Suuri murhenäytelmä

ja Jumalan pelastussuunnitelma

lopunajan Sanoman valossa


Ensimmäinen ja toinen luominen
Miten se alkoi?
Miten se on päättyvä?

Syntiinlankeemus ja sen sovittaminen

Molemmat siemenet

Kaikki tulee jälleen hyväksi

Jumala vaikuttaa aina Sanansa mukaisesti

Selvä näkymä

Oikea järjestys

Jumala sallii meidän tietää aikomuksensa

Todistajat meidän ajassamme

Yliluonnollinen vahvistaminen vaatii ratkaisun

Merkit viittaavat päämäärään

Tunnusmerkit

Palvelustehtävä Uudessa testamentissa

Väärät profeetat ja väärät kristukset

Nyt täytyy kaikki koetella
Tunnustuksen täytyy olla tosi
ja opetuksen täytyy pitää paikkansa

Petoksen kohokohta

Pääkriteeri

Haaste


Tässä selvityksessä on kysymys tärkeistä tiedoista, jotka koskevat taivasta ja maata. Kautta aikojen ovat ihmiset miettineet sitä, millainen määränpää heille on säädetty. Me toivomme, ettei tämä tutkielma valaise ainoastaan taustatekijöitä sille suurelle murhenäytelmälle, josta vielä ei ole selvitty, vaan että meidän myöskin onnistuu osoittaa tuon ikivanhan ongelman ratkaisu ja toimia tien näyttäjänä.

Ensimmäiset ihmiset näkivät tämän maailman valon noin 6000 vuotta sitten. 12. lokakuuta 1999 on maailman väkiluku YK:n tilastojen mukaan ylittänyt 6 miljardin rajan. Vuonna 2000 on oikeutettu kysymys, eikö piankin ole odotettavissa tapahtumia, jotka on ilmoitettu Pyhissä Kirjoituksissa. Odotukset ovat monessa suhteessa suuret. Kaksi kaupunkia maan päällä asetettiin erikoisella tavalla parrasvaloihin, nimittäin Jerusalem ja Rooma. Jerusalem, koska sitä pidetään synnyinpaikkana kolmelle maailmanuskonnolle, juutalaisuudelle, kristinuskolle ja islamille, vaikka Muhammed ei perustanutkaan uskontoansa vuonna 632 Jerusalemissa, vaan Mekassa ja Medinassa, Arabiassa. Rooma saatettiin loistoonsa "pyhää vuotta 2000" varten. Kultainen Portti Jerusalemin kaupunginmuurissa pysyy toistaiseksi suljettuna, kultaisen portin Vatikaanissa avasi paavi Johannes Paavali II "pyhän vuoden" johdosta. Meidän kohdallamme ei kuitenkaan ole kysymys ihmisten uskonnollisista toimenpiteistä, vaan ainoan pyhän Jumalan toiminnasta ihmiskunnan historiassa.

Menneiden vuosisatojen aikana ovat miehet ja naiset yhä uudelleen asettaneet tiettyjä vuosia. Niinpä myöskin vuosi 2000 on "ainutlaatuisuutensa" takia erikoisella tavalla nostettu esiin. Mutta se on niin kuin kaikki muutkin vuodet, ilman että tarvitsisi toteutua sen, mitä selvänäkijät ja itse nimitetyt "profeetat" ja "naisprofeetat" ovat ilmoittaneet. Erikoislaatuista tapahtuu vain, kun Jumala itse tekee sen. Tosin me olemme todellakin saapuneet pelastushistorialliseen ajan käänteeseen, ja jokainen vuosi voisi olla tuo suuri "riemuvuosi". Luonnollisestikaan ei kukaan voi asettaa jotakin tiettyä päivämäärää. Kuitenkin ajan merkit viittaavat yhä selvemmin siihen suuntaan. Aadamista kului 2000 vuotta, sitten Jumala solmi lupauksen perusteella Aabrahamin kanssa merkittävän, juhlallisen liiton. Seuraavien 2000 vuoden jälkeen seurasi Jumalan vaikuttama uusi alku, todellisuudeksi tullut pelastushistoria Kristuksessa lupausten täyttymyksen kautta ja sulautuminen uusitestamentilliseen liiton solmimiseen. Siinä välillä oli lain antamisen ja profeettojen ajanjakso. Laki monine käskyineen ja kieltoineen oli säädetty sitä varten, että langennut ihminen saataisiin vakuuttuneeksi rikkomuksistansa. Profeettojen tehtävä oli julistaa pelastushistoria kaikinpuolisesti, sen mukaisesti kuin se tapahtuu täyttymystänsä kohti.

Nyt me olemme saavuttaneet tämän kaksituhatvuotisen armonajanjakson lopun. Varmuudella me voimme odottaa Jumalan säädetyn suunnitelman mukaisia suuria tapahtumia. "Sillä Herra Sebaot on päättänyt, - kuka sen tyhjäksi tekee? Hänen kätensä on ojennettu, - kuka sen torjuu?" (Jes. 14: 27). Ihmiskunnan historian seitsemäs vuosituhat ei vain saata olla, vaan se on oleva, sen täytyy olla "Kristuksen tuhatvuotinen rauhanvaltakunta". Jumalan Sanassa on sitä koskien useita lupauksia, kuten näemme erikoisesti Ilm. 20: 6: "Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta." Kun on kysymys profeetallisista ajanjaksoista, niin pätee Sana: yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä (2. Piet. 3: 8). Jumala on vievä lunastustyönsä päätökseen seitsemännen vuosituhannen kanssa, niin kuin Hän vei päätökseen luomistyönsä seitsemäntenä päivänä ja lepäsi työstänsä (1. Moos. 2: 1-3).

Aivan lopussa julistetaan vanhurskas, lopullinen tuomarin julistus (Ilm. 20: 11-15), ja jokainen on silloin oleva valitsemassansa paikassa. Me tunnemme sananlaskun: "Kenellä valinta, sillä tuska." Iankaikkisuutta ajatellen pätee: "Joka täällä valitsee oikein, pääsee tuskasta." "Viimeisen tuomion" jälkeen aika loppuu ja sulautuu iankaikkisuuteen, koittaa uusi alku milloinkaan päättymättömine taivaallisine sopusointuineen maan päällä: "Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu" (Jes. 65: 17). "Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu" (2. Piet. 3: 13). "Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet" (Ilm. 21: 1).

Raamattuun uskovaiset eivät odota jotakin apokalyptistä maailmanloppua, vaan Jeesuksen Kristuksen luvattua paluuta. He eivät myöskään lietso mitään paniikkimielialaa "Harmageddon- infernolla" (inferno=helvetti, tuonela, huom.). Apostolien päivistä lähtien ovat kaikki todelliset Jumalan lapset odottaneet sitä, että heidät noudetaan kotiin sen lupauksen mukaisesti, jonka Jeesus antoi Joh. 14: 1-3. Tosin on loppuun asti oleva siten, niin kuin kirjoitettu on, että vain Jumala yksin tietää ajan ja hetken. Jeesus ja apostolit eivät pettäneet itseänsä eikä meitä ilmoittaessansa Hänen tulemuksensa. Pietari sanoi ennalta, että pilkkaajat päivien lopulla olisivat juuri siinä kohden naurava ja sanova: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa?… …onhan… kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta." Todelliseen täyttymykseen asti on pätevä, mitä on kirjoitettu: "Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä…, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan…" (2. Piet. 3: 1-9). Mutta jumalallinen kärsivällisyys on kerran kuluva loppuun niin kuin Nooan aikana (Matt. 24: 39), ja se saattaa tapahtua hetkenä minä hyvänsä.

Pelastushistoriaan kuuluvat asiat tapahtuvat aina silloin, kun aika on täyttynyt, Jumalan säätämän neuvopäätöksen ja aikataulun mukaisesti: "Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti." (Room. 9: 28).


Ensimmäinen ja toinen luominen

Miten se alkoi?

Miten se on päättyvä?

Jokainen Jumalan tekemä alku oli todella hyvä, täydellinen, mutta aina on vastustaja yrittänyt tehdä tyhjäksi Hänen suunnitelmansa ja saattaa ne epäonnistumaan. Se alkoi jo taivaassa ja jatkui maan päällä. Tämä on se suuri murhenäytelmä. Jumala oli luonut kaiken ihanaksi ja täydelliseksi. Mutta joskus sitten nousi Lusifer taivaassa Häntä vastaan. Sen jälkeen hän vietteli ensimmäisen ihmisen paratiisissa. Mitään ei ole vihollinen jättänyt sellaiseksi kuin se alun perin oli. Alusta alkaen tähän päivään asti hän on valehdellut ja pettänyt ja harjoittanut tuhoavaa vaikutusta. Ei ole olemassa yhtään avioliittoa, jota hän ei olisi yrittänyt hajottaa, ei yhtään perhettä, jota hän ei olisi ravistellut, ei yhtään ihmistä, jonka hän olisi jättänyt rauhaan, ei yhtään heimoa, ei yhtään kansaa, ei mitään maata, missä hän ei olisi aikaansaanut tuhoa. Jo Israelin kohdalla ja myöhemmin seurakunnassa hän on yrittänyt tehdä tyhjäksi Jumalan alkuperäisen suunnitelman. Hänellä ei ole ollut kunnioitusta yhtäkään hebätystä kohtaan. Jopa siellä, missä Jumalan Henki vaikutti, hän on hiipinyt sisälle ja pitänyt huolen sekaannuksesta ja hajaannuksesta. Hänen vaikutuksestansa on myöskin uskonnollisella alueella kaikki mennyt vikaan ja saavuttaa nyt petollisen kohokohtansa.

Jumalan Sanassa annetaan meille tieto siitä, mikä taivaassa ja maan päällä on mennyt vikaan ja mitä tapahtui. Me saamme selvityksen menneestä, käsitämme juuri tapahtuvan ja saamme silmäyksen tulevaan. Niin totisesti kuin Jumala on tehnyt kaiken täydellisesti ja Hänellä on vain rakkauden ja rauhan ajatukset ihmistä kohtaan, aivan yhtä varmasti saa vihollinen vain vahinkoa aikaan. Niin totisesti kuin Jumala puhui Sanan kautta, yhtä varmasti on vihollinen vääristellyt sen mitä on sanottu. Paholainen ei ole mikään ateisti, hän uskoo Jumalaan ja vapisee (Jaak. 2: 19). Siihen perustuu petollinen: hän valehtelee ja viettelee Jumalan nimessä ja Sanalla, sillä hän tuntee Hänet ja Hänen Sanansa erittäin hyvin. Hänelle voitaisiin ilman muuta suoda titteli "kaikkien uskontojen pääteologi". Mutta oppositioroolissa hän on aina asettanut kaiken totisen kyseenalaiseksi ja korvannut vääristelyillä ja valheilla. Siten hänen on yhä uudelleen onnistunut kylvää epäilystä, kietoa ihmiset epäuskoon ja jopa johtaa heidät harhaan hurskailla sanonnoilla uskonnon varjolla.

Pyhät Kirjoitukset puhuvat luonnollisesta ja hengellisestä luomisesta, "ensimmäisestä" ja "toisesta Aadamista" (1. Kor. 15: 45- 49). Luomisen lopuksi luemme: "Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt." Samalla tavoin istuutui Jumalan Poika täytetyn lunastuksen jälkeen Majesteetin oikealle puolelle (Ef. 1:20 jne.) ja täytti Seurakuntansa helluntaina Pyhän Hengen voimalla (Apt. 2). Se on totuuden pylväs ja perustus (1. Tim. 3: 15). Mutta ihanan alun jälkeen alkoi pian saatanan tuhoamistyö, aivan niin kuin ensimmäisen luomisen yhteydessä.

Aluksi me tahdomme luoda silmäyksen taivaaseen, sillä siellä alkoi tuo murhenäytelmä, ja se tapahtui Lusiferin kautta, joka oli yksi korkeimmista enkeliruhtinaista, "voideltu", valon kantaja, "aamuruskon poika". Hän oli johtavassa asemassa ja hänellä oli suuri vaikutus. Mutta yhtäkkiä tapahtui jotakin meille käsittämätöntä, mikä sitten jatkui paratiisissa maan päällä. Hänen täytyi jopa omalla tavallansa aluksi tarkoittaa hyvää, sillä koska Jumala oli luonut hänet, ei hänessä voinut olla mitään pahaa. Paha syntyi vasta sinä hetkenä kun irtauduttiin hyvästä; pimeys seurasi valosta irtautumisesta. Oma tahto veti mukanansa irtautumisen Jumalan tahdosta. Kaikki voi säilyä jumalallisessa sopusoinnussa vain niin kauan, kun se pysyy Jumalan tahdon mukaisesti Hänen säätämässänsä järjestyksessä. Osittain salatuissa kertomuksissa suodaan meille silmäys siihen, mitä tapahtui. Yhtäkkiä Lusifer ei enää puhunut Jumalan kanssa, vaan harjoitti seuraavaa itseksensä puhumista, joka voidaan toistaa seuraavasti:

"Minä nousen taivaaseen…

Korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan…

Istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan…

Minä nousen pilvien kukkuloille…

Teen itseni Korkeimman vertaiseksi!" (Jes. 14: 12- 17)

Nämä kaikki ovat sellaisten tarkoitusten julkituomista, mitkä eivät olleet lähtöisin Jumalasta, ja jotka siten johtivat irtautumiseen Hänestä ja Lusiferin itsenäisyyteen. Niin hänestä tuli Jumalan vastapeluri ja vastustaja. Oma "Minä tahdon…" ei ollut Jumalan tahdon mukaista ja siten oli automaattisesti kohdistettu Häntä vastaan. Siihen mennessä ei ollut olemassa sen paremmin "pahoja asioita" kuin ei "pahaakaan".

Se, joka oli niin lähellä Jumalaa nousi Häntä vastaan ja syöksyi alas. Siitä lähtien voidaan sanoa: "Ylpeys käy lankeemuksen edellä!" Tähän kauhistuttavaan lankeemukseen tempaisi Jumalan viholliseksi tullut enkeliruhtinas mukaan osan enkelimaailmaa. Taivaassa tapahtuneen kapinan jälkeen ei ole olemassa vain Jumalaa, joka on läpikotaisin hyvä; on olemassa myöskin paha, josta kerralla katosi kaikki hyvä, ja hänen joukkonsa, jonka kanssa hän yläilmoista harjoittaa valtaansa tämän maailman hallitsijana ihmiskuntaa kohtaan, ja yhtä vielä taistelee kaikkea jumalallista vastaan (Ef. 6: 11- 13). Se on taistelu valon ja pimeyden välillä, hyvän ja pahan välillä, mikä käydään elämästä ja kuolemasta. Me kaikki olemme enemmän tai vähemmän mukana tässä hengellisessä välienselvittelyssä. Toistaiseksi viimeisestä maailmanlaajuisesta voimainkoetuksesta Saatanaa ja hänen enkeleitänsä vastaan on enkeliruhtinas Miikael selviävä voittoisasti: "Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa." (Ilm. 12: 7- 8).


Syntiinlankeemus ja sen sovittaminen

Eteemme avautuu meidän Jumalamme salaperäinen pelastussuunnitelma. 1. Moos. 1: 27 Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa henkiruumiissa. Luvussa 2: 7 Herra Jumala loi hänet maasta liharuumiiseen. Jakeessa 18 Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva." Sen jälkeen Herra Jumala loi kaikki olennot maasta, ja sen Hän teki pareittain, joille Aadam antoi nimen. Sitten Herra Jumala katseli ympärillensä olisiko niiden joukossa sopiva apu Aadamille, mutta ei löytänyt mitään (jae 20). Lopulta Herra Jumala otti Eevan ulos Aadamista ja johti hänet hänen luoksensa; hän oli liha hänen lihastansa ja luu hänen luistansa (jakeet 21- 24). Tähän sisältyy suuri salaisuus, ja se viittaa Kristukseen ja seurakuntaan (Ef. 5: 30- 32). Niin kuin Eeva otettiin ulos Aadamista ja johdettiin hänen luoksensa, niin oli Seurakunta Kristuksessa, ja on tullut esiin Hänestä ja johdetaan Hänen luoksensa puhtaana neitsyenä (2. Kor. 11: 2; Ef. 5: 27). Hän on Sana-Ylkä ja hän on Sana-Morsian; Hän on Pää ja hän on Hänen ruumiinsa (Kol. 1: 18 jne.).

Luomisen alussa olivat taivas ja maa meille käsittämättömässä sopusoinnussa, autuudessa ja onnellisuudessa. Taivaallinen sotajoukko toi palvontansa Jumalalle valtaistuimella. Herra vieraili ensimmäisten ihmisten luona illan viileydessä Paratiisissa ja Hänellä oli yhteys heidän kanssansa. Ei ollut jälkeäkään kärsimyksestä, sairaudesta tai kuolemasta. Myöskin Lusiferilla oli pääsy sinne, niin kuin Hesekiel salaperäisesti kuvaa sitä luvussa 28: "Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa. Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit… Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen…" (12- 15). Hän oli ensimmäinen "voideltu" ja hänestä tuli Jumalan vastustaja. Tällä on mitä suurin merkitys ajatellen aihettamme lopunajan voidelluista.

Mutta se ei kuitenkaan riittänyt vastustajaksi tulleelle enkeliruhtinaalle, että hän aiheutti katastrofin taivaassa. Hän näki, että Jumala oli asettanut Aadamin, poikansa, kaiken luodun hallitsijaksi maan päällä, ja se ei lainkaan miellyttänyt häntä. Aadam ja hänen kanssahallitsijattarensa Eeva olivat yksinvaltiaita maan päällä. Tuo vastustaja, joka itse oli langennut pois taivaallisesta järjestyksestä, tempaisi ensimmäiset ihmiset maan päällä mukaan lankeemukseensa jumalallisesta järjestyksestä. Henkiolentona hän otti hallintaansa erinomaisimman ja ovelimman lajin eläinkunnasta (1. Moos. 3: 1), joka epäilyksettä oli lähinnä ihmistä, nimittäin "käärmeen"*, joka kulki pystyssä ja pystyi puhumaan. (*On syytä viitata siihen, että yksinomaan saksankielisissä raamatunkäännöksissä "käärme" on varustettu feminiinisellä artikkelilla. Tässä on aihe korjaamiseen, sillä alkutekstissä ja kaikilla muilla kielillä /hepreaksi, venäjäksi, englanniksi, ranskaksi jne./ ei milloinkaan ole käytetty feminiinistä vaan maskuliinista muotoa.)

Keskustelu, jonka käärme kävi Eevan kanssa, on tallennettu meitä varten. Vasta kiroamisen jälkeen (jae 14) kadotti tämä eläin hahmonsa ja tuli matelijaksi. Siitä lähtien käytetään Ilmestyskirjaan asti tästä Jumalan vihollisesta käsitteitä "paholainen, saatana, lohikäärme ja vanha käärme".

Maan päällä tapahtui vielä kauheampaa kuin taivaassa. Kerubit ja serafit, kaikki taivaalliset olennot, jotka eivät antaneet Lusiferin vaikuttaa itseensä, pysyivät jumalallisessa järjestyksessä, nimittäin niille määrätyllä tehtäväalueella. Mutta maan päällä joutui kuitenkin koko ihmiskunta täydellisesti saatanan hallintaan. Hänen onnistui vaikuttaa ensimmäisiin ihmisiin, niin että nämä epäilivät sitä, mitä Jumala oli sanonut, nimittäin ettei heidän tullut syödä hyvän ja pahan tiedon puusta, ja rikkoa Jumalan pyhää käskyä, mistä oli kuolemanrangaistus. Hän sanoi: "Teidän silmänne avautuvat". Hän puhui "viisaaksi tulemisesta" ja "kuin Jumalana olemisesta". Vihollinen väitti: "Ette suinkaan kuole…" - täsmälleen vastakohta sille, mitä Herra Jumala oli sanonut. Aluksi saatana saattoi eläinkunnan valtaansa ottamalla hallintaansa käärmeen, sen jälkeen joutui Eeva hänen vaikutuksensa alle. Hän asetti Jumalan Sanan kyseenalaiseksi, vääristeli lausunnon: "Kaikista puista saat syödä...", ei "syömiseksi" (verrattakoon keskenään luku 2: 16 luvun 3: 1 kanssa), ja antoi sanotulle väärän tarkoituksen. Vihollinen on siitä lähtien pysynyt raamatullisissa aiheissa, mutta ei alkuperäisessä Totuudessa; hän ei kiellä Sanaa, mutta joka kerta hän vääristelee sanotun tarkoituksen, kietoo loputtomiin väittelyihin ja kaivaa siten maata Jumalan Sanan uskottavuuden alta.

Se ei jäänyt hedelmän syömiseen; siitä se alkoi. Se ei jäänyt silmän himoon, se johtaa tähän päivään asti lihan himoon. Hän ei ainoastaan kietonut Eevaa väittelyihin, hän todellakin vietteli hänet, ja sen hän teki ennen kuin lisääntyminen tapahtui sellaisella tavalla kuin mitä Herra tarkoitti, kun Hän puhui ihmiselle: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää…!" On kaikkien tiedossa se, mitä merkitsee, kun joku nainen vietellään. Myöskin tietävät kaikki, mitä tarkoitetaan, kun joku sanoo: "Hän lankesi syntiin." Kirjoitukset sanovat: "Jos joku viettelee neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja makaa hänet…" (2. Moos. 22: 15 jne.). Sen jälkeen kun käärme oli vietellyt Eevan, antautui hän Aadamille, joka ei vielä aikaisemmin ollut yhtynyt häneen. Käärme jätti jälkeensä siemenen, nimittäin jälkeläiset. Kain oli hänen luonnollinen tuotteensa, niin kuin Abel oli Aadamin tuote. Sen jälkeen kun se oli tapahtunut luvussa 3, sanotaan luku 4: 1-2: "Ja mies yhtyi vaimoonsa Eevaan… ja (Eeva)b>synnytti Kainin… Ja taas hän synnytti pojan, veljen Kainille, Aabelin" - kaksi täydellisesti erilaista poikaa tuli maailmaan. Täytyy lukea yhteen kuuluvana luku 3 ja ensimmäinen osa lukua 4. Kirjakääröissä ei ollut jae- ja kappalejakoa.

Meille käsittämätön tapahtui samana päivänä, ja se oli ennen kuin Herra Jumala illan viileydessä tuli puutarhaan. Ihmiset kätkeytyivät sen johdosta ja Jumala huusi: "Aadam, missä sinä olet?" Aadam ja Eeva olivat heti sen jälkeen peittäneet alastomuutensa häpeän viikunapuun lehdistä valmistetuilla lannevaatteilla. Herra Jumala viittasi aivan tarkoituksenmukaisesti tapahtuneeseen ja asetti rangaistuksen vastaavaan kohtaan - siinä se on vielä tänäänkin - kun Hän sanoi Eevalle: "…kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia…" Jonkin hedelmän syömisestä ei vielä kukaan nainen ole saanut lapsia, ei ensimmäinenkään. Lain antamisessa ei Herra Jumala antanut aiheetta ankaraa säädöstä: "Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljettävyys." (3. Moos. 18: 23).

