Kymmenykset

Koska kysymys kymmenyksistä nousee esiin aina silloin tällöin ja näyttää siltä, että niiden suhteen on paljon epätietoisuutta, julkaisemme nyt tässä raamatullisten kysymysten sarjassa William Branhamin opetukseen perustuvan Ewald Frankin kirjoituksen.

Tästä aiheesta on jo puhuttu ja kirjoitettu paljon. Kirjoituksissa täytyy olla vastaus jokaiseen raamatulliseen kysymykseen. Minulle ei koskaan ole jonkin aiheen käsitteleminen ollut niin vaikeata kuin tämän ja se johtuu varmastikin siitä, että tässä on kysymys rahasta. Toivon, että Herra itse puhuu itsekullekin, joka lukee tämän puhtaasta sydämestä, ilman taka-ajatuksia laaditun kirjoituksen.

Viime aikoina on ilmaantunut senkaltaisia kyselyjä, että on tullut ilmeinen tarve julkaista raamatullinen selvitys kyseisistä asioista. Varmastikin on meidän kohdallamme tänä aikana ensisijaisen tärkeätä, että me voimme päästä lähemmä Herraa ja elää vieläkin enemmän Häntä miellyttäen.

On ihmisiä, jotka uskovat kaikki Vanhan Testamentin siunauksen lupaukset ja omaksuvat ne itsellensä, mutta eivät pidä vaatimuksia voimassaolevina ja velvoittavina. Kuitenkaan ei Jumalan Sanaan voida suhtautua niin pinnallisesti. Jokainen Raamatun jae tulee lukea, tutkia ja noudattaa tarkasti.

Aluksi luemme Mal.3:6-10: »Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset herkeä: isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te sanotte: »Missä asiassa meidän on käännyttävä?« Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: »Missä asiassa me sinulta riistämme?« Kymmenyksissä ja antimissa. Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta. Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot; totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.«

Juuri luetussa tekstissä esiintyy ilmaisu »Näin sanoo Herra« kaksi kertaa. Meillehän ei merkitse mitään se, mitä ihmisillä on sanottavana tästä aiheesta vaan meille merkitsee »Näin sanoo Herra«. Joka kerta, kun kohtaamme tämän ilmaisun, tiedämme puhutun asian vakavuuden.

Ei voida sanoa, että tämä sanankohta on Vanhassa Testamentissa ja siten se ei koske meitä. Kaikki Jumalan Vanhassa Testamentissa antamat pelastushistorialliset ennustukset täyttyvät Uudessa Testamentissa. Luonnollisestikin ensimmäisessä liitossa oli määräyksiä ja säädöksiä, jotka oli ajateltu vain tiettyä aikakautta varten kuten esim. erilaisten uhrien tuominen jne. Mutta kun luemme jostakin aiheesta Mooseksen kirjoissa, profeetoissa tai Uudessa Testamentissa, täytyy meidän olla tarkkaavaisia. Tässä Kirjoitusten kohdassa me luemme 'kymmenysten' ja 'antimien' antamisesta. Useimmat ihmiset ovat sitä mieltä, että »ottaminen on autuaampaa kuin antaminen«, mutta Raamattu sanoo Ap.t.20:35: »Autuaampi on antaa kuin ottaa.« Ja 2.Kor.9:7 sanotaan: »Iloista antajaa Jumala rakastaa.«

Meidän tulee yksinkertaisesti käsittää ettemme enää kuulu itsellemme emmekä elä itsellemme. Kun Herra oli maan päällä, eli Hän vain toisia varten, mutta Hänellä itsellään ei ollut minne olisi voinut päänsä laskea. Meidän elämällämme on vasta silloin tarkoitus, kun elämme todella Herralle ja toisillemme.

Varmastikin nousee nyt esiin kysymys siitä, mitä tulee tehdä 'kymmenysten' ja 'antimien' suhteen. Siihen haluaisin vain antaa henkilökohtaisen esimerkin. Toukokuussa 1966 minun täytyi luopua maallisesta työstäni, koska aloin matkustaa eri kaupunkeihin ja maihin Herran antaman tehtävän mukaisesti. Olin työskennellyt ja saarnannut neljätoista vuotta. mutta nyt oli välttämätöntä luopua maallisesta työstä.

