoja taivaan alla ja yhä vielä niitä laaditaan. Niin sanotun "Arianisen kiistan" "kristologiset" vastakkainasettelut 4. vuosisadalta ovat tunnetut kirkkohistorian tuntijoille. Ihmiset ovat yrittäneet perustella sellaista, mitä ei voida perustella. He ovat rohjenneet selittää sellaista, mitä ei voida selittää. On annettu virrata itsessänsä kehittyvään teologiaan, niin kuin kirkkohistoriasta voidaan lukea, filosofisesti ymmärrettäviä käsitteitä Jumalan ilmestymisestä Kristuksessa, joka on itseasiallinen "kompastuksen kivi" ja "suuttumuksen kallio" (Ps. 118: 22; Jes. 28: 16; Matt. 21: 42- 44: 1. Piet. 2: 6- 8 jne.). Ne ovat tähän asti perustava osa väitteitä ja selityksiä, mutta eivät alkuperäisesti paljastettu totuus ja uskonasia.
Niin kuin Vanhassa Testamentissa on ilmoitettu, on tämä "Kivi" tullut uskonnollisten "rakentajien" hylkäämäksi. He eivät tienneet minne Se olisi tullut sijoittaa. Tähän päivään asti Se ei ole sopinut heidän rakennukseensa. Mitä meidän Herramme siihen aikaan vertauskuvallisesti ilmaisi, pätee yhä vielä: "'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi? Jokainen, joka kaatuu siihen kiveen, ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa" (Luuk. 20: 17- 18). Pietari asetti Korkean Neuvoston eteen samat sanankohdat (Jes. 8: 14- 15, Ps. 118: 22): "Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'." (Apt. 4: 11). Toiselle Hänet on asetettu lankeemukseksi, toiselle nousemiseksi - niin ennusti Simeon (Luuk. 2: 34). Vain missä Hän itse rakentaa Seurakuntaansa, Hänellä on joka suhteessa ensimmäinen sija (Kol. 1: 14- 20), siellä Hänet tunnetaan "Kulmakivenä ja Huippukivenä", "Alfana ja Omegana", "Ensimmäisenä ja Viimeisenä", siellä Hän on Häneen uskoville nousemiseksi. Mutta missä ihmiset rakentavat omaa kirkkoansa, siellä Hänellä ei ole mitään oikeata paikkaa, siellä Hänestä tulee kompastus ja suuttumus (1. Piet. 2: 6- 8).
Valtaenemmistölle kristikunnan keskellä on perinteinen oppi kolminaisuudesta "itsestäänselvyys", ja vielä enemmänkin: joka ei tunnusta sitä, häntäkään ei selvästi tunnusteta. Juutalaiset sitä vastoin eivät ehdottomasti voi ottaa sitä vastaan, sillä he voivat uskoa vain sen, mitä Jumala ja profeetat ovat sanoneet. Heille on ensimmäinen ja korkein käsky, mitä kukaan heistä ei saa rikkoa, jyrkkä monoteismi, usko yhteen, ainoaan Jumalaan, jonka ohella ja rinnalla ei ole mitään muuta. "Monipersoonaoppi" törmää mitä ankarimmalla tavalla ensimmäistä käskyä vastaan, joka Jumalan suusta on tullut heille. Muslimeille on mitä pahinta jumalanpilkkaa maan päällä ajatus, että Jumalalla, jota he kutsuvat Allahiksi, olisi Poika taivaassa. Tärkein uskonilmaisu islamissa kuuluu: "Ei ole olemassa mitään muuta Jumalaa kuin Allah!"
Mikä toiselle on itsestään selvää, ei toiselle ole läheskään sitä. Yhtäpitävyys on aina vain kussakin uskonnossa ja tunnustuksessa, mutta on niin monia, jotka kaikki väittävät olevansa oikeassa.
Jos epäraamatullinen sanakäsite "kolminaisuus" merkitsisi sitä, että Jumala on paljastanut itsensä meidän pelastukseksemme Uudessa Testamentissa Isänämme taivaassa, Pelastajanamme Pojassa maan päällä ja Pyhän Hengen kautta, niin silloin se voitaisiin sietää. Mutta jos se kuitenkin ilmaisee, että iankaikkinen Jumala kutsui olemassaoloon toisen ja kolmannen Jumalan persoonan ja että nuo kolme kaikessa ovat yhtä, niin silloin tulisi ajatella asiaa tarkemmin ja ensimmäiseksi kysyä: "Missä se on Raamatussa?" Tähän kysymykseen täytyy vastata selvästi: "Ei missään!" Toiseksi me haluamme todeta, miten, kenen kautta ja milloin on päädytty sellaiseen ajattelutapaan ja oppikäsitykseen. Asiaan liittyvässä kirjallisuudessa tästä aiheesta voidaan lukea paljon "asiaan kuulumatonta", mihin emme yksityiskohtaisesti voi mennä. On kuitenkin selvää, ettei epäraamatullisilla käsitteillä voi olla mitään raamatullista sisältöä.