Koska Aadam oli taipunut Eevan vaikutuksen alle, tuli se rikkomukseksi ja syntiinlankeemukseksi. Sen tähden syytös häntä kohtaan kuuluu: "Koska kuulit vaimoasi…" (1. Moos. 3: 17). Aadamia koski pääsyyllisyys, koska hän rikkoi hänelle annetun Jumalan käskyn, ja sen tähden on kirjoitettuna: "Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa…" (1. Kor. 15: 22). Pelastus- ja tuhohistorialla oli kulkunsa alusta alkaen. Siitä hetkestä lähtien oli yhteys ihmisen ja Jumalan välillä tuhottu. Jumalasta erotettuna täytyi ensimmäisen parin lähteä paratiisista. Mutta heti "kadoksiin joutumisen" jälkeen Jumala antoi pelastuslupauksen vaimon siemenen kautta (1. Moos. 3: 15).

Kun Jumala solmi liiton Aabrahamin kanssa, vaati Hän miehisen jäsenen ympärileikkauksen. Oliko se ajateltu muistutukseksi "Sana-käskyn-rikkomukselle" syntiinlankeemuksessa? "Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne." (1. Moos. 17: 10). Ruumiissa tapahtuvan ympärileikkaamisen Jumala selitti liiton merkiksi: "Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi. Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni!" (1. Moos. 17: 13-14). Ympärileikkaaminen oli Jumalalle niin tärkeä, että Hän kävi Mooseksen kimppuun ja halusi tappaa hänet, koska hän ei ollut ympärileikannut poikaansa (2. Moos. 4: 24- 26). Joosuan johdolla Jumala sääti ympärileikkaamisen myöskin kaikille Exoduksen jälkeen syntyneille (luku 5). Myöskin Lunastaja ympärileikattiin kahdeksantena päivänä ja Hän alistui siten jumalalliseen vaatimukseen (Luuk. 2: 21- 24). Raamatussa on jokaisella säädöksellä merkityksensä ja tarkoituksensa.

Paavali, Jumalan opettama apostoli ja opettaja, kirjoittaa Aabrahamiin ja ympärileikkaamiseen viitaten: "…Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskon vanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin…" (Room. 4: 11).

Uudessa Liitossa, syntiinlankeemuksen hyvittämisen jälkeen, ei meille ole enää mitään käskyä ruumiilliseen ympärileikkaamiseen. Nyt tulee meidän sydämemme esinahan tulla leikatuksi. Kristus kuoli ympärileikattujen ja ympärileikkaamattomien puolesta. Nyt pätee se, mitä Paavali kirjoittaa: "Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko." (Gal. 5: 6). "…ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista." (Kol. 2: 11- 12).

Elämän Puu sijaitsi keskellä puutarhaa ja Tiedon Puu aivan sen vieressä. Tottelevaisuus ja tottelemattomuus, elämä ja kuolema, ovat aivan lähellä toisiansa, mutta sulkevat toisensa ulkopuolelle. Poissaolo elämästä on kuolema, ja poissaolo valosta on pimeyttä; poissaolo uskosta on epäuskoa ja poissaolo tottelevaisuudesta on tottelemattomuutta.


Molemmat siemenet

Käärmeelle Herra sanoi sen jälkeen kun Hän oli kironnut sen: "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1. Moos. 3: 15). Käärme jätti jälkeensä siemenen, niin on Herra Jumala sanonut. Siemen merkitsee Raamatussa ja muutenkin tähän asti "jälkeläisiä". Vihollisuus saattoi syntyä vain kahden erilaisen siemenen välille, ja se on peräisin vihollisesta. Jumalan Sana on virheetön ja paljastaa näkökykyiselle sanotun ja tapahtuneen merkityksen.

Kain oli todellakin pahan lapsi - niin kuin Johannes, Jeesuksen lempiopetuslapsi kirjoittaa: "…eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta…" (1. Joh. 3: 12). Sillä ei varmastikaan tarkoitettu Aadamia, vaan paholaista - pahaa (Matt. 6: 13; 1. Joh. 2: 13-14). Kainia ei ole otettu sen paremmin Vanhassa kuin ei Uudessakaan testamentissa sukurekisteriin Aadamin poikana. Jos hän olisi ollut esikoinen, silloin hänellä olisi ollut esikoisoikeus. Myöskään ei Aadamia yhtään ainoata kertaa kutsuta Kainin isäksi. Muutoin ei myöskään Eenok olisi voinut olla seitsemäs Aadamin jälkeen (1. Moos. 5; Luuk. 3: 37- 38; Juuda 14). Niin täydellinen on Jumalan Sana, joskin myös salaperäinen! Vain Eeva on kaikkien elävien esiäiti (1. Moos. 3: 20).

Toinen molemmista pojista oli Jumalalle mieluinen: Aabel toi karitsan uhrina ja tuli siten itse ensimmäiseksi uhriksi, jonka ensimmäinen murhaaja tappoi. Kainissa oli kateus, mustasukkaisuus, murha ja tappaminen. Nämä ominaisuudet eivät olleet peräisin sen paremmin Jumalasta kuin ei Aadamistakaan, Jumalan pojasta, vaan saatanasta, joka alusta asti on ollut murhaaja (Joh. 8: 44).

Mutta myöskin Kain oli uskonnollinen: myöskin hän toi uhrin - valitettavasti vain kedon hedelmistä. Hän ei siten aikaansaanut yhteyttä syntiinlankeemukseen ja tarvittavaan lunastukseen ja anteeksiantamukseen, niin kuin Aabel teki.

Molemmat luonnolliset linjat Kainista ja Seetistä olivat olemassa vedenpaisumukseen asti. Aabelhan iskettiin kuoliaaksi, ennen kuin hänellä oli jälkeläisiä; hänestä ei siis ole olemassa mitään sukupuuta. Nooan ajasta me luemme 1. Moos. 6: 2- 3: "…huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat." Siis sen jälkeen kun oli päädytty sekoitukseen, sanoi Jumala: "Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti… Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta…" (1. Moos. 6: 3 + 13), sillä Pelastajan oli tultava puhtaasta Seetin linjasta. Hänen jälkeläisiänsä kudsutaan myöskin Jumalan pojiksi. Mutta myöskin he olivat tottelemattomia, eivät uskoneet Nooaa, joka oli lähetetty sanansaattaja ja profeetta, ja tekivät syntiä sekoittumalla. Niin kuin meidän Herramme Matt. 24: 38 sanoi, olisi tämä toistuva armonajan lopussa. Myöskin nyt Jumalan Henkeä halveksitaan hengellisen sekoittemisen johdosta. Siihen aikaan esiintyivät kuuluisat jättiläiset; nyt meillä on uskonnollisesti kuuluisat miehet.

Apostoli Juuda vertaa Nooan aikaa Sodoman aikaan, niin kuin myöskin meidän Herramme teki Luuk. 17: 26- 30, ja mainitsee toisenlaisen, vieraan lihan, jonka perään Jumalan pojat olivat (5- 7). Heistä kirjoittaa myöskin apostoli Pietari 2. Piet. 2: 4, että heidät on kahleilla sidottu pimeyteen. Jeesus puhutteli heitä erikoisella tavalla, kun Hän astui alas alimpiin paikkoihin (1. Piet. 3: 18- 22). He vastustivat Henkeä, olivat tottelemattomat ja sekoittuivat ihmicen tyttärien toisenlaisen lihan kanssa, joka periytyi Kainin linjasta. Syntyi erikoislaatuinen laji, joka ei ollut Jumalan alkuperäisessä luomisessa. Tutkijoilla ei ollut mitään vastausta löydetylle erikoislaatuiselle luurangolle ja siten he näkivät aiheelliseksi synnyttää epäraamatullisen kehitysteorian. Jumala vaatii nytkin lastensa erottautumista (2. Kor. 6: 14- 18), saatana edistää yhä edelleen sekoittumista. Myöskin niiden Jumalan lasten, jotka eivät kuule Jumalan lähettämän profeetan sanomaa, on kannettava seuraamukset.

Enkelit taivaasta, jotka lankeemuksessa tulivat Lusiferin mukaansa tempaamiksi, ovat yläilmoissa (Ef. 6: 12) ja ovat kahlein sidotut pimeyteen. Myöskään ei tähän päivään asti ole mikään enkeli mennyt naimisiin maan päällä (Matt. 22: 30). Paavali kirjoittaa vielä selvittäen: "Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toicta on lintujen liha, toista kalojen. Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten." (1. Kor. 15: 39- 40).

Vedenpaisumuksessa koko ihmiskunta kuoli. Puhtaasta Aadam / Seet linjasta jäivät henkiin vain Nooa, hänen vaimonsa, heidän kolme poikaansa ja näiden vaimot. Siitä lähtien on ihmiskunta peräisin yksinomaan Nooan kolmesta pojasta ja siten Aadamista (1. Moos. 9: 18- 19; Apt. 17: 26). Tästä ajankohdasta lähtien on olemassa molemmat siemenet ja lapset vain hengellisesti katsoen. Apostoli Johannes kirjoittaa: "Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta." (1. Joh. 3:10). Herra Jeesus sanoi selvästi niille hengellisille johtajille, jotka olivat Häntä vastaan: "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa." (Joh. 8: 44). Kylväjä, joka kylvi Jumalan Siemenen, on Ihmisen Poika, ja ylösnouseva sato on Jumalan Valtakunnan lapset. Vihollinen on paha, joka myöskin kylvi siemenen, ja se on hänen lapsensa. Niin on kirjoitettu ja niin se on: "…Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset…" (Matt. 13: 36- 43).

Me näemme toisaalta Kainin, vihollisen luonnollisen siemenen, ja sitten Kristuksen, jumalallisen Siemenen. Siellä on Eeva, joka ei usko - tottelematon; hänelle saatana puhuu käärmeen kautta; tässä on Maria, joka uskoo - kuuliainen; hänelle puhuu Jumala enkeli Gabrielin kautta. Siellä saatanan vaikutus luonnollisen luomisen alussa; tässä Jumalan vaikutus ja yliluonnollisen luomisen alku Hengen kautta. Molemmat tapahtuivat siittämisen vaikutuksesta ja tulivat liharuumiissa julki.

On yleisesti tunnettua se, että Kristus on luvattu siemen (Gal. 3: 16- 20 jne.), joka tuli naisen - Marian kautta (Gal. 4: 4- 7 jne.). Evankeliumin julistuksen keskeisin asia on se, että Hän otti kirouksen yllensä (Gal. 3: 13- 14), voitti kuoleman, vetäisi pois kuoleman pistimen (1. Kor. 15: 55- 56), murskasi vanhan käärmeen pään, tappoi vihollisuuden (Ef. 2: 16) ja sovitti meidät Jumalan kanssa (2. Kor. 5: 19). "Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi" (Room. 5: 18). Jumalasta erotettuna menee kaikki vikaan - Hänen kanssansa sovitettuna tulee kaikki jälleen hyväksi. Tämä on ihana, pelastuksen tuova, iloinen Jumalan Sanoma koko maailmalle!


Kaikki tulee jälleen hyväksi

Saatana ei pysty sen paremmin luomaan kuin ei siittämäänkään: Hän hiipi sisälle ihmiskuntaan petoksen kautta. Koska hän otti valtaansa eläimen, otti Jumala mieltymyksellä sijaisena vastaan karitsan, jonka Aabel toi uhrilahjana. Myöhemmin hän sääti lain antamisessa, että puhtaat eläimet täytyi tuoda uhrina. Lopulta toi Lunastaja Jumalan Karitsana kuolemansa kautta lopullisen uhrin. Vihollinen oli erottanut koko ihmissuvun Jumalasta, syössyt sen kuolemaan ja saanut koko luomakunnan hallintaansa. Sen tähden täytyi Jumalan, joka voi tehdä molempia, luoda ja siittää, joka ainoana voi tuoda esiin luonnollisen ja hengellisen elämän, tulla ainosyntyisessä Pojassa ihmissukuun ja lunastaa meidät lankeemuksesta. Koska rikkomus tapahtui ruumiissa ja lihassa ja veressä, ja ruumiin elämä on veressä (3. Moos. 17: 11), täytyi kirkkauden Herran tulla ihmiseksi ja maksaa elämällänsä liha- ja veriruumiissansa hinta meidän lunastamiseksemme. "Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia." (Hebr. 2: 14- 15).

"…ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista." (Hebr. 9: 22).

Kristuksessa täyttyi: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin." (Ps. 2: 7; Matt. 1: 18- 25; Luuk. 1: 26- 38), samoin Jes. 7: 14; Jes. 9: 5- 6. Hänen kauttansa ovat kaikki Jumalan pojat ja tyttäret tulleet lunastetuiksi lankeemuksesta, Saatanan vallasta, ja he ovat saaneet asettamisensa lapseuteen (Gal. 4: 5- 7).

On todellakin olemassa alusta lähtien kaksi siementä - kaksi linjaa, jotka molemmat ovat uskonnollisia. Molemmat uskovat täydellä antaumuksella Jumalaan, molemmat uhraavat, molemmat rukoilevat, molemmat ovat samankaltaisia ja ovat kuitenkin pohjimmiltaan täysin erilaisia. Ero perustuu siihen, että todellisilla jumalanlapsilla, kuten Aabelilla, on yhteys lunastukseen ja siten Jumalaan. Aabel toi karitsan uhrina, koska hänelle paljastettiin, mikä tekee hänet Jumalaa miellyttäväksi. Todelliset Jumalan lapset kokevat lunastuksensa (1. Piet. 1: 18- 21) ja vanhurskauttamisen uskon kautta (Room. 5: 1) kertakaikkisesti tuotuun uhriin Golgatan ristillä (Hebr. 10: 12- 14). Epäaidot lapset uhraavat kautta koko elämänsä uskonnollisen ajattelunsa mukaisesti, mutta eivät pääse suoraan henkilökohtaiseen suhteeseen ainoan Jumalan kanssa ainoan Välittäjän, Jeesuksen Kristuksen kautta (1. Tim. 2: 5). He yrittävät sitä uskonnollisella tavalla, niin kuin heille on opetettu. Heiltä jää kätketyksi se, että he ovat kadotettuja, ja myöskin, miksi heidän täytyisi tulla pelastetuiksi. Joka saarnaa lunastussuunnitelmaa, sen täytyy myöskin vakuuttavasti selvittää, miksi lunastus ja sovitus tulivat tarpeellisiksi. Meidän täytyy seurata vahingon jälkeä alkuun asti ja näyttää pelastuksen tie. "Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3: 14- 15).

Paljastetun Sanan valo, jossa koko pelastussuunnitelma on kirjoitettuna, loistaa niin kirkkaana kuin ei vielä milloinkaan aikaisemmin. Pelastushistoria kulkee kuin punainen lanka tuhon historian lävitse, lopulliseen Jumalan voittoon asti Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.


Jumala vaikuttaa aina Sanansa mukaisesti

Juuri nyt on äärettömän tärkeää, että me saamme ymmärryksemme avatuksi koko Kirjoituksiin - ei inhimillistä Kirjoitusten selitystä, vaan johdatus Kirjoitusten täyttymiseen. Myöskin tänään tapahtuu monin paikoin, mitä meidän Herramme sanoi: "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän." (Joh. 5: 39- 40). Ensisijaisesti on kysymys henkilökohtaisesta suhteesta Jeesukseen Kristukseen, mistä yksin syntyy johtaminen Sanaan. Muussa tapauksessa me tuhlaamme aikamme teologiseen filosofointiin (Kol. 2: 8).

Hänet on täytynyt löytää, Hänet täytyy jokaisen ensin kohdata. Tutkiminen yksin ei riitä. Luonnostaan ajattelevat kaikki ihmiset Jumalan ohitse. Jumala sanoo: "Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra." (Jes. 55:8). Sen tähden Hän vaatii meitä jättämään omat ajatukset ja tiet, jotta Jumalan Sana tulee paljastetuksi meille ja Hän voi antaa meidän tietää tiensä.

Vihollinen on tähän asti todellakin vääristellyt jokaisen Jumalan Sanan ihmisten päässä ja suussa. Pietari kirjoittaa, että jo siihen aikaan tietämättömät omaksi turmelukseksensa vääristelivät Paavalin kirjeitä ja Pyhiä Kirjoituksia (2. Piet. 3: 16). Mitään ei ole vastustaja jättänyt sellaiseksi, kuin mitä se oli Herran seurakunnan alussa. Jokainen oppi ja toimenpide muutettiin. Syntyi toivoton sekoitus, peitettynä "Babylonilaisella viitalla". Valtionkirkko muodostui ensimmäiseksi kristilliseksi organisaatioksi, jossa ei enää mikään pidä yhtä alkukristillisyyden kanssa. Siitä on tullut aivan toinen kirkko, joka ei ole identtinen Kristukselle perustetun uusitestamentillisen seurakunnan kanssa. Aivan kuten luonnollisen luomisen alussa on vihollinen myöskin heti uusitestamentillisen seurakunnan alussa selittänyt Sanan toisin, ja tähän asti tempaissut kristillisen maailman hengelliseen lankeemukseen. Me kaikki synnyimme uskonnollisiin vääristelmiin. Petos ei ole tapahtunut Kauko- Idän uskonnoissa, nehän eivät ole lainkaan vastaanottaneet henkilökohtaista Jumalailmestystä Kristuksessa, heillä ei ole mitään Raamattua. Petos on etsittävissä ja löydettävissä "Lähi- Läntisessä", länsimaalaisessa uskonnossa.

Sen tähden koetaan aina suoranaisena häiriönä se, kun Jumala tekee jotakin Sanansa mukaisesti. Meidän Herramme palvelustehtävä oli suurin häiriö hengelliselle johdolle sen aikaisessa vakiintuneessa uskonnossa. Samoin oli apostolien palvelustehtävän suhteen alkukristillisyydessä. Myöskin uskonpuhdistajat ja kaikki herätyssaarnaajat olivat aikanansa suuria "rauhattomuuden aikaansaajia" ja "kirkollisesti oppimattomia kerettiläisiä", joita kirottiin ja vainottiin.

Mitä tulee vanhatestamentillisiin profeettoihin, niin Jumala puhui heidän kauttansa isille, ja sitten Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hänessä antoi vastauksen (Hebr. 1: 1- 3). "Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa…" (Luuk. 16: 16).

Herra antoi lupauksen: "…katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita…" (Matt. 23: 34). Paavali toteaa, että niin todellakin tapahtui: "Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi." (1. Kor. 12: 28; Ef. 4: 11 jne.). Apostolien teot ja uusitestamentilliset kirjeet kertovat apostolisesta ja profeetallisesta palvelustehtävästä lujana perustuksena uusitestamentilliselle seurakunnalle. Pysyy voimassa myöskin se, että Jumala halusi lähettää yhden profeetan Elian kaltaisena erikoisen tehtävän kanssa (Mal. 3: 23). Se meidän täytyy ottaa vastaan ajatuksissamme ja uskoa koko sydämestämme, sillä se on yksi päälupauksista Seurakunnalle tässä ajassa. Ei ole mitään mieltä ajatella, saarnata ja laulaa Jumalan ohitse, niin kuin siihen aikaan tapahtui vakiintuneessa juutalaisessa seurakunnassa, kun Jumala teki historiaa, kun Johannes Kastaja astui esiin ja esitteli Messiaan. Meidän täytyy uskoa niin kuin Kirjoitukset sanovat, ja kunnioittaa jokaista lupausta, voidaksemme olla osallisia niiden siunausrikkaaseen täyttymykseen. Todelliset Jumalan lapset ovat lupauksen lapsia (Gal. 4: 28), vastaanottavat lupauksen Sanan (Room. 9: 8- 9) ja tulevat täytetyiksi lupauksen Hengellä (Apt. 2: 33). Vasta sen jälkeen kun he ovat vastaanottaneet totuuden Sanan, seuraa sinetöiminen lupauksen Hengellä (Ef. 1: 13; 2. Kor. 1: 20- 22).

Jumala käyttää kaikkina aikoina Valtakunnassansa ihmisiä, jotka saarnaavat totuuden. Yleisestihän on tunnettua, että kirkkohistorian kuluessa yhä uudelleen jumalanmiehet astuivat esiin. Myöskin yksittäiset herätykset uskonpuhdistuksen jälkeen ovat tulleet riittävästi tallennetuiksi muistiin, myöskin helluntaiherätys, joka 1906 koki läpimurtonsa. Kahdennenkymmenennen vuosisadan alussa se oli häviävän pieni, hyljätty vähemmistö - ulkopuolisryhmä, joka ei saanut minkäänlaista tunnustusta maan kirkoilta. Vasta toisen maailmansodan jälkeen on helluntailiike tullut nopeiten kasvavaksi uskonyhteisöksi. Toisen vatikaanisen kirkolliskokouksen jälkeen (1962- 1965), johon heidän maailmanpresidenttinsä David DuPlessis, "Herra Helluntaiksi" kutsuttu, osallistui, tulee se myöskin Rooman kirkon ja muiden kristillisten kirkkojen tunnustamaksi.

Edessämme on nyt kysymys: ketä Jumala käytti välikappaleena aloittaaksensa mahtavimman pelastus- ja parantamisherätyksen, mitä milloinkaan on maan päällä ollut? Monet tietävät vain niistä, jotka myöhemmin tulivat tunnetuiksi. Mutta millainen oli alku 1946 ja mikä oli alkuperäinen päämäärä? Myöskin jos nyt, kuten aina, moni on mennyt vikaan ihanan alun jälkeen, niin pysyy kuitenkin todellinen voimassa kaikesta petoksesta huolimatta. Mitä Jumala alusta alkaen on säätänyt, sen Hän toteuttaa. Neljä evankelistaa ja apostolit viittasivat painokkaasti alkuun, siihen, minkä he itse Elämän Sanasta olivat nähneet ja kuulleet, mille he olivat silminnäkijöitä ja korvin kuulijoita (Apt. 1: 1- 3; 2. Piet. 1: 16- 21; 1. Joh. 1: 1- 4 jne.). Kuka oli meidän ajassamme niin näkemisen kuin kuulemisenkin suhteen todistaja sille, mitä Jumala tämän viimeisen herätyksen suoranaisessa alussa on tehnyt? Kenen suuhun Hän on laittanut Sanansa? Kenet Hän on itse lähettänyt? Kaikki muut, jotka myöhemmin astuivat esiin, voivat jo olla väistyneet alkuperäisestä Sanomasta tai ovat yksinkertaisesti jatkaneet perinteisten oppiensa kanssa.

Tärkeimmän kysymyksen tulee kuulua: Mitä sanovat Kirjoitukset ja mitä niissä on luvattu? Uusitestamentillisen pelastushistorian toteutuminen alkoi Kirjoituksissa luvatun tienvalmistajan palvelustehtävällä (Mal. 3: 1 ja Jes. 40: 3). Näihin molempiin raamatunkohtiin viittaavat kaikki Evankeliumit, Markus jo kolmessa ensimmäisessä jakeessa. Jumalanmiehet Uudessa testamentissa palasivat aina takaisin profeettojen Sanaan ja järjestivät kaiken Kirjoitusten mukaisesti. Yhteensä on Uudessa testamentissa viitattu 845 kertaa Vanhaan. On hyvin tärkeätä, että me myöskin sen, mitä nyt tapahtuu Jumalan Valtakunnassa, asetamme raamatulliselle perustukselle, sillä Jumala tekee kaiken Sanansa mukaisesti. Todellinen usko on ankkuroitunut vain lupauksiin, jotka toteutuvat.