Krefeldin seurakunta päätti maksaa perheeni ylläpitoon 700 Saksan markkaa. Ennen kuin saimme ensimmäiset 700 mk olimme päättäneet, että tästä summasta kuuluu Herralle 70 mk kummenyksinä ja 30 mk antimina ja ne tuli antaa heti. Koskaan emme ole katsoneet tämän rahan kuuluvan meille. Myös niinä vuosina, joina olin maallisessa työssä, olemme antaneet Herralle sen. mikä Hänelle kuuluu; niin kauan kuin sen olemme ymmärtäneet.

Veli Branham työskenteli ja saarnasi seitsemäntoista vuotta ja antoi Herralle. Hän sanoo todistuksessansa, että hän aloitti 'kymmenysten antamisella' ja sitten vuosien kuluessa jatkoi yhä pidemmälle kunnes hän antoi Herralle 'yhdeksätkymmenet' ja piti itse kymmenykset. Tämä on todellista antautumista.

Joka lukee Apostolien tekojen ensimmäiset luvut, varsinkin luvusta 4 jakeet 32-37, saa syvällisen kuvan ensimmäisen seurakunnan antautumisesta. He olivat yksi sydän ja yksi sielu; kukaan ei pitänyt sitä, minkä hän omisti, koskemattomana omaisuutenansa, Myös tässä täytyy tarkoin huomioida jokainen sana. Sanotaan kirjaimellisesti: »...kaikki, joilla oli maatiloja ja taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan ja panivat apostolien jalkojen juureen.«

On väärin ja erehdys sanoa, että jokainen uskovainen myi silloin talonsa ja kaiken, mitä omisti. Se ei pidä paikkaansa, sillä he kokoontuivat taloissa murtamaan leipää (Ap.t.2:46). Sen tähden sanotaankin kirjaimellisesti: »...kaikki, joilla oli maatiloja ja taloja, myivät ne...« Heille oli selvää, että tarvittiin vain yksi talo eikä monia, jossa asua. Niinpä se myytiin, mitä ei tarvittu omaa käyttöä varten. Tässä kohden täytyy vielä korostaa sitä, etteivät apostolit koskaan vaatineet ketään tekemään sitä. Myöskään ei tarvinnut silloin sanoa kenellekään jotain kymmenyksistä, sillä jokainen Jumalan lapsi salli Jumalan Hengen johtaa myös maallisissa asioissa.

Uudessa Testamentissa ei ole mitään nimenomaista käskyä antaa kymmenykset Herralle. Kuitenkin on viittauksia siihen. Matt.23:23 sanotaan: »...te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa eikä noitakaan sikseen jättää.«

Siten Herra on selvästi tuonut julki, että tulee harjoittaa oikeutta, laupeutta ja uskollisuutta, muttei myöskään laiminlyödä kymmenysten antamista. Varmastikin on kuitenkin niin, ettei tämä saa ketään kyllin vakuuttuneeksi, sillä yleisesti sanotaan, että kymmenykset kuuluvat lakiin ja että Kristus on lain loppu. Mutta näin nopeasti tätä aihetta ei voida ohittaa.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että jo Aabraham antoi kymmenykset ja se oli yli neljäsataa vuotta ennen kuin laki annettiin. Kymmenykset eivät siis ole yksinomaan osa lakia vaan laki omaksui sen. Haluaisin viitata 1.Moos.14:18-20: »Ja Melkisedek, Saalemin kuningas, toi leipää ja viiniä; hän oli Jumalan, Korkeimman pappi. Ja hän siunasi hänet sanoen: 'Siunatkoon Abramia Jumala, Korkein, joka antoi vihollisesi sinun käsiisi.' Ja Abram antoi hänelle kymmenykset kaikesta.«