Monet, jotka asettuvat kriittisesti vastakkain sen kanssa, uskaltavat kysyä, onko kolminaisuuden edustajilla ylipäätänsä tarkkaa käsitystä "yhdestä Jumalasta kolmessa persoonassa."
Katolisen kirkon katekismuksessa sanotaan kolminaisuudesta mm. sivulla 97, § 251 seuraavaa: "Muotoillaksensa kolminaisuusopin täytyi kirkon kehittää asiaan sopiva terminologia filosofian käsitteiden 'olemus', 'persoona' tai 'hypoteesi', 'suhde' jne. avulla." Niinpä käytettiin lisääntyvässä määrin hypoteettis-filosofisia käsitteitä muotoilemaan kolminaisuusoppi. Paavali varoitti: "Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla (filosofialla)" (Kol. 2: 8). Filosofit voivat filosofoida omalla alueellansa sydämensä halusta, mutta ei toki Jumalasta. Mitä on filosofialla tekemistä Jumalan kanssa?
Kun on kysymyksessä "ensimmäinen persoona" puhutaan myöskin "alusta ilman alkua", kaksi muuta omaisivat siten alkunsa alussa jne. Täytyy kysyä todella vakavasti: koostuuko Jumala todellakin iankaikkisuudesta lähtien, "miten tahansa sitten asia muotoillaan", taivaassa kolmesta itsenäisestä jumalallisesta persoonasta joilla on sama olemus? Onko tämä ylipäätänsä mahdollista?
On jopa erilaisia oppimielipiteitä Idän kirkon ja Rooman kirkon välillä, kuten esim. siitä, miten Pyhä Henki persoonana on tullut olemassaoloon, nimittäin onko Hän lähtöisin vain Isästä vaiko Isästä ja Pojasta. Sivulla 96 § 247 edellä mainitussa katekismuksessa me luemme: "Filioque (opinkappale Pyhän Hengen alkuperästä; lat. filioque = ja Pojasta, huom.) ei esiintynyt Konstantinopolin (381) uskontunnustuksessa. (Tämä on myöskin ajallisesti katsoen mielenkiintoista.) Vanhan latinalaisen ja aleksandrialaisen tradition mukaisesti oli pyhä paavi Leo I kuitenkin dogmaattisesti tunnustanut sen jo 447 (Vasta niin myöhään?), vielä ennen kuin Rooma tunnusti Symbolumin 381 ja 451 Chaldekonin kirkolliskokouksessa omaksui sen. Tämän kaavan käyttö uskontunnustuksessa omaksuttiin yhä enemmän ja enemmän latinalaisessa liturgiassa 8. ja 11. vuosisadan välillä (siis vasta noin tuhat vuotta apostolien jälkeen). Latinalaisesta liturgiasta omaksuttu "filioque" Nikea-Konstantinopolin uskontunnustukseen on vielä tänään ortodoksiselle kirkolle kiistanalainen kohta."
Kaikki versiot Pyhän Hengen syntymisestä ja jumaluudesta yleensä ovat toki vain järkiperäisiä olettamuksia. Mitä tekemistä on jollakin latinalaisella liturgialla Kristuksen tai apostolien kanssa, uskontunnustuksella, joka vuosisatojen kuluessa on korotettu opinkappaleeksi? Varmastikaan ei yhtään mitään! Jokainen jumalailmestys on todellisuutta ja vahvistetaan ainoastaan Sanassa. Jumala ei ole selittänyt itseänsä, Hän on liian ylhäinen ja korkea meidän käsityksellemme (Job 36: 26). Hän on paljastanut itsensä ja on siitä huolimatta jäänyt kätketyksi monille.
Mitä Jumala itse sanoo meille tästä kaikkein suurimmasta ja tärkeimmästä aiheesta, jota erilaisten oppikäsitysten kaikki edustajat puolustavat melkein kuolemaan asti? Tämä on meidän kysymyksemme! Mitä ihmiset Hänestä sanovat, on moniselitteistä; mitä Hän itse sanoo itsestänsä, on yksiselitteistä, ja sen me tahdomme tietää. Onko Hän YKSI Jumala, joka vasta Uudessa Testamentissa teki itsensä tunnetuksi Isänä meidän yläpuolellamme, Pojassa meidän keskellämme, Pyhässä Hengessä meissä, vai onko kysymys kolmesta erillisestä persoonasta, jotka ovat yhtä? Mitä sanovat Kirjoitukset siihen? Jotakin muuta auktoriteettiä ei ole kenellekään, joka todella uskoo Jumalaa.