Aamos 3: 7 on kirjoitettuna: "Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille." Aina kun jotakin merkittävää tuli tapahtua Hänen kansallensa, Jumala lähetti todellisen profeetan sanoman kanssa. Hän antoi tehtävän Nooalle, Aabrahamille, Moosekselle, Elialle ja muille. Uuden testamentin alussa Hän antoi astua esiin Johannes Kastajan luvatun Messiaan tien valmistajana. Hän valitsi Pietarin ensimmäisen hetken mieheksi, jolle Hän antoi Taivasten Valtakunnan avaimet - eli varusti hänet jumalallisella arvovallalla. Hän määräsi Paavalin erikoisen opetuksellisen tehtävän kanssa uusitestamentillista seurakuntaa varten. Apostoli Johannes taas sai Patmoksen saarella näyissä nähdä koko Ilmestyksen ja lopunajan, niin kuin hän on jättänyt sen jälkeensä meille 22 luvussa. Jumala on aina järjestänyt kaiken, ja vihollinen on tehnyt kaikkensa tuhotaksensa jumalallisen järjestyksen.


Selvä näkymä

Kaikki, mitä Jumala Sanassansa on luvannut seurakunnalle, ovat "lupauksia"; kun Hän puhuu muista asioista, kuten sodista, maanjäristyksistä, kaikenlaisista luonnonkatastrofeista, jotka tapahtuisivat, silloin ne ovat "ennustuksia". Meille luvattiin todellinen profeetta Elian kaltaisena; väärät profeetat ja väärät kristukset ilmoitettiin. Me elämme nyt armonajan lopussa ja meillä on oikeus, jopa velvollisuus tietää, mitä Jumala on luvannut ja mitä Hän tekee.

Tarkastelkaamme niitä molempia lupauksia, jotka edeltävät Kristuksen ensimmäistä ja toista tulemusta: Mal. 3: 1 täyttyi Johannes Kastajan palvelustehtävässä. Herra Jeesus itse sanoi sen hyvin selvästi: "Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta. Tämä on se, josta on kirjoitettu: 'Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi.'" (Matt. 11: 9- 10). Toisena meillä on lupaus: "Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä." (Mal. 4: 5). Profetian Mal. 4: 5- 6) on Herra Jeesus vahvistanut vielä tulevaisuudessa olevaksi Markus 9: 12 ja Matt. 17: 11: "Elias tosin tulee ensin ja asettaa kaikki kohdalleen."

Johannes astui esiin kun pelastuksen päivä alkoi. Viimeinen profeetta astuu esiin, ennen kuin Pelastuksen päivä kuluu loppuunsa, ennen kuin aurinko kadottaa loisteensa ja kuu muuttuu vereksi (Jooel 3: 4; Apt. 2: 20) ja tuo kauhistuttava päivä koittaa (Jes. 13: 6- 16; Jooel. 3; Sef. 1: 14- 18; Apt. 2: 19- 21; 1. Tess. 5: 2; 2. Piet. 3: 10, Ilm. 6: 12- 17). Tämä on puhdas totuus vastaten "Näin sanoo Herraa" Hänen Sanassansa.

Jokainen, jolla on vähäisinkin näkökyky Jumalan lunastussuunnitelmaan tietää, että armonaika on tuo "pelastuksen päivä", niin kuin se Vanhassa testamentissa ilmoitettiin (Jes. 42: 6; Jes. 49: 6- 8). Se on se päivä, jonka Herra on tehnyt (Ps. 118: 24), päivä, jonka Aabraham näki ja iloitsi siitä (Joh. 8: 56). "Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä." (Joh. 14: 20).

Johannes Kastajasta on kirjoitettuna: "Oli mies, Jumalan lähettämä… Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa." (Joh. 1: 6- 7). Ei jonkin suuren evankelistajoukon kautta tullut kaikkien tulla todelliseen uskoon, vaan yhden miehen palvelustehtävän ja Sanoman kautta, jonka Jumala lähetti lupauksen mukaisesti. Niin oli kaikissa ajanjaksoissa. Niin on myöskin nyt ollut. Jumala ei muuta Sanaansa eikä toimintatapaansa.

1. Joh. 1 jakeesta 19 alkaen kerrotaan meille, että Johannes Kastajan luokse tuli lähetystö kysyäksensä häneltä itseltänsä, kuka hän on. "Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: 'Minä en ole Kristus.' Ja he kysyivät häneltä: 'Mikä sitten? Oletko sinä Elias?' Hän sanoi: 'En ole.' 'Se profeettako olet?' Hän vastasi: 'En.' Niin he sanoivat hänelle: 'Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?' Hän sanoi: 'Minä olen huutavan ääni erämaassa: Tehkää tie tasaiseksi Herralle, niinkuin profeetta Esaias on sanonut.' Ja lähetetyt olivat fariseuksia; ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: 'Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?'" (jakeet 20- 25). Hän ei siis ollut sen paremmin Elia kuin Kristuskaan eikä profeetta 5. Moos. 18: 15- 19 mukaisesti. Elia-kysymykseen on siten vastattu yhtä selvästi ja ymmärrettävästi kuin siihenkin, olisiko hän Kristus tai tuo profeetta. Koska hänen palvelustehtävällänsä oli pelastushistoriallinen merkitys, tunsi hän ne kohdat, jotka viittasivat häneen.


Oikea järjestys

Nyt me tulemme kysymykseen, miksi Jeesus kutsui Johannesta myöskin Eliaksi, vaikka tämä itse selvästi oli vastannut kieltävästi ja hänen vastauksellansa oli raamatullinen perustelu. Tässä meillä on jälleen tyypillinen luonne Vanhan testamentin ennustuksille; usein ovat asiat, jotka ovat täyttymykseltänsä kahden tuhannen vuoden päässä toisistansa, jopa samassa jakeessa. Melkein kaikissa lupauksissa, jotka koskevat Kristuksen ensimmäistä ja toista tulemusta, mainitaan tapahtumat samassa yhteydessä.

Kun enkeli Gabriel ilmoitti hänen isällensä Sakariakselle Johannes Kastajan syntymän, viittasi hän myöskin Elia-lupauksen ensimmäiseen osaan Mal. 4: 5- 6: "Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen…" (Luuk. 1: 16- 18). Viitaten siihen Jeesus sanoi Matt. 11: 13: "…hän on Elias, joka oli tuleva." Mutta toista osaa "…lasten sydämet heidän isiensä puoleen" enkeli Gabriel ei maininnut, sillä tämä toteutuu vasta nyt. Jumala oli monin tavoin puhunut profeettojen kautta isille, mutta nyt oli tullut aika kääntää vanhatestamentillisten isien sydämet uusitestamentillisten lasten puoleen. Niin on Paavali opettanut siitä: "Ja me julistamme teille sen hyvän sanoman, että Jumala on isille annetun lupauksen täyttänyt meidän lapsillemme…" (Apt. 13: 32- 33). Joka on sitä mieltä, että lupaus Mal. 4: 5- 6 täytyisi ottaa kirjaimellisesti, niin kuin se nyt tapahtuu tietyissä karismaattisen liikkeen piireissä, ja harjoitetaan perhepolitiikkaa, kun isät poikien ja pojat isiensä kanssa sovitetaan, ei ole ymmärtänyt tämän ennustuksen pelastushistoriallista luonnetta.

Seuraavien esimerkkien tulee näyttää, ettei raamatullista profetiaa saa selittää mielivaltaisesti, vaan tulee tuntea se pelastushistoriallisessa yhteydessänsä, ja se täytyy asettaa täyttymyksensä mukaiseen järjestykseen.

Jes. 35: 1- 7 kuvaa yksityiskohtia, jotka tapahtuivat Herran ensimmäisen tulemuksen yhteydessä, ja myöskin sellaisia, jotka täyttyvät Hänen toisen tulemuksensa yhteydessä. Jakeessa 4 sanotaan: "Sanokaa hätääntyneille sydämille: 'Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät.'" Herra Jumala on itse tullut, on lahjoittanut meille pelastuksen, ja niin kuin jakeissa viisi ja kuusi ilmoitetaan, ovat sokeat tulleet näkeviksi, kuurot tulleet kuuleviksi, rammat voivat kävellä ja mykät puhua. Toinen osa kostosta ja Jumalan rangaistuksesta, joista on kirjoitettu samassa jakeessa, ovat kuitenkin vielä toteutumatta ja ovat siten yhä vielä tulevaisuudessa.

Jesaja 61 puhutaan yhdessä ainoassa jakeessa Jumalan voidellusta, että hän kuuluttaisi Herran armonvuoden ja meidän Jumalamme koston päivän. Luuk. 4 mukaisesti Herra Jeesus luki synagogassa nämä jakeet profeetta Jesajasta, mutta pysähtyi sanottuaan: "…saarnaamaan Herran otollista vuotta." (Luuk. 4: 19) kesken lausetta ja antoi kirjakäärön takaisin. Toista osaa koston päivästä, joka vielä on tulevaisuudessa, Hän ei lukenut, sillä muutoin Hän ei olisi voinut sanoa: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen." (jae 21).

Jooel 3 me löydämme lupauksen Jumalan Hengen vuodattamisesta armonaikana, ja samassa lauseessa on myöskin puhe suuresta ja kauhistuttavasta Herran päivästä. "Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu." Pietari lainasi saarnassansa helluntaipäivänä: "Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu." (Apt. 2: 21). Myöskin hän lakkasi kesken jaetta, koska toinen osa, joka koskee pelastusta Jerusalemissa ja Siionin vuorella, ei enää osu armonaikaan kansakuntia varten, vaan ajanjaksoon Israelia varten (Apt. 15: 13- 15; Room. 11: 25- 29 jne.)

Vanhan testamentin profeetat puhuivat Pyhän Hengen innoituksessa sen, mitä Jumalan pelastussuunnitelman mukaisesti tulisi tapahtumaan. Oikea asioiden järjestykseen laittaminen, niin kuin me näemme, on säästetty Uuden Liiton palvelijoille, joille on suotu oikealla tavalla "jakaa" Kirjoituksia. Raamatullista profetiaa ei saa milloinkaan selittää, vaan se täytyy nähdä täyttymyksessänsä ja järjestää sen mukaisesti.

Tien valmistajan tehtävä oli valmistaa silta Vanhasta Uuteen testamenttiin ja täyttää ensimmäinen osa Elia-lupausta. Kun Herra Jeesus kolmen opetuslapsen kanssa oli Kirkastusvuorella, ilmestyivät siellä myöskin Mooses ja Elia (Matt. 17: 1- 12; Mark. 9: 2- 13; Luuk. 9: 28- 36). Vaikka nämä molemmat suuret profeetat olivat läsnä, tiedustelivat opetuslapset loppujen lopuksi vain yhdestä heistä, nimittäin Eliasta (Matt. 17: 10). Miksiköhän? Jotta me saisimme kuulla vastauksen Herran itsensä suusta: "Jeesus vastasi ja sanoi: 'Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen.'" Tämä viittasi yksiselitteisesti tulevaisuuteen. Mitä tuli Johannes Kastajaan, jatkoi Herra: "Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat."

Jumalan lasten sydämet tulee nyt viedä takaisin isien uskoon - takaisin alkuun. Ei joidenkin kirkkoisien luokse, eikä myöskään mihinkään yksityiseen perhesovitteluun, vaan siihen oppiin ja käytäntöön joka oli meidän apostolisilla uskonisillämme Kristuksessa. Meidän Herramme itse antoi siihen aikaan vastauksen heille - nyt Hän antaa sen meille. Väitteet eivät päde, eivät järkiperäiset selitykset, vaan mitä meidän Herramme on sanonut ja mitä on kirjoitettuna. Nyt on todellakin kysymys siitä, että kaikki viedään alkuperäiseen tilaan lunastussuunnitelman mukaisesti. Tämä on lupaus seurakuntaa varten ennen Jeesuksen Kristuksen paluuta ja hetken käsky. Niin on kirjoitettu ja niin se tapahtuu.

Nyt, ennen Kristuksen toista tulemusta, täytyi profeetallisen palvelustehtävän kautta kaikki järjestää jälleen Kirjoitusten mukaisesti. Jumala tekee nyt pelastushistoriaa, ja se lupaus, jonka Hän antoi, lähettää Elian, on "kyllä" ja "amen" ja on toteutunut. Mutta kuten siihen aikaan Johanneksen kohdalla, tekivät he hänelle mitä tahtoivat. Hyvä niiden, jotka todella uskovat Jumalaa, nimittäin "niin kuin Kirjoitukset sanovat", sillä vain heille se paljastetaan. Joka ei usko mitä Jumala on sanonut ja luvannut, sille Hän ei voi lainkaan puhua. Joka ajattelee Jumalan ohitse, se puhuu ja saarnaa Hänen ohitsensa. Sen mukaisesti mitä Herra Mark. 12: 29- 30 on sanonut, tulee meidän rakastaa Jumalaa myöskin ajattelullamme. Joka todella uskoo, mitä Jumala on sanonut, ajattelee myöskin sen mukaisesti.

Ennen Jeesuksen Kristuksen paluuta haluaa Jumala palauttaa kaiken ennalleen Hänen Seurakunnassansa ja viedä takaisin alkuperäiseen tilaan. Tämä on "Näin sanoo Herra". Sillä niin on kirjoitettuna meidän Lunastajastamme: "Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta." (Apt. 3: 21). Jakeessa 20 meille sanotaan: "…että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen." Nyt se on täysin selvää: ensin tulee ennalleenasettaminen ja virvoitus, ja sitten tulee Jeesus jälleen. Amen! Niin se olkoon! Tämä on Jumalan koko neuvopäätöksen julistaminen meidän ajassamme (Apt. 20: 27)! Tämä ratkaisee suuren salaisuuden Kristuksessa ja seurakunnassa (Ef. 3)! Monet puhuvat lopunajasta ja toisesta tulemuksesta, mutta ilman että todellakin uskotaan tämä lupaus ja todellakin odotetaan ennalleenpalauttamista ja koetaan se, on heillä edessänsä suuri pettymys. Se on yksi tärkeimmistä lupauksista, joka nyt löytää täyttymyksensä seurakunnassa. Jes. 28: 11 sanotaan: "Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle…" jakeessa 12 sanotaan: "…antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka. Mutta he eivät tahtoneet kuulla." Paavali mainitsi tähän kohtaan viitaten ainoastaan vierailla kielillä puhumisen (1. Kor. 14: 21), mikä helluntaista lähtien on täyttynyt. Toisen osan, hengellisen virvoituksen, toi Pietari profeetallisesti katsoen suoraan yhteyteen ennalleenpalauttamisen kanssa juuri ennen Jeesuksen Kristuksen tulemusta (Apt. 3: 20- 21). Tämä toteutuu nyt. Autuaita ovat kaikki, jotka ovat osallisia siihen! Viimeisen hengellisen elävöittämisen ja virvoituksen täytyy tapahtua täydellisen ennalleenpalauttamisen kanssa. Jumalan Sana on yksinkertaisesti täydellinen, se täytyy vain nähdä oikealla tavalla.


Jumala sallii meidän tietää aikomuksensa

Kristuksen ensimmäisen tulemuksen aikana oli kirjanoppineilla omat selityksensä ja käsityksensä. Siihen aikaan täyttyi 109 Vanhan testamentin profetiaa ja ennustusta, ilman että uskonnolliset johtajat ylipäätänsä huomasivat sitä. He kulkivat täysin omissa ohjelmissansa, jotka ulkonaisesti näyttivät aivan raamatullisilta. Toistuisiko kaikki tässä suhteessa meidänkin aikanamme?

Helluntaina täyttyi Isän lupaus (Apt. 1: 4) Pyhän Hengen vuodatuksen kautta. Siitä lähtien ovat toteutuneet kaikki lupaukset, jotka annettiin uusitestamentilliselle seurakunnalle. Uskovaisten suuri toivo kahdentuhannen vuoden ajan on ollut luvattu Jeesuksen Kristuksen paluu (Joh. 14: 1- 3 jne.) sinä tapahtumana, jota kaikki uusitestamentilliset uskovaiset hartaasti ovat odottaneet. Aina juuri ennen ja sen aikana, kun Jumala lunastaa lupaukset, tapahtuu yliluonnollista maan päällä.

Aabraham on yhteydessä Jumalan Valtakuntaan erittäin tärkeä henkilö. Hänelle Herra Jumala puhui ja paljasti itsensä monella tapaa. Siitä voidaan lukea useista luvuista, alkaen 1. Moos. 12. Hänelle Herra antoi lupauksen, että hänen jälkeläisensä tulisivat neljänsadan vuoden kuluttua ulosjohdetuiksi vieraasta maasta, jossa heitä oli orjuutettu. Kun aika oli täyttynyt, ilmestyi Herra Jumala Moosekselle yliluonnollisessa tulessa, joka oli luonnollisessa orjantappurapensaassa (2. Moos. 3: 2) ja antoi hänen tehtäväksensä ulosjohtamisen. Yliluonnollinen tapahtuu aina silloin, kun Jumala tekee pelastushistoriaa, luonnollisella alueella meidän keskellämme täällä maan päällä.

"Mooses vastasi ja sanoi: 'Katso, he eivät usko minua eivätkä kuule minua, vaan sanovat: 'Ei Herra ole sinulle ilmestynyt'." (2. Moos. 4: 1). Uskottavuuden takia hän sai kaksi merkkiä: Herran käskystä hän heitti maahan sauvansa, joka sitten muuttui käärmeeksi; sitten hän otti tuota käärmettä kiinni hännästä, ja siitä tuli jälleen sauva hänen kädessänsä. Toiseksi Herra käski häntä pistämään kätensä poveensa ja jälleen vetämään esiin, ja se oli valkoisena pitaalista. Kun hän sitten pisti sen takaisin poveensa, oli se jälleen puhdas, niin kuin Herra oli sanonut. Arvostelijoille tämä oli epäilystä herättävä tapaus, aivan noituuden suuntaan. Mutta siten Jumala koettelee ihmisten mielet. Hyvä sen, joka ei loukkaannu millään tavoin siihen, mitä Jumala käskee ja tekee! Jumala sanoi: "Jos he eivät usko sinua eivätkä tottele ensimmäistä tunnustekoa, niin he uskovat toisen tunnusteon." (2. Moos. 4: 8).

Kaikki Kirjoituksethan ovat Jumalan antamat ja palvelevat meidän opetukseksemme, jotta Jumalan ihminen tulisi täydelliseksi (2. Tim. 3: 14- 17). Jumala ei ole "Minä olin" vaan aina MINÄ OLEN. Myöskin meidän ajassamme Hän tekee pelastushistoriaa, ja sen tähden me voimme kertoa siitä, mitä todella on tapahtunut. Jos minä mainitsen William Branhamin, niin teen sen vain sen tähden, että mainitsen myöskin Pietarin ja Paavalin, joiden palvelustehtävällä samoin oli pelastushistoriallinen merkitys. Minä en kuulu niihin, jotka hylkäävät hänet, enkä myöskään niihin, jotka palvovat häntä. Minä asetan raamatulliseen järjestykseen sen, mitä Jumala teki, eikä kukaan siinä voi olla minua vastaan. Jumala on oikeassa, ja joka uskoo Häntä, ei kuuntele väitteitä, joilla on vain yksi päämäärä: hyljätä se, mitä Jumala on tehnyt ja vanhurskauttaa omat näkemykset. Todelliset Jumalan lapset ovat kiinnostuneet ainoastaan ja yksinomaan siitä, mitä Jumala Sanansa mukaisesti tekee, sillä he ovat osallisia siihen.

Meidän Herramme päivinä uskonnolliset johtajat kutsuivat Jeesuksen palvelustehtävää paholaisesta olevaksi ja samalla kuitenkin lauloivat kaikella antaumuksella psalmejansa jumalanpalveluksissa. He epäilivät Häntä riivatuksi ja luokittelivat paholaiseksi. Myöskin tässä suhteessa toistuu kaikki meidän aikanamme. Minä voin antaa todistukseni Pietarin ja Johanneksen tavoin sellaisena henkilönä, joka henkilökohtaisesti on kokenut, mitä Jumala on tehnyt.

Yleisesti on tunnettua, että Uuden Liiton alussa taivaalliset sanansaattajat tulivat maan päälle. Enkeli tuli Sakariaksen luokse (Luuk. 1: 8- 20) ja Marian luokse (Luuk. 1: 26- 38). Jumalan Pojan syntyessä lauloi taivaallinen kuoro Beetlehemin ketojen yllä, ja enkeli antoi tiedotuksen (Luuk. 2: 8- 15). Enkelit palvelivat Jeesusta (Matt. 4: 11), enkelit todistivat ylösnousemuksesta (Matt. 28: 1- 18; Mark. 16: 1- 8; Luuk. 24: 1- 12; Joh. 20: 1- 18). Enkelit tulivat, kun Hän nousi taivaaseen ja ilmoittivat Hänen paluunsa (Apt. 1: 10). Koko Vanha ja Uusi testamentti on täynnä kertomuksia enkeleistä, jotka ovat palvelevia henkiä, tosin lähetetyt vain niiden tähden, joiden tulee periä autuus (Hebr. 1: 14). Kaikki muut eivät usko sitä muutenkaan, ja Jumalan ei tarvitse antaa pilkata itseänsä sen tähden. Ne jotka ovat määrätyt perimään autuuden tässä ajassa, uskovat seuraavan kertomuksen.

Myöhäisenä iltana 7. toukokuuta 1946 tuli taivaallinen lähettiläs pienellä paikkakunnalla Greens Millissä USA:ssa saarnaaja William Branhamin luokse ja toi hänelle jumalallisen kutsumuksen ja lähettämisen. William Branham istui vain heikosti valaistussa huoneessa ja luki Raamattua, kun yhtäkkiä huoneen täytti yliluonnollinen Valo, josta taivaallinen sanansaattaja tuli häntä kohti. Mitä syvimmin järkyttyneenä hän kohottautui. "Älä pelkää", olivat ensimmäiset tuon taivaallisen lähettilään sanat. "Minut on lähetetty sinun luoksesi Jumalan läsnäolosta sanomaan sinulle, että sinun väärinymmärretyt tiesi jo viittaavat siihen, että Jumala on lähettänyt sinut jumalallisen parantamisen lahjan kanssa maailman kansojen luokse. Jos sinä olet vilpitön ja saavutat sen, että ihmiset uskovat sinua, ei mikään voi vastustaa sinun rukoustasi, ei edes syöpä." Enkeli sanoi edelleen: "Niin kuin Moosekselle annettiin kaksi merkkiä…, niin annetaan sinullekin kaksi merkkiä…"

Ensimmäinen merkki perustui siihen, että hänen tuli ottaa vasempaan käteensä rukousta toivovan henkilön oikea käsi. Silloin tulisi sairaus, esim. kasvain, syöpä jne. potilaalle näkyviin hänen käden selkämyksessänsä. Parantumisen hetkellä olisi sairaus jälleen katoava hänen kädestänsä. Enkelihän oli sanonut: "… ei mikään ole voiva vastustaa sinun rukoustasi, ei edes syöpä", ja niin se oli. Useimmat ihmiset, jotka parantuivat, olivat syöpäsairaita. Sitten tuo taivaallinen lähettiläs selitti hänelle, että jos ihmiset eivät uskoisi ensimmäistä merkkiä, niin he uskoisivat toista merkkiä. Toinen perustui siihen, että hänelle näytettiin erottamisen ja ilmestyksen lahjan kautta näyissä yksityiskohtia kyseessä olevan henkilön elämästä. Sen kautta sairaat saivat siinä paikalla valtavan uskonvahvistuksen ja varmuuden, että Herra todella on läsnä, ja kokivat parantumisensa - näiden joukossa lukemattomia, jotka olivat kuolemansairaita ja lääkärien luovuttamia parantumattomina.