Tähän yhteyteen täytyy välttämättä lukea Hebr.7:1-10. Herra itse ilmestyi Jumalan pappina, sillä yksin Häneen kuvaus sopii. Hänellä ei ollut alkua eikä loppua. Kun Hän meni Aabrahamia vastaan, ei Hänellä ollut isää eikä äitiä. Sillä silloin ei ollut Sana tullut vielä lihaksi; ei ollut vielä täyttynyt, mitä Ps.2:7 sanotaan: »Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.« (Hebr.1:5). Myös sana 2.Sam.7:14: »Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani.« oli tuolloin vielä täyttymättä. Hän yksin on 'Vanhurskauden Kuningas' ja 'Rauhan Kuningas'. Niin, Hän on Kuninkaitten Kuningas; sen tähden sanotaan myös Ilm.19:12: »Ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua.«

Sama Herra, joka oli siunannut Aabrahamia ja suonut hänelle voiton, otti häneltä vastaan kymmenykset. Miten ihmeellistä! Kaikki, mitä Aabrahamilla oli, oli Jumalan hänelle antamaa. Kiitollisuudesta Aabraham antoi Kuninkaalle, Melkisedekille, myös kymmenykset! Joka on Aabrahamin tavoin Jumalan siunaama ja kuuluu Aabrahamin siemeneen Gal.3:29 mukaan: »Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.« tulee myös antamaan Herralle sen, mikä Hänelle kuuluu. Gal.3:17 Paavali kirjoittaa: »Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.« Herran ilmestyksellä Pappina oli jo esimerkityksensä Leevin suvun pappeudelle, joka ei saanut mitään maallista osuutta muiden sukujen tavoin maanjaossa vaan jonka tuli elää muiden sukujen kymmenyksillä.

Hebr.7:6 sanotaan, että se, joka otti kymmenykset Aabrahamilta, siunasi hänet, koska hänellä oli lupaukset. Järjestys on lupaus, usko, siunaus. Tässä oli siis suora yhteys kymmenysten antamisen, lupauksen omistamisen ja siunauksen välillä. Aabraham oli saanut Jumalan lupauksen, hän sai Jumalan voiton, hän antoi kymmenykset ja Herra siunasi häntä. MONET HALUAVAT SIUNAUKSEN JA LUPAUKSEN, mutta heiltä puuttuu yksi lenkki ketjusta. Monet ihmettelevät sitä, etteivät he edisty oikealla tavalla hengellisessä elämässänsä; syy siihen on kätkettynä heiltä. Monet etsivät kirouksen syytä esi-isistä eivätkä tiedä, että se rasittaa heitä heidän oman tottelemattomuutensa tähden. Jumalan silmissä tottelemattomuus on kuin taikuuden syntiä (1.Sam.15:23). Mikään ei ole sen tärkeämpää kuin se, että tahtomme on alamainen Jumalan tahdolle; vain siten me voimme olla täysin tottelevaisia.

Hebr.7:8 sanotaan edelleen: »Ja täällä kuolevaiset ihmiset ottavat kymmenyksiä, mutta siellä se, jonka todistetaan elävän.« Vaikka kuolevaiset ihmiset niin kuin juuri luimme, vastaanottavat kymmenykset, niin ne kuitenkin annetaan Jumalalle; Jumalan miehet ainoastaan kantavat vastuun niistä Herran edessä. Kenelläkään ei ole oikeutta käyttää kymmenyksiä itse. Kymmenykset kuuluvat Herran varastohuoneeseen, nimittäin sinne, mistä Jumalan ruokaa jaetaan.

Ei jokaisella ole maatiloja ja taloja myytävänä niin kuin ensimmäisillä kristityillä. Tämän ajan uskovaisilla on joskus vain aivan välttämätön. Tästä syystä he eivät voi myydä mitään tuodakseen sen sitten Herralle. Mutta jokaisella on mahdollisuus antaa osa tuloistansa Herralle. Kun Paavali antoi suorittaa keräyksen pyhiä varten, sanoi hän: »Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan...« (1.Kor.16:2).