Klassisessa kolminaisuusopissa, jonka kaikki valtion-, kansan-, maan- ja jopa useimmat vapaakirkot ovat omaksuneet ja yhdessä omaavat, ovat kaikki kolme "persoonaa" yhtä suuria, yhtä kaikkivaltiaita, yhtä kaikkitietäviä, yhtä iankaikkisia. Mutta missä se on Raamatussa? Luonnollisesti ei missään. Sitä kutsutaan "kolminaisen Jumalan sisäisen elämän mysteeriksi", "teologiaksi" joka "oikonomiasta" paljastettiin (Katolisen kirkon katekismus, sivu 94). Tämä on itsessänsä ristiriitaista, sillä jos kaikkivaltius jaetaan kolmen kesken, niin ei silloin ole enää yhtä Kaikkivaltiasta. Täytyisi myöskin olla sitä mieltä, että riittäisi yksi kaikkivaltias - yksi iankaikkinen, joka kaikkialla on läsnä. Tämä "Yksi Iankaikkinen" on todellakin aina, kuten Pyhät Kirjoitukset vakuuttavasti kertovat, puhunut vain itsestänsä, ei ole milloinkaan harjoittanut kaksinpuhelua ja vannonut vain itsensä kautta, ei milloinkaan jonkun toisen persoonan kautta. Seuraavien esimerkkien monista tulisi tulla mainituiksi: NÄIN SANOO HERRA: "Minä vannon itse kauttani…" (1. Moos. 22: 16). "Minä olen vannonut itse kauttani…" (Jes. 45: 23). "Herra, Herra on vannonut itse kauttansa…" (Aam. 6: 8). Hebr. 6: 13 vahvistetaan, että kun Jumala halusi vahvistaa jotakin valalla, Hän aina teki sen itsensä kautta. Mitä Jumalaan tulee, niin me kuulemme Hänen suunsa kaiken lävitse tunkevat Sanat: "Sinun on annettu se nähdä, tietääksesi, että Herra on Jumala, eikä muuta jumalaa ole kuin hän… niin tiedä siis tänä päivänä ja paina se sydämeesi, että Herra on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä, eikä muuta jumalaa ole.." (5. Moos. 4: 35 + 39).
Kolminaisuusopin puolustajien tulisi, niin kuin muidenkin aiheiden kohdalla, ei vain katsoa omiin tunnustuksellisiin oppikirjoihinsa, vaan myöskin neutraaleihin hakuteoksiin, riippumattomiin lähteisiin, jos he eivät kerran ota Raamattua viime vaiheessa neuvoksensa ja anna sen yksin päteä. Jokaisessa sanakirjassa, joka käsittelee "kolminaisuutta", kerrotaan yksimielisesti, ettei sitä ollut sen paremmin Vanhassa kuin ei Uudessakaan Testamentissa. Myöskin ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina se oli tuntematon. Kristologiset kiistat puhkesivat täysin vasta viimeisen yleisen kristittyjen vainon jälkeen, jota johti Diokletian (30). Se oli Konstantinus, joka erikoisesti sen tähden kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen (325), koska hän oli kiinnostunut valtakunnan poliittisesta yhtenäisyydestä. Yhdistymistä, saati sitten sopusointua ei kuitenkaan ollut sen paremmin puheenjohtajien Athanasius ja Arius alaisuudessa kuin ei myöskään niiden yli kahdensadan viidenkymmenen läsnäolevan miehen keskuudessa, jotka edustivat eri suuntia. Seurasi muita kirkolliskokouksia. Kiisteltiin, muotoiltiin ja muovattiin jumaluutta yhä enemmän omien kuvitelmien mukaiseksi.
Monet pyrkivät totuuteen, myöskin huomattavat teologit; kuitenkin he tekivät sen irrottautumatta perinteisistä, vääristä ajatuskuvioista. Mutta ei voida antaa päteä molempien - Sanan ja selitysten -, ei voida omistaa samanaikaisesti oikeaa ja väärää. Jos lähtökohta ei pidä paikkaansa, ei ole peräisin itse Raamatusta, niin kuinka sitten voisi tulos olla oikein ja sulautua Raamattuun?