Tämä valtava herätys alkoi sillä, että sokeat tulivat näkeviksi ja halvaantuneet pystyivät kävelemään, kuurot kuulivat ja mykät saattoivat puhua, niin kuin oli Jeesuksen Kristuksen palvelustehtävässä. Enkeli selvitti hänelle jopa Joh. 1 ja 4 viittauksella, että profeetallisessa lahjassa on kysymys samasta "Messiaan merkistä" niin kuin meidän Herramme päivinä. Hän puhui Filippuksesta ja Natanaelista, Andreaksesta ja Pietarista, samarialaisesta naisesta Jaakobin kaivolla, joille Jeesus ensimmäisen kohtaamisen yhteydessä sanoi jotakin heidän elämästänsä, mitä Hän ei voinut tietää: nimen, olosuhteet, elämän tilanteet. Jotkin miljoonat ihmiset ovat juuri loppuun kuluneen vuosisadan toisen puoliskon aikana tulleet tämän virheettömän palvelustehtävän todistajiksi, jonka kautta Jumala meidän ajassamme teki aivan uuden alun. Vielä tänään ovat käytettävissä useat sadat alkuperäiset saarnat, jotka kokouksissa otettiin ääninauhalle, niin että jokainen voi vakuuttua näiden ilmaisujen oikeudellisuudesta ja tämän erikoislaatuisen palvelustehtävän totuudellisuudesta. Niin Jumala itse vaikutti viimeisen herätyksen yliluonnollisella tavalla, ja meidät asetettiin jälleen takaisin raamatulliseen aikaan.

Kaikki tapahtui niin kuin Jeesuksen palvelustehtävässä. Siinä ei ensisijaisesti ollut kysymys ruumiin parantumisesta, vaan pääasiasta, nimittäin sielun pelastuksesta. Ruumiin parantuminen on hyvä, kuolleista herääminen vielä parempi, mutta parantuneet ja herätetyt tulisivat joskus jälleen sairaaksi ja kuolisivat lopulta. Mutta mitä Jumala tekee ihmisessä on tehty iankaikkisuutta varten. Ulkonaisen vahvistamisen tehtävä on johdatella sydämiä avautumaan jumalalliselle Sanalle ja vaikutukselle.

Jeesus aloitti saarnansa sanoilla: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle." (Mark. 1: 15). Hän vaikutti ja opetti (Apt. 1: 1). Niinpä täytyy se parantamisherätys, joka alkoi toisen maailmansodan jälkeen, nähdä täyden pelastuksen herätykseksi ja samalla pelastushistoriallisesti merkittäväksi palvelustehtäväksi. Aika oli nyt jälleen täyttynyt, ja tapahtui yliluonnollista sellaisessa täyteydessä kuin ei vielä koskaan aikaisemmin maan päällä saman raamatullisen esikuvan mukaisesti. Mutta siinä on pääasiassa kysymys täydellisestä suunnankorjauksesta, ulos johtamisesta kaikista epäraamatullisista opeista ja lopullisesta takaisinjohtamisesta jumalalliseen alkuperään. Jumala itse on armollisesti katsonut Seurakuntansa puoleen, kun hän antoi yhdelle miehelle tehtävän tuoda Jumalan kansalle hetken Sanoman. Paljastettu, elävä Sana tuli siten jälleen alkuperäiseksi siemeneksi. Yliluonnollinen vahvistaminen oli Jumalan asia kuten jo Ihmisen Pojan palvelustehtävässä. Joka nyt haluaa ohittaa sen, ei olisi myöskään siihen aikaan uskonut.


Todistajat meidän ajassamme

Tämän kirjasen laatijana minä tunnen monia aikalaisia todistajina, jotka alusta alkaen kokivat tuon ainutkertaisen palvelustehtävän. Ei ainoastaan kerran, vaan vuosien ajan he olivat todistajia sille, mitä Jumala meidän sukupolvessamme on tehnyt. Heihin kuuluvat niin tunnetut miehet kuten Gordon Lindsay, Demas Shakarian, David DuPlessis ja melkoinen joukko amerikkalaisia evankelistoja, joista useammalle toimin tulkkina. Varmastikin voisivat sanaan tarttua monet vielä elävät. Minä olen päättänyt esitellä todistajana maailmankuulun evankelistan, pastori T. L. Osbornin, kun toistan sen, mitä hän 26. tammikuuta 1966 sanoi muistojumalanpalveluksessa William Branhamin kotiinmenon jälkeen:

"Tämä oli viimeinen sukupolvi. Jotakin täytyi tapahtua. Se ei voinut mennä ohitse niin kuin menneet sukupolvet. Tämä on se! Sen tähden teki Jumala jumalallisessa laupeudessansa jotakin, kun Hän meni tavallisten mittojen ulkopuolelle. Hän oli ennalta määrännyt lähettää jälleen tässä hetkessä tämän profeetan.

Jotkut tulevat ajattelemaan että se on pilkkaavaa ja opetuksellisesti väärää. Tällä ei ole mitään merkitystä. Mutta Jumala tuli jälleen inhimilliseen lihaan ja sanoi ilmiselvästi: 'Minun täytyy vielä kerran näyttää se heille. Minun täytyy vielä kerran muistuttaa heitä siitä. Heidän täytyy vielä kerran nähdä se. Vielä kerran täytyy heidän tietää, miten Jumala on todellinen!' Hän tuli alas ja lähetti yhden yksinkertaisen miehen - profeetan. Mutta tällä kertaa enemmän kuin profeetan. Tällä kertaa 'Jeesus- ihmisen'.

Elia ei ollut sitä. Tämä oli enemmän kuin se, mitä me milloinkaan olemme nähneet. Mooses ei ollut sitä. Sillä koska se oli toinen ajanjakso, jossa hän eli, ei voinut tapahtua se, mitä me nyt olemme nähneet. Enemmän kuin sitä: 'Jeesus-ihminen', mies Jumalalla täytetty, lähetettiin erikoiseksi merkiksi sukupolvelle - tälle sukupolvelle.

Miksi? Se oli jo kerran tapahtunut, miksi se ei tapahtuisi jälleen? Kiinnittämään tämän sukupolven huomion. Jälleen kerran olemaan edelläkävijä. Vielä kerran, että todistus on selvä. Jotta oltaisiin varma, ettei ole olemassa mitään puolustelua, ja jotta oltaisiin varma, että Jumala vielä kerran on tuonut sen esiin. Jotta oltaisiin varma, että siinä ei voi olla mitään virhettä. Jotta oltaisiin varma, että meitä uudelleen muistutetaan siitä, miten Jumala on todellinen, niin kuin Jeesus oli ja mitä Jumala lihassa tekee. Jotta oltaisiin varma, että tämä sukupolvi, jossa Kuningas on jälleen tuleva, ilman mitään epäilystä tietää, millainen sen tulee olla, mikä teko tulee tehdä ja millainen palvelijan täytyy olla. Jotta me tiedämme, mikä meidän tehtävämme on, joka tulee suorittaa; mikä meidän todistuksemme on. Miten meidän tulee se tehdä ja toteuttaa ja mitä meidän tulee tehdä ja miten meidän tulee toimia. Vielä kerran tuli meidän yli kaikkien mittojen olla ilman puolusteluja. Hän oli Hänen toisen tulemuksensa edelläkävijä.

Ensimmäisenä iltana, kun minä kuulin veli Branhamia ja näin tuon palvelustehtävän, en minä kuullut mitään ääntä. Minä en tiennyt, että se oli sanottu hänestä, minä en myöskään tiennyt, että ääni taivaasta oli huutanut hänelle nämä sanat. Minä en tiennyt mitään siitä. Minä en ollut yhdessä niiden saarnaajien kanssa, jotka uskoivat häneen. Useimmat, joiden kanssa olin yhdessä, eivät uskoneet häneen. Mitta niin kuin ääni - ja kuitenkaan se ei ollut mikään ääni - kuulin minä sen. Minä tiesin sen! Se tuli minulle: "Niin kuin Johannes Kastaja lähetettiin Hänen ensimmäisen tulemuksensa edelläkävijäksi, niin on William Branhamista tullut Hänen toisen tulemuksensa edelläkävijä. Minä käsitin sen.

Minä olin kokematon nuori saarnaaja, minä en ollut mikään teologi. Minä en tuntenut Kirjoituksia. Minä en tiedä miksi minä käsitin sen, mutta minä tiesin sen. Minä sanoin: 'Kiitos Jumalalle, Hän kohtasi minun tieni. Kiitos Jumalalle, minä olen oppinut sen. Kiitos Jumalalle, minä olen saanut siitä otteen.' Se ei tarvinnut mitään kymmentä iltaa. Yksi riitti.

Tämä sukupolvi etsii merkkiä ja jälleen toista merkkiä ja vielä toista ja jälleen toista. Yksi on kyllin, yksi riittää!

Koska Jumala haluaisi, että me olemme varmoja, että me käsitämme Hänen Liittonsa muuttumattomuuden, teki Hän sen vielä kerran kahdennella kymmenellä vuosisadalla, sen sukupolven edessä, joka on määrätty siihen, että kokee Hänen paluunsa. Tämän sukupolven täytyy kokea se. Tämän sukupolven täytyy olla ilman puolusteluja. Sillä tälle sukupolvelle on langennut tehtävä sitä varten. Sen tähden Hän on lähettänyt erikoisen inhimillisen astian, jota seurasivat yliluonnolliset merkit, jotta huomio kiinnitettäisiin siihen ja tämä niskuroiva sukupolvi saatettaisiin siihen, että se katsoo ylös, miettii, tutkii ja harkitsee.

Niinpä ilmestyi tuo yliluonnollinen valo hänen syntyessänsä. Tuo tähti, enkeli, erottamisen lahja, muut lahjat - kaikella tällä oli määrätty tarkoituksensa. Mikä? Jotta meille jälleen näytettäisiin Jumala, jotta toistettaisiin, mitä Hän meille Jeesuksessa Kristuksessa näytti, kun Hän tuli inhimilliseen hahmoon. Muistuttamaan meille siitä viimeisen kerran. Niin kuin Jeesus, niin on veli Branham jälleen tuonut ihmisten silmien eteen sen, mikä siihen aikaan sai heidät uskomaan, että todellinen Messias oli tullut.

Hän oli näkijä; hän näki. Hän eli molemmissa maailmoissa, näkyväisessä ja näkymättömässä, samanaikaisesti. Hän eli käytännöllisesti katsoen jatkuvasti molemmilla alueilla. Jeesus sanoi: 'Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.'

Tässä astuu nyt veli Branham esiin kahdennella kymmenennellä vuosisadalla ja tekee täsmälleen saman. Jumala lihassa on jälleen kerran kohdannut meidän polkumme, ja monet eivät käsittäneet sitä. He eivät myöskään olisi käsittäneet sitä, jos he olisivat olleet täällä, kun Jumala kohtasi heidän tiensä siinä ruumiissa, jota he kutsuivat Jeesukseksi Kristukseksi. Ihmiset eivät ole muuttuneet. Ne jotka siihen aikaan epäilivät, epäilisivät myöskin nyt. Ne, jotka eivät siihen aikaan uskoneet, eivät uskoisi myöskään nyt. 'Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.

Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki…'

Hän näki ihmeet ennen kuin ne tapahtuivat. Jeesus näki tuon miehen, joka jo kolmenkymmenen kahdeksan vuoden ajan kärsi sairaudestansa ja jo kauan oli maannut siellä lammikolla, mutta ei itse kyennyt astumaan veteen. Jeesus näki kaiken, ennen kuin Hän tuli sinne, meni hänen luoksensa ja sanoi hänelle, että hän olisi parantunut.

Hän näki Lasaruksen herätettynä, ennen kuin se tapahtui. Hän oli jo sopinut siitä Isän kanssa. Se oli vain toistaminen.

Hän näki Natanaelin jo, ennen kuin Filippus häntä kutsui, kun hän oli viikunapuun alla, ennen kuin he kokivat kääntymyksensä.

Hän sanoi tarkalleen etukäteen, miten Hänen opetuslapsensa olisivat menevä tuohon paikkaan ja kohtaisivat kadulla miehen, joka kantaa vesiruukkua, jota heidän tulisi seurata.

Hän sanoi heille, että he eräässä paikassa olisivat löytävä sidotun aasin varsan, joka heidän tulisi tuoda Hänelle. Hän näki kaikki nämä asiat, ennen kuin ne tapahtuivat.

Niin oli William Branhamin elämä - täsmälleen niin kuin me luemme Kirjoituksista. Ihmiset, jotka kuulevat, miten veli Branham korostaa tätä, sanovat: 'Tämä ei päde enää tänään.' Mutta se ei pidä paikkaansa. Niin kuin he eivät tänään usko sitä, eivät he olisi myöskään siihen aikaan uskoneet sitä. Mutta Jumala on toistamiseen kumartunut alas, kohdannut meidän tiemme ja vielä kerran näyttänyt meille, miten Jumala-ihminen on todellinen ja millainen Jumala on, millainen Hän on lihassa ja miten uusi luominen on todellinen.

Näettekö te, mitä tämä on? Tämä on uusi luominen toiminnassa. Hänellä oli erottamisen lahja niin kuin Jeesuksella, jolla oli erottamisen lahja, ja naiselle kaivolla sanoi kaiken hänen elämästänsä. Kuinka usein te olettekaan istuneet siinä ja hämmästelleet! Jos me uskomme ne vähäiset asiat, mitkä Jeesus teki, joista me luemme Kirjoituksista, miten meillä voisi sitten olla jokin puolustelu, jos me ilta illalta näimme, miten nämä asiat toistuivat - ei kerran, vaan tusinoittain - samalla täydellisellä tavalla, millä Jeesus ne teki! Aivan tarkalleen. Miten voi olla siten, että joku, joka on nähnyt sen, ei voi uskoa, on minulle käsittämätöntä.

Veli Branham tunnisti sairaudet. Kaikkialla ne paljastettiin hänelle, ennen kuin joku sanoi sen hänelle. Sama Jumala tietää kaikki asiat. Se on Jumala ihmisessä, joka esittää tietämisensä, sen, mitä Hän on, miten Hän ylittää luonnollisen rajat. Mikään ei ole Hänelle mahdotonta.

Hän huomasi, kuinka voima lähti hänestä. Kuinka monet ovatkaan istuneet siinä ja tarkanneet, että veli Branham kääntyi ja sanoi: 'Siellä on se nainen! Siellä on se mies!' Kirjoituksissa vain tuo nainen kerran koki sen. Luonnollisestikin meillä on se tosiasia, että myöhemmin kaikki kuulivat siitä ja saivat tietää sen, vaikka vain tämä yksi tapaus kerrotaan yksityiskohdittain. Mutta minun silmäni ovat nähneet sen kymmeniä kertoja. Monet teistä ovat kokeneet satoja tapauksia. Kuinka en minä uskoisi!

Tämä ei ole minulle mikään opetuksellinen este. Tämä yksinkertaisesti sanoo minulle: mitä siihen aikaan tapahtui, on tänään sama. Minun Jumalani ei ole muuttunut.

Tämän merkin perusteella, niin todistetaan Kirjoituksissa, tulee pakanakansat johtaa kuuliaisuuteen mahtavien merkkien ja ihmeiden kautta, Pyhän Hengen voiman kautta.

Emmekö olekin nähneet ne kansanjoukot, jotka tulivat Kristuksen luokse, kun he näkivät ihmeet, ja tekivät parannuksen synneistänsä, huusivat pelastusta ja vastaanottivat iankaikkisen elämän? Ei ainoastaan täällä, vaan myöskin ulkomailla, missä yhtenä ainoana päivänä nousi seisomaan 30.000 ottaaksensa vastaan elämän Kristuksessa, koska Jumala inhimillisessä lihassa oli kohdannut heidän polkunsa ja oli paljastanut itsensä heidän edessänsä.

Onko tämä salaisuus? Se ei ole mikään salaisuus, se on Jumalan ihme. Onko tämä jokin kohde opilliselle kiistalle? Tämä on aihe antaaksemme meidän Jumalallemme kunnian, joka tässä sukupolvessa toistamiseen tuli inhimilliseen lihaan. Hän on tullut meidän kaikkien lihaan, mutta erikoisella tavalla tässä miehessä, joka oli Hänen profeettansa tätä sukupolvea varten. Hän seurasi häntä näiden yliluonnollisten merkkien kanssa vielä kerran herättääkseen maailman huomion merkin kautta." Tähän asti pastori T. L. Osbornin sanat, jonka voidaan katsoa olevan maailmanlaajuisesti tunnetuin "ensimmäisen herätysaallon" evankelistoista.

Me olemme kiitollisia tästä erinomaisesta todistuksesta. T. L. Osborn kuului ensimmäisiin, jotka kokivat mukana Jumalan yliluonnollisen toiminnan vaikutukset. Myöskin minun suotiin olla tuon ainutkertaisen palvelustehtävän silminnäkijä ja kuulemani todistaja. Vuodesta 1955 lähtien, kun veli Branham puhui Karlsruhessa ja Zürichissä, vuoteen 1965 asti oli minulla etuoikeus kokea mukana tuo erikoislaatuinen palvelustehtävä kansallisissa ja kansainvälisissä kokouksissa, sekä päästä hyvin tutustumaan siihen, mitä Jumala on tehnyt. Noissa kokouksissa veli Branham rukoili sananjulistuksen jälkeen ensin niiden puolesta, jotka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen vastaanottivat Jumalan pelastuksen, ja sen jälkeen sairaiden puolesta. Oli niin kuin T. L. Osborn oli todistanut siitä. Tuo jumalanmies ei kysynyt keneltäkään sairaalta, mikä vaiva jollakin oli. Yliluonnollinen valo tuli sen henkilön ylle, jonka puolesta hän rukoili, ja hänelle näytettiin näyissä asioita, aivan niin kuin oli meidän Herramme suhteen Hänen profeetallisen palvelustehtävänsä aikana Ihmisen Poikana (Joh. 5: 19- 20). Hän sanoi sairaille heidän vaivansa ja heidän elämän olosuhteensa. Usein hän näki näyssä tuon henkilön nimen, kuten kaupungin, kadun, talon numeron, missä he asuivat - niin kuin Jumala sen hänelle näytti. Totuudellisesti hän saattoi sanoa: "Näin sanoo Herra". Se oli tuhansia kertoja virheetön "Näin sanoo Herra", joka yksin tuntee jokaisen ihmisen. William Branham oli näkijä, kuten Raamattu hänet kuvaa.

Tämä palvelustehtävä ei tapahtunut jossakin maailman nurkassa, vaan kaikessa julkisuudessa eri maissa. Myöskin siellä, missä hän ei osannut kieltä ja saarnasi tulkin välityksellä, piti aina mitä tarkimmin paikkansa se, mitä hän ihmisille sanoi. Miljoonat voivat todistaa sen näkemänsä ja kuulemansa perusteella. Se oli Jeesus Kristus, joka teki itsensä tunnetuksi Samana meidän ajassamme ihmisen kautta saman Messiaan merkin kanssa. Niin kuin oli Johannes Kastajan suhteen, emme me myöskään nyt loppujen lopuksi ole tekemisissä jonkun ihmisen kanssa, vaan Jumalan lupaaman ja Herran itsensä vaikuttaman palvelustehtävän kanssa. Sen tähden kysymys ei kuulu: "Mikä on suhteemme Branhamiin?", vaan: "Mikä on suhteemme Jumalaan?", joka yliluonnollisella tavalla on vaikuttanut luonnollisen astian kautta. Johdatus Uuteen testamenttiin tapahtui luvatun palvelustehtävän kautta, valmistettiin Herralle tie, ja samoin tapahtuu johdattaminen luvatun palvelustehtävän kautta kaiken ennalleenpalauttamiseksi.


Yliluonnollinen vahvistaminen vaatii ratkaisun

Jos pitää paikkansa ja on totta, että William Branham syntymästä asti oli määrätty profeetaksi ja sanansaattajaksi tätä viimeistä seurakuntajaksoa varten, silloin se on toki ollut Jumalan kaikkivaltias ratkaisu niin kuin kaikkien Hänen palvelijoittensa kohdalla menneisyydessä.

Jos se on totta - ja se on totta - että yliluonnollinen valopilvi 6. huhtikuuta 1909 pian hänen syntymänsä jälkeen noin kello 5 aamulla tuli ikkuna-aukon kautta huoneeseen siten että sen näkivät niin vanhemmat kuin isoäitikin, joka samalla toimi kätilönä, niin voisimmeko silloin ohittaa sen?

Jos on totta, että tuo pieni seitsenvuotias Billy kuuli mahtavan äänen ylhäältä erään suuren poppelin latvan suunnasta sanovan: "Älä juo äläkä polta ja tahraa ruumistasi millään tavoin, sillä kun tulet olemaan vanhempi, on sinulla työ tehtävänäsi", niin voimmeko silloin kulkea sen ohitse?

Jos pitää paikkansa, että Jumala näytti hänelle monenlaista näyissä hänen lapsuudestansa asti, ja että kaikki joka kerta osoittautui sataprosenttisesti todeksi, silloin se ei toki ollut ihminen, vaan Jumala ihmisessä, kuten T. L. Osborn sen sanoi.

Jos hänet todella lähetettiin luvatun ja paljastetun Sanan sanoman kanssa, joka kulkee Kristuksen toisen tulemuksen edellä, silloin täytyy toki kaikkien, joilla on korva kuulla, vastaanottaa, mitä Henki seurakunnille sanoo.

