Jumalan läsnäolossa

Minulla oli aikaisemmin tapana käydä joskus töistä tullessani juttelemassa erään veljen kanssa, kun hänen työpaikkansa oli minun kotimatkani varrella, ja itse pääsin töistä klo 14 juhlapyhien aattona. Tämä seuraava kertomukseni tapahtui joskus 80-luvulla.

Jäin juttelemaan hetkeksi hänen kanssaan. Meillä oli tapana puhua Jumalan Sanasta ja Hänen lupauksistaan meidän ajallemme (Mal. 3: 16). Meillä oli tapana myös rukoilla hetki tämän jälkeen. Aina lähdin kotiin hyvin virkistyneenä, kiitollisena Jumalalle ja iloisin mielin - niin nytkin.

Jeesus Kun ajoin autolla kotiinpäin, niin tapahtui jotakin hyvin erikoista. Yhtäkkiä huomasin olevani jonkin yliluonnollisen läsnäolossa. Tiesin tarkalleen kuka tämä Persoona oli - se oli Jeesus. Tiesin olevani Hänen tutkivien silmiensä alla, jossa mikään ajatuskaan ei pysyisi salassa (Hebr. 4: 13). Raamattu sanoo Joh. 3: 20-21: "Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta, eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta jokainen, joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."

Minulle tuli todella hyvä olo, sillä minulla ei ollut mitään omallatunnollani. Minä ajattelin, että tämä on sitä, mitä Jumala on tarkoittanut ihmistä varten: jatkuvaa elämistä Hänen läsnäolossaan (1. Moos. 5: 22). Rukoilin, että tämä ei koskaan loppuisi, sillä minulla oli niin hyvä olla. Tiesin myös, että tässä hetkessä kaikki on nyt mahdollista, Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Tämä Jumalan yliluonnollinen läsnäolo jatkui koko kotimatkan ja myöhään iltaan asti. Pelkäsin vähän mennä nukkumaan, koska ajattelin, että ehkä aamulla en enää tunnekaan tätä ihmeellistä Jumalan läsnäoloa. Mutta kun heräsin aamulla, Se ei ollut jättänyt minua. Näin jatkui koko viikonlopun ajan.

Tämä tapaus muistuttaa minua Psalmista 139: 2-4: "Istunpa minä tahi makaan, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne."

Tapaus oli minulle valtava uskon vahvistus, josta olen saanut voimaa vielä monta vuotta jälkeenpäinkin. Silloinkin kun ei tunnu miltään, kun kaikki näyttää pimeältä - silloinkin Hän on meidän kanssamme.