Seuraava asia tapahtui aivan tavallisena pävänä aivan tavallisissa olosuhteissa.
Jäin Hakaniemessä pois ratikasta (autoni oli hajonnut Hakaniemessä ja olin viemässä avaimia hinausauton kuljettajalle). Kun astuin ulos ratikasta, Jumala puhui minulle: "Sinä saat pojan!" Ei mitään muuta.
Meni monta vuotta ennen kuin meille todella syntyi poika. Joka päivä minulla oli kuitenkin näiden vuosien aikana varmuus siitä, että joskus minä saan vielä pojan (meillä oli jo kolme lasta ennestään, yksi poika ja kaksi tyttöä). Jumala pitää aina sen, minkä Hän lupaa meille joko Sanansa tai Henkensä kautta.
Annoimme pojallemme nimen 'Samuel' profeetta Samuelin mukaan. Itse uskon, että hänestä tulee profeetta, kun Jumala ilmoitti pojan syntymästä näin erikoisella tavalla. Kenenkään muun lapsemme kohdalla ei ole tapahtunut mitään vastaavaa.