On totta se, mitä pastori Gordon Lindsay kirjassansa kertoo, että Herra 24. tammikuuta 1950 laskeutui alas yliluonnollisessa valopilvessä suuressa kokouksessa, jossa oli noin 8000 ihmistä Houston Colosseumissa Teksasissa. Jotkut paikalla olleista todistivat hänelle nähneensä tuon valon, joka leijaili William Branhamin pään päällä. Jumala itse on todistanut palvelijansa ja profeettansa puolesta. Sitä oli edeltänyt kiivas julkinen puhujanlavaväittely pastori W. E. Bestin, joka meidän ajassamme hylkäsi jumalallisen parantumisen, ja pastori F. F. Bosworthin välillä (William Branhamin työtoveri, joka puolusti sitä, että pelastus ja parantuminen ovat osa lunastusta). Kahden myöskin arvostelevasti asennoituvan valokuvaajan, James Ayersin ja Ted Kippermannin, tuli pastori Bestin toimeksiannosta ottaa valokuvia hänestä. Filmin kehittämisen jälkeen todettiin, ettei yksikään valokuva ollut valottunut, lukuun ottamatta yhtä pikalaukaisua, jonka J. Ayers oli ottanut William Branhamista, kun hän astui puhujanpönttöön. Tuossa kuvassa oli selvästi nähtävissä valopatsas jumalanmiehen yllä. William Branham sanoi: "Minä en ole täällä puolustaakseni itseäni. Herra Jeesus, joka on kutsunut ja lähettänyt minut, on puolustava minua." Se oli se hetki, kun James Ayers painoi laukaisinta. J. Ayers itse kehitti nuo negatiivit Douglas- studiolla ja ne tutki tri. George J. Lacy, kyseenalaisten dokumenttien virallinen tutkija. Tämä vahvisti, ettei ollut tapahtunut mitään kaksoisvalotusta tai jälkiretusointia. Emmekö olekin tässä loppujen lopuksi tekemisissä Jumalan kanssa? Minä, tämän kirjasen kirjoittaja, olen nähnyt tuon kuvan valopatsaan kanssa joulukuussa 1969 näyttelyhuoneessa "Hall of Art:issa" Washington D.C:ssä ja tiedän, että se asetettiin julkisuuden tavoitettavaksi. Virkailija, joka näytti tuon kuvan minulle, ei tiennyt mitään sen merkityksestä, koska sille ei ollut mitään kuvausta. Se sai minut surulliseksi ja minä ajattelin: "Kuka ylipäätänsä välittää jotakin Jumalan yliluonnollisesta toiminnasta ja siihen liittyvästä tarkoituksesta?" Eikö Herra ole siten tuonut todisteen siitä, että Hän vielä tänään on Sama, joka johdatti Israelia 40 vuotta pilvi- ja tulipatsaassa (2. Moos. 13: 21- 22; Neh. 9: 12- 20)? Eikö Hän ollut se, joka ilmestyi yliluonnollisessa valossa Saulukselle matkalla Damaskokseen ja huudahti hänelle Hänen yleisesti tunnetut lähettämisensä sanat (Apt. 22: 6- 21)?

Jos on totta se, ja se on totta, että 28. helmikuuta 1963 yliluonnollinen pilvi, johon seitsemän enkeliä - kerubia oli verhoutuneena, laskeutui "Sunset Mountainilla" Arizonassa, niin kuin William Branham sen 22. joulukuuta 1962 näyssä oli nähnyt, silloin se toki tapahtui, jotta kaiken maailman huomio kiinnitettäisiin ja se saisi tietää, mitä Jumala tekee. Tuo valopilvi, joka ilmestyi loistavan siniselle taivaalle, oli niin epätavallinen kooltaan, korkeudeltaan, muodoltaan ja väriltään, että monet tarkkailijat valokuvasivat sen. Meteorologi tri. James E. McDonald "Institute of Atmospheric Physics:stä" Tucsonissa arvioi nuo valokuvat tuosta ilmiöstä, eikä löytänyt mitään tieteellisesti loogista selitystä sille. Vielä 28 minuutin kuluttua aeringonlaskun jälkeen oli tuo pilvi nähtävissä iltataivaalla kirkkaasti loistavana- täsmälleen sen paikan yllä, missä William Branham oli.

Tunnettu aikakausilehti "Science" julkaisussaan 19. huhtikuuta 1963 ja viikkolehti "Life" 17. Toukokuuta 1963, jotka molemmat ovat hallussani, kertoivat siitä. Yksi otsikoista kuuluu: "… And a High Cloud Ring of Mystery". Uskosta osattomille se oli salaperäinen ilmestys taivaalla. Todellisille uskovaisille se on raamatullinen merkki kuten siihen aikaan Beetlehemissä, kun yliluonnollinen valo valaisi koko ympäristön, taivaallinen kuoro lauloi, ja enkeli antoi ilmoituksen pelastustapahtumasta (Luuk. 2). Ylösnoussut kohotettiin yliluonnollisessa pilvessä taivaaseen (Apt. 1: 9). Kun Hän tulee jälleen astuaksensa kuninkaalliseen hallintaansa, on se jälleen oleva yliluonnollisessa pilvessä (Matt. 24: 30; Luuk. 21: 27). Silloin ovat kaikkien silmät näkevä Hänet (Ilm. 1: 7- 8). Me elämme yhä vielä raamatullisessa ajassa! Sen tähden meitä ei tulisi oudoksuttaa sen, jos Jumala toimii yliluonnollisella tavalla. Mitä mieltä on siinä, jos saarnataan siitä, mitä Jumala aikoja sitten teki, ja kuitenkin kuljetaan sen ohitse, mitä Hän meidän ajassamme on tehnyt ja edelleenkin tekee?

Jos on totta se - ja se on totta - että veli Branham, joka tuohon aikaan oli vuorella, kun tuo valopilvi laskeutui, sai siinä olevalta seitsemänneltä enkeliltä, jotka pyramidin muodossa leijailivat hänen edessänsä, ohjeen: "Palaa takaisin Jeffersonvilleen, sillä on tullut aika avata Ilmestyskirjan seitsemän sinettiä", silloin sillä toki on jokin merkitys. Aikana 17. - 24. maaliskuuta 1963 William Branham puhui sitten Ilmestyskirjan sineteistä. Siitä oli tieto ensimmäisen herätysaallon amerikkalaisilla evankelistoilla - myöskin pastori T. L. Osbornilla - ja he ovat vaienneet siitä maailman edessä. Mitä Jumalalla on sanottavana ja mitä Hän tekee, ei ilmiselvästikään sovi heidän ohjelmaansa, vaikka he todistavat tuon jumalanmiehen erikoisesta lähettämisestä ja yliluonnollisesta palvelustehtävästä. Onko tuo yliluonnollinen valo sokaissut heidät, koska he nousivat sitä vastaan? Meidän täytyy kulkea Valon kanssa; vain siten Jumalan Sanasta tulee meidän jalkojemme Valo.

Me elämme nyt siinä ajanjaksossa, jossa täyttyy se, mitä Raamatussa, erikoisesti Ilmestyskirjassa, on kirjoitettuna. Jalopeura Juudan suvusta on voittanut; Karitsa on ottanut salaperäisen kirjan ja avannut sinetit. Kirjan ei tullut pysyä sinetöitynä ainaisesti, vaan ainoastaan lopunaikaan asti (Dan. 12: 4, 9), ja siinä me olemme nyt. Kun aika oli täyttynyt, on Jumala paljastanut sen, mikä oli kätkettynä. Se on Morsiusseurakunnalle elävää todellisuutta. Jumala on vaikuttanut yliluonnollisella tavalla, ja Jumalan kansan täytyy saada tietää siitä.

Vuonna 1946 ei maailma ollut vielä kuullut mitään noista myöhemmin tunnetuiksi tulleista evankelistoista. Mutta seuraavina vuosina saivat sadat saarnaajat innoituksen jossakin Branham-kokouksessa, kun he omine silminensä näkivät Jumalan yliluonnollisen vaikutuksen. Heihin lukeutuvat Oral Roberts, T. L. Osborn, Tommy Hicks, Morris Cerullo ja monet muut. Vuonna 1950 julkaisi pastori Gordon Lindsay kirjan "William Branham, Jumalan lähettämä mies". Siinä kerrotaan niistä erikoislaatuisista kokouksista, jotka vuodesta 1946 vuoden 1950 alkuun asti tapahtuivat eri maissa. Vuosien ajan sama tekijä informoi lukijoitansa aikakausilehdessä "The Voice of Healing" (myöhemmin "Christ for the Nations") jatkuvasti siitä, mitä tässä erikoislaatuisessa palvelustehtävässä tapahtui. Mutta siihen liittyvästä todellisesta merkityksestä ei tähän päivään mennessä yksikään heistä ole kysynyt. Mutta juuri siitä onkin kysymys. Nuo suuret evankelistat pysyivät perinteisessä kristillisyydessänsä ja omaksuivat vain parantamisjulistuksen, mutta ei sananjulistusta. Huolimatta niistä valtavista asioista, jotka ovat tapahtuneet heidän silmiensä edessä, eivät he ole käsittäneet, mitä Jumala juuri nyt Sanansa mukaisesti tekee kansansa keskellä.

Kaikki evankelistat, erikoisesti nuo "ensimmäiseltä vaiheelta" 1946- 1965, jotka saivat innoituksensa nähdessänsä Jumalan yliluonnollisen vaikutuksen, ovat suuressa vastuussa, koska he Jumalan kansaa kohtaan ovat vaienneet siitä, mitä Hän meidän ajassamme on tehnyt. Meidän täytyy tulla tietoiseksi siitä, että tässä ei ole kysymys jostakin ihmisestä, vaan Jumalasta itsestänsä, joka kaikkivaltiudessansa on julkilausunut kutsumuksen ja lähettänyt sanansaattajansa. Yliluonnollisen vaikuttaa Jumala - ei ihminen - kiinnittääksensä kansan huomion siihen, mitä Hän sanoo. Joka tapauksessa täyttyi se, mitä meidän Herramme Joh. 14: 12 sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä…"

Merkit viittaavat päämäärään

Nyt on kysymys puhtaasta Jumalan Sanomasta, iankaikkisesta Evankeliumista. Mooseksella ei ollut vain merkkejä, hänellä oli Jumalan Sanoma Israelin kansaa varten: "Päästä minun kansani menemään, että se palvelisi Minua!", ja maastalähtö tapahtui. Myöskin Johannes Kastajalla oli Sanoma Yljän ystävänä, joka kutsui Morsiamen (Joh. 3: 28- 36). Pietarilla oli Sanoma. Paavali kutsui itseänsä lähettilääksi Kristuksen sijasta. Samoin oli William Branham suoranainen lähettiläs - Jumalan lähettämä mies. T. L. Osborn on asettanut tämän palvelustehtävän oman todistuksensa mukaisesti jopa korkeammalle kuin Mooseksen ja Elian palvelustehtävät. Saman ovat kaikki muutkin maailmankuulut evankelistat tehneet aluksi. Mutta koska he eivät opetuksellisesti voineet olla yksimielisiä hänen raamatullisesti perustetun julistuksensa kanssa, vetäytyivät he vähitellen pois. He saattoivat hänet kansan edessä halveksittavaksi ja parjasivat häntä hänen kotiinmenonsa jälkeen. Huolimatta ainutkertaisesta yliluonnollisesta vahvistamisesta, josta he vielä tänäänkin ovat vakuuttuneet, että se saattoi olla vain Jumala, joka sen teki, pysyvät he opetuksellisesti väärennetyssä, perinteisessä kristillisyydessä.

Miten on nyt sitten Sanoman suhteen, tietä osoittavan Lopunajan Sanoman suhteen? Onko meidän sukupolvessamme vielä joku mies, joka saattaisi todistaa puhuvansa Kristuksen puolesta tapahtuvan kutsumuksen ja lähettämisen perusteella? Ei, ei ole ketään toista, muutoin me olisimme jo saaneet tietää siitä. Vain sen suussa, jonka Jumala lähetti, oli todellinen Jumalan Sana sellainen, kuin se Jumalan suusta on lähtenyt.

Kun William Branham joulukuussa 1965 kutsuttiin kotiin, jätti hän meille Jumalan Sanoman, koko Mooseksesta Ilmestyskirjaan paljastetun Sanan. Kaikki siihen kätketyt salaisuudet tulivat julkituoduiksi. Maailmanlaajuisesti tunnetuksi tulleet evankelistat olivat haltioissaan parantamisjumalanpalveluksen johdosta, mutta eivät kuitenkaan käsittäneet, että on kuulunut kaikki järjestävä Sanan Sanoma, jota nyt täytyy seurata ennalleenpalauttamisen. Nyt puhutaan "kolmannesta herätysaallosta", mutta kuitenkin ilman että jumalallinen päämääränasettaminen olisi havaittavissa. Eivätkö evankelistat ja karismaatikot käytäkin hetkeä hyväksensä edustaaksensa omia oppejansa ja uskonsuuntiansa? Rakentavatko he omaa miljoona- ja miljardivaltakuntaansa Jumalan valtakunnan keskelle omine raamattukouluineen, saarnaajaseminaareineen, jopa yliopistoineen? Eivätkö kaikki olekin rakentaneet verkostonsa, ja eivätkö riippuvaiset ole kietoutuneet sellaisten uskonnollisten yritysten verkkoon? Jotta ihmiset saataisiin innostumaan, esitetään kansalle yhä uutta erikoisuutta. Erikoinen arvo siinä pannaan parantumisille ja ihmeille. Siten heille on helppoa vetää mukaan kärsivä väestö. Ja kaikki ovat vakuuttuneet siitä, että tekevät Jumalalle suuren palveluksen, vaikka he itse eivät lainkaan ole Jumalan tahdossa. On mahdollista tehdä Jumalalle "omatekoinen palvelus" ilman että oltaisiin Hänen tahdossansa.

Yleisesti, mutta erikoisesti katolisessa maailmassa, uskotaan myöskin vielä tänään ihmeparantumisiin. Sen todistavat tilastot kaikista niistä miljoonista, jotka vuosittain vierailevat pyhiinvaelluspaikoilla. Paavi Johannes Paavali II itse tekee säännöllisesti pyhiinvaellusmatkan pyhiinvaelluspaikkaansa Fatimaan, kiittääksensä Mariaa, "joka laukauksen häntä kohtaan osoitetussa attentaatissa niin ihmeellisesti ohjasi". Mutta kuka saarnaa todellista Sanaa, koko Jumalan neuvopäätöstä? Kuka julistaa noilla suurilla ristiretkillä samaa Evankeliumia kuin Pietari ja Paavali? Kuka opettaa sitä, mitä he opettivat? Kuka kastaa, niin kuin he kastoivat?

Ensimmäiset uskonaskeleet osoitettiin pelastusta etsiville heti ensimmäisessä saarnassa tuona helluntaipäivänä. Kansanjoukko oli Jumalan Hengen ja apostolin saarnan koskettama, ja oli vain yksi kysymys kuulijoiden joukossa, ja siihen vain yksi selvä vastaus: "Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: 'Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?' Niin Pietari sanoi heille: 'Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan'." (Apt. 2: 37- 40). He eivät kuulleet tarinoita, vaan koskettavan, raamatullisesti perustetun saarnan, ja saivat selvästi osoitettuna pelastuksen tien, jonka he heti ensimmäisten uskonaskeleiden kanssa olivat aloittaneet: "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua." (jae 41).

Saarna tunkeutui piston lailla kuulijoiden sydämiin. Jumalan Henki vaikutti katumuksen ja aidon parannuksen. Siten tapahtuu vielä tänäänkin todellinen kääntymys. Uskoon tulleet ihmiset antavat kastaa itsensä raamatullisesti vedessä ja kokevat henkikasteen. Tämä on raamatullinen esikuva, joka yhä vielä pätee. Kaikki muut ovat ihmisten mukaan tuomia korvikekokemuksia, jotka valtavalla tavalla liikuttavat mieltä, mutta jättävät sielun pelastumattomaksi. Paljossa on hyvä tarkoitus, mutta jos se on Raamatulle vierasta, silloin se on harhaanjohtavaa. On olemassa ihmisiä, jotka ovat voideltuja, ilman että olisivat kokeneet uudestisyntymän. Nyt osoitetaan jälleen ahdas portti ja kaita tie kuten alussa. Kaikki epätasainen tasoitetaan, kaikki väärä heitetään ulos. Aika on täyttynyt, viimeinen kutsu kuuluu todellisen, iankaikkisesti pätevän Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, Evankeliumin kautta (Matt. 24: 14; Ilm. 14: 6).

Mutta Kirjoitusten täytyy toteutua myöskin siinä, että ihmeiden tekijät, kuten Jannes ja Jambres siihen aikaan, asettuvat Sanan totuutta vastaan, jonka Jumalan lähettämä mies uudelleen on julistanut meidän ajassamme. Niin ennusti siitä Paavali, joka Hengessä näki lopunajan, ja niin se myöskin tapahtuu. Oikeat opit Jumaluudesta, kasteesta, ehtoollisesta, syntiinlankeemuksesta ja muusta, niin kuin ne ovat kirjoitettuna Raamatussa, ja uudelleen meidän ajassamme ovat tulleet asetetuiksi näkyviin, tulevat yleisesti esitetyiksi vääränä, ja omat kirkolliset opit tuodaan esiin oikeana. Mitä uskontunnustuksessa sanotaan Jumaluudesta, päätettiin kirkolliskokouksissa eikä ole raamatullisesti apostolista. Jäsenet pysyvät myöskin uskonnollisessa vääristelyssä, ja niin jatketaan perinteille uskollisena vanhaa murhenäytelmää.

Mitä Jumalalla on sanottavana Seurakunnalle, on jo kirjoitettuna Uudessa testamentissa, ja se on lopullista, siitä ei saa muuttaa mitään eikä myöskään liittää siihen mitään (Gal. 3: 15). Totuuden hetki on lyönyt, ja me kysymme, kuten profeetta Jesaja luku 21 on kirjoitettuna: "Vartija, mikä hetki yöstä on?" Vastaus kuuluu: "Aamu on tullut, mutta silti on yö." Me emme enää ole pelastuksen päivän illassa, vaan keskiyön hetkessä. Kutsu kuuluu yhä äänekkäämpänä: "Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!" (Matt. 25). Me tarvitsemme entistä enemmän yhteyttä Jumalaan, Pyhän Hengen vaikutusta ja palavat lamput. Nyt täytyy seurakunnan tulla uloskutsutuksi ja erotetuksi kaikesta epäraamatullisesta vallasta ja vääristelmistä, jotta siitä itsestänsä tulee Sana-Morsian, kuten Ylkä oli lihaksi tullut Sana.

Jumalan lasten usko palautetaan nyt ennalleen meidän apostolien ajan isiemme uskoon, jotta meidät löydetään Jumalan tahdosta ja koemme viimeisen osan pelastushistoriaa täydellistämiseen asti Kristuksen paluun yhteydessä. Jumala on vaikuttanut meidän ajassamme yliluonnollisella tavalla, uskotaan se tai ei, otetaan vastaan tai ei. Todellisten jumalanlasten mielenkiinto suunnataan nyt siihen, mitä Hän Sanansa mukaisesti tekee. Oli nöyrä, vähäisen koulusivistyksen omaava mies, mutta Elian kaltainen. Yhä uudelleen hän lainasi Joh. 5: 19, 20 ja anoi Jumalan tukea. Hänen esikuvansa oli Ihmisen Poika profeetallisessa palvelustehtävässänsä, joka sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee." (jae 19).

Tämä on todellinen riippuvuus Jumalasta, tämä on todellinen profeetallinen palvelustehtävä! Olisi niin paljon sanottavaa ja kirjoitettavaa, mikä täyttäisi joitakin kirjoja. Kuulkoot nyt kaikki, joilla on korvat kuulla, mitä Henki seurakunnille sanoo. On tuleva todistetuksi oikeaksi Kristuksen tuomiovaltaistuimen edessä se, mitä William Branhamille monien todistajien läsnäollessa huudettiin hänen ensimmäisen kastetilaisuutensa yhteydessä Jeffersonvillessä, Indianassa, USA:ssa. Tämä tapahtui evankelioimistilaisuuden jälkeen sunnuntaina 11. kesäkuuta 1933 noin klo 14 yliluonnollisesta valopilvestä, jonka läsnäolevat näkivät: "Niin kuin Johannes Kastaja lähetettiin Kristuksen ensimmäisen tulemuksen edellä, niin on sinulle uskottu sanoma oleva edelläkävijä ennen Kristuksen toista tulemusta." Pastori T. L. Osbornilla oli tieto siitä, kuten hänen todistuksestansa käy ilmi, ja kaikilla muilla myöskin.


Tunnusmerkit

Ajatellen monia vääriä profeettoja ja vääriä Kristuksia, jotka myöskin astuvat esiin, kuten Jeesus on sen ilmoittanut, on tärkeätä tuntea kaikkien todellisten profeettojen tunnusmerkit raamatullisesta näkökulmasta. Seuraavassa luettelemme joitakin niistä.

Jumala suoraan kutsui heidät.

Jumala suoraan antoi heille tehtävän.

Heidät lähetettiin suoraan.

He saivat Sanan suoraan.

He astuivat esiin vain Jumalan luvalla.

He olivat "näkijöitä": he näkivät näkyjä.

He sanoivat vain sen, mitä Jumala oli sanonut.

He tekivät vain sen, mitä Hän oli käskenyt heitä tekemään.

Heidät hyljättiin aina, heitä vainottiin jne.

He tunsivat vain yhden ainoan Jumalan, jonka palveluksessa he olivat.

Kaikki nämä tunnusmerkit puuttuvat vääriltä profeetoilta. Heillä ei ole suoranaista kutsumusta sen paremmin kuin ei jumalallista tehtävääkään. Jumala ei lähettänyt heitä, eivätkä he julistaneet alkuperäistä Sanaa, vaan omia selityksiänsä, ja seurasivat omaa ohjelmaansa, ilman että olisivat sopeutuneet Jumalan suunnitelmaan. Ihmeet ja merkit yksin eivät ole mikään jumalallinen laillistaminen. Seuraavien raamatunkohtien tulee tehdä se selväksi.

"Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen, ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä', niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne. Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa. Mutta se profeetta tai unennäkijä surmattakoon, sillä hän on julistanut luopumusta Herrasta, teidän Jumalastanne, …ja on tahtonut vietellä sinut siltä tieltä, jota Herra, sinun Jumalasi, käski sinun vaeltaa. Poista paha keskuudestasi!" (5. Moos. 13: 1-5).

Profeetta Miikan päivinä teki "profeetta" Sidkia itsellensä rautaiset sarvet ja huudahti: "Näin sanoo Herra: 'Näillä sinä pusket aramilaisia, kunnes teet heistä lopun.' Ja kaikki profeetat ennustivat samalla tavalla, sanoen: 'Mene Gileadin Raamotiin, niin sinä saat voiton; Herra antaa sen kuninkaan käsiin'." (2. Aikak. 18: 10-11). Mutta se oli "Näin sanoo Sidkia" eikä "Näin sanoo Herra". Sidkia yhdessä noiden neljänsadan profeetan kanssa oli valheenhengen eksyttämä ja harhaanjohtama. Koko Vanhassa testamentissa oli aina yksi todellinen profeetta ja oli vääriä profeettoja, jotka olivat väärän innoituksen alla. Luettakoon siitä erikoisesti Jeremia 23 ja Hesekiel 13.

Seuraavan antoi Herra todellisen profeetta Jeremian sanoa vääristä profeetoista syyttäen: "…he ennustivat Baalin nimessä ja eksyttivät minun kansani Israelin…

Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta… Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat. Jos he olisivat seisoneet minun neuvottelussani, niin he julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät pois heidän pahalta tieltään ja pahoista teoistansa

Kuinka kauan? Mitä on mielessä noilla profeetoilla, jotka ennustavat valhetta, ennustavat oman sydämensä petosta? Aikovatko he unillaan, joita he kertovat toinen toisellensa, saattaa minun kansani unhottamaan minun nimeni, niinkuin heidän isänsä ovat unhottaneet minun nimeni Baalin tähden?" (Jer. 23: 13-32).

Näin sanoo Herra: "Ihmislapsi… ennusta Israelin ennustavista profeetoista ja sano noille, jotka ovat profeettoja oman sydämensä voimasta : Kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra, Herra: Voi profeettahoukkia, jotka seuraavat omaa henkeänsä ja sitä, mitä eivät ole nähneet!