Ei voida asettaa mitään lakia ja sanoa ihmisille, mitä heidän tulee tehdä ja kuinka paljon heidän täytyy antaa Herralle rakkaudenlahjana. Tässä ei ole kysymys seurakunnassa antamisesta vaan erikoisesta keräyksestä Jerusalemin pyhiä varten. Paavali kirjoittaa edelleen 2.Kor.9:6,8: »Joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää... Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää...«

Me tulemme nyt takaisin Mal.3:6-10 perussanaan ja toteamme, etteivät kymmenykset edes liity lakiin vaan ne annettiin jo Aabrahamille. Luonnollisestikin me kaikki olemme taipuvaisia siihen, että omaksumme itsellemme kaikki Vanhan Testamentin lupaukset ja jätämme loput muille. Minulle se ei ole mikään sattuma, että juuri Mal.3:ssa on kirjoitettu Herran ensimmäisen tulemuksen tienvalmistajasta ja profeetasta. Saman luvun lopussa löydämme valtavan lupauksen profeetan lähettämisestä ennen Herran peljättävän päivän tulemista (saksal. käännöksessä Mal. 3 ja 4 luvut on yhdistetty; suomenk. käännöksessä toinen jaejako on suluissa). Nämä molemmat lupaukset me vastaanotamme kiitollisina ja iloitsemme siitä, että Herra on täyttänyt ne. Saman profeetan kautta, samassa luvussa Herra kehottaa meitä uskollisuuteen. Hän sanoo meille: »Sillä minä, Herra, en muutu.«

Niin, Jumala ei voi muuttua. Hän pysyy samana iankaikkisesti. Hän nuhtelee kansaansa: »Isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä.« Nämä sanat eivät ole Mooseksen laissa vaan profeetoissa. Kenelläkään ei ole oikeutta noin vain hyljätä profeetallista Sanaa. Herra ei lausu ainoastaan tätä syytöstä vaan Hän myös sanoo kansallensa:»Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot.«

Varmastikin me olemme näistä sanoista käsittäneet, ettei tämä ole vain jokin hyvä neuvo, vaan Herran itsensä antama vaatimus. Ensin Hän vaatii meitä palaamaan Hänen tykönsä. No niin, joku sanoo: »Minä käännyn Herran puoleen paastoten ja rukoillen.« Tämä on hyvää tarkoittava ehdotus, mutta tässä ei ole kysymys siitä, mitä me haluamme vaan siitä, mitä Jumala vaatii. Paastoamisella ja rukouksella ja kaikella muulla on sijansa, mutta tässä on kysymys sen kuuntelemisesta, mitä Jumalalla on meille sanottavana. Meille jää vain yksi mahdollisuus, nimittäin että palaamme Hänen luoksensa niissä asioissa, joissa me olemme väistyneet Hänestä.

Edelleen on kirjoitettu: »Mutta te sanottte: 'Missä asiassa meidän on käännyttävä?'« On armoa, että meille annetaan molemmat tässä Raamatussa: ihmisten kysymykset ja Jumalan vastaukset. No niin, missä asiassa meidän on käännyttävä? Siihen Herra vastaa: »Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: 'Missä asiassa me sinulta riistämme?'«

Me huomaamme näiden sanojen vakvuuden; niin, Herra esittää vakavan syytöksen. Hän syyttää kansaansa siitä, että se on riistänyt Häneltä. Hän käy meidän kanssamme oikeutta. Ja me Jumalan lapsina kysymme aivan mitään aavistamattomina: »Missä kohden me olemme riistäneet Herralta.« Sitten tulee Hänen vastauksensa kuin kova syytös: »Kymmenyksissä ja antimissa.«

Me, jotka haluamme miellyttää Jumalaa, olemme tulleet Hänen edessänsä syylisiksi. Me olemme vain ajatelleet itseämme emmekä syyllisyyttämme Häntä kohtaan. Meitä tulisi koskea luihin ja ytimiin, kun Herra itse käy meidän kanssamme oikeutta ja syyttää kansaansa siitä, että olemme pettäneet Häntä. Minulle tämä asia on suurimerkityksellisempi kuin mitä se monille ensisilmäyksellä on. Jumala armahtakoon, ettemme kevyesti sivuuttaisi sitä.

Sitten tulevat Hänen suustansa Sanat, jotka osuvat meihin kuin valtava isku: »Te olette kirouksella kirotut.«

Kukapa haluaisi olla kirouksen alla. Mutta Jumalan pyhissä silmissä on sitä jokainen, joka riistää Häneltä kymmenykset ja antimet. Me olemme kaikki syyllisiä Herran edessä. Edelleen Hän sanoo: »Te koko kansa riistätte minulta.«

Kuinka me voimme seistä Jumalan edessä, jos me Hänen tuomionsa mukaan olemme riistäjiä? Onhan jo paha asia, jos joku riistää, pettää jotakin ihmistä, mutta tässä meidät julistetaan syyllisiksi suuren Tuomarin edessä siitä, että olemme riistäneet Häneltä.