Professori Emil Brunner on asettunut vastakkain tämän aiheen kanssa otsikon "Kolmiyhteinen Jumala" alla. Hänen kirjastansa, luku 16, tulee tähän aiheeseen ottaa sivuilta 208-244 joitakin kappaleita: "Juutalaisuus, islam ja rationaalinen teismi ovat unitaareja (yksijumalisia). Toisaalta meidän täytyy rehellisyyden nimessä tunnustaa, ettei kolminaisuus ollut sen paremmin alkukristillis-uusitestamentillisen julistuksen aiheena, kuin ei myöskään minkään ajan yksinkertaisen kristillisen seurakuntauskon keskeinen sisältö. Siis: kristillisen teologian keskus, mutta ei kristillisen uskon? Onko sellainen teologian ja uskon ristiriita mahdollinen? Vai lepääkö se jonkin koko kirkollisen oppisivistyksen väärän kehityksen varassa?"
"Alkukristillinen seurakunta elää siitä, että sillä Pojan kautta on Isä ja se on yhdistettynä Isän ja Pojan kanssa Pyhän Hengen kautta."
"Niin kuin profeetta tekee hänelle tulleen Sanan tunnetuksi ja tuo sen vahvistetuksi, niin on nyt Jeesus itse Se, joka on tullut."
"Hän, joka itse on totinen Jumalan kuva, on se, joka muuttaa meidät tähän Jumalan kuvaan."
"Poika on Isän ilmestys; kun me huudamme Jeesuksen puoleen Herrana, huudamme me sen puoleen, joka iankaikkisuudesta ja yksin on Herra, mutta jonka me vain Jeesuksessa tunnemme siten, miten Hänet voidaan tuntea, ja omistamme siten, kuin Hän haluaa antaa itsensä meille."
"Siitähän oli kysymys: että meillä Pojassa, ja vain Hänessä, on Isä, että me Pojan kautta, ja vain Hänen kauttansa, vastaanotamme Pyhän Hengen, että me vain Pojan kautta tunnemme Isän ja tulemme osallisiksi Hengestä."
"Käsite 'kolmiyhteisestä Jumalasta' ei kuulu todistukseen, alkukristillisyyden julistukseen."
"Jeesuksessa Kristuksessa kohtaa meidät ilmestyen, sovittaen, lunastaen, pyhä laupias Jumala, kun Hän Pyhän Hengen kautta tekee historiallisesti annetun tosiasian sisäiseksi kokemukseksi ja siten sulkee meidät mukaan."
"Vain jos on totta, että Jumala - Hän itse - oli Kristuksessa, on totta, että Hän sovitti meidät itsensä kanssa."
"Vain itse-puhuva, itse-toimiva Jumalan henkilökohtainen läsnäolo on täydellinen ilmestys ja sovitus, ja tämä on tapahtunut Jeesuksessa Kristuksessa."
"Poika on olemassa vasta inkarnaatiosta lähtien. Mutta tämä on totisesti Jumala. Siten Kristus tulee eräällä tavoin 'Teophaniaksi', ja Jumala itse, Isä, menee kuoleman kärsimyksiin…"
Varmastikin tiesi professori Brunner Paavalin todistuksesta: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa." Tällainen osuva, ihana todisteiden esittäminen on peräisin teologian professorilta, joka kuuluu kolminaisuusleiriin!
Suotakoon lainata vielä joitakin historiallisia teoksia, jotka käsittelevät tätä aihetta. Ne auttavat jokaista selvyyteen, ehkä jopa saattamaan jonkun pois itsevarmuudesta jumalalliseen varmuuteen. Historianteoksessa The Paganism in our Christianity on ajatuksen arvoinen lause: "Tämä käsite 'kolminaisuus' on täysin pakanallista alkuperää."
Encyclopia of Religionissa sanotaan: "Nykyiset teologit eivät ole yhtä mieltä siitä, että kolminaisuusoppia ei voida löytää heprealaisesta Raamatusta." Edelleen me löydämme siitä ilmaisun: "Teologit ovat yksimielisiä siitä, ettei myöskään Uusi Testamentti sisällä mitään selvää oppia kolminaisuudesta."
Jesuiitta Fortmann kirjoittaa kirjassaan The Triune God: "Uuden Testamentin laatijat … eivät sano meille mitään jostakin muodollisesta tai muotoillusta kolminaisuusopista, jostakin selvästä opista, että yhdessä Jumalassa olisi kolme yhtä suurta jumalallista persoonaa. Mikään ei viittaa siihen, että joku raamatunkirjoittaja edes olisi olettanut jotakin kolminaisuutta Jumalassa."