Mitä he ovat nähneet, on petosta, ja heidän ennustelunsa on valhetta, kun he sanovat: 'Näin sanoo Herra', vaikka Herra ei ole heitä lähettänyt; ja he muka odottavat, että hän toteuttaisi heidän sanansa. Ettekö ole petollisia näkyjä nähneet ja valhe-ennusteluja puhuneet, kun olette sanoneet: 'Näin sanoo Herra', vaikka minä en ole puhunut?

Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Koska te olette puhuneet petosta ja nähneet valhenäkyjä, niin sentähden, katso, minä käyn teidän kimppuunne, sanoo Herra, Herra. Minun käteni on profeettoja vastaan, jotka petosnäkyjä näkevät ja valhetta ennustelevat. Ei pidä heidän oleman minun kansani yhteydessä… Koska he, koska he vievät minun kansani harhaan, sanoen: 'rauha!', vaikka ei rauhaa ole…" (Hes. 13: 2- 10).

Joka tarkastelee "näin sanoo Herraa", niin kuin se tässä silmiemme eteen tuodaan, väärien profeettojen tilasta ja heidän palvelustehtävästänsä, on toteava, että sama harhaanjohtaminen, samat petokset, tapahtuvat vielä tänäänkin. Ennustetaan hyvää tarkoittavia valheita, sekoitettuna ennustelun kanssa; petosnäkyjä nähdään. Kansan edessä puhutaan pelastuksesta, ilman että jumalallinen pelastus Kristuksessa todella olisi siinä. Monet antavat periksi omalle hengellensä, haluavat auttaa Jumalaa ja ennustavat sydämensä ajatuksia, minkä johdosta kansa johdetaan harhaan heidän Näin sanoo Herransa kanssa ja lujitetaan väärään kristillisyyteen.

Sitten Jumala kääntyy myöskin vielä seurakunta-naisprofeettoja vastaan, jotka samoin ennustavat oman mielensä mukaisesti. "Herra on antanut minulle sanan sinua varten", "Hän on näyttänyt minulle jotakin", sanotaan hyvää tarkoittaen. Heidän eteensä Hän heittää "voi-huudon!", että he neulovat yhteen taikasitein ja löytävät jokaiselle tapaukselle oikean mitan. Sitten Herra ottaa tuomiolle seurakunta-naisprofeetat, joita Hän kutsuu naisiksi, kuten "nainen Iisebel", joka esiintyi naisprofeettana ja sanoo: "…sentähden ette enää saa petosnäkyjä nähdä ettekä ennustella ennustelujanne, vaan minä pelastan kansani teidän käsistänne; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra." (jae 23).

Minkään muun lahjan kautta ei ole sellaisella tavalla saatu saarnaajia ja seurakuntia hallintaansa - niin korotettu, syösty alas ja manipuloitu, kuin oletetun ennustuksen lahjan kautta. Aidot palvelustehtävät ja hengen lahjat palvelevat aina seurakunnan rakentumiseksi, ei milloinkaan harhaanjohtamiseksi, ei milloinkaan tuhoamiseksi. Eivät kaikki anna ojentaa itseänsä, mutta kansansa Herra on kutsuva ulos, erottava, kirkastava ja puhdistava, niin etteivät väärät profeetat ja naisprofeetat hallitse sitä. Joka kuulee väärää profetiaa, ei voi kuulla todellista profeetallista Sanaa. Aivan samoin jokainen, joka kokonaisuudessansa vastaanottaa ja uskoo Pyhien Kirjoitusten todellisen Sanan ja ennustuksen, ei enää voi langeta siihen hurskaaseen petokseen, joka aikaansaadaan väärillä ennustuksilla.

Me haluamme vielä kerran nostaa esiin todellisen profeetan tunnusmerkit: jokainen todellinen profeetta ja Jumalan palvelija on omine korvinensa kuullut suoranaisen kutsumuksen Jumalalta. Jokainen todellinen profeetta vastaanotti Sanan suoraan Jumalalta ja tuli siten Jumalan suuksi kansan edessä. Jumalan Sana tuli jokaiselle, jolle Jumala antoi tehtävän. Jumala puhuttelee todellisia Herran profeettoja ja apostoleja palvelijoiksi, sillä he ovat Hänen suoranaisessa palvelustehtävässänsä, ovat Hänen lähettiläitänsä ja tuntevat Herra Jumalan henkilökohtaisesti.

Miika, todellinen profeetta sanoi: "Niin totta kuin Herra elää, sen minä puhun, minkä minun Jumalani sanoo… Mutta hän sanoi: 'Kuulkaa siis Herran sana: Minä näin Herran istuvan istuimellansa ja kaiken taivaan joukon seisovan hänen edessään, hänen oikealla ja vasemmalla puolellansa… Katso, nyt Herra on pannut valheen hengen näiden sinun profeettaisi suuhun, sillä Herra on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden'." (2. Aikak. 18: 12- 13). Miika oli Jumalan profeetta, nuo neljäsataa olivat itse nimitettyjä profeettoja, jotka olivat valheen hengen eksyttämiä. Pantakoon merkille ero!

Joosafat sanoi: "Kuulkaa minua, te Juudan ja Jerusalemin asukkaat. Uskokaa Herraan, Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa, ja uskokaa hänen profeettojansa, niin te menestytte." (2. Aikak. 20: 20). "…uskokaa Hänen profeettojansa…" - sillä Hänen profeetoillansa on Hänen paljastettu Sanansa ja Hänen paljastettu tahtonsa.


Palvelustehtävä Uudessa testamentissa

Apostoleilla oli vuosikausia etuoikeus tulla heidän Herransa ja Mestarinsa opettamiksi, jopa vielä neljänkymmenen päivän ajan Hänen ylösnousemisensa jälkeen. Paavali näki Hänet Hänen taivaaseenastumisensa jälkeen yliluonnollisena Valona ja kuuli Hänen äänensä heprealaisella äidinkielellänsä: "…sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö…" (Apt. 26: 12- 23). Niin tarkka on jumalallinen kutsumus ja lähettäminen, jolla on pelastushistoriallinen merkitys! Tuo apostoli ei puhuttele ainoastaan seurakuntaa, vaan myöskin profeettoja ja hengen lahjojen omaavia ja toteaa, ettei hän anna eteenpäin omia mielipiteitä, vaan mitä Herra on käskenyt. "Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky. Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä…" (1. Kor. 14: 37- 38).

Koko Raamattu, Vanha ja Uusi testamentti, on Jumalan Sana. Jumala itse on puhunut profeettojen ja apostolien kautta; he toimivat Hänen suoranaisessa tehtävässänsä. Paavali saattoi kirjoittaa: "Sillä sen me sanomme teille Herran sanana…" (1. Tess. 4: 15). Vain joka antaa eteenpäin sen, mitä nämä jumalanmiehet sanoivat, se sanoo todellisuudessa, mitä Jumala on sanonut. Vain sellaisessa tapauksessa voivat kuulijatkin todistaa: "Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies ja että Herran sana sinun suussasi on tosi." (1. Kun. 17: 24). Kenestä kaikissa uskontunnustuksissa voidaan tänään sanoa, että Jumalan Sana todella vielä on puhdas totuus niiden suussa, jotka sitä julistavat? Vain joka opettaa ja kastaa niin kuin apostolit, se opettaa ja kastaa oikein. Jumalallinen järjestys Seurakuntaa varten säädettiin alussa ja on lähtenyt Jerusalemista Jumalan Sanana kaikkeen maailmaan. Nyt täytyy opin ja käytännön todellisessa seurakunnassa olla täsmälleen sellainen kuin siihen aikaan.

Paavali, jumalanmies, teki kolme vuotta kääntymisensä jälkeen ensimmäisen matkan Jerusalemiin puhuaksensa Pietarin kanssa. Noiden viidentoista oleskelunsa päivän aikana hän sai tietää kaiken hengellisistä aluista kutsutun suun kautta. Hän tapasi myöskin Jaakobin, Herran veljen. Sama Paavali teki neljätoista vuotta myöhemmin jumalallisen ohjeen perusteella vielä kerran matkan Jerusalemiin yhdessä Barnabaan ja Tiituksen kanssa. Tällä kertaa se ei tapahtunut informaation etsimisen takia, vaan jotta verrattaisiin, voisiko hän kestää julistuksensa kanssa vai olisiko hänen työnsä ollut turhaa (Gal. 1: 18- 2: 2).

Täten kehotetaan kaikkia saarnaajia, evankelistoja, opettajia, profeettoja, kaikkia jumalanvaltakunnan työntekijöitä, tekemään hengessä matka Jerusalemiin ja todellisuudessa vertaamaan, pitävätkö heidän julistuksensa ja käytäntönsä yhtä kirjoitetun Sanan kanssa. Vertaaminen pitää aina tehdä alkuperäisen kanssa. Mitä alussa oli ja miten se oli, aivan niin täytyy sen olla lopussa: täydellinen Morsiusseurakunnan sopusointu Jumalan ja Hänen Sanansa kanssa ennen Jeesuksen Kristuksen paluuta! Totaalinen takaisinpaluu raamatullisiin oppeihin ja apostoliseen käytäntöön on hetken käsky ja sanoma.

Väärennökset ja vääristelmät, jotka jo varhain alkoivat, ovat aikaansaaneet suuren lankeemukseen ja kokivat ensimmäisen organisoidun huippukohtansa vuonna 325 j.Kr. Nikean kirkolliskokouksessa. Seurasi lisää kirkolliskokouksia ja koitti keskiaika - pimeä ajanjakso -, jossa Sanan valo melkein sammui. Lopulta tuli uusi läpimurto uskonpuhdistuksen vaikutuksesta, jota seurasivat menneiden vuosisatojen herätykset, joissa Herra yhä enemmän asetti raamatulliset totuudet näkyviin. Vanhat perinnäissäännöt kuitenkin valitettavasti jatkoivat myöskin herätyksissä, jotka kahdennenkymmenennen vuosisadan alun jälkeen tapahtuivat mahtavassa Hengen vaikutuksessa. Siten on viholliselle onnistunut myöskin siellä, missä Jumalan Henki vaikutti, esittää oikea vääräksi ja väärä oikeaksi. Vanha hapatus on yhä uudelleen turmellut kaiken uuden. Syntyi organisoituneita uskonyhteisöjä, jotka jatkoivat vanhaa murhenäytelmää!

Mitä meidän Herramme siihen aikaan sanoi juutalaisille Markus 7 pätee myöskin langenneeseen kristikuntaan: "Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minea opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä. Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä… Ja hän sanoi heille: 'Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.'" (jakeet 6- 9).

Voisiko olla niin, että kaikki palvonta, myöskin ylistys karismaattisissa kokouksissa, on turhaa, koska uskotaan ihmisoppeja ja ihmiskäskyjä Jumalan Sanan sijasta? Jeesus, meidän Herramme, asetti vaatimuksen ja sanoo: "Joka uskoo minuun… niinkuin Raamattu sanoo…" (Joh. 7: 38). Herra vaatii Jumalan palvontaa Hengessä ja Totuudessa (Joh. 4: 24). Jumalan Sana on totuus, johon Pyhä Henki johtaa todelliset uskovaiset ja pyhittää heidät siinä.

Nyt, niin lähellä Jeesuksen Kristuksen paluuta, on kysymys myöskin profeetallisesta osasta, niin kuin Pietari sen jo siihen aikaan aivan ihanalla tavalla korostaen toi julki, kun hän kirjoitti: "Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa." (2. Piet. 1: 16). Tuo apostoli oli todistaja niin näkemisensä kuin kuulemisensakin suhteen tuolle ihanalle kokemukselle Kirkastusvuorella. Hän saattoi lopullisella varmuudella kirjoittaa: "Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne." (jae 19).

Kuka voi tänään paikkansa pitävästi sanoa, että hän on profeetallisen Sanan omistava - ei selityksen perusteella, vaan sen täyttymyksen perusteella - joka loistaa hänelle kuin kirkas valo? Eikö kaikkialla ollakin niin kiireisiä omien ennustelujen kanssa, ja eikö yhä uudelleen olla tuomassa esiin jotakin uutta, niin ettei lainkaan tunneta vetoa kirjoitettuun profeetalliseen Sanaan? Mitkään Kirjoitusten ennustukset eivät salli omaa selitystä, eivätkä monet omat ennustukset voi tehdä niitä tyhjäksi; päinvastoin: inhimillisesti tuotetut ennustukset tehdään Jumalan Sanan arvovallalla tyhjäksi. Kirjoitusten ennustukset ovat nimittäin aina sidotut lupauksiin, jotka täyttymyksensä kautta saavat laillisuutensa.

Jos tässä ajassa ei seuraisi jumalallinen oikeudenjulistus, olisi tämä esitys kadottanut tarkoituksensa. "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana." (Jes. 2: 3- 4). Todellinen Sana on lähtenyt Jerusalemista. Siellä astuivat esiin profeetat, meidän Herramme ja apostolit, siellä asetettiin perustus uusitestamentilliselle seurakunnalle, siellä se kutsuttiin elämään. Siihen sen täytyy palata takaisin opissa ja vaikutuksessa.


Väärät profeetat ja väärät kristukset

Me koemme nyt uskonnollisella alueella suurimman petoksen, mitä milloinkaan on ollut olemassa. Matt. 24 Jeesus sanoi ennalta, että "…monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta." (jae 11). Jokaisen uskonnon, jokaisen tunnustuksen, jokaisen kirkon ja yhteisön edustajat esittävät itsensä luonnostaan oikeaksi. Ulkonaisesti koristellaan paljon vaikuttavilla sanankohdilla. Mutta Herra, joka näkee kaiken lävitse, sanoo: "Varokaa vääriä profeettoja…" Tämä varoitus meidän tulisi ottaa sydämellemme, sillä kaikki olettavat sitä kautta aikojen aina toisten kohdalla, mutta tässä on kysymys Jumalan valtakunnasta, mikä tarkoittaa: uskovaisia - seurakuntaa. Paholainen itsekin uskoo, mutta omalla tavallansa, ei niin kuin Kirjoitukset sanovat. Kaikissa maailman uskonnoissa, myöskin kristillisissä, monet uskovat miten ja mitä he haluavat. Sellaisia uskovaisia on koko maailma täynnä. Uskonpuhdistuksen aikana leimahti kysymys vääristä profeetoista ja antikristuksista. Tämän kohdan arvioinnissa kaikki uskonpuhdistajat olivat yksimielisiä riippumatta muista eroavaisuuksista. Meidän kohdallamme tässä tutkistelussa on kysymys monista vääristä profeetoista ja kristuksista.

Mutta keitä ovat väärät profeetat? Mistä heidät tunnetaan? Sallikaamme vain Pyhien Kirjoitusten puhua. Sillä ei ole olemassa mitään teologista tiedekuntaa, ei mitään saarnaajaseminaaria maan päällä, missä Jumalan salaperäistä neuvopäätöstä todella voitaisiin opettaa tai oppia. Tarvitaan jumalallinen käsky ja lähettäminen profeettojen ja apostolien esikuvan mukaisesti, jotta saataisiin heidän tavallansa pääsy paljastettuun Sanaan ja Jumalan tahtoon. He jättivät meille sen, mitä kaikki tietävä Jumala, joka tämän traagisen kehityksen tiesi jo ennen alkua, ennalta on sanonut.

Ensiksi meidän täytyy aivan loogisesti todeta, että jokaisen väärennöksen tulee olla mahdollisimman aidolta näyttävä kopio todellisesta. Väärän dollarin setelin täytyy niin kovasti vastata alkuperäistä, ettei maallikko lainkaan huomaa sitä. Tämä muistuttaa minua henkilökohtaisesta kokemuksesta: Monia vuosia sitten minä vein rahaa erääseen pankkiin. Yhtäkkiä kassanhoitaja tyrmistyi, piti 100 saksanmarkan seteliä korkealla ja sanoi: "Tämä on väärä satanen; minun täytyy ilmoittaa rikospoliisille." Maallikoille täysin huomiota herättämätön; mutta ammattimiehen kädessä ja hänen silmällensä heti havaittavissa! Se oli minulle syvällinen opetus. Minä en ollut väärentäjä, ja useimmat, jotka antoivat näitä seteleitä eteenpäin eivät myöskään olleet sitä. On monia, jotka antavat eteenpäin väärennettyä, niin sanottua "kristillistä asiaa", mutta eivät lainkaan huomaa, että se on väärennettyä, koska he eivät tunne alkuperäistä eivätkä osaa erottaa jäljitelmää.

Väärät profeetat ja väärät kristukset eivät ole väärentäjiä, mutta he antavat pahaa aavistamattomina eteenpäin väärennettyä ja heillä on yksi yhteistä: He johtavat, ovat siis tunnustetut johtavassa asemassa oleviksi, mutta he harhaanjohtavat, he eksyttävät, koska he itse ovat harhaanjohdettuja. (2. Tim. 3: 13). Matt. 24: 4 Herra sanoo: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus!'" Ilmoitettuaan sodista ja luonnonkatastrofeista Hän vielä korostaen viittaa vääriin profeettoihin, jotka ovat johtava monet harhaan (Matt. 24: 11).

Väärät profeetat ja kristukset eivät lainkaan koettele oppiansa Sanalla, he vaikuttavat aidoilta ja vain jumalallinen ammattimies tunnistaa kopion - jäljitelmän. Sana "Christos" on peräisin kreikankielestä ja vastaa heprealaista sanaa "Maschiach", mikä merkitsee "Voideltu" ja minkä me tunnemme "Kristuksena". Vanhassa testamentissa kuninkaat ja papit voideltiin. Kuningas Saul oli voideltu, samoin kuningas Daavid, ja myöskin Aaron ja hänen poikansa olivat voideltuja. Todellisia profeettoja kutsuttiin "Jumalan voidelluiksi". Herra itse puhuu: "Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni." (Ps. 105: 15). Jeesus oli VOIDELTU, Jumalan Kristus. Luuk. 4: 17- 19 mukaisesti Hän luki profeetta Jesaja 61 seuraavaa: "HHerran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut…"

Pietari vahvistaa: "Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän." (Apt. 3: 18).

"…te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa…" (Apt. 10: 38).

Meidän Herramme puhuu kuitenkin vääristä voidelluista - tosin voideltu, mutta väärä. Yksi tunnusmerkki sopii aina kaikkiin vääriin: he kokoontuvat oikeita vastaan, viime vaiheessa HHerraa ja Hänen voideltujansa vastaan (Apt. 4: 24- 31). Eivät ainoastaan egyptiläiset Jannes ja Jambres nousseet Moosesta vastaan; omasta keskuudesta nousi esiin johtavia veljiä, nimittäin Daatan, Koora ja muut (4. Moos. 16). He yhdistyivät, muodostivat eräänlaisen organisaation, joka oli oppositiossa Jumalaa ja Moosesta, todellista profeettaa vastaan.

Ja vielä kerran Herra palaa Matt. 24 takaisin vääriin profeettoihin ja kristuksiin ja lausuu varoituksen: "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin." (jae 24). Myöskin tämä vielä: vääriä, ja siitä huolimatta suuria ihmeitä ja merkkejä! Ymmärtäköön sen kuka voi. Tämähän ei toki lainkaan sovi yhteen, eikä itse asiassa myöskään Jumalan Valtakuntaan. Daatanin ja Kooran tavoin he kuuluvat seurakuntaan, mutta ovat väärässä innoituksessa ja väärässä opissa. Omassa seurakunnassansa vain itse Herralla on oikeus asettaa erilaiset palvelustehtävät. Siinä ei jokainen voi tehdä mitä haluaisi, sillä se johtaa lankeemukseen niin kuin Lusiferin, langenneen enkeliruhtinaan kohdalla. Paavali varoittaa vääristä veljistä. Ne ovat veljiä, mutta ovat vääriä. Nyt on olemassa vääriä profeettoja ja vääriä voideltuja jopa suurilukuisesti, niin kuin meidän Herramme sanoi.

He voivat osoittaa ihmeitä ja merkkejä, siis eräänlaisen laillistamisen, minkä kautta he johtavat harhaan vilpittömiä uskovaisia. He eivät ole jumalattomia miehiä, ei, he eivät myöskään ole väärentäjiä; he ovat omalla tavallansa uskovaisia ja rakastettavia, vakuuttamisensa mukaisesti he uskovat saarnaajina Täyden Evankeliumin ja he esiintyvät perinteisesti, vakuuttavasti. Heillä on jopa tunnusmerkkejä, niin kuin ne lähetyskäskyssä on luvattu. Koko asia näyttää aidolta ja hyvältä. Heidän kokouksensa vetävät puoleensa ihmisiä kaikista tunnustuksista, ja kaikki ovat vakuuttuneita ja hämmästeleviä. Herra itse toi julki ajatuksen, että olisi jopa pelättävissä, että valitut eksytettäisiin, jos se olisi mahdollista. Mutta Jumalalle kiitos: Se ei ole mahdollista. Tosin se tulee niin lähelle aitoa, että vain ne, jotka tuntevat alkuperäisen ja todella uskovat, niin kuin Kirjoitukset sanovat, huomaavat eron ja näkevät asian lävitse. Valitut eivät seuraa ihmeitä ja merkkejä, he seuraavat Herraansa ja Lunastajaansa. He koettelevat kaikki opit ja ennustukset ja julistuksen Jumalan Sanalla eivätkä anna minkään temmata itseänsä mukaan, vaan pysyvät apostolien opissa (Apt. 2: 42; Ef. 2: 20; 2. Piet. 3: 2 jne.).

Oli aina ne, jotka Herra lähetti, ja sellaiset, jotka itsestänsä astuivat esiin. Väärät profeetat ja väärät kristukset astuvat esiin itsestänsä, mutta kuitenkin Jumalan Valtakunnan sisäpuolella. He eivät eksytä tarkoituksellisesti, he eivät ole lainkaan tietoisia siitä. He eivät ole väärentäjiä, mutta antavat eteenpäin väärennettyä. He ovat vilpittömiä, mutta vääriä. He syntyivät itse uskonnolliseen petokseen. Myöskin apostolit sanoivat ennalta tämän kehityksen. Väärennyksillä on pitkä traditio. Mutta kaikki, mikä ei ole oikeata, eli ei pidä yhtä Raamatun kanssa, on väärää. Meidän täytyy ottaa tätä koskeva varoitus hyvin vakavasti ja kysyä:

Keitä ovat nämä väärät profeetat ja väärät opettajat tänään, jotka ovat tuoneet turmiolliset opit, joista Pietari on varoittanut, joiden kautta totuuden Tie tulee pilkatuksi (2. Piet. 2: 1- 3)?

Keitä ovat tänään ne, jotka ovat hyljänneet suoran tien, etsineet voittoa ja menevät harhaan Bileamin tiellä (2. Piet. 2: 12- 19)?

Keitä ovat tänään ne antikristukset, joista Johannes kirjoittaa (1. Joh. 2: 18-20)?

Keitä ovat tänään ne monet väärät profeetat, jotka ovat lähteneet maailmaan (1. Joh. 4: 1)?

Keitä ovat ne miehet tänään, joista Paavali sanoo, että he lähtevät seurakunnan keskeltä, esittävät harhaoppeja ja vetävät opetuslapset seuraamaan itseänsä (Apt. 20: 26- 32)?