Seurakunnassa lauletaan, saarnataan ja rukoillaan; puhutaan Jumalan siunauksista, mutta pohjimmiltaan on kysymys Herran tuomiosta ihmisten yllä, jotka ovat pettäneet Jumalaa ja ovat langenneet itsepetokseen. Auttakoon Herra itse kansaansa pääsemään pois tästä tilanteesta. Seurakunnissa ja yksilöissä on monia epäkohtia, mutta kuka löytää tämän pahan juuret? Raamattu vastaa: »Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri.« (1.Tim.6:10).

Nyt kuuntelemme Herran Sanaa: »Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.«

Tässä Herra tekee meille tarjouksen, että me saamme asettaa Hänet kokeeseen, pitääkö Hän Sanansa. Jumala pysyy Sanassansa, jos me vain täytämme ehdot. Hänen kutsunsa kuuluu: »Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne.«

Hän viittaa jälleen tässä kohdassa 'Näin sanoo Herra:lla' asian vakavuuteen. Jumala ei halua pakottaa ketään mihinkään, mutta tottelemattomuus pidättää meiltä Hänen siunauksensa ja kirous painaa raskaana. Jumalan Sanan täyttämisen kautta me saavutamme kuuliaisuuden ja siunaus lepää meidän yllämme. Herra liittää tarjoukseensa seuraavan lupauksen sen lisäksi, että saamme asettaa Hänet koetteille ja sanoo: »...minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylitsevuotavaisesti.« Me kaikki haluamme Jumalan siunaukset ylitsevuotavaisina. Herra itse on osoittanut meille tien siihen. Luonnollisestikin se edellyttää meiltä kuuliaisuutta kaikilla muillakin alueilla.

Minun on myönnettävä, että sain selvyyden kymmenyksien suhteen veli Branhamin saarnojen kautta. Hän todisti tässä yhteydessä siitä, että hän siitä lähtien kun tuli uskovaiseksi, on antanut kymmenykset; myös silloin, kun hän ansaitsi hyvin vähän. Niin, kaikki perustuu Jumalan siunauksiin. Hän opetti myös, ETTEI KUKAAN YKSITYINEN SAA KÄYTTÄÄ TAI PÄÄTTÄÄ KYMMENYKSISTÄ. Kymmenykset tulee antaa Jumalan varastohuoneeseen, sinne mistä ruoka, Jumalan paljastettu Sana jaetaan.

Me uskomme, että kaikki tullaan saattamaan oikeaan tilaan Jumalan edessä ja että täydellinen ennalleenasettaminen on seuraava. Niin kuin oli ensimmäisten kristittyjen suhteen, jotka uskoivat puhtaaseen Jumalan Sanaan ja joilla oli itsessänsä puhdas Jumalan rakkaus, niin tulee olemaan tänäkin aikana todellisten Jumalan lasten suhteen. Me tiedämme, että me kuulumme Herralle ja että me olemme ainoastaan sen haltijoita, mikä meille on uskottu.

Kuten apostolien aikaoina, näemme nyt tänä aikana Jumalan kansan keskuudessa sitä, että he asettavat Herran ensimmäiselle sijalle ja ajattelevat Häntä. Me olemme kokeneet täällä Krefeldissä eräässä kokouksessa, että tänne jätettiin laatikollinen arvokkaita esineitä kuten kultainen taskukello, sormuksia, koruja ja muuta vastaavaa nimettömänä. Oli vain maininta: »Näistä saatavat varat haluaisin käytettäväksi Jumalan Valtakunnan työhön.«

Yhä uudelleen minulta kysytään miten on kaikkien niiden vuosien suhteen, jolloin Jumalan lapset antoivat Herralle vain almuja ja pitivät itse omaisuudet. Joku sanoi: »Herra on luvannut korvata meille menneiden vuosien siunaukset, niin miksi me emme myös korvaisi Herralle kaikkea sitä, mikä Hänelle kuuluu!« Kukin tehköön mitä tekee. Tästä päivästä lähtien on vastuu pois harteiltani. Minä voin vain kertoa miten minua on johdatettu.