New Encyclopedia Britannicassa huomautetaan: "Ei sen paremmin sanaa 'kolminaisuus' kuin ei oppiakaan sellaisena ole löydettävissä Uudesta Testamentista."
Encyclopedia of Religion and Ethicsissä sanotaan: "Kristillinen usko ei alun pitäen ollut kolminainen … Se ei ollut sitä sen paremmin apostolisena kuin ei myöskään jälkiapostolisena aikana, niin kuin käy ilmi Uudesta Testamentista ja muista alkukristittyjen kirjoituksista."
New Catholic Encyclopediasta luemme: "Sanamuoto 'yksi Jumala kolmessa persoonassa' löi itsensä todella lävitse vasta 4. vuosisadan lopulla, ja sitä ei siihen mennessä vielä täysin ollut otettu kristilliseen elämään ja kristilliseen uskontunnustukseen."
Encyclopedia Americanasta me löydämme ydinilmaisun: "4. vuosisadan kolminaisuusoppi ei kuvastanut oikealla tavalla alkukristittyjen oppia Jumalan luonteesta; päinvastoin, se väistyi tästä opista."
Vanhassa Babyloniassa ja Assyyriassa oli jo monia vuosisatoja ennen Kristuksen aikaa triadeja tai kolminaisuuksia. Sellaisesta triadista Mesopotamian alueella kertoo Larousse Encyclopedia of Mythology: "Maailmankaikkeus jaettiin kolmeen osaan, jokainen osa kolmeen eri jumalan hallinta-alueeseen… suurten jumalien triadi."
Historioitsija Will Durand huomauttaa: "Kristillisyys ei tuhonnut pakanuutta: Se vastaanotti itseensä pakanuuden… Egyptistä olivat peräisin kuvitelmat jumalallisesta kolminaisuudesta."
Kirjassa The Symbolism of Hindhu Gods and Rituals sanotaan eräästä hindujen kolminaisuudesta, joka oli olemassa jo vuosisatoja ennen Kristusta: "Yksi kolminaisuuden jumalista on Shiva. Hän on tuhoaja. Kaksi muuta jumalaa ovat Brahma, luoja, ja Wishnu, säilyttäjä."
Teos The Church of the First Three Centuries tekee yhteenvedon: "…että oppi kolminaisuudesta syntyi vähitellen ja olosuhteisiin katsoen myöhään; että se oli peräisin lähteestä, joka oli täysin vieras juutalaisille ja kristillisille Kirjoituksille; että se vähitellen sai muotonsa ja Platonin vaikutuksen alaiset kirkkoisät liittivät sen kristillisyyteen."
New Schaff-Herzog Encyclopaedia of Religious Knowledge vahvistaa sen: "Logos- ja kolminaisuusopin muodostivat kreikkalaiset kirkkoisät, jotka … suoranaisesti tai epäsuorasti olivat platonisen filosofian vaikutuksen alaisia."
Millainen vakuuttava todistus mitä erilaisimmista lähteistä! Pakottakoot tällaiset yksiselitteiset ilmaisut jokaisen ajattelemaan.
LIITE: (erillinen linkkitiedosto)
Huom. Tästä eteenpäin ei vielä suomennettu!
Teos on tuotu kotisivulle osittain käännettynä sen ajankohtaisuuden ja tärkeyden takia juuri meidän omassa maassamme. Näin kirjaa voi lukea pikku hiljaa, kaikessa rauhassa, käännöksen edetessä.
Veljemme Markku Vuori suomentaa teosta etupäässä saksankielisestä alkuperäisesteoksesta, joka otettakoon huomioon käännöksiä vertailtaessa. Käännöstyöllä ei ole mitään tarkkaa aikataulua, vaan se edistyy sitä mukaan, kun aika antaa myöten.
Alkuperäinen saksankielinen kirja on kotisivullamme:
»Die Herausforderung der christlischen Theologie
und mehr...«
Kirja on myös englanninkielisenä kotisivullamme:
»The Great Tragedy and God's Plan of
Salvation in the Light of the "Endtime Message"«
Webmaster
The Pillar of Fire over Brother Branham's head was photographed at Houston, Texas, in January of 1950, and had accompanied him since his birth in 1909. During a 1933 baptismal service in the Ohio River at Jeffersonville, Indiana, this supernatural Being appeared before hundreds of people, saying to him, "As John the Baptist foreran the first coming of Christ, you will forerun His Second Coming."
Edellä olevaa kuvaa klikkaamalla saat raportin isompana näkyviin!