Keitä ovat tänään ne, jotka saarnaavat toista Jeesusta, julistavat toista Evankeliumia ja ovat toisen hengen vaikutuksen alla (2. Kor. 11: 4)?

Keitä ovat tänään ne, jotka kantavat vain apostolien naamaria - siis esiintyvät lähettiläinä, mutta todellisuudessa ovat valheapostoleja ja joita voidaan kutsua valhetyömiehiksi (2. Kor. 11: 10- 15)?

Keitä ovat tänään ne, joista Jumalan Henki puhui, että he viimeisinä aikoina astuvat esiin, kuulevat eksyttäviä henkiä ja julistavat oppeja, jotka ovat peräisin demoneista (1. Tim. 4: 1-3)?

Mikä ei ole peräisin Jumalasta, on peräisin paholaisesta. Ei mikään jäljitelmä, ei mikään valhe ole peräisin totuudesta (1. Joh. 2: 21). On todellakin traagista, ettei ihmisille ole selvää se, että perinteisessä kristillisyydessä oikea on korvattu väärällä. Aiheet ovat jääneet jäljelle, mutta sisältö on muutettu.


Nyt täytyy kaikki koetella

Tunnustuksen täytyy olla tosi

ja opetuksen täytyy pitää paikkansa

Ensimmäisessä seurakuntajaksossa on paljastettu valehtelijoiksi sellaiset miehet, jotka väistyivät pois apostolien opista (Ilm. 2: 2). Mutta pian väärä, toimien väärän vaikutuksen voimassa, syrjäytti sen, mikä oli oikeaa. Jumalan Sana korvattiin ihmisen sanalla, kunnes lopulta Jumalan mieltymys tuli julki siinä, että Hän antaa valtakunnan pienelle laumalle (Luuk. 12: 32). Ja siten oli kaikissa seurakuntajaksoissa vain valittu jäännös (Room. 11: 5). Sen tähden koskivat lupaukset seitsemässä kirjeessä vain voittajia (Ilm. 2+3). Jo varhain oli ihmisiä uskovaisten keskuudessa, jotka pitäytyivät kiinni Bileamin oppiin, joka saattoi Jumalan kansan lankeemukseen, sekä nikolaiittain oppiin, jotka korottivat itsensä maallikoiden yläpuolelle (Ilm. 2: 14- 16). Niin, jopa sallittiin erään Iisebelin, joka esiintyi naisprofeettana ja opettajattarena, harjoittaa eksytystänsä (Ilm. 2: 20- 21). Me olemme siis todellakin tekemisissä alusta alkaen hyvin murheellisen kehityksen kanssa. On kysymys pois lankeamisesta Jumalasta ja todellisesta uskosta, kaikenlaisista poikkeamista ja väärennyksistä. Jo hyvin varhain seurasi Kirjoitusten selittämisen johdosta harhaanjohtaminen. Myöhemmin siitä neuvoteltiin kirkolliskokouksissa, ja lopulta säädettiin kirkollisissa opinkappaleissa ja dogmeissa.

Ratkaiseva ero aitojen ja väärien voideltujen välillä perustuu tähän: todelliset Jumalan lähettämät miehet saarnaavat Sanaa ja Herra vahvistaa sen sitä seuraavien merkkien ja ihmeiden kautta. Itsestään esiin astuvat miehet kertovat tarinoita, saarnaavat ihmeistä ja merkeistä ja johtavat ihmiset Sanan ohitse ja siten harhaan. Vain joka pysyy Sanassa, se pysyy Jumalassa. Mutta ensin meidän täytyy ottaa Sana kokonaan vastaan voidaksemme pysyä siinä.

Hetken käsky kuuluu: todeta yksinomaan Kirjoitusten todistuksesta, kuka on väärä kristus ja kuka on väärä profeetta tai molempia. Sana tuli aina todellisille profeetoille; väärillä profeetoilla oli aina selityksensä Sanasta, mutta ei milloinkaan alkuperäistä Sanaa. Sama pätee vääriin voideltuihin. Heillä ei ole todellista Kristuksen ja apostolien oppia, vaan omat oppimielipiteensä, jotka kirkkohistorian kuluessa on otettu mukaan. Todellisten profeettojen kautta Jumala itse puhui; väärät profeetat puhuvat Hänestä siten kuin se sopii heidän ohjelmaansa.

Tunnustuksen "Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja lihassa ilmestynyt" todistavat kaikki kristillisyydessä, myöskin väärät profeetat ja väärät kristukset. Mutta se ei pidä silloin paikkaansa, jos sillä tarkoitetaan jotakin muuta, kuin mitä Raamattu opettaa. Yksi kristillisen teologian teesi on esimerkiksi, että Poika luotiin ennen maailmaa ensimmäisenä Jumalan luomistoimena. Toisen mukaisesti Jumala ensimmäisenä siitti ja synnytti Hänet taivaassa. Siitä sanotaan nikealaisessa uskontunnustuksessa: "Jumala Jumalasta, totinen Jumala totisesta Jumalasta…" Jos niin olisi, silloinhan meillä olisi kaksi, jotka ovat Jumala, kaksi, jotka ovat Valkeus jne. Kolmas teesi kuuluu, että Poika olisi Vanhassa testamentissa ollut arkkienkeli Miikael. Ja siitä huolimatta kaikki sanovat: Hän on Kristus, Jumalan Poika. On olemassa muitakin versioita, jotka myöskään eivät vastaa Kirjoitusten todistusta, vaan ovat tulosta inhimillisestä harkinnasta ja fantasiasta.

Vanhassa testamentissa Hän on Herra, Jahweh, Minä Olen - Logos, Sana, näkyvä, toimiva ja vaeltava näkymättömän Jumalan ilmestys, joka olemukseltansa on Henki (Joh. 4: 24) ja jota kukaan ihminen ei milloinkaan ole nähnyt (1. Tim. 6: 16; 1. Joh. 4: 12). Hänet, joka Eedenin puutarhassa käyskenteli, puhui Aabrahamin kanssa, teki itsensä tunnetuksi Moosekselle ja kaikkien profeettojen kautta puhui, me tunnemme Hänen ihmiseksi tulemisessansa Jumalan Poikana, joka täällä maan päällä syntyi Beetlehemin tallissa: "…teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." (Luuk. 2: 11). Ei jokin taivaallinen Poika tullut Pojaksi maan päällä, vaan Sana tuli lihaksi, Herra tuli palvelijaksi. On oleva niin kuin Paavali sanoi: "Ei kukaan voi todella antaa tätä raamatullisesti perustettua todistusta, että Jeesus Kristus on Herra, kuin vain Pyhän Hengen kautta (1. Kor. 12: 3). Monet antavat muodollisen tunnustuksen. Jopa demonit huusivat: "Voi, mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä, Jeesus Nasaretilainen?" Ja huusivat kovaa: "Minä tunnen sinut, kuka olet, sinä Jumalan Pyhä." (Luuk. 4: 34 + 41 jne.). Demonien tunnustus ei kuitenkaan oikeuttanut heitä; he pysyivät siitä huolimatta siinä, mitä he aikaisemmin olivat. He eivät tulleet sen johdosta sen paremmin kristityiksi kuin ei uskovaisiksikaan.

Sen täytyy tulla jokaiselle yksilölle kuten Pietarille aikanaan (Matt. 16) henkilökohtaisesti ilmestyksen kautta lahjoitetuksi. Kaikki muut ovat järkiperäisiä toistamisia, mitkä eivät lainkaan päde Jumalan tykönä. Näin sanoo Herra: "…eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa." (Luuk. 10: 22). Yhtä varmasti kuin Isä on paljastanut itsensä Pojassa, yhtä varmasti sen täytyy tulla jokaiselle paljastetuksi. Jokainen kristitty, jopa antikristus, voi huulillansa antaa tunnustuksen, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, ja siitä huolimatta tarkoittaa jotakin aivan muuta, kuin mitä Pyhät Kirjoitukset todistavat. Ilman ilmestystä Pyhän Hengen kautta se pysyy järkiperäisenä asian toistamisena. Apostolien todistus voidaan lukea monista raamatunkohdista. Paavali tekee siitä yhteenvedon 1. Tim. 3: 16. Todellisuudessa on olemassa vain yksi Jumala, yksi Luoja, yksi Isä, paljastettuna Pojassa, yksi Herra, yksi totinen usko, yksi oikea kaste (Ef. 4: 4- 6 jne.).

Jokainen oppi ja jokainen tunnustus, kaikki, mikä ei pidä yhtä alkukristillisyyden apostolien kanssa, on väärää. Alkuseurakunta alussa on loppuun asti pätevä esikuva. Kaiken ja kaikkien täytyy tulla koeteltavaksi, mutta mittapuu on yksinomaan virheetön, iankaikkisesti pysyvä Jumalan Sana.

Matt. 7: 15 sanoo Herra: "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia." Niin, "Kavahtakaa!" on helposti sanottu, mutta lampaannahat kätkevät raatelevaisen suden luonteen. Avainsana tässä on "raateleva" (saksankielellä rosvomainen). He ovat siis rosvoava uskovaiset, eikä paimentava heitä vihreällä Sanan niityllä, vaan keritsevä heidät, kun he julistavat heille "menestys-evankeliumia" ja samalla rikastuttavat itsensä. Jakeissa 21 ja 22 me saamme tietää tarkemmin: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'" Kyseessä olevan henkilöryhmän kuvaus on selvä eikä tarvitse mitään selitystä. Vai täytyykö sittenkin esittää kysymys, että voisivatko näitä olla nämä ihmeiden tekijät, suuret evankelistat ja karismaatikot? Ensimmäiseksi nämä "suuret miehet" esittävät Herralle kaiken sen, mitä he Hänen nimessänsä ovat tehneet. Eikö tämä ole merkillepantavaa? Mutta Herraan se ei tee mitään vaikutusta. Hän sanoo: "Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'" (jae 23).

"Emmekö me ole kaiken tämän tehneet Sinun nimessäsi?" kiinnittää tässä selvästi huomiota. He eivät katso sitä Herran ansioksi vaan omaksensa ja kerskuvat sillä, mikä toi kunniaa heidän omalle nimellensä. Todelliset Jumalan palvelijat tietävät, että pelastus, parantuminen, kaikki siunaukset yleensä voivat tapahtua vain Jumalasta käsin, ja he tekevät niin kuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra." (1. Kor. 1: 31; 2. Kor. 10: 17- 18). Itse Jumalan Poika sanoi nöyrästi: "Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen." (Joh. 14: 10). Myöskään Pietari ja Johannes eivät katsoneet syntymästänsä saakka halvaantuneen parantumista omaksi ansioksensa, vaan Herran, jonka voima tuli julki Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Sillä siten, miten Jumala vaikutti Kristuksessa, jatkaa Jumala työtänsä palvelustehtävien kautta Seurakunnassa. Seurakunta on elävä organismi, ei mikään uskonnollinen organisaatio.

Todellisilla Jumalan pojilla ja tyttärillä on Jumalan Pojan mielenlaatu ja he puhuvat koko sydämestänsä: "…älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun." Luuk. 22: 42). Herra sanoi: "Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt." (Joh. 6: 38; 4: 34). "…tekemään sinun tahtosi, Jumala…" (Hebr. 10: 7). "Sillä joka tekee Jumalan tahdon, se on minun veljeni ja sisareni ja äitini." (Mark. 3: 35). Tässä tahdossa ovat todelliset jumalanlapset kertakaikkisesti pyhitetyt (Hebr. 10: 10).

Lusiferin tahto on sitä Jumalan tahtoa vastaan, joka Jumalan Pojan kautta tapahtui, täydellisessä kuuliaisuudessa ristinkuolemaan asti. Alun perin taivaassa voidellun oma tahto jatkaa maan päällä väärien voideltujen omissa tahdoissa ja on tottelemattomuutta ja niskoittelua Jumalaa kohtaan. Pyhät Kirjoitukset sanovat siitä: "…Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta." (1. Sam. 15: 23). Kaikki ne, jotka nyt panevat pääpainon ihmeille ja samalla saarnaavat omaa versiotansa Evankeliumista, ovat silloin ihmettelevä. He ovat samalla asteella kaikkien niiden kristittyjen kanssa, jotka toistavat "Isä Meidän" -rukousta, jossa sanotaan: "Sinun tahtosi tapahtukoon maan päällä niin kuin taivaassa", mutta kuitenkin sen jälkeen siirtyvät tavalliseen elämänmenoon ja pysyvät tunnustuksessaan ja kirkon tai yhteisön tahdossa - tai peräti omassa tahdossaan.

Ne, joita Herra Matt. 7 mukaisesti nuhtelee, ovat täysin pitäytyneet omiin tekoihinsa alistumatta Jumalan suunnitelmaan, ja sen tähden heitä kutsutaan "laittomuuden tekijöiksi". Kun niin usein lauletaan "Hän on Herra, Hän on Herra…", mutta suhdetta palvelija - Herra ei todellisuudessa ole olemassakaan, niin silloin puhutaan, ennustetaan ja toimitaan Jumalan ohitse. Väärät voidellut ja väärät profeetat eivät piittaa mitään lupauksista tätä aikaa varten, eivätkä myöskään siitä, että Jumala lähetti profeetan, ennen kuin tulee Herran päivä (Mal. 4: 5- 6).


Petoksen kohokohta

Petoksen henki on viemässä eksytyksen mitan täydellisyyteensä. Kerrotaan asioita, jotka eivät tapahtuneet sen paremmin Herran kuin ei apostolienkaan palvelustehtävässä. Sellaiset kokoukset omaavat yleisesti hyvin vieraan luonteen. Ilmapiiriä ruokitaan keinotekoisesti nykyaikaisella musiikilla. Se ei aivan selvästikään ole mikään Pyhän Hengen vuodatus, ei mikään suoranainen Jumalan vaikutus, vaan tietylle "karismaatikolle" tai "ihmeidentekijälle" sovitettu järjestely, joka sopii hänen erikoislaatuisuuteensa. Väitetään jotakin kerrassaan hämmästyttävää, jopa että ihmiset ovat saaneet yliluonnollisella tavalla hammaspaikkoja 24- karaattisesta kullasta. Nykyään lankeaa väitteiden mukaan jopa kultapöly kultaisilta kujilta saarnaajan mustalle paidalle, taivaan lävitse ravaavan valkoisen ratsun ilmaan nostattamana. Ratsastajalla on vasemmassa kädessänsä valtikka, oikeassa miekka. Tätä ja muutakin epäraamatullista saarnataan, ja puhutaan "kolmannesta herätysaallosta".

Kaikista ilmiöistä karismaattisessa kokouksissa on huomattavin "selälleen kaatuminen". Sitä kutsutaan "slain in the Spirit", mikä voitaisiin kääntää "Hengessä lyödyksi", ja se esitetään erikoiseksi siunauksen kokemukseksi. Sallikaamme tässäkin kohden Kirjoitusten puhua. Sana, johon vedotaan, on Jesaja 28: 13 kuitenkin uhkaus: "…niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan." Koska väsyneet ja raskautetut eivät ole menneet Jumalan lepoon eivätkä halunneet kuulla (jae 12), kuului uhkaus. Aluksi Jumala tuo esiin traagisen tilan, jossa seurakunnan palvelijat ovat, ja esittää syytteen: "…Väkijuomasta horjuu pappi ja profeetta; he ovat sekaisin viinistä, hoipertelevat väkijuomasta. He horjuvat näyissä, huojuvat tuomioissa." (Jes. 28: 7).

Tämä kuvaus sopii kaikkiin, jotka ovat juoneet Baabelin kultaisesta maljasta ja sen kautta ovat kadottaneet hengellisen suuntansa (Jer. 51: 7; Ilm. 17: 2). Näin sanoo Herra: "Sillä täynnä oksennusta ja saastaa ovat kaikki pöydät - ei puhdasta paikkaa!" (Jes. 28: 8). Ei vain jokin pöytä, ei vain jokin seurakunta, ei vain jokin tunnustus, kaikki pöydät tulevat sen saastuttamiksi, mitä ihmiset vääristetyin sanoin tuovat esiin suustansa.

Tätä tilannetta silmällä pitäen on oikeutettu kysymys: "Keitähän tuokin luulee taitoon neuvovansa, keitä saarnalla opettavansa?" (jae 9). Missä pöydät tällaisella tavalla saastutetaan, ei voi seurata sen paremmin raamatullinen tuomio kuin ei todellinen ilmestyskään. Siellä sanotaan todellakin yhä uudelleen: "Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!" (jae 10). Kaikki ovat varmoja omasta asiastansa ja ajattelevat: "…tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta." (jae 15), sillä: "…me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen…" (jae 15). He eivät huomaa sitä, että he vaeltavat omilla teillänsä ja antavat eteenpäin omia Kirjoitusten selityksiään, jotka he tietämättänsä tekevät turvaksensa ja piiloksensa. Mutta näin sanoo Herra: "Ja minä panen oikeuden mittanuoraksi ja vanhurskauden vaa'aksi, ja rakeet hävittävät valheturvan, ja vedet huuhtovat pois piilopaikan." (jae 17).

Kun nyt Totuuden Sanan vasara osuu valheen turvaan, tulee ihmisten panna se merkille ja palata takaisin Jumalan luokse. On olemassa yksi ohjenuora, jonka Jumala on antanut meille matkaamme varten. Paavali kirjoittaa työtoverillensa Timoteukselle: "Mutta sinä olet seurannut (ottanut ohjenuoraksesi, saksankielinen käännös) minun opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni…" (2. Tim. 3: 10). Kuka on valmis todella ottamaan apostolien opin ohjenuoraksensa? Älköön kukaan erehtykö: Jumala ei anna ainaisesti pilkata itseänsä. Hänen Valtakunnassansa ja Hänen Seurakunnassansa pätee vain Hänen Sanansa. Ihmissana kuuluu inhimillisiin instituutioihin, mutta ei korvikkeeksi Jumalan Sanalle. Tämä on kaksinkertainen synti, kun toisaalta hyljätään Jumalan Sana alkuperäisenä ja sitten omaksi rauhoittamiseksi korvataan ihmissanalla (Jer. 2: 13).

Ne jotka julistavat vapautusta, vangitsevat ihmiset verkkoonsa ja heidän uusi organisaationsa muistuttaa vanhoja vankiloita. Itseasiassa kaikki jää vanhaksi, sillä Näin sanoo Herra: "Mutta tämä on raastettu ja ryöstetty kansa, kaikki nuoret miehet ovat sidotut ja vankihuoneisiin kätketyt; he ovat joutuneet saaliiksi, eikä ole auttajaa, ryöstetyiksi, eikä ole, kuka sanoisi: 'Anna takaisin!' Kuka teistä ottaa tämän korviinsa, tarkkaa ja kuulee vastaisen varalta?" (Jes. 42: 22- 23). Mutta kaikkialla on olemassa valittuja, jotka uskollinen Herra kutsuu ulos hengellisestä vankeudesta Kirjoitusten Sanan mukaisesti: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko." (2. Kor. 6: 16- 18; Ilm. 18: 4 jne.).

Jumalan läsnäolossa ei vielä milloinkaan ole joku rukouksessa kaatunut taaksepäin, vaan kaikki lankesivat polvillensa ja kasvoillensa: Aabraham (1. Moos. 17: 17), Elieser (1. Moos. 24: 48), Mooses (2. Moos. 34: 8), Joosua (luku 5: 14), Daniel (luku 8: 17) ja myöskin meidän Herramme Getsemanessa (Matt. 26: 39). Kaikki profeetat ja koko Jumalan kansa lankesivat kasvoillensa: "Ja kun kaikki israelilaiset näkivät tulen tulevan alas ja näkivät temppelin päällä Herran kirkkauden, polvistuivat he kivillä lasketulla pihalla kasvoillensa maahan…" (2. Aikak. 7: 3). Saman teki jopa Nebukadnessar, pakanakuningas, kun hän koki Jumalan vaikutuksen (Dan. 2: 46). Kun Jumalan Henki ennustuksen Hengen kautta vaikuttaa, lankeavat ihmiset myöskin kasvoillensa (1. Kor. 14: 25), eikä, niin kuin järjestetyissä "tulikonferensseissa" on tapana, selällensä. Myöskin Uudessa testamentissa ovat kaikki kunnioittavassa pelossa Herran edessä heittäytyneet kasvoillensa. Ensimmäisenä olivat Matt. 2: 11- 12 mukaisesti kolme idän viisasta, ja sitten viimeksi vielä apostoli Johannes Patmoksen saarella.

Jokaisessa herätyksessä ja kaikissa evankelisissa kokouksissa ihmiset kokoontuvat kuulemaan julistusta, koska heillä on kaipaus Jumalan puoleen. Mutta eivät kaikki ole valmiita kulkemaan koko tietä ilman kompromisseja Herran kanssa. Jotkut vetoavat "kokemuksiinsa" ja kulkevat edelleen omia teitänsä.

Kerran täytyy myöskin kaikki nämä nyt tapahtuvat asiat mainita selvästi oikealla nimellänsä ja nähdä ne Jumalan Sanan valossa: koska Herra on niin voimallisesti torjuva nimenomaan ihmeidentekijät, täytyy tämä aihe nostaa etualalle. Monet käyttävät väärin Hänen nimeänsä, ennustavat, ajavat ulos paholaisia, suorittavat ihmetekoja ja antavat tuhansien juhlia itseänsä! Mikä sitten on väärää siinä, mitä he tekevät? Sehän näyttää aivan raamatulliselta! He itse ovat vääriä ja samoin heidän profetiansa ja oppinsa, koska he jättävät huomioimatta raamatullisen apostolien opin ja raamatullisen profetian.

Jumalan voima, joka on Jeesuksen Nimessä, vaikuttaa huolimatta siitä, onko saarnaaja oikea tai väärä, sillä se on yksin sidottu uskovaisten uskoon, ei oppiin ja elämään. Meidän Herramme sanoi: "Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat…" (Mark. 16: 17- 18). On myöskin kirjoitettuna: "…sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin…" (Matt. 5: 45).

On vielä olemassa todellinen, on myöskin meidän Herramme lupaus: "Sentähden Jumalan viisaus sanookin: 'Minä lähetän heille profeettoja ja apostoleja…" (Luuk. 11: 49). Niille, jotka Herra itse lähettää, Hän sanoo: "Katso, MINÄ lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle…" (Matt. 10: 16). "Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan…" (Matt. 10: 40- 41).

Tämä on valtava lupaus, sillä se on lähtöisin Jumalasta ja asettaa palkkion kaikkien niiden nähtäväksi, jotka ottavat vastaan sellaiset suoraan lähetetyt Jumalan sanansaattajat. Herra korostaa sitä vielä kerran: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt." (Joh. 13: 20). "Niin Jeesus sanoi heille jälleen: 'Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät'." (Joh. 20: 21). Jokainen Jumalan lähettämä mies tietää päivän, paikan ja jumalallisen tehtävän sanakulun, jonka hän vastaanotti kutsumisen ja lähettämisen yhteydessä.