Kului joitakin vuosia, joiden aikana en tiennyt mitään tästä aiheesta vaikka itse saarnasin. Pyhä Henki sai minut vakuuttuneeksi sen jälkeen, kun kuulin veli Branhamin saarnan tästä aiheesta. Minä elin kuten useimmat Jumalan lapset teesin 'Uudessa Testamentissa kaikki kuuluu Herralle eikä vain kymmenykset', mutta sitten kuitenkin pidetään kaikki - myös kymmenykset. Minä tein samoin.

Kuitenkin maaliskuussa 1967 Herra laski kätensä tämän asian ylle. Kutsuin perheeni kokoon ja sanoin kaikille, mitä aioin tehdä ja kysyin, olivatko he kaikki samaa mieltä. Meillä oli perhesäästötili, jolla oli viikkorahoista, lapsilisistä ja työaikani säästöistä vuosien aikana kasvanut huomattava summa. Tuona iltapäivänä minä nostin kaikki 79 mk lukuun ottamatta ja annoin summan Herralle. Minulla ei koskaan aikaisemmin elämässäni ollut ollut sellaista päivää. Olisin voinut huutaa ilosta, en tuntenut itseäni ainoastaan vapaaksi vaan tiesin, että nyt oli todellinen vapautus tapahtunut. Minusta tuli iloinen antaja. Tuosta päivästä lähtien olen kokenut Jumalan ihmeitä toisensa jälkeen eikä perheeltäni ole koskaan puuttunut mitään. Herra on uskollinen. Hän pitää sen mitä lupaa. Me emme ole myöskään järjestäneet lapsillemme säästötilejä, sillä me uskomme, että Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemus on hyvin lähellä.

Rakkaat veljet ja sisaret Herrassa, me emme tiedä, olemmeko täällä maan päällä viikkoja, kuukausia vai ehkä vuosia. Antakaamme ilolla - ei pakosta - Herralle runsaasti kiitollisuudella. Te tiedätte etten ole koskaan puhunut rahasta, mutta myös tässä kohden me haluamme elää Jumalaa miellyttäen emmekä anna mammonan orjuuttaa itseämme. Me haluamme antaa Herralle sen, mikä Hänelle kuuluu.

Jumalan Sana tätä viimeistä aikaa varten on varastohuoneessa ja niinpä me emme tahdo missään tapauksessa vapaasti antaa minne tahansa sitä, mikä kuuluu Jumalalle vaan Kirjoitusten mukaisesti haluamme tuoda sen Jumalan varastohuoneeseen. Silloin Jumala on toteuttava Sanansa ja kääntyvä meidän puoleemme ja laskeva alas runsaat siunaukset.

Se ei ole meille mikään pakko eikä laki vaan suuri etuoikeus, että saamme tällä tavoin osallistua ruuan, Jumalan pyhän ja paljastetun Sanan jakoon.

Toivon, että jokainen on ymmärtänyt tämän yksinkertaisen, puhtaasta sydämestä ja Jumalan Sanasta lähteneen esityksen. Kuka jo antaa Herralle, kiittäköön Herraa siitä, että nyt myös tällä alueella tuhannet ovat kaikkialla päässeet selvyyteen Herran Sanan kautta.

Minulle on ollut hyvin vaikeata kirjoittaa tästä aiheesta, sillä on monia, jotka antavat Herralle paljon enemmän. Niinpä minä haluaisin jokaisen ottavan tästä sen, mikä koskee häntä ja lukemaan muun sen ohessa. Kaikkivaltiaan Jumalan siunaus levätköön kaikkien yllä. Niin, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala palkitkoon kaiken rikkautensa mukaisesti.

Minä olen pitkään epäröinyt kirjoittaa tästä aiheesta. Kukaan ei voi mitata sitä taistelua, minkä se on vaatinut. Kuitenkin siinä toivossa, että se ymmärretään oikein ja että se auttaa monia, olen tehnyt sen katse suunnattuna Herraan.

Jumalan lähettämänä

Ewald Frank

Veli Frank