Pääkriteeri

Mikä erottaa oikean väärästä opista? Mistä voidaan tunnistaa, mikä tehdään oikein ja mikä väärin? Mitä sanovat Pyhät Kirjoitukset siihen? Jokainen voi pitää oman mielipiteensä, koska sillä ei ole Jumalan valtakunnassa mitään arvoa. On kysymys siitä, että asetetaan vastakkain raamatulliset perusopit ja kirkkoisien poikkeavat opinkappaleet. Perustavaa laatua olevissa opeissa Jumaluudesta, kasteesta jne. eivät kirkolliset opinkappaleet pidä yhtä apostolien kanssa. Olematta lainkaan tietoisia siitä, pysyvät monet siunauksista huolimatta perinteisessä vääristelmässä. Tämä on murskaavalta tuntuva tulos armonajan lopulla! Jumalan lähettämät profeetat, apostolit ja opettajat tunsivat esimerkiksi vain yhden ainoan Jumalan, ei mitään kolmiyhteistä. He eivät myöskään tunteneet mitään " Jeesus yksin " oppia. He tunsivat Jumalan siten kuin Hän monipuolisuudessansa oli tehnyt itsensä tunnetuksi. Kolminaisuusoppi kolmesta samanarvoisesta Jumalan persoonasta, jotka olisivat olemassa iankaikkisuudesta, on epäraamatullinen ja vastaa pakanallista kuvitelmaa, joka muun muassa vallitsee buddhalaisuudessa.

Uusitestamentillisen seurakunnan kehityksellä on suuria samankaltaisuuksia Israelin kanssa. "Mutta kun kansa näki, että Mooses viipyi eikä tullut alas vuorelta, kokoontui kansa Aaronin ympärille ja sanoi hänelle: 'Nouse, tee meille Jumala, joka käy meidän edellämme…'" (2. Moos. 32: 1). Hän noudatti vaatimusta ja teki kultaisen vasikan, sillä Egyptissä palvottiin härkää. Ja sitten on vielä kirjoitettuna: "Ja he sanoivat: 'Tämä on sinun jumalasi, Israel, se, joka on johdattanut sinut Egyptin maasta.'" (jae 4). Pantakoon todella merkille: Israelin Jumala oli ilmestynyt vuorella ja oli ensimmäiseksi sanonut: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi jumalankuvaa…" (2. Moos. 20: 1- 4). Samanaikaisesti Aaron rikkoi tämän käskyn yhdessä kansan kanssa, harjoitti epäjumalanpalvelusta ja kutsui vasikkaa "Jumalaksi".

Kun Herra Jeesus luvatun tulemuksensa kanssa antoi odottaa itseänsä, tekivät kirkkoisät saman: he muovasivat ja muotoilivat kolmipäisen, kolmihahmoisen jumalan vastaamaan pakanallista esikuvaa ja sanoivat: "Tämä on sinun Jumalasi, kristikunta!" Joka koskee tähän kuvaan, häntä kohdellaan kuin hän olisi loukannut heidän kaikkein pyhintänsä. Mutta mikä on nyt oikea usko? Paavali antoi arvoa oikealle opille ja korosti: "…koskapa Jumala on yksi…" (Room. 3: 30) ja kirjoitti eräässä toisessa kohdassa: "Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi." (Gal. 3: 20). Ei yhtään ainoata kertaa ole Pyhissä Kirjoituksissa "kolmiyhteinen Jumala" tai "kolminaisuus", saati sitten "taivaallinen" tai "iankaikkinen Poika". Tämä muotoiltu Jumala on alkuseurakunnalle, profeetoille ja apostoleille täysin vieras. Selväjärkinen ihminen ei Jumalan Sanan perusteella voi milloinkaan väittää, että taivaassa hallitaan "kolmin", niin että nuo kolme kaikessa ovat yhtenevät - siis muodostavat kolmiyhteisyyden. Jos taivaassa olisi jokin kolminaisuus, niin olisi se myöskin Raamatussa todistettuna. Koska sitä ei ole Raamatussa lainkaan löydettävissä, ei sitä myöskään voi olla taivaassa.

Jotkut vievät sen huippuunsa huutamalla kovalla äänellä: "Nyt me kutsumme pyhän kolminaisuuden sisälle!" Kuuluttaja kutsuu sitten ensimmäiseksi Isän, ja kaikki taputtavat hurmioituneena käsiänsä. Sitten kutsutaan Poika, ja jälleen osoitetaan voimallisesti suosiota. Sitten sen jälkeen aivan erikoisella tavalla kutsutaan Pyhä Henki heidän keskuuteensa ja, koko kansa on pois tolaltaan. Uskooko joku todellakin, että on olemassa kolme iankaikkista, kolme kaikkivaltiasta ja kolme kaikkialla läsnäolevaa? Se ei sitten aivan ilmiselvästikään enää ole yksi Jumala, josta Raamattu todistaa. Kolme itsenäistä persoonaa ovat kolme jumalaa - mutta ei yksi Jumala, jos kielellä on jokin merkitys. Siihen perustuu se lankeemus, jonka Paavali on ilmoittanut ja mikä tapahtui, kun kristikunta hylkäsi juutalaisen ilmestysmaaperän.

Koko Vanhassa testamentissa merkitsee "lankeemus" kääntymistä pois ainoasta, todellisesta Jumalasta muihin jumaluuksiin. Uusitestamentillisessa seurakunnassa oli kääntyminen pois yhdestä, ainoasta, todellisesta Jumalasta "kolmipersoonaiseen jumaluuteen" sen "suuren lankeemuksen" alku. Paavali kirjoittaa galatalaisille: "Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin…" (1: 6). Samassa luvussa hän lausuu kirouksen kaikkien niiden ylle, jotka julistavat jotakin muuta evankeliumia. Myöhemmin hän esittää kysymyksen: "Kuka on lumonnut teidät…?" (3: 1).

Saman syytöksen täytyy melkein jokaisen antaa kohdistua itseensä kaikkialla käytetyn kolminaisuuden kastekaavan johdosta. Uusitestamentillisen Seurakunnan perustamisesta lähtien kastettiin kaikki uskovaiset Herran Jeesuksen Kristuksen Nimeen, niin kuin Pietari ensimmäisessä saarnassa sääti Pyhän Hengen johdatuksessa Seurakunnan perustamispäivänä (Apt. 2: 38). Monet ovat sopusoinnussa kirkollisen tradition kanssa, mutta ei Jumalan Sanan kanssa.

Samat ihmiset, jotka niin valtavalla tavalla käyttävät Jeesus- nimeä, hylkäävät järjestelmällisesti sen, että antaisivat kastaa itsensä Herran Jeesuksen Kristuksen Nimeen, sen mukaisesti miten Pietari, Paavali ja muut apostolit meidän Herramme käskyn mukaisesti käskivät ja tekivät. Mutta se ei vielä riitä heille: he avoimesti kutsuvat Raamattuun tallennettua kastetta Herran Jeesuksen Kristuksen Nimeen harhaopiksi, ja se on kuitenkin Sanassa ja Kirjoituksissa! Sitä syytä ajatella! Tämän päivän harhaopettajat syyttävät siten Pietaria, jolla oli taivasten valtakunnan avaimet, ja Paavalia, joka jumalallisen kutsumuksen perusteella opetti ja teki saman, että he opettivat väärin ja kastoivat väärin ja siten ovat pettäneet uskovaisia alkukristillisyydessä. He itse eivät seuraa Herran käskyä kuten apostolit, vaan toistavat Matt. 28: 19 ainoastaan maagisena kaavana. Eikö olekin yleisesti tiedostettu asia, että noiden "kolmen korkean tittelin" käyttämisellä koko vanhalla, "kristillisellä" maanosalla harjoitetaan loitsuja, noituutta, spiritismiä, pöydän ravistelua ja kaikenlaista hokkuspokkusta ja okkultismia?

Kriittinen raamatuntutkimus väittää, että tuo teksti Matt. 28: 19 alun perin kuului käsikirjoituksissa seuraavasti: "en to onomati mou" - "Minun Nimeeni", niin kuin siitä piti kiinni kirkko-opettaja Eusebius. Kirkkohistorian kirjoituksen mukaisesti vielä ensimmäisinä vuosisatoina j.Kr. kastettiin Jeesuksen Kristuksen Nimeen. Sen jälkeen ihmiset ovat sitten tuoneet omat oppinäkemyksensä Raamattuun. Niin on joissakin myöhemmissä raamatunkäännöksissä, jopa "King James Raamatussa", jota luetaan kaikissa maanosissa, yhä vielä lisäys 1. Joh. 5 jae 7: "Sillä kolme on, jotka todistavat…", vaikka tämä jae ei lainkaan ole alkutekstissä. Se ei myöskään ole heprealaisessa tekstissä, eikä myöskään saksalaisissa raamattujulkaisuissa eikä Zürichiläisessä, joka juontaa alkunsa Zwingliin. Se ei myöskään ole J. N. Darbyn ranskankielisessä käännöksessä, ja yhtä vähän Lutherin alkuperäisessä käännöksessä. Siitä huolimatta se jätetään siihen perinteiden mukaisesti, ja siitä jopa saarnataan. Apokryfit eivät myöskään kuulu Raamattuun. Myöskin se on joutunut ihmisten käsiin - millainen murhenäytelmä! Jonkin aikaa on "Isä Meidän rukoukseen" lisätty niin sanottu "Doxologie" ja hiljattain jopa sanakaava "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"! Erot eri raamatunkäännöksissä eri kielille ovat joissakin kohden hyvin vakavia.

On kerrankin sanottava se julki: Juutalaisvainot, kaikki ristiretket, noitavainot, noitaroviot, koko inkvisitio, juutalaisten ja toisin uskovien vaino ja murhat, kaikki tämä tapahtui tuota kaavaa käyttäen: "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!" Myöskin noiden kolmenkymmenen tuhannen hugenotin teurastamiseksi Ranskassa saivat lahtaajat tämän kolminaisen "siunauksen" saarnatuoleista. Vielä tänään täytyy kaikkien liittyessänsä johonkin veljeskuntaan suorittaa valansa "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" - jopa juutalaisten, jotka liittyvät vapaamuurareihin. Kaikkien, jotka kuuluivat Hitlerin Waffen-SS:n sisäiseen piiriin, jossa kaikilla oli musta univormu ja tatuointi oikeassa käsivarressa, joiden vyönsoljessa luki "Blut und Ehre" (veri ja kunnia), joiden lakissa oli pääkallo, heidän täytyi suorittaa vala valtiolle, lipulle ja Führerille "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Miljoonat ja jälleen miljoonat on mitä raaimmalla tavalla tapettu kirkkohistorian kuluessa tätä kaavaa käyttäen. Auschwitzin eloonjääneet juutalaiset kertoivat minulle henkilökohtaisesti vierailulla entisellä kuolemanleirillä, ja myöskin Holocaust- muistopäivän johdosta julkisesti televisiossa, että nuo teurastajat mustassa univormussa kävivät säännöllisesti katolisen leirikappelin messussa. Kun kaasutusuunien savu nousi taivasta kohti, kohosi kappelissa suitsutuksen savu ja lausuttiin rukouksia "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".

Joka tuntee kansainvälistä kirkkohistoriankirjoitusta tietää, että tuo kolminaisuusidea ja siten myös kolminaisuuden kastekaava ilmaantui vasta kolmannella vuosisadalla Kristuksen jälkeen. Polycarpus ja Ireneus eivät vielä tunteneet mitään kristologista kiistaa; he tunsivat Kristuksen sellaisena kuin apostolit Häntä julistivat. Näistä oppimielipiteistä väiteltiin Nikean kirkolliskokouksessa (325) ja Chalcedonin kirkolliskokouksessa (381) ne muodostettiin. Yleisesti päteväksi kirkolliseksi opiksi ne julisti vasta paavi Leo Suuri vuonna 441.

Historiankirjoitus ei ole yksimielinen siitä, oliko yhteensä 50 vai 60 miljoonaa, jotka kuolivat marttyyrikuoleman kolminaisuuskirkon vaikutuksesta. Mutta se vaatimus, mikä esitettiin toisinuskoville ja juutalaisille, jotka julistettiin "Kristuksen murhaajiksi ja Jumalan hylkäämiksi", oli se, että heidän täytyi ottaa vastaan usko "kolminaiseen Jumalaan" ja antaa kastaa itsensä kolminaisuuteen. Erikoisesti uskovainen juutalainen ei voinut tehdä sitä sielunsa hinnan tähden, koska hän siten olisi rikkonut ensimmäisen ja kaikkein pyhimmän Jumalan käskyn. Näin sanoo Jahweh: "Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi." (5. Moos. 6: 4). Näiden marttyyrien sielut ovat ne, jotka Ilm. 6: 9- 11 mukaisesti huutavat kostoa: "Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: 'Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?'" Nyt voidaan sitten kysyä: Minkä instituution on Jumala sen johdosta vievä tuomiolle? Ketähän voidaan tarkoittaa seuraavilla raamatunkohdilla?

"Sillä pyhien ja profeettain verta he ovat vuodattaneet…" (Ilm. 16: 6).

"Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä…" (Ilm. 17: 6).

"Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus…" (Ilm. 17: 18).

"…ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut…" (Ilm. 18: 24).

Ratkaisun hetki on tullut. Kaikkea - jokaista oppia, jokaista käytäntöä, koko uskonasiaa - täytyy tarkastella Sanan valossa. Tästä lähtien on kaikilla tämän vastakkainasettelun johdosta tieto tästä mutkikkaasta aiheesta. Voiko myöskään yksikään paeta viimeistä tuomiota, ilman että hänet vietäisiin vastuuseen? Kuka kuuluu nyt uskon mukaisesti Verellä ostettuun Seurakuntaan ja kuka kuuluu veren tahraamaan äitikirkkoon, jota samalla kuvataan Suur-Babyloniksi (Ilm. 17: 1- 6)? Jokainen voi nyt itse todeta, missä hän uskonsa kanssa on.

Uskonpuhdistuksen hengellisestä läpimurrosta lähtien johtaa Herra kansaansa askeleittain ulos kaikesta epäraamatullisesta, kunnes Hänen Seurakuntansa on kokonaan rakennettu apostolien perustukselle.

Saarnaajat, veljet, ettekö näe minne matka johtaa? Te olette pystyttäneet raamattuseminaareja ja opetatte muita, mutta otatteko te itse vastaan opetusta Jumalalta? Ettekö näe, että yksi Jumala on meidän pelastukseksemme Uudessa testamentissa tehnyt itsensä tunnetuksi Isänä taivaassa, Pojassa maan päällä ja Seurakunnassa Pyhän Hengen kautta? Sehän toki tapahtui yhdessä ja ainoassa uusitestamentillisessa Herran Jeesuksen Kristuksen liitonnimessä, jossa yksin on jumalallinen pelastus, johon uskoon tulleet kastetaan.

Vanhassa testamentissa ei toki ole yksikään ihminen rukoillut "Isää Taivaassa", vaan Herraa Jumalaa. Tämän puhuttelumuodon me löydämme 6700 kertaa. Kukaan profeetta ei ole tiennyt mitään jostakin "iankaikkisesta Pojasta Taivaassa" tai huutanut hänen puoleensa. Tämähän on uusi, Vanhassa testamentissa ilmoitettu ja luvattu, käsittämätön, selittämätön salaisuus, nimittäin Jumalan ilmestys Kristuksessa (2. Kor. 4: 6; Kol. 2: 2- 3; 1. Tim. 3: 16 jne.). Kenellä ei ole tätä ilmestystä, on ymmärtävä väärin Sanan kirjaimen ja selittävä sen väärin ja sijoittava väärin. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Nimi, johon tulee kastaa, kuuluu todellakin Herra Jeesus Kristus. Hepreankielinen sana Jahschua merkitsee "Jahweh-Pelastaja", niin kuin Immanuel merkitsee "Jumala meidän kanssamme". Todellinen tunnustus kuuluu: Vanhan testamentin Herra / Jahweh on Uuden testamentin Jeesus / Herra. Tämä on jumalallinen totuus. Isän nimihän on toki Pojan nimi (Ps. 22: 23), jossa Hän on tehnyt itsensä tunnetuksi. Kaikkia saarnaajia ja evankelistoja, niin, kaikkia uskovaisia kehotetaan täten myöntämään, ettei apostolien aikana ja vielä kahteensataan vuoteen sen jälkeenkään tapahtunut mitään raamatullista toimenpidettä eikä mitään rukousta johonkin kolminaisuuden kaavaan.

Pietari, ensimmäisen hetken mies, seurasi sitä, mitä ylösnoussut Herra käski opetuslapsillensa: "…ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää." Neljänkymmenen päivän ajan Herra puhui ylösnousemisensa jälkeen opetuslastensa kanssa Jumalan Valtakunnasta, opetti ja antoi heille tehtävän (Apt. 1: 1- 3). Samalla Hän antoi heille myöskin lähetyskäskyn, jota he sitten käytännössä toteuttivat. Kristuksen oppi oli ja on Jumalan oppi. "Jeesus vastasi heille ja sanoi: 'Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani'." (Joh. 7: 16- 17). Ja apostolien oppi oli ja on Kristuksen oppi. "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa." (2. Joh. 9- 11).


Haaste

"Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista." (Hebr. 12: 25).

On oikeutettu kysymys: jatkavatko hengelliset johtajat nytkin edelleen kuten Kristuksen ensimmäisen tulemuksen yhteydessä aivan perinteisesti, ikään kuin Jumala ei olisi tehnyt mitään? Oi te hengelliset johtajat, joilla on tieto kaikesta Jumalan yliluonnollisesta vaikutuksesta meidän ajassamme, joilla ilman Jumalan asettamaa profeetallista palvelustehtävää ei milloinkaan olisi ollut omaa evankelista palvelustehtävää. Te sanotte toisaalta: "Branham oli mahtava profeetta! Jumala paljasti hänelle kaiken!", kuten myöskin pastori T. L. Osborn todisti, ja toisaalta te väitätte: "Hän oli väärä opissa!" Miten nämä sopivat yhteen? Te sanotte, että Jumala oli antanut hänelle sellaisen vertaansa vailla olevan palvelustehtävän jumalallisen vahvistamisen kanssa kuin ei kenellekään toiselle, mutta te kaikki kuljette suosionne tähden sen tietä osoittavan Sanoman ohitse, jonka hän Herran nimessä toi, ja jonka täytyy kulkea Kristuksen toisen tulemuksen edellä. Ettekö kerää yllenne suurta, milloinkaan hyvittämätöntä velkaa yllenne? Te esittelette itsenne tämän hetken miehiksi, mutta olette suorittaneet mainemurhan Jumalan profeetalle. Te yritätte tuhota ainoan ja tavattoman merkityksellisen palvelustehtävän jumalallisen vaikutuksen. Mutta se ei ole onnistuva teille! Todelliset lampaat seuraavat Hyvän Paimenen ääntä. Kaikissa, jotka ovat määrätyt iankaikkiseen elämään, on Jumalan Sana aikaansaava sen, mitä varten se tässä ajassa lähetettiin!

Kuka haluaa nyt hyljätä kuten kirjanoppineet aikanaan omalta kohdaltansa Jumalan pelastussuunnitelman (Luuk. 7: 29- 30) eikä anna kastaa itseänsä raamatullisesti, vaikka jopa Paavali todistaa itsestänsä, että hänet on kastettu siten (Room. 6: 3)? Onko siten, että te saarnaajat olette ottaneet pois tiedon avaimen, itse ette ole tulleet sisälle ja muita estätte menemästä sisälle (Luuk. 11: 52)? Sen jumalallisen seurakuntajärjestyksen, josta Paavali todisti ja joka Branhamin täytyi uudelleen nostaa esiin, te teette tyhjäksi ylimielisesti hymyillen. Te väitätte: "Oi, nämä ovat Branham-oppeja: syntiinlankeemus, jumaluus, kaste, naisen raamatullinen rooli ja paljon muuta." Todellako? Eivätkö ne olekaan Pyhien Kirjoitusten oppeja? Ketä valittaakaan Herra tänään seitsenkertaisella "Voi!-huudolla", kuten aikanaan hengellisiä johtajia (Matt. 23: 13- 33)? Jumala vaatii kaikilta uskoa ja kuuliaisuutta.

Matt. 25 puhutaan Yljän tulemuksesta. Luvussa 24 meidän Herramme on viitannut niihin seurausilmiöihin, jotka edeltävät Jeesuksen Kristuksen paluuta, ja myöskin korostanut sitä osaa, joka täydellisen ennalleenasettamisen loppuvaiheessa täyttyy: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen Herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen Herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi." (jakeet 45- 47). Nyt täytyy tuoda esiin koko neuvopäätös, täysi Sana, kaikki hengelliset asiat. Jumalallisen kutsumuksen perusteella, jonka minä, Ewald Frank, sain vastaanottaa valtavalla, kaiken läpitunkevalla, käskevällä Herran äänellä 2. huhtikuuta 1962, kannan minä Paavalin tavoin suurta vastuuta Jumalan edessä. Nyt täytyy luvattu Sana jakaa hengellisenä ruokana, viimeinen Sanoma ennen Kristuksen paluuta totuudellisuudella kaiuttaa kaikkeen maailmaan. Jumala on ottanut palvelijansa luoksensa, mutta hänelle paljastettu Sana on jätetty meille hengellisenä ruokana, tuoreena mannana, jotta Jumala tyydyttää sen nälän, jonka Hän Aamos 8: 11 mukaisesti halusi lähettää. Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti, ja joka on syntynyt Jumalasta kuulee Jumalan Sanan (Joh. 8: 47). Myöskin nyt pätee se, mitä sanotaan Haggaissa: "…ja kansan koko jäännös kuuli Herran, Jumalansa ääntä ja profeetta Haggain sanoja, jota varten Herra, heidän Jumalansa, oli hänet lähettänytkin, ja kansa pelkäsi Herraa." (1: 12).

Vielä me elämme armonajassa, ja jokaiselle on mahdollisuus suorittaa suunnankorjaus ja asettua kokonaan Jumalan puolelle. Nyt kuuluu viimeistä kertaa Jumalan Sana vielä meidän pelastukseksemme ja opetukseksemme, jotta meidät viedään takaisin raamatulliselle tielle. Sama sana on kerran oleva tuomioksi niille, jotka eivät noudata sitä (Joh. 12: 48). Kaikkia koskee kutsu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne…" (Hebr. 3: 7- 8). Hän huudahtaa jokaiselle henkilökohtaisesti: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii!" (Luuk. 19: 42).

Maailmanlaajuisesti kaikki todelliset Jumalan lapset käsittävät, että Jumala lähetti Sanansa tehdäksensä meidät terveiksi ja johtaaksensa meidät lopullisesti ulos kaikesta harhasta ja sekaannuksesta. Jeesuksen Kristuksen Morsian kokee nyt armosta lopullisen voiton vihollisen vallasta ja kavaluuksista. Heitä koskevat seuraavat raamatunkohdat: "Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti." (Ilm. 12: 11). "'Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus.' Ja hän sanoi minulle: 'Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!' Vielä hän sanoi minulle: 'Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat.'"

Minä toivon, että tämä koko selvitys otetaan vastaan hyvää tarkoittavana, suuntaa antavana Jumalan puheena Hänen Sanansa kautta.

"Ja hän sanoi minulle: 'Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä… Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan… Hän, joka näitä todistaa, sanoo: 'Totisesti, minä tulen pian.' Amen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen." (Ilm. 22: 10, 12, 20, 21).

Ewald Frank